Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jessie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jessie. Näytä kaikki tekstit

20.2.2013

Magic mirror on the wall... 15.

Tervetuloa seuraamaan vielä viimeisen kerran Ken on maassa kaunehin? -ohjelmaa. Tällä kertaa kyse ei ole enää kilpailusta, vaan luomme katsauksen siihen, mitä tytöt tekevät nykyään. Sitä ennen olemme kuitenkin saaneet salaista materiaalia nähtäväksi! Seuraavat viisi kuvaa on otettu talosta, jossa tytöt asuivat kilpailun aikana. Pääsemme näkemään siis hieman, millaista heidän elämänsä on ollut parin kuukauden ajan.

Nakoma, Esmeralda ja Nani viihtyivät hyvin omassa porukassaan. Kolmikko taisteli etnisten vähemmistöjen ja naisten asioiden puolesta. 
Kevätär näytti Marianille, kuinka upeaan loistoon saa kukan puhkeamaan. 
Moni kilpailija oli alunperin kotoisin Isosta-Britanniasta, ja heidät majoitettiin taloon lähekkäin. Janen, Eilonwyn, Anitan ja Meridan joukosta puuttuu vain englantilainen Marian. 
Giselle ja Charlotte viihtyivät hyvin keskenään jo ensimmäisestä päivästä lähtien, sillä heidän arvonsa ja makunsa olivat hyvin samanlaiset. Taustalla näkyy Kida, joka haahuili sinne tänne kummissaan viikon kisassa olon aikana. 
Helinä hämmästyi, kun Jessie osasi puhua ja liikkua. Pienet kilpailijat viihtyivät loppujen lopuksi hyvin toistensa seurassa.

Vai että sellaista meininkiä talossa. Enpäs olisi uskonut... :) Seuraavaksi pääsemme kuitenkin kuulemaan ex-kilpailijoiden kuulumisia. Esitämme heille myös kinkkisiä kysymyksiä, johon se saavat luvan vastata. Tytöt esitellään siinä järjestyksessä, missä he putosivat kisasta pois.


Ensimmäisenä kisasta putosi Kida. Kidan valkoiset hiukset eivät vakuuttaneet äänestäjiä lähikuvan perusteella. Mitä Kidalle kuuluu nyt? "Kisan jälkeen palasin takaisin Atlantikseen. Atlantiksessa jatkoin lempiharrastustani, uintia. Kaupunkimme alla on vielä paljon tutkimattomia onkaloita, jotka ovat täyttyneet vedellä. Minusta on mukava sukellella niiden keskellä ja tutustua kaupunkimme historiaan. Veden alla ajan kulun unohtaa helposti, niinkuin myös koko kisan. Toin itselleni Suomesta matkamuistona sukeltajanvälineet, joten voin nyt viettää veden alla pitempiä aikoja kuin ennen!" 

Missä Atlantis sijaitsee? "Hei! Olen kyllästynyt näihin kysymyksiin!" 

Eikun mitkä tunnelmat sinulle jäi kisasta? "En päässyt kisaan edes kunnolla mukaan, joten toivuin nopeasti lähdön tuottamasta tuskasta. En oikeastaan seurannut kilpailua kotonani, sillä en omista tietokonetta. Nyt jälkikäteen olen kyllä nähnyt muiden tyttöjen kuvia, ja olen sitä mieltä, että olisin pärjännyt paremmin kuin monet heistä! Ehkä minä teen saman tempun kuin Jane, ja ponnistan viimeiseltä sijalta ensi vuoden voittajaksi! Järjestetäänhän kisat ensi vuonna? Mistä voin hakea sinne? Entä...." Hei, tuomarinhan ne kysymykset piti esittää, ei kilpailijoiden!  



Toinen kisasta putoaja oli Nani Pelekai. Neidon iloiset kuvaustunnelmat vaihtuivat nopeasti surullisiin tunnelmiin. "Olihan se aika järkytys pudota kisasta näin nopeasti," toteaa Nani. "Olin varma, että pärjäisin kisassa hyvin, ja pääsisin käsiksi suuriin rahamassoihin. Unelmani ei kuitenkaan toteutunut, joten olen palannut takaisin töihin tarjoilijaksi Hawaijille. Pitäähän minun jollain yrittää ruokkia Lilo, Stitch ja myös itseni! Tekisin paljon mieluummin jotain muuta, kuin veisin edestakaisin asiakkaiden tyhjiä ja täysiä lautasia!" 

Onko sinulla jotain kritisoitavaa kisasta? "No kuule on! Koko kisa oli ihan epäreilu! Mielestäni kilpailussa karsastettiin erilaisuutta, ja kaikki vähääkään valtavirrasta poikkeavat äänestettiin mahdollisimman nopeasti pois. Kunnon persoonallisuudet eivät saaneet yhtäläisiä mahdollisuuksia muotista tulevien blondien kanssa! Kuvaukset olivat lisäksi aivan kamalia. Olen varma, että minulta olisi löytynyt paljon parempia kuvia valokuvaajan jäjiltä, mutta tuomari halusi valita juuri nämä kuvat. Ei kuvissani mitään vikaa ollut, mutta varmasti äänestäjiä mielyttävämpiäkin kuvia olisi löytynyt! Niinpä tuomari vaikutti aika suuresti meidän kilpailijoiden kisamenestykseen. Tuomari ulos ja vaihtoon!" Kiitos näistä mieltä ylentävistä sanoista, Nani. 


Kolmantena kisasta putosi Kevätär. Arpaonni ei suosinut pudotusuhan alla olevaa kilpailijaa juhlapukukierroksen jälkeen, ja hän joutui lähtemään kotiin. Mitäs Kevätär teki loppukisan ajan? "Mie palasin kotimailleni, ja unille vaivuin koisimaan. Ei keväinen meno vielä ollut kotimailla kohdallaan. Sitten yks aamu heräsin ma ystäväni mörinään. Kas jalo peura ystäväin ol' tullut mua herättämään. Niin kevät alkaa pikkuhiljaa saapua kotiin Amerikkaan. Ja ennenkuin arvaattekaan, se saapuu tänne pohjolaan."

Millaista oli majoittua kilpailun ajaksi saman katon alle 13 tytön kanssa? "Ma taloon mene koskaan en, se saa minut ahdistumaan. Ulkona ma lepäilen ja kukkia kasvatan vaan. Oli tytöt todella kauniita ja heitä jäin mie kaipaamaan. Ol' onni olla kisassa, ja mukaan tulisin uudestaan."


Yhdenneksitoista kisassa tuli Charlotte La Bouff. Putoamiseen johti kuva neidon meikkausharrastuksesta. "Siis loppujen lopuksi mä en oo ollenkaan järkyttynyt putoamisestani," Charlotte sanoo. "Mä päätin et hei, Charlotte, jos sä et hurmaa äänestäjiä kauneudellas, on sun hurmattava miehiä. Ja sillon mä tajusin, et mä oon niinku kaivannu sitä just oikeaa elämääni, ihan niinku mun hyvä frendi Giselle. Mun paras frendi Tiana voitti kisan viime vuonna, mut sillä oli jo mies! Joten mä kliffasin, et varmaan mä voitan kisan ens vuonna, jos mullakin on mies! Niinpä mä oon nyt kohta kolme kuukautta treffaillut tosi ihquja miehiä New Orleansissa! Sipinää ja säpinää on ollu..."

Seurusteletko sinä sitten, Charlotte? "No enhän mä voi sellasia tietoja paljastaa julkisuuteen, kun mun kaikki yksityisyys menis. Mut kyl mä oon pari viikkoo viihtyny yhen Thomasin kaa. Tosin sillä on nyt flunssa, en tiiä, jaksanko sitä enää. Mut ens vuonna mulla on varmasti poikafrendi, ja sit mä voitan koko kisan!"

Odotamme innolla voittoputkeasi. Mikä oli mielestäsi paras kuvausteema kisojen aikana? "Siis daa, kehtaatkin kysyä multa tällästä! Siis tietysti paras teema oli viimenen rakkausteema, senhän takia Jane voitti koko kilpailun. Jos kyseessä ois ollu joku oksennusteema, ei kukaan ois kehannu ees äänestää tollasia oksentajia voittajiksi! Mun omista kuvista paras oli juhlapukukierroskuva. Tosin oli harrastuskuvakin aika samantasonen sen kanssa. No entä sitten ilokuva, se se vasta oli jotain! No kyl se kasvokuvakin oli ihan paras. Mä oon niin paras, ettei mulla huonoja kuvia ookkaan!"


