Näytetään tekstit, joissa on tunniste Räyhä-Ralf. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Räyhä-Ralf. Näytä kaikki tekstit

4.3.2017

Pisaroiden tuulessa tanssivan kuulen. On kuin taivas itkisi murheita maan.

Yksi oleellinen piirre Disney-klassikoissa on, että ne vetoavat katsojien tunteisiin. Klassikoissa käsitellään monia eri tunteita: vihaa, surua, iloa ja naurua. Tunnetilat vaihtelevat kohtauksesta kohtaukseen luoden elokuvista miellyttävän kokonaisuuden. Katsoessani analyyttisesti läpi Disney-klassikoita olen laittanut niistä itselleni ylös, mitkä kohtaukset ovat naurattaneet, pelottaneet tai itkettäneet minua. Aion jakaa kanssanne kaikki kokemani tunnetilat ja tekemäni listaukset. 

Viime vuoden puolella ehdin käsittelemään jo pelottavimmat ja hauskimmat Disney-hetket. Tällä kertaa vuorossa on surullisimmat kohtaukset Disney-klassikoista. Tässä listassa käsitellään siis hetkiä klassikoista, joiden aikana itken sen takia, että jotain kamalaa tai surullista tapahtuu. Listassa ei käsitellä hetkiä, joissa itken sen takia, että jotain onnellista tapahtuu - se lista tullaan blogissa näkemään myöhemmin. Surullisia kohtauksia on Lumikista Vaianaan asti. Nostamiani kohtia on yhteensä 34. Numeroinnista huolimatta kohdat eivät ole paremmuusjärjestyksessä. Varatkaa nenäliinoja mukaan tätä lukukertaa varten! 

HUOM! Teksti sisältää juonipaljastuksia - myös teattereissa pyörivästä Vaianasta!


1. Bambin äidin kuolema

Bambin äidin kuolema on aiheuttanut traumoja lapsikatsojille jo vuodesta 1945 lähtien. Kohtaus ei ole kuitenkaan kadottanut yhtään tunnetta ajan kuluessa, vaan se tuntuu varmasti nykypäivän katsojasta yhtä raastavalta kuin vuonna 1945. Bambi ja hänen äitinsä ovat ruokailleet niityllä ensimmäisten lumen alta ilmestyneiden ruohotupsujen luona. Yhtäkkiä emo aavistaa vaaran, ja käskee Bambia juoksemaan, tapahtui mitä tahansa! Bambin juostessa niin lujaa kuin pystyy takaa kuuluu ihmisen aseen laukaus. Bambi juoksee pesälleen ja riemuitsee jo pakoon pääsystä kun huomaa, ettei hänen äitinsä olekaan hänen kanssaan. Bambi ryntää lumiseen metsään huhuilemaan äitiään, ja hänen "Äiti!" -huutonsa saavat katsojan sydämen särkymään. Vähän aikaa harhailtuaan Bambin eteen saapuu Metsän ruhtinas, joka toteaa, ettei Bambin äiti ole enää täällä. Katsoja vuodattaa kyyneleitä Bambin kanssa ja minusta ainakin tuntuu tosi pahalta, kun pieni eläinlapsi menettää rakkaan äitinsä. Tilanne on aivan hirveä! Ja jo siitä kirjoittaminen meinaa tuoda kyyneleet silmiini, joten siirryn seuraavan kohtaan.

2. Coronan kuningaspari lähettää lyhdyn

Jo vuosien ajan Coronan kuningas ja kuningatar ovat lähettäneet lyhdyn taivaalle kadonneen tyttärensä syntymäpäivänä toivoen lyhtyjen tuovan hänet joskus takaisin. Sama tilanne toistuu 18 vuoden päästä prinsessan katoamisesta. Kuningatar ja kuningas kohtaavat linnan porttien sisäpuolella toisensa hyvin surumielisissä tunnelmissa. Erityisesti kuningas tuntuu ottavan prinsessan katoamisen raskaasti, ja kuningatar luo kuninkaan suruun toivoa koskettamalla tämän poskea kevyesti. Yhdessä murtunut pari astuu linnan ovista ulos ja lähettää yötaivaalle loistavan lyhdyn toivoen sen johdattavan prinsessan kotiin. Niisk.

3. Stitchin "lähtö" maasta

Lilon ja Stitchin lopussa Gantu, Jumba tai Pleakley eivät ole saaneet Stitchiä vangittua. Niin Galaktisen federaation puheenjohtaja saapuu itse Havaijille nappaamaan Stitchin kiinni ja tehtävässä onnistuukin. Stitch aiotaan viedä galaktiseen vankilaan, eikä hän pääse sieltä ikinä pois. Niinpä Stitch jättää haikeat jäähyväiset Lilolle ja Nanille, joihin on kerennyt kiintyä Havaijilla oleilunsa aikana. Jäähyväiset ovat todella sydämen murskaavat, ja katsoja saa vuodattaa pari kyyneltä niin Lilon kuin Stitchinkin puolesta. Onneksi surullisissa tunnelmissa ei kuitenkaan viivytä kauhean pitkää, vaan elokuvan käänteet vievät nopeasti iloisempaan suuntaan.


4. Quasimodo palaa houkkien juhlista katedraaliin

Quasimodo on odottanut kauan, että pääsee kulkemaan muiden ihmisten joukossa kaduilla. Tilaisuus tähän koittaa, kun Pariisissa vietetään Houkkien juhlaa. Kyttyräselkäinen kellonsoittaja maastoutuu kaduille hyvin muun hassusti pukeutuneen kansan sekaan. Kaiken lisäksi Quasimodo valitaan Houkkien juhlan kuninkaaksi! Yllättäen kuninkaan juhlinta muuttuukin tämän pilkkaamiseksi, ja kellonsoittajaa aletaan heitellä mädillä tomaateilla ja hänen ulkonäköään pilkataan. Esmeralda tulee onneksi vapauttamaan Quasimodon, ja mies pakenee pilkkaajiaan Notre Damen katedraalin uumeniin. Sisällä yksinäisyydessään Quasimodo on ymmärrettävästi tapahtuneesta surullinen. Hän tuntuu pettyneen niiden kaikkien ihmisten hyvyyteen, joita hän on päivittäin seurannut kellotornistaan. Quasimodon sydämen melkein kuulee murtuvan hänen nyyhkyttäessään katedraalissa.

5. Topin äiti kuolee

Topin ja Tessun alussa kettu ja tämän poikanen pakenevat metsästäjiä. Emokettu jättää poikasensa piiloon aidantolpan viereen, ja jatkaa itse pakoaan. Kuulemme kuitenkin pian laukauksen, jonka jälkeen emokettua ei näy enää missään. Niin katsoja kuin Topikin tietää, ettei emo enää koskaan palaa. Vaikka emokettuun ei ole elokuvan ensimmäisten minuuttien aikana tunnesidettä syntynytkään, on pieni ketunpoikanen niin lohduton surussaan, että katsoja ei voi olla vuodattamatta kyyneleitä hänen kanssaan. Kohtauksesta tulee mieleen Bambin äidin kuolema, sillä se on kuvattu samalla tavalla: kuulemme vain aseen laukauksen.

6. Ralf rikkoo Nellin auton

Karkkikunkku kertoo Räyhä-Ralfille Nelli Karamellin olevan bugi Sokerihuuma-pelissä, ja sen takia Nelli ei saa missään nimessä voittaa autokilpailua. Muuten koko peli saattaa tuhoutua. Herkkäuskoinen Räyhä-Ralf uskoo kunkkua, ja luullen pelastavansa Nellin kurjalta kohtalolta rikkoo tämän auton tuhanneksi palaseksi. Nelli ymmärrettävästi tuskastuu tapahtumasta, sillä oikeaksi rallikilpailijaksi tuleminen oli hänen unelmansa. Nyt Ralf on rikkonut unelman auton myötä, eikä Nelli enää voi sietää uutta ystäväänsä silmissään. Niinpä hän murheissaan rikkoo Ralfille antamansa ystävyysmitalin, ja molemmat ovat murheen murtamia. Voi voi. 


7. Baloon "kuolema"

Shere Khan hyökkää Mowglin kimppuun, mutta onneksi Baloo ryntää pelastamaan ystäväänsä. Karhu roikkuu tiikerin hännässä ja estää häntä hyökkäämästä muita kohti. Kaksintaistelun tuoksinassa Shere Khan iskee Baloota, ja Baloo jää makaamaan maahan liikkumattomana. Karkotettuaan Shere Khanin Mowgli menee kauhuissaan katsomaan ystäväänsä ja huomaa, ettei karhu enää liiku. Bagheera pitää liikuttavan puheen Baloolle, edesmenneelle ystävälleen, ja Mowgli itkee ystävänsä takia. Onneksi Baloon kuolema ei ole lopullinen, ja katsoja saa herkän hetken jälkeen iloita karhun virkoamisesta. 

8. Kalan pentu kuolee

Tarzanin alussa kuulemme laulun Kaksi maailmaa. Laulun aikana Tarzanin vanhemmat haaksirikkoutuvat, rakentavat puutalon ja kuolevat. Minua koskettaa enemmän kuitenkin laulun aikana tapahtuvat toiset tapahtumat, jotka käsittelevät gorillaperhettä. Kala ja Kerchak -gorillat leikkivät poikasensa kanssa ja nauttivat toistensa seurasta. Yhtenä yönä gorillanpoikanen jahtaa perhosta viidakkoon kauas vanhemmistaan, ja Sabor-leopardi näkee heti tilaisuutensa koittaneen. Heränneet Kala ja Kerchak eivät voi enää mitään, vaan he katsovat surun murtamina kuollutta poikastaan. Kohtaus on lyhyt, mutta emotionaalisesti aivan hirveä. 

9. Elsan ja Annan vanhempien kuolema

Arendellen kuningaspari purjehtii laivalla, kun merellä puhkeaa myrsky. Aallot ovat korkeampia kuin itse laiva, ja näemme, kuinka laiva katoaa erään aallon mukana veden syvyyksiin. Arendellen kuningas ja kuningatar kuolevat. Kohtaus on tehty todella kauniisti animaatiota ja musiikkia myöten, vaikka itse tapahtuma onkin hirvittävä. Uppoamisen jälkeen elokuvassa seuraa hautajaiset Arendellessa ja näemme Annan ja Elsan surevan vanhempiensa kuolemaa omilla tavoillaan. Surun tunteessa vellotaan vielä laivan uppoamisenkin jälkeen suhteellisen pitkään, ja ei ole ihme, että se koskettaa jollakin tavoin katsojaakin.  


