13.2.2012

You've got a friend in me!

Sanon valmiiksi jo huomisen kunniaksi (koska huomenna en aio istua koneen ääressä), että

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!!!!!

Lähde: http://thedisneyprincess.tumblr.com

8.2.2012

Who's the fairest of them all? 8.

Kisa jatkuu jännittävänä, ja taas meidän on valitettavasti aika hyvästellä yksi kilpailijoistamme. Tällä viikolla jo pitkään pudotusuhan alla ollut neito tippui pois. Heitämme siis hyvästit Mulanille.

Lähde: http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
Tässä ovat Mulanin kommentit tippumisensa johdosta: "Ääh, kaikki alkoi Mushun pelleilystä. Ennen Mushun ilmestymistä kuvioihin minulla meni kisa niin hyvin! Tietysti nämä ovat tekosyitä, ja oikea kisan voittaja olisi otattanut mahtavia kuvia itsestään jopa Mushun kanssa. Joka tapauksessa palaan ilomielin Kiinaan Pikkuveljen luo. Olen varma, ettei isä ole muistanut antaa hänelle oikein mehevää luuta pitkiin aikoihin." Näin sanottuaan Mulan liukui kisapaikalta pois sähköjohtoa pitkin huivista kiinni pitäen.

Mulanin hyvästelyistä voi jo päätellä tämän viikon aiheen. Hän mainitsee jotain isästään... Tällä viikolla kilpailijoidemme yllätykseksi kutsuimme paikalle jommankumman heidän vanhemmistaan (useimmissa tapauksissa sen elossa olevan) ja otimme heistä pienen perhepotretin. Samalla nämä isät ja äiti saivat kertoa tuntemuksiaan liittyen lapsiinsa ja tähän kisaan.

Lähde: http://www.fanpop.com
Jasminen isä, itse Agraban sulttaani, tuli tapaamaan Jasminea tänne kylmään Suomeen. Sulttaani oli oikein innoissaan tyttärensä näkemisestä. "Olen niin innoissani tyttäreni näkemisestä! Jasmine on pärjännyt kisassa loistavasti, ja olen hyvin ylpeä hänestä! Suomessa ollessani olen myös tutustunut hieman paikalliseen faunaan, ja odotan jo innolla pääsemistä takaisin palatsiini, jossa voin teetättää pienoismalleja suomalaisista eläimistä leluikseni. Jasminesta sanon vielä sen verran, että pitäkää huoli, ettei hän jäädy täällä teidän kylmässä maassanne!"

Tällä viikolla Jasminen näyttää taas pitkästä aikaa omalta itseltään. Se onkin kenties ainoa hyvä asia tässä kuvassa. Jasminen asento tai ilme eivät vastaa Ken on maassa kaunehin? -kisan tavoittelemaa naisihannetta. Hän näyttää hyvin surulliselta, hänen ryhtinsä on huono ja kädet ovat liian suoristetut. On hyvä, että isän ja tyttären välillä on katseyhteys, mutta miksi ihmeessä kuva on noin surumielinen? Kaiken surumielisyyden lisäksi Jasminen suu on jäänyt auki hieman hassulla tavalla. Tässä vaiheessa kilpailua odottaisimme paljon parempia kuvia. Aijai, Jasmine!

Lähde: http://disneyswoonerd.tumblr.com
Tianan äiti saapui tapaamaan tytärtään. "Voi että kun Ti on niin kaunis! Olen seurannut mielenkiinnolla hänen kilpailuaan, ja kerta kerran jälkeen hän on ylittänyt itsensä. Sen sammakkopuvun nähtyäni kauhistuin ja olin ihan varma, että tyttäreni palaisi kotiin luokseni. Mutta onneksi hän sai jäädä ja näyttää kyntensä! Itse en ollenkaan pidä Tian sammakkotempauksista, hän tekee niitä harva se päivä kotona. Inhoan sammakoita. Mutta rakastan tytärtäni! Isäsi olisi varmasti ylpeä sinusta!" Näin Tianan äiti puheskeli.

Tässä kuvassa tunnelma on aivan erilainen, kuin Jasminen kuvassa. Äiti ja tytär näyttävät niin onnellisilta keskenään ja molempien hymy ylettyy korvasta korvaan. Lämpimän tunnelman osoittamiseksi Tiana pitää äitiään olista kiinni, ja kuvassa Tiana näyttää parhaan puolensa, kuten oikean voittajatyypin kuuluukin näyttää. Harmi vain, että kuvaaja on ottanut todella epätarkan kuvan, jonka takia mm. neniä ei meinaa erottaa ollenkaan. Ehkä epätarkkuus on kuitenkin myös hyvästä, sillä emme näe mahdollisia virheitä, joita kuvassa voi olla. Toisaalta se ei myöskään näytä nyt Tianan ihania hymykuoppia!

