Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lady Tremaine. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lady Tremaine. Näytä kaikki tekstit

6.3.2014

Ken on maassa kauhehin? 13.


On aika hypätä viimeistä kertaa vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kisan kilpailijoiden elämään. Tällä viikolla pääsemme katsomaan, mitä pahiksille kuuluu näin kilpailun jälkeen, mitä he ovat puuhanneet kotonaan. Aloitamme kuulumisten kysymisen naisesta, joka tippui ensimmäisenä ja lopetamme sen voittajaan Gotheliin. Samainen tippumisjärjestys on esillä myös ylhäällä olevassa kilpailijoiden yhteiskuvassa. Siirtykäämme nyt kuitenkin nykyhetkeen ja kuulumisten pariin.


Pahatar tippui kisasta ensimmäisenä heti lähikasvokuvan jälkeen. Pahatarta moitittiin aivan liian tylsäksi muuhun naisjoukkoon verrattuna. Mutta mitä Pahattarelle kuuluu nyt? "Minusta on tullut Jafar Jafarin paikalle. Itämaat ovat aina kiehtoneet minua. Kun huomasin, että suurvisiirin paikka Agrabassa on auki, muutin sinne välittömästi. Aion onnistua siinä, missä ihailemani Jafar ei onnistunut - nimittäin kaiken hyvyyden tuhoamisessa!" 

Selvä. Pahatar näköjään menetti järkensä lopullisesti kisassa tulleen pettymyksen takia. Mutta Pahatar, miltä tuntuu nyt ajatella kilpailua? "Tiedän, että olen voittanut kaikki pääsemällä Agraban suurvisiiriksi. Kilpailun ajatteleminen saa silti minussa vieläkin aikaan suoranaisia raivokohtauksia, ja tätä haastatteluakin varten minun piti vetää ilokaasua, etten suorastaan räjähtäisi. Joten ei, en ole yhtään pettynyt." Hienoa.


Herttakuningatar putosi kisasta toisena tullen näin yhdenneksitoista. Katsojat eivät vakuuttuneet kuningattaren kolmen kuvan kuvasarjasta, joten hän sai luvan lähteä. Ilmeisesti Herttakuningatar on toipunut lähdöstään hyvin, sillä tavatessamme hänet hän ei enää uhkaillut meitä pään katkomisella. "Kisan loppumisen jälkeen kävin kolmen viikon ajan terapeutilla, kunnes tajusin, että katkeruuteeni auttaa paremmin kroketin peluu. Hoitovirheen takia terapeutiltani katkesi pää. Rakastan kroketin pelaamista ja olen pelannut sitä Ihmemaassa joka päivä sinne saapumisestani lähtien! Ja olen vielä voittanut joka kerta! Niin hyvä minä olen! Suosittelen peliä teillekin." 

Mihin kuvausteemaan olisit halunnut itse osallistua? "Tietenkin harrastuskuvaan. Olisin poseerannut mitä ylväimmässä kroketti-asennossani. Harmittaa, kun tipuin juuri ennen harrastuskuvaa kisasta pois. Hyvä kuvausteema olisi ollut myös ylhäisö-kuva, jossa kaikkien olisi pitänyt poseerata niin majesteetillisesti kuin he vain osaisivat. Tuollaisen kuvan jälkeen olisin voittanut kisan taatusti!"


Harrastuskuvan jälkeen kisasta tippui pois Helga Sinclair. Näin ollen hän sijoittui sijalle kymmenen. Tippumisensa jälkeen Helga on, yllätys yllätys, jäänyt oleilemaan Suomeen! "Se on totta. Kilpailussa silmiini pisti se järkyttävän suuri sokerin määrä, jolla tuomari ruokki meitä kilpailijoita. (Hups...) Kyllähän meidän kaikkien pitäisi tietää, ettei sokeri ole se tärkein osa ruokavaliotamme - varsinkaan muffinsseissa ja suklaapatukoissa oleva sokeri. Niinpä olen jäänyt Suomeen pitämään puolustuspuheita kasviksien ja vihanneksien suhteen. Olen käynyt luennoimassa kouluissa, eduskunnassa ja Fazerilla. Jostain syystä tuomari on vältellyt minua, enkä saa häneen minkäänlaista yhteyttä. Tämänkin haastattelun hän teki assistenttinsa kautta. Tiedättekö te mitään keinoa, jolla saisin iskostettua tuomarin päähän ruokavalion tärkeyden?" 

Emme tiedä. Tuomari on menetetty tapaus. Sen sijaan kysymme sinulta, kuka olisi saanut mielestäsi voittaa kisan? "Minä tietysti. Kuvani olisi näyttänyt todella kauniilta blogin reunassa. Jos muista kilpailijoista ajattelee kauneinta naista, olisi se ollut mielestäni Pahatar. Oli ihan epäreilua, että hän tippui ensimmäisenä, vaikka onkin niin kaunis nainen. Ja mitä tippuminen teki hänen järjelleen, voi kamala! Suosittelen parannuskeinoksi vihersalaatin syömistä!"


Madame Meduusa sijoittui kisassa paikalle yhdeksän. Tippuminen tapahtui tehokolmikko-kuvan jälkeen, jossa Meduusa näytti suorastaan järkyttävältä. Nyt voimme järkyttyä Meduusan uutisista, sillä hänen elämäntarkoituksensa on täyttynyt. "Minusta tuli rikas!!!! MINUSTA!!!!! RIKAS!!!!! OO-DE-LAL-LYY!!!!! Kisasta putoamisen jälkeen lähdin Alaskaan kaivamaan kultaa, mutta löysin TIMANTIN! Järjettömän suuren ja kimaltelevan timantin! Nyt voin toteuttaa kaikki toiveeni ja muuttaa asumaan Hawaijille! Jiihaa! Joku kauneuskilpailu, pyh! Mitä väliä kauneudella on kunhan on RIKAS!!!!!" 

Onnittelumme, madame Meduusa. Toivottavasti olet tarkistuttanut, että timantti on aito eikä lasia. Kerrohan, mitä neuvoja antaisit tuleville kilpailijoille? "Pyrkikää tippumaan kisasta pois mahdollisimman nopeasti, jo ensimmäisten joukossa! Kisan jälkeen teitä odottaa nimittäin kaikkien toiveittenne täyttymys! Jiihaaa! Älkää siis hymyilkö ja esittäkää typerää kaikissa kuvissanne, niin onni teidät perii!"

Lähde: http://disney.wikia.com
Hulluttelukuvan epäonnistuttua Lady Tremaine sijoittui kisassa paikalle kahdeksan. Mutta mitä hänelle kuuluu nyt? "Löysin takapihaltani taikasauvan! En tiedä, mistä se on sinne joutunut, mutta nyt se on minun! Opettelen parasta aikaa taikomaan. Kunhan osaan taikoa, olen voittamaton! Sitten minun tyttäreni pääsee naimisiin prinssin kanssa ja minusta tulee kuningatar! Ja hei, sittenhän minusta voi myös tulla tämän kisan voittaja! Koko maailman kaunein nainen! Hahaa! Kuulette minusta vielä!"

Hui! Toivottavasti Lady Tremaine ei koskaan opi taikomaan. Kysymme naiselta vielä, että kenestä tuli kisassa paras ystäväsi? "Minullahan ei ole ystäviä. Höh. Kaipaan ainoastaan ihanien tyttärieni Anastasian ja Druzellan seuraa. Tietysti yritin luoda kontaktia kisan kuningattariin, Narissaan ja Herttakuningattareen, jotta minulla olisi jo yhteyshenkilöitä hovissa sinne päästyäni. Voih. Toivottavasti pääsen hoviin pian!"


Narissa tippui kisasta kuudentena juuri ennen joululomaa. Narissan muodonmuutos vanhaksi naiseksi ei toiminut ollenkaan niin hyvin, kuin Narissa itse ajatteli. Nyt Andalusian kuningatar on kuitenkin toipunut pudotuksesta. "Olen rakastunut! Kotilinnaan tullessani huomasin, miten ihana namupala apulaiseni Nathaniel onkaan! Hän tottelee jokaista käskyäni ilman, että minun pitäisi käyttää häneen taikavoimia. Luulen, että Nathanielkin on ihastunut minuun. Suosioni kuningaskunnassa nousisi varmasti pilviin, jos menisin naimisiin. Niinpä olen harkinnut tuon hölmön miehen naimista. Siinä naimakaupassa valta säilyy yhä minulla."

Kuka saisi mielestäsi osallistui seuraavan vuoden kisaan? "Tietysti minä! Minulle tehtiin tässä kisassa täyttä vääryyttä tiputtamalla minut jo näin aikaisin pois. Minun olisi kuulunut voittaa! Jos jostain kumman syystä en saa enää kisaan osallistua, saa koko formaatin puolestani lopettaa!"