10. Missun ja Boltin tiet eroavat

Koko Bolt-elokuvan ajan Missu on suhtautunut karsaasti lemmikkeihin. Boltin kanssa ystävystyttyään hän viimein kertoo miksi: Missu on itse ollut aikoinaan lemmikkinä, mutta hänet on hylätty. Niinpä hän koittaa estää Boltia palaamaan Pennyn luo saadakseen itse hengailla rakkaan ystävänsä kanssa. Hän myös varoittaa Boltia siitä, miten epäluotettavia ihmiset ovat. Bolt ei usko Missun puheita, vaan päättää jatkaa matkaansa Pennyn luo. Niin Boltin ja Missun tiet eroavat pitkän yhdessä kuljetun matkan jälkeen. Uusien ystävysten ero on katkera, ja minulle ainakin tulee paha mieli heidän eroamisestaan.

11. Robin Hoodin "kuolema"

Nottinghamin linna palaa kaupungin sheriffin ansiosta. Sheriffi jahtaa linnassa Robin Hoodia, joka on ryöstänyt linnan kullat ja vapauttanut kaikki vangit. Robin Hood pakenee sheriffiä linnan torniin asti, mutta sheriffin annettua periksi tuli jatkaa lainsuojattoman jahtaamista. Robin pakenee tornin katolle, mutta tulen nuollessa hänen varpaitaan kettu ei voi muuta kuin hypätä linnan vallihautaan. Prinssin sotilaat lähettävät rosvon perään nuolisateen, eikä Robin Hoodista nouse pintaan enää muuta kuin hänen klassinen hattunsa. Pikku John ja Pupu-poika katsovat silmät kosteina sitä kohtaa vedessä, mihin Robin Hood upposi, ja he uskovat ystävänsä kuolleen. Tunneherkkä katsojakin (kuten minä) kerkeää tipan tai kaksi vierittää ennen Robinin "kuolleista heräämistä". 

12. Herkules jättää kasvattivanhempansa

Piina ja Paniikki kidnappaavat Herkuleksen Olympos-vuorelta alas ihmisten joukkoon ja muuttavat hänet kuolevaiseksi. Herkuleksen löytää maalaispariskunta, joka kasvattaa hänet kuin oman poikansa. Nuoreksi aikuiseksi kasvettuaan Herkules ei löydä omaa paikkaansa maailmassa. Hänen kasvattivanhempansa näkevät Herkuleksen tuskan ja kertovat lopulta tämän olevan adoptoitu. He eivät haluaisi Herkuleksen jättävän heitä, mutta samalla tietävät, että pojan on annettava kasvaa ja löytää oma polkunsa. Niin Herkules jättää kasvattivanhempansa lähteäkseen Zeuksen temppeliin etsimään omaa alkuperäänsä. Elokuvassa ei nähdä Herkuleksen kasvattivanhempia kauhean pitkään, lähinnä vain vilkaisemme heihin pikaisesti. Silti minua itkettää heidän puolestaan, kun Herkules lähtee pois pesästä.


13. Mufasan kuolema

Yhyy! Mufasan kuolema on ehkä kaikkein surullisin tapahtuma Disneyn klassikoista! Mufasa yrittää pelastaa Simban villiintyneiden gnuiden kavioiden alta, ja tässä onnistuukin. Mufasa yrittää itsekin kiivetä kanjonista ylös, mutta hänen veljensä Scar tiputtaa Mufasan kalliolta alas. Niin Mufasa tippuu alas ja kuolee - jos ei pudotuksesta, niin ainakin villiintyneiden gnuiden jalkojen alle liiskaantumisesta. Sydäntäsärkevin hetki seuraa kuitenkin silloin, kun Simba etsii omaa isäänsä pölyn laskeuduttua kanjonista. Siellä iso leijona makaa liikkumattomana maassa ja Simba yrittää herättää häntä tökkimällä tätä. Herätysyritykset eivät kuitenkaan onnistu, ja lopulta Simba kääriytyy isänsä kainaloon itkemään. Tunteettominkaan katsoja ei voi tuntea pistosta omassa sydämessään leijonanpennun surun nähdessään. Nyyh!

14. Tähkäpää luulee Flynnin huijanneen häntä

Kaksin karkuteillä -elokuvan aikana Tähkäpää menettää sydämensä Flynn Riderille. Kaksikko viettää herkän hetken järvellä leijuvien lyhtyjen keskellä. Juuri kun Flynn on kumartunut suutelemaan Tähkäpäätä, hän näkee rannalla Kelmilän kaksoset, joille on velkaa tiaran. Flynn ja Tähkäpää soutavat rantaan, ja Flynn ottaa tiaran palauttaakseen sen kelmeille. Hän katoaa varjoihin sanoen palaavansa ihan kohta, ja Tähkäpää jää odottamaan ihastustaan. Kelmilän veljekset kuitenkin tainnuttavat ja sitovat Flynnin, eikä hän pääse palaamaan Tähkäpään luo. Sen sijaan sumusta neidon luokse saapuvat Kelmilän kaksoset, jotka yrittävät hyötyä Tähkäpään hiuksista. He huijaavat Flynnin karanneen tiaran kanssa. Gothel kuitenkin tyrmää kaksoset ja avaa "pyyteettömästi" sylinsä Tähkäpäälle. Tähkäpää kääntää katseensa kohti usvassa seilaavaa Flynnin venettä (johon mies on sidottu) kunnes kääntää itkuisen katseensa Gotheliin. Tähkäpään sydän murtuu hänen uskoessaan Flynnin huijanneen tätä, ja itkuun purskahtaen hän juoksee äitipuolensa syliin. En voi koskaan katsoa Tähkäpään murtumista ilman omia kyyneleitä. 

15. "I'm lost!"

Lilossa ja Stitchissä kaikki alkaa mennä huonosti, kun Nani ei saa itselleen työpaikkaa, ja Lilo päätetään huostaanottaa, koska hän on meinannut hukkua surffausreissulla. Illalla Lilon huoneessa Stitch saa kuulla Lilon vanhempien kohtalosta ennen kuin päättää lähteä Lilon luota. Stitch nappaa käteensä Ruma ankanpoikanen -satukirjan ja kiipeää ikkunasta ulos. Lilo jää surullisena sänkyynsä makaamaan ja hänestä tuntuu, että kaikki aina hylkäävät hänet. Stitch vuorostaan tuntee olevansa todella yksinäinen ja eksyksissä, sillä hän ei tiedä omasta perheestään mitään eikä oikein löydä paikkaansa maailmassa. Stitch päätyy metsään ja lukee siellä Rumaa ankanpoikasta, ja hän samaistuu täysin ankanpoikaseen, joka on myös yksin maailmassa. Nyyh! Sekä Stitchin että Lilon yksin jääminen tuntuu aina todella surulliselta!


16. John Smith lähtee

Pocahontasin loppu ei jätä ketään kylmäksi. Itse kyynelehdin aina ihan täysiä lopussa elokuvan katsoessani. (Jopa disneyscreencapsin kuvat elokuvan lopusta saavat minut itkemään! Yhyy!) John Smith on haavoittunut Ratcliffen ampumasta haulista, ja hänet on pakko viedä Englantiin, jotta hän saa asianmukaista hoitoa. John Smith pyytää Pocahontasia matkustamaan hänen kanssaan meren yli, mutta intiaanineito kokee oman paikkansa olevan kansansa parissa. Niinpä he jättävät haikeat jäähyväiset suudelman kera. Pocahontas jää katsomaan rannalle kun John Smith kannetaan laivaan ja laiva lähtee seilaamaan aavalle merelle. Musiikin muuttuessa dramaattisemmaksi Pocahontas ei pysty seisomaan paikalleen vaan hän lähtee juoksemaan kohti korkeaa kallionkielekettä nähdäkseen Smithin laivan niin pitkään kuin mahdollista ja hyvästelläkseen hänet kunnolla. Tuulen kuljettamana Smith tuntee Pocahontasin olevan läsnä ja he heiluttavat toisilleen intiaanien tapaan. Aaaah!!!! Mikä hirvittävän surullinen , mutta toisaalta niin kaunis lopetus elokuvalle!

17. Nickin partiokokemus

Judyn ja Nickin tultua toisilleen läheisiksi Nick uskaltaa avautua Judylle lapsuudessaan sattuneesta tapauksesta, joka teki hänestä niin kyynisen ketun. Lapsena Nick päätti liittyä partioon. Hän suorastaan hyppi riemusta päästessään toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa: olemaan partiolainen. Vastaanotto vaikuttaa lämpimältä, mutta tunnelma muuttuu äkkiä hyiseksi. Muut partiolaiset ovat kaikki kasvissyöjiä, ja heidän mielestään lihansyöjä ei voi hengailla samoissa paikoissa heidän kanssaan, saati sitten liittyä samaan partioon. Niinpä ennakkoluuloiset partiolaiset naureskelevat Nickille, laittavat hänen kuonolleen kuonokopan ja heittävät hänet ulos talosta. Pieni Nick ei ymmärrä muiden käyttäytymistä ja purskahtaa itkuun. On hirveää katsoa, kun toisen haaveet murskataan, mutta erityisen kamalan tilanteesta tekee se, että Nick on tuolloin vielä pieni lapsi. :(

18. Tuhkimo ei pääse juhliin

Tuhkimo on raatanut koko päivän, ja illan tullen hän harmissaan saapuu huoneeseensa todeten, ettei todellakaan kerennyt kuninkaanlinnan tanssiaisiin. Yllätyksekseen hän huomaa, että hänen pienet eläinystävänsä ovat kuitenkin loihtineet hänelle upean tanssiaispuvun! Tuhkimo pukee mekon päälleen ja rientää alakertaan: hän pääsee sittenkin tanssiaisiin! Alakerrassa Tuhkimon äitipuoli ja sisarpuolet kauhistuvat piikansa mekosta, kunnes he tajuavat, että mekkoon on lainailtu sisarpuolten asusteita. Anastasia ja Druzella hyökkäävät raivoissaan Tuhkimon kimppuun ja repivät hänen mekkonsa hajalle. Nyt Tuhkimo murtuu täysin: hän oli jo alistunut kohtaloonsa kotiin jäämisestä, kunnes sai itselleen upean mekon. Hän orientoitui jo tanssiaisiin menoon, kunnes mekko riistettiin häneltä. Tuhkimo ei voi muuta, kuin juosta murtuneena puutarhaan itkemään. Myös tämä katsoja onnistuu vuodattamaan pari kyyneltä Tuhkimon puolesta.


19. Topin ja Hilma-muorin jäähyväiset

Listan alkupäähän pääsi Topista ja Tessusta kohtaus, jossa Topin kettuemo kuolee ja Topi jää yksin maailman armoille. Topin yksinoloa ei onneksi kestä kauan, sillä Hilma-muori löytää hänet, vie hänet kotiinsa ja kasvattaa tästä nuoren kettu-uroksen. Naapurissa asustaa kuitenkin julma Aatu Remunen, joka uhkailee Topin henkeä useammankin kerran Topin vieraillessa uteliaisuuttaan naapurin rajan puolella. Niin Hilma-muorin on pakko tehdä itselleen vaikea päätös ja viedä Topi eläintensuojelualueelle. Suojelualueella Remu Aaltonen ei voi metsästää kettua, ja Topi saa asua siellä rauhassa lajitovereidensa kanssa. Mutta voih, miten surulliset Hilman ja Topin jäähyväiset ovatkaan! Muori itkee, eikä Topi-raukka ymmärrä, miksi ihmeessä hänen pitäisi jäädä metsään! Vielä surullisemmaksi kohtauksen tekee se, että Topi on hylätty jo kerran aikaisemmin, jolloin hänen piti sopeutua täysin uuteen elämäntyyliin. Tämä elämänmuutos ja hyvästien jättäminen on nuoren ketun elämässä siis jo toinen, ja ymmärrän hyvin Topin ja mummon tunteet kohtauksessa. Nyyh!

