Hän raivostuis ja kimmastuis jos siel ois valkoista!

Edellisessä postauksessani kysyin lukijoilta toiveita blogin kirjoitusten suhteen. Huomasin kuitenkin vihkostani, että minulla on vielä vanhojakin toiveita toteuttamatta, joten nyt toteutetaan yksi monta vuotta vahva lukijatoive! Eräs lukija toivoi kauan sitten, että kirjoittaisin TOP-listan elokuvista, jotka saavat katsojan vihaiseksi. Disneyn ja Pixarin elokuvat saavat minut todella harvoin vihaisiksi, joten tätä listaa olikin hankala miettiä! Niinpä typistän listan kattamaan vain 5 elokuvaa, joita katsoessani saatan vihastua... tai sitten en. Mutta ainakin VOISIN vihastua näitä katsoessani! ;)

Huom! Listan pari ensimmäistä kohtaa (4 ja 5) saattavat sisältää juonipaljastuksia!

5. Oliver ja kumppanit

Oliver ja kumppanit -elokuva on ihan onnistunut tapaus. Vihastusta aiheuttavalle listalle elokuva pääsee pahiksensa takia. Jysky on todella inhottava alamaailman moguli, joka tekee mitä tahansa rahaa ansaitakseen. Vihani Jysky saa niskoilleen sen takia, että hän kidnappaa viattoman tytön, Jennin, ja aikoo pyytää tytön vanhemmilta lunnasrahoja. Miten ihmeessä joku voi tehdä tuollaista!? Lisäksi Jysky kohtelee huonosti muita eläimiä kuin omiaan. Jysky vihastuttaa siis lapsiin ja eläimiin kohdistuvien ilkitöidensä vuoksi. Vihaa voisi tosin aiheuttaa myös pelkkä miehen pöhkö nimi. :) 

4. Pelastuspartio Bernard ja Bianca

Pelastuspartio Bernardin ja Biancan vihastuttava piirre on samanlainen kuin Oliverin ja kumppaneiden: vihat niskoilleen saa elokuvan pahis, madame Medusa. Medusa tekee hyvin samantapaisen ilkityön kuin Jysky: madamekin kidnappaa lapsen. Medusa kuitenkin laittaa sieppaamansa Penny-tytön töihin etsimään timanttia, eli hän siis käyttää hyväkseen lapsityövoimaa! Mitä julmuutta! Erityisesti lapsiin kohdistuvaa julmuutta en lastentarhanopettajana voi antaa anteeksi! Se saa minut suorastaan vihastumaan! Muuten elokuva on mainio, eikä itse hiiret aiheuta vihan tunteita. 

3. Lehmäjengi

Lehmäjengin henkilöhahmoista monet ovat todella ärsyttäviä. Päähenkilönä märehtivä Maggie-lehmä on liian itseriittoinen ja ällöttävä röyhtäilyjensä kanssa. Hän ei todellakaan nouse lempihahmokseni elokuvasta. Myös Lehmäjengin pahis, Alameda Slim, on välillä turhan rasittava heikkoine hermoineen, vaikka onhan hänen räjähtelyänsä hauskaakin katsoa. Mielestäni Lehmäjengi on hahmojen lisäksi kokonaisuutena liian typeriä vitsejä sisältävä elokuva, jonka juoni ei ole minuun vetoava. Niinpä elokuva pääsee vihaa aiheuttavaksi elokuvaksi huonojen vitsiensä takia! 

2. Dinosaurus

Dinosaurus ei ole Suomen klassikkolistalla, ja jo se tekee elokuvasta ärsyttävän. ;) Syynä elokuvasta aiheutuvaan vihastumiseeni on kuitenkin elokuvan laatu, joka ei vastaa klassikkolistan standardeja. Dinosaurus-elokuvan juoni on niin samanlainen Maa aikojen alussa -elokuvan kanssa, ettei Disney-klassikon katsoja saa elokuvasta mitään uutta itselleen. Juoni on kulunut, ennalta-arvattava ja hiukan tylsä makuuni. 

1. Aivan villit

Aivan villit on elokuva, joka saa välillä oikeastikin suonen sykkimään ohimollani. Elokuvahan ei ole oikeasti Disneyn tekemä, vaikka se Suomen klassikkolistalla onkin! (Lue asiasta tarkemmin tästä.) Onkin törkeää, että elokuvaa mainostetaan Disneyn bannerin alla! Antaisin tämän ehkä anteeksi, jos Aivan villit olisi hyvä elokuva, mutta kun se ei ole!!!! Vaikka elokuvassa onkin pari kivaa oivallusta, eivät ne pelasta sitä, että elokuva on animaatioltaan ja juoneltaan huono! MUR! 

+ BONUS: Inside Out! 

AAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRGGGGGGGGGGHHHHHHHHH!!!!!!

Vihastutteko te usein Disneyn tai Pixarin elokuvia katsoessanne? Onko niiden joukossa joku elokuva, mikä on aiheuttanut teille ärsytystä tai kertakaikkisesti vihastumisen tunnetta?

Zero to hero just like that!

Vuonna 2012 aloittamani Disney-klassikkojen katseluprojekti on tullut päätökseen. Olen katsonut kaikki listallani olevat 55 Disney-klassikkoa (Yhdysvaltojen lista + Aivan villit). Klassikoita katsoessani kiinnitin huomiota viiteen eri kohtaan, joiden perusteella elokuvat arvostelin: oliko elokuvan juoni mielenkiintoinen, olivatko mahdolliset laulut hyviä, oliko elokuvan visuaalinen puoli onnistunut, pystyikö hahmoihin samaistumaan ja aiheuttiko elokuva minussa jotain tunteita. Jokaisesta kohdasta annoin elokuvalle 1-5 pistettä, ja pistemäärien perusteella olen sitten järjestänyt klassikot paremmuusjärjestykseen. Olen pyrkinyt olemaan pisteytyksessä aina tasapuolinen, mutta voihan se olla, että vuonna 2012 minulla oli hieman eri kriteerit antaa jollekin elokuvalle vaikka musiikista nelonen kuin vuonna 2015. Disney-klassikoiden laittaminen numerojärjestykseen yllätti osin minutkin: jotkut elokuvat sijoittuivat korkeammalle kuin odotin, ja joistakin tuntuu, että ne ovat liian kaukana kärjestä.