Kuningatar tippui kisasta esiteltyään meille kätyrinsä korpin. Täten Kuningatar sijoittui sijalle kuusi.  Haastattelemamme Kuningatar vaikutti olevan vieläkin katkera tippumisestaan. "Olen selvinnyt tippumisesta hyvin. Itse asiassa tulin siihen tulokseen, että koko kisa tuomareineen ja äänestäjineen on väärässä. Ostin nimittäin itselleni taikapeilin, joka kertoo, kuka on maassa kaunehin. Peili kertoo joka kerta minun olevan koko maailman kaunein! Muahahhaa! Siitäs saitte! Enkä varmasti ole taikonut peiliä vastaamaan ohjeitteni mukaan, en varmasti! Minä olen siis maan kaunein!!!!!"

Selvä. Hyvä tietää. Mutta mitä mieltä olet kisan tuomaroinnista? "Voi hyvänen aika, tuomarihan oli silkka pelle! Mielestäni hän vaikutti äänestystuloksiin ja pudotteli noin vain inhoamiaan kilpailijoita pois! Ärh! Mielestäni tuomarin saisi vaihtaa ihan kokonaan uuteen! Minä voisin järjestää vanhalle jonkin onnettomuuden.... Muahahhaa!" Hui! Nyt täytyy tuomarin olla varuillaan!

Lähde: https://herbedisdeadly.wordpress.com
Cruella de Vil sijoittui kisassa viidenneksi. Lähtö tapahtui hymykuvan jälkeen arvan avulla. "Hahahahaa. Koko kisa oli ihan typerää ajanvietettä. Nyt kaikki on niin erinomaisen hiveää. Kävin nimittäin Pariisissa, tuossa muodin valtakaupungissa, ja ah, millaisen turkin löysin kokoelmiini! Seeprasta tehdyn! Tai oikeastaan en ole vielä tuota turkkia saanut, mutta olen tilannut sellaisen. Turkin pitäisi saapua kotiovelleni ylihuomenna. Ah! Elämä hymyilee minulle! On hienoa näyttää tyylikkäältä näin kevään tullessa!"

Noh Cruella, mitä mieltä olet äänestäjistä? "Äänestäjät eivät tehneet työtään ollenkaan niin antaumuksellisesti kuin edellisvuosien kisoissa. Äänestysvimma loppui varsinkin juuri, kun kriittiset paikat alkoivat olla kyseessä! MINÄ putosin sen takia, kun minua ei äänestetty! Voi ei! Olen ikuisesti katkera tästä minua kohdanneesta ahdingosta... Teidän olisi pitänyt äänestää minua, MINUA!!! Eikun tässä kisassa äänestettiinkin tippujaa.... Teidän olisi pitänyt äänestää Gothelia, GOTHELIA!!!!!" Kiitos.

Lähde: http://disney.wikia.com
Silmäpusseillaan tuomarin "valloittanut" Yzma pääsi kisassa sijalle neljä. Yzma putosi kilpailusta hyviskuvan jälkeen, jossa hän esitteli meille vihaamansa keisari Kuzcon. Yzma ei ole tuomarin onneksi enää vihainen, sillä hän on löytänyt muuta ajattelemisen aihetta itselleen. "Päästyäni yli epäreilusta pudotuksesta päätin aloittaa uuden harrastuksen. Ongelma oli vain siinä, minkä monista tuhansista harrastuksista valitisisin, mikä sopisi juuri minulle, mahtavalle Yzmalle, parhaiten. Päätin inspiroitua kanssakilpailijoideni harrastuksista, ja lopulta aloin tehdä kemiallisia kokeita Kuningattaren tapaan. Pari räjähdystä koettuani olen alkanut päästä kärryille aineiden sekoittelusta. On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea voin tehdä tulevaisuudessa!" 

Katsotaan kuitenkin hetki vielä menneisyyteen. Mikä oli mielestäsi paras kuvausteema? "Pidin todella paljon kuvasarja-kuvista. Oli hauskaa nähdä, miten erilaisia liikkeitä kilpailijat keksivät. Mielestäni myös naamiaiskuvissa olisi ollut potentiaalia, mutta kärkikolmikon kuvat jäivät yksinkertaisiksi. Hauskinta oli kuitenkin kuvata naurukuvia. Kuvauksissa sai kerrankin nauraa! Hahaa!"

Lähde: http://www.thehunchblog.com
Ursula sai kisassamme pronssia. Hän tippui kymmenentenä naamiaiskuvien jälkeen. "Äh, en edes muista enää koko kisaa! Olihan se ihan kivaa kilpailla kanssasisarien kanssa, mutta paljon mukavampaa oli palata omaan kosteaan kotiin kilpailun loputtua. Omassa sängyssä on niin ihana nukkua! Kiero ja Liero ottivat minut niin ihanasti vastaan, että! Olen jatkanut elämääni meren alla samaan tapaan kuin aina ennenkin. HALUAN meren kuningattareksi ja punon kavalia juonia toiveeni toteuttamiseksi.  Itse asiassa seuraavaan juoneeni liittyy kuninkaan tytär Ariel.... Muahahhaa!"

Mikä oli mielestäsi huonoin kuvausteema? "Pöh, kysyttekin vielä. Tietysti naamiaiskuvat! Eihän kukaan älyllinen olento halua esittää ketään muuta, kuin mikä itse on! Surkeita kuvia oli myös hassuttelukuvat. Miksi meidän pitää hassutella tällaisessa tärkeässä kisassa, jossa meidän oletetaan näyttävän mahdollisimman esteettisiltä? En niele ollenkaan tuomarin puhetta heittäytymään pystyvistä kilpailijoista. Luulen, että tuomari vain haluaa meidän näyttävän typeriltä! Senkin kurja sika!"


Matami Mimmi tuli toiseksi kisassa. Hän hävisi niukin naukin kilpailun voittajalle. Näyttää siltä, että kisan jälkeen Mimmi on halunnut tehdä itsestään entistä kauniimman.... onko näin? "Kyllä. Mutta iloa mulle on kamala."

Jaaha, Matami Mimmi palaa niukkasanaiseen linjaansa finaalin puhetulvan jälkeen. Kerrohan silti, millaista oli elämä talossa yhdentoista muun kilpailijan kanssa? "Raivostuttavaa." Selvä. Kiitos vastauksestasi.


Vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kisan voitti Gothel. Mitä Gothel on kerennyt tehdä voittonsa jälkeen? "Olen lähtenyt maailmanvalloitus-kiertueelle. Ensimmäisenä vuorossa on Suomi, sillä oleskelen vieläkin täällä. Aion hurmata kaikki ihmiset ikiaikaisella kauneudellani, ja lopulta he eivät voi muuta kuin palvoa minua. Jos valloitusretken aloittaminen ei jostain syystä ota onkeensa täällä, aion lähteä kokeilemaan siipiäni Ukrainaan. Kuulemani mukaan meno siellä on tällä hetkellä sen verran sekopäistä, että minusta kruunattaisiin uusi presidentti tuossa tuokiossa! Hahaa! Odottakaa vaan, kuulette minusta vielä!"

Mitkä tunnelmat sinulle jäi kilpailusta? "Aivan mahtavat tunnelmat! Koko kisan ajan odotin, että koska minut jo ilmoitetaan voittajaksi, ja tulihan se kruunu lopulta päähän, kun tarpeeksi kauan jaksoi odottaa. Olen yksinkertaisesti paras! Tällaisia kilpailuita voisi järjestää useamminkin. Osallistuisin niihin oikein mielelläni! Ei siis muuta kuin buenostardesta vaan kaikille!"


Näin päätämme kisamme kaikkien kausien voittajien yhteiskuvaan. Ken on maassa kaunehin? jatkuu taas ensi vuonna - vai jatkuuko? Mitä mieltä olette? Onko formaatti kokenut jo huippukautensa? Onko sen aika siirtyä mullan alle? Jos taas haluatte jatkoa, kuka olisi teidän lempikilpailijanne? Tai mitä kisassa pitäisi muuttaa? Näihin mietteisiin lopetamme ja toivotamme kaikille lukijoille oikein hyvää maaliskuuta!

23.11.2013

Ken on maassa kauhehin? 6.

Nyt on viikon 47 Ken on maassa kaunehin? -kisan aika! Jihaa! Tällä viikolla kilpailijat saivat ainakin hetkellisesti nauttia lumen tulosta. Veimme heidät lumen peittämään metsään tutustumaan tähän perisuomalaiseen vuodenaikaan.


Matami Mimmi käveli lumessa kuin tottunut tekijä. Hänen kotimaahansa Britanniaan sataa lumivaippa aina silloin tällöin. Kuningatar näyttää osoittavan Mimmiä syyttävästi. Kertooko tämä siitä, että talossa on alkanut syntyä konflikteja? Narissa näyttää innostuneen lumesta vallattomasti. Kukkulan päällä oleva Cruella de Vil taas näyttää yrmeältä itseltään. Tuomaria hämmästyttää kovasti vain se, että miten Matami Mimmi ja Narissa tarkenevat olla ulkona noin vähillä vaatteilla?