20. Jimin isä jättää hänet

Aarreplaneetan ainoan laulun Tänne jään aikana nähdään syy siihen, miksi Jim on niin vihainen nuori mies. Laulun aikana näytetään takaumia Jimin lapsuudesta, ja näemme, ettei isä ole juurikaan läsnä Jimin elämässä. Lopulta näemme, kuinka Jim herää aamuhämärissä siihen, kun hänen isänsä on marssimassa kotoa lopullisesti pois avaruusalukselle. Jim yrittää juosta isänsä perään, mutta liian myöhään - avaruusalus lähtee ja isä katoaa lopullisesti Jimin elämästä. Kohtaus ei olisi minusta ehkä muuten niin koskettava, mutta näemme Jimin nykyisyydestä vastaavan tilanteen, jossa John Silver näyttää häipyvän, mutta hän ottaakin Jimin mukaan avaruuslennolle. Silver on paljon parempi miehenmalli Jimille kuin hänen isänsä koskaan oli. Aww!

21. Kala vie Tarzanin puumajaan

Jane on lähdössä viidakosta, ja Tarzan on surullisella mielellä – tämä kun on rakastunut neiti Porteriin. Tarzanin gorillaäiti, Kala, ei voi katsoa tunteiden kuohussa surevaa poikaansa, vaan vie tämän paikkaan viidakossa, jonka olemassaolosta Tarzan ei tiennyt mitään. (Tämä on muuten kummallista. Luulisi, että täysi-ikäisyyteen mennessä Tarzan olisi tutkinut viidakon joka puolelta, mutta jostain syystä niinkin iso rakennelma, kuin hänen vanhempiensa rakentama puutalo on, on jäänyt häneltä kokonaan huomaamatta! Ohhoh!) Kala kehottaa Tarzania astumaan sisään taloon, ja Tarzan tajuaa totuuden omasta alkuperästään; hän ei olekaan gorilla, niinkuin on aina kuvitellut olevansa, vaan ihminen. Kala ei ole hänen oikea äitinsä, vaan hänen vanhempansa ovat kuolleet. Tarzan tajuaa kaiken, minkä Kala on halunnut pitää häneltä salassa, jotta Tarzan tuntisi kuuluvansa joukkoon viidakossa. Nyt Kala kuitenkin näkee, että Tarzanin onni kaipaa asioiden oikean laidan kertomista. Kohtauksessa minulle tulee aina itku Kalan puolesta. Hän hyvästelee rakkaan poikansa, jonka on kasvattanut vauvasta asti, ja päästää hänet menemään maailman tuulten mukaan. Voin kuvitella tuon eron tuskan


22. "Ihmiset tekee hulluja asioita rakkaudesta."

Herkules on tehnyt sopimuksen Hadeksen kanssa ja menettänyt hetkeksi yliluonnolliset voimansa. Voimien vastineeksi Hades on luvannut pitää Herkuleksen mielitietyn Megaran vahingoittumattomana. Voimattomana Herkules taistelee Ateenaa tuhoavaa kyklooppia vastaan, ja yllättäen saakin kukistettua suuren vihollisensa, vaikka heikko onkin. Herkules jää katsomaan kykloopin tuhoa rotkon reunalle, eikä huomaa häntä kohti kaatuvaa marmoripylvästä. Paikalla oleva Megara huomaa pylvään ja juoksee työntämään Herkuleksen pois pylvään alta. Pelastustyössä Megara jää kuitenkin itse pylvään alle. Koska Megara on vahingoittunut Herkules saa voimansa takaisin ja nostaa pylvään Megaran päältä. Pelastus on kuitenkin liian myöhäistä, ja Megara on tekemässä kuolemaa. Megara tunnustaa rakkautensa Herkulesta kohtaan omalla kiertelevällä tavallaan ja kuolee sitten Ihmepojan käsivarsille. Vuodatan aina Herkuleksen kanssa pari kyyneltä Megaran takia: rakastavaiset olivat juuri saamaisillaan toisensa, kun kuolema tuli ja erotti heidät. Yhyy!

23. Rayn kuolema ja hautajaiset 

Ray puolustaa Tianaa tohtori Facilieria vastaan, ja Facilier iskee häntä aivan kuin hyönteisiä nyt isketään. Facilierin lopun koitettua ja Tianan ja Naveenin saatua toisensa alligaattori Louis tuo juoksujalkaa heikon Rayn Tianan ja Naveenin luokse. Ray on tekemässä kuolemaa, mutta hän ei ole kauhuissaan, vaan kohtaa kuoleman suurella tyyneydellä. Tulikärpänen kuolee, ja hänen hautajaisiaan vietetään suistolla koko tulikärpässuvun ollessa paikalla. Tunnelma on todella surullinen, ja minä pillitän aina ihan roitonaan Rayn poismenon johdosta – vaikkei tulikärpänen lempihahmoni elokuvassa olekaan. Voin kuitenkin sanoa, että itkuni Rayn kuoleman johdosta vaihtuu kuitenkin nopeasti iloisempaan itkuun: Ray on nimittäin päässyt taivaalle rakkaan Evangelinensa luokse! Evangeline-toivomustähden rinnalla tuikkii nyt toinen yhtä kirkas tähti, ja näin Rayn rakkaus on saanut täyttymyksensä! Ihanaa! Mutta silti niin surullista!

24. Anna "kuolee"

Elsa luulee Annan kuolleen, ja hän suree kuollutta siskoaan tyyntyneen lumimyrskyn keskellä järven jäällä. Jos Elsa nostaisi katseensa ylös, hän näkisi jäässä olevan Annan laahustavan häntä kohti hitaasti mutta varmasti. Anna ei ole vielä kuollut, mutta hän näkee, että Elsan henki on puolestaan vaarassa. Hans on nostamassa miekkaa ilmaan valmiina lävistämään sillä Elsan. Anna kerkeää juuri ja juuri miekanterän ja Elsan väliin ja ottaa miekaniskun vastaan siskonsa puolesta. Miekka ei kuitenkaan lävistä Annaa vaan murtuu tuhanneksi sirpaleeksi: Anna muuttuu nimittäin läpipääsemättömäksi jääksi. Elsa huomaa siskonsa uhrauksen ja vaipuu hänen kaulaansa itkemään lohduttomasti. Nyt Anna on kuollut, hänen sydämensä on muuttunut jääksi eikä mikään voi häntä enää pelastaa. Kohtauksesta on tehty todella vaikuttava: koko maailma tuntuu pysähtyneen Annan myötä lumipyryä ja taustamusiikkia myöten. Vain Elsan nyyhkytys kuuluu katsojien korviin. Pakkohan tämän mykistävän kohtauksen edessä tunnelmassa mukana olleen katsojan on vuodatettava pari kyyneltä. Onneksi itkua ei jatku kauan, sillä Annan jäätyminen ei kestä pitkään, ja ilon hetket ovat edessä!


25. Hirviö kuolee

VOI HIRVIÖ!!!! Hirviön kuolema on niin traaginen kohtaus!!!!! Jo sen ajatteleminen saa minut surun partaalle, nyyyh! Hirviö ja Gaston ovat taistelleet keskenään linnan katolla, ja ennen luiskahtamistaan julmaan kuolemaan Gaston on puukottanut Hirviötä kohtalokkaasti. Belle saa vedettyä Hirviön parvekkeelle, jossa Hirviö kertoo olleensa onnellinen siitä, että sai nähdä Bellen vielä viimeisen kerran. Hirviö vetää viimeiset henkäyksensä Bellen sylissä, kunnes kuolee neidon käsivarsille. YHYYY! Belle tunnustaa liian myöhään rakkautensa Hirviöön, ja alkaa itkeä ruumiin päällä menetystään. Samalla myös taikaruusun viimeinen terälehti putoaa, eikä taika raukea linnasta. YHYYY! Surullinen hetki vaihtuu pian iloiseen, mutta Hirviö todellakin kuolee. Maasta Hirviön kohdalta henkiin herää pian komealta ihmiseltä näyttävä prinssi, josta on kaikki hirviömäisyys kadonnut. Aah! Tämä kohtaus on kuitenkin todella surullinen, vaikkei mitään menetystä loppujen lopuksi pääsekään tapahtumaan.

26. Tyttö-orava ei saa Arttua

Merlinin muutettua Artun oravaksi Arttu kohtaa tyttö-oravan, joka rakastuu Arttu-oravaan tulisesti jo ensisilmäyksellä! Merlinin on kuitenkin pakko muuttaa Arttu takaisin ihmispojaksi, jolloin tyttö-oravan sydän murtuu. Hänen rakastamansa mies olikin ihminen, eikä hän voi saada itselleen unelmiensa oravaa. Kohtaus on lyhyt, sillä tyttö-orava puikkii pian ihmisiä pakoon lehtien suojiin, mutta puustakin hän vielä kurkkii haikeana Artun perään. Minulla käy sääliksi oravaneitiä, vaikka elokuvan päähenkilön mielestä orava oli vain rasittava ja hän halusi siitä eroon. Rakkaus on kuitenkin maailman isoin voima, kuten Merlinkin sanoo, ja suren aina orava-raukan puolesta.

27. Baymax jää toiseen ulottuvuuteen

Hiro ja Baymax ovat lähteneet pelastamaan Callaghanin tytärtä toisesta ulottuvuudesta, kun ulottuvuudessa oleva ”avaruusromu” iskee Baymaxin raketit rikki. Baymax ei pääse enää etenemään violetissa avaruudessa, mutta hänen rakettihanskansa toimii vielä. Sen avulla hän pystyisi sinkoamaan Hiron ja Callaghanin tyttären sisään ulottuvuusaukosta, ennen kuin portti luhistuu lopullisesti. Hiro ei halua Baymaxin tekevän tätä uhrausta, sillä Baymaxin avulla Hiro on juuri päässyt yli veljensä kuolemasta ja hänestä on tullut tiivis parivaljakko robotin kanssa. Lopulta Baymax saa kuitenkin tahtonsa läpi, ja hän ampuu Hiron ulottuvuusportista ulos juuri viime hetkellä. Näemme Baymaxin itsensä jäävän kellumaan painottomaan ulottuvuuteen aivan yksin, ja hänen eleistään kuvastuu toverillinen rakkaus Hiroa kohtaan. Hiron poskia myöten puolestaan valuu roitonaan kyyneliä, eikä tämäkään katsoja voi katsoa kyynelehtivää nuorta miestä tipan tulematta omaan linssiin.