Jessien hulluttelukuva ei riittänyt pitämään neitoa kisassa mukana, vaan cowboy putosi kisasta viidentenä. "Tajusin kisan aikana, ettei tällainen kauneusala ole todellakaan minua varten. Minä janoan elämääni jännitystä, ystäviä ja ennenkaikkea seikkailua! Niinpä houkuttelin Woodyn ja Buzzin ryhtymään kanssani "kolmen koplaksi". Yhdessä taistelemme vääryyksiä vastaan lelulaatikossa, ja suojelemme Andyn huonetta koiran kuolaamisyrityksiltä. Työtämme ei ole paljon, mutta pyrimme saamaan normaalista päivästä mitä mahtavimman seikkailun mielikuvituksemme avulla. Suosittelen sitä kaikille!"

Mikä oli mielestäsi huonoin kuvausteema kilpailun aikana? "Kaikista kauhein teema oli kuva pahiksen kanssa. En tajua, miten finaalikolmikko pystyi saamaan noinkin hyviä kuvia! Itse en olisi uskaltanut mennä lähellekään pahinta vastustajaani! Toisaalta myös hulluttelukuva oli todella typerä teemavalinta tuomarilta! Olemme kauneuskisoissa, joissa pitää olla nättinä! Miksi ihmeessä meistä otetaan kuvia, joissa meidän pitää näyttää mahdollisimman rumilta ja hulluilta? En ymmärrä. Tosin oli muiden kilpailijoiden kuvia todella hauska katsoa!"


Kuudentena kisasta putosi Eilonwy. Ruokakuvassa tikkarin puuttuminen jätti neidon yhdeksännelle sijalle. Eilonwy kertoo kuulumisistaan näin: "En pystynyt suremaan kauhean kauan kisasta putoamistani, sillä minua kohtasi toinen suru. Asunnostani nimittäin löytyi hometta. Olen tällä hetkellä majoittunut
väliaikaisesti ystäväni Taranin luokse, mutta etsin kuumeisesti itselleni omaa asuntoa. Asunnon pitäisi olla valoisa, hyvässä kunnossa ja suhteellisen halpa. En ole vielä löytänyt asuntoa, johon kaikki kolme vaatimustani sopisi. Ehkä minun pitää alkaa etsiä asuntoa sieltä Suomesta, siellä näkemäni talot vaikuttivat aika kivoilta! Odotan jo innolla, että pääsen muuttamaan uuteen asuntoon, ja sisustamaan sitä uusilla ompelemillani verhoilla ja pöytäliinoilla!"

Miltä tuntui osallistua kilpailuun historian (toistaiseksi) nuorimpana kilpailijana? "Olihan se kilpailu henkisesti aika rankkaa. Osallistujista muodostui todella nopeasti joukkoja, jotka pitivät yhtä kilpailun ajan, ja jotka hieman karsastivat toisiaan. Tai ainakin jotkut ryhmät karsastivat muita, mikä ei minusta, solidaarisesta ihmisestä, ollut ollenkaan mukavaa. Itse olin eniten yhdessä Anitan kanssa. Anita on minua monta vuotta vanhempi, joten häneltä sain paljon hyviä neuvoja kisaa ja elämää varten. Toisaalta hänen seurassaan en pystynyt olemaan ihan oma itseni. Mutta kokonaisuudessaan kisasta jäi minulle hyvä mieli, ja aika hyvinhän minä pärjäsin, kun pääsin yhdeksännelle sijalle! Samalle sijalle pääsi viime vuonna Tähkäpää, joka on mielestäni todella kaunis nainen. Olen todella kiitollinen kisan suomista uusista kokemuksista."


Seitsemäntenä kisasta putosi pois Esmeralda, ja samalla hän sijoittui sijalle kahdeksan. Tämä yllätyspudotus tapahtui luontokuvan jälkeen. Mitä olet puuhannut kisasta putoamisen jälkeen, Esmeralda? "Palattuani kotiini kilpailun jälkeen huomasin, että Pariisissa oli meneillään toinen kilpailu, Dance-tanssikisa. Päätin osallistua tuohon kisaan, jotta saisin ajatukseni muualle tästä kylmästä vähemmistöjä sortavasta maailmasta. Nykytanssini sai ranskalaiset aivan sekaisin (erityisesti jonkun tulkiksi opiskelevan miehen, joka lähetti minulle paljon fanipostia...), ja voitin koko kisan! Olenkin nyt sitten ollut tanssikiertueella ympäri Ranskan maan ihastuttamassa yleisöä. Seuraavaksi vuorossa on kiertue Saksaan, sillä eräs ihailijani pyysi minua vierailemaan opiskelumaahansa. Olen todella onnellinen menestyksestäni, eikä kauneuskilpailun häviäminen tunnu enää missään."

Mitä mieltä olet äänestäjistä, Esmeralda? "Oli mukavaa huomata, kuinka äänestäjät jaksoivat viikko toisensa perään äänestää inhokkejaan pois. Tietysti olisin toivonut, että minua ei olisi äänestetty näin varhain pois, mutta toisaalta silloin en olisi päässyt osallistumaan Danceen. Välillä en voinut käsittää, miksi äänestäjät äänestivät pois juuri tuon kilpailijan, kun toisella kilpailijalla oli mielestäni paljon huonompi kuva. Lisäksi olen vieläkin järkyttynyt siitä, kuinka paljon ääniä kärkikaksikon selvittämiseen tarvittiin! Yleisesti ottaen äänestäjät äänestivät kyllä aika hyvin, ja oikea tyttö voitti lopulta kisan! ...  Nimittäin tanssikisan!"


Monta viikkoa pudotusuhan alla roikkunut Marian-neito putosi lopulta kisasta pelko-kuvan jälkeen. Seitsemänneksi tulleesta Marianista sanottiin näin: "kettu ei kyllä ole maassa kaunehin." (Ja täytyy sanoa, että tuomari ajatteli itsekseen ihan samaa, ja hämmästyi, kun neito pääsi näin pitkälle.) Oliko kotiin palaaminen rankkaa? "Kotiin palaaminen ei ollut ollenkaan rankkaa! Ihana Robinini otti minut avosylin vastaan, ja vasta silloin tajusin, miten paljon olinkaan miestäni ikävöinyt! Robin päätti sitten järjestää juhlat minun kotiinpaluun kunniaksi, ja juhlimme yhdessä metsässä monta viikkoa. Koko kylä osallistui yhdessä juhlintaan. Juhlien jälkeen päätinkin järjestää sulkapalloturnauksen, jonka yllättäen voitti munkki Tuk. Munkkiystäväni piti todella paljon palkinnoksi leipomastani omenapiirakasta."

Mikä oli paras kokemuksesi kisan aikana? "Kuvaukset olivat aivan ihania. En ollut koskaan ennen osallistunut kunnon muotikuvauksiin, joten valokuvaajan edessä oleminen ja erilaisten poseerausten harjoitteleminen oli parasta koko kisassa. Toki oli ihanaa myös saada uusia ystäviä kisasta. Kaikki kilpailijat olivat todella ystävällisiä ja mukavia, ja täten kutsun heidät kaikki linnaani juhlimaan juhlia kisan loppumisen johdosta!"


Anita putosi kisasta yhdeksäntenä tullen sijalle kuusi. Anitan ja taloudenhoitajatar Hannan kemiat eivät kohdanneet läheinen-kuvassa, joten äänestäjät äänestivät Anitan pois heti joululoman jälkeen. "Tietysti olin pettynyt pudotuksestani, mutta aika nopeasti Roger ja koirani saivat minut hyvälle tuulelle," Anita toteaa. "Roger oli säveltänyt minulle uuden laulun kotiin palaamiseni kunniaksi, ja täytyy sanoa, että se sai minut suorastaan kyyneliin. Mitään juhlia emme kuitenkaan pitäneet, sillä koiratarhan ylläpito on todella raskasta puuhaa, mihin kuluu kaikki tunnit päivästä. Koirat pitää pestä, ruokkia, kävelyttää ja harjata näteiksi mahdollisten ostajien saapuessa paikalle. Kaiken lisäksi Perdita ja Pongo saivat vähän aikaa sitten uusia pentuja, joiden hoitamisessa on mennyt oma aikansa. Ei kukaan teistä haluaisi ostaa suloisia dalmatialaisen pentuja?"

Kun kuulumiset menevät myyntipuheeksi, on parasta lopettaa. Mikä oli mielestäsi paras kuva omista kuvistasi? Entä kaikkien kilpailijoiden kuvista? "Omista kuvistani paras oli mielestäni harrastuskuvani, jossa luin Walt Disneyn elämänkertaa. Silmälasit sopivat minusta aika hyvin minulle, pitäisi ehkä harkita niiden käyttämistä jatkuvasti. Vaikka Janella oli todella hyviä kuvia ja hän on hyvä ystäväni, oli paras kuva minusta kuitenkin Meridan pelko-kuva. Toisaalta myös Meridan pahis-kuva oli todella vakuuttava."