Sitten itse kisan pariin. Tällä viikolla kisasta putoaja valittiin hyvin yksimielisellä äänestyksellä. Viides kisasta tippuja on näin ollen jo pari kertaa pudotusuhan alla ollut Lady Tremaine.


Lähetimme tälle vihreäsilmäiselle naiselle tippumisilmoituksen postin välityksellä, sillä olemme kuulleet, että katse voi tappaa. Lady Tremaine kirjoitti vastaukseksi meille jäähyväisensä:

Hyvä tuomari, 

olen erittäin pahoillani, että tilanne on mikä se on. Toisissa olosuhteissa olisin voinut sanoa pitäväni kisasta, mutta nyt minun täytyy kertoa olevani hyvin pettynyt siihen. Naisihanteenne on täysin vääristynyt. 

Vähemmän ystävällisesti,
Lady Tremaine

Kiitos kisaan osallistumisestasi. Nyt on kuitenkin aika siirtyä tämän viikon kuvien pariin. Kilpailun aikana olemme huomanneet, että kilpailijoissa on hyvin paljon taikoja osaavia naisia. Tästä inspiroituneena valitsimme viikon aiheeksi muodonmuutoksen! Kilpailijat saavat siis taikoa itsensä millaisiksi haluavat. Pisteitä saa kekseliäisyydestä sekä mahdollisimman pitkälle viedystä muodonmuutoksesta.


Matami Mimmi taikoi itsensä käärmeeksi. Muodonmuutoksenkin jälkeen hän on yhä tunnistettavissa kuvasta, sillä hänelle on jäänyt omat hiukset sekä vaatteiden värimaailma. Matami Mimmi vei muodonmuutoksensa todella pitkälle, sillä hän muutti itseään nisäkkäästä matelijaksi. Tällä naisella todella riittää mielikuvitusta! Mimmillä on vielä hyvin lieromainen ilme kasvoillaan - tai käärmeen kasvoilla, mikä luo vain kuvaan tunnelmaa. Mahtava kuva! Hyvä hyvä! 


Kuvassaan Gothel on muuttunut hyvin vanhaksi. Hänen hiuksensa ovat harmaat ja ryppyjä on ilmestynyt käsiin ja kasvoihin. Muuten Gothel on entisellään, joten hänet tunnistaa kuvasta liian helposti. Kuvassa Gothel keskittyy tiukasti loistavaan kukkaan. Mielenkiintoinen idea. Itsensä vanhaksi muuttaminen on kuitenkin vähän tylsää. Jos osaa taikoa, miksei taio itseään vaikka elefantiksi? Kuvan tylsyys ja Gothelin tunnistettavuus tuovat hänelle tällä viikolla miinuspisteitä. Jo kaksi viikkoa peräkkäin huonoilla kuvilla! Piristy, nainen!


Merennoita Ursulaa ei meinaa tunnistaa tästä kuvasta! Minne on hävinnyt hyvin syönyt harmaaihoinen mustekala? Ursula on taikonut itsensä nuoreksi, kauniiksi ihmiseksi. Hän pitää kädessään hiusneulaa aivan kuin neula olisi ihmeellisin asia maailmassa. Ainoa asia, mistä Ursulan tunnistaa, on tuttu kaulakoru. Hyvin tehty muodonmuutos! Toisaalta naista voi syyttää siitä, että muutos on aika mielikuvitukseton, sillä kuka ei haluaisi taikoa itseään nuoremmaksi ja kauniimmaksi... Mutta ero entiseen on valtava, mistä tulee valtava plussa!


Cruella de Vil ei osaa taikoa. Hän yritti kotikonstein tehdä itselleen mahdollisimman suuren muodonmuutoksen. Cruellalla on päällään erilainen asu kuin ennen ja hänen hiuksensa ovat kiinni papiljoteilla. Ihan kuin Cruella olisi pukeutunut yöasuunsa. Tätä tunnelmaa vahvistaa se, että nainen lukee sanomalehteä sängyssä. Cruella saa tällä viikolla plussaa hyvästä yrityksestä sekä mahtavasta hymystään, mutta lopputulos jää kyllä kovin laihaksi. Aijaijai...


Narissa on taikonut itsensä vanhaksi eukoksi ihan kuin Gothel. Narissa eroaa Gothelista kuitenkin siinä, että häntä ei tunnista kuvassa itsekseen. Muodonmuutos onkin siinä mielessä loistava. Kuvassa Narissa katsoo alaspäin jotain hohdetta, mikä ilmiselvästi saa hänet mykistymään ihailusta. Itsensä taikominen vanhaksi on kuitenkin aika mielikuvitukseton juttu, joten Narissan kuva jää keskinkertaiseksi.


Kuningatar jatkaa samalla linjalla Narissan ja Gothelin kanssa. Kuningattaren kädessä on omena, ja hänen kasvoillaan on mitä kieroin hymy. Narissan lailla Kuningatar saa plussaa siitä, että häntä ei tunnista kuvasta, mutta miinusta siitä, että vanhaksi muuttuminen on mielikuvituksetonta. Lisäpisteitä tulee kuitenkin nenässä sojottavasta jättikokoisesta syylästä! 


Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä esittäytyy Yzma. Yzma taikoi itsensä taikajuoman avulla pieneksi kissaksi. Kissanpennuksi muuttuminen kertoo naisen luovuudesta. Kissa pitää tassussaan taikajuomaputiloa ja katsoo sitä hyvin ilkeästi virnistäen. Kuva on kertakaikkisen söpö, mitä ei voisi "oikeasta" Yzmasta sanoa. Yzmalla on alkanut sujua paremmin kuvien suhteen. Jatka vain samaan malliin, niin koko kisan voitto voi olla hyppysissäsi! Hyvä, Yzma!!!


Tässä olivat tämän viikon taikuutta täynnä olevat kuvat. Kuka ansaitsee sinun mielestäsi lähtöpassit? Muista äänestää inhokkiasi! Ensi viikolla kilpailijat pääsevät pitkästä aikaa kertomaan itsestään jotain... Joten muista katsoa seuraava jakso!

14.11.2013

Ken on maassa kauhehin? 5.

Ken on maassa kaunehin? -kisa jatkuu taas! Jihuu! Ennen kuin menemme tämän viikon tapahtumiin, katsokaamme, mitä talossa tapahtui viime viikolla.


Kuvassa arvon kilpailijat näyttävät olevan ruokatauolla. Kuningatar on tuonut omat juomat pöytään, sillä hän ei luota muiden sekoittamiin drinkkeihin. Gothel näyttäisi kokkaavan jotain karmeaa. Cruella de Vil poseeraa muille ja Yzman silmät suorastaan himoitsevat juomamaljoja. Pahikset näyttävät tulevan hyvin toimeen keskenään kilpailusta huolimatta.

Tällä viikolla pudotusuhan alle joutuivat lady Tremaine, Madame Meduusa ja Yzma. Häviäväksi osapuoleksi osoittautui Madame Meduusa, joka tippui neljäntenä kisasta pois.


Emme uskaltaneet kertoa tietoa tippumisesta kasvokkain Meduusalle, vaan varmuuden varalta soitimme hänelle puhelinlankoja pitkin. Kuten kuvasta näkyy, varotoimet kannatti. "MITÄ IHMETTÄ!!!! ETTE TE VOI TIPUTTAA MINUA!!!!! Minä olen kaunis ja upea ja fantastinen ja punapää ja ja ja PARAS! MINÄ OLEN PARAS!!!! TÄMÄ EI VOI OLLA MAHDOLLISTA!!! SAATTE KAIKKI POTKUT!!!!! POTKUT, SANON MINÄ!!!!!" Näin kauniisti meidät hyvästeli madame Meduusa. Yksi kysymys jäi vain askarruttamaan mieltä... Mistähän me saamme potkut?

Tällä viikolla kilpailijamme joutuivat haasteellisen tehtävän pariin. Viikon aiheena on nimittäin hulluus! Kuvissaan kilpailijoiden on näytettävä mahdollisimman epämääräisiltä, omituisilta ja hulluilta. Outouden pitäisi yltää sekä ilmeeseen että kehon kieleen. Tehtävän tarkoituksena on päästää kilpailijoiden luovuus ja rentous valloilleen. Lähtekäämme siis hulluttelemaan!


Narissa on todella päästänyt itsensä valloilleen! Kuvassa on käytetty tehosteena ainakin savukonetta, enkä ihmettelisi ollenkaan, jos Narissa olisi myös taikonut itseään. Niin oudolta ja vääristyneeltä naisen muodot näyttävät. Pää sekä keskivartalo ovat muuttuneet pitkulaisiksi, kädet ovat kierosti ylhäällä ja viitan helmoista on muodostunut ihmeellisiä spiraali-kuvioita. Taustalla näkyy savua ja tulta. Mahtava hulluus-kuva!