Arvoisat lukijat, haluan jakaa kanssanne mielipiteeni ja listata Disney-klassikot paremmuusjärjestykseen. Olen jakanut listan kolmeen osaan (sillä haluan vielä selittää jotain elokuvista), ja aloitan listan huonoimmista Disney-klassikoista. Aaah, sanat "Disney" ja "huonoin" eivät sovi samaan lauseeseen!!!! :,( Joidenkin elokuvien täytyy kuitenkin aina olla listan häntäpäässä, halusi sitä tai ei. Haluan vielä muistuttaa, että tämä on minun TOP55-klassikot listani, eikä mikään yleisöäänestyksen perusteella toteutettu TOP-lista. Joten jos lempiklassikkonne löytyy listan pohjalta, niin... voi voi! :)

55. Aivan villit

Vielä pari viikkoa sitten jos minulta olisi kysytty huonointa Disney-klassikkoa, olisin vastannut sen olevan joku sota-ajan pakettielokuvista. En olisi arvannut, että Aivan villit vie tiensä aivan pahnan pohjimmaiseksi. Toisaalta se ei ole ihmekään, sillä Aivan villithän ei ole Walt Disney Animation Studiosin tekemä, vaan sitä on vain levitetty ja markkinoitu Disneyn nimellä. On siis ihan oikein tällaiselle "wannabe-Disneylle" joutua listan alimmaiseksi. :) Suurin pettymys minulle elokuvassa on sen tökerö tietokoneanimaatio, joka ei todellakaan vastaa Disneyn yleistä animaatiolaatua. Elokuvan hahmot jäävät kaukaisiksi, ja ne murjovat liikaa vitsejä jättäen herkät hetket minimaalisiksi. Aivan villien juoni on ihan ok, mutta siihen se sitten jääkin. En voi siis suositella tämän elokuvan katsomista.

54. The Three Caballeros

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

The Three Caballeros on Disneyn sota-ajan elokuvista kaikista huonoin. Sota-ajan pakettielokuvat erottuvat muusta klassikkojoukosta selkeästi huonoutensa takia. Toisen maailmansodan aikaan Disneyn studioilla ei mennyt taloudellisesti hyvin, joten he halusivat tuottaa elokuvia halvalla ja nopeasti. Muiden pakettielokuvien tavalla The Three Caballeros pitää sisällään monta lyhyttä animaatiopätkää, jotka tässä elokuvassa on yritetty sitoa toisiinsa Akun syntymäpäivien vietolla. Elokuvassa parasta on sen musiikki, ja laulut The Three Caballeros ja You Belong to My Heart alkavat soimaan aina kappaleiden nimet kuullessani päässäni. Animaatiokin on ihan onnistunutta. Elokuvan alku vaikuttaa lupaavalta, mutta loppua kohti elokuva alkaa muuttua sekopäisemmäksi, ja tämä sekopäisyys jää valitettavasti lopulliseksi mielikuvaksi The Three Caballerosista.

53. Saludos Amigos

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Saludos Amigos on The Three Caballeros -elokuvan "ensiosa", sillä molemmat elokuvista kertovat Etelä-Amerikan menosta. Saludos Amigosissa esitelläänkin Perua ja Brasiliaa sekä maiden elämäntyyliä, ja elokuvaa katsoessa tulee olo, että katsoisi opetusvideota. Saludos Amigos on opettavaisuudestaan huolimatta himpun verran The Three Caballerosia parempi, sillä se jättää sekoilut välistä - vaikka huumoria elokuvasta toki löytyy. Saludos Amigos -elokuvassa on ainoastaan yksi mieleeni soimaan jäänyt kappale: elokuvan nimikkolaulu Saludos Amigos. Elokuva on kuitenkin liian jaksottainen ja liian opettavainen viihdyttääkseen minua. 

52. Make Mine Music

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Make Mine Music on kuin Fantasia 2, mutta klassisen musiikin sijaan animaatiot on tehty viihteelliseen musiikkin - tosin osa lauluista on tehty nimenomaan elokuvaa varten. Make Mine Musicissa on kymmenen lyhyttä tarinaa, jotka kaikki on tehty erilaisilla animaatiotyyleillä ja osa jopa kokeilevaa visuaalista puolta hyväksikäyttäen. Osa Make Mine Musicin animaatiopätkistä on todella tylsiä, mutta joitakin taas seuraan mielelläni, kuten Pekkaa ja sutta sekä Alice ja Johnny -hattujen rakkaustarinaa. Pari hyvää tarinaa ei kuitenkaan riitä pelastamaan muuten tylsää elokuvaa. 

51. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

The Adventures of Ichabod an Mr. Toad -elokuvassa päästään syventymään hahmoihin ja tarinoihin paremmin kuin monessa muussa sota-ajan elokuvassa, sillä kyseinen elokuva sisältää vain kaksi tarinaa useiden sijaan. Kummankaan tarinan henkilöhahmot eivät kuitenkaan ole mitään hirveän samaistuttavia tyyppejä, sillä herra Rupikonna on vähän liian intensiivisesti innostuva teknisistä vempaimista ja Ichabod (Iisoppi) haluaa elää laiskaa elämää muita hyväksikäyttäen. Elokuvassa on pari hyvää laulua, kuten The Merrily Song ja Katrina. Elokuvan animaatio vaihtelee todella paljon kohtauksesta toiseen, ja hahmojen ja ympäristön mittasuhteet heittelevät välillä huomattavan paljon. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad on viihdyttävää seurattavaa juonensa puolesta, mutta kaikissa muissa osa-alueissa elokuva kaipaisi paljon kohennusta! 

50. Melody Time

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Melody Time sisältää seitsemän erilaista animaatiopätkää, jotka kaikki on tehty musiikkiin sopiviksi. Melody Timen animaatiopätkät ovat mielestäni iskevämpiä kuin vastaavanlaisen Make Mine Musicin. Melody Time on hyvin periamerikkalainen elokuva cowboyneen ja Johnnyt Appleseedeineen. Elokuvan laulut eivät ole ollenkaan jääneet soimaan päähäni, mutta elokuvassa on ihan hyvä animaatiotyyli (vaikka se vaihteleekin tarinasta toiseen), animaatioiden juonikuviot ovat hyviä ja hahmot mielenkiintoisia. Monta lyhyttä tarinaa sisältävä elokuva ei kuitenkaan pärjää klassikoille, joissa vajaan parin tunnin ajan keskitytään vain yhteen tarinaan ja rajatumpaan hahmojoukkioon.