Viidenneksi kisassa sijoittui Nakoma. Nakoman huono asenne tanssia kohtaan koitui hänen kohtalokseen tanssikuvan jälkeen. Mitä Nakoma on puuhaillut kotona? "Pudottuani kisasta en palannutkaan heti kotiini, vaan menin Esmeraldan luokse Pariisiin. Hänellä oli silloin Dance-kilpailun semifinaalit käynnissä, joten pääsin kannustamaan häntä kohti voittoa. Olisin viipynyt Ranskassa pidempäänkin, mutta yllättäen Pocahontas saapui luokseni! Hän päätti viedä minut kauas pois kisan aiheuttaman stressin luota, joten matkustimme yhdessä Islantiin. Islannissa pääsimme laskemaan mäkiä pulkalla, ja näimme ihania geysireitä ja tulivuoria. Kuumissa lähteissä löhöäminen oli kyllä paljon rennompaa kuin mäenlasku, jossa pelkäsin kuollakseni, että törmäämme puuhun. Pocahontas kyllä nautti pulkkailusta täysin mitoin."

Kuka olisi mielestäsi saanut voittaa kilpailussa? "Nyt varmaan odotatte, että vastaisin tähän kysymykseen jotenkin vähemmistöjä kunnioittaen. Pocahontas sai minut kuitenkin tajuamaan, että vaikka vähemmistöjen asioiden ajaminen on tärkeä asia, ei sitä pitäisi tehdä aggressiivisesti ja länsimaisia, vaaleita ihmisiä syrjien. Tehtyäni tämän asian selväksi voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että mielestäni Esmeralda olisi saanut voittaa kilpailun. Hän on kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, vaikka omaakin vahvoja mielipiteitä. Mielestäni oli ihan epäreilua, kun Jane sai yleensä osallistua kilpailuun. Jane osallistui jo viime vuonna Ken on maassa kaunehimpaan, joten hänellä oli jalka jo hyvin oven välissä tähän kilpailuun osallistuessaan. Näin Janella oli myös enemmän mahdollisuuksia hurmata äänestäjät, sillä hänestä oltiin otettu kuvia jo entuudestaan. On Jane ihan kaunis, mutta mielestäni hänen voittonsa ja koko kisaan osallistumisensa oli epäreilua!"


Neljänneksi kisassa tuli Giselle, jonka matka tyssäsi eläinkuvaan. Giselle suorastaan pursuaa onnea, ja hän odottaa innolla kuulumistensa kertomista, joten ei anneta neidon odottaa tämän pidempää. "Ah, ette voi uskoa, mitä minulle kävi kotonani, ihanassa Andalusiassa! Ei ollut kulunut päivääkään, kun eteeni ratsasti prinssi, PRINSSI! Niin komea prinssi, ja kun katseemme kohtasivat, tiesin, että hän on se oikea minulle. Eikä rakkauteni jäänyt yksipuoliseksi, vaan Edward, prinssini, on myös vastannut tunteisiini. Yhdessä me laulamme rakkauslauluja, ja pystymme nyt myös halailemaan puita yhdessä. Ah! Ensi viikonloppuna vietämme häitämme, johon koko Andalusian väki on kutsuttu vieraiksi. Ja häissä, ah, häissä saan vihdoin kokea ensirakkauden suudelman, joka on vahvempi, kuin mikään muu voima koko maailmassa! En malta odottaa!"

Kenestä kilpailijasta tuli sinulle paras ystävä kisan aikana? "Ystävät ovat tärkeitä elämässä, mutta vieläkin tärkeämpää on rakkaus. Rakkaus ja ensirakkauden suudelma! Ah! Prinssi Edward, voi, kuinka minulla onkaan jo ikävä sinua! Prinssi Edward! Ensirakkauden suudelma! Ah!"

... Ehkä jätämme Gisellen haaveilemaan tulevista häistään ja kysymme saman kysymyksen seuraavalta neidolta.


Kolmannelle sijalle kisassa sijoittui Merida. Merida putosi kisasta upean pahis-kuvan jälkeen. Tippumiseen upean kuvan jälkeen vaikutti kenties se, että Meridan kuvien taso vaihteli hyvin paljon kilpailun aikana. "Kilpailuun osallistuminen oli todella hauskaa," naurahtaa Merida. "Osallistuin kilpailuun vain vitsillä, ja äitini mieliksi. Kun menestyinkin kisassa niin hyvin, alkoi voitontahtoni nousta. En ole kuitenkaan ollenkaan pettynyt tippumisestani, vaikka se kyllä tarkoittikin sitä, että jouduin palaamaan prinsessa-askareiden pariin aikaisemmin kuin tahdoin. Kotona äitini päätti, että nyt minun on aika opetella soittamaan kunnon soittimia, sillä prinsessoiden pitää osata soittaa ja viihdyttää kansaa. Soittaminen ei voisi kiinnostaa minua yhtään vähempää. Olen harkinnut vakavasti sellaista asiaa, että palkkaisin Esmeraldan soittamaan verhojen takana minun esittäessäni soittavani, niin minun ei tarvitsisi opetella mitään!"

Noh Merida, kenestä kilpailijasta tuli sinulle paras ystävä kisan aikana? "Me Isosta-Britanniasta kotoisin olevat vedimme yhtä köyttä kisan aikana, ja hengailimme samassa porukassa. Kaikkien eniten vietin aikaa kuitenkin Janen kanssa, pysyihän hän kisassakin mukana pisimpään. Janen kanssa vietimme todella hauskoja hetkiä, ja uskokaa tai älkää, mutta teimme kepposia muille talon tytöille! Eilonwylle teimme kenties kaikkein inhottavimman kepposen, mutta se ei ollut tarkoitus! Söin hänen tikkarinsa ennen ruokakuvaa, ja ajattelimme, että nyt hän joutuisi ottamaan jotain muuta ruokaa tikkarin tilalle. Eilonwy ei kuitenkaan suostunut ottamaan rekvisiitakseen muuta kuin tikkarin, jolloin minulle tuli teostani todella huono omatunto! Kaiken lisäksi Eilonwy putosi tämän jälkeen pois kisasta! Olemme kuitenkin selvittäneet asian Eilonwyn kanssa, ja hän vain nauroi kepposellemme, ja antoi meille anteeksi."


Toiseksi kisassa tuli Helinä. Helinän rakkauskuva ja -video eivät ihan vieneet keijua kilpailun voittajaksi asti. "Kilpailun loputtua olin hieman masentunut, sillä olisin tahtonut voittaa kovasti. Peter Pan auttoi minut takaisin jaloilleni kehumalla minua ja kisamenestystäni. Jaloille päästyäni päätin aloittaa uuden harrastuksen - aloitin maalaamaan tauluja. Inspiroiduin kisan aikana Jessien harrastuksesta. Toisin kun Jessie en kuitenkaan maalaa tauluja hiuksillani, vaan jaloillani. Kastan vain jalkani maaliin, ja saan aikaan toinen toistaan kauniimpia kuvia paperille. Nämä taulut on tarkoitettu vain Peteriä varten, ne ovat rakkauden osoitukseni hänelle."

Miltä sinusta tuntui päästä kisassa kakkossijalle asti? "Tietysti olisin halunnut päästä mahdollisimman pitkälle ja voittaa koko kilpailun. Kuten jo aiemmin mainitsin, kakkossijalle jääminen sai minut masentumaan joksikin aikaa. Nyt kuitenkin ymmärrän, että toiseksi pääseminen on aika kova juttu! Voitin kauneuskilpailussa todella kauniita naisia, jota vieläkin ihmettelen! Näytin kaikille maailman ihmisille, että pieni ei tarkoita vähäistä, vaan pieni voi olla yhtä mahtava kuin isommatkin ihmiset!"


Kilpailun voitti Jane. Miten elämä on alkanut luistaa kilpailun loppumisen jälkeen? "Vasta äskettäin olen tajunnut, että voitin todella kauneuskilpailun! Pääsen Tianaksi Tianan paikalle! Aika siistiä! Heti kilpailun loputtua palasin Afrikkaan Tarzanin luo. Yhdessä viidakon kanssa juhlimme voittoani, ja pääsin myös lepäämään ja virkitäytymään. Oli ihanaa nähdä Tarzania ja kaikkia muita ystäviäni. Noin viikko sitten matkustin Afrikasta Lontooseen, jossa media otti minut avosylin vastaan. Olen nyt ollut jo parissa ajankohtaisohjelmassa vieraana, ja minulla on ollut ainakin neljät valokuvaussessiot eri firmoille ja lehdille. Ensi viikolla minulla alkaa Amerikan kiertua, jossa pääsen esittelemään itseäni yhdessä Tianan kanssa. Odotan innolla kaikkia muitakin työtarjouksia, mitä tulen tulevaisuudessa saamaan!"

