Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maggie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maggie. Näytä kaikki tekstit

10.2.2015

Who's the furriest of them all? 13.


Tuomarin kiireistä johtuen Ken on maassa kaunehin? -kisan neljännen kauden loppuhuipennus nähdään vasta nytten. Anteeksi viivytys! Tässä viimeisessä jaksossa pääsemme näkemään, mitä tämän kauden kilpailijoille, viehkeille eläinneitosille, kuuluu tänäpäivänä. Ylhäällä olevassa kollaasissa on nähtävillä kilpailijat tippumisjärjestyksessä huonoimmasta alkaen, ja samassa järjestyksessä kartoitamme kilpailijoiden nykytilanteen. Ennen tähän hetkeen menemistä haluan kuitenkin esitellä teille henkilön, jota ilman kilpailusta ei olisi tullut mitään.


Lumikki toimi koko kisan ajan tulkkina tuomarin ja kilpailijoiden välillä. Tuomari ei valitettavasti osaa eri eläinten kieliä, joten apuun piti pyytää Ken on maassa kaunehin? -kilpailun ensimmäiseltä tuotantokaudelta tuttu Lumikki. Yllä olevassa kuvassa Lumikki on juuri haastattelemassa kisan koiria. Tunnelma näyttää oikein lämpimältä, ja voimme vakuuttaa, että Lumikki sai vain positiivista palautetta käännöstyöstään. Kiitämme Lumikkia oikein paljon tulkkina toimimisesta! 


Yllä olevassa kollaasissa on kaikista tämän vuoden paras kuva -äänestyksistä voittajan kuva. Herttuattarella oli paras kuva lähikuvassa ja harrastus-kuvassa. Kengulla oli paras vartalokuva, kun taas Perditalla oli paras kuvasarja. Nala voitti parhaimman kuvan palkinnon hassuttelu-kuvasta ja tehokaksikko-kuvasta. Biancalla oli paras kaverikuva, ja Kaunottarella oli paras yökuva. Tähtihenkilö-kollaasista näemme, että ainoastaan ykkös- ja kakkossijoille päässeillä kilpailijoille oli useampi viikon paras kuva - muut kilpailijat pistivät parastaan vain kerran. Voikin siis sanoa, että Herttuatar ja Nala olivat oikeutettuja pääsemään korkeimmille sijoille. Mutta nyt jätetään menneet taakse, ja katsotaan, mitä kilpailijoille kuuluu nyt!


Maggie-lehmä tippui kisasta ensimmäisenä. Maggien laiska ja tylsistynyt lähikuva ei vedonnut äänestäjiin, ja hänen reissunsa Suomeen jäi lyhyeksi. "Pääsin tosiaan palaamaan Poutapilveen odotettua nopeammin, mikä osoittautuikin positiiviseksi jutuksi! Asiahan on nimittäin näin, että palattuani kotiin sain kuulla, että kotonani Ameerikoissa on alkamassa uusi Talent-kausi! Ja kykyjenetsijät tulisivat kotikonnuilleni viikon päästä! Eihän minun siinä auttanut (am)muu, kuin keksiä itselleni taito, jonka avulla voittaisin koko Talent-kisan! Poutapilvessä tajusin, että minähän olen koko lännen rautaisin jonglööri! Niin osallistuin kykyjenetsintäkisaan, ja tieni on johtanut aina semifinaaliin asti! Kisa on vielä käynnissä, mutta minulla on hyvä tunne siitä, että saatan viedä potin kotiin!"

Onnea ja kilpailumenestystä sinulle, Maggie. Mitkä tunnelmat sinulle jäi tästä kilpailusta? "Noo, enhän minä oikein päässyt edes koko kauneuskisan tunnelmaan, kun tipuin niin aikaisin kisasta pois. Ja olenhan minä voittanut kotonani Ameerikassa niin monta kauneuskisaa, ettei yhden häviäminen tunnu missään! Sitä paitsi kohta navetan päätyäni koristaa taas yksi uusi palkinto lisää, mutta tällä kertaa se on Talent-kisan pääpalkinto!"


Terk sijoittui kisassa paikalle yksitoista, eli hän putosi kisasta toisena pois. Terk putosi vauhdikkaan kokovartalokuvan jälkeen. Ja täytyy sanoa, ettei Terk näytä tämänhetken kuvassaan kauhean hyvinvoivalle... "Ai mitäkö mä teen nyt? No, mä oon päättänyt visusti seurata Janen jalanjälkiä ja voittaa Ken on maassa kaunehin? -kisan. Mun on pakko voittaa se - muut gorillat pitivät mua ihan luuserina, kun putosin näin nopeasti. Eihän gorilla voi hävitä ihmiselle, ne sanoivat, ja naureskelivat vaan. Tantor sanoo, ettei muitten mielipiteestä saa välittää... Mutta kyllä mä välitän. No sit mä tajusin, että jos mä muuntaudunkin Janeksi, niin ehkä kaikki muotilehdet luulee mua häneksi, ja palkkaa mut listoilleen, ja pääseen muotinäytöksiin, ja voitan kisoja, ja saan mainetta ja mammonaa! Tantor sanoo, et mun idea on tyhmä... Mut musta se on loistava! Mikä Tantorkin luulee olevansa - joku mun terapeutti, vai?" 

Okei. Tuota... Mitähän oikea terapeutti tekisi tässä tilanteessa.... Öööö.... Miltä sinusta tuntuu nyt? "Mielettömän hyvältä! Koen olevani paljon kauniimpi kuin koskaan ennen!"

Öööö... Eikun tarkoitin, että miltä sinusta tuntui jäädä 11. sijalle? "IIIIÄÄÄÄÄÄRRRGGGGHHHH!!!!! Älä mainitse minulle sijoitustani!!!!! ÄLÄ MAINITSE SITÄ!!! ... (Tässä kohtaa Terk raivosi lisää, mutta palstatilaa ja lukijoiden korvia säästääkseen tuomari päätti skipata raivoamisen yli.) ... ... No jos siis oikeesti mietin, niin kyllähän se musta pahalta tuntuu. Antaisin mitä vaan, että oisin saanut olla kisassa kauemmin. Mut kai se täytyy myöntää, että minä olen tällainen rumilus...."

