Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melody Time. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melody Time. Näytä kaikki tekstit

17.4.2016

Zero to hero just like that!

Vuonna 2012 aloittamani Disney-klassikkojen katseluprojekti on tullut päätökseen. Olen katsonut kaikki listallani olevat 55 Disney-klassikkoa (Yhdysvaltojen lista + Aivan villit). Klassikoita katsoessani kiinnitin huomiota viiteen eri kohtaan, joiden perusteella elokuvat arvostelin: oliko elokuvan juoni mielenkiintoinen, olivatko mahdolliset laulut hyviä, oliko elokuvan visuaalinen puoli onnistunut, pystyikö hahmoihin samaistumaan ja aiheuttiko elokuva minussa jotain tunteita. Jokaisesta kohdasta annoin elokuvalle 1-5 pistettä, ja pistemäärien perusteella olen sitten järjestänyt klassikot paremmuusjärjestykseen. Olen pyrkinyt olemaan pisteytyksessä aina tasapuolinen, mutta voihan se olla, että vuonna 2012 minulla oli hieman eri kriteerit antaa jollekin elokuvalle vaikka musiikista nelonen kuin vuonna 2015. Disney-klassikoiden laittaminen numerojärjestykseen yllätti osin minutkin: jotkut elokuvat sijoittuivat korkeammalle kuin odotin, ja joistakin tuntuu, että ne ovat liian kaukana kärjestä.

Arvoisat lukijat, haluan jakaa kanssanne mielipiteeni ja listata Disney-klassikot paremmuusjärjestykseen. Olen jakanut listan kolmeen osaan (sillä haluan vielä selittää jotain elokuvista), ja aloitan listan huonoimmista Disney-klassikoista. Aaah, sanat "Disney" ja "huonoin" eivät sovi samaan lauseeseen!!!! :,( Joidenkin elokuvien täytyy kuitenkin aina olla listan häntäpäässä, halusi sitä tai ei. Haluan vielä muistuttaa, että tämä on minun TOP55-klassikot listani, eikä mikään yleisöäänestyksen perusteella toteutettu TOP-lista. Joten jos lempiklassikkonne löytyy listan pohjalta, niin... voi voi! :)



55. Aivan villit

Vielä pari viikkoa sitten jos minulta olisi kysytty huonointa Disney-klassikkoa, olisin vastannut sen olevan joku sota-ajan pakettielokuvista. En olisi arvannut, että Aivan villit vie tiensä aivan pahnan pohjimmaiseksi. Toisaalta se ei ole ihmekään, sillä Aivan villithän ei ole Walt Disney Animation Studiosin tekemä, vaan sitä on vain levitetty ja markkinoitu Disneyn nimellä. On siis ihan oikein tällaiselle "wannabe-Disneylle" joutua listan alimmaiseksi. :) Suurin pettymys minulle elokuvassa on sen tökerö tietokoneanimaatio, joka ei todellakaan vastaa Disneyn yleistä animaatiolaatua. Elokuvan hahmot jäävät kaukaisiksi, ja ne murjovat liikaa vitsejä jättäen herkät hetket minimaalisiksi. Aivan villien juoni on ihan ok, mutta siihen se sitten jääkin. En voi siis suositella tämän elokuvan katsomista.


54. The Three Caballeros

Lähde: andreasdeja.blogspot.com
The Three Caballeros on Disneyn sota-ajan elokuvista kaikista huonoin. Sota-ajan pakettielokuvat erottuvat muusta klassikkojoukosta selkeästi huonoutensa takia. Toisen maailmansodan aikaan Disneyn studioilla ei mennyt taloudellisesti hyvin, joten he halusivat tuottaa elokuvia halvalla ja nopeasti. Muiden pakettielokuvien tavalla The Three Caballeros pitää sisällään monta lyhyttä animaatiopätkää, jotka tässä elokuvassa on yritetty sitoa toisiinsa Akun syntymäpäivien vietolla. Elokuvassa parasta on sen musiikki, ja laulut The Three Caballeros ja You Belong to My Heart alkavat soimaan aina kappaleiden nimet kuullessani päässäni. Animaatiokin on ihan onnistunutta. Elokuvan alku vaikuttaa lupaavalta, mutta loppua kohti elokuva alkaa muuttua sekopäisemmäksi, ja tämä sekopäisyys jää valitettavasti lopulliseksi mielikuvaksi The Three Caballerosista.


53. Saludos Amigos

Lähde: andreasdeja.blogspot.com
Saludos Amigos on The Three Caballeros -elokuvan "ensiosa", sillä molemmat elokuvista kertovat Etelä-Amerikan menosta. Saludos Amigosissa esitelläänkin Perua ja Brasiliaa sekä maiden elämäntyyliä, ja elokuvaa katsoessa tulee olo, että katsoisi opetusvideota. Saludos Amigos on opettavaisuudestaan huolimatta himpun verran The Three Caballerosia parempi, sillä se jättää sekoilut välistä - vaikka huumoria elokuvasta toki löytyy. Saludos Amigos -elokuvassa on ainoastaan yksi mieleeni soimaan jäänyt kappale: elokuvan nimikkolaulu Saludos Amigos. Elokuva on kuitenkin liian jaksottainen ja liian opettavainen viihdyttääkseen minua. 


52. Make Mine Music

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Make Mine Music on kuin Fantasia 2, mutta klassisen musiikin sijaan animaatiot on tehty viihteelliseen musiikkin - tosin osa lauluista on tehty nimenomaan elokuvaa varten. Make Mine Musicissa on kymmenen lyhyttä tarinaa, jotka kaikki on tehty erilaisilla animaatiotyyleillä ja osa jopa kokeilevaa visuaalista puolta hyväksikäyttäen. Osa Make Mine Musicin animaatiopätkistä on todella tylsiä, mutta joitakin taas seuraan mielelläni, kuten Pekkaa ja sutta sekä Alice ja Johnny -hattujen rakkaustarinaa. Pari hyvää tarinaa ei kuitenkaan riitä pelastamaan muuten tylsää elokuvaa. 


51. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad

Lähde: andreasdeja.blogspot.com
The Adventures of Ichabod an Mr. Toad -elokuvassa päästään syventymään hahmoihin ja tarinoihin paremmin kuin monessa muussa sota-ajan elokuvassa, sillä kyseinen elokuva sisältää vain kaksi tarinaa useiden sijaan. Kummankaan tarinan henkilöhahmot eivät kuitenkaan ole mitään hirveän samaistuttavia tyyppejä, sillä herra Rupikonna on vähän liian intensiivisesti innostuva teknisistä vempaimista ja Ichabod (Iisoppi) haluaa elää laiskaa elämää muita hyväksikäyttäen. Elokuvassa on pari hyvää laulua, kuten The Merrily Song ja Katrina. Elokuvan animaatio vaihtelee todella paljon kohtauksesta toiseen, ja hahmojen ja ympäristön mittasuhteet heittelevät välillä huomattavan paljon. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad on viihdyttävää seurattavaa juonensa puolesta, mutta kaikissa muissa osa-alueissa elokuva kaipaisi paljon kohennusta! 