Mitä neuvoja annat kauneuskilpailuiden osallistujille? "Kuten Tiana sen sanoi - muista olla oma itsesi. Jos alat esittämään jotain toista, et tule varmastikaan voittamaan kisaa. Muista olla ystävällinen ihmisille, sillä et voi koskaan tietää, kuka tulee olemaan tulevaisuudessa työnantajasi. Älä lannistu vastoinkäymisestä. Kisan aikana minulla oli monia huonoja kuvia, mutta niistä huolimatta voitin koko kilpailun! Äläkä koskaan anna periksi. Minä meinasin antaa periksi viime vuonna, kun hävisin edellisen kilpailun, mutta kannatti osallistua uudestaan! Muista se, että haaveesi voivat toteutua! Luota itseesi!"


Tässä oli kaikki tällä kertaa. Ken on maassa kaunehin? loppuu taas vähäksi aikaa. Ensi vuonna seuraamme taas uusien kilpailijoiden etenemistä kohti voittoa - ellette ole toista mieltä? Palautetta kisasta voi antaa. Mikä oli kisassa hyvää? Mikä oli huonoa? Onko kontekstissa jotain parannettavaa? Vieläkö kirjoitan ensi vuonna Ken on maassa kaunehin? -tekstejä? Nyt toivotan kuitenkin hyvää kevättä ja hyvää yötä!

28.11.2012

Magic mirror on the wall... 6.

Nyt on taas aika raottaa verhoa kauniiden neitojemme tieltä, ja palata Ken on maassa kaunehin? -kisan pariin! Jee! Ennen putoajan selviämistä ilmoitan erään asian, jonka joku on kenties huomannutkin kilpailun aikana. Kun kilpailjoiden kuvia esitellään, laitan viimeisimmäksi niiden neitojen kuvat, jotka ovat olleet edellisellä kerralla pudotusuhan alla. Heitä ennen loppupäähän tulee niiden tyttöjen kuvat, jotka ovat joskus aiemmin kisassa olleet pudotusuhan alla. Eli siis parhaiten kisassa menestyneet saavat esitellä kuvansa ensimmäisinä. Ihan vain tällainen mielenkiintoinen infotieto, joka ei vaikuta itse kisaan millään tavalla. ... Vai vaikuttaako?

Ja sitten itse asiaan. Tällä viikolla pudotusuhan alle joutuivat Jessie, Marian ja Eilonwy. Äänestyksen tulos muuttui ihan viime metreille saakka, ja eräälle toiselle kilpailijalla oltiin jo keretty kertoa suru-uutinen, kun mukaan tuli vielä yksi ääni. Huhhuh, mitä dramatiikkaa! Eli tällä viikolla kilpailusta putoaa lelutyttömme Jessie.


"Aah! Voi, kuinka sydämestäni ottaa tämä tulos! Ajattelin, että kyllä nyt lelulle annetaan anteeksi joitain huonoja kuvia. Tämä on syrjimistä, kun minut pudotettiin näin nopeasti. Voih! Olisin halunnut poseerata Voguen kannessa upean cowboy-asuni kera, mutta tämä haaveeni ei kai koskaan tule toteutumaan... Mutta kyllä tämä tästä, ja ei muuta kuin menoksi vaan! Ihanaa, että pääsen taas leikkimään!" Näin meidät hyvästeli cowboy Jessie.

Tällä viikolla vielä kisassa olevat kilpailijattaremme pääsevät näyttämään valokuvauksellisuutensa ruoan kanssa. Kilpailijat poseeraavat siis lempiruokansa kanssa, ja kertovat tuosta herkustaan samalla jotain parilla sanalla. Kannattaa varata ruokaa eteen tätä tekstiä lukiessa, sillä kuvat ovat niin herkullisia!


"Lempiruokaani ovat hedelmät. Mikä-mikä-maassa syödään oikeastaan pelkkiä hedelmiä, marjoja ja kaloja, ja minä olen allerginen kaloille, joten vaihtoehdoiksi jää vain hedelmät ja marjat. Eniten tykkään syödä kirsikoita, ne ovat niin makeita. Yhdestä kirsikasta riittää minulle ruokaa koko päiväksi. Jos kirsikat kerkeää mennä vanhoiksi ennen kuin ehdin syödä ne, voi niillä pelata hyvin jalkapalloa."

Helinä näyttää kuvassaan erilaiselta verrattuna edellisten viikkojen kuviin. Hän näyttää pyöreäposkisemmalta, joka saa häneen tiettyä lapsekkuutta. Onkohan Helinä syönyt liikaa kirsikoita? Keiju näyttää myös jotenkin normaalia kolmiulotteisemmalta. Mielestäni tämä Helinän erilaisuus ei ole kuitenkaan huono asia. Helinä viettää elämäänsä rennosti kirsikkapuun latvassa. Neito ei syö kuvassa kirsikkaa, mutta silti kirsikat näkyvät kuvasta selkeästi. Helinällä on vieno hymy kasvoillaan, ja hänen asentonsa on hyvä. Katse olisi kuitenkin kannattanut kohdistaa muualle, kuten vaikka kameraan tai kirsikkaan. Nyt katse vie huomion hieman pois pääasiasta, joka oli se ruoka. Kuva on kuitenkin onnistunut.


"Maudien leipomat tortut ovat parasta, mitä tiedän! Samaa mieltä ovat myös pikkuveljeni Hubert, Harris ja Hamish. Jos minulla joskus tekee mieli torttua, eikä Maudie salli minun ottavan sellaista, voin kääntyä veljieni puoleen, sillä heillä on yleensä pari leipomusta aina piilossa jossain. Saisinpa minäkin torttujen reseptin, niin voisin leipoa niitä täällä Suomessa ollessani! Äidin mielestä leipominen ei ole prinsessalle sopivaa työtä, joten en ole koskaan päässyt kokeilemaan reseptiä, mutta ehkä vielä joskus..."

Meridan kuvan ilme kertoo siitä suuresta ilosta, mikä häntä kohtasi, kun toimme kuvauspaikalle rekvisiitaksi hänen rakastamiaan torttuja. Neito sai viedä tortut taloon muiden kilpailijoiden kanssa jaettavaksi. Toivottavasti hän myös jakoi ne, sillä muuten näemme hänet ensi viikolla hiukan pyöristyneenä... Meridan kuvassa ruoka on todellakin pääosassa, ja Merida kaiken lisäksi oikein esittelee torttuja sormellaan. Meridan ilme on kauhean innostunut ja hänen hymynsä saa katsojankin hymyilemään. Kuitenkin tuomarille kuvasta tulee lähinnä mieleen perheen valokuva-albumin kuva, ei kauneuskilpailuun sopiva kuva. Merida, nyt lisää yritystä peliin!!!


"Kello viiden teehetki hyvän ystävän kanssa kera Twinings -teen ja leivoksen on parasta, mitä tiedän. Teen täytyy olla juuri sopivasti haudutettua, tai muuten se maistuu aivan tiskivedeltä. Taloudenhoitajani Hanna osaa keittää juuri suuhuni sopivaa teetä. Minulla onkin ilo kutsua ystävättäriäni luokseni teelle, kun tiedän teen olevan täydellistä. Teen kanssa yhteen sopii hyvin muffinssit. Kilpailun aikana olen huomannut sen, että Fazerin Sininen käy teen kanssa hyvin yhteen pienissä määrin nautittuna."

Viime viikon anti-kuvan jälkeen Anita on löytänyt oman sivistyneen tyylinsä taas uudelleen. Anita on todellakin perienglantilainen niin tavoiltaan kuin kuviltaankin. Kuvassa hän istuu tyylikkäästi sohvan reunalla, ja on juuri poiminut teekupin käteensä pöydältä. Hetki näyttää rauhalliselta ja mukavalta, ja tekisi mieli itsekin mennä "kahvittelemaan" Anitan kanssa. Kasvojen ilmettä olisi kyllä voinut muuttaa hieman valoisammaksi. Muuten oikein hyvä kuva, melkeinpä täydellinen!


"Keittoruoat ovat lempiruokiani. Keitot ovat niin kevyitä, joten kun niitä syö, ei tule kauheaan ähkyyn, ja jaksaa jatkaa liaaneissa heilumista. Lempikeittojani ovat kasvissosekeitto, hernekeitto ja kalakeitto. Saanen vielä tässä kommentoida kuvaani. Kuvaustilanteessa sattui nimittäin pieni kommellus. Olimme ottamassa kuvaa minusta ja keittokattilasta, kun yhtäkkiä jostain ilmestyi paikalle iso koira, joka kaatoi minut kumoon, hyppäsi kattilaan ja alkoi syödä keittoa. Kuvani on siis otettu kyseisen tilanteen aikana."