Lähde: http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
Auroran vieraaksi saapui hänen puolisonsa isä, kuningas Hubertus. Itse Auroran vanhemmilla oli jotain virkavelvollisuuksia, joiden takia he eivät päässeet tulemaan paikalle. "Olin aivan ihmeissäni, kun Aurora ilmoitti ottavansa osaa kilpailuun. Mielestäni Aurora on jo nyt maailman kaunein neito, jonka poikani ansaitsee. Hehheh, olipa hyvin sanottu, vanha kuomaseni... Ai mitä? Teillä on myytävänä Kuoma-kenkiä? Hmm... Mutta siis Aurorahan vie koko potin kotiin ja palaa linnaansa todistetusti kauneimpana neitona! Sitten voimme järjestää tanssiaiset hänen kunniakseen. Skool sille!" Näin kuningas Hubertus puhui ruokapöydässä.

Aurora parantaa suoritustaan viime viikkoisesta. Kuva näyttää siltä, kuin Aurora olisi juuri yllättänyt kuninkaan tulemalla hänen taakseen. Katsekontakti pelaa taas hienosti. Kuvasta näkyy, miten läheisiä Aurora ja kuningas ovat. Toisaalta kuvasta näkyy myös se, että he eivät ole isä ja tytär, sillä tietynlaista etäisyyttä tuossa läheisyydessä kuitenkin on. Aurora hymyilee kauniisti, hänen hiuksensa ovat kauniisti ja jopa hänen kätensä lepää tarkasti mietityssä asennossa kuninkaan olalla. Kuitenkin Auroran kasvoissa on jotain outoa, joka ehkä johtuu hänen kulmakarvoistaan.

Lähde: http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
"Pocahontas on yhtä kaunis kuin äitinsä. Sama henki elää yhä hänessä, ja se on auttanut häntä jaksamaan kisassa eteenpäin. Huomaan, että kun Pocahontas on täällä, kylässämme asiat eivät ole enää ennallaan. Pocahontas on niin valovoimainen persoona ja auttaa niin paljon kaikkia, että totutteleminen elämään ilman häntä oli vaikeaa. Haluaisin hänet jo takaisin kyläämme, mutta tietysti haluan hänen myös voittavan kisan. Ehkä kestämme vielä pari viikkoa sen takia," sanoi heimopäällikkö Powhatan, Pocahontasin isä.

Tämän viikon kuva on hyvin Pocahontasin näköinen. Niin isä kuin tytärkin katsovat yhdessä jonnekin tulevaisuuteen hyvin vakavasti. Läheisyyttä näiden kahden hahmon välillä ilmaisee kuitenkin heidän käsiensä yhteys. Tämä on Pocahontasin ensimmäinen profiilikuva, ja se on kyllä aivan upea. Muutenkin kuva on kokonaisuudessaan upea ja eteerinen. Kiitos, että palasit takaisin mahtavuuteen, Pocahontas!

Lähde: http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
Belleä tuli tapaamaan hänen isänsä Maurice. Tämä keksijä kertoo seuraavaa: "Olen suunnitellut koko kilpailun ajan uutta keksintöä, enkä ole kerennyt oikeastaan seurata ollenkaan Bellen kisamenestystä. Minulle oli täysi yllätys, kun minut aiemmin tällä viikolla kutsuttiin Ranskasta tulemaan Suomeen Belleä katsomaan. Jotenkin luulin, että hän olisi ollut linnassaan prinssin kanssa. Nyt aion kuitenkin seurata kisaa tarkasti, ja keksiä kenties jonkun kannustusrobotin... Jos muutan siivojarobotin piirrustuksista A:n komponenttiin D..." Ja näin jätimme Mauricen suunnittelemaan uutta keksintöään.