Älä kuule hyvä Terkina vähättele itseäsi! Olet kaunis juuri tuollaisena kuin olet! Ja Tantor on oikeassa siinä, ettei muiden mielipiteillä ole väliä. Tärkeintä on, että uskot omaan itseesi, ja että rakastat itse itseäsi! Terk, sinun kuvaasi pidettiin molemmilla kerroilla myös parhaimpana kuvana. Sitä paitsi paras ystäväsi Jane hävisi koko ensimmäisen tuotantokauden, ja voitti vasta seuraavalla tuotantokaudella! Ja jos rehellisiä ollaan, niin koko idea kauneuskisasta on tyhmä, sillä kauneus on katsojan silmissä! Joten älä vaivu epätoivoon, Terk, sillä olet kaunis juuri tuollaisena kuin olet! "Nyyh... Tirsk. Kiitos, tuomari. Ehkä en sitten yritä olla toisenlainen, kuin mitä olen. Kiitos."


Missu putosi kolmantena kisasta sijoittuen näin paikalle kymmenen. Missu jätti kisan lohduttomissa tunnelmissa kuvasarjan epäonnistumisen jälkeen. Mitä tälle kujakatille kuuluu nyt? (Toivottavasti ei tarvitse käydä toista terapia-istuntoa heti perään...) "MIAU! Minulle kuuluu oikein hyvää! Minut adoptoitiin! En ole enää kujakatti, vaan sisäsiisti kotikissa! Eräs rauhallinen rouva näki minut ja otti perheeseensä, ja nautin kotikissana olemisesta täysin rinnoin! Kuuluu perheeseeni muitakin, sillä rouvalla on viisas tyttö, hauska koira ja villi hamsteri... Mutta ainakaan elämästäni ei kadonnut meno ja meininki - meininki on nyt vain erilaista, kuin mitä se oli kaduilla!"

Oi, sepä on mukava kuulla! Mihin kuvausteemaan olisit itse halunnut osallistua? "Hassuttelukuvaan! Se otettiin heti sen jälkeen, kun olin tippunut pois kisasta! Voi että kun minua harmitti! Olisin varmasti ottanut kaikkien aikojen hauskimman hassuttelukuvan!!!!"


Atta putosi kisasta neljäntenä, eli hän pääsi sijalle yhdeksän. Attan kohtaloksi koitui hulluttelukuva. Mitä Atta puuhaa nyt? "Huoooooh, herätitte minut kesken talvihorroksen. Njam njam.... Minullahan on nälkä! Hohhoijaa. Niin, se kisa. Kisasta kotiin palatessani odotin kauhuissani, ettei ruokaa ole kerätty kunnolla talvea varten. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä poikaystäväni Flik oli organisoinut koko keon hommiin, ja ruokakomerot suorastaan tulvivat ruokaa! Sain siis vain loikoilla koko loppusyksyn lumen tuloon asti. Siitä alkoikin pitkät talviunet, joilta heräsin nyt. Joko kevät on tullut?"

Ei ihan vielä, mutta pian se tulee! Ennen kuin menet takaisin nukkumaan, kerrotko, mikä oli mielestäsi paras kuvausteema? "Ai koko kisassa? Koko kisassa paras kuvausteema oli tehokaksikko-kuvat. Oli hauskaa nähdä, miten kilpailijat reagoivat toisiinsa, ja onnistuisiko heidän yhteiskuvansa. Omista kuvistani paras oli teemaltaan kuvasarja. Oli hauskaa tehdä pientä, mutta tarpeeksi huomattavaa liikettä kameran edessä, ja nähdä, millainen liikesarja siitä syntyy."


Kengu tippui kisasta viidentenä sijoittuen sijalle kahdeksan. Kengu pomppi koko kisansa ajan vuorotellen tuloslistojen ylä- ja alapäässä, mutta putosi lopulta harrastuskuvan jälkeen. "Oli kyllä ihana palata Puolen hehtaarin metsään ja nähdä oma pikku Ruu pitkästä aikaa! Tietysti näin myös kaikki ihanat kaverini, mutta oma lapsi on kaikista tärkein. Minulle pidettiin suuret juhlat takaisin tuloni kunniaksi: Hurraa ja hoi! Hurraa, se soi! Nimittäin näin soi laulu, jota juhlissa laulettiin. Nyt talvella olen nauttinut Ruun kanssa talvenriennoista - olemme käyneet luistelemassa, hiihtämässä ja laskemassa pulkkamäkeä."

Mikä oli mielestäsi inhottavin kuvausteema? "Kuvausteemoista, joihin itse osallistuin, inhottavin oli ehdottomasti hassuttelukuva. En pitänyt siitä, että piti yrittää esittää olevansa outo ja hassu. Oikeastaan sama teema oli inhottavin kaikista kisan teemoista. Eikä sekään nyt oikeastaan niin inhottava ollut, vain vähän muita hankalampi."


Kauneuskilpailuissa aiemmin loistanut Rusetti tippui kisasta kuudentena tullen sijalle seitsemän. Rusetin kohtaloksi koitui yksipuolinen ja hieman tungetteleva kaverikuva. "Äh, enhän minä koko kisasta välitä. Tuomari oli ilmiselvästi mäntti, äänestäjät olivat mänttejä ja koko idea siitä, että muurahainen ja leijona kilpailevat keskenään, on mäntti. Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen päässyt kotiin rakkaaseen New Yorkiin, jossa ei asu yhtään mänttiä koiraa, ihmistä tai muurahaista. Sitä paitsi pokaalikokoelmani on jo niin valtava, että jättäydyin kisasta tarkoituksella pois, koska hyllyt eivät kestäisi enää yhtään mitalia lisää. Elämäni on siis jatkunut normaalisti, ja nautin elämästäni!"

Mitä mieltä olet kisan tuomaroinnista? "Siis eikö mielipiteeni jo tullut selväksi? Tuomari oli täysi mäntti! Meitä jo aikaisemmin kauneuskilpailuihin osallistujia sorrittiin oikein urakalla! Minä ja Maggie saimme kokea tuomarin vihan kauneuskilpailuita kohtaan. Miksi tuomari edes järjestää koko kisoja, jos hän ei pidä kilpailijoista, tai koko kisan kontekstista? Pyh, sanon minä! Ensi kerralla en moihin mänttimäisyyksiin lähde mukaan!" Jaaha. Noh, kiitos mielipiteestäsi.