Janen kommentissa on nyt selvästi selittelyn makua. Hänestä kerittiin ottaa kuvia ennen koiran saapumista. Jotain kuvien tasosta kertoo se, että neidon paras kuva on tämä, missä hän katsoo kauhistuneena koiran perään. Muiden, pois jääneiden kuvien tason voi vain arvata... Jane on todella pelokkaan ja kauhistuneen näköinen kuvassaan, kuten jo mainitsinkin. Hänellä on hanska vain toisessa kädessään (?), ja hänen käteensä on jäänyt keittokauha. Tällä viikolla Jane ei yltänyt parhaimpaan suoritukseensa, vaan kuva on melko huono.


"Voin yhtyä Janen sanoihin keittoruokien ihanuudesta. Keitot ovat parasta ruokaa, ja niitä on niin helppo syödä! Lusikalla poskeen vaan, ja avot! Minun lempikeittoni on linssikeitto. Täällä Suomessa syömäni kaupan valmiskeitot ovat olleet aivan järkyttävän makuisia! Kuinka kukaan voi syödä, saati sitten myydä niitä! Omatekemät keitot ovat parhaita, varsinkin nuotion yllä haudutetut."

Esmeraldan kuvassa näkyy selvästi, että keittoa on helppo syödä. Näyttää siltä, että Esmeralda on kuvassa tajuttomana, ja hänelle yritetään työntää lusikkaa suuhun. Voihan se olla, että Esmeraldan silmät menivät vahingossa kuvaustilanteessa kiinni, jonka takia hän näyttää tajuttomalta. Ei neidon asento ole kuitenkaan mikään paras kauneuskuvan ottamiseen. Joku toinen hahmo syöttää ilmiselvästi Esmeraldaa. Mikähän ajatus siinä on takana, miksei neito voi syödä itse pöydän ääressä silmät auki? Tällä kertaa Esmeraldan kasvot ovat kuitenkin todella eteerisen kauniit, ja hänen hiuksensa ovat ihanan pöyheät. Kunpa neidon silmät olisivat vielä auki ja lusikka olisi hänen omassa kädessään! Kuva on ihan ok.


"Omenat ovat ihania. Ne suorastaan pursuavat punaisuutta, ja niiden maku on nektaria kielelläni. Omenaa puraistessani tunnen olevani toisissa maailmoissa, joissa prinssi ratsastaa luokseni uljaalla ratsullaan ja tuo kultaisen omenan kaukausesta maasta lahjaksi rakkaalleen, minulle. Ah! Voi kunpa huuleni olisivat yhtä punaiset kuin on omenan puna, kunpa poskeni olisivat myös samalla lailla punoittavat! Silloin, niin, varmasti silloin prinssi minut löytäisi, ja jakaisimme ensirakkauden suudelman keskenämme! Aah!"

Gisellen unelmia täynnä olevasta puheesta ei näytä olevan jälkeäkään hänen kuvassaan. Kuvassa Giselle näyttää miettivältä, jopa hieman nyrpeältä. Ainakaan hänen kasvoiltaan ei tule ilmi se himo omenoihin, mikä hänellä ilmiselvästi on. Omena on kyllä hyvin esillä kuvassa, mikä olikin pääpointtina tällä viikolla. Voisi Giselle kyllä näyttää paljon paljon onnellisemmalta. Nyt hänestä tulee mieleen teinityttö, joka kuuntelee vanhempiensa neuvoja: "Voiks tää vähempää kiinnostaa?" Toivottavasti Giselleä alkaa kiinnostamaan kisa enemmän, jospa kuvienkin laatu paranisi sitten.


"Maissi on heimomme elinehto. Se on meille kuin kultaa, ja kasvatamme sitä mahdollisimman paljon. Kylämme ympärillä on suuret maissipellot, ja jokaiselle kylän naiselle on jaettu oma tilus, jonka maisseja kasvattaa ja kerää. Maissit kootaan sitten varastorakennukseen. Säästelemme maissiemme käyttöä, sillä niiden pitää riittää koko heimon syötäväksi talven yli. Kesällä syömmekin maissin sijaan mieluummin marjoja, joita emme pysty säilömään niin helposti kuin maissia."

On mielenkiintoista kuulla aina uusia tarinoita kilpailijoiltamme, jotka ovat kotoisin eri kulttuureista. Nakoman tarinan meille on kuitenkin kertonut jo Pocahontas. Noh, itse kuva on mielenkiintoinen. Ruoka, maissi, näkyy kuvassa selkeästi, vaikka sen keltaisuus ei nyt näykään. Nakoma on poiminut yhden maissintähkän käteensä, ja nyt hän ihmettelee sitä. Kuvassa on hyvä idea, ja Nakomalla on kuvassa hyvä asento, mutta kuvan pilaa tällä(kin) kertaa Nakoman kasvot. Neidon ilme on hyvin myrtynyt, hänen suunsa on ihmeellisesti auki ja hänen silmänsä katsovat jonnekin ohi kaikesta. Miksi tällainen ilme? Kuva on melko huono.


"Lempiruokaani ovat tikkukaramellit, tai lyhyemmin sanottuna tikkarit. Punaiset, mansikanmakuiset ovat lemppareitani. Saanen sanoa jotain kuvastani, kuten Janekin sai? Kuvaustilanteessa emme löytäneet rekvisiitaksi hankkimaamme tikkaria mistään. Yritin etsiä sitä, mutta ei vaan löytynyt. Ehkä joku söi sen."

Ehkäpä se joku olit sinä? Eilonwy oli tällä viikolla pudotusuhan alla, eikä tämä kuva kyllä ainakaan paranna hänen sijoistustaan tässä kisassa. Kuvassa Eilonwy yrittää etsiä tikkaria lipaston laatikosta. Tytön ilme on hämmästynyt. Hämmästyksestä kertoo myös hänen kehonsa asento. Sormet on aseteltu taas kauniisti prinsessalle sopivaan tyyliin. Eilonwyn ilme ei kuitenkaan sovi prinsessalle. Suu on auki kuin oo, ja sinne mahtuisi hyvin se kadonnut tikkari. Eilonwyn kaula on myös ojentunut pitkänä eteenpäin, mikä ei näytä hyvältä. Kuva on jotenkin mitäänsanomaton, vaikka Eilonwyltä kyllä odottaisi muuta.


"Piirakat ovat lempiherkkuani. Ja herkuthan ovat parasta ruokaa! Kotona leivon paljon piirakoita: mustikkapiirakoita, mansikkapiirakoita, omenapiirakoita.... Vaikka mitä! Itse asiassa sulkapallokisojemme voittaja voittaa itselleen leipomani piirakan, jonka maku vaihtelee vuosittain. Jotkut voivat ajatella, ettei leipominen ole linnanneitojen hommaa, mutta minun mielestäni leipominen on todella antoisaa. Siinä näkee oman työnsä jäljen, ja taikinaa pääsee maistelemaan!"

Kenties Meridan äitillä olisi opittavaa Marianin näkemyksestä ylhäisön leivontakulttuurista. Marian-neito joutui tällä viikolla pudotusuhan alle, ja oli hyvin lähellä, ettei hän joutunut lähtemään kotiin. Niinpä kuvan täytyisi olla nyt mestariteos. Eikä se ole sitä. Toki Marianin kuva on paljon parempi, kuin viime viikolla. On myös kivaa nähdä Marian sivuprofiilista kuvattuna. Kuvassa tuodaan ruoka esille hyvin. Sen sijaan Marianin asento ei mairittele piirakkaa. Onko hän sekoittanut piirakan ja sulkapallon tehtävät täysin? Marian näyttäisi olevan heittämäisillää piirakkaa johonkin! Ehkä neidolla olikin tarkoitus tehdä kuvasta huumoripitoinen ainaisen pidättyväisyyden tilalle. Marianilla on myös hymy kasvoillaan, mutta jotenkin se näyttää olevan hieman ilkeämielinen hymy. Jos kuitenkin sovimme, että kettutyttö haki kuvaan huumoria, on kuva onnistunut.


Tällä viikolla melkein kaikkien kilpailijoiden kuvien taso koki hienoisen pudotuksen alaspäin. Onkohan tässä kuvien laadussa olemassa joku sykli, sillä juhlapukukierroksellakin kuvat olivat melko huonoja. Hmm... Toivottavasti tämänkertainen kisa ei aiheuttanut teissä kauheaa nälän tunnetta. Tuomari lähtee nyt syömään. Lähtekää te äänestämään!

21.11.2012

Magic mirror on the wall... 5.

