18.7.2016

I bring you a song! 18.

19. Paras hassutteleva laulu

Suomensin tämän kerran kohdan näinkin monimutkaisesti parhaaksi hassuttelevaksi lauluksi, enkä hauskimmaksi lauluksi. Hauskin laulu olisi tarkoittanut laulua, jossa on mielestäni hassuimmat sanat, mutta paras hauskin laulu tarkoittaa hauskaa laulua, josta pidän eniten. Eroja löytyy näistä suomenkielen sanamuodoista rutkasti! ;) Disneyltä löytyy rutkasti hassuja lauluja, joistain elokuvista useampiakin. Leijonakuninkaassa hassutellaan Hakuna matatan ja Mehukkaita sikoja -biisien tahtiin (joista jälkimmäinen kestää tosin vain hetken), Frozenissa katsojia hauskuttaa Poro ain' ihmisen voittaa ja Olafin On kesä. Myös ihan ensimmäisestä Disney-klassikosta löytyy parikin hauskaa laulua, nimittäin kääpiöiden Pesulaulu ja Kahjolaulu. Hauskoja lauluja hieman listattuani totean, että paras hauskimmista lauluista on kuitenkin Kaunottaresta ja Hirviöstä laulu Gaston. Laulun laulaa Gastonin kätyri Töppö, joka yrittää laululla piristää Gastonia tässä lopulta onnistuenkin. Hauskaksi ja koomiseksi laulun tekee sen sanat, jotka hehkuttavat Gastonin ylivertaisuutta muihin nähden - varsinkin, kun katsoja tajuaa sanojen olevan ironisia (vaikka Töppö laulaakin ne totisena vailla ironian häivääkään). Laulussa mm. hehkutetaan Gastonin fiksuutta (joopa joo), hänen leukaansa (jollaisen jokainen mies tahtoisi!), hänen voimakkuuttaan ja tietenkin hänen valtavaa rintakarvoitustaan. Visuaalinen puoli kulkee laulun hauskojen sanojen mukana, ja juuri rintakarvat ovatkin jääneet laulusta (valitettavasti) mieleeni. Myös laulun melodia ja rytmikkyys tukee kappaleen humoristisuutta. Mielestäni Gaston on parempi englanninkielisenä, sillä alkuperäiseen versioon mahtuu enemmän vitsejä kuin suomennettuun vastineeseensa. 

Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Howard Ashman / Esittäjä: Jesse Corti & Richard White tai Esa Ruuttunen & Jyrki Kovaleff


Mikä on teidän mielestänne paras hassutteleva Disney-laulu? Tai hauskin Disney-laulu? ;)

6 kommenttia:

  1. Tätä laulaa aina mukana elokuvaa katsoessa! Itsekin tykkään englanninkielisestä versiosta juuri lyriikan takia: "And every last inch of me's covered with hair!". Ja ne rintakarvat, ne järkyttää joka kerta. Tuntuu, että ne ihan hyökkää ruudulta kasvoille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Hyvä, etten ole ainoa, jota rintakarvat ovat järkyttäneet! :D Luin jostakin, että animaattorit ovat kiistelleet pitkään, MILTÄ Gastonin rintakarvojen pitäisi näyttää, ja niistä oli piirretty monta eri versiota ennen lopullista...! Ehkä ihan hyvä, sillä ne ovat nyt täydelliset! Noh, täydelliset ja täydelliset.... ;)

      Poista
  2. Samaa mieltä oon. :)
    Tämä nyt ei ole mikään laulu eikä ehkä liity aiheeseenkaan, mutta Pienessä Merenneidossa nauran joka kerta kun Joonas alkaa vähän ennen Kiss the girl-laulua laulamaan, jos sitä nyt voi edes laulamiseksi kutsua. :D Ja vielä se Erikin kommentti siihen: "Tuo eläin pitäisi päästää tuskistaan" tms, aivan hulvatonta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Joonaksen rääkyminen on tosiaan aina huvittavaa, varsinkin Ericin kommentin kuullessaan! :D Ehkä sen voi laulamiseksi laskea....? Ainakin Joonaksen mielestä sen voi. :)

      Poista
  3. Paras hassutteleva Disney-laulu on minun mielestäni juuri tuo tekstissä ohimennen mainittu Lumikin Kahjolaulu. Se on niin hauska, että minun on suorastaan pakko jäljitellä siinä nähtäviä hahmojen tanssiliikkeitä aina kun katson Lumikkia. Minun listallani se on koko Lumikki-elokuvan paras laulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Itse en ole vielä kääpiöiden tanssiliikkeisiin päässyt mukaan, pitääkin ruveta tanssimaan ensi kerralla kappaleen kuullessani. Kääpiöiden tanssi tulee kyllä aina mieleen, mutta en ole vielä ruvennut toteuttamaan sitä itse. :) Kahjolaulu on ihana ja hassu laulu, ja myös ihanan nostalginen!

      Poista