Ulkoavaruudesta planeetta Montressorilta kotoisin oleva kapteeni Amelia sijoittui kisassa paikalle kuusi, eli hän tippui kisasta seitsemäntenä. Amelia tippui heti pitkän joululomatauon jälkeen, sillä hänen yhteiskuvansa Biancan kanssa ei onnistunut lainkaan. Mitä kapteeni puuhaa nykyään? "Hoidan lempipuuhaani, eli toimin oman laivani kapteenina. Välillä purjehdimme Andromedan galaksissa, välillä palaamme Montressorille täydentämään ruokatarvikkeita. Saa nähdä, että voinko pian ostaa itselleni uudemman ja paremmin varustellun laivan. Meillä on nimittäin tiedossa aarrejahti. Joku pojankloppi on löytänyt aarrekartan, ja hän on pyytänyt meitä kuljettamaan hänet kartan päähän. Olen varma, että poika antaa meille hyvän osuuden aarteesta. Seikkailu siis odottaa ottajaansa!" 

Mitä mieltä olet äänestäjistä? "Äänestäjät tekivät vallan mainiota työtä, ja muistivat äänestää joka viikko suosikkiaan ja inhokkiaan. Tänä vuonna voisin antaa täyden kympin äänestäjille, sillä äänestäjien määrä on näyttänyt tuplaantuvan vaikkapa viime vuoden kisaan verrattuna. En olisi itse voinut hoitaa äänestäjän työtä paremmin... Vaikken tietysti olisi pudottanut minua näin aikaisin kisasta pois!"


Perdita putosi kisasta kahdeksantena sijoittuen paikalle viisi. Perditan kisa lopahti yökuvaan, jossa Perdita ei ollut oma soma itsensä. "Kotiin palattuani seurasimme koko perheen voimin kisan loppuun asti. Kannustimme kiihkeästi Kaunotarta, ja meitä harmitti todella paljon, kun hän sai vain pronssia. Nala ja Herttuatar olivat kuitenkin kovia vastustajia, joten onnea myös heille kisamenestyksestä. Muuten olen ottanut elämän rennosti ja viettänyt lokoisia koiranpäiviä. Pongo on ollut minulle hurmaava, ja hän on hoitanut pentujamme, jotta minä olen saanut levätä kisastressin pois. Elämäni on varsin makoisaa." 

Perdita, mikä oli paras kokemuksesi kisan aikana? "Täytyy sanoa, että kyllä se oli muiden koirien tapaaminen. Me koirat kävimme aina yhdessä Lumikin tulkattavana, ja minun ja Kaunottaren välille muodostui syvä ystävyys. On harmi, että me elämme eri puolilla valtamerta, mutta ehkä me näemme toisemme vuosittain järjestettävässä kansainvälisessä koirakokouksessa. Joten vaikka emme nähneet paljoakaan muita kilpailijoita, ettei Nalan metsästysvietti heräisi tai Atta tulisi vahingossa tallotuksi, niin paras kokemukseni kisan aikana oli muihin kilpailijoihin, eristyisesti Kaunottareen, tutustuminen."


Bianca pääsi kisassa sijalle neljä asti. Hän putosi ihmisen kanssa otetun kuvan jälkeen, jossa hän koki varsinaisen takapakin upeiden kuvien jälkeen. Biancalla näyttää olevan yhä karvahattu päässä, niinkuin hän lupailikin. "Ja minähän pidän lupaukseni. Aivan niinkuin pidän myös Pelastusjärjestön valan, sillä vannon aina nimeen sen! Kilpailusta pudottuani pääsin heti rakkaan Bernardini kanssa kiireelliselle pelastustehtävälle, sillä meidän piti pelastaa metsään eksynyt karhunpentu ja viedä hänet emonsa luo. Kuinka ollakaan, pennun harhaillessa metsässä emo oli napattu ja viety eläintarhaan! Niin meidän piti sitten mennä vapauttamaan karhuemo, ja pelastustehtävämme onnistui juuri ja juuri. Ilman urheaa Bernardia tehtävä ei olisi takuulla onnistunut!"

Kuka olisi saanut mielestäsi voittaa? "Tietysti olisin itse halunnut voittaa, sillä eihän näihin kilpailuihin osallistuta, ellei niitä haluta voittaa. Mielestäni olisi ollut hyvä, jos välillä joku pienikokoinen olisi vienyt potin kotiin! Jos se en olisi ollut minä, olisi Atta voinut voittaa. Nala on kuitenkin todella kaunis voittaja, ja juuri oikea henkilö tämän tuotantokauden kärkeen!"


Kaunotar pääsi kisassa pronssisijalle eli kolmanneksi. Cockerspanieli putosi rakkauskuvan jälkeen, sillä jokin kuvassa ei iskenyt kanssakilpailijoiden tapaan. Täytyy sanoa vielä, että Kaunottaren ja Herttuattaren välillä oli todella tiukka äänestys toisesta ja kolmannesta paikasta. "Tietysti olin tosi pettynyt putoamiseni jälkeen. Olisin halunnut jatkaa kisassa loppuun saakka. Kotiin päästyäni pettymys oli kuitenkin tipotiessään, sillä pääsin takaisin oman rakkaan perheeni luo. Kotona minua odotti Kultien perheen ohella oma Kulkurini ja lapsemme Pepi, Sissi, Missi ja Ninni. Pennut olivat kuulemma olleet kovin vilkkaalla päällä kisani aikana, mutta enhän minä malttaisi heitä komentaa käyttäytymään. He ovat niin suloisia, ja olin niin pitkään erossa heistä. Kyllä koti on ihana paikka olla!"

Onko mielestäsi kilpailussa jotain kritisoitavaa? "Hmm.... No eipä kyllä taida olla. Ei ole. Äänestystulokset vaikuttavat aidoilta, eikä kukaan kilpailija käyttänyt dopingia kisan aikana. Kisat olivat mielestäni täysin eettiset."