Kuvassa näemme pitkästä aikaa Bellen ihan läheltä. Bellen ja hänen isänsä välillä on jokin kujeileva yhteys, ja molemmat näyttävät kuvassa hyvin onnellisilta. Bellellä on kasvoillaan ihana hymy. Myös hänen kätensä on laskettu isänsä olkapäälle, mutta kuvakulma kädelle ei ole se paras. Käsihän näyttää jotenkin kauhean ohuelta ja ruikulilta, vaikka sormet onkin aseteltu hienosti. Ja täytyy kyllä sanoa, että ehkä Bellen kasvoista jää puuttumaan se joku ihanuus, mitä hän on aikaisemmilla viikoilla pursunnut. Hmm...

Tässä oli tämän viikkoinen Ken on maassa kaunehin? -kisa. Kuka näistä jäljellä olevista viidestä neidosta tippuu? Se on juuri SINUN valintasi! Kohtahan tässä alkaa jo semifinaalit! Viikon päästä näemme taas ruuduissanne, ja silloin juhlitaan ystäviä!

1.2.2012

Who's the fairest of them all? 7.

Ken on maassa kaunehin? -kisa jatkuu taas. Äänestys oli jännittävä, ja tilanne oli tasan viime hetkille saakka. Tällä viikolla neitojen joukosta tippuu pois Tuhkimo.

Lähde: http://hannahsfilmresearchblog.blogspot.fi
"Olin ihan varma, että pääsisin edes kolmen parhaimman joukkoon. No, onhan seitsemäskin sija ihan tyydyttävä, enpähän ainakaan joutunut jättämään kisaa kesken ensimmäisenä. Silti olen hieman pettynyt itseeni. Miksen tajunnut ottaa tuomarin neuvoista vaaria, vaan halusin tehdä omanlaisiani kuvia, joista tulikin ihan surkeita. Olo on kuin olisin mekkoni menettänyt. Mutta ehkä ensi kerralla minua onnistaa paremmin!" Tällaisia terveisiä Tuhkimo lähettää meille ennen Ranskaan paluutaan. (Riitta, voit lohduttaa Tuhkimoa tämän pudotuksen johdosta! :) )

Sitten itse kilpailuun. Tämän viikon teema sai inspiraatiota viime viikon tanssista. Jos kilpailijat viime viikolla tutustuivat miehiin tanssin merkeissä, niin tällä viikolla he menevät naimisiin. Vuorossa on siis upeaakin upeampi hääpukukierros! Puvut ovat Umbro Arboksen suunnittelemia. (Alfred Angelon suunnittelemia oikeita, ihania Disney-prinsessoista vaikutteen saaneita hääpukuja pääset katsomaan täältä.)

Lähde: http://www.tumblr.com, by AgiVega
Ensimmäisenä meille esittäytyy Pocahontas. Hän näköjään pitää syksyisistä häistä vaahteranlehdistä päätellen. Tässä kuvassa mukana ei ole häähuntua, mutta kukkakimppu on kyllä saatu kuvaan mahdutettua. Pocahontasin pitkät hiukset näyttävät ihanilta, eikä niiden kanssa samaan päähän mahtuisikaan huntua (ainakaan aukinaisten hiusten kanssa). Ryhti on hyvä ja katse tähyää kaukaisuuteen sulhoa etsimään. Kuvan tausta on perinteinen hääkuville, ja oranssi auringonlasku sopii Pocahontasin ihonväriin (olipa nyt rasistinen kommentti, anteeksi!). Tuomari on kyllä pettynyt siitä, että Pocahontas ei esittele meille oman kylänsä perinteistä hääasua, vaan tyytyy länsimaiseen valkoiseen mekkoon. Lisäksi täytyy sanoa, että kuva on aika huono, ja Pocahontas ei näytä siinä omalta itseltään. Aijaijai, olisit jatkanut samalla linjalla kuin viime viikolla!

Lähde: http://www.fanpop.com
Toisin kuin Pocahontas, Mulan esiintyy meille sukunsa perinteisessä hääpuvussa. Häihin Kiinassa kuuluu olennaisesti häähattu ja maljan juonti seremonia. Vaikka puku ei olekaan esteettisesti ehkä yhtä kaunis kuin länsimainen vastineensa, eikä se ole Arboksen suunnittelema, on se silti kisassa sallittu ja sopii kuvaan. Sen sijaan itse Mulan näyttää kuvassa hyvin totiselta ja jopa surulliselta. Häidenhän pitäisi olla iloinen tapahtuma! Nyt näyttää siltä, kuin Mulan olisi juomassa pikaristaan myrkkyä. Aijai, sinun pitäisi kyllä parantaa rutkasti kuviesi laatua viime viikkojen suoritusten takia! Ja täytyy kyllä sanoa, että ehkä Mulanille sopii paremmin se, että hänen hiuksensa kehystävät hänen kasvojaan, eivätkä ole "pipon" alla piilossa.