49. Dinosaurus

Dinosaurus ei ole päässyt Suomen Disney-klassikkolistalle, mutta se on kyseisellä listalla Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissakin Dinosaurus on lisätty klassikkolistalle jälkikäteen, ja minusta tämä lisäys olisi voitu jättää tekemättä. En pidä ollenkaan elokuvan animaatiotyylistä. Tietokoneanimaatio ei ole elokuvan tekemisaikaan kerennyt kehittyä vielä nykyiseen loistoonsa, ja animointi näyttääkin elokuvassa todella kököltä. Dinosauruksen taustat on kuvattu oikeassa luonnossa, ja hienostihan tuo luonto ja tietokonedinosaurukset on saatu yhdistettyä. Dinosauruksen hahmot jäävät melko yksiulotteisiksi ja tylsiksi samoin kuin elokuvan juonikin, joka muuten muistuttaa liikaa Maa aikojen alussa -elokuvan juonta. Dinosauruksessa ei ole myöskään yhtään laulettua laulua, joten elokuva ei saa minulta musiikkipisteitä ollenkaan. Ainoa plussa Dinosaurukselle tulee elokuvan aiheuttamista tuntemuksista, sillä hurjat carnotaurukset saavat ainakin minun verenkiertoni hyytymään jännityksestä. 

48. Pennitön ja suruton

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Paras sota-ajan pakettielokuvista on mielestäni Pennitön ja suruton. Elokuvassa on mielestäni yllättävän hyvät laulut, joista mieleeni ovat jääneet ainakin Läimäyttämällä, Fii faa foo fum ja My, what a happy day. Pennitön ja suruton pitää sisällään kaksi tarinaa, joten juoneen ja hahmoihin keskitytään enemmän kuin vaikkapa Make Mine Musicissa. Jaakko ja taikapapu -tarinan hahmot ovat  jo ennestään tutut Mikki, Hessu ja Aku, joten heihin katsoja on luultavasti tutustunut jo etukäteen. Pidän myös viattoman Bongo-karhun tarinasta. Tunteita koskettavasta näkökulmasta elokuva jättää katsojan kylmäksi, ja tarinoita toisiinsa yhdistävä Edgar marionettinukkeineen on minusta turha. Ja ne nuket ovat sitä paitsi hieman pelottavia!

47. Fantasia

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Fantasia on valitettavasti liian taiteellinen elokuva minun makuuni, ja se on siksi päätynyt klassikkojen TOP55-listan loppupuolelle. Pidän kyllä klassisesta musiikista, mutta Fantasiaa katsoessa saa yliannoksen taidetta. Elokuvan voikin katsoa vain tietyssä mielentilassa, ja parhaimmillaan se olisi varmasti teatterissa, jossa elokuvan keskellä oleva väliaika voitaisiin oikeasti pitää. (Tosin eihän mikään estä sitä väliaikaa pitämästä kotisohvallakin...) Fantasian eri musiikkikappaleiden aikana nähtävien animaatioiden taso vaihtelee paljonkin, mutta yleisesti ottaen animaatio on kaunista katsottavaa. Pidän eniten elokuvan juonellisista animaatioista, kuten Noidan oppipojasta ja Tuntien tanssista. Walt Disney oli todella innostunut Fantasian tekemisestä, mutta valitettavasti miehen innostus ei välity minuun asti.

46. Atlantis

Lähde: http://livlily.blogspot.fi

Minä en ole koskaan tykännyt Atlantiksesta. Elokuvan juoni on kyllä hyvä ja jännittävä, mutta muuten elokuva tuntuu minusta siltä, kuin se olisi vain nopeasti hutaistu kasaan. En pidä ollenkaan Atlantiksen animaatiotyylistä. Elokuvassa näkyvät tietokoneella tehdyt efektit ovat vaikuttavan näköisiä, mutta itse hahmojen ja ympäristön desingn on mielestäni epäonnistunut. Atlantiksen hahmokavalkaadi on todella suuri, ja koska kaikkiin hahmoihin on haluttu tutustua elokuvassa edes jossain määrin, ei yksittäisen hahmon ruutuaika jää pitkäksi. Niinpä hahmot jäävät minulle etäisiksi, vaikka elokuvan pahiksesta onkin saatu tehtyä kunnon konna. Eniten miinuspisteitä Atlantikselle tulee elokuvan lauluttomuudesta. Liputan yhä Disney-laulujen puolesta, ja koska elokuvassa ei ole yhtään laulua, ei se voi saada musiikin osalta suuria pisteitä. "Fewer songs, more explosions"-mantra ei siis valitettavasti tehoa minuun.

45. Pikku Kananen

Lähde: http://www.awn.com

Pikku Kananen on Disneyn ensimmäinen elokuva, joka on tehty kokonaan CGI-animaatiolla. Disney ei omistanut vielä Pikku Kanasta tehdessään Pixaria, joten toiselta animaatiostudiolta ei tullut apuvoimia tietokoneanimaation suhteen. Valitettavasti tämä ensimmäinen tietokoneyritelmä näkyy Pikku Kanasen animaation tasossa, joka on suoraan sanottuna kauheaa katseltavaa. Animaation tason voisi pelastaa hyvä juoni tai hyvät hahmot, mutta Pikku Kanasen juoni ja hahmot yltävät juuri ja juuri ok-tasolle. Koko elokuva on täynnä räjähdyksiä ja nopeasti eteneviä tapahtumaketjuja, jotka saavat elokuvan vaikuttamaan rauhattomalta. Tunteita esiin nostavia kohtauksia elokuvasta löytyy vain nimellisesti Pikku Kanasen ja tämän isän välisissä keskusteluissa, eikä elokuvan musiikkikaan sitä wau-tasoa edes lähesty. Soihan elokuvassa taustamusiikkina välillä mahtavia kappaleita, kuten I Will Survive ja Staying Alive, mutta ne eivät valitettavasti pelasta elokuvaa huonoudelta. 

44. Lehmäjengi

Lähde: http://livlily.blogspot.fi

Lehmäjengi kuuluu myös tähän tiettyyn Disney-kauteen Pikku Kanasen kanssa, jolloin elokuvaan on haluttu tunkea mahdollisimman paljon vitsejä ja toimintaa rauhallisuuden ja elokuvan vaikuttavuuden kustannuksella. Lehmäjengin piirrostyylissä on mielestäni jotain samaa Atlantiksen tyylin kanssa, joka vieroksuttaa minua. Ehkä tyyli on liian karikatyyrimäistä ja kulmikasta minun makuuni. Lehmäjengin juoni on ihan kiinnostava, ja osa hahmoistakin on saanut mielenkiintoisen luonteen (kuten Buck-hevonen ja hippimäinen Grace-lehmä). Parasta elokuvassa on kuitenkin sen musiikki, josta mieleen on jäänyt parhaiten herkkä laulu Koska auringon nähdä saan sekä Alameda Slimin Jodlaaja. Lehmäjengi ei kuitenkaan vakuuta minua millään osa-alueella, joten se sijoittuu listan häntäpäähän.

