28.3.2016

Big Hero 6 - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 


San Fransokyon kaupungin syrjäisillä kaduilla on käynnissä robottiottelu. Kotona itse tehdyt robotit ottavat mittaa toisistaan, ja voittajasta vedetään tietenkin vetoa kovin panoksin. Robottiottelut ovat sallittuja, vedonlyönti niissä ei. Saliin on päätynyt nuori poika, Hiro Hamada. Hänen pienelle, säälittävälle robotilleen nauretaan, eikä nuorukainen näytä pärjäävän otteluissa mitenkään. Vetoa Hiron häviämisen puolesta vedetään tuplamäärin, mutta kuinka ollakaan, Hiro kytkee robotistaan kakkosvaihteen päälle ja voittaa vastustajansa ansaiten kasamäärin rahaa. Huijauksesta syytettyä poikaa tulee pelastamaan hänen isoveljensä Tadashi, joka antaa samalla veljelleen moraalisen opetuksen. Tadashin mielestä on törkeää, että Hiro käyttää aivosolujaan robottiotteluihin osallistumiseen eikä opiskeluun tai maailman muuttamiseen. Niin hän houkuttelee Hiron kanssaan teknilliseen korkeakouluun, jossa itse opiskelee. Yliopistossa Hiro tapaa Tadashin nerot opiskelijatoverit Honey Lemonin, Wasabin, GoGon sekä Fredin, joka vain hengailee koululla. Tadashi esittelee myös oman keksintönsä, jonka parissa on työskennellyt. Henkilökohtainen hoitoapulainen, Baymax-robotti, on tarkoitettu sairaanhoitoon. Yllätyksekseen Hiron mielestä korkeakoulu vaikuttaa aivan mahtavalta paikalta, ja hän päättää tehdä kaikkensa päästäkseen opiskelemaan sinne!

San Fransokyon teknillisen korkeakoulun järjestämissä teknologiamessuissa Hiro sitten esittelee tuoreimman keksintönsä, mikrobotit, jotka pystyvät ottamaan minkä muodon tahansa robotteja ohjaavan pannan avulla. Mikrobottien avulla ihmisiä ja tavaroita voi kuljettaa paikasta toiseen, ja rakentaminenkin onnistuu hetkessä. Mikrobotit tekevät vaikutuksen messun osallistujiin, ja keksintönsä avulla Hiro pääsee teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan koulun rehtorin Callaghanin luvalla. Hiron keksintöön silmänsä iskee myös suuren teknologiayrityksen johtaja Alistair Krei, joka havittelee mikrobottien valmistusoikeuksia itselleen. Hiro ei kuitenkaan tee sopimusta Krein kanssa, sillä Callaghan varoittelee häntä miehestä. Hiro, Tadashi ja kaikki Tadashin opiskelijaystävät iloitsevat Hiron pääsystä korkeakouluun, ja lähtevät kohti Hiron Cass-tädin kahvilaa juhliakseen tapausta. Heidän poistuessaan paikalta messutalossa syttyy roihuava tulipalo. Sisälle jumiin on jäänyt professori Callaghan, jota Tadashi lähtee pelastamaan. Tadashin päästessä rakennuksen sisään koko talo räjähtää tuhoten Hiron mikrobotit, professori Callaghanin ja Tadashin. 

Hiro vaipuu masennukseen ja suruun. Hän on päässyt opiskelemaan teknilliseen korkeakouluun, mutta opiskelu siellä ei huvita ollenkaan. Ei sen jälkeen, mitä Tadashille tapahtui. GoGo, Honey Lemon, Wasabi, Fred ja Cass-täti yrittävät piristää Hiroa, mutta turhaan. Surussa velloessaan Hiro sattuu satuttamaan varpaansa. Silloin Tadashin tavaroiden joukosta päälle syttyy Baymax-robotti, joka tulee parantamaan Hiron kipeää jalkaa. Baymax diagnosoi Hirossa myös alkavan murrosiän tunteenvaihteluineen sekä surun, jota robotti ei oikein ymmärrä. Silloin Hiro huomaa, kuinka hänen takin taskussaan oleva mikrobotti alkaa liikkua. Ihan kuin se pyrkisi toisten samanlaisten mikrobottien luo. Hiro vitsailee, että hänen olonsa parantuu, jos Baymax etsii, missä loput mikrobotit ovat. Baymax ottaa kehotuksen todesta, ja lähtee etsimään Hiron keksintöä. Hiro lähtee karanneen robotin perään, ja saa Baymaxin kiinni vasta toisella puolella kaupunkia. Mikrobotti pyrkii selkeästi hylättyyn teollisuusrakennukseen, jonne Baymax ja Hiro murtautuvat. Hiron mikrobottien olisi pitänyt tuhoutua messutalon räjähdyksessä, mutta hallissa niitä valmistetaan robottien avulla tuhansittain! Ennen kuin Hiro kerkeää tehdä tarkempaa tuttavuutta mikrobottien kanssa paikalle ilmestyy kabugi-naamioon naamioitunut mies, joka ajaa Hiron ja Baymaxin ulos hallista Hiron suunnittelemien mikrobottien avulla! 

Hiro päättelee, että naamiomies on halunnut varastaa hänen mikrobottinsa ja on täten aiheuttanut messuhallin räjähdyksen, jottei kellekään selviäisi varkaus. Niinpä naamiomies on siis Tadashin ja professori Callaghanin kuolemien takana! Hiro päättää ottaa syyllisen kiinni, sillä poliisi ei tunnu uskovan Hiron tarinaa naamiomiehestä. Tietokoneellaan Hiro asentaa Baymaxille taisteluohjelman ja 3D-tulostimella rakentaa robotille haarniskan. Päivityksen jälkeen Baymaxista tulee karatemestari, joka voittaa varmasti naamiomiehen varastettuine mikrobotteineen! Hiro ja Baymax lähtevät naamiomiehen perään Hiron yksinäisen mikrobotin ohjatessa jälleen heitä, ja he päätyvät satamaan. Mereltä maihin rantautuu naamiomies mikrobottiarmeijansa kanssa. Juuri, kun Hiro on komentamassa Baymaxia hyökkäykseen, ilmaantuu paikalle Gogo, Wasabi, Honey Lemon ja Fred autolla. He yrittävät saada Hiron uskoutumaan heille menetyksestään. Silloin naamiomies huomaa heidät ja hyökkää heitä päin. Baymax ei mahda mitään mikroboteille, joten kaveruksilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin paeta paikalta. He pakenevat Fredin kotiin, jossa Hiro selittää ystävilleen kaiken tapahtuneen. Fredin mielestä naamiomies ei voi olla kukaan muu kuin Alistair Krei, joka havitteli Hiron mikrobotteja messuilla. Hiro keksii, että hän tekee ystävistään supersankareita, ja yhdessä he pystyvät päihittämään naamiomiehen supervoimillaan! 