Herttuatar sijoittui kisassa paikalle kaksi saaden hopeamitalin. Herttuatar ei ihan pärjännyt Nalan kuvakollaasille ja musiikkivideolla tiukasta äänestyksestä huolimatta. Finaalissa Herttuatar vakuutti olevansa onnellinen, kävi miten kävi. No, oletko onnellinen? "Kyllä olen. Kyllähän minuakin nyt loppujen lopuksi hieman jännitti, mutta Nala kyllä ansaitsi voittonsa. Kotiin palattuani rakas Thomakseni oli järjestänyt minulle yllätyksen, sillä hän oli kutsunut Skattikatit luoksemme jazzaamaan! Juhlimme koko viikonlopun ajan kisamenestystäni ja kotiin paluutani. Nyt olemme jo kuitenkin palanneet takaisin arkeen, ja opetan lapsilleni aristokattien tapoja. Myös Thomas kaipaa välillä opastusta, ja hän tulee aina silloin tällöin seurailemaan oppejani lasten tunneille." 

Kuka saisi osallistua ensi vuoden kilpailuun? "Vaikka olenkin rengastettu ja sivistynyt aristokatti, täytyy sanoa, että kaipaisin tänne kisaympyröihin hieman maskuliinisuutta... Naiset ovat kilpailleet toisiaan vastaan jo neljän tuotantokauden ajan. Erästä äänestäjää lainatakseni eiköhän nyt ole jo miesten vuoro!"


Vuoden 2015 Ken on maassa kaunehin? -kisan voitti Nala! Mitä Nala on kerennyt tehdä voittonsa jälkeen? "Päätin lähteä takaisin kotiini Jylhämaahan. Tulin siihen tulokseen, niinkuin moni ennen minua, että oma koti on maailman paras paikka! Jylhämaassa minua tietysti juhlittiin, erityisesti Timon ja Pumba vallan villiintyivät juhlallisuuksissa. En aio ruveta kiertämään maailmaa tai ottaa muita etuuksia irti ykköspaikastani. Minulle riittää se, että saan olla rakkaan Simban kanssa kotona ystävieni ympäröimänä." 

Mitä neuvoja annat tuleville kilpailijoille? "Ole oma itsesi! Pysy nöyränä! Kannusta kanssakilpailijoitasi! Älä kilpaile liian tosissasi! Ja ennenkaikkea nauti tästä uudesta kokemuksestasi!" 

Kiitos sinulle Nala näistä viisaista sanoista!


Näin voimmekin lopettaa kautemme kaikkien Ken on maassa kaunehin? -voittajien yhteiskuvaan. Kiitos kaikille kilpailijoille jännittävästä kaudesta ja onnea tulevaisuuden uusiin valloituksiin! Ken on maassa kaunehin? -kilpailu jatkuu taas ensi syksynä! Ennen kuin lopetatte lukemisen, niin tuomari pyytäisi vielä kommentteja tulevaa kautta varten: Onko kisassa jotain parannettavaa? Oliko viikon paras kuva hyvä lisäys kisaan? Oliko jotain, mikä ärsytti suunnattomasti koko kisassa? Näihin mietteisiin lopetamme lukemisen ja toivotamme kaikille oikein hyvää helmikuuta! :)

9.10.2014

Who's the furriest of them all? 2.

Nyt ruutuihinne pärähtää toinen jakso Ken on maassa kaunehin? -kilpailun neljännestä tuotantokaudesta! Tällä kaudella huonoimman kilpailijan ohella saa äänestää aina viikottain parasta kuvaa. Parhaimman kuvan viime viikolla otti Herttuatar!


Herttuatar voitti parhaimman kuvan äänestyksen niukin naukin. Äänet jakautuivat hyvin tasaisesti viiden kilpailijan kesken. Äänestäjät kehuivat Herttuattaren kauniin symmetrisiä kasvoja ja tähtisilmiä. Tähtisilmillään tämä rotukissa voitti itselleen tälle viikolle koskemattomuuden - Herttuatarta ei voi siis tällä viikolla äänestää pois kisasta! Ennen kuin kerromme, kuka sitten putosi kisasta, tehkäämme pieni tarkennus sääntöihin (ihan tuomarin itsensäkin pähkäilyn takia). Paras kuva -äänet eivät vaikuta millään lailla pudotusääniin samaisella viikolla. Eli jos Herttuattaren kuva olisi valittu parhaimmaksi kuvaksi, mutta hän olisi saanut myös pudotusääniä eniten, putoaisi Herttuatar silti pelistä. Tuomari selvittää siis ensin putoajan, ja vasta kilpailijan pudottua laskee parhaimman kuvan äänet. Parhaimman kuvan saanut saa aina siis seuraavaan äänestykseen koskemattomuuden.


Ensimmäisenä kilpailijana kisasta putosi tällä kertaa Maggie. Mitä tämä rautainen lehmä tuumaa itse asiasta? "Voi ei! En osannut ollenkaan odottaa putoamistani. En edes käsittänyt sellaisen olevan mahdollista. Amerikassa minut tunnetaan kultalehmänä, sillä olen voittanut niin paljon karjakilpailuita valioyksilönä. Täällä Euroopassa kauneusihanteet taitavat olla hieman erilaiset kuin kotonani. On kuitenkin aivan ihanaa palata takaisin Poutapilveen! En kestä ollenkaan tätä Suomen syksyä, täällähän on kauhea flunssakausikin meneillään! Lähden länteen ja aurinkoon! Morjens!" Kiitos Maggie osallistumisestasi kilpailuun! (HUOM! Eläinten tulkkina koko kisan ajan toimii Lumikki, sillä tuomari ei valitettavasti osaa kommunikoida eläinten kanssa.) 

Sitten pääsemme varsinaisen kilpailun pariin. Viime viikolla saimme ihastella kilpailijoiden kasvoja. Tällä viikolla olemme ottaneet heistä kokovartalokuvan. Kisassa on mukana niin monenmuotoisia eläimiä, että jo näin alussa on hyvä tehdä korvista tassuihin ulottuva katsaus. Vaikka teemana onkin vartalokuva, huomioidaan myös kasvojen ilme.