Cruella de Villin hulluus näyttäisi rajoittuvan vain kasvoihin. Toisaalta kuvasta ei näy naisen vartaloa, joten sitä ei oikeastaan voi arvostella. Cruellan hulluus on rattihulluutta. Kädet puristavat auton rattia tiukasti ja kasvot ovat vääristyneet hyvin pelottavaan ilmeeseen. Hiuksetkin ovat vauhdin voimasta pystyssä. Hiusten näin noustessa näemme Cruellan korvat ensimmäistä kertaa, ja mitä ihmettä! Nehän ovat päästä suipot! Onko Cruellassa haltioiden verta...??? Joka tapauksessa kuvassa Cruellalla on ilmiselvä hullunkiilto silmissään. Voi kuitenkin miettiä, onko kuva hulluttelua vai suoranaista raivoa...


Gothel! Ei ole todellista! Kuvasi on todella tylsä ja tavallinen! Luulisi nyt teatteria harrastavan ihmisen osaavan heittäytyä! Gothel näyttää ihan siltä, kuin hän sanoisi: "Hulluttelua? Mitä se sellainen on?" Ei naisen kuvaa tyylikkääksikään voi sanoa, mutta ei se luovuuden ilotulitustakaan kyllä ole. Todella huono yritys Gothelilta tällä kertaa. Älä nyt vaan anna periksi kiharine hiuksinesi!


Matami Mimmi on lähtenyt hulluttelemaan oikein urakalla. Hän päätti, että saa itsestään vielä oudomman näköisen, kun taikoo kasvoilleen sian naaman. Näky ei todellakaan ole mikään silmiä mairitteleva. Kaiken lisäksi Matami pitää hiuksiaan pitkätossumaisesti ylhäällä, mikä luo omituisuuden tunnelmaa muuallekin kuin vain kasvoihin. Mahtava kuva! Kaiken lisäksi se erottuu naisen edellisistä, hyvin samantyyppisistä kuvista. Matami Mimmi osaa kyllä hullutella!


Ursulalla on naaman vääntely hallussaan. Kasvot ovat ihmeellisessä virneessä: silmät katsovat melko kieroon, suu on hymyssä ja kieli liikuskelee pitkin poskea. Ursulan keho näyttää olevan ihmeellisessä sivuttaisliikkeessä, ja vauhti näkyy myös tukassa. Ursulan hulluttelu-kuva on onnistunut mahtavasti!!!


Hmm... Kuningattaren kuva on joko todella onnistunut tai sitten hyvin epäonnistunut. Kuningatar ei poseeraa kuvassa kauniisti, vaan hänen kätensä ovat ihmeellisessä asennossa ja suunsa auki hämmästyneesti. Jotenkin asennosta välittyy kuitenkin liikaa yrittämisen makua -  ihan kuin Kuningatar vain yrittäisi olla mahdollisimman hullu, mutta pidättelee täydellistä luovuudelle antautumistaan liikaa. Kuva on koominen, mutta samalla surullinen. Kuva herättää siis hyvin ristiriitaisia tunteita. Se ei ehkä riitä kaksi kertaa pudotusuhan alla olleelle naiselle...


Voi ei, lady Tremaine!!! Kuvassa ilmeesi EI ole hulluttelua. Ilmeesi on ilmiselvä hämmästys. Kenties Tremaine hämmästyi ja kauhistui sitä, että hänenkö muka pitäisi näyttää typerältä! Ei nyt sentään! Ja tämä itsensä pidätteleminen ja aiheen vastustelu aiheuttaa Tremainelle SUUREN miinuksen!!! Aijaijaijai!


Kolme kertaa pudotusuhan alla ollut Yzma on ottanut itsestään kasvo-hulluttelu-kuvan. Vartaloa ei siis kuvassa näy. Kasvot sen sijaan on väännelty epäsymmetriseen ja hulluun ilmeeseen. Mahtavaa, Yzma!!! Katsokaa nyt noita silmiä ja suun väännöstä! Kaiken kruunaa otsalle laskeutuva pieni ja suloinen hiussuortuva. Mahtava kuva!!! Yzma osoittaa, että hänellä riittää taistelutahtoa, vaikka hän onkin ollut jo kolme kertaa pudotusuhan alla!


Tässä oli hullu kisamme tällä kertaa. Jäljellä on enää kahdeksan kilpailijaa, ja viikko viikolta heistä vähenee yksi. Kuka sinun mielestäsi ansaitsisi tippua seuraavaksi? Äänestä sitä tekstin alle! Ja me näemme taas ensi viikolla!!!

9.11.2013

Ken on maassa kauhehin? 4.

Tällä kertaa takana on pitkä viikko edellisestä Ken on maassa kaunehin? -kisasta. Viikolla on tapahtunut paljon kilpailijoiden maailmassa, mutta nyt on aika sanoa hyvästit yhdelle heistä. Tällä viikolla pudotusuhan alle joutuivat Yzma, Helga ja Kuningatar. Yksi heistä sai kuitenkin eniten ääniä. Kolmas putoaja ja samalla kymmenenneksi sijoittuva kilpailija on Helga Sinclair.


Helga kommentoi putoamistaan näin: "Mitä? Ei voi olla totta! Minä kun luulin, että olisin yltänyt kisassa paljon korkeammalle sijalle, ellen jopa voittoon asti... Nyyh... Kai minun on myönnettävä, että tänä vuonna kisassa etsitään ilmiselvästi hyvin persoonallista naista. Kenties edellisten vuosien kilpailuissa olisin pärjännyt paremmin... Noh, onnea muille kilpakumppaneille." No nyt pudotuskuvassa Helgasta löytyi sitä herkempää puolta, mitä hän viime viikolla mainosti. Kai sitä putoaminen vetää itse kunkin meistä vakavaksi.

Sitten jäljelle jääneiden kilpailijoiden pariin. Tällä viikolla muodostimme yhdeksästä kilpailijastamme kolme kolmen hengen tiimiä. Kaikista kolmikoista otettiin yhteiskuvat. Näissä yhteiskuvissa tulee käydä ilmi ennen kaikkea vuorovaikutus muiden tiimin jäsenten kanssa. Jokaisen yksilön suoritus kuitenkin vaikuttaa koko tiimin kuvan onnistumiseen, joten tuomari arvostelee kilpailijat yksilöllisesti. Ei siis muuta kuin katsomaan kuvia tehokolmikoista!


Ensimmäisenä kuvansa meille esittelee Kuningatar, Lady Tremaine ja Madame Meduusa. Kuvan teemana on ilmeisesti tavaroiden esittely ja myrtynyt ilme. Lisäksi kaikilla naisilla on vihreät silmät!

Kuningatar joutui tällä viikolla pudotusuhan alle. Tällä kuvalla Kuningatar kuitenkin lunastaa itselleen jatkopaikan kisassa. Kuningatar osaa ottaa kuvassa kontaktia muihin, sillä hän silmäilee toisia hyvin epäluuloinen ilme kasvoillaan. Vaikka Kuningattaren ilme on myrtynyt ja hänen suunsa sekä päänsä osoittavat alaspäin, on hänen kasvoisaan ja kehossaan jotain kaunista. Kenties hänen ylhäisyytensä nousee kuvassa erityisesti esiin. Ja Kuningatarhan esittelee mysteerirasiaa kuvassa. Suorastaan vaikuttava kuva, hyvä!

Lady Tremaine on saanut keskusroolin kuvassa, ja hän esittelee meille paperia. Tremainenkin kasvoilla on myrtynyt ilme, ja hänen kulmakarvansa ovat kiehtovalla tavalla mutkalla. Myös Tremainella on hyvin jalo asento kehossaan. Suora selkäranka vaikuttaa tähän ratkaisevasti. Tremainen asento, esine ja ilme sopivat kuvaan, mutta hän ei osoita minkäänlaista halua muiden kanssa kommunikoimiseen. Sen sijaan Tremaine katsoo tiukasti kameraan. Tästä yksilöllisyyden tavoittelemisesta tulee tällä viikolla rutkasti miinusta, hyi!

Madame Meduusa on kohottanut kätensä niin korkealle, ettei hänen pitelemä esineensä näy kuvassa. Meduusan asento näyttää siltä, että hän yrittää suojella esinettä muilta naisilta, mikä onkin varmaan ihan viisasta tuossa seurassa. Meduusa ottaa kontaktia muihin kuvassa oleviin mulkoilemalla heitä hurjasti. Sen sijaan Meduusan yksilöllinen suoritus on hieman karmaiseva. Kuvakulma ei ole se edustavin, eikä tuon näköisiä hampaita kannattaisi esitellä noin avoimesti. Meduusalla on hyvä kontakti muihin, mutta huono kuva.