43. Oliver ja kumppanit

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Oliver ja kumppanit on elokuva, jonka olemassaoloa ei aina muista. Elokuvan juoni on minusta melko mitäänsanomaton, eikä hahmojen suunnitteluun ole tunnuttu käyttävän tarpeeksi aikaa. Elokuvaa oli ensimmäinen uudelta animaattorisukupolvelta, jonka takia animaatiokin jää vain "kivaksi". Animaattoreilla ei ollut vielä tarpeeksi kokemusta elokuvien tekemisestä tai hahmojen suunnittelusta. Positiivista Oliverissa ja kumppanissa on sen aiheuttamat tunteet, sillä Oliverin kanssa katsoja saa tuntea hylkäämisen tunteita ja myös suunnatonta iloa. Elokuvalla on myös jännittävät kohtauksensa Jyskyn ja tämän dobermannien vallatessa ruudun. Tiedän, että monilla kavereillani tämä elokuva kuuluu lapsuuteen ja aiheuttaa nostalgian väreitä, mutta valitettavasti minä en samanlaisia väreitä tunne, ja elokuva jääkin minulle vähän mauttomaksi ja hajuttomaksi tapaukseksi. 

42. Bernard ja Bianca Australiassa

Lähde: http://vegalleries.com/newart2014dec.html

Bernard ja Bianca Australiassa on jatko-osa Pelastuspartio Bernard ja Bianca -elokuvalle, ja monesti jatko-osat eivät yllä alkuperäisen tasolle. Valitettavasti näin tapahtuu hiirien Australia-seikkailunkin kanssa. Noh, ei elokuva ole oikeasti paljon huonompi kuin Pelastuspartio Bernard ja Bianca, mutta listallani parinkin pisteen ero vaikuttaa jo selvästi sijoitukseen. Bernard ja Bianca Australiassa pitää sisällään katsojille jo tuttuja hahmoja, jotka saavat lisää hahmonkehitystä elokuvan aikana. Bernard on hahmoista pääosassa, ja katsoja seuraa ihastuksissaan hänen kamppailuaan Biancan sydämen valloittamiseksi (kyseisen taistelun hiiri on tosin voittanut jo aikoja sitten). Hahmojen ulkonäkö ei ihan yllä ensimmäisen elokuvan tasolle, mutta hahmojen ulkonäön puutteet voi antaa anteeksi elokuvan upeat maisemat nähdessään. Elokuvan juonikin on jännittävä, ja se pitää katsojan tiukasti ruudun ääressä. Miinuspisteitä elokuvalle tulee siitä, ettei se sisällä ollenkaan musikaalinumeroita, joista minä niin pidän. Musiikkia sisältäessään elokuva voisi olla listalla paljon korkeammalla sijalla. 

41. Hiidenpata

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Hiidenpatakin on listalla näin alhaalla lauluttomuutensa takia. Olen ehkä vähän hupsu, kun annan laulujen vaikuttaa paljon muuten niin hyviin elokuviin, mutta tällaisen päätöksen olen tehnyt ja pitäydyn siinä. Hiidenpata on kyllä yksi Disneyn pelottavimmista elokuvista pahiksensa Hornansarven ansiota. Elokuva aiheuttaakin paljon jännityksensekaisia tuntemuksia, mutta pääsee elokuvan aikana myös herkistelemäänkin. Hiidenpadan juoni on jännittävä, mutta se sisältää hyvin paljon epäloogisuuksia, mistä yhtään hereillä oleva katsoja voi harmistua. Elokuvan hahmot jäävät vähän keskeneräisen oloisiksi, ja olisin kaivannut syvällisempää tutustumista esimerkiksi prinsessa Elenaan. Elokuvan piirrostyyli on perinteistä Disney-kamaa, johon on tällä kertaa lisätty pelottavia elementtejä. Hiidenpata on ihan hyvä ja viihdyttävä elokuva, mutta jotkut asiat olisi voitu tehdä paremmin.  

40. Miekka kivessä

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Olen hämmästynyt Miekka kivessä -elokuvan huonosta sijoituksesta. Oletin sen olevan listallani edes hieman suuremmalla sijalla, mutta kai sitä joidenkin elokuvien pitää siellä huonommassakin päässä olla. Pidän Miekka kivessä -elokuvan hahmoista ja animaatiotyylistä paljon. Arkhimedeksen ja Merlinin piikittelyä on todella huvittavaa seurata. Juonellisesti elokuva ei ole mitenkään kauhean yhtenäinen, sillä elokuva koostuu tavallaan useasta episodista, joissa Merlin opettaa Artulle maailman menosta. Kaiken lisäksi jokainen näistä oppitunneista toistaa itseään, kun aina muututaan joksikin eläimeksi. Elokuvan vaikuttavimman kohtauksen pitäisi olla se, kun Arttu vetää miekan kivestä. Valitettavasti kohtaus on laimea ja harmaa. Elokuvan kliimaksiksi pääseekiin Merlinin ja Matami Mimmin välinen kaksintaistelu, jossa animaattorit ovat tehneet todella upeaa työtä! Elokuvan laulut jäävät myös vähän unohdetuiksi tapauksiksi. Haluaisin kovasti tykätä Miekka kivessä -elokuvasta loistavan animaationsa takia, mutta juonen ja musiikin takia se ei valitettavasti onnistu.

Siinä oli ensimmäinen satsi klassikoiden TOP55-listastani. Onko joku listani loppupäässä oleva elokuva teidän suosikkinne? Tai olenko muuten tehnyt vääryyttä jollekin elokuvalle rankkaamalla sen listan loppupäähän? Kertokaa ihmeessä omat eriävätkin mielipiteenne! :) Tekstin kuvituksena olen käyttänyt muuten elokuvien tekoa varten piirrettyjä luonnoksia tai taidekuvia. Valitettavasti en löytänyt Aivan villeistä tai Dinosauruksesta luonnoksia, joten niiden kuvat on otettu valmiista elokuvasta (ja osoitteesta disneyscreencaps.com).

Sä muista ystäväsi sanat nää: Hei, on sulla ystävä!