50. Melody Time

Lähde: andreasdeja.blogspot.com
Melody Time sisältää seitsemän erilaista animaatiopätkää, jotka kaikki on tehty musiikkiin sopiviksi. Melody Timen animaatiopätkät ovat mielestäni iskevämpiä kuin vastaavanlaisen Make Mine Musicin. Melody Time on hyvin periamerikkalainen elokuva cowboyneen ja Johnnyt Appleseedeineen. Elokuvan laulut eivät ole ollenkaan jääneet soimaan päähäni, mutta elokuvassa on ihan hyvä animaatiotyyli (vaikka se vaihteleekin tarinasta toiseen), animaatioiden juonikuviot ovat hyviä ja hahmot mielenkiintoisia. Monta lyhyttä tarinaa sisältävä elokuva ei kuitenkaan pärjää klassikoille, joissa vajaan parin tunnin ajan keskitytään vain yhteen tarinaan ja rajatumpaan hahmojoukkioon.


49. Dinosaurus

Dinosaurus ei ole päässyt Suomen Disney-klassikkolistalle, mutta se on kyseisellä listalla Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissakin Dinosaurus on lisätty klassikkolistalle jälkikäteen, ja minusta tämä lisäys olisi voitu jättää tekemättä. En pidä ollenkaan elokuvan animaatiotyylistä. Tietokoneanimaatio ei ole elokuvan tekemisaikaan kerennyt kehittyä vielä nykyiseen loistoonsa, ja animointi näyttääkin elokuvassa todella kököltä. Dinosauruksen taustat on kuvattu oikeassa luonnossa, ja hienostihan tuo luonto ja tietokonedinosaurukset on saatu yhdistettyä. Dinosauruksen hahmot jäävät melko yksiulotteisiksi ja tylsiksi samoin kuin elokuvan juonikin, joka muuten muistuttaa liikaa Maa aikojen alussa -elokuvan juonta. Dinosauruksessa ei ole myöskään yhtään laulettua laulua, joten elokuva ei saa minulta musiikkipisteitä ollenkaan. Ainoa plussa Dinosaurukselle tulee elokuvan aiheuttamista tuntemuksista, sillä hurjat carnotaurukset saavat ainakin minun verenkiertoni hyytymään jännityksestä. 


48. Pennitön ja suruton

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Paras sota-ajan pakettielokuvista on mielestäni Pennitön ja suruton. Elokuvassa on mielestäni yllättävän hyvät laulut, joista mieleeni ovat jääneet ainakin Läimäyttämällä, Fii faa foo fum ja My, what a happy day. Pennitön ja suruton pitää sisällään kaksi tarinaa, joten juoneen ja hahmoihin keskitytään enemmän kuin vaikkapa Make Mine Musicissa. Jaakko ja taikapapu -tarinan hahmot ovat  jo ennestään tutut Mikki, Hessu ja Aku, joten heihin katsoja on luultavasti tutustunut jo etukäteen. Pidän myös viattoman Bongo-karhun tarinasta. Tunteita koskettavasta näkökulmasta elokuva jättää katsojan kylmäksi, ja tarinoita toisiinsa yhdistävä Edgar marionettinukkeineen on minusta turha. Ja ne nuket ovat sitä paitsi hieman pelottavia!


47. Fantasia

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Fantasia on valitettavasti liian taiteellinen elokuva minun makuuni, ja se on siksi päätynyt klassikkojen TOP55-listan loppupuolelle. Pidän kyllä klassisesta musiikista, mutta Fantasiaa katsoessa saa yliannoksen taidetta. Elokuvan voikin katsoa vain tietyssä mielentilassa, ja parhaimmillaan se olisi varmasti teatterissa, jossa elokuvan keskellä oleva väliaika voitaisiin oikeasti pitää. (Tosin eihän mikään estä sitä väliaikaa pitämästä kotisohvallakin...) Fantasian eri musiikkikappaleiden aikana nähtävien animaatioiden taso vaihtelee paljonkin, mutta yleisesti ottaen animaatio on kaunista katsottavaa. Pidän eniten elokuvan juonellisista animaatioista, kuten Noidan oppipojasta ja Tuntien tanssista. Walt Disney oli todella innostunut Fantasian tekemisestä, mutta valitettavasti miehen innostus ei välity minuun asti.


46. Atlantis

Lähde: http://livlily.blogspot.fi

Minä en ole koskaan tykännyt Atlantiksesta. Elokuvan juoni on kyllä hyvä ja jännittävä, mutta muuten elokuva tuntuu minusta siltä, kuin se olisi vain nopeasti hutaistu kasaan. En pidä ollenkaan Atlantiksen animaatiotyylistä. Elokuvassa näkyvät tietokoneella tehdyt efektit ovat vaikuttavan näköisiä, mutta itse hahmojen ja ympäristön desingn on mielestäni epäonnistunut. Atlantiksen hahmokavalkaadi on todella suuri, ja koska kaikkiin hahmoihin on haluttu tutustua elokuvassa edes jossain määrin, ei yksittäisen hahmon ruutuaika jää pitkäksi. Niinpä hahmot jäävät minulle etäisiksi, vaikka elokuvan pahiksesta onkin saatu tehtyä kunnon konna. Eniten miinuspisteitä Atlantikselle tulee elokuvan lauluttomuudesta. Liputan yhä Disney-laulujen puolesta, ja koska elokuvassa ei ole yhtään laulua, ei se voi saada musiikin osalta suuria pisteitä. "Fewer songs, more explosions"-mantra ei siis valitettavasti tehoa minuun.


45. Pikku Kananen

Lähde: http://www.awn.com
Pikku Kananen on Disneyn ensimmäinen elokuva, joka on tehty kokonaan CGI-animaatiolla. Disney ei omistanut vielä Pikku Kanasta tehdessään Pixaria, joten toiselta animaatiostudiolta ei tullut apuvoimia tietokoneanimaation suhteen. Valitettavasti tämä ensimmäinen tietokoneyritelmä näkyy Pikku Kanasen animaation tasossa, joka on suoraan sanottuna kauheaa katseltavaa. Animaation tason voisi pelastaa hyvä juoni tai hyvät hahmot, mutta Pikku Kanasen juoni ja hahmot yltävät juuri ja juuri ok-tasolle. Koko elokuva on täynnä räjähdyksiä ja nopeasti eteneviä tapahtumaketjuja, jotka saavat elokuvan vaikuttamaan rauhattomalta. Tunteita esiin nostavia kohtauksia elokuvasta löytyy vain nimellisesti Pikku Kanasen ja tämän isän välisissä keskusteluissa, eikä elokuvan musiikkikaan sitä wau-tasoa edes lähesty. Soihan elokuvassa taustamusiikkina välillä mahtavia kappaleita, kuten I Will Survive ja Staying Alive, mutta ne eivät valitettavasti pelasta elokuvaa huonoudelta. 