Lähde: http://disney-clipart.com
Huhhuh! Täytyy sanoa, että onpas tässä uhkea puku (voiko niin sanoa?). Valkoista, kultaa, satiinia, häähuntu, hanskat, ruusuja, pilkkuja... Näyttää siltä, että kaikki mahdollinen on ängetty samaan kuvaan. Se ei kyllä ole Bellen vika, vaan tässä tapauksessa torut menevät puvun suunnittelijalle: yksinkertaisempi olisi kauniimpaa. Hyvin Belle osaa kyllä kantaa puvun... vai osaako? Hänhän näyttäisi olevan pahassa takakenossa lantiosta ylöspäin. Ihan kuin kuvasta pois rajattu mies inhottaisi häntä, ja neito yrittäisi työntyä mahdollisimman kauas hänestä liikuttamatta jalkojaan. Näyttää myös siltä, että mies pitää Bellen näkyvää kättä kiinni ranteesta eikä itse kämmenestä. Olet loistava sommittelija, Belle, mikset sommitellut kättäsi nätisti? Bellellä on uusi kampaus, joka sopii hänelle mainiosti. Myös hymy vakuuttaa, vaikka silmissä onkin jotain surumielistä. Kasvot eivät kuitenkaan ole sitä parasta Belleä. Suoritus on keskinkertainen, ellei jopa alle sen.

Lähde: http://www.fanpop.com
Auroran kantama mekko on jo paljon tyylikkäämpi kuin Bellen, ja se on selvästi saanut vaikutteita Auroran omasta mekosta. Sen sijaan vaaleanpunainen väri on liian imelä. Huntu neidolla on päässään, sekä tietysti kruunu kuninkaallisuutensa ansiosta. Aurora kantaa mekon selkä suorana, ja niin hänen kätensä kuin kasvonsakin tuovat kuvaan haaveilevan ja unelmoivan ilmeen. Auroran hymy valloittaa taas katsojat, mutta hänen nenänsä näyttää jotenkin oudolta. Ehkä se johtuu vain valaistuksesta. Kaiken kaikkiaan kuva on kuitenkin ehkä liian hempeä, kun kaikki väritkin ovat noin vaaleita. Edes tausta olisi saanut olla tummempi väritykseltään.

Lähde: http://hooks-and-needles.blogspot.fi
Voi, Tianan mekko on todella suloinen! Se muistuttaa hieman hänen talvimekkoaan, muttei ole kuitenkaan ihan sama. Tiana näyttää suloiselta kukkaselta. On hyvä idea värjätä häämekko vihreäksi, jolloin se ei ole ihan perinteinen eikä liian imelä (kuten Auroralla). Tiana on hyvässä ryhdissä, joskin ehkä hieman etukenossa. Hänen kätensä ovat hyvin prinsessamaisesti aseteltu, mutta asento näyttää kuitenkin luontevalta. Hymy on vain pieni, mutta hymy sieltä kasvoista kuitenkin löytyy. Ehkä kasvoista puuttu jotain Tianamaista särmää, mutta oikein kaunis kuva kyseessä on joka tapauksessa. Tämän viikon paras kuva.

Lähde: http://disneyprincesspicture.net
Jasminen hääasu on saanut vaikutteita Agraban katukauppiailta, mutta on silti hyvin länsimainen. Huntua pitää ylhäällä luonnonkukat. Jasmine heilahtaa onnellisen näköisenä taas vanhan tutun peilin edessä. Hymy on kaunis, mutta silmät näyttävät jotenkin epäsymmetrisiltä. Tämä kuvakulma ei ole ehkä Jasminen kannalta se kaikkein kuvauksellisin. Täytyy sanoa, että Jasminen peilikuva näyttää minusta paljon paremmalta kuin neito livenä. Jasminen käsien asento saa liikkeen näyttämään siltä, kuin tyttö tanssisi jotain itämaista hurmostanssia. Kuvan idea on hyvä, mutta toteutus melko huono.

