10.7.2016

I bring you a song! 16.

17. Laulu, jonka soitit (aiot soittaa) häissäsi

Voi kuulkaa, häitteni soittolistalla oli suuri määrä Disney-kappaleita! Sieltä löytyi mm. Once Upon a Dream, So This is Love, Never Knew I Needed, Evangeline, I See the Light... Ystäväni taasen esittivät meille laulun Tyttö sekä hän. Disney-musiikki siis raikui läpi juhlien! :D Valitsen tähän haasteen kohtaan kuitenkin laulun, joka soi häätanssimme aikaan: Can You Feel the Love Tonight, Tunnetko jo rakkauden. Laulu on ihana, ihana, ihana! :) Me tanssimme laulusta tehdyn instrumentaali-hää-version tahtiin, mutta pidän itse eniten laulusta alkuperäisessä, englanninkielisessä elokuva-asussaan. Timonin ja Pumban lauluosuudet ehkä hieman latistavat romanttista tunnelmaa, mutta ne kuuluvat silti oleellisesti kappaleeseen. Nalan lauluosuus on kappaleesta paras, ja toisen kertosäkeistön jälkeen tuleva modulaatio saa minut melkein ekstaasiin. Ah! Can You Feel the Love Tonight on vaan niin kaunis laulu! <3

Säveltäjä: Elton John / Sanoittaja: Tim Rice / Esittäjä: Joseph Williams, Sally Dworsky, Nathan Lane, Ernie Sabella & Kriste Edwards TAI Anneli Saaristo, Annimaria Rinne & Paavo Kerosuo


Minkä Disney-laulun tahtiin sinä haluaisit tanssia / olet tanssinut häissäsi?

6 kommenttia:

  1. Minä juuri yksi päivä mietin, mitä Disney-kappaleita haluaisin kuulla omissa häissäni. Ihanaa, että sinulla on ollut noinkin paljon Disney-lauluja häissäsi! :) Minusta olisi ihanaa tanssia ainakin Beauty and the Beastin sekä So This is Loven tahtiin. Myös I See the Light olisi ihana kappale häihin. Toivoisin myös löytäväni laulamisesta pitävän miehen, jotta voisimme laulaa dueton yhdessä, oli kyseessä sitten Disney-biisi tai ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä piti olla paljon Disney-lauluja häissä tällaisella Disney-fanilla! :D Voi että, ihania rakkauslauluja on sinullakin suunnitelmissa! Ja hui, laulaminen häissä, ja vieläpä duettona, kuulostaa hurjalta! Itse en olisi mistään hinnasta suostunut laulamaan omissa häissä, vaikka laulamisesta tykkäänkin. Päivä oli muutenkin jo niin jännittävä, ettei lisäjännitystä kaivannut. ;)

      Poista
  2. Uskon, että jos joskus naimisiin menen niin niistä tulee sellaiset Disney-bileet, että oksat pois! :D Olen pienestä pitäen haaveillut, että häävalssinani olisi Prinsessa Ruususen Once upon a dream elokuvan lopusta. :)

    Ps. Kun on ollut pitkän pätkän poissa blogimaailmasta niin tekstejä on näköjään hirveästi luettavaksi, joten varaudu kommenttipommitukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou jeah! Disney-häät kuulostaa hyvältä! :) Minä en häistä ihan Disney-teemaisia tehnyt, vaikka Internetistä löytyy tosi kivannäköisiä Pieni merenneito tai UP -teemoilla tehtyjä häitä. Pieniä viitteitä Disney-hulluuteeni sen sijaan lisäilin sinne tänne, kuten juuri soittolistaan, lasten värityskuviin, kakkukoristeeseen... Minäkin mietin pitkään, että otanko Once Upon a Dream -kappaleen häätanssiksi! Lopulta päädyin Leijonakuninkaaseen, mutta käytä sinä ihmeessä Ruususen tanssi!

      Jej, kommenttipommitukset ovat aina kivoja! :D

      Poista
  3. Disneyltä kyllä löytyisi hurjasti ihania kappaleita häihin. Yksi, jonka ainakin haluaisin omiini olisi Love Robin Hoodista. Ei ehkä niitä hienoimpia ja tunnetuimpia kappaleita, mutta Robin Hood on yksi ehdottomista suosikkileffoista ja tuo laulu on ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Robin Hoodin Love on kyllä ihana kappale! Olisin ottanut sen omienkin häiden soittolistalle, mutta sitä ei ainakaan vielä vuosi sitten löytynyt Spotifysta. :(

      Poista