44. Lehmäjengi

Lähde: http://livlily.blogspot.fi
Lehmäjengi kuuluu myös tähän tiettyyn Disney-kauteen Pikku Kanasen kanssa, jolloin elokuvaan on haluttu tunkea mahdollisimman paljon vitsejä ja toimintaa rauhallisuuden ja elokuvan vaikuttavuuden kustannuksella. Lehmäjengin piirrostyylissä on mielestäni jotain samaa Atlantiksen tyylin kanssa, joka vieroksuttaa minua. Ehkä tyyli on liian karikatyyrimäistä ja kulmikasta minun makuuni. Lehmäjengin juoni on ihan kiinnostava, ja osa hahmoistakin on saanut mielenkiintoisen luonteen (kuten Buck-hevonen ja hippimäinen Grace-lehmä). Parasta elokuvassa on kuitenkin sen musiikki, josta mieleen on jäänyt parhaiten herkkä laulu Koska auringon nähdä saan sekä Alameda Slimin Jodlaaja. Lehmäjengi ei kuitenkaan vakuuta minua millään osa-alueella, joten se sijoittuu listan häntäpäähän.


43. Oliver ja kumppanit

Lähde: andreasdeja.blogspot.com

Oliver ja kumppanit on elokuva, jonka olemassaoloa ei aina muista. Elokuvan juoni on minusta melko mitäänsanomaton, eikä hahmojen suunnitteluun ole tunnuttu käyttävän tarpeeksi aikaa. Elokuvaa oli ensimmäinen uudelta animaattorisukupolvelta, jonka takia animaatiokin jää vain "kivaksi". Animaattoreilla ei ollut vielä tarpeeksi kokemusta elokuvien tekemisestä tai hahmojen suunnittelusta. Positiivista Oliverissa ja kumppanissa on sen aiheuttamat tunteet, sillä Oliverin kanssa katsoja saa tuntea hylkäämisen tunteita ja myös suunnatonta iloa. Elokuvalla on myös jännittävät kohtauksensa Jyskyn ja tämän dobermannien vallatessa ruudun. Tiedän, että monilla kavereillani tämä elokuva kuuluu lapsuuteen ja aiheuttaa nostalgian väreitä, mutta valitettavasti minä en samanlaisia väreitä tunne, ja elokuva jääkin minulle vähän mauttomaksi ja hajuttomaksi tapaukseksi. 


42. Bernard ja Bianca Australiassa

Lähde: http://vegalleries.com/newart2014dec.html
Bernard ja Bianca Australiassa on jatko-osa Pelastuspartio Bernard ja Bianca -elokuvalle, ja monesti jatko-osat eivät yllä alkuperäisen tasolle. Valitettavasti näin tapahtuu hiirien Australia-seikkailunkin kanssa. Noh, ei elokuva ole oikeasti paljon huonompi kuin Pelastuspartio Bernard ja Bianca, mutta listallani parinkin pisteen ero vaikuttaa jo selvästi sijoitukseen. Bernard ja Bianca Australiassa pitää sisällään katsojille jo tuttuja hahmoja, jotka saavat lisää hahmonkehitystä elokuvan aikana. Bernard on hahmoista pääosassa, ja katsoja seuraa ihastuksissaan hänen kamppailuaan Biancan sydämen valloittamiseksi (kyseisen taistelun hiiri on tosin voittanut jo aikoja sitten). Hahmojen ulkonäkö ei ihan yllä ensimmäisen elokuvan tasolle, mutta hahmojen ulkonäön puutteet voi antaa anteeksi elokuvan upeat maisemat nähdessään. Elokuvan juonikin on jännittävä, ja se pitää katsojan tiukasti ruudun ääressä. Miinuspisteitä elokuvalle tulee siitä, ettei se sisällä ollenkaan musikaalinumeroita, joista minä niin pidän. Musiikkia sisältäessään elokuva voisi olla listalla paljon korkeammalla sijalla. 


41. Hiidenpata

Lähde: andreasdeja.blogspot.com
Hiidenpatakin on listalla näin alhaalla lauluttomuutensa takia. Olen ehkä vähän hupsu, kun annan laulujen vaikuttaa paljon muuten niin hyviin elokuviin, mutta tällaisen päätöksen olen tehnyt ja pitäydyn siinä. Hiidenpata on kyllä yksi Disneyn pelottavimmista elokuvista pahiksensa Hornansarven ansiota. Elokuva aiheuttaakin paljon jännityksensekaisia tuntemuksia, mutta pääsee elokuvan aikana myös herkistelemäänkin. Hiidenpadan juoni on jännittävä, mutta se sisältää hyvin paljon epäloogisuuksia, mistä yhtään hereillä oleva katsoja voi harmistua. Elokuvan hahmot jäävät vähän keskeneräisen oloisiksi, ja olisin kaivannut syvällisempää tutustumista esimerkiksi prinsessa Elenaan. Elokuvan piirrostyyli on perinteistä Disney-kamaa, johon on tällä kertaa lisätty pelottavia elementtejä. Hiidenpata on ihan hyvä ja viihdyttävä elokuva, mutta jotkut asiat olisi voitu tehdä paremmin.  


40. Miekka kivessä

Lähde: andreasdeja.blogspot.com
Olen hämmästynyt Miekka kivessä -elokuvan huonosta sijoituksesta. Oletin sen olevan listallani edes hieman suuremmalla sijalla, mutta kai sitä joidenkin elokuvien pitää siellä huonommassakin päässä olla. Pidän Miekka kivessä -elokuvan hahmoista ja animaatiotyylistä paljon. Arkhimedeksen ja Merlinin piikittelyä on todella huvittavaa seurata. Juonellisesti elokuva ei ole mitenkään kauhean yhtenäinen, sillä elokuva koostuu tavallaan useasta episodista, joissa Merlin opettaa Artulle maailman menosta. Kaiken lisäksi jokainen näistä oppitunneista toistaa itseään, kun aina muututaan joksikin eläimeksi. Elokuvan vaikuttavimman kohtauksen pitäisi olla se, kun Arttu vetää miekan kivestä. Valitettavasti kohtaus on laimea ja harmaa. Elokuvan kliimaksiksi pääseekiin Merlinin ja Matami Mimmin välinen kaksintaistelu, jossa animaattorit ovat tehneet todella upeaa työtä! Elokuvan laulut jäävät myös vähän unohdetuiksi tapauksiksi. Haluaisin kovasti tykätä Miekka kivessä -elokuvasta loistavan animaationsa takia, mutta juonen ja musiikin takia se ei valitettavasti onnistu.