28. Kenai kertoo Kodalle tämän äidin kohtalosta

Koda on matkannut Kenain kanssa iloisena Lohijoelle, sillä hän uskoo äitinsä odottavan häntä siellä muiden karhujen keskellä. Kenai kuitenkin tietää totuuden Kodan äidin kohtalosta, ja Lohijoella hänen on pakko kertoa Kodalle, ettei tämä tule näkemään äitiään enää koskaan. Erityisen raskasta Kodan emon kuolemasta kertominen on Kenaille sen takia, että hän on syypää karhun kuolemaan. Kertomuksen aikana taustalla soi vielä todella surullinen kappale Sait kyyneleet, joka yllyttää surulliseen mielialaan. Kodan kyyneleitä on vaikea olla katsomatta itsekin kyynelehtimättä.

29. Bolt näkee Pennyn syleilevän toista koiraa

Bolt on matkustanut Yhdysvaltojen läpi tavoitteenaan päästä takaisin rakkaan Pennynsä luokse. Bolt pääseekin jo sisään studiorakennukseen ja näkee Pennyn seisovan siellä jossain, ja on valmiina lähtemään juoksuun rakkaan emäntänsä luokse. Silloin hän näkee, kuinka toinen koira, aivan Boltin näköinen, juoksee Pennyn syliin ja jota Penny hyväilee. Bolt ei voi uskoa silmiään: Penny on korvannut hänet toisella koiralla! Boltin rakkaus emäntäänsä kohtaan ei siis ole saanut vastakaikua, kun toinen koira voi täyttää Boltin paikan! Bolt lähtee häntä koipien välissä ulos studiolta valmistautuen elämään loppuelämänsä katukoirana ilman rakkaan emännän syleilyjä. Boltin koiransydän on täysin murtunut. Vähänpä Bolt tietää siitä, että Penny on ollut videokameroiden edessä toisen koiran juostessa hänen syliinsä, ja Penny kaipaa Boltia vähintään yhtä paljon kuin Bolt tätä. Minuun tämä suru koiranmenetyksestä osuu henkilökohtaisesti, sillä aina vanhempieni luota omaan kotiin lähtiessäni minulla tulee hirveä ikävä vanhempieni koiria. En voi kuvitellakaan, millaista se suru on sitten, kun koiria ei joskus enää olekaan siellä vastassa! Yhyy!

30. Quasimodo pettyy rakkaudessa

Quasimodo on aivan varma, että Esmeralda on rakastunut häneen; niin hellästi mustalaisnainen on käyttäytynyt kellonsoittajaa kohtaan. Quasimodo elättelee jo suuria toiveita sisällään, kun ne kaikki murskataan kovin äkisti. Esmeralda saapuu katedraaliin haavoittunut kapteeni Phoebus mukanaan, ja hän pyytää Quasimodoa pitämään kapteenista huolta. Ennen lähtöään Notre Damesta Esmeralda antaa Phoebuksen huulille hellän suudelman, joka murtaa Quasimodo-raukan sydämen. Quasimodo tajuaa, että hänen haaveensa rakkaudesta ovat aivan turhia, että hänen rakkautensa kohde rakastaakin jotain toista. Empatiani ovat kohtauksessa aina täysin kellonsoittajan puolella.


31. Kerchak kuolee

Taistelussa Claytonia vastaan Kerchak haavoittuu vakavasti, kun gorillauros ottaa luodin vastaan Tarzanin puolesta. Taistelun loputtua gorilloiden voittoon Tarzan polvistuu heikon Kerchakin eteen. Kerchak on kuitenkin hänen kasvatti-isänsä ja tärkeä osa Tarzanin lapsuutta, vaikka gorilla ei ole koskaan Tarzania kohtaan osoittanutkaan lämpimiä tunteita... Paitsi nyt! Kuolemansa hetkellä Kerchak kehuu Tarzania ja kutsuu häntä pojakseen! Tämä on suuri kunnia Tarzanille, sillä elokuvan alussa Kerchak sanoi, ettei Tarzanista tulisi koskaan hänen poikaansa. Nyt Kerchak kuitenkin osoittaa rakastavansa Tarzania ja pitävänsä tätä poikanaan. Yäääääähhh! Tämän katsojan kyynelhanat ovat taas ihan täysiä auki!

32. Ralf heittäytyy alas Cola-vuoreen

Sokerihuuma-pelin ovat vallanneet hirveät kybugit, jotka tuhoavat kaiken, mitä niiden eteen tulee. Räyhä-Ralf haluaa pelastaa pelimaailman ja varsinkin ystävänsä Nelli Karamellin, ja hän muistaa, että kybugit tuhoutuivat Sankarin duuni -pelissä lentämällä tulipylvästä päin. Aiempien ajoharjoittelukokemustensa perusteella Ralf muistaa myös karkkimaailmassa sijaitsevan Cola-vuoren Mentos-karkkeineen. Ralf rientää vuorelle tarkoituksenaan pudottaa mentokset kiehuvaan coca-colaan ja näin saada aikaan kybugit tuhoava kuuma colapylväs. Ralfin suunnitelma ei kuitenkaan toteudu aivan suunnitelmien mukaan, sillä puoliksi kybugiksi muuttunut Turbo tulee paikalle, ja vuoren laella nähdään aikamoinen kaksintaistelu. Turbo-kybugi lähtee lennättämään Ralfia korkealle ilmaan, mutta Ralf saa rimpuiltua itsensä irti Turbon otteesta syöksyen kohti Cola-vuorta. Pudotessaan Ralf puristaa tiukasti kädessään Nellin antamaa ystävyyskorua. Ralf on valmis uhraamaan itsensä Nelli Karamellin vuoksi. Minä en tiedä, miksi aina herkistyn tästä kohtauksesta, mutta Ralfin ilmalennon aikana alan aina nyyhkyttää. Onneksi Nelli tulee pelastamaan Ralfin varmalta kuolemalta ja kaikki muuttuu hyväksi jälleen! 

33. Isoäiti Tala kuolee

Vaianan isoäiti Tala on todella huonossa kunnossa. Kunnostaan huolimatta Tala kehottaa lastenlastaan seuraamaan omaa kutsumustaan ja lähtemään merille, ja pelastamaan maailman. Vaianalle on todella vaikeaa jättää isoäitinsä sairasvuode, mutta hän kerää kaikki voimansa yhteen ja karkaa keräämään itselleen matkaeväitä - äitinsä avustuksella. (Äidin antama pyyteetön apu itketti minua myös elokuvassa!) Vaiana lähtee merille lauttansa kanssa, ja kun hän on kaukana ulapalla, hänen kotisaareltaan pimenee valot: Tala on kuollut. Varmistuksen Talan kuolemalle antaa vielä tämän henki, joka ui loistavana rauskun hahmossa Vaianan lautan ali. Tala ei kerennyt elokuvassa pitkään esiintyä, mutta hänen persoonalliseen hahmoonsa ehti kiintyä sen verran, että hänen poismenonsa alkoi itkettää - ainakin elokuvan ensimmäisellä katselukerralla.

34. "Olit uusi unelmani"

Flynn Rider (minusta on helpompaa kutsua miestä Flynniksi kuin Eugene Fitzherbertiksi) saapuu Tähkäpään tornille pelastaakseen neidon ilkeän Gothelin kynsistä, mutta toisin käy. Flynniä puukotetaan vatsaan kuolettavasti, ja mies lyyhistyy lattialle. Tähkäpää haluaa pelastaa rakkaansa, ja saa Gothelilta luvan parantaa Flynnin haavan taikahiustensa avulla. Tähkäpää polvistyy Flynnin viereen ja on juuri alkamassa parantaa tätä, kun Flynn vetää altaan puukon jolla katkaisee Tähkäpään hiukset - ja näin nämä menettävät taikavoimansa. Tähkäpää vapautuu Gothelin ikeestä, mutta nyt hän ei myöskään pysty pelastamaan Flynniä. (Kysymys kuuluu, miksei Flynn leikannut hiuksia vasta sen jälkeen, kun Tähkäpää olisi parantanut hänet...?) Tähkäpää pitää kuolevaa miestä sylissään, ja Flynn sanoo, että Tähkäpää oli hänen uusi unelmansa. Sitten mies kuolee. Yäääähhhhh!!!!! Itken yhdessä Tähkäpään kanssa hänen rakkaansa kohtaloa: miksi näin piti käydä!? Onneksi tässäkin tapauksessa kuolema on lyhytaikainen, ja Tähkäpäässä jäljellä oleva taika riittää herättämään Flynnin henkiin. 


Yhyyy! Toivottavasti en masentanut näillä surullisilla kohtauksilla ketään lukijaa lopullisesti! Onneksi suuri osa surullisista kohtaloista on väliaikaisia, ja näemme auringon paistavan pilvien takaa. Oletteko te itkeneet samoissa kohdissa Disney-elokuvia kuin minäkin, vai eikö nämä kohtaukset kosketa teitä ollenkaan? Entä jäikö joku ylimaallisen surullinen kohtaus puuttumaan listalta? 

29.5.2016

Kohta kaikki kippurassa nauretaan, ken nyt meistä suurin houkka on?

Yksi oleellinen piirre Disney-klassikoissa on, että ne vetoavat katsojien tunteisiin. Klassikoissa käsitellään monia eri tunteita: vihaa, surua, iloa ja naurua. Tunnetilat vaihtelevat kohtauksesta kohtaukseen luoden elokuvista miellyttävän kokonaisuuden. Katsoessani analyyttisesti läpi Disney-klassikoita olen laittanut niistä itselleni ylös, mitkä kohtaukset ovat naurattaneet, pelottaneet tai itkettäneet minua. Aion jakaa kanssanne kaikki kokemani tunnetilat ja tekemäni listaukset. 

Alle olen listannut Disney-klassikoista kaikki kohtaukset, jotka ovat naurattaneet minua ääneen tai ainakin saaneet minut hymähtämään. Voi olla, että joitakin hauskoja kohtia on jäänyt merkitsemättä listaan, mutta ne hauskimmat ovat ainakin siinä. Kohdat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaikka numeroituja ovatkin. Hauskoja kohtausia minulla kerääntyi yhteensä 55 (!), joten tästä tuli todellinen jumboteksti! Lue jos uskallat! 

Huom! Sisältää juonipaljastuksia!


1. Timotei pelottelee norsuja

Sirkushiiri Timotei näkee, kuinka aikuiset norsut kiusaavat Dumboa, joka on juuri menettänyt äitinsä. Timotei ei siedä tätä vääryyttä, ja niin hän menee pelottelemaan norsut tiehensä. Tietäähän hän, että norsut pelkäävät hiiriä. Pelottelu tapahtuu erinäisin irvistyksin ja yllättävin liikkein, ja leikkiipä Timotei jopa Napoleonia.