Uuuu! Lähikuvasta parhaimman kuvan palkinnon itselleen voittanut Herttuatar jatkaa tällä viikolla herkkää ja romanttista teemaansa. Viime viikolla Herttuattaren kasvoja kehystivät tähdet, tällä viikolla kissan vartalon ympärille tipahtelee kukkien terälehtiä. Kuvassaan Herttuatar istuu hyvin jalosti. Tätä jalouden ja rotukissamaisuuden tunnelmaa korostaa vasen etujalka, joka on aseteltu arvokkaan vinosti maahan. Herttuattaren ehdoton valttikortti on kuitenkin hänen tuuhea häntänsä, johon tuomari on suorastaan rakastunut! Ainoa asia, mikä kuvassa hämmentää, on se, että kissan katse on suuntautunut ylöspäin. Ylhäälle katsominen aiheuttaa Herttuattaren selkään kyyristymistä, mikä häiritsee kuvan katsojaa. Katse olisi voinut olla suuntautunut alaspäin, niin kuvaan olisi tullut herkän vieno tunnelma. Nyt Herttuatar tuntuu katsovan, että mistä noita terälehtiä oikein tulee? Herttuattaren silmissäkään ei ole ihan sitä samaa säihkettä, mikä lumosi meidät viime viikolla. Kuva on pienistä seikoista huolimatta oikein onnistunut, ja vaaleanpunaiset terälehdet sopivat Herttuattaren vaalean turkin kanssa hyvin yhteen!


Biancan lähikuvaa äänestettiin viime viikolla parhaimmaksi kuvaksi. Odotamme Biancalta siis suuria tällä viikolla! Tämän viikon vartalokuvassa Bianca on laskeutumassa portaita alas hyvin tutun näköinen hattu päässään... Mutta hetkinen! Hattuhan on muuttanut väriä! Viime viikon ruskea karvalakki on muuttunut naisellisemman vaaleanpunaiseksi. Asukokonaisuuden täydentää harteilla oleva huivi ja matkalaukku, jotka ovat samaa sävyä keskenään. Tyylikästä vai ei, sen saa jokainen päättää itse... Bianca pitää matkalaukkuaan vartalonsa edessä siten, ettemme pääse ihan tarkasti näkemään hiirineidon muotoja. Voih! Lisäksi kuva on otettu sen verran kaukaa, ettei Biancan kasvojen kauneus näy niin hyvin, kuin viime viikolla. Voi voi! Asento Biancalla on kyllä oikein herttainen ja viehko, mutta matkalaukku peittää osan kehosta. Kenties Biancakin olisi voinut Herttuattaren lailla katsoa johonkin muuhun suuntaan kuin ylöspäin. Ensi kerralla tsemppiä peliin, Bianca!


Kaunottaren viime viikon lähikuva pääsi melkein parhaimmaksi kuvaksi. Kekseliäs kasvokuva vesikupin kautta löi tuomarinkin ällikällä. Tämän viikon vartalokuvassa Kaunotar on vauhdissa pihamaalla. Cockerspanielin turkki heiluu eteenpäin suuntautuvan vauhdin voimasta, joten kuvaaja on saanut työskennellä kunnolla pysyäkseen Kaunottaren perässä. Kaunotar kuitenkin esittelee kuvassa vauhdista huolimatta vartaloaan ylpeästi ja yllättävän hyvännäköisesti. Koiran kasvoilla on ihanan tyytyväinen hymy, joka tuo koko kuvaan positiivisen latauksen. Sekään ei haittaa yhtään, että Kaunottaren silmät ovat kiinni. Hän vain näyttää nauttivan elämästä! Ainoa miinus kuvassa ovat ihmeelliset multapaakut, joita nurmikolla on. Kyseessä voi olla sommittelijan moka, sillä eihän näin hieno koira kuin Kaunotar voi multaa levitellä? Taustalla olevat tulppaanit kuitenkin korvaavat kauneudellaan mullan. Mahtava kuva Kaunottarelta! Jatka samaan malliin!


Myös Perditan lähikuvaa äänestettiin parhaaksi kuvaksi viime viikolla. Tässä vartalokuvassa Perditan olemus on muuttunut täysin viimeviikkoisesta. Viime viikon kuvassa dalmatialainen oli lempeä ja avautuva, tässä kuvassa Perdita on tyylikäs ja tunteet visusti sisällään pitävä. Perdita on ilmiselvästi katsonut nyt jotain mallikisoja, sillä muutos on niin yhtäkkinen. En sitä kiistä, etteikö Perdita olisi kuvassaan kaunis. Hänen jalkansa ojentuvat kauniisti, häntä on onnellisesti ylhäällä ja kuono on niin nätti kuin olla voi! Tällainen eläimille suunnattu kauneuskisa ei ole kuitenkaan niin totinen, kuin mitä vastaavat ovat olleet ihmisille. Tuomari odottaa, että tällä kaudella kilpailijat näyttävät tunteensa ja eläimellisyytensä, eivätkä koita olla jotain, mitä eivät ole. Toki enemmän pisteitä saa, jos osaa olla itsensä esteettisesti. :) Ja tuomarista tuntuu, että viime viikon Perditan hymykuva oli sitä itseään Perditaa, jota tämä vartalokuva ei selvästikään ole. Kuva on kaunis, mutta näytä sisimpäsi meille ensi viikolla, Perdita!


Missu näyttää vartalokuvassaan hyvin hämmästyneeltä. Hän seisoo hyvin jäykkänä, jalat näyttävät olevan jännityksestä tikkusuorina. Kenties Missua on alkanut jännittää kameran edessä esiintyminen? Taustanaan Missulla on hänelle hyvin kotoisa paikka, eli urbaani maisema. Vaikka näky autoista ja betonitaloista ei ole se kaunein, annamme Missulle kuitenkin plussaa siitä, että hän vie katsojan mukanaan hänelle itselleen kotoisaan ympäristöön. Kuva ei ole mikään paras, vaan se on melko keskinkertainen. Kissassa on kuitenkin tapahtunut selkeää parannusta, sillä viime viikolla Missu näytti viis veisaavan koko kisasta, nyt se jännittää häntä. Suunta on siis ylöspäin, hyvä hyvä!