Siinä oli ensimmäinen satsi klassikoiden TOP55-listastani. Onko joku listani loppupäässä oleva elokuva teidän suosikkinne? Tai olenko muuten tehnyt vääryyttä jollekin elokuvalle rankkaamalla sen listan loppupäähän? Kertokaa ihmeessä omat eriävätkin mielipiteenne! :) Tekstin kuvituksena olen käyttänyt muuten elokuvien tekoa varten piirrettyjä luonnoksia tai taidekuvia. Valitettavasti en löytänyt Aivan villeistä tai Dinosauruksesta luonnoksia, joten niiden kuvat on otettu valmiista elokuvasta (ja osoitteesta disneyscreencaps.com).

27.4.2015

On sulla ystävä...

Joskus pohdin vastausta kysymykseen, mikä olisi minusta paras Disney-klassikoiden hahmo, mutta en keksi kysymykseen vastausta. Disney-klassikoissa seikkailee monenlaisia hahmoja. Yhdenkin elokuvan hahmokavalkaadi on mittava, kun hahmoihin lukeutuu sankari, sankaritar, viisas tiennäyttäjä, huvittava apuri, toinen (ja kenties kolmaskin, ellei peräti seitsemäs) huvittava apuri, pahis, pahiksen huvittava apuri jne. Kaikista näistä eri ryhmistä löytyy lempparit niin eläinten kuin ihmistenkin maailmasta. Mutta entäs se kaikkien aikojen paras Disney-elokuvien hahmo...? Päätin, että tehtävää helpottaa huomattavasti se, jos mietin, mikä on minusta kunkin yksittäisen Disney-klassikon paras hahmo. Jossain elokuvassa paras tyyppi on päähenkilö, mutta jossain toisessa klassikossa pahis on niin mahtava, että se syrjäyttää kaikki muut. Niinpä tästä alkaa uusi "sarja", jossa käyn läpi kaikki Disney-klassikot ja pohdin, kuka kunkin elokuvan hahmoista on minulle se tärkein. Katsotaan, huipentuuko sarja siihen tajunnanräjäytykseen, kuka on se kaikkien aikojen paras hahmo... Vai uskallanko sanoa ketään kaikista parhaaksi! :) 

Lyhyesti sanottuna alapuolelle on listattu paras hahmo kustakin elokuvasta. Ja tämä on muuten se uusi "sarja", josta mainitsin maaliskuun puolella.


Lumikki: Jörö


Lumikki-elokuvassa minut hurmaa aina uudelleen ja uudelleen Jörön vastustamaton yrmeys ja pahantuulisuus. Ehkä Jörö muistuttaa luonteeltaan hieman meitä suomalaisia yrmyjä - haluaisimme olla vain omissa oloissamme murjottaen (yleistys!). Jörö on viehättävän erilainen muihin kääpiöihin verrattuna, ja varsinainen vastarannankiiski. Silti Jörön kovan ulkokuoren alla sykkii lämmin sydän, jonka Lumikkikin saa elokuvan aikana huomata.


Pinocchio: Samu Sirkka

Samu Sirkka on Pinocchion omatunto, ja hyvin vastuullinen sellainen. Samu pitää huolen, ettei Pinocchio ajaudu maailman houkutuksen vietäväksi - tai ainakin yrittää pitää siitä huolen. Sirkka kokee elokuvan aikana monta turhautumisen hetkeä, muttei synkimpänäkään päivänä anna periksi Pinocchion suhteen. Samu Sirkka on kiltti tarinan kertoja, jolla on paljon positiivista auktoriteettia.


Fantasia: Mikki Hiiri


Fantasian parhaaksi hahmoksi on ihan pakko valita Mikki Hiiri, sillä onhan Mikki koko Disney-universumin alkuräjähdys. Menipäs taas kuvia maalailevaksi tekstiksi... Vuoden 1940 Fantasia sisältää vain pari juonellista tarinaa, suurin osa elokuvan animaatiopätkistä on pelkkää maailman ihmeiden kuvailua ja paikallaan lillumista. Paras juoni on Noidan oppipoika -sävellyksessä, jossa Mikki on utelias, touhuava ja hieman sekoileva (alkuperäinen) itsensä.



Dumbo: Dumbo



Awwww!!! Dumbo on ehdottomasti nimikkoelokuvansa paras hahmo! Dumbo on niin suloinen, ihana ja kaikin puolin hellyyttävä norsunpoikanen. Vain julmasydäminen voisi olla tuntematta sääliä ja surua Dumboa kohtaan tätä kiusattaessa. Dumbo opettaa meille kuitenkin sen, että vahvuuksiaan kannattaa käyttää hyödyksi, ja kannattaa olla oma itsensä. Ja Dumbon korvat ovat aivan ihanat! 



Bambi: Bambi

Bambi on Dumbon lailla suloinen, suurisilmäinen ja ihana eläinlapsi. Saamme tosin seurata Bambin kasvua ja näemme hänet myös aikuisena, toisin kuin Dumbon. Bambista ihanan tekee hänen viattomuutensa ja lapsellisuutensa, ja aikuisena peurana näemme hänen aikuistuvan, rohkaistuvan ja pitävän huolta läheisistään. Bambi on mainio roolimalli sen suhteen, että elämässä selviää kaikesta, että kyllä se aurinko paistaa tummimmankin pilven takaa. Bambin kanssa melko tasaväkisen ihana hahmo elokuvassa oli Rumpali, mutta Bambi vei niukasti voiton.


Saludos Amigos: Lentokone Pedro

Lähde: http://www.cornel1801.com
Pedro on hyvin rohkea ja päättäväinen postikone elokuvassa Saludos Amigos. Pedro haluaa olla jo kovasti aikuinen ja hoitaa samoja töitä kuin hänen vanhempansa, mutta vanhemmat eivät uskalla päästää häntä lentämään yksin Andien, ja julman Aconcagua-vuoren yli. Päästessään vihdoin suorittamaan tärkeää postilentokoneen tehtävää Pedro iloitsee lapsen lailla, ja hänen huolettomuus ja positiivisuus tarttuu katsojaankin. Go, Pedro, go!




The Three Caballeros: Pablo Pingviini

Pablo on hyvin harvinainen pingviini: hän ei tykkää kylmästä. Pablo on haaveillut koko elämänsä ajan lämpimästä, palmupuiden täyttämästä saaresta, jonne hän voisi asettua asumaan. Galapagos-saaret kuulostavat juuri täydelliseltä paikalta hänen unelmansa toteuttamiseksi. Niin Pablo päättää toteuttaa unelmansa! Monet muut eivät haaveilussaan pääse koskaan käytäntöön asti, joten Pablo osoittaa suurta sinnikkyyttä ja tahdonvoimaa lähtiessään kohti päiväntasaajaa. Pablo vetoaa minuun myös ehkä senkin takia, että olen pienoinen vilukissa, ja hänen laillaan pidän enemmän lämpimästä kuin kylmästä. 