2. Charlotte kahvilassa riemuitsemassa

Charlotte saapuu kahvilaan ovet paukkuen, kuin omistaisi koko paikan (mikä ei sinällään ole mahdotonta). Charlotte on ihan innoissaan prinssi Naveenin saapumisesta kaupunkiin, eikä malta antaa isänsä kertoa uutisia Tianalle, vaan puhuu koko ajan isänsä päälle. Saadessaan Tianalta idean beignettien tilaamiseen Charlotte vasta riehaantuukin, ja lähtee kahvilasta iloisesti pomppien.

3. Gaston-laulu

Gaston-laulu hivelee nauruhermojani kaikilta osa-alueiltaan: laulun sanat ovat hauskat (niin suomeksi kuin englanniksi), visuaalisesti kohtauksessa nähdään hauskoja vitsejä eikä Gastonin itserakkaus voi olla naurattamatta. Parasta koko laulussa on Gastonin rintakarvat. Liekö Gaston juuri syypäänä siihen, ettei miesten rintakarvat ole koskaan sytyttäneet minua... :D

4. Kuzcon pako

Pacha ja Kuzco lähtevät Pachan talolta kohti keisarin palatsia Yzma ja Kronk perässään. Heidän kilpajuoksunsa palatsille Yzman laboratorioon on esteitä täynnä. Kartalta näemme kilpajuoksun kulun, ja Yzman ja Kronkin pudotessa rotkoon näyttää siltä, että Kuzco ja Pacha pääsevät taikomaan Kuzcon entiseksi itsekseen. Keisarin uusissa kuvioissa on kuitenkin kaikki mahdollista...

5. Bambin kevät

Kevään saapuminen metsään tuo iloisen kontrastin sitä edeltävälle surulliselle kohtaukselle. Kevään tullen linnut innostuvat toisistaan ja lirkuttelevat rakkauden kohteilleen. Tämä tietysti häiritsee Pöllövaaria, joka haluaisi nukkua rauhassa päivällä. Niin Pöllövaari opettaa aikuisiksi kasvaneille Bambille, Rumpalille ja Kukalle, mitä rakkaus tarkoittaa, ja ettei siihen kannata ryhtyä. "Ne ovat hyrähtäneet!", Pöllövaari selittää lintujen käytöstä. Niin kovasti kun pojat koittavatkin olla kiinnostumatta vastakkaisesta sukupuolesta, yksi kerrallaan hekin "hyrähtävät".


6. Annan ja Hansin ensitapaaminen

Elsan kruunajaispäivänä Anna on ihan innoissaan siitä, että portit on avattu pitkästä aikaan. Innostuksissaan Anna ryntäilee pitkin Arendellen katuja, ja törmää suoraan Eteläsaarten prinssi Hansiin. Tapaaminen on todella nolostuttava ja kommelluksia täynnä, mutta toisaalta Anna ja Hans ovat todella söpöjä yhdessä. Toistaiseksi...

7. Hiron ja Baymaxin luufemma

Hiro opettaa Baymaxille saman luufemman, jonka hän teki aina veljensä Tadashin kanssa. Baymaxin luufemma-tyyli on huvittavaa katseltavaa, ja varsinkin luufemman lopettava huudahdus muokkautuu Baymaxin suussa ihanaksi "Balalalala":ksi. Onpas "luufemma" muuten outo sana...

8. Zazu laulun Kunhan kruunun saan kuninkaan aikana

Simba ja Nala innostuvat Simban tulevasta roolista Jylhämaan kuninkaana, ja Simba pöyhkeilee tulevalla vallallaan. Zazu yrittää pitää leijonanpennut maan tasalla lainkuuliaisella asenteellaan, mutta leijonat saavat muut eläimet puolelleen "bilettämään". Sekasorron synnyttämisellä Simba ja Nala yrittävät hankkiutua eroon Zazusta. Zazua käy kohtauksessa melkein sääliksi, kun hän ei yrityksistään huolimatta saa leijonia puolelleen eikä pysy heidän perässään. Lopussa Zazun jäätyä sarvikuonon alle hänen heikot huutonsa kaikuvat surullisesti tasannilla.

9. Zeuksen patsas herää henkiin

Herkules lähtee adoptiovanhempiensa luota etsimään omaa alkuperäänsä, ja tie johtaa hänet Zeuksen temppeliin. Herkules ei tiennyt, että hänen oikea vanhempansa löytyisi kirjaimellisesti temppelistä. Zeuskaan ei ehkä arvannut Herkuleksen reaktiota herättäessään itseään esittävän jättimäisen patsaan henkiin. Zeuksen patsaksen sanoessa hellästi "Poikani..." temppelissä kaikuu Herkuleksen kauhunhuuto: "Aaaaahhhhh!!!!!!"

10. Louisin kokemus jokilaivasta

Louis kertoo Tianalle, Naveenille ja Raylle kokemuksestaan jokilaivalla soittamisesta. Takauma on ihastuttava: Louis näyttää niin innostuneelta jokilaivalla hypätessään ja torvea töräytellessään. Valitettavasti vastaanotto ei ole toivotun kaltainen, ja Louis joutuu hyppäämään laivalta pois. Kertomus päättyy jäätävään toteamukseen: "Enkä mene toiste."


11. Tiikeri tapaa toisen tiikerin peilissä

Nalle Puhissa Tiikeri saapuu Nalle Puhin luokse, ja näkee ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässään peilin. Peilissä Tiikeri näkee kuvajaisensa, ja kauhistuu tätä outoa olentoa. Milloinkaan ennen hän ei ole nähnyt mitään noin peloituttavaa! Tiikerin reaktioita kuvajaiseensa on hauska seurata.

12. Pascalin ja Tähkäpään kuurupiilo-leikki

Kaksin karkuteillä -elokuvan alussa näemme pienen pätkän kuurupiilosta, jota Tähkäpää ja Pascal pelaavat keskenään. Pascal piiloutuu kuin hengenhädässä, ja hihittelee suloisesti, kun luulee huijanneensa Tähkäpäätä. Kameleontti onkin aika taitava piilosessa, mutta Tähkäpää on Pascalia vielä taitavampi. Kaverusten välistä hauskanpitoa on ilo katsoa.

13. Kuzco ja Pacha tippuu rotkoon riippusillalta

Tämä kohtaus tulvii vitsiä vitsin perään. Pacha tipahtaa roikkumaan riippusillan köysien varaan, ja Kuzco päättää olla auttamatta häntä. Karman laki toteutuu, ja Kuzco tippuu itsekin köysien varaan. Kuzco ja Pacha alkavat taistella keskenään köysissä roikkumalla, kunnes molemmat tippuvat rotkossa alaspäin jääden kiinni kapeaan kohtaan. Alla heidän putoamistaan odottaa krokotiilit kidat louskuen. Pachan ja Kuzcon pitää tehdä yhteistyötä pinteestä päästäkseen, mutta skorpionit ja lepakot eivät auta tätä tehtävää yhtään.

14. Sven esittelee Kristoffille uuden reen

Frozenin onnellisen lopun koittaessa Kristoff saa uuden reen rikkoutuneen tilalle. Rekeä ei esittele kukaan muu kuin Kristoffin rakas ystävä Sven. Sven ei jätä esittelyä puolitiehen, vaan hoitaa sen loppuun asti kuin mikäkin malli autonäyttelyssä. Täydellistä, Sven!

15. Nalle Puhin elokuvan kuoppakohtaus

Puolen hehtaarin metsän asukit putoavat kuoppaan Nasua lukuunottamatta etsiessään Risto Reipasta. Kuopasta pois pääseminen paljastuukin hankalammaksi jutuksi, kuin miltä ensin vaikuttaa. Koko kohtaus on täynnä mahtavaa verbaalista huumoria ja sanoilla leikittelyä.


16. "Sopii... tulla päivälliselle. Ei ollut pyyntö."

Lumotut esineet houkuttelevat Hirviön pyytämään Bellen päivälliselle. Onhan Belle sentään tyttö, joka saattaa murtaa linnan taian! Lumotut esineet yrittävät opettaa Hirviölle käytöstapoja ja temperamentin hallitsemista - huonolla menestyksellä. Hirviö ei pääse pahoista tavoistaan eroon näin nopeasti. Niinpä hänen yrityksenä mennä pyytämään Belleä kohteliaasti päivälliselle päättyy huutoon ja määräilyyn.

17. Kenraali Hathin armeija

"Yy, kaa, koo, nee, eteenpäin, kaa, koo, nee..." kuuluu laulu viidakossa elefanttien marssiessa eteenpäin. Armeijaa johtaa kunniakas ja arvostettu kenraali Hathi määrätietoisin ja lujin ottein. Valitettavasti hänen armeijansa ei ole yhtä kunniallinen ja tehokas kuin kenraali itse. Armeijan saapuessa paikalle viidakossa tapahtuu aina taatusti jotain naurettavaa.

18. Charlotte tanssiaisissa

Charlotte pitää kotonaan naamiaistanssiaiset koko New Orleansille, ja tanssiaisten kunniavieraana on prinssi Naveen. Prinssiä ei vain näy, ja Charlottea alkaa kauhistuttaa. Lopulta hän ei kestä pettymystä, vaan purskahtaa itkuun. Toivomustähdeltä toivominen auttaa aina, ja siinä samassa Naveen saapuukin juhliin. Charlotte korjaa äkkiä valuneen ripsivärinsä, puuteroi nenänsä ja tekee näyttävän sisääntulon tanssilattialle valonheittimien ja kimalteen kera. Tanssiessaan prinssinsä kanssa Charlotte on ihanan innostunut, ja näyttää sen kaikille. Charlotten ollessa ruudulla katsoja saa kyllä hymyillä.

19. Sammakonmetsästäjät

Tianan ja Naveenin pomppiessa rämeellä he kohtaavat joukon sammakonmetsästäjiä. Sammakonmetsästäjät nappaavat Tianan, ja Naveen saa käyttää kaiket taitonsa pelastaakseen ystävänsä. On kyllä ihme, että metsästäjät saavat ketään kiinni, sillä sen verran hölmöjä he ovat. Yhdeltä puuttuu sormia ja hän puhuu vain mutisten, ja isokoisin metsästäjistä höhöttelee mitään ymmärtämättä. Kolmas metsästäjistä, kahden edellä mainitun isä, on joukon selväjärkisin.

20. Tähkäpään "paras päivä ikinä!"

Tähkäpää karkaa tornistaan, ja viettää parasta päiväänsä ikinä! Ruoho, metsä, aurinko, tuuli... kaikki innostavat tornin sisällä elämänsä kyykkinyttä Tähkäpäätä. Mutta innostusta synkentää Tähkäpään huoli siitä, että hän murtaa Gothelin sydämen. Niinpä Tähkäpää pomppii hetki hetkeltä tunteesta toiseen, innostuksesta ahdinkoon, eikä hänelle voi olla naureskelematta.