Viime vuoden huhtikuussa aloittelin sarjaa, jossa pohdin, kuka on paras hahmo kustakin Disney-klassikosta erikseen. Yleensä kaikissa elokuvissa on joku hahmo, johon kiinnyn elokuvan aikana, oli hahmo sitten hyvis tai pahis, päähenkilö tai sivuhahmo. Tässä sarjassa esittelen omat lempi-hahmoni kaikista klassikoista. Kun olen käynyt kaikki elokuvat läpi, voin julistaa, kuka on mielestäni paras Disney-hahmo ikinä! Nyt sarja jatkuu viidenteen osaansa. Viidennen osan oli itse asiassa tarkoitus ilmestyä jo aiemmin, mutta liittäessäni tekstiä bloggeriin onnistuin tekemään jotain, ja kaikki tähän osioon kirjoittamani tekstit hävisivät! Ärsytyksestä huolimatta tekstit oli helppo kirjoittaa uudelleen, kun kutakin hahmoa oli pohtinut jo kerran aiemmin.

HUOM! Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia! 

Atlantis: Kida

Kida on yli 8500 vuoden ikäinen Atlantiksen prinsessa. Iästään huolimatta Kida on hyvin säilynyt, sillä Atlantiksen taianomaisessa ilmastossa kaikki säilyvät niin keholtaan kuin mieleltään nuorina. Kida rakastaa kansaansa, mutta on samalla huolissaan sen rappiosta. Prinsessa haluaisi nostaa kansansa taas sille korkealle tasolle, jolla kansa on aiemmin ollut kehityksellisesti ja kulttuurillisesti. Atlantislaiset ovat unohtaneet muun muassa oman kielensä, ja Kida haluaa oppia lukemaan sitä kielitaitoisen Milon avulla. Kida on muutenkin todella utelias, ja hän haluaa oppia Milolta kaiken maanpäällisestä elämästä. Kida on myös seikkailuja etsivä ja elämänjanoinen "nuori" nainen. Tietämättään Kida kantaa sisällään suuria voimia ja Atlantiksen kohtaloa. 

Lilo ja Stitch: Stitch

Stitch eli koe 626 on ulkoavaruuden hullun tiedemiehen kehittelemä geneettinen koe. Stitchin ainoa elämäntehtävä on tuhota kaikki, mitä hänen eteensä tulee. Stitch on erikoistunut erityisesti suurkaupunkien tuhoamiseen. Niinpä hänen elämänsä menee sekaisin, kun hän joutuu tekemään pakkolaskun Hawaijille. Pienen saaren rauhallinen elämäntyyli ei sovi Stitchin elämäntarkoitukseen, joten hänen täytyy keksiä jotain uutta tuhoamisvimman tilalle. Uuden elämän aloittamisessa Stitch saa apua Lilo-tytöltä, joka opettaa hänelle ohanan merkityksen. Raivoava ja itsekäs Stitch muuttuu siis empaattiseksi ja herkäksi. Loppujen lopuksi Stitch vain etsii omaa paikkaansa maailmassa. Kaiken lisäksi Stitch on äärettömän suloinen ja söpö, ja jo sen takia hän ansaitsee paikkansa parhaana hahmona elokuvasta Lilo ja Stitch. 

Aarreplaneetta: Jim

Aarreplaneetan päähenkilö on Jim, joten ei ole ihmekään, että Jimin hahmoon paneudutaan eniten ja hän tulee katsojille läheiseksi. Jim on kokenut elämässään kovia, sillä hänen isänsä on jättänyt heidän perheen Jimin ollessa vielä lapsi. Hylkääminen on jättänyt Jimiin syviä haavoja, jotka eivät ole vieläkään parantuneet. Jimin on vaikea luottaa kehenkään ja hän on oppinut tulemaan toimeen yksin. Jim kyseenalaistaakin koko ajan auktoriteetteja, ja on todellinen nuori kapinallinen. Hän ei ole löytänyt vielä paikkaansa maailmassa ja näyttäisi olevan turhautunut elämäänsä äitinsä kuppilassa. Jimin suonissa sykkii seikkailijan veri, ja hänessä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin! Hänen vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä itse asialle jotain. Jim osaa olla hauska, ja päästettyään jonkun kovan ulkokuorensa alle hän on uskollinen ystävä. 

Karhuveljeni Koda: Koda

Karhuveljeni Koda -elokuvan alussa pieni karhunpentu Koda eksyy äidistään. Koko elokuvan ajan hän yrittää löytää takaisin äitinsä luokse. Koda arvelee äitinsä olevan Lohijoella. Matkakaverikseen Lohijoelle Koda houkuttelee Kenai-karhun, jonka kanssa hän ystävystyy. Kenailla menee välillä hermot Kodan kanssa, sillä Koda puhua pälpättää koko ajan. Karhunpennulta ei todellakaan lopu asia kesken! Koda on elämäniloinen ja -janoinen lapsi, joka suhtautuu yltiömäisella innolla kaikkeen. Ainoa asia, mikä heittää varjon Kodan positiivisen asenteen ylle, on pelko ihmisiä kohtaan. Onneksi pelot unohtuvat ystävien kanssa ilakoidessa, sillä niitä ulospäinsuuntautunut Koda saa helposti. 

Lehmäjengi: Buck

Buck on villin lännen hiljaisessa kaupungissa asuva sheriffin hevonen. Kaupunki on Buckin makuun tosin liian hiljainen, ja hän turhautuu siellä rikoksentekijöiden puutteessa. Buck haaveilee vauhdikkaasta ja riskialttiista elämästä. Hänen suuri idolinsa on palkkionmetsästäjä Rico, jonka ratsuna Buck haluaisi toimia. Ilkeiden roistojen nappaaminen preerialla auringonlaskun aikaan kuulostaa hevosesta tavoittelemisen arvoiselta. Buck on myös ilmiselvästi katsonut liikaa Bruce Lee -elokuvia, sillä hänen haaveisiinsa kuuluu roistojen päihittäminen karate-ottein. Buck on mielestäni Lehmäjengin hauskin hahmo, ja ansaitsee innostuneisuudellaan paikan elokuvan parhaimpana hahmona. 