Toisessa kuvassa patsastelevat Matami Mimmi, Gothel ja Ursula. Kuvan teemana on pimeys ja pelko.

Vasemmassa laidassa oleva Matami Mimmi ei ole näköjään ottanut kuvan teemaa ollenkaan vakavasti. Hän näyttää nauravan muille kilpailijoille, ihan kuin heidän poseeraamisensa olisi Mimmin mielestä hirveän noloa. Vaihtoehtoisesti Mimmi yrittää pelotella jotakin kädet ylhäälle nostettuna, mutta on kesken kaiken purskahtanut nauruun. Matami Mimmi ei siis vieläkään näytä meille hurjaa puolta itsestään. Kontaktia muihin on hieman ilmassa, mutta se jää todella vähäiseksi. Aijaijaijai!

Gothel pitelee kuvassa kädessään lyhtyä, josta lankeava vihreä valo tuo kuvaan kummaa pelottavuutta. (Kumma, ettei valo yllä Matami Mimmiin asti...) Gothelin ilme on todella teatraalisen traaginen, kuten häneltä sopii odottaakin. Habitus ja ilme sopii hyvin yhteen Ursulan kanssa, joten yhteistyö muiden kilpailijoiden kanssa näyttää toimivan. Gothelin kuvassa ei ole oikeastaan mitään valittamista... vaikka ehkä kasvojen ilmettä katsoessa ymmärtää Mimmin naurun.

Ursula toimii kuvassa hyvin yhteen Gothelin kanssa. Molemmilla naisilla on sama ilme, sama vihreä kajo sekä sama teatraalisuus päällä. Molempien kuvissa on kenties myös jotain naurettavaa... Ursula onnistuu kuitenkin hyvin kontaktissa muiden kanssa sekä yksilöllisessä suorituksessaan. Ursulaan liittyy vielä sellainen asia, että eräs äänestäjä ihmetteli, miten Ursula voi kilpailla maan päällä? Annetaan Ursulan vastata tähän kysymykseen itse. "Minähän olen noita! Minulle on mikä tahansa mahdollista! Muahahhaa!!!!" Kunnollisen vastauksen antaminen saattaisi parantaa sijoitustasi kisassa... "Kröhöm! Siis merenväellehän on aina kehittynyt sekä kidukset että keuhkot. Keuhkot ovat tosin hyvin pienet, eivätkä ne kestä niin happipitoista ilmaa, mitä maan päällä on. Voimme kuitenkin tulla käymään pinnalla ja katsella maan elämää vähän aikaa. Merennoitana olen kehitellyt taikajuoman, joka laajentaa keuhkojani, jotta voin osallistua kilpailuun yhtäläisesti muiden kanssa. Minun pitää tosin juoda taikajuomaa desin verran joka päivä, sekä sen lisäksi vähintään kerran kahdessa tunnissa lasillinen vettä."


Kolmannessa ja viimeisessä kuvassa esiintyvät kuningatar Narissa, Yzma sekä Cruella de Vil. Kuvassa ei ole erityistä teemaa, vaan teemaksi tälle kolmikolle riittää yhteisöllisyys.

Narissa on kuvassa yhtä ylhäisen näköinen kuten aina. Tällä viikolla näemme kuitenkin ensimmäistä kertaa hänen hymynsä! Kasvot muuttuvat heti valoisamman näköisiksi! Narissa katsoo kohti Yzmaa ymmärtäväisen näköisenä, aivan kuin hän ymmärtäisi kilpakumppaninsa innostuksen. Kenties he punovat yhdessä salaperäisiä juonia?

Yzma on kuvassa TODELLA innostunut. Innostuksensa nainen jakaa Narissan kanssa. Kontaktia muihin on ja hymyä riittää. Sen sijaan Yzman vaatetus sulautuu liian hyvin taustan harmauteen. Päälle olisi voinut laittaa jotain kirkkaampaa. Huomio kiinnittyy myös siihen, että Yzmalla on ollut jo aika monta viikkoa peränjälkeen kuviensa kuvakulma sivuprofiilissa. Kenties hänen toinen silmänsä on mustana ja hän haluaa peitellä sitä? Naisen innostuneisuus on kuitenkin tarttuvaa, joten pisteet siitä sekä sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Cruella de Vil on kuvassa se kolmas pyörä, mutta yrittää hänkin ilmiselvästi ottaa kontaktia muihin. Etusormi ojossa hän on koputtamassa Yzman selkää kuin sanoakseen: "Huomioikaa minut!" Tällä viikolla Cruellalla on jotenkin hyvin viaton ja hämmästynyt ilme kasvoillaan. Yksilöllinen suoritus on hyvä ja kontaktin ottamisestakin näkyy merkkejä. Hyvä hyvä!


Siinä olivat tämän viikon tehokolmikko-kuvat. Vaikka kilpailijat esiintyivätkin kuvissa kolmistaan, äänestetään heistä vain yhtä. Kuka ei ymmärtänyt yhteistyön merkitystä? Kenellä muuten vain oli huono kuva? Äänestäkää taas inhokkianne! Ensi viikolla Ken on maassa kaunehin ilmestyy ruutuihinne samassa paikassa samaan (tai eri...) aikaan!

29.10.2013

Ken on maassa kauhehin? 3.

Tervetuloa taas seuraamaan Ken on maassa kaunehin? -kisaa! Ennen kuin selvitämme, kuka on tippunut tällä viikolla, katsokaamme ajassa hieman taaksepäin. Olemme nimittäin saaneet käsiimme materiaalia talosta, jossa kilpailijat elävät kilpailun aikana. Suuntaamme katseemme parin viikon taakse, jolloin kilpailu alkoi ja naiset muuttivat taloon. Kuvankehittämisongelmien vuoksi näemme kuvan vasta nyt.


Matkatavaroita kannetaan hirveää vauhtia omaan huoneeseen. Varsinkin Ursulalla näyttää olevan vauhti päällä. Madame Meduusa taas näyttää siltä, että suunnittelemamme kodinomainen majoitus ei vakuuta häntä. Gothel näyttää olevan oikein tyytyväinen kaikkeen.

Sitten itse kisan pariin. Tällä viikolla pudotusuhan alle joutuivat Lady Tremaine ja Herttakuningatar. Molemmat saivat saman verran ääniä, joten putoaja jouduttiin arpomaan. Arpomistapana käytettiin pitkän tikun vetämistä. Arvonnan perusteella toinen kisasta putoaja on Herttakuningatar.


Saatuaan kuulla tippumisestaan Herttakuningatar menetti malttinsa täysin. Varmuuden varalta tuomari päätti piiloutua pensasaidan taakse kuulemaan naisen loppukommentit. "Ääääää!!!!! Minä en voi tippua!!!! Olen jalo ja rakastettu hallitsija!!!!! Minua ei voi kohdella tällä tavalla!!!! Ei muuta kuin pää poikki!!!! Pää poikki äänestäjiltä!!!! Pää poikki siltä, joka äänesti minua!!!! Pää poikki tuomarilta!!!! PÄÄ POIKKI!!!!!" Enempää Herttakuningattaren tuntemuksia tuomari ei uskaltanut kuunnella, vaan nelisti pää neljäntenä jalkana lukkojen taakse turvaan. Kiitämme Herttakuningatarta hänen lyhyestä taipaleestaan kisassa. Kiitos! ... Mutta ei tarvitse tulla kisaan uudestaan.

Huh. Nyt, kun kylmä hiki on kuivunut otsalta, voi itse kilpailu jatkua. Tällä viikolla tutustumme kilpailijoihin hieman entistä paremmin. Naiset saavat nimittäin esitellä meille oman lempiharrastuksensa. Esittely tapahtuu niin kuvan kuin lyhyen puheenvuoron avulla.


"Hallitsen Andalusiaa omassa upeassa linnassani. Hallitseminen on kuitenkin rankkaa työtä. Pitää olla koko ajan selvillä, vehkeileekö joku alamainen minua vastaan tai harrastetaanko kudontaa jossain päin valtakuntaa. Inhoan kudontaa! Ihmiset eivät saa olla myöskään liian onnellisia valtakunnassani, sillä silloin kuri löystyy. Kolmea onnistumista kohden pitää olla yksi epäonnistuminen. Niinpä linnani kellarissa sijaitsee paikka, josta tarkkailen kaikkea valtakunnassani tapahtuvaa toimintaa. Kaikkia asukkaita ei pysty tarkkailemaan yhtä aikaa, joten työni on hyvin stressaavaa, kun pitää pyrkiä olemaan yhtä askelta edellä muiden liikkeitä. Suurin osa vapaa-ajastani kuluu siis taikapallon kautta valtakuntani asukkaiden tarkkailuun." Näin Narissa selitti meille omasta mielenkiintoisesta harrastuksestaan.