21. Ravintolakohtaus Keisarin uusissa kuvioissa

Ravintolakohtaus oli jo kiehtovimpien Disney-hetkieni listalla. Ravintolakohtaus on yhtä vitsiä vitsin perään, kun Pacha yrittää vältellä Yzmaa ja Kronkia, Kronk on joutunut kokin tilalle keittiöhommiin, Kuzco on pukeutunut naiseksi ja yrittää tilata ruokaa, ja Yzma yrittää tilata ruokaa ihmetellen naapuripöydän omituisen näköistä asiakasta. Mahtavaa huumoria!

22. Mulanin ensiesiintyminen miehenä

Mushu antaa Mulanille hyvin kyseenalaisia ohjeita miehenä käyttäytymiseen. Mulan erottuu hyvin leirin muiden miesten joukosta kävelemällä omituisesti ja haastamalla riitaa. Hän saakin koko leirin lopulta sekasortoon. Mulanin anteeksipyyntökin (Mushun sanoin) hehkuu maskuliinisuutta: "Anteeksi... Meinaan, ikävää, että näin kävi! Mut kyl sä tiedät, kun miehet kokoontuu yhteen, niin on ihan pakko tappaa joku! Urheillaan ja syödään makkaraa..."

23. Kristoffin vanhan reen kohtalo

Olen kerennyt jo intoilla tällä listalla Kristoffin uudesta reestä. Ennen uuden reen hauskaa sisääntuloa vanha reki poistuu humoristisesti paikalta. Annaa, Kristoffia ja Svenia jahtaa sudet, ja heidän ainoa keinonsa selviytyä on hypätä reellä rotkon yli. Sven, Anna ja Kristoff suoriutuvatkin hypystä mainiosti, mutta reki valitettavasti putoaa rotkon pohjalle. Eikä tässä vielä kaikki, sillä reki räjähtää rotkossa tulipalloksi, aivan niinkuin jossain huonossa toimintaelokuvassa. Mahtavaa!

24. Svenin ja Kristoffin kommunikointi

Olen hehkuttanut blogissa jo monesti Kristoffin ja Svenin kommunikointia. Minusta on hulvatonta, kuinka Kristoff puhuu kuin vatsastapuhuja, ja antaa Svenille haluamansa vuorosanat. Sven on täysillä mukana tässä Kristoffin jutussa, ja ilmehtii aina kulloistenkin "sanojensa" mukaan.

25. Fixari-Felixin ja kersantti Calhounin suhde

Fixari-Felix ja kersantti Calhoun eivät ole sellaisia ihmisiä, jotka yhdistäisi heti mielessään pariksi. Calhoun on todella aggressiivinen, Felix taas lempeä. Calhoun haluaa tuhota, Felix korjata. Felix kuitenkin ihastuu oikopäätä kersanttiin hänet tavatessaan. Ihastuminen on pitkään yksipuolista, sillä Calhoun yrittää taistella tunteitaan vastaan. Felix on ihanan, hassun itsepäinen Calhounin suhteen.


26. Baymax murtautuu varastolle

Baymax ja Hiro hiipivät varastoon, jonne Hiron mikrobotti on johdattanut heidät. Varastoon he ovat päässeet avonaisen ikkunan kautta, joka on hieman liian pieni Baymaxille. Niinpä Baymax päästää ilmaa pois sisältään, jotta mahtuu ikkunan läpi. Tästä ilman poispäästöstä kuuluu hirveä vinkuna, juuri kun heidän pitäisi olla hiljaa murtautumassa varastoon! Hiro katsoo epäuskoisena robottia, mutta ei voi vinkunalle mitään.

27. Tuhkimon kuningas

Voi, Tuhkimossa esiintyvä kuningas on ihana! Hän haaveilee lapsenlapsista, eikä malta olla muistuttamatta asiasta suurherttuaa välissä kuin välissä. Lastenlasten saamista varten prinssin pitäisi toki ensin mennä naimisiin. Kuningas käy välillä hieman kuumana Aku Ankan tai Jörön tavalla, mutta se ei vähennä hänen viehätysvoimaansa.

28. Les Poissons

Pienen merenneidon ehdottomasti hauskin laulu on kokki Louiksen keittiössä laulama Les Poissons. Laulussa Louis kertoo, miten hän rakastaa tappaa kaloja ja tehdä niistä erilaisia ruokia. Laulukohtaukseen oman säväyksensä tuo keittiössä Louista pakoileva Sebastian-rapu, joka on kauhistunut kokin sanoista, eikä tietenkään halua tulla valmistetuksi ruoaksi.

29. Muusien ja kertojan vuoropuhelu Herkuleksen alussa

Herkules alkaa kertojan äänellä, joka alkaa kertoa tylsästi tarinaa antiikin Kreikasta. Melko nopeasti kertojan keskeyttää viisi muusaa, jotka valtaavat kertojan saappaat. Muusat vievätkin tarinaa eteenpäin paljon lennokkaammin ja persoonallisemmin, ja he todella antavat palaa musiikkinumeroissaan. Kertojan ja muusien välinen vuoropuhelu elokuvan alussa on kuulemisen arvoinen.

30. Lapsi-Charlotte

Tämä onkin jo kolmas Charlotteen liittyvä kohta tällä listalla! Charlotte on oppinut prinsessan tavoille jo lapsuudessaan, jossa isä hemmottelee häntä täysillä. Pieni Charlotte haaveilee olevansa prinsessa, ja yksi tapa tulla prinsessaksi löytyy Eudoran lukemasta satukirjasta: pitää pussata sammakoksi noiduttua prinssiä! Charlottehan naamioi samantien kissansa sammakoksi, ja yrittää saada ystävänsä Tianan pussaamaan sitä. Charlotte ei kohtele lemmikkiään kovinkaan eläinrakkaalla tavalla, ja kissaraukka pomppaa kattoon silkasta kauhusta tyttöjen vain nauraessa. Kyllähän kyseinen kohtaus minuakin naurattaa, mutta kissaa käy kovasti sääliksikin.


31. Kronkin omatunto

Keisarin uudet kuviot -elokuvan aikana Kronk kamppailee monta kertaa omantuntonsa kanssa. Kronkin olkapäille ilmestyy enkeli-Kronk ja piru-Kronk, jotka kertovat omia näkökulmiaan kulloinkin käsillä olevaan tilanteeseen. Yleensä keskenään tappelevien omatuntojen neuvoista ei ole paljon apua, ja Kronk joutuu tekemään nopean päätöksen ilman heitä.

32. Timonin ja Pumban hula-hula-tanssi

"Huau! Jos sä haluut syödä mehukkaita sikoja, syö mun kamu Pumba siin' on kunnon lihoja. Tule syömään vaan sikaa maistuvaa, tulkaa kaikki sikailemaan vaan. On se nannaa! (Jap, jap jap) Aivan mannaa! (jap jap jap) Tää on sika! (jap jap) Vika sika syömään nyt. Oi!" Tarvitseeko kohtauksesta muuta sanoakaan? :)

33. Kapteeni Koukun krokotiilipelko

Peter Panin krokotiilistakin puhuin jo kiehtovimmat Disney-hetket -listalla. Krokotiilin lähestymisen voi kuulla veikeän teemamusiikin (eli herätyskellon tikittämisen) myötä. On todella huvittavaa nähdä, miten niin julma merirosvokapteeni muuttuu hyytelöksi krokotiilin tulon kuullessaan.

34. Maximuksen koiramaiset eleet

Maximuksella on ihanan koiramaisia eleitä koko Kaksin karkuteillä -elokuvan ajan. Maximus on urhea ja tarmokas kaartin kapteenin hevonen, joka käyttäytyy kuin koira. Hän haistelee maata jäjittäen jälkiä ja heiluttaa häntäänsä ollessaan iloinen. Erityisen hauska koiramaisia eleitä esittelevä kohtaus on se, jossa Maximus tapaa Tähkäpään ensimmäisen kerran.

35. Wesseltonin herttuan tanssi Annan kanssa

Wesseltonin herttua tulee pyytämään Elsan kruunajaisissa Elsaa tanssimaan, mutta Elsahan ei tanssi. Sen sijaan juuri kruunattu kuningatar laittaa siskonsa tulilinjalle, ja Anna joutuu tanssimaan herttuan kanssa. Herttuan tanssiliikkeet ovat hyvin erikoislaatuisia, ja taatusti hymyn huulille laittavia.


36. Baymax poliisiasemalla teipin kanssa

Baymax ja Hiro ovat poliisiasemalla raportoimassa naamiomiehen hyökkäyksestä. Baymax on "haavoittunut" eli reikiä täynnä, ja hän paikkailee vuotokohtia poliisiaseman pöydältä löytyneellä teipillä. Poliisi katsoo epäuskoisena Hiron ja Baymaxin touhuja. Koko tilanne on todella huvittava.

37. Naveenin houkutukset pussailuun

Sammakko-Naveenin kerrottua Tianalle olevansa lumottu prinssi hän houkuttelee Tianan pussaamaan itseään. Naveenin hurmausyritykset eivät kuitenkaan ole kauhean tehokkaita sammakkoina. "Mä pussaan sut pyörryksiin, olenhan prinssi Naveen," sammakko sanoo ja hänen kitansa suurenee. "Hupsis," Naveen lopettaa imelän ilmeen kera. "Vain yksi," Tiana varmistaa pusujen määrää. "Yksi. Ellet sitten kerjää toista," Naveen toteaa itseään nuollen. Mahtavaa!

38. "Sain melkein sydärin!"

Big Hero 6:ssa on hyvin nopea kohtaus, jossa Hiro toteaa saaneensa melkein sydänkohtauksen pelästyttään jotain niin kovasti. Baymax ottaa Hiron sanat tosissaan, ja valmistelee käsiinsä defillaattorin. Onneksi Hiro kerkeää valistaa Baymaxia sanonnasta, ennen kuin saa sähköiskun.

39. Humalainen vanha kelmi

Metsässä sijaitsevassa tavernassa Tähkäpää ja Flynn kohtaavat lauman rosvoja. Yksi näistä roistoista on vanha, lyhyt, humalainen kelmi. Tämä kelmi esiintyy pitkin Kaksin karkuteillä -elokuvaa amorina, ja yrittää jopa hurmata Gothelin puolelleen.

40. Kanin käyttäytyminen Puhia kohtaan

Kani ei pidä siitä, että Nalle Puh tulee hänen luokseen syömään kaiken hunajan. Hän yrittää huijata olevansa pois kotoa, mutta Puh ei yllättäen mene Kanin lankaan. Niinpä hyvätapaisena kanina Kanin on kestittävä Puhia kuin kunnon kansalainen, ja kehtaamatta kieltäytyä karhun toiveista syöttää hänelle kaiken hunajansa. Puhin tartuttua Kanin oven suuaukkoon Kani yrittää koristella Puhin takamusta sisustukseensa sopivaksi - heikolla menestyksellä.