Pikku Kananen: Kirppu

Tammelan kaupunkiin laskeutuu avaruusolioiden alus. Aluksen huomaavat Pikku Kananen ystävineen, ja he lähtevät tutkimaan aluksen uumenia. Kanasen, Possun, Sorsan ja Kalan tutkimusmatka ei jää kuitenkaan huomaamatta, sillä aluksessa heidät näkee pieni avaruusolio nimeltään Kirppu. Uteliaana alienina Kirppu lähtee tutkimusmatkailijoiden perään, ja kuinka ollakaan, jää Tammelaan vanhempiensa huristellessa aluksella tiehensä. Pieni Kirppu on tietenkin kauhuissaan, peloissaan ja suruissaan jäädessään yksin vieraalle planeetalle. Hän ei osaa vielä edes puhua, jotta voisi selvittää muille, mistä on kotoisin ja miten hankkia apua. Kirpun uteliaisuudesta johtuen koko Tammela meinaakin sitten tuhoutua, mutta onneksi näin ei pääse käymään. Viaton, pörröinen ja suurisilmäinen Kirppu on ehdottomasti Pikku Kanasen hahmoista söpöin, ja huonoista hahmoista paras.

Aivan villit: Simson

Aivan villit -elokuvan hahmot eivät ole mitenkään omaperäisiä tai mieleenjääviä. Jos hahmoista on valittava paras, on se Simson-leijona. Simson on elänyt koko elämänsä ihmisten hoivissa, ensin sirkuksessa ja sitten eläintarhassa. Hän kuitenkin kehuskelee muille olleensa hurja savannin valtias nuoruusaikoinaan, jonka karjuntaa muut eläimet ovat kammoksuneet. Erityisen paljon Simson kertoo näitä mielikuvitustarinoita pojalleen, joka uneksii olevansa isänsä kaltainen. Pojan karatessa Simson lähtee etsimään tätä, ja etsintä johtaa Simsonin villiin luontoon, jossa hänen pitää ensimmäistä kertaa tulla toimeen itsekseen. Eläintarhassahan hänelle on tuotu ruokakin tarjottimella eteen. Simson kuitenkin oppii, ettei kannata yrittää olla joku muu kuin kuka on.

Riemukas Robinsonin perhe: Lauri

Lauri on orpo poika, joka on kasvanut orpokodissa. Enemmän kuin mitään muuta Lauri haluaisi tulla adoptoiduksi ja saada vanhemmat itselleen. Hän yrittää kaikkensa tullakseen valituksi perheisiin, mutta hänen epäonnistuneet keksintönsä eivät aina ole aikuisten mieleen. Lauri on todella fiksu ikäisekseen, ja keksii toinen toistaan mielikuvituksellisimpia laitteita, kuten hilloa ja maapähkinävoita paahtoleivän päälle tasaisesti pursottavan kojeen. Elokuvan aikana katsoja samaistuu Laurin tunteisiin, tämän ikävään ja haluun saada itselleen vanhemmat. Pienen pojan turhautumista ja surua on kuvattu todella koskettavasti. Lauri kokee niin ikävät kuin iloisetkin tunteet suurina, joten hän on myös herkästi innostuvaa tyyppiä. Laurin elämässä on kuitenkin tapahtumassa vielä suuria, joten kannattaa mennä eteenpäin vaan, eikä jäädä vellomaan epäonnistumisissa! 


Oletteko samaa mieltä parhaista hahmoista näistä kahdeksasta elokuvasta, vai viekö joku toinen elokuvan hahmoista paikan teidän sydämissänne? Yritän nyt kevään aikana julkaista viimeisenkin osan sarjasta, sekä tietysti kokoavan päätöksen THE parhaista hahmoista! :) 

Aivan villit - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Monet eivät tiedä sitä, että kun New Yorkin eläintarha sulkee illalla ovensa yleisöltä, alkaa eläimillä omat bileet. Eläimet kokoontuvat tänäkin iltana pingviinien aitaukseen pelaamaan curlingia. Vastakkain pelaavat pingviinit sekä joukkue, joka koostuu leijonasta, kirahvista, käärmeestä, koalasta ja oravasta. Simson-leijona, eläintarhan vetonaula, on kutsunut poikansa Ronin paikalle kannustamaan hänen joukkuettaan, mutta Ronia ei näy missään. Roni on jättäytynyt jälkeen, sillä häntä masentaa, kun hän ei osaa karjua niin kuin kunnon leijona. Eläintarhassa syntynyt Roni haluaisi mennä luontoon, sillä hänen isänsäkin on oppinut karjumaan luonnossa – ainakin isän hurjien tarinoiden mukaan. Simson-isä ei kuitenkaan kaipaa luontoon, sillä eläintarhassa heille annetaan kaikki tarvittava. Ronin mietteet tulee keskeyttämään hänen kaverinsa Liki ja Juki, jotka haluavat mennä hätyyttelemään gaselleja. Lasten leikit muuttuvat vakaviksi, kun gasellit karkaavat aitauksestaan pakokauhun vallassa, ja pilaavat curling-pelin. Simson-leijona on tästä vihainen pojalleen, ja itkuinen Roni juoksee pois muiden eläinten luota. 

Surullinen Roni näkee eläintarhan aidan ulkopuolella vihreitä kontteja, joiden on kuullut vievän eläimiä takaisin luontoon. Hetken päähänpistossa Roni päättää karata konttiin. Syvemmällä eläintarhassa Veeti-orava neuvoo Simsonia kertomaan pojalleen totuuden nuoruudestaan. Simsonilla on ilmiselvästi jotain salattavaa! Simsonin etsii Ronia, ja huomaa vasta liian myöhään poikansa olevan vihreässä kontissa. Konttia lastataan juuri rekkaan, ja mielensä muuttanut vastentahtoinen Roni sisällään rekka lähtee pois eläintarhasta. Simson päättää lähteä pelastamaan poikaansa, ja eläintarhan pulut kertovat konttien matkaavan kohti satamaa. Simson lähtee Ronin perään roska-auton kyydissä, ja leijonan mukaan pelastusretkelle lähtee Niilo-koala, Lare-käärme sekä Pirkko-kirahvi, johon Veeti-orava on ihan pihkassa. Roska-auto vie eläimet New Yorkin keskustaan, jossa he pakenevat vesikauhuisia koiria ja tapaavat viemäreissä asustavia alligaattoreita. Lopulta aamun koittaessa eläimet pääsevät satamaan, jossa he näkevät, kuinka vihreitä kontteja kuljettava laiva on juuri lähdössä seilaamaan. Simsonin johdolla eläimet valtaavat pienehkön paatin, jolla he lähtevät valtamerilaivan perään. Tässä vaiheessa heidän joukkoonsa liittyy Veeti-orava, jonka lintu-ystävät auttavat eläimiä pysymään laivan perässä. 