Superkuusikko harjoittelee käyttämään Hiron heille valmistamia teknisiä erityiskykyjä. Honey Lemon käyttää kemiallisia yhdisteitä hyödykseen, GoGo on äärettömän nopea, Wasabi leikkaa asiaa kuin asiaa laserleikkureillaan, Fredin puku syöksee tulta ja Baymax osaa karatea ja lentää. Hiro taas on porukan aivot. Harjoiteltuaan riittävästi Baymaxin skannerit löytävät naamiomiehen hylätyltä saarelta, jonne kaverukset suuntaavat. Saarella on hylätty laitos, jonka videokameroista heille selviää, että paikalla on tapahtunut suuronnettomuus. Materiaalinsiirtimen testaus on mennyt pahasti pieleen, ja testilentäjä on jäänyt jonnekin siirtimien väliseen ulottuvuuteen. Laitoksen on omistanut kukapas muu kuin Alistair Krei. Kuusikon katsellessa vielä videotallennetta paikalle ilmestyy naamiomies, joka hyökkää heitä vastaan. Kuusikko saa juuri ja juuri napattua naamiomiehen naamion, jonka avulla mies ohjaa mikrobotteja. Naamion takaa esiin paljastuukin professori Callaghan! Hiro suuttuu suunnattomasti, ja muuttaa Baymaxin ohjelmointia siten, että Baymax tuhoaa kaikkea silmittömästi. Honey Lemon, GoGo, Wasabi ja Fred saavat palautettua Baymaxin entiselleen ennen kuin robotti kerkeää tappaa Callaghanin, ja silloin Callaghan pääsee pakoon. Hiro suuttuu ystävilleen ja lentää Baymaxin kanssa kotiinsa jättäen ystävänsä saarelle. 

Kotona Hiro yrittää poistaa Baymaxin ohjelmointilevyä, jotta saisi robotin taas suunnattoman raivon valtaan. Baymax estää tällä kertaa itsensä ronkkimisen, ja näyttää Hirolle videokuvaa, joka on tallennettu robotin sisuksiin. Video on kuin oppimispäiväkirja, jota Tadashi on kuvannut Baymaxia rakentaessaan. Videon nähdessään Hiro antaa lopulta tunteidensa tulla pintaan, ja hän itkee Tadashin tähden ja toteaa ikävöivänsä veljeään. Hän myös tajuaa, ettei viha ja kosto ole oikea ratkaisu tilanteen ratkaisemiseen. Silloin paikalle saapuu muut supersankarikaverukset, jotka ovat päässeet saarelta pois Fredin helikopterilla. He näyttävät vielä saarelta löytämänsä videonauhoituksen loppuosan, jossa selviää, että materiaalinsiirtimen testaaja ja jonnekin ulottuvuuksiin jäänyt nainen oli Callaghanin tytär! Callaghan tavoittelee nyt siis ilmiselvästi kostoa Kreille. Kuusikko päättää tehdä Callaghanin ilkeistä suunnitelmista lopun. 

Alistair Krei on avaamassa uutta teknologiarakennusta, kun paikalle saapuu Callaghan. Hän tuo paikalle korjaamansa materiaalinsiirtimen, jonka kytkee päälle. Portti alkaa imeä Krein teknologiarakennusta sisälleen samalla, kun Callaghan vangitsee Alistairin katsomaan saavutustensa tuhoutumista. Silloin paikalle saapuu supersankarikuusikko, joka uskaliaan taistelun jälkeen pilaa Callaghanin suunnitelmat ja vangitsee miehen. Tuolloin Baymax näkee materiaalinsiirtimen sisäisessä ulottuvuudessa elämää: sen täytyy olla Callaghanin tytär! Hiro ja Baymax lähtevät pelastamaan naista todella abstraktiin ja avaruusmaiseen ulottuvuuteen. He saavat pelastettua naisen, mutta Baymaxin raketit vahingoittuvat. Hän ei pääse ulottuvuudesta pois, mutta sysää Hiron ja Callaghanin tyttären sieltä ulos juuri viime hetkellä ennen kuin portti tuhoutuu. Baymax jää siis vieraaseen ulottuvuuteen, vaikka on pelastanut päivän. Robotti on kuitenkin sysännyt Hirolle muistikorttinsa. Niin Hiro lähdettyän opiskelemaan yliopistoon rakentaa uuden robotin, aivan samanlaisen kuin Baymax. Laitettuaan muistikortin robotin sisään Baymaxilla on kaikki muistot ennallaan ja riemukas jälleennäkeminen mahdollistuu. Näin San Fransokyon katuja suojelemaan on syntynyt uusi supersankarikuusikko, Big Hero 6!

Disneyn Big Hero 6 perustuu Marvelin julkaisemaan sarjakuvaan, joka ilmestyi vuonna 1998. 1998 Marvelin Big Hero 6 ilmestyi kolmiosaisena sarjakuvatarinana, mutta supersankariryhmittymä sai jatkoa vuonna 2008 viidessä lyhyessä sarjakuvatarinassa. Sarjakuvassa Japanin valtio tarvitsee supersankareita, ja he päättävät koota supersankariryhmän itselleen. Ryhmään liittyy salainen agentti Honey Lemon ja Silver Samuraista, isännättömästä samuraista, tulee ryhmän johtaja. GoGo Tomago vapautetaan vankilasta sillä ehdolla, että hän liittyy supersankaritiimiin. 13-vuotias poikanero Hiro liittyy ryhmään, ja hän rakentaa ryhmään henkivartija-robotti Baymaxin, joka osaa muuttua tarpeen tullen hurjaksi lohikäärmeeksi. Viimeisenä ryhmään liittyy mutantti Sunfire, joka osaa lämmittää materiaa plasmaksi. Sarjakuva ja Disneyn elokuva eroavat toisistaan siis hyvin monella tavalla. Ensinnäkin sarjakuva sijoittuu Japaniin, kun taas elokuva keksittyyn kaupunkiin San Francokyoon, joka on Tokion ja San Franciscon, idän ja lännen kulttuureita yhdistelevä kaupunki. Elokuvassa supersankaritiimiin kuuluu sarjakuvasta tutut Hiro, GoGo Tomago, Honey Lemon ja Baymax, mutta he kaikki ovat nuoria opiskelijoita, eivät esimerkiksi entisiä vankeja. Kelläkään heistä ei ole elokuvassa mitään supervoimia, vaan kaikki superius valmistetaan teknisesti älyä käyttämällä. Elokuvassa Baymax on Hiron veljen Tadashin suunnittelema ja valmistama, kun taas sarjakuvassa nero robotin takana on Hiro. Elokuvassa Hirolla on veli, jota hänellä ei sarjakuvassa ole. Disney onkin siis lähinnä käyttänyt Marvelin sarjakuvaa inspiraation lähteenä, mutta henkilöhahmot, tapahtumapaikka ja juoni on täysin uudelleen suunniteltuja. 