41. Oreo-keksien marssi

Sokerihuumassa seikkailee vaikka millaisia herkullisia asukkaita, kuten donitsi-poliiseja ja karkki-katsojia. Hauskimmat asukkaat ovat mielestäni kuninkaanlinnaa vartioivat Oreo-sotilaat. Keksit marssivat tarkkaa reittiä ja lausuvat Oreo-aiheista rytmiä.

42. Rumpusoolo Tianan ja Naveenin ansiosta

Naveenin muutettua Tianan vahingossa sammakoksi Tiana raivostuu, ja karkaa Naveenin päälle. Sammakot putoavat ikkunasta alas ja putoavat suoraan rumpusetin päälle. Rumpali pelästyy sammakoita, ja yrittää läimäyttää heitä kapuloillaan. Samalla rumpali tulee luoneeksi mahtavan rumpusoolon, josta muukin bändi innostuu, ja alkaa soittaa paljon vauhdikkaampaa musiikkia kuin äsken. Naamiaisten vieraatkin innostuvat tästä menevämmästä musiikista, ja riehaantuvat musiikin vietäväksi.

43. Vilpuri lääkärissä Australiassa

Vilpurin rämähtää maahan tuodessaan Bernardin ja Biancan Australiaan. Niinpä albatrossi joutuu lääkärille, joka ei vaikuta ollenkaan mukavalle sairaanhoitokokemukselle. Itse asiassa olen siinä rajamailla, että ärsyttääkö minua Vilpurin kohellus vai ei. Toisaalta lääkäriin sijoittuvat kohtaukset tuovat elokuvaan kivaa huumoria, toisaalta ne vievät aikaa varsinaisen tarinan kertomiselta. Mutta olkoon kohtaus nyt tällä listalla, kun Vilpurin kauhistuneet ilmeet lääkärin käyttäessä apuvälineitään ovat saaneet minut nauramaan.

44. Vinksinvonksin-peikkolaulu

Vinksinvonksin-peikkolaulun lopussa peikot yrittävät saattaa Annan ja Kristoffin naimisiin keskenään. Annan ensitapaamisesta lähtien peikot luulevat tätä Kristoffin heilaksi, ja kun hän ei sitä ole, yrittävät he saada parin yhteen. Annan kihlauskaan ei merkitse peikoille mitään, sillä "mä sormusta edes nähnyt en". Laulu huipentuu Annan ja Kristoffin juhlalliseen vaatettamiseen ja peikon kysymykseen: "Otatko Anna, tämän Kristoffin aviopeikoksesi..."

45. Pöllövaari huhuilee vastasyntyneelle Bambille

Metsän eläimet ovat kerääntyneet katsomaan vastasyntynyttä valkohäntäpeuraa, pikku prinssiä. Yksi eniten tulokkaasta kiinnostunut eläin on Pöllövaari. Pöllövaari koittaa huhuilullaan saada Bambin varmasti hymyilemään, mutta liian lähelle ulottuva isosilmäisen linnun huhuilu vain pelottaa vasaa - ja naurattaa katsojaa. Jonkun Pöllövaari siis saa hymyilemään! :)


46. "Eikun meni sekasin toi topografia ja geografia ja koreografia."

Tämä on varmaankin hulvattomin kohtaus Prinsessasta ja sammakosta. Sammakot Tiana ja Naveen ovat menneet solmulle kielistään yrittäessään pyydystää tulikärpästä. Louis lähtee etsimään keppiä, jolla aikoo auttaa heidät pulasta. Ray-tulikärpänen päästää sammakot kuitenkin nopeasti vapaaksi, ja puheenaihe vaihtuu siihen, kuinka Tiana ja Naveen yrittävät löytää Mama Odien luo. "Siis minkälainen pölhökustaa teidät neuvo tohon suuntaan?" Ray kysyy. Samassa paikalle ryntää innostunut Louis huutaen: "Nyt löyty keppi!" Louiksen hymy hyytyy pikkuhiljaa hänen joutuessaan selittämään suuntavaiston puutettaan. Pidän kovasti kohtauksen huumorista, jotenkin se kolahtaa kovasti minuun.

47. Pacha pelastaa Kuzcon viidakosta

Ah, tämäkin kohtaus on Keisarin uudet kuviot -elokuvan huumoria parhaimmillaan! Kuzco on lähtenyt yksin viidakkoon, ja joutunut siellä pantterilauman takaa-ajamaksi. Pantterit ovat ahdistaneet Kuzcon kielekkeelle ja loppu näyttää olevan lähellä, kun jostain lentää liaanin kanssa Tarzanmaista-huutoa päästäen Pacha. Hän yrittää napata Kuzcon kainaloonsa - mutta heilahtaa ohi. Toinen kerta toden sanoo, ja kaksikko lentää karkuun, ja jotenkin ihmeellisesti he onnistuvat sitomaan itsensä virran kuljettamaan tukkiin. Tukki ajautuu vesiputoukseen, jonka jälkeen he huuhtoutuvat rannalle. Kuzco ei näytä olevan tajuissaan, ja kohtaus huipentuu siihen, kun Pacha (yrittää?) antaa Kuzcolle tekohengitystä.

48. Simban hyppytunti Zazun päälle

Mufasa opastaa Simbaa elämän kiertokulusta, kun Zazu lentää paikalle ilmoittamaan aamuraporttiaan. Elämän kierokulun tunti muuttuu nopeasti hyppytunniksi, kun Mufasa alkaa opastaa Simbaa hyppäämään Zazun päälle tämän huomaamatta. Zazua käy (taas!) sääliksi, kun hän yrittää tohkeasti kertoa savannin "tärkeitä" kuulumisia, eikä kukaan kuuntele häntä.

49. "Naveenin" kosinta

Lawrence on voodoo-taian avulla muuttanut itsensä prinssi Naveenin näköiseksi, ja liehittelee nyt huvimajassa Charlottea, joka on aivan lääpällään prinsseihin. Niinpä Charlotte ei meinaa huomata, kun Lawrencen muoto alkaa pikkuhiljaa muuttua prinssimäisestä takaisin omaksi pulskaksi itsekseen. Charlotten huomion pois prinssin ihmeellisesti paksunevista kehonosista vie viimeistään Lawrencen kosinta. On hauskaa nähdä, miten epätoivoissaan Lawrence yrittää peitellä muuttuvia piirteitään, ja kuinka innoissaan Charlotte on kosinnasta.

50. "1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, jätkä!"

Ihmemaassa Herttakuningattaren sotilaat laskevat määränsä normaalisti yhdestä kymmeneen, mutta kymmenen jälkeen tuleekin jätkä! Hahaa, hassua!


51. Flynn kauhistuu Tähkäpään hiusvoimia

Flynn kauhistuu hirvittävällä tavalla sitä, että Tähkäpään hiukset hohtavat. Niinpä Tähkäpää osaa varoittaa Flynniä sekoamasta, kun hän alkaa parantaa miehen haavaa hiustensa voimalla. Haavan parannuttua Flynn meinaa jo aloittaa järkytyksestä kiljumisen, mutta Tähkäpään muistutettua miestä lupauksestaan kiljuminen muuttuu kierteleväksi kysymykseksi. Flynnillä on kohtauksessa aivan mahtavia ilmeitä kasvoillaan!

52. Mama Odie

Mama Odie ei paljastu ihan sellaiseksi neuvonantajaksi, millaisena Naveen ja Tiana häntä pitävät. Mama Odie on sokea, hössöttää asiasta toiseen ja nukahtaakin kesken lauseen. Asennetta Mama Odielta kuitenkin löytyy roppakaupalla, ja vaikka osa hänen neuvoistaan tuntuu menevän yli hilseen, osa annetaan selkeästi. Silti Louis kerkeää pohtia: "Onks tää nyt varmasti se oikee suiston puussa asuva voodoo-mummo?" Ihan kuin voodoo-mummoja eläisi jokaisessa suiston puussa...

53. Linnassa taikajuomien kanssa pelleily

Kuzco yrittää saada muutettua itsensä takaisin ihmiseksi, mutta Yzman taikajuomat menevät sekaisin. Niinpä Kuzco ja Pacha heittelevät melkein jokaisen pullon Kuzcon päälle, jotta hän saisi takaisin omat uljaat ulkomuotonsa - tuloksetta. Osa pulloista heitetään Yzman henkivartijoiden päälle, ja heidän muututtuaan gorillaksi, mustekalaksi tai struksiksi heidän taistelutahtonsa vain ylenee. Ainoastaan lehmäksi muutettu sotilas saa luvan poistua takaa-ajosta.

54. Baymaxin akku loppuu

Hiron ja Baymaxin juostessa naamiomiehen perässä Baymaxin akku alkaa loppua. Kaksikon pitäisi päästä Hiron huoneeseen Cass-tädin huomaamatta, mikä ei ole helppoa, sillä sähkövirran loputtua Baymax alkaa käyttäytyä aivan kuin humalainen. On hauska katsoa Baymaxin hoipertelua, hänen "whiii"-huutojaan ja karvavauvoittelujaan.

55. Hirviö yrittää syödä puuroa sivistyneesti

Hirviö päästää lopulta Bellen lähelleen, ja alkaa opetella käytöstapoja ihan urakalla. Puuron tai jonkin vellin syömisestä meinaa tulla ylitsepääsemätön haaste. Hirviö on tottunut syömään ruokansa melko... kröhöm... sottaisesti. Lusikallakaan syömisestä ei meinaa tulla mitään. Onneksi nokkela Belle keksii keinon syödä puuroa, mikä sopii hyvien käytöstapojen listalle.


Onnittelut sinulle, joka jaksoit lukea kaikki 55 kohtaa ja pääsit tekstin loppuun asti! Listani surullisimmista ja pelottavimmista kohtauksista eivät ole näin pitkät. :) Mutta kertokaahan, mitkä ovat teidän mielestänne ne naurettavimmat, hauskimmat kohtaukset Disney-elokuvista? Löytyykö kanssani samoja kohtauksia vai ei?

16.5.2016

Jee, on sulla ystävä. Ystävä oon siis mä!

Hieman yli vuosi sitten aloittelin sarjaa, jossa pohdin, kuka on paras hahmo kustakin Disney-klassikosta erikseen. Yleensä kaikissa elokuvissa on joku hahmo, johon kiinnyn elokuvan aikana, oli hahmo sitten hyvis tai pahis, päähenkilö tai sivuhahmo. Tässä sarjassa olen esitellyt omia lempi-hahmojani kustakin klassikosta. Tämä on sarjan viimeinen osa, joten tekstin lopussa voin julistaa, kuka on mielestäni paras Disney-hahmo ikinä! 