Lopulta molemmat merta kyntävät alukset päätyvät saarelle, jonka tulivuori esittelee purkautumisen merkkejä. Laivalla matkustavat ihmiset ovat tulleet evakuoimaan saaren eläimiä purkauksen tieltä. Roni livahtaa kontista saaren viidakkoon, ja Simson-isä lähtee ystäviensä kanssa poikansa perään. Roni kuitenkin katoaa lehtien sekaan, ja Simsonin eläimen vaistot johdattavat ystävykset vain harhaan. Tässä vaiheessa Simsonin on pakko paljastaa ystävilleen, että kaikki hänen kertomansa seikkailut ovat valetta – Simson on oikeasti syntynyt sirkuksessa, eikä hänellä ole minkäänlaista kokemusta luonnossa olemisesta. Pettyneet Pirkko, Niilo, Lare ja Veeti eroavat Simsonista, mutta katuvat päätöstään pian. Täytyyhän ystävää auttaa hädässä! Niin Simson etsii Ronia, ja muut eläintarhan eläimet etsivät Simsonia. Joku kuitenkin löytää eläintarhan eläimet ennen kuin he löytävät leijonat: Niilo häviää muusta joukosta, ja muut eläimet joutuvat gnu-lauman väijytykseen! 

Gnut ovat kidnapanneet myös hävinneen Niilon, ja kuljettavat häntä kohti savuavaa tulivuorta. Tulivuoren uumenissa elää kokonainen gnu-antilooppi-yhdyskunta, ja Niilo johdatetaan heidän johtajansa, profeetta Kazarin eteen. Niilon yllätykseksi kaikki gnut kumartavat häntä – he luulevat Niiloa jumalakseen! Niilo ottaa tästä uudesta asemastaan tietenkin kaiken irti. Sillä välin viidakossa Simson löytää vihdoin Ronin, ja Simson kertoo vihdoin pojalleenkin sirkus-taustastaan. Ennen kuin Roni kerkeää kommentoida mitään isänsä paljastukseen, hyökkäävät gnu-antiloopit heidänkin kimppuunsa. Antiloopit saavat Ronin kidnapatuksi, ja he työntävät Simsonin alas jyrkänteeltä. Kidnappauksilta säästynyt Veeti löytää pökertyneen Simsonin, jonka kanssa lähtee seuraamaan yllättäen toimivia eläimen vaistoja. Simsonin vaistot paljastuvat pian kuitenkin kameleontti-agenteiksi, jotka haluavat leijonan avulla kaataa gnu-antilooppien absurdin vallan. Kameleonttien avulla Simson ja Veeti pääsevät tulivuoren sisään gnuiden huomaamatta. 

Tulivuoren uumeniin ovat joutuneet nyt kaikki eläintarhan eläimet. Antilooppien profeetta Kazar paljastaa panttivangeilleen julman suunnitelmansa: hän haluaa päästä ravintoketjun huipulle! Kazar on kyllästynyt siihen, kuinka gnuiden pitää aina paeta lihansyöjiä, ja niin hän on päättänyt ruveta itse lihansyöjäksi. Kazar uskoo muutoksen tapahtuvan, kun hän syö leijonan lihaa. Tällöin leijonan voimat siirtyisivät häneen. Antilooppien jumalana viihtyvä Niilo-koala yrittää viivyttää gnuiden suunnitelmia Ronin syömiseksi. Yhtäkkiä paikalle ilmestyy Simson, joka alkaa raivoisasti taistella Kazarin kanssa. Muut antiloopit jäävät taistelusta syrjään, sillä heidän mielestään Kazar on hullu. Simsonin ollessa alakynnessä Roni ryntää auttamaan isäänsä, ja samalla hän oppii karjumaan. Yhdessä leijonat päihittävät Kazarin, joka jää yksin saarelle tulivuoren purkautuessa. Muut eläimet, niin eläintarhan väki kuin gnu-laumakin pääsevät eläimien alun perin varastamalle veneelle, ja ehtivät tulivuoren purkauksen alta pakoon juuri ja juuri. Simson ja Roni tekevät keskenään sovinnon, ja Veeti ja Pirkko menevät lopulta yhteen. Ja niin alkaa eläinten riemukas matka takaisin kohti New Yorkin eläintarhaa. 

Aivan villit onkin hyvin mielenkiintoinen elokuva. Se kuuluu Suomessa Disneyn klassikoiden listaan, ja samaiseen listaan se kuuluu myös mm. Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa. Yhdysvalloissa kyseinen elokuva ei kuitenkaan pääse lähellekään klassikkolistaa. Tästä minulla alkoikin mielenkiintoinen selvittely, mistä listojen eroavaisuudet johtuvat. Yhdysvalloissa Disney-klassikoksi mielletään elokuva, joka on Disneyn päästudioiden tekemä, ja joka on ollut teatterilevityksessä (eikä suoraan DVD:lle julkaistu). Tämä on syy siihen, miksei esimerkiksi Tarzan 2, Mulan 2 tai Aladdinin jatko-osat ole saaneet klassikko-tunnusta alleen. Aivan villit ei täytä ensimmäistä kohtaa klassikko-kriteereissä, sillä se EI OLE Disneyn studioiden tekemä. Mitääääh!!?!?? Elokuvan on tehnyt C.O.R.E. Feature Animation -yhtiö, ja tuotannossa on ollut mukana mm. Contrafilm, ja Hoytyboy PicturesReel FX Creative Studios. Elokuvan teki siis Disneyn alaisuudessa ollut studio (tai monikossa studiot), ja Disney vastasi vain elokuvan levittämisestä, ja omaa oikeudet elokuvaan. Nyt herääkin kysymys: miksi ihmeessä Suomen Disney on ottanut elokuvan klassikkolistalleen, jos se ei edes ole Disneyn tekemä?!??! En löytänyt mistään virallista selitystä, mutta järkevin selitys lienee se, että Suomen Disney huomasi tuossa vaiheessa olevansa numeroinnissa jäljessä Amerikan listan kanssa. Amerikan listalla klassikkona oleva Dinosaurus ei ole Suomessa klassikko. Dinosaurushan lisättiin Amerikan listalle jälkikäteen, joten oman pähkäilyni tuloksena Suomen Disney ei ole varmaan halunnut lisätä jo ilmestyneiden klassikoiden väliin elokuvaa, jolloin heidän olisi pitänyt muuttaa Dinosauruksen jälkeen ilmestyneiden klassikkojen numerojärjestystä. Niinpä he lisäsivät Dinosauruksen sijaan klassikkolistalle elokuvan, joka oli ilmestynyt uusimman klassikon (Pikku Kananen) jälkeen, vaikka elokuva oli vain nimellisesti yhteydessä Disneyn studioihin. Aivan villit olisi siis lisätty klassikko-listaan, jotta klassikoiden numerojärjestys olisi yhtenäinen. Joidenkin mielestä Aivan villit olisi lisätty joissain maissa klassikkolistaan, jotta se saisi teattereissa paremmat lipputulot, mutta uskon ensimmäisen selityksen olevan oikeampi. Joka tapauksessa Aivan villien jälkeen Suomen ja Yhdysvaltojen klassikkojärjestys muuttui jälleen samaksi – ainakin hetken ajaksi. 