Big Hero 6 on Disneyn 54. klassikko Yhdysvalloissa, Suomessa 53. klassikko. (Lue tästä, mistä eroavaisuus johtuu.) Disneyn studiot ostivat Marvelin itselleen vuonna 2009, ja tämän jälkeen he alkoivat miettiä, mikä Marvelin tarinoista sopisi animaatioksi. Big Hero 6 oli sarjakuva, josta elokuvan tuleva ohjaaja Don Hall ei ollut kuullutkaan, ja tarinan tuntemattomuus antaisi vapaat kädet suunnitella omanlaisensa supersankaritiimin. Käsikirjoittajat eivät edes lukeneet sarjakuvaa kokonaan, jotta elokuva tuntuisi uudelta. Ei ole siis ihme, että Disneyn versio ja Marvelin versio eroavat toisistaan huomattavasti. Vaikka Big Hero 6 onkin Marvelin alkuperäinen luomus, elokuva ei liity samaan Marvelin universumiin, mihin kaikki muut Marvel-hahmoista kertovat elokuvat kuuluvat. Alun perin elokuvassa oli tarkoitus olla enemmän pahiksia kuin vain yksi. Suunnitteilla oli geisha-jengi, Banzai Bombers -niminen rakettireppuryhmä sekä maailman herruudesta haaveileva keskusteluohjelman isäntä. Onneksi elokuvaan päätyi lopulta vain yksi pahis, sillä moni eri ryhmittymä olisi varmasti luonut elokuvaan tarpeetonta sekamelskaa ja monimutkaistanut juonta. Big Hero 6 sai ensi-iltansa vuonna 2014, ja se menestyi teattereissa todella hyvin. Big Hero 6 on eniten rahaa tienannut animaatioelokuva vuonna 2014, ja se voitti myös parhaan animaatioelokuvan Oscarin. 

Big Hero 6:n päähenkilö on Hiro Hamada. Hiro on nuori, murrosiän kynnyksellä tasapainotteleva poika, joka on valmistunut lukiosta normaalia paljon aikaisemmin, jo 13-vuotiaana. Hiro on todella älykäs, ja erityisesti hänen aivosolujensa liikehdinnät näkyvät tekniikan ja robotiikan puolella. Hiro osallistuu robottiotteluihin itse rakentamallaan robotilla, ja tienaa otteluista sievoisia summia rahaa. Robottiotteluissa vedon lyöminen on kuitenkin laitonta, ja Hiron veli ja täti haluaisivat pojan tekevän jotain parempaa elämällään, sillä hänellä olisi aivokapasiteettia vaikka mihin. Käydessään isoveljensä Tadashin teknillisessä korkeakoulussa Hiro ihastuu paikkaan täysin! Kouluunmeno suunnitelmat keskeytyvät kuitenkin äkisti, kun Hiron elämää ravisuttaa suunnaton tragedia. Tuolloin Hiro sulkee itsensä täysin ulkomaailmalta ja linnoittautuu omaan huoneeseensa suremaan. Hiro tosin pidättää tunteet sisälleen, jolloin ne vain patoutuvat ja muuttuvat katkerammiksi ja suuremmiksi. Murrosikä ei myöskään auta tunteiden säätelyssä pätkän vertaa. Surevan Hiron elämään putkahtaa yllättäen Baymax, hänen isoveljensä rakentama pehmeä robotti. Baymax on asiallinen robotti, joka ottaa asiat kirjaimellisesti ja latoo teoriaiskuja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Baymax on rakennettu sairaanhoitoa silmällä pitäen, joten hänen tietoutensa rajoittuu hoitotyöhön. Vaikka Baymax onkin neutraali eikä hänellä ole kasvoissa muuta kuin kaksi pilkkua ja viiva silminä, on hän silti todella sydämellinen ja tunteva robotti. Baymax on ihanan halattava ja asiassa pysymisestään huolimatta tuntuu kiintyvän Hiroon.


Big Hero 6 -supersankariryhmään kuuluu Hiron ja Baymaxin ohella GoGo, Honey Lemon, Wasabi ja Fred. Fred on antanut kaikille muille lempinimet, joilla näitä kutsutaan koko elokuvan ajan. Emme saa koskaan tietää esimerkiksi Wasabin oikeaa nimeä. Fred on kaveruksista ainoa, joka ei opiskele teknillisessä korkeakoulussa. Hän on intoa täynnä oleva supersankarinörtti, joka haaveilee siitä, että hänen älykkäät yliopisto-kaverinsa tekisivät hänestä supersankarin. Fred ei kuitenkaan haluaisi tyytyä tavallisiin voimiin, vaan hän haluaisi muuttua liskomaiseksi, tulta syökseväksi olennoksi. Fredin haaveet saattavat toteutua pikemmin kuin hän aavistaakaan… Honey Lemon on vaaleakutrinen ja pitkä nuori nainen, jonka lempiväri on ilmiselvästi vaaleanpunainen. Häntä kiinnostaa kemia, ja aineiden kemialliset reaktiot toisten kanssa. Honey Lemon on kovin tyttömäinen ja empaattinen nainen, mutta tarpeen tullen hän osaa olla kova ja pitää pintansa. Wasabi on järjestystä vaaliva mies, joka tutkii laseria. Wasabilla on jokaiselle tavaralle oma paikkansa, ja paikkojen sotkeminen aiheuttaa kaaosta miehen elämässä. Järjestelemisen ohella Wasabi kunnioittaa sääntöjä ja lakia, ja suhtautuu niihinkin pakkomielteisesti. Maskuliinisen ulkokuorensa alla Wasabi on melko arka ja herkkä mies. GoGo Tomago on hyvin vauhdikas nainen, joka tutkii magneettikenttiä. Hän suorastaan rakastaa vauhdin huumaa, ja rakentaa itselleen magneettien avulla toimivaa pyörää. GoGo on vähäpuheinen, juro ja ”cooli” nainen, jonka tavaramerkkinä on purkan jauhaminen. Big Hero 6 keskittyy lähinnä Hiroon, ja on harmi, että muut supersankarikuusikon jäsenet jäävät vähemmälle huomiolle elokuvassa. Olisi todella mielenkiintoista tutustua paremmin kaikkien taustatarinoihin ja elämään koulun ulkopuolella. Fredistä saamme elokuvassa eniten selvää, mutta Honey Lemon, GoGo ja Wasabi jäävät harmillisesti taka-alalle, ja todellakin pelkiksi sivuhahmoiksi. 

Big Hero 6:n juoni on jännittävä, ja se pitää katsojan otteessaan koko elokuvan ajan. Disneyn animaatioklassikoissa ei ole montaa supersankarielokuvaa, Big Hero 6:sta ennen oikeastaan vain Herkules ja Bolt. Big Hero 6 tuo siis kivaa vaihtelua Disneyn klassikkojen riviin. Big Hero 6:ssa on yllätysmomentti elokuvan pahiksen suhteen. Kyseessä onkin jo kolmas Disney-klassikko peräkkäin, jossa pahis paljastuu yllätyksen kautta. Edellisiä yllättäviä pahiksia oli elokuvissa Räyhä-Ralf ja Frozen. Big Hero 6:ssa yllättävyys on kuitenkin tehty eri tavalla kuin aiemmissa elokuvissa, sillä tiedämme pahiksen olemassaolon, vaikka hänen henkilöllisyytensä jääkin aluksi arvoitukseksi. Elokuva ei siis mielestäni toista liikaa kahden aikaisemman klassikon juonikuvioita. Pidän yllätysmomenteista elokuvissa, mutta se on harmi, että ne yllättävät aina vain elokuvan ensimmäisellä katselukerralla. Seuraavista kerroista jää aina puuttumaan jotakin, kun salaisuuksien verhot ovat jo katsojan tiedossa. 