Ääh! Voi ei! Miksi olet niin huolestunut, Atta? Poseeraisit kunnolla kameralle! Tämän viikon kuva Attasta näyttää ihan siltä, kuin se olisi otettu ilman, että Atta tietää kameran olevan päällä. Ihan kuin Atta miettisi, millaiseen asentoon hän kuvassaan menisi. Muurahaisprinsessa näyttää myös hyvin pelokkaalta ja jännittyneeltä. Ei tämä kisa nyt niin vakavaa ole! Halutessaan Atta on varmasti hyvin tyylikäs muurahainen, mutta tämä kuva on valitettavasti epäonnistunut. Voi voi!


Nala on asettunut poseeraamaan oikein klassiseen sivuasentoon. Tästä kuvakulmasta koko vartalo näkyy varmasti kaikille kokonaisuudessaan. Jotenkin Nalan asento ei näytä kuitenkaan mukavalle. Ihan kuin leijona jännittäisi vartaloaan, eikä olisi lepotilassa. Häntäkin on ihmeellisessä mutkalla, ja kamerasta kauempana olevat jalat ovat ilmassa ihmeellisissä asennoissa. Ehkä Nalakin hakee kuvassaan vielä sitä poseerausasentoa, mitä Attakin edellä haki. Nala kuitenkin hymyilee oikein kauniisti, mikä pelastaa muuten huonon kuvan. Vielä vähän enemmän yritystä ensi kerralla - ja ne silmät kameraan, kiitos!


Ohhoh! Ohhoh! Voiko tälle kuvalle muuta sanoa? Rusetti vetää tässä kuvassaan poseeraamisen aivan liian yli! Kuvassa lentelee pikkulintuja, tuulikonetta on käytetty julmasti hyödyksi, Rusetin päällä on "tyylikäs" asukokonaisuus ja Rusetin ilme on jotain mainitsemisen arvoista. Puudelin vartalo kyllä näkyy kuvassa hyvin, mutta itse kuva taitaa olla vähän yliampuva. Rusetti vetää tuomarin suorastaan sanattomaksi. Ohhoh.


Kapteeni Amelia oli viime viikolla pudotusuhan alla. Kapteenin säntillisyys ja pienieleisyys ei vakuuttanut kaikkia lukijoita. Amelia jatkaa tästä huolimatta samaa linjaa tällä viikolla. Hän on hyvin ryhdikkäässä asennossa melkein koko kapteenin univormu päällään - vain hattu on unohtunut jonnekin. Amelia hymyilee jo viime viikolla tutuksi tullutta pientä ja suloista hymyään, kiitos siitä! Laivankansi sopii hyvin kuvan taustaksi Amelian ammattiin liittyen. Kuva on oikein onnistunut, lisää tällaista kiitos! Tosin tuomari voisi heittää Amelialle kysymyksen, että ovatkohan noin korkeat saappaat käytännölliset - tai edes tyylikkäät?


Terk sai viime viikolla myös pari pudotusääntä, sillä hänen kuvassaan ei nähty kauneuden häivääkään! Huu! Terk ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan näyttää vartalokuvassaan, että vähät välittää muiden mielipiteistä. Terk näyttää olevan kuvassa itseensä hyvin tyytyväinen, kenties jopa liiankin? Gorillan asento ei ole kuvassa nimittäin mitenkään mairitteleva, ja jos on joutunut pudotusuhan alle, niin saisi edes yrittää ottaa katsojia miellyttävämmän kuvan. Terk ottaa kuvassaan rennosti, ja liukuu puiden latvassa hurjaa vauhtia alas, niin että lehdet pöllyävät. Kuva voisi olla onnistuneempi, jos Terkin kädet olisivat jossain muualla kuin pään takana, ja jos gorillan silmät olisivat auki. Nyt Terkina näyttää aivan liian itserakkaalta. Lisää yritystä peliin, Terk!


Kengu jakoi mielipiteet selvästi kahtia viime viikon lähikuvallaan. Kengu sai paljon pudotusääniä, mutta hänen kuvaansa äänestettiin myös viikon parhaaksi kuvaksi. Kengurulla on varmasti itselläänkin nyt hieman ristiriitaiset tunteet. Tämän viikon kuvassa Kengun koko keho pääsee hienosti esille. Kuvassaan Kengu on selvästi halunnut korostaa lempeyttään ja äitiyttään, sillä hän on ottanut kuvaan mukaan lapsensa Ruun. Ruu istuu mukavan näköisesti Kengun vatsapussissa (Siksikö sitä kutsutaan? Ei se mahalaukku kuitenkaan ole...) tarkkaillen sieltä maailmaa. Kengun kädet ovat ihmeellisesti eteen ojennettuina, ja tuosta käsien asennosta tulee mieleen lähinnä tyrannosaurus rex... Mutta muuten Kengu seisoo oikein nättinä äitinä kuvassa. Nyt tuomaria tosin ihmetyttää, että miksi kuvan alalaitaan on pitänyt kirjoittaa Kengun ja Ruun nimet ja vieläpä englanniksi!?? Hmm.... Ehkä se on kuvaajan taiteellinen näkemys, jonka sanoma ei yllä tänne asti. 

Siinäpä oli tämän viikon vartalokuvat. Muista äänestää omaa inhokkiasi ja omaa suosikkiasi alas kommentointiruutuun. Mutta muistakaa myös, ettei Herttuatarta kannata äänestää ulos kisasta, sillä hän ei joka tapauksessa tule siitä tippumaan tällä kierroksella koskemattomuutansa vuoksi! Oikein hyvää (huomenna) alkavaa viikonloppua teille, ja nähkäämme taas ruuduissanne ensi viikolla!

2.10.2014

Who's the furriest of them all? 1.

Tervetuloa mukaan seuraamaan vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kisaa!!! Hii!!! Tänä vuonna lukijat saivat vaikuttaa kilpailijoiden valintaan kesän aikana suoritetussa äänestyksessä. Kilpailijoiksi valikoitui äänienemmistöllä eläimet. Luvassa on siis paljon kuonoja, karvaa ja söpöilyä. Tämä kausi eroaa edellisistä siinä mielessä, että tänä vuonna kilpailijat eivät asu saman katon alla. Emme halua riskeerata kilpailijoiden hyvinvointia sijoittamalla koiria, kissoja ja jopa leijonia samaan huoneeseen toistensa kanssa! Niinpä tiedossa ei myöskään ole kuvia kuvaussessioiden ulkopuolelta.