Kuningatar Narissa on kuvassaan hyvin jäykkä. Hänen selkänsä on todella suorassa (ellei jopa yliojennettu), olkapäät ovat jännittyneen oloiset ja kädet ovat tiukasti nyrkissä.  Ei ollenkaan ihme, jos Narissa stressaantuu, kun tarkkailee alamaisiaan aina noin jännittyneenä. Narissan ilme on todella vihainen. Ehkä nainen voisi yrittää hymyillä edes hieman? Toisaalta kuvaan on varmaan haettu jotain pelottavaa symboliikkaa, sillä taikapallo, kalliot ja rotat ovat todella pahismaisia. Pahismaisuuteen kuuluu myös julma ilme, joka Narissalla tosiaan on. Pahismaisuuteen sen sijaan EI kuulu jännittyneisyys, joten siitä tulee miinusta tälle kuningattarelle. Kaiken lisäksi näyttää ihan siltä, että Narissan mekko olisi tipahtamassa rintakehän päältä alas hetkenä minä hyvänsä. Ehkä jäykkyyden syy on juuri tässä mekon ylhäällä pitelemisessä.


Helga Sinclair sanoi: "Minun lempiharrastukseni on ulkona käyminen. Tykkään silloin tällöin laittautua nätiksi ja lähteä ulos viihdyttämään itseäni. Käyn baareissa, elokuvissa, teatterissa, oopperassa, baareissa, juoruilemassa, yökerhoissa, kavereiden luona, cocktail-kutsuissa, baareissa... Tykkään siitä, että voin tutustua kaupunkiin ja ihmisiin siellä. Töissä minun pitää olla... miten sen nyt sanoisi... raju ja tunteeton, joten vapaa-ajalla tykkään näyttää ja käyttää herkempää puolta itsestäni."

Ai onko Helgalla herkkäkin puoli? Sitä ei kyllä tässä kuvassa oikein näy. Vaikka neiti Sinclairin asu onkin naisellinen, hänen kasvojensa ilmeessä on julmuutta. Julma hymy, julmat kulmakarvat ja intensiivinen katse. Kuvan valomaailma ja ikkunasta näkyvä sade vain korostavat tätä pahismaisuuden tunnelmaa. Helgan harrastus jää vähän vähemmälle tässä kuvassa. Kuvassa hän on vain laittautunut kauniiksi, mutta eikö hänen pitäisi olla jossain teatterissa tai baarissa? No, annettakoon tämä anteeksi Sinclairille, sillä tärkeintä hänelle oli olla feminiininen. Sen sijaan miinusta Helga saa roikkuvasta olkaimestaan. Viime viikon kuvassa oli tyylikästä seksikkyyttä, nyt seksikkyys menee hieman mauttomuuden puolelle. Jos Helgan kasvoilta loistaisi viime viikon hymy ja olkain olisi nostettu ylös, olisi kuva loistava.


"Olen aivan hulluna autoihin. Autot ovat hirvittävän erinomaisia eikä vauhdin huumaa voita mikään. Omistan itse kuusi erilaista autoa: chevroletin, citroënin, champagnetin.... Ah tuota moottoriöljyn huumaavaa tuoksua! Ainut harmittava asia liikenteessä on se, etteivät muut ihmiset kertakaikkiaan osaa ajaa! Autokoulun kakkosvaihe on mielestäni myös täysin hyödytön, silkkaa rahastusta koko touhu! Itse kävin vain ykkösvaiheen, eikä kukaan ole tullut kysymään, miksei kakkosvaihetta ole käyty. Mutta autot, ah! Ne vievät naisen sydämen," kertoi Cruella de Vil.

Viikon kuvassa Cruella istuu auton ratin takana. Harmi, ettei autoa näy kokonaan, niin emme tiedä, minkä merkkinen se on. Ainakin ajoneuvo on pirteän värinen. Cruella itse sen sijaan ei ole pirteän näköinen. Kasvot ovat ärtyisät kuin mitkä ja asentokin viestii suuttumuksesta. Kyseessä taitaa olla rattiaggressio. Cruella on hyvin julman näköinen, ja suupielikin on kääntynyt niin paljon alaspäin että luulisi sen olevan mahdotonta. Edellisiin kuviin verrattuna Cruellan ilme on hyvin erilainen. Jostakin syystä pidän enemmän Cruellan hymyilevästä puolesta. Eikös sen autolla ajamisen pitänyt olla ihana asia? Kaiken lisäksi edes pörröhattu ei saa piilotettua Cruellan rasvaisia hiuksia alleen. Pöh.


"O sole miooo!!!! Minä rrrrrakastan oopperaa!!! Rakastan lavaa, hajuveden tuoksua, äänenavaus harjoituksia, tunnelmaa, säihkettä, katsomoa... Ah! Ooppera on hyvin aliarvostettu taidemuoto. Itse pidän oopperaa jaloimpana taiteena ja käyn vähintään kerran kuussa katsomassa jonkin oopperateoksen, vaikka Finnkinon teattereissa jos ei muualla. Saksassa on kyllä hyvin paljon enemmän oopperaesityksiä kuin Suomessa, joten kilpailun aikana Finnkino on ollut oiva korvike aidolle tunnelmalle. Pidän kuitenkin enemmän oopperan esittämisestä kuin sen katsomisesta. Harjoittelen päivät pääksytysten kotonani aarioita ja resitatiivejä. Rakastan esiintymistä ja laulaessa saa yleisölle kerrottua enemmän omasta sisimmästään kuin näyttelemällä. Lempioopperani on Verdin säveltämä RigolettooooOOOO," lauloi Gothel.

Nyt ymmärrämme, mistä Gothelin viime viikon kuvissa oleva teatraalisuus kumpuaa. Suuret, näyttävät eleet ja ihmeelliset asennot eivät ole ollenkaan yllätys oopperalaulajalta. Samaa näyttävyyttä löytyy myös tästä kuvasta. Kuvasta löytyy myös dramatiikkaa: Gothel seisoo kynttilöiden valaisemassa portaikossa ja koko tausta on muuten pimeä. Gothelin viitan helma liehahtaa näyttävästi ja käsien asennot ovat tarkasti suunnitellut. Gothelin kuva on itse asiassa kokonaisuudessaan tarkasti suunniteltu ja sitä voisi sanoa melkeinpä täydelliseksi. Hyvä, Gothel!


"Minä tykkään pelata pasianssia." Näin lyhyesti ja ytimekkäästi Matami Mimmi ylisti omaa harrastustaan.

Matami Mimmi on kuvassaan hyvin onnellisen näköinen. Ihan kuin pasianssin pelaaminen olisi hänen elämänsä täyttymys. Mimmi on ollut kaikissa kuvissaan hyvin onnellisen näköinen ja tämä alkaa kyllä pikkuhiljaa ärsyttää. Eikö sitä voisi näyttää välillä jotain muitakin ilmeitä kuin pelkän hymyn? Tässä kuvassa Mimmi ei ole tosin niin riemukas kuin aiempina viikkoina, mutta hymy sieltä näkyy kuitenkin. Nyt täytyykin sanoa, että Cruella de Vilin aggressioilme on parempi, kuin samana viikko toisensa perään toistuva naama. On kuva sinällään ihan onnistunut, mutta... Näytä meille uusia puolia itsestäsi, Matami Mimmi!


Ursula harrastaa näyttelemistä. "Rooliin syventyminen on mahtavaa, aivan kuin uisi syvissä vesissä meren pohjassa. Mikä tunnelma, mikä tunne, mikä flow! Olen jäsen mertenpohjan harrastelijateatteri Nauriissa. Minä olen päässyt aina loistamaan näytelmien pääosissa. Jostain syystä pääosaa mietittäessä kaikki muut seurueen jäsenet yhtyvät mielipiteeseeni... Viimeisin esityksemme oli Pieni Punahilkka. Minä esitin siinä tietysti Punahilkkaa. Tuon näytelmän inspiroimana on tämä kuva otettu."

Ursula yrittää selvästi olla kuvassaan yhtä herkkä ja viaton kuin Punahilkka. Jostain syystä kuva näyttää hyvin groteskilta versiolta tutusta sadusta... Mutta kyllä Ursulassa varmasti jonkinlaisia näyttelijän lahjoja piilee. Kuva ei ole niin pelottava kuin ensimmäisellä viikolla eikä niin viekotteleva kuin viime viikolla. Sen sijaan merennoita näyttää kuvassa siltä, kuin yrittäisi liikaa. Pienempikin rooliin eläytyminen voisi riittää, sillä pieni on usein kaunista. Ursulan (vaalean)punainen hilkka on kyllä näky sinänsä. Loppujen lopuksi kuva näyttää siltä, että Ursula on alkanut vain pelleilemään. Hyi!