Make Mine Music: Sonja-ankka

Sonja-ankka ei ehkä ole se mieleenpainuvin hahmo Make Mine Musicista, kun ajattelee, että samassa elokuvassa seikkailee Willie-valas, pesäpalloilija Casey, Johnny Fedora sekä tietenkin samaisessa pätkässä Sonjan kanssa esiintyvät Pekka ja susi. Sonja on kuitenkin muihin hahmoihin verrattuna niin lempeä, hauska, laiska ja pelokas, että minun sympatiani ovat täysin hänen puolellaan. Ehkä Sonjassa on jotain Aku Ankkamaista vivahdetta, ja suomalaisena Aku Ankka -kansana minun on vain pakko pitää tästä ankasta. Joskin Sonjahan on ilmiselvä sorsa, ei ankka - mutta koska Prokofjevin alkuperäiskuunnelmassa seikkailee ankka, niin sehän se Sonjakin sitten on.


Pennitön ja suruton: Aku Ankka

Jo äskeisessä kappaleessa vihjailin suomalaiseen ankka-kansalaisuuteen, ja kun Aku nyt esiintyy elokuvassa tärkeässä ja juonellisessa roolissa (verrattuna Saludos Amigosin Akuun), pakkohan minun on hänet valita parhaaksi hahmoksi. Akussa minua viehättää tietenkin hänen räjähdysherkkä persoonansa, joka ei voi olla huvittamatta ketään. Aku lausuu suoraan mielipiteensä ja tekee mitä itse tahtoo. Pennittömän ja suruttoman yksi parhaista kohtauksista on se, jossa Aku saa hulluuskohtauksen ruoan puutteessa. Animaatiopätkän alun jälkeen Aku jää valitettavasti hieman Mikki Hiiren varjoon, mutta minulle Aku on aina ykkönen!


Melody Time: Myrskytuuli

Mitäh? Kuka ihme on Myrskytuuli? Minäpä kerron. Myrskytuuli on Melody Timen viimeisessä animaatiopätkässä seikkailevan Pecos Billin hevonen. Pecos Bill ja Myrskytuuli ovat kasvaneet yhdessä, eikä mikään voi tulla tämän ystävyyden tielle - paitsi rakkaus. Pecos Billin rakastuessa Myrskytuulesta tulee ihanan Aku Ankkamaisen (taas Aku ilmestyy tekstiin!) mustasukkainen, ja hän ajatteleekin vain omaa etuaan karkoittaessaan Nopsajalka-Suen - ystävien tunteet jäävät siinä vaiheessa unholaan. Myrskytuuli on äkkipikaisuutensa ja itsekkyytensä ohella maailman nopein hevonen, joka suorittaa suorastaan ihmetekoja yhdessä Pecos Billin kanssa. 


Siinäpä oli ensimmäinen osa tästä "paras hahmo" -kavalkaadistani. Kuten varmaan huomasitte, niin käyn klassikoita läpi aina kymmenen elokuvan seteissä, jottei kerralla tule liikaa luettavaa (lue: kirjoitettavaa). Kertokaahan tekin toki kommentteihin, mitkä ovat teidän lempparihahmojanne kyseisisitä kymmenestä elokuvasta. Luen kommentteja mielelläni. :) Lähden muuten torstaina ulkomaille, ja palaan matkalta vasta ensi viikolla, joten toivotan jo tässä vaiheessa teille hyvää vappua!!!

6.12.2014

Think of Christmas, think of snow... 6.


Hyvää itsenäisyyspäivää!!!

12.6.2014

Tarkoin katso tietä maahan toiseen, sä käy ja maailma jaa.

Tämän tekstin myötä alkaa uusi "sarja" Rinki tinki tinkissä. Alla näette muokkaamiani kuvia, joissa Disney-hahmot on siirretty meidän maailmaamme, aitoon maailmaan piirrosmaailman sijaan. Tarkoituksenani on tehdä kaikista Disney-klassikoista vastaavanlaiset kuvat, ja julkaista ne täällä mahdollisuuksien mukaan kesälomani aikana! Julkaisutahti on täysin riippuvainen auringon esiintymistiheydestä sekä itikoiden lukumäärästä. Tässä ensimmäiset kuvat!

Taustan lähde: http://popular-archaeology.com

Taustan lähde: http://2012freshmanenglish.blog.ntu.edu.tw

Taustan lähde: http://www.photoeverywhere.co.uk

Taustan lähde: http://www.computerbild.de

Taustan lähde: http://news.buzzbuzzhome.com

Taustan lähde: http://cloudenterprise.info

Taustan lähde: http://naldzgraphics.net

Taustan lähde: http://www.listeningearth.com

Taustan lähde: http://www.visitfinland.com

Hahmoja elokuvista Leijonakuningas, 101 dalmatialaista, Melody Time, Räyhä-Ralf, Nalle Puhin elokuva, Lilo ja Stitch, The Adventures of Ichabod and Mr. Toad, Viidakkokirja ja Frozen.

(Ja Disney-hahmojen kuvat on otettu sivustolta disneyscreencaps.com.)

5.2.2013

Melody Time - elokuva-arvostelu


HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 


Elokuvan aloittaa laulu Melody Time, jonka aikana elokuvan tekijöiden nimet esitellään kaikelle kansalle. Melody Time sisältää lyhyitä tarinoita, ja tarinoiden välillä pensseli maalaa aina seuraavan tarinan nimen. Ensimmäinen tarina kertoo miehestä ja naisesta, jotka ovat lähteneet luistelemaan. Jäälle parin vie hevosten vetämä reki. Rekiajelun ajan soi kappale Once Upon a Wintertime. Jäällä mies alkaa esitellä taitojaan naiselle, mutta hän vahingossa likaa naisen mekon! Tästäkös nainen suuttuu, tosin ehkä vain saadakseen miehen kiinnittämään häneen enemmän huomiota. Nainen kävelee suuttuneena heikolle jäälle, ja hänen siellä ollessaan jäät särkyvät! Nainen jää jäälautan päälle, joka lähtee ajelehtimaan kohti vesiputousta! Nainen suorastaan pökertyy tästä tilanteesta. Mies lähtee pelastamaan naista, mutta hänkin pyörtyy. Toisten ollessa tajuttomina metsän oravat ja parin hevoset pelastavat naisen, ja tuovat hänet miehen syliin. Molemmat tulevat tajuihinsa tässä asetelmassa, ja nainen kiittää miestä vuolaasti suukoin pelastuksestaan. Mukana toiminnassa on myös pupupariskunta, jolle tapahtuu aivan samat asiat mitä ihmisillekin. 