Bolt: Bolt


Bolt on koira, joka taistelee pahiksia vastaan supervoimiensa avulla. Tai näin Bolt ainakin itse luulee. Oikeasti Bolt on televisiosarjan päätähti, ja kaikki hänen supervoimansa ovat vain teknisiä temppuja. Boltille uskotellaan hänen omaavan supervoimia, jotta koiran roolisuorituksesta saataisiin mahdollisimman autenttisen näköinen. Bolt uskookin hänen ja hänen omistajansa  Penny-tytön olevan monesti hengenvaarassa, vaikkei näin todellisuudessa ole. Silti hän pelastaa aina päivän. Erinäisten sattumusten kautta Bolt joutuu ulkomaailmaan, jossa hänellä ei enää ole tuotantotiimin hänelle kyhäämiä voimia. Aluksi Bolt kuvittelee jonkin vieneen hänen voimansa, mutta lopulta hän ymmärtää, että hänelle on valehdeltu koko koiranelämän ajan. Boltilla alkaakin siis oppikoulu elämästä, ja hän opettelee, miten olla koira.

Prinsessa ja sammakko: Louis


Prinsessasta ja sammakosta oli vaikea valita parasta hahmoa, sillä pidän kovasti Tianasta ja Louiksesta. Vaikka Tiana niin ihana ja esimerkillinen onkin, minua ärsyttää välillä hänen jääräpäisyytensä. Niinpä parhaaksi hahmoksi valikoitui Louis, suistolla asuva alligaattori. Suurikokoinen Louis rakastaa jazzia, ja hän soitteleekin svengaavia kappaleita taidokkaasti pienellä torvellaan. Louiksen suurin haave on päästä soittamaan valveutuneelle yleisölle jazzia, mutta tämä ei oikein onnistu suistolla. Louis haluaisi soittaa ihmisten keskellä, mutta ihmiset pelkäävät terävähampaista puhaltajaa. Niinpä Louis toivoisi olevansa ihminen, jotta voisi esittää muille rakasta musiikkiaan. Jazzin lisäksi Louis pitää kovasti ruoasta, jolla hän herkuttelee mielellään. Vaikka Louis onkin isokokoinen ja hurjannäköinen alligaattori, on hän luonteeltaan lempeä, empaattinen ja arka. Louis pelkää melkein kaikkea suistolla alkaen piikkipensaasta loppuen Mama Odieen. Tarpeen tullen Louis osaa kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni ja puolustaa lähimmäisiään rohkeasti. Lisäksi Louis on hiukan hömelö, mikä aiheuttaa monta hauskaa tilannetta elokuvassa.

Kaksin karkuteillä: Tähkäpää


Tähkäpää on Coronan prinsessa, joka on kidnapattu linnasta hänen vielä ollessaan vauva. Kidnappaaja Gothel on piilotellut Tähkäpäätä metsän keskellä piilossa olevassa tornissa melkein 18 vuotta. Tähkäpää on siis elänyt eristyksissä muusta maailmasta, eikä hän tiedä siitä mitään. Tähkäpää ei myöskään tiedä paremmasta kohtelusta, ja Gothel kohtelee häntä todella alentavasti ja suorastaan hyväksikäyttää häntä. Onkin suoranainen ihme, että Tähkäpäästä on kasvanut niin elämänjanoinen, positiivinen ja empaattinen nuori nainen. Tornissa oleskelu on tehnyt Tähkäpäästä muuta maailmaa pelkäävän ja omaa itseään epäilevän neidon. Maailma kuitenkin paljastuu upeaksi paikaksi, ja Tähkäpää tulee rohkeaksi ja hänen itseluottamuksensa kasvaa elokuvan edetessä. Tornissa Tähkäpäällä on ollut aikaa harrastaa vaikka mitä, ja hän osaakin ommella, soittaa kitaraa, muovata savea, lukea ja siivota. Eniten Tähkäpää rakastaa maalaamista, ja torni onkin täynnä hänen maalaamiaan upeita kuvia. Suurin osa Tähkäpään päivästä kuluu kuitenkin hänen pitkiä hiuksiaan kammatessaan. Neidolla on taikahiukset, jotka pystyvät nuorentamaan ja parantamaan muita. Hiukset tosin toimivat vain tietyn laulun laukaisemana. 

Räyhä-Ralf: Räyhä-Ralf


Räyhä-Ralf on peliin ohjelmoitu pahis, joka haluaisi olla hyvis. Ohjelmoinnin muuttaminen ei kuitenkaan onnistu noin vain, ei ainakaan kun pelien pahiksia kohtaan ollaan niin ennakkoluuloisia. Ralf haluaa muuttaa elämäänsä, sillä hän on kyllästynyt ainaiseen huonoon kohteluun. Hänen omassa pelissään, Fixari-Felixissä, Ralf heitetään pelaajan voittaessa aina kerrostalon katolta alas. Eihän kukaan tykkää sellaisesta! Räyhä-Ralf on nimensä mukaan koko ajan hieman ärtynyt ja vihainen. Vihaansa Ralf purkaa tuhoamalla ympäristöään, mikä ei ole ehkä se paras tapa aggressioista pääsemiseen. Ralf on todella vahva, ja suunnattoman isoilla nyrkeillään hän tuhoaa jopa betonia. Ralfilla on kuitenkin syytä olla vihainen, sillä hänen kotinsa on tuhottu kerrostalon tieltä. Kaiken lisäksi kerrostalon asukit jättävät Ralfin ulkopuolelle kaikesta hauskanpidosta. Yksinäisyys tekee yrmyiseksi. Pieni ystävällinen ele voi siis saada paljon iloa aikaan!

Nalle Puhin elokuva: Tiikeri


Tiikeri on yhä lempihahmoni Puolen Hehtaarin Metsän väestä. Tiikerissä minuun vetoaa hänen alituinen virkeytensä, iloisuutensa ja ylitsepursuavainen riemunsa. Tiikeri ei ole uudemmassa Nalle Puhin elokuvassa samanlainen rasavilli kuin vanhassa Nalle Puhissa. Tiikeri ei enää ihan koko ajan hypi muiden päälle ja hän tuntuu rauhoittuneen - ainakin jonkun verran. Tiikeri kaipaa itselleen tiikerikaveria, vaikka onkin laulanut: "Ihanin asia minusta on et oon mä ainoa!" Paras asia maailmassa Tiikerin mielestä on pomput ja hypyt ja loikat.

Frozen: Kristoff


Haluaisin kovasti tykätä Frozenissa eniten Annasta, Disney-kaimastani. Anna on kuitenkin innostuneisuudessaan ja höpsöttelyssään välillä vain liian ärsyttävä makuuni. Suosikkihahmoni ei ole myöskään Elsa, vaikka hänen hahmonkehityksensä on todella mielenkiintoista seurattavaa. Siispä lempihahmoni on Kristoff! Kristoff voi tuntua hajuttomalta ja mauttomalta muihin elokuvan hahmoihin verrattuna, mutta minusta hän on ihanan tavallinen. Tai no tavallinen ja tavallinen. Kristoffin on nimittäin kasvattaneet peikot kaukana metsän keskellä geysirien luona. Mies on eräänlainen erakkoluonne, vaikka kulkeekin kaupungissa myymässä jäätä. Muuten Kristoff ei paljon ihmisten seurassa liiku. Niinpä hän onkin aluksi hämillään tavatessaan Annan, jonka kanssa pitäisi alkaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ihmisiin liittyvästä kokemattomuudestaan huolimatta Kristoff osaa olla Annaa kohtaan ystävällinen, ymmärtäväinen ja hellä. Onhan hän kuitenkin oppinut tulemaan toimeen suuren peikkosuvun kanssa. Kristoffilla on peikkojakin läheisempi ystävä, aina uskollinen Sven-poro. Svenin kanssa Kristoff hulluttelee, ja hän kuvittelee välillä puhuvansa Svenin kanssa. Liekö tämä jokin mökkihöperyyden oire... Kristoff tykkää musisoida laulaen ja soittan luuttua. Kristoff on rehellinen, luonnonläheinen, empaattinen, hauskuutteleva ja ennen kaikkea ihana mies. 

Big Hero 6: Baymax


Big Hero 6:ssa Baymax on ihana iso, pyöreä, pehmeä ja halittava, joten häntä ei voi olla valitsematta elokuvan parhaaksi hahmoksi. Baymax on Tadashi Hamadan suunnittelema ja rakentama robotti. Baymax on suunniteltu henkilökohtaiseksi hoitoapulaiseksi, ja hän osaa diagnosoida taudin kuin taudin hetkessä skannereillaan. Vaihdettuaan omistajaa Tadashista tämän pikkuveljeen Hiroon myös Baymaxin käyttötarkoitus muuttuu. Hiro päivittää Baymaxin taistelijaksi ja rakentaa tälle haarniskan rakettimoottoreineen. Niinpä Baymax pääsee lentelemään taivaalla ja rökittämään pahiksia supersankaritiimin jäsenenä. Vaikka Baymax onkin hyvin asiallinen robotti, ei hän ole yhtään kylmä tai luotaantyöntävä, päinvastoin! Baymax on monotonisesta äänestäänkin huolimatta todella lämmin, välittävä ja tosiaan halittava robotti. Baymaxin kasvonpiirteetkin käsittävät vain kaksi ympytää ja viivan, mutta silti hänessä nähdään uskomaton tunteiden kirjo.

 Zootropolis: Flash

Kuvan lähde: http://disney.wikia.com

Olen katsonut Zootropoliksen vain yhden kerran. Tämän kerran perusteella pidin eniten laiskiaisesta Flash: hän teki minuun suurimman vaikutuksen ja yllätyksen. Jo Flashin nimi on parodiaa hänen hyvin hitaasta olemisestaan, ja Nickin antama lempinimi, "vanha kunnon vauhtihirmu" suorastaan pilkkaa Flashia. Flash on töissä liikennevirastossa (tai vastaavassa), kuten näköjään monet muutkin Zootropoliksen laiskiaiset. Flash näyttäisi olevan työssään hyvä ja tunnollinen, ja hän vaikuttaisi olevan työpaikallaan suosittu muutenkin. Flash pitää vitsailusta ja ottaa elämän rennosti. Flash ei kuitenkaan ole ihan sellainen kuin päältä näyttää, kuten saamme elokuvassa nähdä...


Siinäpäs olivat kaikki parhaimmat hahmot uusimmistakin elokuvista. Ajattelin, että olisin tehnyt vielä listan "parhaista hahmoista ikinä!", mutta nyt sellaisen listan tekeminen ei innosta. Olin ajatellut, että elokuvien parhaat hahmot listaamalla kaikkien aikojen parhaimpien hahmojen listaus kävisi helposti, mutta eihän se käy. Esimerkiksi Kaunottaressa ja Hirviössä on niin monta ihanaa hahmoa, että ne menevät Flashin ohi. Niinpä julistankin tämän sarjan viimeisen osan lopussa vain tylsästi sen mielestäni kaikkien aikojen parhaimman hahmon! 

Paras Disney-hahmo ikinä on...


SIMBA!!!! 

Onneksi olkoon! :) Tämä ei ehkä tullut yllätyksenä, kun lempiklassikkonikin on Leijonakuningas. Perässä seuraa melkein voittajina Hirviö, Belle, Timon ja Pumba, prinssi Juhana ja moni muu! Mikä/mitkä ovat teidän suosikkihahmo(ja)nne Disney-klassikoista?