"Kova vauhti, hurjat laitteet ja meno ja meininki ovat minun juttujani. Pidän huvipuistojen laitteista, joissa vauhti on kova ja saa kiljua mielin määrin. Myös mäen laskeminen vaikka pulkalla tai kiikussa kiikkuminen saa minut pauloihinsa. Saan tästä vauhdin tunteesta kai jonkin adrenaliiniruiskeen ja jaksan taas kieroil... kröhöm, suunnitella asioita Kuzcon hyväksi." Yzman harrastus on siis hyvin vauhtia ja vaarallisia tilanteita sisällään pitävä.

Harrastuskuvassaan Yzma ei ole liikkeellä huvipuiston laitteella tai pulkalla, vaan kottikärryillä. Hyvin mielenkiintoinen valinta vanhalta naiselta. Nainen laskee mäkeä hurjaa vauhtia kottikärryillä, ja meno näyttää todella epävakaalta ja vaaralliselta. On toki hienoa, että Yzman ikäinen nainen jaksaa ja pystyy vielä touhuamaan noinkin hurjapäisiä juttuja. Kuvassa itse Yzma näyttää pelottavan laihalta ja hänen ikänsä näkyy siitä selkeästi. Yzman selkärunko näkyy hurjana ja muutenkin koko nainen näyttää hyvin luurankomaiselta. Ilmekin on kauhistuneen oloinen, ei nauttiva, niinkuin harrastuksessa pitäisi olla. Ja nuo silmäpussit... Yzman kuva on tällä viikolla epäonnistunut.


Madame Meduusa jutusteli: "Aseharrastus se naisen tiellä pitää. En ymmärrä, miksi kotimaassani jotkut yrittävät tiukentaa aselakia. Minusta kaikilla on oikeus omistaa ase tai vaikka pari, sillä meidän amerikkalaisten pitää pystyä puolustamaan omaa tonttiamme vihulaisilta. Puolustautumisen lisäksi aseiden avulla voi metsästää riistaa ruoaksi tai koristeeksi talon seinälle. Näkisittepä seinäni, sille vetää vertoja vain erään Gastonin täytetyt eläimet. Pidän yllä ampumistaitoani käymällä itse rakentamallani ampumaradalla. Pyssyt pitää myös kiillottaa päivittäin."

Kuvaaja ei ilmiselvästikään uskaltanut antaa Meduusalle käteen oikeaa asetta, niin laatikkomaiselta naisen kädessään pitelemä ase näyttää. Madame Meduusa näyttäisi olevan jossain maan pintaa korkeammalla paikalla tähtäämässä kauas johonkin kohteeseen. Madamen ote aseesta on tiukka ja ilme vielä tiukempi. Kuva ei hurmaa katsojaa vaan se jää melko mitäänsanomattomaksi. On kuva kuitenkin parempi kuin viime viikkoinen irtoripsikatastrofi. Ja täytyy sanoa, ettei tuomari ainakaan uskaltaisi lähestyä aseen kanssa huitovaa Meduusaa kauhean lähelle.


"Harrastan vapaa-aikanani erilaisten kemiallisten yhdisteiden tekemistä. On mielenkiintoista nähdä, miten mikäkin aine vaikuttaa minkäkin kanssa. Ainesosina kokeissani käytän hieman poikkeavia aineita... Täällä Suomen kemian tunneilla ei ole taidettu kokeilla sekoittaa luurankojauhetta ja salaman iskua keskenään? Lepakonsiivet taitavat myöskin olla vakan alle haudattu ainesosa. Kokeissani teen taikajuomia, jotka muuttavat asioita, eläimiä ja ihmisiä erilaisiksi... Kysykää vaan, jos tarvitsette jotain, minä voin luoda kaiken mahdolliseksi laboratoriossani! Muahahhaa!!!!" nauroi Kuningatar. Tuomari hipsi ilkeän naurun kohdalla matkoihinsa.

Kuningattaren kuva on oikein hienosti otettu. Kuvaaja on pöydän takana kaikkien purkkien ja purnukoiden keskellä ja Kuningattaresta on otettu edestäpäin oleva selkeä kuva. Naisen ilme on pohdiskeleva, sekoittaisinko näitä ainesosia keskenään vai en. Suu on Kuningattarella jäänyt hieman hassusti auki. Kehon asento sen sijaan on hyvä ja harrastus tulee todella selkeästi esiteltyä. Kuvan suurin miinuspuoli on se, että valaistuksen takia nenää ei meinaa erottaa kasvoista laisinkaan. Kuningattaren kohdalla kuvien laatu paranee viikko viikolta. Hyvä hyvä!


Lady Tremaine kertoi: "Minä harrastan pianonsoittoa. Olen soittanut pianoa 32 vuoden ajan, ja siinä ajassa on jo kerennyt oppia asioita. Hahhah. Aluksi kävin soittotunneilla yksityisopettajalla, mutta viimeiset 28 vuotta olen harjoittanut soittotaitoani yksin. Klassinen musiikki on lähellä sydäntäni. Eniten pidän Ravelin teoksesta Sérénade grotesque. Olen kyllä soittanut myös yhden Sibeliuksen teoksen, jonkun puun mukaan se oli nimetty... Varmaan vaahteran tai tuomen. Klassista musiikkia enemmän pidän kuitenkin vapaasta säestyksestä. Olen säestänyt paljon tyttärieni lauluesityksiä ja duurit löytyvät koskettimista jo unissanikin. Voi, kyllä pianonsoitto pitää sormet ja aivot vetreinä!"

Kyllä Lady Tremainella näyttää olevan ilmiselvät pianistin sormet. Kuvassa nainen on hyvin keskittyneen näköinen ja soittoasento näyttää oikealta. Sormet on aseteltu hienosti, katse on nuoteissa ja avonainen suu joko laulaa tai haukkaa happea. Kuvan ottamisen jälkeen Tremaine on ilmiselvästi laskenut kätensä alas ja rimputtanut menemään mitä kauneimman menuetin. Tämä kuva on paljon parempi kuin viimeviikkoinen unikuva, jonka takia Lady Tremaine oli pudotusuhan alla. Tästä kuvasta nainen saa kuitenkin plussaa.


Kenellä oli teidän mielestänne mielenkiintoisin harrastus? Kenestä haluatte kuulla lisää? Älkää äänestäkö ainakaan sellaista kilpailijaa. Ääniä siis sille, joka saa luvan pudota. Ensi viikolla näemme jälleen uusien haasteiden kera!

24.10.2013

Ken on maassa kauhehin? 2.

Ensimmäinen viikko on takana Ken on maassa kaunehin? -kilpailusta. Äänestäjät ovat äänestäneet sankoin joukoin ja ensimmäinen putoaja on nyt selvillä. Tänä vuonna putoamisen yhteydessä näytetään kaikki putoajan kuvat kilpailun ajalta. Kilpailun kolmannelta kaudelta putoaa ensimmäisenä Pahatar. (Pudotusuhan alle jäivät lisäksi Kuningatar, Yzma ja Madame Meduusa.)


Pahatar ei pitänyt ollenkaan tippumisestaan. "Hitsi! Ei tässä näin pitänyt käydä! Ensimmäiseksi kisasta piti pudota noiden rumien, vanhojen ja lihavien naisten, joista en edusta yhtäkään! Olenhan sentään pahuuden rakastajatar! Tämä täytyy kostaa jollakin tavalla, mutta kuinka...??? Hmm... Kuningaskuntaamme on syntymässä prinsessa, joten kostan tämän hirvittävän vääryyden langettamalla hänen ylleen kirouksen! Muahahhahhaa!" Öh... Pyydän jo etukäteen anteeksi tulevan prinsessan koitoksia.

(Ennen kilpailijoiden katselmusta sääntöihin tulee vielä pieni tarkennus. Kun kilpailijoiden pudotusääniä lasketaan, yksi kommentti lasketaan aina yhdeksi ääneksi. Eli jos haluat pudottaa tietyn kilpailijan, kannattaa kommentteja kirjoittaa useampi.)

Tällä viikolla kilpailijat saivat ennennäkemättömän haasteen vastaansa. Viikon teemana on nimittäin kuvan ja liikkeen yhdistäminen. Naisista on otettu sarjalaukaisimella kuvia heidän liikkuessaan, ja liikkeestä on valittu kolme parasta kuvaa naista edustamaan. Pahikset ovat saaneet itse valita, millaisessa tilanteessa kuvat on otettu. Ei siis muuta kuin liikekuvia katsomaan.


Kuvasarjassaan Ursula on päättänyt esitellä meille vartalonmuotojaan. Esittelyn hän tekee takaapäin. Onhan se aina mielenkiintoista nähdä kilpailijoista useita eri puolia, mutta ehkä tämä kuvasarja menee hyvän maun tuolle puolelle. Merinoidan vaatteet ovat kenties liian tyköistuvat ja kehon kieli yrittää viekotella katsojaa Ursulan puolelle. Naisen liike on kyllä hieno, ja liikkumisen näkee selvästi kuvista. Varsinkin hiusten pyörähtely on onnistunut. Keskimmäinen kuva on Ursulalta paras. Tällä kuvasarjalla ei vielä jättipottia voiteta, mutta katseita sillä käännetään varmasti!