Nyt on taas kaikkien odottama hetki viikosta: Ken on maassa kaunehin? -kilpailun uuden jakson aika! Tällä viikolla äänestys oli äärimmäisen jännittävä viimeisiin hetkiin saakka. Pudotusuhan alle joutui kolme kilpailijaa: Jessie, Charlotte ja Esmeralda. Esmeraldan nimeäminen oli suuri yllätys, sillä hän on ollut yksi ennakkosuosikeista. Kaksi neitoa saivat saman verran ääniä, ja putoaja ratkaistiin arvonnalla "entten-tentten-teelika-mentten" jne.. Neljäs putoaja kisasta on Charlotte La Bouff.


Charlotten viime kertainen meikkauskuva ei vakuuttanut katsojia. Tästä kuvasta päätellen meikki ei ollut vedenpitävää. "Siis ei! Mä en usko tätä! Mähän olin kaikkein kaunein, ihan paras! Juhlapuvuista mun mekko oli kaunein, ja mulla oli kaikkein naisellisin harrastus. Kuka tätä kisaa oikein seuraa ja äänestää!? Siis... yhyyhyyhyy... tirsk... Mun paras frendi voitti tän kisan viime vuonna ja olin varma, että tänä vuonna mä oisin voittanut sen. Mut hei, ehkä te ette vaan tajuu mun kauneutta, joka on vertaansa vailla! Hyvästi!" Hyvästit sinullekin, Charlotte. Kenties tapaamme vielä.

Tällä viikolla jäljellä olevat kilpailijat joutuivat haasteen eteen. Tämän viikon kuvan aiheena on nimittäin anti-muotikuva. Tarkoitus on siis tehdä kuva, jossa neito hulluttelee, irvistää ja näyttää mahdollisimman epämääräisen näköiseltä. Tällä viikolla kauniit hymyt ja kauniit asennot ovat siis vain huono asia. Selvitämme, kuinka hyvin neidot osaavat eläytyä erilaisiin rooleihin, ja osaavatko he olla "epäkauniita". Eiköhän tämä selittely riitä, tuokaa kuvat esiin!


Merida on tajunnut viikon aiheen hyvin. Hänen kasvoillaan on todellinen irvistys, eikä siloposkisesta kauneudesta ole tietoakaan (tai no on, mutta siis ei ole...). Kuvasta näemme samalla, että Meridan hampaat ovat loistavassa kunnossa. Hammaslääkärillä ei tarvitse vähään aikaan käydä. Meridan silmät ovat puoliksi kiinni, mikä tuo irvistykseen enemmän volyymia. Sen sijaan Meridan asento ei ole kauhean hassutteleva, vaan hänellä näyttäisi olevan suhteellisen suora selkä. Jos keho olisi tullut irvistykseen mukaan, olisi kuva loistava.... tai tehtävän annon mukainen. :)


Helinä on saanut kehonsa mukaan tähän hassuttelukuvaan mainiosti. Ylävartalo on kääntynyt toiselle sivulle, kädet ovat pystyssä niinkuin jollain bodaajalla, ja toinen jalka on potkaistu ylös kauheassa kaaressa. Sen sijaan Helinän kasvot eivät näytä tavoittaneen samanlaista hulluutta kuin vartalo. Keijun ilme näyttää lähinnä hyvin vihaiselta. Tosin voihan vihaisuudenkin laskea tietynlaiseksi irvistykseksi. Jos Meridan ilmeen ja Helinän vartalon laittaisi yhteen, siitä syntyisi vallan mainio hulluttelukuva!


No huhhuh! Jane näyttää muille kilpailijoille, mistä todella (kamala) anti-kuva on tehty! Janen kasvoilla on todellinen kauhistunut irvistys, ja hiukset ovat lehahtaneet aivan pystyyn tuulen mukana. Jane on asetellut kätensä kameran suhteen sillä tavalla, että ne näyttävät todella pitkiltä, aivan kuin gorillan käsiltä. Sivistyneestä käytöksestä ei tässä kuvassa ole mitään jäljellä. Kaiken lisäksi Janen takana kuvassa on puolialaston mies ihmeellisessä asennossa. Koko kuvassa on myös hieno liikkeen tuntu. Tuomari alkaa kuitenkin miettimään, että onko kuva kenties liiankin hullu? Meneekö se yli annetun tavoitteen? Jokatapauksessa Jane osaa vapauttaa itsensä hienosti kauniiden kuvien kirouksesta.


Tässä kuvassa näkyy Anitan mielipide hulluttelukuvasta. Kuvassa ei ole enää jälkeäkään Anitan eleganssista, josta hän on tullut tunnetuksi kisan aikana. Anita näyttää uitetulta koiralta, kenties hänen päälleen on kaadettu ämpärikaupalla vettä ennen kuvan ottoa. Märän hatun lieri on tippunut Anitan kasvoille, hänen kampauksensa on täysin tuhoutunut ja hänen päällään on ihmeellinen viitta, vai onko se jättiläisen takki? Anitan kädessä on märkä liina, joka vain kuvaa hänen surkeuttaan kuvassa. Lisäksi Anitan kasvoilla on todella eksyneen näköinen ilme. Kyseessä on onnistunut anti-kuva.


Tässä kuvassa Eilonwyn etuhiukset ovat totisesti lähteneet pomppimaan. Eilonwy katsoo hämmästyneenä ylöspäin, kenties pomppivia hiuksiaan. Eilonwyn suu on hämmästyksestä auki. Neito on kuitenkin alisuoriutunut kuvassaan. Eilonwyssä olisi materiaalia varmasti paljon parempaan ja hullumpaan kuvaan. Nyt tuntuu siltä, että tyttö pidättelee itseään, ja tekee irvistyksen vain pienesti kasvoillaan. Vapauta itsesi, Eilonwy!


Gisellen käsitys hulluttelusta näyttää olevan se, että kunhan on väärinpäin, on kaikki hullua. Kenties se niin onkin, pitää kokeilla... Giselle roikkuu jaloistaan päällään ihastuttava juhlamekkonsa. Neidon kädet ovat kurottuneet sivuille ja hänen ilmeensä on melko kauhistunut. Gisellen hiukset näyttävät kuvassa normaalia lyhyemmiltä, mutta ehkä se johtuu vain väärinpäin olemisesta. Oikein hyvä hassuttelukuva, joka vaatisi jonkin pienen loppusilauksen päästäkseen täydellisyyteen. Plussaa Gisellelle siitä, että hänellä on silmät auki.


Marian on kuvassaan oikeastaan vain sivuroolissa, melkein koko kuvan täyttää muuten ihana luonto. Kuvassa ei ole jäljellä tippaakaan sitä herttaisuutta, mitä Marianin kuvissa on normaalisti ollut. Marian-neito näyttää lähinnä ylimieliseltä. Irvistys ei ole onnistunut, sillä kettutyttömme vain hymyilee ylimielisesti. Vasen käsi on piilossa kuvan ulkopuolella, jonne neidon katsekin on suuntautunut. Mitähän siellä tapahtuu? Toinen käsi näyttää palikalta. Kuva on kyllä epäonnistunut, että siinä mielessä se on anti-kuva, mutta irvistystä tai hassuttelua kuvasta ei saa irti millään. Voi Marian-neito, minkä menit tekemään!


Tämän viikon kuvassa Nakoma palaa ensimmäisen viikon tunnelmiin. Neidolla on sama asento ja sama keppi mukanaan, mutta tällä kertaa kuvaan on tuotu irvistys mukaan. Voisi ajatella, että kuva on huono otos ensimmäisen viikon kuvaussessiosta. Kenties asia onkin niin. Nakoman leuka on työntynyt eteenpäin ja hänen suunsa on ihmeellisessä virneessä. Muuten kuvassa ei hulluttelua näy. Kasvoilla on irvistys, joka ei yllä kehoon asti, eli sama ongelma kuin Meridalla. Vapauta kehosi hulluuteen, Nakoma!


Jo kaksi peräkkäistä viikkoa pudotusuhan alla ollut Jessie lupasi näyttää tällä kuvallaan meille närhen pesät. Jessien kuvan idea on samantapainen kuin Gisellellä, mutta Jessien kuvassa kamera on kääntynyt väärinpäin, ei neito. Cowboy-tytöllä on todellinen irvistys naamallaan: suu on isosti auki ja ylähuuli on kääntynyt jännästi rullalle kenties painovoiman takia. Jessie on aivan ihmeellisessä asennossa. Miten hänen päänsä voi olla tuossa, jos hänen jalkansa ovat tuossa? Kenties leluna hän taipuu paremmin kuin muut. Kuva on oikein onnistunut irvistyskuva.


Esmeraldalla on myös näytettävää tippumisen uhan takia. Esmeraldalla on hieno irvistys kasvoillaan. Hän on kurottanut päätään normaalia korkeammalle, jonka takia irvistyksen taakse on tullut enemmän voimaa. Jokin neidon asennossa korostaa hänen ilmettään, en kyllä osaa sanoa mikä. Esmeraldan kuva on jotenkin aggressiivinen, mutta samalla myös mainio irvistyskuva. Hyvähyvä. Kenties jotain hassuttelua olisi voinut lisätä kehonkieleen, niin kuvasta olisi tullut parempi.