Taustamusiikin Big Hero 6:een on säveltänyt Henry Jackman. Elokuvassa esitetään vain yksi laulu, Immortals, jonka on säveltänyt ja jonka elokuvassa esittää yhtye Fall Out Boy. Laulu on menevä ja päähän soimaan jäävä (ainakin nyt, kun olen lainannut kirjastosta kappaleen nuotit ja soitellut niitä…), mutta se ei valitettavasti riitä pelastamaan loppuelokuvan lauluttomuutta. Kuten olen aikaisemminkin mainostanut, rakastan Disney-elokuvien lauluja, ja pidän animaatiomusikaaleista. Disneyn elokuviin varsinkin kuuluu mielestäni hahmojen laulamaan rupeaminen, joten elokuva saa tästä puutteesta hieman miinuspisteitä. 

Monissa Disney-klassikoissa viittaillaan edellisiin Disneyn elokuviin piilotetuin asioin, eikä Big Hero 6 ole näiden ”easter eggien” suhteen poikkeus. Elokuvan poliisiasemalta voi esimerkiksi löytää Frozen-elokuvasta tutun Hansin etsintäkuulutuksen. Fredin kodin pihalla oleva, elokuvassa räjähtävä patsaskin on hyvin saman näköinen kuin Hans. Fredin huoneesta voi löytää Stitch-aiheisen tyynyn sekä Räyhä-Ralf-elokuvan kybugin. Hirolla taasen on huoneessaan Räyhä-Ralfin pienoismalli tämän pukeutuessa Sankarin duuni -pelin haarniskaan. 

Big Hero 6 on hyvä elokuva, mutta minussa se ei aiheuta mitään mahtavia wau-elämyksiä. Juoneltaan elokuva on minusta hyvä, mutta hahmojen, animaation ja tunteisiin vetoamisen suhteen elokuva on aika keskiverto. Lauluttomuudesta en pidä. Big Hero 6:lla on omat hetkensä, ja esimerkiksi Hiron ja Baymaxin lentely San Fransokyon yllä on visuaalisesti todella upeaa katsottavaa. San Fransokyon kaupunki on myös todella hauskan näköinen, eikä kaupunkikuvaan kyllästy katselukertojen lisääntyessä. Hiron ja Baymaxin suhde on mielestäni elokuvan parasta antia. Monet ovat kuitenkin tykänneet elokuvasta minua enemmän, ja niinpä supersankariryhmän tarina saa jatkoa vuonna 2017 televisiosarjan muodossa. En minäkään pidä elokuvaa huonona, ja katson sen aina mielelläni, mutta monet muut klassikot kiilaavat paremmuudessaan Big Hero 6:n edelle. 

”Meikä ei oo pyykänny puoleen vuoteen. Sama pari neljä päivää: etuperin, takaperin, sit mä käännän ne ja samat nurinpäin.”
”Vau! Toi on yhtä ällöttävää ku eeppistäkin.”
”Se on kuule kierrättämistä.”

- Fred ja Tadashi


(Siinä olikin nyt tällä erää viimeinen Disney-klassikon arvostelu! Hii! Zootropoliksesta kirjoittelen arvostelun vasta, kun saan DVD:n/Blu-rayn käsiini. Yksi urakka on nyt siis ohi, vaikka tulevien elokuvien arvosteluja tulen kirjoittamaan tulevaisuudessakin. Hihii!)

21.3.2016

Sä muista ystäväsi sanat nää: Hei, on sulla ystävä!

Viime vuoden huhtikuussa aloittelin sarjaa, jossa pohdin, kuka on paras hahmo kustakin Disney-klassikosta erikseen. Yleensä kaikissa elokuvissa on joku hahmo, johon kiinnyn elokuvan aikana, oli hahmo sitten hyvis tai pahis, päähenkilö tai sivuhahmo. Tässä sarjassa esittelen omat lempi-hahmoni kaikista klassikoista. Kun olen käynyt kaikki elokuvat läpi, voin julistaa, kuka on mielestäni paras Disney-hahmo ikinä! Nyt sarja jatkuu viidenteen osaansa. Viidennen osan oli itse asiassa tarkoitus ilmestyä jo aiemmin, mutta liittäessäni tekstiä bloggeriin onnistuin tekemään jotain, ja kaikki tähän osioon kirjoittamani tekstit hävisivät! Ärsytyksestä huolimatta tekstit oli helppo kirjoittaa uudelleen, kun kutakin hahmoa oli pohtinut jo kerran aiemmin.

HUOM! Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia! 

Atlantis: Kida

Kida on yli 8500 vuoden ikäinen Atlantiksen prinsessa. Iästään huolimatta Kida on hyvin säilynyt, sillä Atlantiksen taianomaisessa ilmastossa kaikki säilyvät niin keholtaan kuin mieleltään nuorina. Kida rakastaa kansaansa, mutta on samalla huolissaan sen rappiosta. Prinsessa haluaisi nostaa kansansa taas sille korkealle tasolle, jolla kansa on aiemmin ollut kehityksellisesti ja kulttuurillisesti. Atlantislaiset ovat unohtaneet muun muassa oman kielensä, ja Kida haluaa oppia lukemaan sitä kielitaitoisen Milon avulla. Kida on muutenkin todella utelias, ja hän haluaa oppia Milolta kaiken maanpäällisestä elämästä. Kida on myös seikkailuja etsivä ja elämänjanoinen "nuori" nainen. Tietämättään Kida kantaa sisällään suuria voimia ja Atlantiksen kohtaloa. 

Lilo ja Stitch: Stitch


Stitch eli koe 626 on ulkoavaruuden hullun tiedemiehen kehittelemä geneettinen koe. Stitchin ainoa elämäntehtävä on tuhota kaikki, mitä hänen eteensä tulee. Stitch on erikoistunut erityisesti suurkaupunkien tuhoamiseen. Niinpä hänen elämänsä menee sekaisin, kun hän joutuu tekemään pakkolaskun Hawaijille. Pienen saaren rauhallinen elämäntyyli ei sovi Stitchin elämäntarkoitukseen, joten hänen täytyy keksiä jotain uutta tuhoamisvimman tilalle. Uuden elämän aloittamisessa Stitch saa apua Lilo-tytöltä, joka opettaa hänelle ohanan merkityksen. Raivoava ja itsekäs Stitch muuttuu siis empaattiseksi ja herkäksi. Loppujen lopuksi Stitch vain etsii omaa paikkaansa maailmassa. Kaiken lisäksi Stitch on äärettömän suloinen ja söpö, ja jo sen takia hän ansaitsee paikkansa parhaana hahmona elokuvasta Lilo ja Stitch