Voi kamala, tässä olivat kaikki tytöt tällä kertaa! Nyt tuomarista kyllä tuntuu ihan siltä, kuin kisa olisi ihan keskeneräinen, sillä eihän mitenkään näin vähän tyttöjä voi olla kisassa mukana! Mutta näin ne viikot kuluu ja neidot vähenee. Kuka sinun mielestäsi saa tippua? Äänestä alas. Ensi viikolla kisassa mukana enää viisi (!) neitoa. Silloin teidän ruuduissanne näemme taas Ken on maassa kaunehin? -kisan merkeissä!!!

28.1.2012

Jos sä haluut syödä mehukkaita sikoja...

Kävin viime keskiviikkona (Aku Ankka -päivä!) katsomassa ystäväni kanssa Leijonakuninkaan 3D:nä. Karkkipussi rapisi, kun istahdimme alas penkeille. Salissa ei ollut meidän lisäksemme kuin vain seitsemän ihmistä, joista yksikään ei ollut lapsi. Jossain lehdessä olikin lukenut, että Leijonakuninkaan menee elokuviin katsomaan vain 20-30 -vuotiaat, jotka haluavat muistella omaa lapsuuttaan. Näin tapahtui ainakin Savonlinnassa. Oli hauskaa, kun naurua kuului vain sellaisissa kohdissa, joissa huumori oli suht järkevää... No nyt huijasin. Kyllä kaikki Pumbaan pieruhuumorikohdat kirvoittivat pientä hihittelyä meissä aikuisissakin.

Lähde: http://www.imdb.com
Tämän tekstin tarkoitus on kertoa, että Leijonakuningas 3D on PARAS KOSKAAN NÄKEMÄNI 3D-ELOKUVA!!!!!!! Unohtakaa Avatar, tässä tulee voittaja! Luulisi, että elokuva, johon kolmiulotteisuus on lisätty jälkikäteen, on ihan kökkö, mutta ei. Siis oikeasti elokuva oli muokattu tosi vaikuttavasti ja tuntui, että olisi itse ollut paikan päällä. Elokuva oli paljon realistisemman tuntuinen, kuin vaikka se Avatar, vaikka Avattaressa seikkailevatkin oikeat (eikä piirretyt) ihmiset. Ruohonkorret olivat niin siistin näköisiä että huhhuh! Ja tietysti oman lisänsä elokuvaan toi mahtava juoni ja elokuvan mahtipontisuus!

Luulen kyllä, että tämän mahtavan kokemuksen elokuvaan toi se, että olen nähnyt elokuvan parisen (kröhöm...) kertaa kaksiulotteisena, joten tiedän, mitä kaikkea 3D toi elokuvaan. Suosittelen oikein lämpimästi elokuvaa teille kaikille!!!

25.1.2012

Who's the fairest of them all? 6.

Tervetuloa taas Ken on maassa kaunehin? -kisan pariin!!!! Tästä viikosta eteenpäin vaihdamme tiputustapaa tasapelitilanteissa. Jos tytöille tulee saman verran ääniä, rehellinen arvonta ratkaisee sen, kuka tippuu. Tähän päätökseen tulitte te itse rehellisen äänestyksen perusteella. Tuomari itse äänesti, ettei kukaan tippuisi kisasta, mutta jostain syystä idea ei saanut lisää kannatusta... :)


Kuten yllä olevasta kuvasta näette, on arvonta suoritettu rehellisellä paperiarvonnalla. Ja sen perusteella tämän viikon putoaja on..... Ariel!

Lähde:http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
Ariel lähti takaisin Karibian lämpimiin vesistöihin, ja tässä on hänen tunnelmansa poislähtönsä jälkeen: "Ihan ensiksi, en ole anorektikko. Toiseksi ei ole minun vikani, että viime viikon kuvaan ei saatu rössypottuja. Olen ihan varma, että pudotus tapahtui vain punaisten hiusteni johdosta: minua on aina sorrettu sen takia. Ihan mälsää! Mutta ihana palata ihanan Ericin luokse!" Kiitos Ariel, että kävit kilpailemassa.

Sitten itse kisaan: tällä viikolla Ken on maassa kaunehin? -kisassa neidot joutuivat tosipaikan eteen. Teemana nimittäin oli tanssiminen, ja jokainen sai ottaa kuvaan mukaan haluamansa tanssiparin. Katsotaanpa kuvat!