Ennen kuin esittelemme kilpailijat kerratkaamme äänestysohjeet. Ken on maassa kaunehin? -kisassa äänestätte te, arvoisat lukijat! Joka viikko yksi kilpailija putoaa kisasta pois. Kisassa äänestetään sitä eläintä, jonka haluatte poistuvan kisasta. Äänestäminen tapahtuu tekstien alla olevaan kommentointi-laatikkoon. Jos useampi kilpailija saa yhtä paljon ääniä, pois lähtijä arvotaan rehdillä arvonnalla tuomarin kunniallisella avustuksella. Tuomari ei laske, kuinka monta kertaa tietty äänestäjä on äänestänyt, eli äänestää voi vaikka kuinka monta kertaa tahtoo! Kunhan yksittäisen henkilön äänimäärät pysyisivät kohtuuden rajoissa... Tuomari ilmoittaa kommentteihin aina, milloin äänestys on loppunut. Äänestysajan loputtua tulleita ääniä ei enää lasketa mukaan.

Ohjeet eivät kuitenkaan lopu tähän, sillä tänä vuonna saa äänestää myös kilpailijaa, jolla on mielestänne paras kuva kullakin viikolla! Parhaimman kuvan napannut kilpailija saa seuraavan viikon äänestykseen koskemattomuuden, eli hän ei voi pudota kisasta pois. Esimerkiksi viikolla 41 eniten parhaan kuvan ääniä saanut kilpailija ei voi pudota kisasta viikolla 42. Viikolla 43 hän on taas vapaata riistaa, ellei saa taas eniten ääniä parhaimmasta kuvasta. Parhainta kuvaa ei ole kuitenkaan pakko äänestää. Muistakaa sitten kirjoittaa äänestyskommenttiinne, kumpi äänistänne menee putoajalle ja kumpi parhaimmalle kilpailijalle. Eli vielä lyhyesti: äänestätte aina sitä eläintä, jonka haluatte tippuvan, ja halutessanne voitte mainita myös, kenen kilpailijan kuva on paras.

Lukijoiden päiden sekoittamisen välttämiseksi aloittakaamme itse kisa! Aloitamme tämän vuoden Ken on maassa kaunehin? -kisan perinteisellä lähikuvalla. Kiinnitämme huomiota siis pelkästään kilpailijoiden kasvoihin (/päähän), emme vartaloon. Samalla kilpailijat esitellään teille. Olkaa siis hyvät, vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kilpailijat tulevat tässä!


Nimi: Kaunotar
Kotimaa: Yhdysvallat
Laji: Koira, cockerspanieli
Esiintyy elokuvassa: Kaunotar ja Kulkuri
Motto: On niin kaunis bella notte.

Kaunottaren kasvot pääsemme näkemään vesikupin heijastuksen kautta. Tämä kuvakulma kasvoihin on todella kekseliäs ja lisää heti Kaunottaren pisteitä kisassa. Ainoa huono puoli on se, ettei vesikuppi ole Kaunottaren oma. Cockerspanielin kuvajainen näyttää todella kauniilta, ja hän hymyilee jotenkin pilke silmäkulmassa. Korvien karvat on kammattu todella näyttävästi, ja koko koira on todellakin muotovalio! Innolla jäämme odottamaan lisää kuvia Kaunottaresta!


Nimi: Herttuatar
Kotimaa: Ranska, Pariisi
Laji: Kissa, aristokatti
Esiintyy elokuvassa: Aristokatit
Motto: Skaalat kun vain opit, pääset laulamaan.

Herttuattaren kasvokuva on otettu tähtitaivaan alla, ja tähdet pääsevät välkkymään ihanasti kissan silmistä ja timanttikaulapannasta. Herttuatar näyttää onnelliselta, lempeältä - ja ehkä jopa rakastuneelta? Herttuattaren kasvot ovat todella symmetriset, ja oikeastaan täydelliset pientä nenänpäätä myöten! Innolla jäämme odottamaan tämänkin kilpailijan lisäkuvia!


Nimi: Perdita
Kotimaa: Iso-Britannia, Lontoo
Laji: Koira, dalmatiankoira
Esiintyy elokuvassa: 101 dalmatialaista
Motto: On leikkiä päivämme työ!

Perdita on kuvattu puistossa itselleen mieluisassa ympäristössä. Perditan hymy yltää hänen korviinsa asti, ja myös silmät tuikkivat kuvaajalle onnellisina. Kuono on ojentautunut hieman alaspäin tervehdyksen merkiksi. Koko kuva on oikein lempeä ja onnellisen näköinen, ihan kuin edellistenkin kilpailijoiden!


Nimi: Nala
Kotimaa: Pimeä Afrikka
Laji: Leijona
Esiintyy elokuvassa: Leijonakuningas
Motto: Aina uuteen käy tie elämän.

Nala hymyilee kuvassa suullaan, mutta silmistään hän näyttää hyvin hämmästyneeltä. Ihan kuin kuvaajan näkeminen olisi ihan outo juttu, tai että kisaan osallistuminen ihmetyttäisi häntä kovastikin. Silmät ovat kohdistuneet tiukasti johonkin kameran ulkopuolelle. Oikein onnistunut ja iloinen ensivaikutelma Nalasta! 


Nimi: Bianca
Kotimaa: Unkari, nykyään Yhdysvallat
Laji: Hiiri
Esiintyy elokuvissa: Pelastuspartio Bernard ja Bianca, Bernard ja Bianca Australiassa
Motto: Pelastusjärjestö, meidän kansainvälinen, pystypäin, juuri näin, vannon aina nimeen sen!

Ohhoh, Bianca! Biancahan on ruvennut heti flirttailemaan kuvassaan! Hiirinaisen kasvot ovat ihanassa, hieman flirttailevassa hymyssä. Toivottavasti Bernard ei näe tätä kuvaa... Ainoa ihmetyksen aihe on se, että miksi Biancan päässä on noin iso turkishattu? Eiköhän päälaki olisi sen aikaa kestänyt kylmässä ilmassa, että kuva olisi saatu otettua? Sitä paitsi neito näyttäisi olevan sisätiloissa... Ensi kerralla heitä hattu pois, Bianca, niin hyvä tulee!