Aarreplaneetta: Jim

Aarreplaneetan päähenkilö on Jim, joten ei ole ihmekään, että Jimin hahmoon paneudutaan eniten ja hän tulee katsojille läheiseksi. Jim on kokenut elämässään kovia, sillä hänen isänsä on jättänyt heidän perheen Jimin ollessa vielä lapsi. Hylkääminen on jättänyt Jimiin syviä haavoja, jotka eivät ole vieläkään parantuneet. Jimin on vaikea luottaa kehenkään ja hän on oppinut tulemaan toimeen yksin. Jim kyseenalaistaakin koko ajan auktoriteetteja, ja on todellinen nuori kapinallinen. Hän ei ole löytänyt vielä paikkaansa maailmassa ja näyttäisi olevan turhautunut elämäänsä äitinsä kuppilassa. Jimin suonissa sykkii seikkailijan veri, ja hänessä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin! Hänen vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä itse asialle jotain. Jim osaa olla hauska, ja päästettyään jonkun kovan ulkokuorensa alle hän on uskollinen ystävä. 

Karhuveljeni Koda: Koda


Karhuveljeni Koda -elokuvan alussa pieni karhunpentu Koda eksyy äidistään. Koko elokuvan ajan hän yrittää löytää takaisin äitinsä luokse. Koda arvelee äitinsä olevan Lohijoella. Matkakaverikseen Lohijoelle Koda houkuttelee Kenai-karhun, jonka kanssa hän ystävystyy. Kenailla menee välillä hermot Kodan kanssa, sillä Koda puhua pälpättää koko ajan. Karhunpennulta ei todellakaan lopu asia kesken! Koda on elämäniloinen ja -janoinen lapsi, joka suhtautuu yltiömäisella innolla kaikkeen. Ainoa asia, mikä heittää varjon Kodan positiivisen asenteen ylle, on pelko ihmisiä kohtaan. Onneksi pelot unohtuvat ystävien kanssa ilakoidessa, sillä niitä ulospäinsuuntautunut Koda saa helposti. 


Lehmäjengi: Buck

Buck on villin lännen hiljaisessa kaupungissa asuva sheriffin hevonen. Kaupunki on Buckin makuun tosin liian hiljainen, ja hän turhautuu siellä rikoksentekijöiden puutteessa. Buck haaveilee vauhdikkaasta ja riskialttiista elämästä. Hänen suuri idolinsa on palkkionmetsästäjä Rico, jonka ratsuna Buck haluaisi toimia. Ilkeiden roistojen nappaaminen preerialla auringonlaskun aikaan kuulostaa hevosesta tavoittelemisen arvoiselta. Buck on myös ilmiselvästi katsonut liikaa Bruce Lee -elokuvia, sillä hänen haaveisiinsa kuuluu roistojen päihittäminen karate-ottein. Buck on mielestäni Lehmäjengin hauskin hahmo, ja ansaitsee innostuneisuudellaan paikan elokuvan parhaimpana hahmona. 

Pikku Kananen: Kirppu

Tammelan kaupunkiin laskeutuu avaruusolioiden alus. Aluksen huomaavat Pikku Kananen ystävineen, ja he lähtevät tutkimaan aluksen uumenia. Kanasen, Possun, Sorsan ja Kalan tutkimusmatka ei jää kuitenkaan huomaamatta, sillä aluksessa heidät näkee pieni avaruusolio nimeltään Kirppu. Uteliaana alienina Kirppu lähtee tutkimusmatkailijoiden perään, ja kuinka ollakaan, jää Tammelaan vanhempiensa huristellessa aluksella tiehensä. Pieni Kirppu on tietenkin kauhuissaan, peloissaan ja suruissaan jäädessään yksin vieraalle planeetalle. Hän ei osaa vielä edes puhua, jotta voisi selvittää muille, mistä on kotoisin ja miten hankkia apua. Kirpun uteliaisuudesta johtuen koko Tammela meinaakin sitten tuhoutua, mutta onneksi näin ei pääse käymään. Viaton, pörröinen ja suurisilmäinen Kirppu on ehdottomasti Pikku Kanasen hahmoista söpöin, ja huonoista hahmoista paras.


Aivan villit: Simson

Aivan villit -elokuvan hahmot eivät ole mitenkään omaperäisiä tai mieleenjääviä. Jos hahmoista on valittava paras, on se Simson-leijona. Simson on elänyt koko elämänsä ihmisten hoivissa, ensin sirkuksessa ja sitten eläintarhassa. Hän kuitenkin kehuskelee muille olleensa hurja savannin valtias nuoruusaikoinaan, jonka karjuntaa muut eläimet ovat kammoksuneet. Erityisen paljon Simson kertoo näitä mielikuvitustarinoita pojalleen, joka uneksii olevansa isänsä kaltainen. Pojan karatessa Simson lähtee etsimään tätä, ja etsintä johtaa Simsonin villiin luontoon, jossa hänen pitää ensimmäistä kertaa tulla toimeen itsekseen. Eläintarhassahan hänelle on tuotu ruokakin tarjottimella eteen. Simson kuitenkin oppii, ettei kannata yrittää olla joku muu kuin kuka on.

Riemukas Robinsonin perhe: Lauri


Lauri on orpo poika, joka on kasvanut orpokodissa. Enemmän kuin mitään muuta Lauri haluaisi tulla adoptoiduksi ja saada vanhemmat itselleen. Hän yrittää kaikkensa tullakseen valituksi perheisiin, mutta hänen epäonnistuneet keksintönsä eivät aina ole aikuisten mieleen. Lauri on todella fiksu ikäisekseen, ja keksii toinen toistaan mielikuvituksellisimpia laitteita, kuten hilloa ja maapähkinävoita paahtoleivän päälle tasaisesti pursottavan kojeen. Elokuvan aikana katsoja samaistuu Laurin tunteisiin, tämän ikävään ja haluun saada itselleen vanhemmat. Pienen pojan turhautumista ja surua on kuvattu todella koskettavasti. Lauri kokee niin ikävät kuin iloisetkin tunteet suurina, joten hän on myös herkästi innostuvaa tyyppiä. Laurin elämässä on kuitenkin tapahtumassa vielä suuria, joten kannattaa mennä eteenpäin vaan, eikä jäädä vellomaan epäonnistumisissa! 


Oletteko samaa mieltä parhaista hahmoista näistä kahdeksasta elokuvasta, vai viekö joku toinen elokuvan hahmoista paikan teidän sydämissänne? Yritän nyt kevään aikana julkaista viimeisenkin osan sarjasta, sekä tietysti kokoavan päätöksen THE parhaista hahmoista! :) 

13.3.2016

Ken on maassa komein? 15.