Näin kaikki jäljellä olevat kymmenen neitoa pääsivät esittelemään meille erilaisia taitojaan. Kuka teidän mielestänne onnistui huonoiten itsensä vapauttamisessa ja hulluttelussa? Muistakaa äänestää inhokkianne! Ensi viikolla näemme taas! Minä en nimittäin lähde matkalle maailman ympäri, minä lähden... Savonlinnaan!

14.11.2012

Magic mirror on the wall... 4.

Nyt on aika jälleen kerran kurkistaa ihmeellisen Ken on maassa kaunehin? -kilpailun verhojen raosta sisään. Tällä kertaa äänestysaktiivisuus pieneni huomattavasti viime viikosta. Kolme neitoa joutui pudotusuhan alle: Kevätär, Jessie ja Giselle. Jokainen heistä sai saman verran ääniä, ja putoaja jouduttiin arpomaan tuomarin ystävällisellä avustuksella. Arpaonni ei suosinut Kevätärtä, vaan hän tippui kisasta.


Miltä nyt tuntuu, Kevätär? "Taisin olla liian hieno näitä polkuja kulkemaan. Kenties pieni arvonlasku miun kohdalla oisi paikallaan. Yritinkin parhaani, ei riittänyt kerralla tällä. Palaan kotimailleni, me nähdään keväällä." Tällainen runosuoni pääsi Kevättäreltä puhkeamaan. Kiitos osallistumisestasi kisaan, ja kiitos meitä ilahduttaneista kauniista ja taiteellisista kuvista.

Viime viikolla lupasimme, että tällä kertaa tutustumme kilpailijoihin paremmin. Emmehän me tietenkään aio pettää lupaustamme, emme sentään. Tällä viikolla 11 jäljellä olevaa neitoa kertovat meille lempiharrastuksestaan. Otimme neidoista heidän itsensä suunnitteleman kuvan lempitekemisensä ääressä. Ensimmäisenä kuvansa meille esittää Nakoma.


"Rakastan jokea, joka virtaa kylämme ohi. Joki on oikeastaan kylämme elämän ehto, jota ilman emme mitenkään saisi viljelyksillemme vettä. Vietän suurimman osan ajastani joen lähellä, ja kaikkein mieluiten melon pienessä kanootissani jokea pitkin. Ette uskokaan, kuinka hienoja maisemia kotiseudullani on! Niitä on sitten ihana ihailla kanootista eväitä samalla mutustaen. Monesti lähden kanootilla auttamaan heimoani ruoanhankinnassa, ja kalastan heille kaloja. Kanootilla lähden usein myös etsimään ystävääni Pocahontasta, jos hän sattuu vaeltelemaan taas jossain metsän uumenissa." Näin Nakoma avautui meille melonta-harrastuksestaan.

Nakoma on valinnut kuvalleen mielenkiintoisen kuvakulman. Tästä kuvakulmasta näemme, mitä kaikkea hän kantaa kanoottinsa sisällä, mutta joudumme pettymään sen tyhjyyteen. Kuva on otettu aika kaukaa, ja Nakoman kasvonpiirteet jäävät melko epäselviksi. On tietenkin ymmärrettävää, että koko kanootti on haluttu ottaa kuvaan mukaan, mutta jotenkin kuvan sivuille jää nyt hieman liikaa tyhjää tilaa. Nakoman kädet näyttävät kuvassa melko jäykiltä. Käsistä mieleen tulee lähinnä Barbie-nukke. Muuten Nakoman vartalo on hyvännäköisessä asennossa, vaikka jalkoja ei nyt polvien alapuolelta näykään. Nakoman hymy näyttää olevan ihan kaunis näin kaukaa katsottuna. Lähitarkastelu saattaisi paljastaa jotain muuta... Tällä kertaa Nakoman kuva on ihan ok.


Marian-neito harrastaa sulkapalloa. "Sulkapallo on urheilulaji, joka sopii mainiosti niin linnanneidolle kuin tavalliselle kyläläisellekin. Pelatessani tätä lajia voin tuntea yhteyttä kyläläisiin. Linnan muurit estävät tuulen tulon pelikentälle, joten voin pelata rauhassa säällä kuin säällä. Järjestän vuosittain sulkapallokilpailut linnani pihamaalla. Sinne onkin rakennettu kuusi sulkapallokenttää, jotta kaikki ystäväni pääsevät pelaamaan samaan aikaan. Kisojen aikana monesta kentästä on hyötyä, niin yhtä aikaa voi pelata eri karsintakierroksia."

Marianin kuvaan on ikuistettu liikesarja, joka kuvaa hyvin sulkapalloa. Kuva on todella vauhdikas, ja siitä käy hyvin ilmi sulkapallosta saatava riemu. Hienona linnanneitona Marian pelaa peliä tietenkin mekko päällään, ja hametta on nostettu ylös sirosti kunnon aatelisen tavoin. Kuva on oikein onnistunut näin harrastuskuvana. Hyvä hyvä!


Charlotte kertoo meille harrastuksestaan: "Siis mähän en lähtis mihinkään, jos mä en ois meikannut itseeni. Meikkaan siis joka päivä, joten eiks sitä voi sanoo harrastukseks? Meikkaaminen on mun mielestä naisen velvollisuus. Siis jos ei meikkaa, ei mun mielestä oo mitään asiaa mestoihin hengaan. Mieti nyt, eihän kukaan jätkä voi rakastua suhun, jos sä näytät ihan luuserille. Siis DAA! Mut toisaalta ei se mua haittaa, jos sä et meikkaa, sillä silloin mä saan kaikki miehet! Haahahaa!"

Charlotte on kuvallaan yrittänyt matkia Jasminen viime vuoden suoritusta, ja on päättänyt esitellä itsensä peilin kautta. Idea on ihan hyvä, mutta toteutus on aivan toisenlainen. Charlotte on päättänyt kuvassa laittaa itselleen ripsiväriä, mikä on suurin virhe. Ripsivärin laittaminen ei ole kaunista, eikä todellakaan kuvauksellista. Jos olisi halunnut meikata, olisi huulipunan levittäminen ollut paljon paremman näköistä. Nyt Charlotten kasvonpiirteet näyttävät hyvin Quasimodomaisilta ja järkyttäviltä. Oikeastaan muuta sanottavaa ei ole, kuin että kuva on ihan järkyttävä.


"Pidän ompelemisesta yli kaiken. Ommella voi ompelukoneella tai käsin, mutta itse pidän käsin ompelusta enemmän. Käsin ompelua voi harrastaa missä tahansa: sisällä, ulkona tai vaikkapa television ääressä. Kisan aikana olen päässyt paikkaamaan monen kilpailijan hameenhelmoja ja sukkia, jotka ovat menneet rikki kisan tuoksinnassa. Vaatteiden korjaaminen on ihan mukavaa, mutta vielä mukavampaa on koruompelu. Kotini on täynnä toinen toisiaan kauniimpia pöytäliinoja ja päiväpeitteitä, jotka olen ihan itse tehnyt. Tervetuloa vain katsomaan!" Näin Eilonwy kertoi meille harrastuksestaan.

Tämän viikon kuvalla Eilonwy palaa taas hyvien otosten pariin viime viikon ärrinpurri-kuvan jälkeen. Eilonwy näyttää kuvassa onnelliselta, ja ompelua on osattu kuvata hienosti. Vaikka neidon korjaama vaatekappale näyttää todelliselta tunkiokamalta, saa Eilonwy olemuksellaan kuvan näyttämään loistokkaalta. Kuvassa Eilonwy näyttää, että ompelua voi tosiaan harjoittaa luonnossa. Kuva on oikein hieno, vaikka hiusten leikkaus hämmentää vieläkin. Tuntuu, että etuhiukset hyppelehtivät Eilonwyn liikkeiden mukana... mutta ehkä se ei haittaa.


Anita sanoo: "Lempiharrastukseni on lukeminen. Kirjojen kanssa voin päästä toisiin maailmoihin, minne tahansa. On hienoa eläytyä muiden elämään, kenties fiktiiviseen sellaiseen, ja kuvitella elävänsä vaikka Andien vuoristossa tai kaukana avaruudessa. Kirjoihin voi uppoutua vaikka kuinka moneksi tunniksi, eikä ajan kulkua meinaa huomata. Kaikki eri kirjallisuuden lajit ovat mielestäni hyviä luettavia, mutta eniten pidän kuitenkin elämänkerroista. Walt Disneyn elämänkerta on lempikirjani. Suosittelen sitä kaikille!"