Tiana aloittaa kisan vahvasti omalla tanssikuvallaan. Kuvasta näkyy tanssin lumo kuin myös tanssin liikkuvuus. Tianan tanssipari on juuri pyörittämässä häntä ympäri, ja liike näkyy selvästi kuvasta. Miehen kasvoja ei näy, mutta se ei haittaa, koska Tianahan tässä on pääosassa. Tianan profiilista näkyy, kuinka hän nauttii tanssimisesta, sillä pieni hymy taitaa kasvoilla häilyä. Miinusta tulee siitä, että kuva on otettu näin kaukaa, eikä Tianan kasvoista saa juurikaan selvää. Mutta täytyy kyllä se myöntää, että maisema on aivan ihana ja todella romanttinen! Keskivertoa työtä, Tiana.

Lähde: http://www.meldmagazine.com.
Ihan ensiksi täytyy kysyä,että mistäköhän Belle löysi tuonnäköisen tanssiparin itselleen? Ei siinä mitään, sillä jo pelkästään tanssiparin ilme hurmaa katsojan! Hirviön vierellä Belle näyttää sirolta, ja todella, todella nätiltä! Kuvakulma on todella mielenkiintoinen, mutta Belle on osannut kääntää päätänsä niin, että se näkyy meille katsojille. Ehkä Bellen katse harhailee jossain, ja hymyä voisi olla enemmän, mutta oikein nätti kuva! Hyvä hyvä!
Lähde: http://www.squidoo.com
Jasmine halusi välttämättä tanssia yksinään, sillä hänen mielestään kukaan muu kuin Aladdin ei sovi hänen tanssiparikseen, eikä Aladdin valitettavasti päässyt kuvauspäivänä paikalle. Tästä kuvasta käy ilmi tanssin nopeus ja liike, ja se saa katsojan haluamaan tanssimaan mukana. Kuitenkin Jasmine on mielestäni taivuttanut päätä liikaa kaulaansa vasten, joka johtaa siihen, ettei kaulaa näy oikeastaan ollenkaan. Ja kaulan pitäisi näkyä kuvissa. Lisäksi täytyy sanoa, että niin Jasminen puku- kuin kampausvalinnatkin ovat todella mielikuvituksettomia. Hieman keskinkertaista alempi kuva minun mielestäni. Jasmine saisi ensi kerralla yllättää meidät aivan upealla kuvalla.

Lähde: http://disneyanimism.webs.com
Pocahontas lähti tanssin pyörteisiin John Smithin kanssa. Hän sanoi, että halusi vangita kuvaan tuulen värit. Näköjään tuuli on sitten pinkkiä. Tanssi näyttää tässäkin kuvassa vauhdikkaalta, ja Smithin ohella Pocahontas tanssii myös tuulen kanssa. Hänen hiuksensa ovat upeasti tuulen riepoteltavina, vaikka voisi luulla, että tuuli saa hiukset näyttämään huonoilta. Myös Pocahontasin ilme kertoo hänen riemustaan tanssia kohtaan. Lisäksi kontrasti valkoisen miehen ja intiaaninaisen välillä saa Pocahontasin suorastaan hehkumaan kauneutta. Pocahontas parantaa jälleen suoritustaan. Hyvähyvähyvä!

Lähde:http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
Tuhkimo on valinnut rauhallisen vakiotanssin kuvansa aiheeksi. Miehen kasvoja ei näy kuvassa, mutta se ei haittaa, sillä Tuhkimo on pääasia. Silti on harmi, että mies on Tuhkimon toisen käden tiellä, joten emme näe, toimiiko se (siis Tuhkimon oikea käsi). Näkyvä käsi sen sijaan toimii oikein hyvin. Tuhkimo onkin ottanut neuvoista vaarin, ja pitää helmasta kiinni vain toisella kädellään. Miten esteettistä! Tuhkimon kasvoilla on varovainen, kenties jopa rakastunut hymy. Tuhkimo parantaa siis rutkasti viime viikosta, mutta kahden viikon takainen talviasu-kuva ei silti kohtaa vielä voittajaansa.

Lähde:http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
Bellen ja Tuhkimon lailla Aurorankin kuvasta välittyy rauhaisa tanssitunnelma. Aurora valitsi tanssiparikseen rakkaan prinssinsä, ja neidon kasvoista näkee, miten rakastunut hän mieheen on. Tämä on kisan ensimmäinen profiilikuva Aurorasta, ja sivusta kuvaus sopiikin oikein hyvin noihin kauniisiin kasvoihin! Tässä kuvakulmasta pehmeät, kiharat hiukset pääsevät oikeuksiinsa. Oikeasti, mikä kuva! Aurora parantaa kerta kerralla! Tästä tytöstähän syntyi kelpo vastus muille neitokaisille!