(Anteeksi, etten ole vähään aikaan kirjoitellut tänne blogiin mitään! Mielessäni on kyllä paljon juttuja julkaistavaksi, mutta jostain syystä en saa vaan kirjoitettua niitä! Onkohan tässä kyseessä kirjailijanblokki? Tai oikeastaan bloggaajanblokki? :D En yritä kuitenkaan väkisin saada tekstejä aikaan: jos ei tee mieli kirjoittaa, niin en kirjoita. Jos taas tekee, niin hyvä niin. Saa siis nähdä, mitenkä usein tänne nyt kevään aikana ilmestyy postauksia, mutta en aio ottaa niistä paineita, enkä pyydellä anteeksi hidasta postaustahtia enää tämän jälkeen: Anteeksi!)


Nyt hyppäämme viimeistä kertaa uskomattoman komeiden mieskilpailijoidemme matkaan. Tässä viimeisessä jaksossa pääsemme näkemään, mitä tämän kauden kilpailijoille kuuluu tänä päivänä. Ylhäällä olevassa ryhmäkuvassa on nähtävillä kilpailijat tippumisjärjestyksessä huonoimmasta alkaen aina parhaimpaan asti. (Kuvaa klikkaamalla sen näkee hieman isompana.) Samaisessa tippumisjärjestyksessä kartoitamme kilpailijoiden nykytilanteen.


Gaston tippui ensimmäisenä viidenneltä tuotantokaudelta. Gastonin lihaksia pullistelevat käsivarret eivät sopineet kasvokuvaan, eivätkä ehkä koko kilpailun tunnelmaan, joten hänen kisakokemuksensa jäi vähäiseksi. "Niin mistä kilpailusta puhuittekaan? Ai niin, siitä! Minä olinkin jo ihan unohtanut, että sellaiseen roskakisaan osallistuin, hah! Ja mitäkö olen puuhannut? Metsästyskausi on nyt huonoimmillaan, joten olen istunut kapakassani ihailemassa kaikkia täytettyjä muistojani viime vuodelta! Vaihdan kapakan koristeet vuosittain ja myyn vanhentuneet kovaan... anteeksi, käypään hintaan."

Etkös sinä kilpailusta tippuessasi suunnitellut kosivasi Belleä? "Hörhmh... Näinhän minä suunnittelin, mutta kosintayritykseni ei sujunut aivan niinkuin odotin... Kyseessä oli jo toinen julkinen nöyryytys kilpailusta tippumisen lisäksi... Mutta aion vielä saada hänet itselleni, ja minulla onkin tavoitteeni saavuttamiseksi jo suunnitelma itämässä! Odottakaa vaan!"

Vai niin. Kerrotko vielä, miltä nyt tuntuu ajatella kilpailua? "En kyllä mielelläni ajattele epäonnistumisiani, joten en kommentoi! ...mutinaa... ...tyhmä kilpailu... ...mutinaa..."


Toisena kilpailusta putosi prinssi Hans, jonka harrastuskuvasta pidettiin vähiten. Hansin elämä ei näytä kovin hohdokkaalta nytkään ainakaan kuvasta päätellen... "Kilpailu ei tuonut minulle veljieni kunnioitusta, joten päätin koettaa ansaita heidän kunnioitustaan toisin keinoin. Suunnitelmani oli täydellinen, ja olin jo melkein erään valtakunnan kuningas... Sitten ne typerät sisarukset pilasivat kaiken! Joten nyt veljeni kunnioittavat minua vielä vähemmän kuin ennen kilpailuun lähtöä! Joudun tekemään kotona töitä hevosten lannankasaajana! Minä! Prinssi Hans Westergard! Ei minua voi kohdella tällä tavalla, ei vaan voi! Ärh! Kosto on oleva suloinen....!!!!" 

Voi ei, älä vain ala kostamaan kenellekään! Uskaltaakohan tässä edes kysyä, että miltä tuntui jäädä 13. sijalle...? "ÄRRIN MURRIN!!!!!!!!!!" Selvä, ei sitten kysytä.


Hercules putosi kilpailusta kolmantena jääden näin sijalle kaksitoista. Herculeksen pudotti kilpailusta hänen vauhdikas kolmen kuvan kuvasarjansa. "Heh... Nyt kun katson kisan aikaisia kuviani, huomaan, että näytän niissä aivan liian innokkaalta - ihan niinkuin tuomari sanoikin! Olisinpa kuunnellut häntä, niin olisin varmasti päässyt pidemmälle. Megara vastaanotti minut kotiin lämpimästi, ja vietimme kahdenkeskistä aikaa. Pian tuo kahdenkeskinen aika alkoi ärsyttää, ja Megara lähti tyttökavereidensa kanssa Pompeijiin raunioita katsomaan. Minä taas olen pari viimeistä viikkoa treenannut itseäni Pegasoksen kanssa. Aion osallistua huhtikuussa järjestettäviin Mr. Universum -kisoihin. Voitan ne taatusti!"

Onnea seuraavaan kilpailuusi, Hercules! Mihin kuvausteemaan olisit halunnut itse osallistua? "Hmm... Kilpailussa nähdyistä kuvausteemoista olisin osallistunut mieluiten taistelukuvaan. Olen parhaimmillani voimaa ja maskuliinisuutta vaativissa kuvissa, joten kuva olisi onnistunut taatusti. Jos kuvausaiheen saisi itse valita, olisin halunnut osallistua lihaksia esittelevään kuvaan. Sen kierroksen olisin varmasti voittanut!"


Phoebus tippui kilpailusta luontokuvan jälkeen, ja hän sijoittui kisassa yhdenneksitoista. "Taisin olla hieman kiivastunut pudotukseni jälkeen... Pahoittelen tätä. Olen hieman temperamenttinen, enkä aina hillitse itseäni. Kilpailun jälkeen rauhoitin hermojani kotona punoen uuden korumalliston. Korut menivät kaupaksi ja ansaitsemillani rahoilla lähdin Esmeraldan kanssa matkalle Itä-Eurooppaan. Erityisesti Puola, Ukraina ja Tsekki tekivät minuun vaikutuksen upealla arkkitehtuurillaan. Karttaa on saanut lukea oikein ajan kanssa, jotta olemme löytäneet kaikki piilotetutkin arkkitehtoniset kohteet. Kierrämme Esmeraldan kanssa vielä Baltian maat läpi ennen kuin palaamme kotiin." 

Mikä oli lempikuvasi kaikista kuvista? "Omista kuvistani paras oli kasvokuva, joka otettiin ihan ensimmäisellä viikolla. Kaikista kuvista hauskin oli minusta Tarzanin, Aladdinin ja Naveenin yhteiskuva. Siinä oli jotain särmää, ja kaikki miehet näyttivät kuvassa todella upeilta."


Shangin kilpailutaival päättyi hulluttelukuvaan. Valitettavasti mies ei osannut hassutella, ja näin hän jäi kilpailussa sijalle kymmenen. "Olihan se raskasta tippua kilpailusta niin aikaisin, varsinkin, kun olin antanut kaikkeni jokaiseen kuvaan. Olen silti itsestäni ylpeä, sillä voitinhan minä kerran tähtikuvan palkkion! Kilpailun jälkeen olen viettänyt laatuaikaa Mulanin kanssa. Tammikuun alussa palasin takaisin töihin armeijan kapteeniksi, ja olen valmentanut uutta tulokaslaumaa. Ette usko, miten vaikeaa näiden nuorten on olla erossa äkykännyköistään! Koulutus vaikuttaa epätoivoiselta, mutta enköhän minä heistäkin miehiä tee!"