Eilonwyn tapaan myös tämä englantilainen nainen palaa hyvien otosten maailmaan viime viikon jälkeen. Tässä kuvassa näemme Anitan päällä hänen silmälasinsa, joita hän pari viikkoa sitten jo vilautteli meille. Kuvassa Anita on oikein eteerisen kaunis ja hyvin englantilaisen näköinen. Kuvauspaikaksi on valittu ilmeisesti puiston penkki, mikä ihana lukuympäristö! Anita pitää kirjasta kiinni hienostuneesti, ja hän myös lukee kirjaa hienostuneesti, eikä röhnötä. Anita tietää, että tarkoituksena on saada onnistunut kuva, ja sen hän myös olemuksellaan ja asennollaan tekee. Hyvää työtä!


Otetaanpas kolmas (alunperin) englantilainen neitomme heti perään. Janen lempiharrastus on piirtäminen. "Olen tykännyt piirtämisestä jo lapsuudestani asti. Kaikkein mieluiten piirrän eläimiä, mutta on ihmistenkin luonnosteleminen haastavaa ja palkitsevaa työtä. Piirrän yleensä lyijykynällä, mutta myös hiilellä ja liidulla piirtäminen on kivaa. Piirrän yleensä vain mustavalkoisia kuvia, mielestäni värikuvat ja värittäminen on yliarvostettua. Jätän sen homman mieluusti muiden käsiin."

Tällä kertaa tuomari ei osaa sanoa, onko Janen kuva onnistunut vai ei. Kuvasta välittyy iloinen meininki ja piirtämisen riemu. Sen sijaan Janen asento on kovin köyry, ja hänen kasvonsa on kuvattu kuvakulmasta, joka ei välttämättä mairittele Janen piirteitä kaikista parhaiten. Janen pää näyttää hiusasetelman takia todella pitkältä. Mutta kuva on kuitenkin iloinen, ja Janella on nätti hymy.


"Pidän ompelemisesta, pidän nikkaroimisesta ja pidän askartelemisesta. Kaikenlainen kädentyö, jossa saa tehdä uutta ja jossa työnsä jälki näkyy, on mieleistä minulle. Tykkään kerätä kotiini esineitä, joita voin käyttää hyödykseni entisöidessäni jotain tai luodessani uutta. Peter Pan sanookin usein, että kotini on suoranainen kaatopaikka. Hih!" Näin Helinä kertoi meille.

Helinä tekee tämänkertaisessa kuvassaan pienen mahalaskun. Kenties kuvaustilanteessa on tapahtunut vahinko, ja Helinä on pyllähtänyt pyllylleen kesken kaiken. Toivottavasti kuvaa ei ole ainakaan suunniteltu tällaiseksi! Helinä retkottaa keskellä jättimäisiä lankakeriä ja nappeja, ja keijupölyä leijailee kaikkialla ympäristössä. Helinän asento on melko epämääräinen ja hänen ilmeensä on tärähtänyt. Aijai, parannettavaa löytyy paljon!


Esmeralda tykkää musiikista. "Rytmikäs musiikki on lähellä sydäntäni. Tykkään laulamisesta, tykkään soittamisesta ja ennen kaikkea tykkään tanssimisesta. En ole koskaan oppinut soittamaan mitään hienoja soittimia, mutta tamburiini on kuin lapsi minulle. Sitäpaitsi tanssimista varten tamburiinin rytmikäs helinä on paras säestys."

Esmeraldan kuva on vauhdikas, ja siinä on selvä liikkeen tuntu. Kuvassa Esmeralda soittaa tamburiinia ja ilmeisesti myös tanssii. Esmeralda nojaa ehkä liikaa taaksepäin, mikä saa hänen asentonsa näyttämään epämiellyttävältä. Toisaalta juuri tämä asento saa kuvaan sitä liikkuvuutta. Esmeraldan hymy on mairea ja kenties hieman ylimielinen. Kuvassa hiukset tulevat silmiin ja suuhun, mikä ei näytä hyvältä. Esmeraldan tamburiinia pitävä käsi näyttää karhun käpälältä, joka puristaa soitinta lujaa. Toinen käsi puolestaan näyttää delfiiniltä. Mihin katosi ensimmäisen kuvan viehkous!? Tällä viikolla Esmeraldan kuva on huono.


Merida kertoo näin: "Rakastan jousiammuntaa. Äitini mielestä ammunta ei ole prinsessojen harrastus. Miksen minä saisi pitää hauskaa? Kun ammun jousella, näen kaikki pienet yksityiskohdat kohteessani ja tunnen olevani kuin nuoli. Nuoli on oikeastaan vain jatke kädelleni. Missään muualla en koe olevani niin kotonani kuin ampuessani jousipyssyllä luonnon helmassa. En koskaan ammu eläviä olentoja päin, vaan ammun vain maalitauluja. Voisin jopa kehua itseäni, ja sanoa olevani parempi kuin Robin Hood! Mutta ehkä meidän pitäisi kisata se tietääksemme... Osallistuisin ilomielin siihen kisaan!"

Meridan kuva kuvaa hyvin jousiammuntaa. Neidon silmät ovat hyvin keskittyneen näköiset ja hänen käsistään paistaa voima ja varmuus. Meridan hiukset ovat taas kuin päivänpaiste kuvassa. Huono puoli kuvassa on se, että Meridan suuta ei näy, sillä nuoli peittää sen. Olisiko jousipyssyä voinut laittaa hieman matalammalle, jotta suu olisi näkynyt? Hmm... Lisäksi kuvan leikkaus on hieman omituinen, mutta omalla tavallaan hieno. Jos suu näkyisi, voisi tämä olla kenties Meridan paras kuva. Nyt se jää vain hyväksi yritelmäksi.


"Ah, minä niin rakastan haaveilla rakkaudesta. Ensirakkaus on maailman ihanin asia, ja ensirakkauden suudelma on maailman voimakkain asia. Minä niin haaveilen rakkauden täyttymyksestä, joka kenties vielä jonakin päivänä minutkin kohtaa. Unelmieni prinssi, haaveideni täyttymys, on sinisilmäinen, tummahiuksinen ja lihaksikas komistus. Ah!" Näin Giselle haaveilee rakkaudesta.

Giselle palaa taas silmät-kiinni -kuviin. Avustajia ei tässä kuvassa näy, vaan taustalla on hyvin erikoinen prinssipatsas, joka on ilmeisesti Gisellen itsensä tekemä. Gisellen idea on sinänsä hyvä: poseeraanpa nätisti unelmieni prinssin vieressä. Toteutus sen sijaan on huono. Gisellen silmät ovat kiinni, kuten jo mainitsinkin, ja hänen suunsa on ihmeellisesti auki. Gisellen kättä voisi pitää viehkona näkynä, mutta nyt se näyttää jotenkin kömpelöltä. Kaipaisimme Giselleltä nytten suurta parannusta kuvien laadun suhteen. Näillä eväillä meno pudotusuhan alla jatkuu, ja kenties kohta koko neito putoaa kisasta!


Jessie tykkää maalaamisesta. "Olen intohimoinen maalari, ja tykkään maalata modernia ja abstraktia taidetta. Lempimaalejani ovat pullovärit, mutta vesiväreilläkin syntyy kauniita maalauksia. Maalaustyylini on omintakeinen, sillä maalaan hiuksillani. Niillä syntyy erikoista jälkeä paperille, eikä toista samanlaista maalausta varmasti löydy muualta! Joskus tarvitsen apulaisia maalaushommiini inspiroimaan minua."

Jessie oli tällä viikolla pudotusuhan alla. Kenties hän olisi tarvinnut toisenlaisen avustajan tähän kuvaan kuin mikä siinä nyt on, sillä kuvanlaatu on todella heikko. Jessiellä ei ole enää pelottava hymy yllään, vaan nyt se on muuttunut jähmeäksi ja väkinäiseksi. Silmät tuijottavat jonnekin tyhjyyteen, ja kädet ja jalat näyttävät olevan ihan tikkusuorina. Se hyvä puoli kuvassa on, että cowboy-hattu on jäänyt kotiin. Tuomari ei ole kyllä kauhean vakuuttunut Jessien maalaustyylistä, se vaikuttaa pikemminkin hiusten värjäykseltä kuin maalaamiselta. Tiivistettynä kuva on huono.


Tässä olivat kilpailijamme ja kuvamme tällä viikolla. Kilpailijat esittelivät meille hyvin monipuolisesti harrastuksiaan, ja kenties inspiroivat jotain aloittamaan jonkun harrastuksen. Kenellä oli mielestänne huonoin kuva? Äänestäkää sitä (jälleen kerran) kommenttiruutuun. Näemme viikon päästä samaan aikaan samassa paikassa!