Lähde: http://www.fanpop.com
Viime viikon farssin jälkeen Mulan sai tilaisuuden todistaa meille taitonsa. Hän päätti todistaa taitonsa tanssimalla hitaita rakkaimpansa kanssa. Ihan ensiksi pitää sanoa, että menohan näyttää ihan siltä, kuin ala-asteen discossa olisi! (Vaikka tuomarilla ei ole kyllä kokemusta ala-asteen discoista, joten en voi tietää, näyttääkö se oikeasti siltä...) Kuvassa mies menee taas piiloon neidon taakse, mutta se ei haittaa. Mulan näyttää kuvassa oikein ihastuneelta ja kauniilta, mutta mielestäni tämä on sellainen kotialbumin kuva, joka ei sovi tähän kilpailuun. Toisaalta Mulan taasen uskaltaa näyttää meille herkemmän puolensa. On tämä kuva parempi kuin viime viikkoinen, mutta huonompi kuin alkukisan kuvat.

Tässä näitte tämän viikon upeat (?) tanssikuvat! Mikä oli inhokkinne? Äänestäkää pudotuksen ansaitsevaa neitoa tuttuun tapaan alapuolen kommentteihin. Ensi viikolla sitten selviää, kuka tippui tällä kertaa Ken on maassa kaunehin? -kisasta!!! Siihen asti heihei!

21.1.2012

Shang Hai Hong Kong Egg Foo Young...Fortune Cookie Always Wrong.



Ev'rybody wants to be cat!!!!!! Tämä biisi jäi jostain syystä puuttumaan siitä TOP20 -listastani, vaikka se ansaitsisi tulla vähintään kolmanneksi. Mahtava meininki! Tykkään myös suomenkielisestä versiosta, mutta YouTubessa ei ollut suomalaista versiota ilman tekstityksiä. Tämä laulu on myös blogini nimikkolaulu; kuunnelkaapa tarkkaan, missä kuuluu rinki tinki tinki! :) Toivottavasti katti tahtoo olla jokainen tämän laulun kuultuaan!

19.1.2012

Who's the fairest of them all? 5.

Viides osa Ken on maassa kaunehin? -kisasta alkaa NYT!!!!!!!! Vielä pari viikkoa sitten ruutujamme ihastutti kaksitoista upeaa neitoa. Luku on pienentynyt yhdeksään, ja tänään heistä lähtee taas yksi pois. Neljäs lähtijä kilpailusta on... Tähkäpää!

Lähde: http://www.fanpop.com
"En oikeastaan edes tiedä, minkä takia osallistuin kisaan. Tietysti titteli "Ken on maassa kaunehin? -kisan voittaja!" olisi kuulostanut hienolta, mutta onko sillä sitten loppupeleissä mitään arvoa, en tiedä. Joka tapauksessa olen ollut todella innostunut kisasta, ja on ollut tosi ihana ottaa aina uusia ja erilaisia kuvia. Tai siis poseerata kuvissa, enhän minä niitä itse ottanut. Hehe! Lähden kuitenkin innolla takaisin kotiini, ja siellä polku kaunis oottaa mua!" Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin jätti Tähkäpää meidät.

On aika siirtyä varsinaiseen tämän viikon kisaan. Jäljellä olevien kahdeksan neidon tehtävä muotoutui tällä viikolla tuomarin kiinnostuksen kohteesta. Tällä viikolla kilpailijat saivat poseerata lempiruokansa kanssa. Kilpailijat sanovat myös pienen sanasen ruoastaan. Aloitetaanpa!

Lähde: http://www.fanpop.com
"Maissi on heimomme elinehto. Se on meille kuin kultaa, ja kasvatamme sitä mahdollisimman paljon." Pocahontasin kuvaan on päästetty jälleen hänen ystävänsä Nakoma, sillä Pocahontas haluaa näyttää, että osaa tehdä ystävänsä kanssa paremman kuvan kuin viimeksi.