Millaista oli elämä talossa muiden miesten kanssa? "Minun täytyy sanoa, että olen ihminen, joka tykkää olla omissa oloissaan. Niinpä asuminen samassa talossa 13 muun miehen kanssa ei ole käsitykseni hauskanpidosta. Pysyttelin pitkälti omissa oloissani niin pitkälle kun pystyin. Minua ärsytti se, kun jotkut kilpailijat olivat ottaneet taloon mukaansa omia lemmikkejään! Flynnin Pascal nyt oli harmiton otus, mutta Ericin Max-koira hyppi koko ajan jaloissa! Ensi kerralla kisan järjestäjät voisivat vähän miettiä sallitaanko lemmikkien tuominen taloon."


Eric tippui kilpailusta kuudentana kolmen miehen yhteiskuvan jälkeen. Eric sijoittui siis yhdeksänneksi. "Minulla on teille hienoja uutisia! Vaimollani oli laskettu aika vuoden vaihteessa, ja hän synnytti silloin meille tyttölapsen! Pari viikkoa sitten juhlimme ristiäisiä, ja lapsen nimeksi tuli Melody! Kisan jälkeen kaikki aikani on siis mennyt vauvaperheen arkea viettäen: vaippoja vaihtaen, tyttöä syöttäen ja röyhtäyttäen. Elämä hymyilee perheellemme, ja tytöstä tulee yhtä kaunis kuin äidistään!" 

Oi, onneksi olkoon Eric! Mitä mieltä olet kisan tuomaroinnista? "Tuomarointi oli pääsääntöisesti hyvää. Välillä tuomari teki tyhmiä arvosteluvirheitä, ja tuntui, että hän yritti välillä saada äänestäjien mielipidettä omiensa mukaiseksi... En kuitenkaan usko, että kukaan lahjoi tuomaria, joten silloin hän on tehnyt minusta hyvää työtä!"


Jimin eläinkuva ei vakuuttanut äänestäjiä, joten hän tippui kilpailusta seitsemäntenä jääden sijalle kahdeksan. "Kyllähän minä vietin joulun hieman haikeissa tunnelmissa, kun en päässytkään enää lomalta takaisin kisaan. Harmitus haihtui kuitenkin nopeasti, kun sain viettää aikaa lähimmäisteni kanssa. Olenkin nyt auttanut äitiä kuppilan pyörittämisessä. Kuppilassa näkee kaiken maailman otuksia, mutta yksikään kilpailijakavereistani ei ole vielä sattunut tulemaan kahvikupposelle. Olisi hauska nähdä heitä, erityisesti Aladdinia ja Naveenia. Tervetuloa meille vaihtamaan kuulumisia!"

Toivottavasti kuulumiset menevät perille! Mikä oli mielestäsi paras kuvausteema? "Hmm... Tämä on ehkä tyhmä vastaus, mutta pidin kovasti eläinkuvista. Tiedän, tiedän, tipuin juuri eläinkuvan takia, mutta muut kilpailijat onnistuivat niissä kuvissa loistavasti!"


John Smith sijoittui kisassa seitsemänneksi. Hän tippui kilpailusta äärettömän jännittävän arvonnan seurauksena ruokakuva-kierroksen jälkeen. "Syksyllä osallistuin tähän kilpailuun, ja se oli todella hienoa aikaa! Osallistuisin kisaan mielelläni uudestaan, jos joskus saan sellaisen mahdollisuuden! Kilpailun jälkeen halusin nähdä vain Pocahontasia, joten palasin hänen luokseen. Olen yrittänyt houkutella Pocahontasta lähtemään kanssani uuteen seikkailuun jonnekin päin maailmaa, mutta hän kokee paikkansa olevan perheensä luona. En tiedä, mitä voisin tehdä, jotta hän lähtisi mukaani. Veri vetää minua matkoille, en voi asettua paikoilleni. Piakkoin minun on lähdettävä, lähteepä Pocahontas mukaani tai ei." 

Mikä oli mielestäsi huonoin kuvausteema? "En tykännyt hulluttelukuvista. En ymmärrä, miksi meidän pitää muka päästää itsemme vapautuneeksi ja näyttää mahdollisimman typeriltä. Miksi tuomari pitää tämän kuvausteeman kisassa vuodesta toiseen? Luulisi, että hän on saanut jo tarpeeksi palautetta aiheen huonoudesta!"


Naveen sijoittui kilpailussa sijalle kuusi. Hän putosi pois yhdeksäntenä taistelukuvan jälkeen. "Olen ihan tyytyväinen, että nimenomaan taistelukuva tiputti minut pois, eikä vaikka harrastuskuva. Harrastukset ovat sydäntäni paljon lähempänä kuin taistelut - itse asiassa en tykkää väkivallasta yhtään! Sisimmältäni olen herkkä ja lempeä mies... mutta älkää kertoko sitä kellekään! Kilpailun jälkeen palasin kotiini, ja budjetin laskennan jälkeen päätimme alkaa Tianan kanssa rakentaa meille uutta kotia. Ostimme tontin New Orleansin laidalta, ja perustukset ovat nyt pystyssä. Kunhan saamme talomme valmiiksi, voimme alkaa suunnitella perheen perustamista!"

Kuka olisi saanut mielestäsi voittaa? "Minä...? Haha! Tietenkin tulin voittamaan kilpailun, kun osallistuin siihen. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja hyvä niin. Aladdin on aivan mahtava tyyppi ja juuri oikea voittaja tälle kilpailulle! Hyvä, Al!"


Kristoff tippui kilpailusta lyhtypylväs-kuvan, eli toisin sanoen pahiskuvan jälkeen. Hän sijottui kisassa viidenneksi. "Tipahdin itse asiassa kilpailusta juuri oikeaan aikaan. Kevät on saapumassa Arendelleen, ja kohta jääkimpaleilla alkaa olla kova kysyntä. Minun pitää lähteä täyttämään varastojani erämaahan, jotta tarjonta vastaa kysyntään. Ensi kesästä on luvattu todella lämmintä, joten jäätä täytyy varastoida enemmän kuin vaikkapa viime vuonna. Parasta erämaahan lähdössä on se, ettei erämaassa ole lyhtypylväitä! Paitsi Narniassa."

Onko kilpailussa jotain kritisoitavaa? "Hmm.... Ei. Oikeastaan ei. Noh, jos jotain pitää kritisoida, niin sitä, että jaksojen ilmestymisaika on vaihdellut paljon. Jaksot eivät jostain syystä aina ilmestyneet ajallaan, vaan niitä siirrettiin monta kertaa selittämättömistä syistä pidemmälle ja pidemmälle. Saa nähdä, milloin tämä kuulumisten kertominenkin ilmestyy - ehkä vasta ensi vappuna! Toivoisinkin siis, että ensi vuonna tuomari pitäisi kiinni julkaisemistahdista ja -ajankohdista."