Aivan villit julkaistiin elokuvissa vuonna 2006. Elokuva menestyi kohtalaisen huonosti teatterilevityksessä, ja monet kriitikot arvostelivat sen lyttyyn, vaikka elokuva saikin takaisin tekemiseensä kuluneen budjetin.  Monet arvostelivat elokuvan plagioivan vuonna 2005 julkaistua DreamWorksin Madagaskar-elokuvaa. Molemmissa elokuvissa on samanlainen juoni: eläintarhan eläimet karkaavat eläintarhasta paetakseen villiin luontoon. Elokuvissa esiintyvät eläimetkin ovat samanlaisia: joukkiota johtaa leijona ja joukossa pyörii kirahvi sekä pingviinejä. Osa kriitikoista taas totesi, että Aivan villit -elokuvassa on paljon parempi juoni, animaatio ja vitsit kuin Madagaskarissa. Itse en osaa luotettavaa arviointia tehdä, sillä en ole koskaan nähnyt Madagaskaria kokonaisuudessaan, vain pätkiä sieltä täältä. Joka tapauksessa Aivan villit -elokuvaa alettiin tehdä ennen Madagaskaria, joten uskalias arvostelija voisi sanoa, että DreamWorks on teollisuusvakoillut itselleen elokuvan juonen, ja tuottanut elokuvan vain nopeammassa tahdissa elokuvalevitykseen. Totuutta en tiedä, joten en vihjaile mitään. :)

 

Aivan villit -elokuvan juonen perusidea on hyvä, mutta toteutus huono, kuten parissa aiemmassakin Disney-klassikossa. (Hieman minua ärsyttää kutsua Aivan villejä Disney-klassikoksi, kun se ei ole ollenkaan Disneyn studioiden tekemä… mutta yritän niellä ärsytykseni.) Animaation laatu on huonoa, sillä se näyttää hyvin muoviselta. Tämä tunne johtuu taas varmaan siitä, kun tietokoneanimaation alkutaival näyttää mielestäni kökköiseltä vaikkapa Frozenin animaatioon verrattuna. Myöskään elokuvan hahmot eivät vakuuta minua, eikä hahmoissa ole paljoa samaistumispintaa. Ronin ja Simsonin, isän ja pojan suhde on tässäkin elokuvassa (Pikku Kanaseen verrattuna) sitä parasta antia. Roni miettii, miten osaisi olla samanlainen, hieno leijona kuin isänsä, ja hän yrittää ehkä liiankin kovaa olla samanlainen. Simson taas miettii, miten kertoa pojalleen salatusta menneisyydestään, ja miten rohkaista tätä olemaan oma itsensä. Muut elokuvan hahmot ovat melko samantekeviä, vain vitsiniekkareiksi tarkoitettuja sivuhenkilöitä. Veeti-oravan ihastuminen toisen lajin edustajaan, Pirkko-kirahviin, on kiva lisä elokuvaan rajat ylittävästä rakkaudesta. Myös Kazar-gnun idea ravintoketjun huipulle pääsemisestä on niin mielipuolinen, että siitä ei voi olla pitämättä. 

Jostakin syystä aina Aivan villejä katsoessani mieleni valtaavat Leijonakuningas-viitteet. En voi olla ajattelematta, että Aivan villeissä oleva leijonien suhde yrittää matkia Mufasan ja Simban vastaavaa. Molemmissa elokuvissa päähenkilöinä toimii leijonia, gnu-antiloopit esiintyvät ainakin suhteellisen suuressa roolissa ja isä-leijona roikkuu jossain vaiheessa jyrkänteen reunalla siitä pudoten. Aivan villien suomenkielisessä versiossa Simson-leijonaa kutsutaan Simpaksi (Simppa), joka kuulostaa hyvin paljon Simbalta. Nähdään Aivan villeissä myös täysin suora viittaus Leijonakuninkaaseen, sillä eläinten seikkaillessa New Yorkissa kaupungissa mainostetaan teatterissa pyörivää Leijonakuningas-musikaalia. New Yorkissa on myös mainos, joka mainostaa Radio Disneytä. 

Aivan villit elokuvassa nähdään vain yksi kunnollinen laulukohtaus. Lyhyt Kiva päivä -laulu alkaa soida, kun Niilo saapuu gnu-antilooppien valtaamaan tulivuoren sisäiseen luolaan. Gnut laulavat kyseisen laulun, ja tanssivat mukana mahtavan koreografian. Kiva päivä -laulu kuullaan uudestaan myös ihan elokuvan lopussa. Elokuvassa taustalla soi jo aiemmin, ei elokuvaa varten sävellettyjä kappaleita. Lifehousen Good enough -kappale soi taustalla Ronin livahtaessa vihreään konttiin, ja Coldplayn Clocks-biisi soi Simson-leijonan ystävineen saapuessa New Yorkin keskustaan. Elokuvan lopputekstien aikana taas soi kappale Real wild child, sekä uusinta Good enough -laulusta. 

Aivan villit on yksi huonoimmasta päästä olevista Disney-klassikoista, ja syitä siihen on listattu ylhäällä. Olen vieläkin järkyttynyt siitä, ettei elokuva ole Disneyn studioiden tekemä, mutta tämä selittäneekin elokuvan laadun huonouden. Ihmettelen myös yhä sitä, miksi eri maiden Disneyllä on erilaiset klassikkolistat. Disney on kansainvälinen megayritys, ja luulisi, että he valvoisivat aika tarkkaan, mitä heidän nimensä alla julkaistaan, ja että klassikkolistat olisivat yhteneväisiä eri maiden välillä. Kenenköhän idea oli ottaa Aivan villit klassikkolistaan mukaan, ja miksi? Sitä en ehkä koskaan saa tietää. On Aivan villeissä hyvätkin hetkensä, ja lapset pitävät elokuvasta varmasti, mutta elokuvan taustat ja ”Disneymättömyyden” tietäessäni minulle tulee elokuvasta vain huonot asiat mieleen. Höh. 

”Älä kyylää täpliä, Veeti, mun silmät on täällä.”
- Pirkko