Nimi: Kengu
Kotimaa: Englanti, Puolen hehtaarin metsä
Laji: Pehmolelu-kenguru
Esiintyy elokuvassa: Nalle Puh, Nalle Puhin elokuva
Motto: Hurraa, ja hoi! Hurraa, se soi!

Kengu on toinen lelu, joka on osallistunut Ken on maassa kaunehin? -kisaan, sillä kilpailun toisella tuotantokaudella mukana kilpaili Jessie. Kuvassaan Kengu näyttää todella onnelliselta. Hieman ihmetyttää se, miksi kengurun katse ja koko pää on suuntautunut ylöspäin. Miksei hän voi katsoa kameraan, tai edes vaakasuoraan? Kengu on todella lempeän ja äitimäisen näköinen kilpailija, ja ainakin lempeydestä on hänelle kovasti hyötyä tässä kisassa.


Nimi: Kapteeni Amelia
Kotimaa: Planeetta Montressor
Laji: Kissa-humanoidi
Esiintyy elokuvassa: Aarreplaneetta
Motto: En voi muita miellyttää.

Kapteeni Amelia on hyvin erikoisen näköinen. Hän on ikäänkuin ihminen, jolla on kissan piirteet. Tämä erilaisuus voi hyvinkin nousta Amelian valttikortiksi kisassa. Lähikuvassa Amelia on pukeutunut koko kapteenin univormuunsa hattua myöten. Hän näyttää oikein säntilliseltä, ja univormun ohella tätä säntillisyyttä korostaa tarkka kampaus ja pienieleisyys. Kapteenin pieni hymy on kuitenkin oikein soma, ja haluamme nähdä tätä hymyä lisää! Toivotaan, ettei Amelian motto ole pahaenteinen ennuste...


Nimi: Rusetti
Kotimaa: Yhdysvallat, New York
Laji: Koira, villakoira eli puudeli
Esiintyy elokuvassa: Oliver ja kumppanit
Motto: Kauneus ikuinen on hallussain.

Rusetti ainakin tietää, mihin kilpailuun hän on osallistumassa. Koiran taustatiedoista nimittäin näkee, että hän on todellinen konkari ja voittaja kauneuskisoissa. Rusetti on siis paha vastus muille kilpailijoille! Lähikuvassa Rusetin hymy ei ole kuitenkaan sellainen, mikä on totuttu näkemään perinteisissä kauneuskilpailuissa... Hymy on nimittäin todella laaja ja vekkulimainen. Rusetin ilme näyttää sanovan: "Älkää te toiset kilpailijat kuvitelko mitään, sillä olen jo voittaja!" Saa nähdä, mitä käy!


Nimi: Maggie
Kotimaa: Yhdysvallat, Poutapilvi
Laji: Lehmä
Esiintyy elokuvassa: Lehmäjengi
Motto: Kaukana lännessä naudatkin on rautaa!

Lännessä naudat ovat ehkä rautaa, mutta tämän kuvan perusteella sitä ei uskoisi. Maggie näyttää kuvassa tylsistyneeltä ja väsyneeltä lehmältä. Ehkä päivittäinen rautaisannos on jäänyt ottamatta...??? Vaihtoehtoisesti Maggie kuvittelee olevansa todella coolin näköinen tässä kuvassa. Voimme kuitenkin kertoa hänelle, ettei asia ole näin. Voi voi! Pistä parempaa peliin ensi viikolla!


Nimi: Missu
Kotimaa: Yhdysvallat
Laji: Kissa, kujakatti
Esiintyy elokuvassa: Bolt
Motto: On koti paikka verraton!

Missulla on hieman samankaltainen tylsistynyt ilme kuin Maggiella. Silmät ovat puoliummessa ja suun raosta näkyy hieman rumasti yksi hammas. Ihan kuin Missusta olisi noloa osallistua tähän kilpailuun. Missun ulkonäöstä näkee myös selvästi, että hän on katujen kasvatti. Sen kertovat vääntyilleet viiksikarvat ja korvasta puuttuvat palat. Ehkä nyt on Missun aika loistaa, ja kisassa nähdään mitä mahtavin tuhkimotarina! Peukut pystyyn Missun puolesta! 


Nimi: Terkina, lyhyesti Terk
Kotimaa: Pimeääkin pimeämpi Afrikka
Laji: Gorilla
Esiintyy elokuvassa: Tarzan
Motto: Vain toivo vaaditaan!

Terk näyttää todella iloiselta tässä kuvassa. Hän näyttää myös siltä, että hän olisi nähnyt juuri jotain todella hienoa, mihin haluaisi mennä tutustumaan paremmin. Terkin ilme on vekkuli, mikä johtuu varmaan toispuoleisesta hymystä. Kuvasta puuttuu silti jotain, jotta se olisi täydellinen. Hmm... Mutta jatka vain samaan malliin!


Nimi: Prinsessa Atta
Kotimaa: Yhdysvallat
Laji: Muurahainen
Esiintyy elokuvassa: Ötökän elämää (Pixar)
Motto: Ain laulain työtäs tee!

Prinsessa Attan ilme on hyvin päättäväinen, mutta päättäväisyydenkin keskeltä pilkottaa pieni, vino hymy kohti katselijaa. Kulmakarvat ovat hauskasti rytyssä, mikä saa Attan kasvoille hieman epäilyä. Onkohan minusta tähän kisaan? Toivotaan, että on, sillä kuvasi on onnistunut! Hyvä! 


Tässä olivat tämän vuoden 12 kaunista ja "karvaista" kilpailijaa. Nyt on teidän vuoronne, hyvät lukijat, äänestää, kuka joutaisi teidän mielestänne kotiin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Halutessanne voitte myös äänestää lempikilpailijaanne, joka ei siten voi tippua ensi viikolla. Tällä viikolla kuka tahansa voi kuitenkin vielä joutua kotiin! Ken on maassa kaunehin? saapuu ruutuihinne taas viikon päästä torstaina - toivottavasti. Siihen asti hei hei!