Flynn Rider tippui kilpailusta yökuvan jälkeen. Hän jäi kisassa neljänneksi eli niukasti ulos kärkikolmikosta. "Kilpailun tavoitteenani oli päästä kolmen parhaan joukkoon, eikä tämä ihan onnistunut! Pitäähän se myöntää, että kuvieni taso vaihteli aika paljon kilpailun aikana, mutta olisin minä silti mielestäni ansainnut edes pronssia! Kilpailun jälkeen palasin Coronaan, ja päätimme tehdä Tähkäpään kanssa muistelukierroksen paikoissa, missä tapasimme toisemme ensimmäisiä kertoja. Kävimme yksinäisessä tornissa, joka oli pölyyntynyt aika paljon, kun Tähkäpää ei ole ollut siellä siivoamassa. Kävimme myös rosvojen kanssa kuppilassa siemailemassa kaakaota. Suosittelen kotiseutumatkailua muillekin, sillä se tuo kivasti muistoja mieleen!"

Saitko muista kilpailijoista ystäviä kisan aikana? "Tunsimme Kristoffin kanssa toisemme jo kilpailua ennen, joten minulla oli jo ystävä talossa ennen kilpailuun saapumista. Vietin Kristoffin kanssa eniten aikaa, mutta lisäksi ystävystyin kärkikolmikon kanssa. Philip, Tarzan ja Aladdin tekivät kuvaustuokioista ja talossa asumisesta hauskaa!"


Philip sai kilpailussa pronssia. Hän tippui juuri ennen finaalia rakkauskuvan jälkeen. "Kilpailumatkani oli todella upea! Olin monta monituista kertaa pudotusuhan alla, mutta selvisin silti kolmen parhaan joukkoon! Kuvani äänestettiin myös peräti kaksi kertaa parhaimmaksi kuvaksi! Olen siis erittäin tyytyväinen suoritukseeni! Samaa mieltä on rakas vaimoni, ja hän oli järjestänyt suuret juhlat kotiinpaluuni kunniaksi. Valtakunta juhli ainakin viikon verran, mikä on suoraan sanottuna hieman noloa. Niinpä päätimme Auroran kanssa ottaa hieman etäisyyttä linnan asioihin ja lähdimme pariksi viikoksi mökkeilemään metsän keskelle. Metsän rauha tekee meille aina hyvää. Nyt on kuitenkin jo aika palata takaisin hoitamaan prinssin ja prinsessan velvollisuuksia." 

Mitä mieltä olet äänestäjistä? "Pidin heistä todella paljon! Tuntui, että minulla oli monta fania äänestäjien keskuudessa, enkä voi kiittää kylliksi heiltä saamaani kannustusta. Jokaisen jakson kohdalla äänimäärät olivat myös todella suuria. Olen iloinen, että pienellä kisailullamme oli näin paljon seuraajia!"


Tarzan jäi kisassa toiselle sijalle saaden hopeaa. Kolme viikkoa on kerennyt kulua voittajan selviämisestä, mitä Tarzan on kerennyt sillä aikaa tehdä? "Olin varma voitostani, ja oli suoranainen shokki, kun tuomari luki voittajan nimen. Olin jo valmiina lunastamaan kruunun itselleni, mutta toisin kävi. Selvisin aika pian shokista ja palasin Afrikkaan. Päätin, että jos minusta ei tule koskaan maailman komeinta miestä, niin minusta voi tulla maailman komeimman miehen kuvanmaalaaja! Niinpä olen alkanut harjoitella piirtämistä ja maalaamista Janen avustuksella. Jane on todella taitava piirtäjä, ja haluan tulla hänen kaltaisekseen. Toistaiseksi piirrustukseni eivät vain ole olleet ihan yhtä aidonnäköisiä kuin Janen. Mutta odottakaa vaan, te kuulette minusta vielä!"

Odotamme innolla taideteoksiasi, Tarzan. Mikä oli mielestäsi paras kokemus kilpailun aikana? "Finaaliin pääsy oli aivan mahtava kokemus, ja varmasti se paras. Sain nauttia kilpailusta niin pitkään, kuin siitä kukaan voi nauttia. Sain osallistua kaikkiin kuvausteemoihin ihan loppuun asti. Kilpailu oli todellakin hieno kokemus, kiitos mahdollisuudesta osallistua siihen!"


Viidennen tuotantokauden Ken on maassa komein? -voittajaksi selviytyi Aladdin. "Olen vieläkin ihan ymmälläni ja sekaisin kilpailun voitosta! Mutta mitä kaikkea hienoa voitto onkaan tuonut mukanaan! Olen ollut jo monissa kuvaussessioissa ympäri maailmaa. Olen tavannut monia mahtavia ihmisiä - erityisesti Tiana ja Jane ovat olleet kannustavia minua kohtaan, ja he ovat antaneet paljon neuvoja, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Kuvausten lisäksi olen ollut monissa keskusteluohjelmissa, mutta onpahan minut kutsuttu osallistumaan pariin tietokilpailuunkin! Haluatko miljonääriksi -ohjelman kuvaukset ovat itse asiassa ensi viikolla - saa nähdä, voitanko miljoonan vai en! Enhän minä sellaisia rahoja tarvitse, joten jos voitan, annan kaiken katulapsia auttavalle säätiölle Agrabahiin. Säätiö on Jasminen perustama. Mutta kiirettä on pitänyt erilaisten edustustehtävien kanssa!"

Kuka saisi mielestäsi osallistua seuraavan vuoden kisaan? "Voi ei, älkää kysykö näin vaikeita kysymyksiä! Noh, tänä vuonna näimme mieskomeutta, joten ensi vuonna olisi minusta aika nähdä taas naiskauneutta. Toissavuonna eläimet kilpailivat keskenään, joten nyt voisi olla siis ihmisten vuoro. Eli toisin sanoen haluaisin nähdä, kuinka naisihmiset kilpailevat keskenään pitkästä aikaa. Olisiko se mahdollista?" 

Sen näemme ensi syksynä.


Ken on maassa komein? -kilpailu on hyvä lopettaa perinteisesti kaikkien tuotantokausien voittajien yhteiskuvaan. Kiitos kaikille kisaajille jännittävästä kaudesta! Ensi syksynä näemme seuraavan tuotantokauden kilpailussa... luultavasti? Täytyy sanoa, että tuomari on vähän kyllästynyt tuomaroimaan näitä kilpailuja, mutta mielessä olisi vielä ainakin yksi kausi, jonka haluaisin toteuttaa. Mitä mieltä te olette, jaksatteko vielä seurata Ken on maassa kaunein? -kilpailua, vai onko sen jo aika lopetella ilmestymisensä? Jos haluatte nähdä ohjelmasta vielä ainakin yhden kauden, niin onko teillä siihen toiveita kilpailijoiden, kuvausteemojen tai muun sisällön suhteen? Näihin mietteisiin lopettelemme tämän kauden, kiitos ja kumarrus!