Seuraavaksi seuraa hieman abstraktimpi tarinanpätkä. Kyseinen animaatio on tehty Kimalaisen lento kappaleeseen. Pieni kimalainen lähtee seikkailemaan, ja hän lentää kukkiin saadakseen niistä mettä. Tämä kaunis näkymä muuttuu pian kuitenkin kimalaisen painajaiseksi, sillä kukat muuttuvat soittimiksi, erityisesti pianon koskettimiksi. Soittimet lähtevät jahtaamaan kimalaista ja yrittävät syödä hänet. Pätkä loppuu rymähdykseen, jossa pianon koskettimia lentelee ympäriinsä. 

Kolmannessa tarinassa pääsemme tutustumaan amerikkalaiseen legendaan, Johnny Appleseediin. Johnny asuu omenapuiden täplittämällä tilalla, ja laulelee iloisesti laulua The Lord is Good to Me. Johnny katselee samalla kaihoisasti ohi kulkevia uudisraivaajia, jotka laulavat laulua Get on the Wagon Rolling West. Johnnykin haluaa uudisraivaajaksi! Mutta miten hän voisi ikinä ruveta sellaiseksi, kun hän on niin pieni. Silloin Johnnyn eteen ilmestyy hänen suojelusenkelinsä, joka muistuttaa erehdyttävästi uudisraivaajaa. Enkeli kehottaa Johnnya toteuttamaan unelmansa, joten niin Johnny päättää lähteä länteen. Yhdessä enkeli ja Johnny laulavat laulun The Apple Song. Johnny ottaa mukaansa kolme tärkeintä tavaraansa: omenansiemenet, Raamatun ja kattilan hatuksi. Ja niin Johnny lähtee valloittamaan suurta tuntematonta. Johnny pääsee länteen, jossa hän kohtelee luonnon eläimiä ystävällisesti. Hän istuttaa lännen metsiin hurjasti omenapuita ja uskoa. Ihmiset alkavat kunnioittaa Johnnya, ja he järjestävät juhlat hänen kunniakseen ja tekevät sinne erilaisia herkkuja omenoista. Juhlissa lauletaan laulu The Fest Song. Johnny istutti metsiin omenapuita 40 vuotta, ja sitten hän päätti istahtaa puun juurelle lepäämään. Sieltä vanha tuttu suojelusenkeli tuli hakemaan Johnnyn kanssaan taivaaseen. Tuolla taivaassa Johnny istuttaa omenapuita yhä nykyäänkin, ja nämä taivaalliset omenatarhat voi nähdä joskus kauniilla säällä pilvissä. 

Tarina Pikku-Tuutista vie meidät aivan toisiin tunnelmiin. Pikku-Tuut on pieni hinaaja, joka haluaa kasvaa isona samanlaiseksi hinaajaksi kuin isänsä. Valitettavasti Pikku-Tuut on kovin villi ja viikarimainen alus, ja hän aiheuttaa monia vaaratilanteita New Yorkin satamassa. Pikku-Tuut päättää kuitenkin olla kiltti ja auttaa isäänsä. Hänen suunnitelmansa ei kuitenkaan toteudu oletetulla tavalla, vaan Pikku-Tuutin ansiosta iso laiva ajaa karille suoraan kaupungin keskustaan. Pikku-Tuut karkotetaan tämän seurauksena valtamerelle. Pian merellä nousee hirmuinen myrsky, ja Pikku-Tuut näkee siellä laivan, joka on joutunut pulaan. Pieni alus päättää lähteä auttamaan laivaa. Päättäväisyydellä ja sitkeydellä Pikku-Tuut saa hinattua laivan New Yorkiin, jossa kaikki riemuitsevat hänen kunniakseen. Taustalla kertoja laulaa Little Toot -kappaletta. 



Seuraava animaatio kertoo puista. Trees -kappale on sävelletty runoon, ja nyt siitä on tehty animaatio. Tämä herkkä pätkä kertoo luonnon ihanuudesta ja näyttää meille erilaisia puita. Laulu loppuu sanoihin:”Poems are made by fools like me, but only God can make a tree.” Lopussa mäellä seisova puu näyttää erehdyttävästi ristiltä. 


Sitten lähdemme taas Akun, Josen ja aracuan-linnun matkaan. Kolmesta Caballerosta tuttu aracuan-lintu on hovimestarina ravintolassa, johon Aku ja Jose saapuvat masentuneina. Lintu piristää ystävykset musiikilla kappaleen Blame it on the Samba tahtiin. Meno muuttuu taas abstraktiksi. Paikalle hyppää oikea nainen, joka alkaa soittaa erilaisia latinalaisen amerikan soittimia. Aku ja Jose ihastuvat tietenkin heti tähän näkyyn. Aracuan-lintu pilaa kuitenkin kaverusten rakkauden osoittamisyritykset. 

Viimeisessä tarinassa lähdemme matkalle Texasiin, ja alussa näemme Texasin erämaita kappaleen Blue Shadows on the Trail tahdissa. Preerialle on leiriytynyt kasa aitoja ihmisiä, joista yksi alkaa kertoa kahdelle lapselle tarinaa Pecos Billistä. Kauan sitten uudisraivaajaperhe oli matkalla vankkureillaan, kun vankkureista putosi poika. Poika jäi preerialle, ja hänet kasvatti kojootti. Pecos Bill nimen saanut poika halusi kasvettuaan olla paras kaikessa, ja niin hän opetteli kaikkien preerian eläinten tavat, ja tosiaan olikin paras kaikista. Pecos Bill pelasti nuorena hevosen korppikotkien kynsistä, ja hevosesta tuli hänen rakas ystävänsä Myrskytuuli. Isona Pecos Billistä kasvoi cowboy, ja hän teki vaikka mitä urotöitä laulun Pecos Bill tahtiin. Eräänä päivänä preerialle saapuu Nopsajalka-Sue, johon Pecos Bill ihastuu päätä pahkaa. Eipä mene kauaakaan, ennen kuin pari viettää häitä. Ennen vihkitilaisuutta Sue haluaa kuitenkin ratsastaa Pecos Billin Myrskytuulella. Hevonen ei kuitenkaan tykkää Suesta yhtään, sillä on hänestä hyvin mustasukkainen. Heti, kun Sue nousee hevosen selkään, alkaa Myrskytuuli vikuroida ja hypellä ja raivota. Nopsajalka-Sue raukka ei kestä hevosen selässä, vaan hevonen lennättää hänet kuuhun. Häitä ei tietenkään voida järjestää, kun morsian on kuussa. Tämän jälkeen joka yö Pecos Bill on ulvonut kuuta, ja hänen kasvattivanhempansa kojootit ulvovat Pecosin surua tämän kanssa. Ja siinä on selitys sille, miksi kojootit ulvovat kuuta!!!