Lady Tremaine päätti valita kuvasarjansa teemaksi unipäivän. Tremainella näyttäisi olevan päällään yöpaita yömyssyä myöten ja hän nauttii aamuisesta (/iltaisesta) kahvikupposesta. Tremainen ilme ei ole mairitteleva yhdessäkään kuvista. Hänen suunsa on auki, joten hän on ilmiselvästi selittänyt jotain kuvaajalle kuvaa otettaessa. Silmätkin ovat kuvissa puoliksi tai kokonaan kiinni. Viime viikon intensiivinen katse on jäänyt unholaan. Sen sijaan jotain hymyntapaista kasvoilta voi lukea. Ehkä Tremaine yrittää hymyillä, mutta ei ihan onnistu siinä. Kuvasarjassa näkyvä liike ei ole niin huomattava kuin Ursulalla, mutta kyllä kasvoissa ja kahvikupissa on nähtävillä liikkumista. Tremainen kuvasarja on kuitenkin hyvin tylsä, liikkuvaan kuvaan voisi keksiä jotain näyttävämpää.


Matami Mimmi näyttää Lady Tremainelle, mikä on näyttävää. Mimmi tekee kuvasarjassaan mahtavan loikan, oikean riemun hypyn! Katsokaa tuota hymyä ja noita raajojen liikkeitä! Noidan vekkulimainen luonne tulee tälläkin viikolla hyvin esitellyksi. Matami Mimmi on ymmärtänyt hyvin liikekuvan idean, sillä hän todellakin liikkuu kuvissa. Toisaalta voi miettiä, onko tämä riemuitseminen jo yliampuvaa, sopiiko se ollenkaan kauneuskilpailuun. Emme kuitenkaan mieti tätä vaihtoehtoa, vaan iloitsemme Mimmin kanssa mahtavasta kuvasarjasta! Jee jee!


Gothel esittelee meille, miten yksinkertainenkin voi olla joskus kaunista. Hänen lyhyet liikkensä ovat todella dramaattiset, ja jostakin syystä se näyttää hyvältä. Gothel on kiinnittänyt kuvasarjassaan huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi sormiin. Oikean käden pikkusormi on vienosti mutkalla, ja viimeisessä kuvassa nimetön pääsee loistamaan pikkurillin rinnalla. Naisen kasvoilta ei loista riemu, vaan ne näyttävät hyvin kyllästyneiltä ja hieman surullisilta. Gothelin silmät ovat myös kiinni jokaisessa kuvassa. Tämä ei kuitenkaan tällä kertaa pilaa kuvia, vaan korostaa vaan entisestään naisesta välittyvää teatraalisuutta. Hyvä, Gothel! Mainiot kuvat!


Herttakuningatar näyttää tällä viikolla toisen puolen itsestään. Viime viikon kasvokuvassa Herttakuningatar oli täynnänsä hymyä ja rakkautta, nyt kummastakaan ei ole jälkeäkään. Nainen näyttää kuvasarjassaan hyvin vihaiselta, nyrpeältä ja siltä, että räjähtää hetkenä minä hyvänsä. (Voikin kysyä, kumman viikon kuvissa Herttakuningatar teeskentelee...) Pahan alku ja juuri näyttää olevan punainen maali, jolla ruusut on maalattu. Herttakuningattaren liike kuvissa on kuitenkin jollakin tapaa hauska. Sormi nousee tarkasti katseen eteen, niska jännittyy ja naama venyy pitkäksi. Liike on hieno, mutta aihe voisi olla iloisempi.


Cruella de Vil luottaa liikkeissään yksinkertaisuuteen. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan ole yhtä viehkoa kuin Gothelilla. Kuvissa Cruella repii shekkivihostaan shekin, jota heiluttelee kasvojensa edessä. Onkohan kuvien taustalla jotain sanomaa, esimerkiksi materialismia?! Hyvin mahdollista. Ensimmäisessä kuvassa Cruella on kovin viehkeän näköinen, mutta ilme muuttuu pahaenteisemmäksi. On kuvasarja parempi kuin viime viikon kuva, mutta jokin siitä puuttuu. Ehkä se jonkun puuttuminen johtuu vain Cruellan tyylistä. Voisiko joku kertoa hänelle, että turkki ja tuo kampaus ovat "niin läst siisonia"!!!


Tällä viikolla Helga on keskittynyt viime viikkoa enemmän ilmeeseensä. Ensimmäisessä kuvassa kasvoja väännellään niin että huhhuh, mutta viimeisessä kuvassa meille esiintyy hyvinkin aistikas Helga. Katsokaa nyt, miten hän nostaa olkapäätäänkin luodakseen kuvaansa enemmän seksikkyyttä. Nyt Helga näyttää, että kyllä hän poseeraukset osaa. Tämän viikon kuvasarjassa Helgan tyyli on poikamaisempi viime viikkoon verrattuna, ja tämä sopii hänelle paremmin. Kasvonpiirteetkin paljastuvat kauniisti, kun hiukset ovat kiinni. Helga luottaa kuvasarjassaan myös minimalistiseen liikkeeseen, ja nainen onnistuu tässä hyvin.


Kuvasarjassaan kuningatar Narissa haluaa selkeästi ilkeillä. Kasvon ilmeistä päätellen Narissa on nyt suunnittelemassa jotain kamalaa juonta jonkun pään menoksi. Hui! Narissan kuvasarja on hyvin mielenkiintoinen. Ensimmäisessä kuvassa nainen kurottuu ottamaan katsojaa lähellä olevan omenan käteensä, toisessa kuvassa kuningattaren kasvonpiirteet vääristyvät veden väreiden takia ja kolmannessa kuvassa omena on muuttunut jotenkin piirretyn näköiseksi. Jokin taiteellisuus tästä paistaa läpi. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uusia kuvia Narissalta, sillä tällä viikolla hän onnistuu mainiosti.


Kuningattaren kuvakavalkaadi liittyy lukemiseen. Nainen laskee pöydälle kirjan, jota alkaa lukemaan mielenkiinnolla. Miksiköhän Kuningatar valitsi juuri tämän aiheen? Lukeminen ei välttämättä vetoa kaikkiin katsojiin (tosin mikäpä vetoaisi), joten kannattaako ottaa tällainen riski, kun on joutunut tällä viikolla pudotusuhan alle? Kuvien ei voi sanoa olevan kauhean kauniita, sillä Kuningattarella on hyvin köyry selkä ja yhä nuo kamalat kulmakarvat. Kuvissa näkyvä liikekin on melko mitätön. Hyvä puoli kuvissa on se, että Kuningatar ei näytä yhtä nyrpeältä kuin viime viikolla. Suunta on siis ylöspäin.


Meduusa joutui tällä viikolla pudotusuhan alle. Tämä kuvasarja ei varmastikaan paranna hänen sijoitustaan listalla, jos tuomarilta kysytään. Madame Meduusa repii nimittäin itseltään irtoripsiä pois!!! Kukaan itseään vähänkään kunnioittava nainen ei näytä kauneuskilpailussa, kuinka hän pitää yllään irtoripsiä eikä varsinkaan, kuinka hän ottaa niitä pois! Keskimmäisessä kuvassa silmän venyttäminen on kamalaa katsottavaa ja viimeisessä kuvassa paljas yläluomi näyttää oudolta. Meduusan kuvien taso laskee paljon viime viikkoisesta. Aijai! Hieman yritystä peliin!


Silmäpusseissaan liikkuva Yzma joutui pudotusuhan alle tällä viikolla. Silmäpusseja ei ole vieläkään saatu pois, mutta itse Yzmasta on tullut hyvin riemukas. Tosin sitähän hän oli jo viime viikolla metrin levyisine hymyineen. Kuvasarjassaan Yzma muuttuu vihaisesta innostuneeksi, ja muutos on varsin huomattava. Yzman hartiat nousevat innostuksesta ylös ja hänen käsistään muodostuu varsinaiset korppikotkan kynnet. Silmätkin laajenevat valtaviksi. Tämä kuvasarja saa hymyn katsojan huulille, mutta onhan kuvissa paljon huonoakin. Esimerkiksi Yzman asu on kertakaikkisen kamala ja silmäpussit roikkuvat. Ei niin hyvää ettei jotain pahaa.


Näin saimme päätökseen toisen jakson kolmannesta kaudesta. Kenen kuvasarja sai teidät kiemurtelemaan eniten tuskan kanssa? Äänestäkää inhokkianne kommenttiruutuun, niin ette joudu kärsimään mahakipujen kanssa pidempään.