Melody Time, suomeksi Säveltuokio, on valmistunut vuonna 1948. Melody Time kuuluu toisen maailmansodan aikana tehtyihin ”kokoelmaelokuviin”, joissa oli monta lyhyttä animaatiota yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Näiden elokuvien tarkoituksena oli tuoda studioille rahaa, jotta studiot pystyisivät tekemään jälleen pitkiä kokoillan elokuvia. Tavoite onnistuikin vuonna 1950 Tuhkimon myötä. Fantasiasta Melody Time eroaa siinä mielessä, ettei sen animaatioita ole sävelletty klassiseen musiikkiin, vaan 40-luvun suosittujen artistien esittämiin kappaleisiin. Puolestaan Pennittömästä ja suruttomasta tämä elokuva eroaa siten, että Walt Disney antoi animaattoreilleen vapaat kädet animaatioiden teon suhteen. 

 Elokuvan piirrosjälki on hyvin sarjakuvamaista. Aku Ankasta tutunnäköiset hevoset ja ankkalinnalaiset tuntuvat seikkailevan elokuvan eri animaatioissa. Välillä sarjakuvamaisuus muuttuu kauniiksi maisemiksi, joita harvemmin sarjakuvissa esiintyy, ja nämä maisemat tuovat mieleen Fantasian. Sen sijaan puista kertovan pätkän animaatio muistuttaa hyvin paljon Bambin sadekohtausta. Tuntuu, etteivät animaattorit olisi jaksaneet kaikissa kohtauksissa animoida kaikkia yksityiskohtia, esim. varjoja. On elokuvan ulkoasu silti ihan miellyttävää katseltavaa. Elokuvan laulut sen sijaan jäävät vähän etäisiksi, eikä niistä monikaan jää päähän soimaan elokuvan loppumisen jälkeen. 


Melody Timessa animaatioiden juoniin on panostettu. Suurimmassa osassa animaatioista on selkeä juoni, joka tekee elokuvan seuraamisesta paljon mukavampaa. Vain parissa animaatiossa haahuillaan ilman selkeää rakennetta, mutta jotenkin se on tässä elokuvassa piristävää, koska juonellisia tarinoita on niin paljon. Puut-pätkä rauhoittaa kivasti elokuvan keskivaiheilla, Kimalaisen lennossa on mukavaa abstraktiutta ja Samba-pätkä vie Saludos Amigos -elokuvan tunnelmiin.

Elokuvassa esiintyy hyvin periamerikkalaisia hahmoja: Pecos Bill ja Johnny Appleseed. Wikipedian mukaan herra Appleseed on elänyt oikeasti 1700–1800 lukujen vaihteessa nimellä John Chapman. Sen sijaan Pecos Bill on täysin keksitty hahmo. Molempien legendat elävät yhä amerikkalaisten keskuudessa. Pikku-Tuut -laivakin asuu New Yorkissa, mikä vahvistaa amerikkalaisuuden asemaa entistä enemmän. Voisikohan Pikku-Tuut olla eräänlainen esikuva Autot -elokuvalle yhdessä Pedro-lentokoneen (elokuvasta Saludos Amigos) kanssa? Melody Timessa korostetaan myös kristillisyyttä hyvin paljon, kenties eniten kuin missään muussa Disneyn elokuvassa. Johnny Appleseed ottaa mukaansa Raamatun ja lähtee viemään ilosanomaa kaikelle kansalle suojelusenkelin kehotuksesta, ja Puut-tarina loppuu selkeään kristilliseen symboliikkaan. (Voitte kuvitella, miten hihkuin ilosta, kun tajusin sen! Ei sitä joka päivä huomaa elokuviin kätkettyjä vihjauksia!) 

Melody Time voi hyvinkin olla paras näistä Disneyn ”kokoelmaelokuvista”, joissa on enemmän kuin kaksi animaatiota, juuri tuon animaatioiden selkeän juonen perusteella. Tarinat ovat hauskoja ja hahmot samaistuttavia amerikkalaisuudestaan huolimatta. Miinusta elokuvalle tulee vain musiikista, joka voisi olla iskevämpää. Tosin hyvyydestään huolimatta ei elokuva pääse samalle tasolle kokopitkien tarinoiden kanssa. DVD-kotelon takakannessa sanotaan: ”Melody Time on ajaton klassikko ja kuuluu jokaisen Disneyn ystävän DVD-kokoelmaan!” Ja tästä olen samaa mieltä! :) 

26.4.2012

Laula vain hymyillen...

Syksyllä lupasin kirjoittaa tänne blogiini listan, jossa kerron kaikista Disney-leffoista parhaan biisin. Nyt on aika vihdoin täyttää lupaukseni, ainakin melkein. En nimittäin kerralla mitenkään jaksa/ehdi kirjoittaa kaikista elokuvista parasta biisiä. Niinpä tällä kertaa päätän parhaat biisit kymmenestä ensimmäisestä Disney-klassikosta, ensi kerralla sitä seuraavasta jne. Pidemmittä puheitta aloitetaan lista "paras laulu kyseisestä elokuvasta".

Lumikki 
Some Day My Prince Will Come / Kerran kai prinssin kai

Miettiessäni Lumikin lauluja tajusin, että siellä on monta tosi hyvää laulua! Kukapa voisi unohtaa "Ain laulain työtäs tee" -laulun mahtavat viheltelysoolot, tai kääpiöiden "hai houn" jankkaamisen? Mahtava biisi on myös prinssin laulama Syömmeni laulu (varsinkin suomeksi!). Valitsin silti parhaaksi kappaleeksi Lumikista laulun Some Day My Prince Will Come, joka on ehdottomasti parempi englanniksi!

Koska Lumikki on vanha elokuva, ei äänentoisto silloin ole ollut nykypäivän tasolla, ja laulu kuulostaa tosi vanhalle ja jotenkin nostalgiselle, kun sitä kuuntelee alkuperäisversiossaan. Lumikki laulaa laulun elokuvan loppupuolella kääpiöille unelmoidessaan prinssistä. Laulu kuuluu myös elokuvan lopussa prinssin saapuessa, ja jos en nyt ihan väärin muista, niin taitaa kuulua myös elokuvan alussa alkutekstien aikana. Laulu on jotenkin niin suloinen ja romanttinen, että sen kuunneltuaan tulee aina todella rauhallinen olo.

Pinocchio
When You Wish Upon a Star / Tähti toiveen toteuttaa


Olisi suorastaan noloa, jos en olisi valinnut tätä kappaletta Pinocchion parhaaksi lauluksi. Tästä sävelmästä on myöhemmin tullut koko Disney-yhtiön virallinen "teema", joka soi Disneyn linnan esiintyessä elokuvien alussa. Elokuvan alussa Samu Sirkka laulaa laulua valokeilan hohteessa. Elokuvan lopussa laulu on mahtavana kuoro-pauhuna tähtien loisteessa. Laulu on parempi englannin kielisenä. Tämä laulu on rauhallinen ja toiveikas, tunteita herättävä ja aika ihana. :)





Fantasia
Ave Maria by Franz Schubert

Fantasia on elokuva, jossa on animaattorit ovat animoineet animaatioon, mitä heille on tullut mieleen jonkin klassisen kappaleen pohjalta. Fantasia on elokuvana hyvin kulttuuripitoinen paukku, eikä sitä voi noin vaan katsoa huvikseen, täytyy olla oikea mieliala. Mutta meinasin valita Fantasian parhaaksi kappaleeksi Noidan oppipojan, mutta onneksi kuuntelin kaikki kappaleet läpi.Viimeinen animaatio on tehty Schubertin sävellykseen Ave Maria pohjautuen. Kappale on tehty hengellisistä lähtökohdista käsin, joihin itse animaatiossakin viitataan. Toivottavasti tämä tieto ei häiritse teitä kappaleen ihanuuden suhteen, sillä se on oikeasti todella ihana, todella tunteikas ja herkkä. Ihanaa klassista musiikkia! Lisäksi pointsit Schubertille sen takia, että olen tehnyt hänestä ala-asteella esitelmän. Jee! :)

Dumbo
When I See An Elephant Fly / Kun norsun mä lentävän nään

Tämä laulu on aivan mahtava! Vaikka elokuvassa laulu lauletaan alunperin kiusaamistarkoituksessa, muuttuu se jo elokuvan lopussa iloisemmaksi. Laulussa on mukaansa tempaava rytmi, sellainen hieman jazzahtava. Sanat ovat hauskat, ja minusta suomenkielisissa sanoissa on keksitty tosi hauska juttu! Siinä leikitellään ja ihmetellään suomenkielisiä yhdyssanoja, jotka muodostuvat kahdesta eri sanasta. Kuinka voi olla olemassa kalalokki, hirvikärpänen, tiensuu jne.? Ne ovat kaikki olemassa, ja sitten on olemassa myös lentävä norsu. Laulu on parempi silti englanniksi. Biisin äänityksestä huomaa taas laulun vanhuuden, ja itse pidänkin laulusta eniten itseni laulamanani, jos saan sanoa näin itserakkaasti. :)

Bambi
Love Is a Song / Rakkauden laulu


Elokuvan Bambi alussa ja lopussa lauletaan Rakkauden laulu. Laulun sävelmästä tulee mieleen koko Bambi -elokuva, ja sen kuullessa tulee aina nostalginen tunnelma. Tai sanotaan näin, että jos Bambi -elokuvan kiteyttäisi yhteen lauluun, se olisi tämä laulu. Kaikkien Disney-elokuvien kohdalla tämä yhteen lauluun kiteyttäminen ei onnistu, mutta Bambi on tästä poikkeus. En osaa sanoa, onko laulu parempi suomeksi vai englanniksi.






Saludos Amigos
Aquarela do Brasil

Täytyy sanoa, että tämän tyylinen musiikki ei ole lemppariani. Kyseinen kappale on silti paras elokuvasta Saludos Amigos. Sanotaan nyt näin, että jos ette ole hirveitä Disney-faneja, ei kyseistä elokuvaa tarvitse katsoa. Elokuvassa esitellään Etelä-Amerikkaa pienissä animaatiopätkissä. Tämä laulu kertoo rakkaudesta Brasiliaan, ja sen aikana pensseli maalaa peribrasilialaista maisemaa. Aquarela do Brasil lauletaan kokonaan espanjaksi. Laulussa tulee hyvin esiin Brasilian rytmit ja muutenkin brasilialainen musiikki. Tai no mistäpä minä sen tiedän, kun en ole sitä enemmän kuunnellut. :)

The Three Caballeros
The Three Caballeros

Elokuvan nimeä kantava laulu on reipas ja rytmikäs biisi, josta tulee hyvälle mielelle. Laulu on osaksi englanniksi ja osaksi espanjaksi. The Three Caballeros -laulun laulavat Aku Ankka ystäviensä José Cariocan (oikealla) ja Panchito Pistolesin (keskellä) kanssa. Nämä Akun ystävät asuvat Etelä-Amerikassa, josta tämäkin elokuva kertoo pienten animaatiopätkien muodossa. Osa animaatioista on hyvinkin absurdeja. Samat hahmot ovat myöhemmin esiintyneet Don Rosan sarjakuvissa, joissa he laulavat (käsittääkseni) kyseistä kappaletta. Sanotaan vielä näin, että tämäkään laulu ei ole minusta sitä Disney-laulujen parhaimmistoa.




Make Mine Music
Johnny Fedora and Alice Blue Bonnet

Make Mine Music -elokuvassa on taas monia lyhyitä animaatioita, jotka joko perustuvat lauluun tai laulut on tehty animaatioita varten. Johnny Fedora and Alice Blue Bonnet -laulu kuuluu samannimiseen animaatiopätkään kyseisessä elokuvassa, ja se on ainoa elokuvan lauluista, joka alkaa soida päässä vain laulun nimen kuullessa. Animaatio kertoo kahden hatun rakkaustarinan, joka saa dramaattisen piirteen, kun ihminen tulee ostamaan hatun itselleen. Laulu on hauska ja iloinen ja minusta oikeasti hyvä! Laulu on hyvin pitkä, sillä siinä samalla kerrotaan hattujen tarina. Varoitus: se jää oikeasti soimaan päähän!!!!


 Pennitön ja Suruton
My, What a Happy Day 


Tälle laululle on varmasti olemassa suomenkielinen vastine, mutta en löytänyt sitä! Pitäisi katsoa elokuva, niin tietäisin sitten. Elokuvassa Pennitön ja Suruton on vain kaksi animaatiota, joista jälkimmäinen kertoo Jaakko ja pavunvarsi -tarinan Mikki Hiiren ja Aku Ankan voimin. Tämän tarinan kultainen harppu laulaa animaation alussa iloisen laulun "My, what a Happy Day" kaiken ollessa vielä hyvin. Laulu on iloinen ja pirtsakka, todella nimensä veroinen kappale.






Melody time
The Lord Is Good to Me

Melody Time:ssa on jälleen kerran monta lyhyttä animaatiota musiikkeineen päivineen. Laulun The Lord Is Good to Me laulaa omenafarmari (voiko niin sanoa?), jolla on mahtava omenasato, josta hän on tyytyväinen. Laulussa on selvää 40-50 luvun sanomaa kristinuskon tärkeydestä ja nuhteettomuudesta, josta voi olla montaa eri mieltä. Laulu on kuitenkin iloinen ja melodia tarttuva, ja lenkillä ollessa askeleita tekee mieli ottaa rytmin tahtiin. En ole kyllä koskaan lenkillä ollessani kuunnellut kappaletta, mutta näin voisin kuvitella tapahtuvan.


Siinä oli nyt ensimmäisistä kymmenestä Disney-klassikosta parhaat laulut. Lista jatkuu, kun jaksan ahertaa sen kimpussa. :) Nyt toivotan kaikille hyvää vappua!!!