Pocahontas on parantanut kasvojensa ilmettä, muttei se ole vielä täydellinen. Kasvoilta näkyy tietty lempeys, mutta toisaalta myös epävarmuus. Suu on ehkä pienessä hymyssä, mutta kauniimpikin hymy olisi mahdollista saada. Pocahontasin vartalon asento on parempi kuin Nakomalla, mutta hän jännittää hartioitaan liikaa. Tietty jännittyneisyys näkyy siis niin kasvoilla kuin vartalossakin - karista se pois!!! Tämän viikon tarkoituksena oli esitellä lempiruokaansa, mutta Pocahontas pitää koriaan juuri toiseen suuntaan, joten ruoka ei näy meille. Kori näyttää myös aika tyhjältä. Mitä jos sittenkin kaiken kuvan jännittyneisyyden ja korin poispäin kääntämisen takana onkin tarkoitus, että kuva haluaa kertoa meille tarinan, kuinka Nakoma on saanut kerättyä paljon ruokaa ja Pocahontas ei yhtään. Yhtäkkiä kuvaaja on tullut yllättämään heidät, ja Pocahontas ihan tarkoituksella näyttelee epävarmaa. Eli joko kuva on loistava tai sitten se on vain keskitasoa.

Lähde: http://www.amazon.com
"Rakastan kurpitsoja! Parasta ruokaa on etenkin suuri kurpitsapiirakka, jonka haltijatarkummini leipoo!" Niinpä Tuhkimo sai kuvaan haltijatarkumminsa ja hiiri -ystävänsä.

Voi Tuhkimo, voi Tuhkimo! Vaikka viikon aiheena oli ruoka, ei ruoka saa olla kuvassa pääasia! Tässä kuvassa kurpitsa vie nimittäin kaiken huomion. Asia ei olisi niin paha, jos Tuhkimo hymyilisi nätistä kameraan päin. Mutta ei, hän näyttää meille selkäänsä! Mihin on kadonnut viime viikon eleganssi? Tuntuu, kuin kaikki opittu olisi pyyhkiytynyt pois. Myöskään mekko Tuhkimon päällä ei ole mairittelevan näköinen. Jos tämän kuvan näkisi muussa yhteydessä, sitä voisi helposti pitää jonkin kirjan jännittävän tapahtuman kuvituksena. Aijai Tuhkimo, minkä menit tekemään!

Lähde: ???
Nyt tämä kuva näyttää siltä, että Arielilla olisi oikeasti anoreksia. Kuvan ruuattomuus johtuu kuitenkin siitä, että tuotantotiimimme ei saanut mistään käsiinsä tarpeeksi ajoissa Arielin lempiruokaa. Ei siis hätää! "Lempiruokaani on rössypotut. Tämä oululainen herkku on vienyt sydämeni. Onneksi linnan kokki osaa keittää kyseistä keittoa!"

Ariel näyttää kuvassa vähän surulliselta tai mietteliäältä. Johtuukohan se siitä, että hänen "rakkaat" rössypottunsa eivät päässeet kuvaan mukaan? Tässä kuvassa Ariel on laittanut päälleen taas juhlamekkonsa. Kuvassa Ariel jännittää olkiaan, paha paha. Lisäksi hän on laskenut päänsä niin alas, ettei hänen sorjaa kaulaansa näy ollenkaan, mikä sekin on huono asia. Myös Arielin ilme on on tuskallista katsottavaa. Sen sijaan Arielin hiukset ovat heilahtaneet upeasti kuvan ottamisen aikaan.


"Lempiruokaani ovat amerikkalaiset pannukakut hillon kera. Oikeastaan tykkään kyllä kaikista ravintolani ruoista." Näin Tiana.

Tianan vartalon asento on täydellinen jälleen kerran. Sen sijaan hänen kasvoillaan näkyy ehkä liikaa yrittämisen makua. Lempeä katse on kohdistuneena johonkin kuvan ulkopuolelle. Lempeys olisi ymmärrettävää pannukakkuja kohtaan, mutta nyt se jää irralliseksi. Tianan toinen silmä näyttää oudolta, ihan niinkuin se olisi turpoamassa umpeen. Hän myös ehkä puree hieman alahuultaan, mikä näyttää oudolta. Lisäksi mielestäni päätä on kallistettu liikaa oikealle, ja se näyttää vähän hassulle. Toisaalta hymykuopista tulee paljon plussapisteitä! Ne ovat ihanat!

Lähde:http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
Mulan kertoo, että hänen lempiruokaansa on riisi. "Riisin päälle käy mikä tahansa kastike, kunhan se on kiinalaista. Kotimaani ruoka on parasta, mitä tiedän!" Kuvaan mahtuu myös Mulanin ystävä Mushu.

Tuota... Tämä kuva ei ole ainakaan parantunut viime viikkoisesta. Riisi on otettu hyvin mukaan kuvaan, mutta sitä olisi voinut käyttää vain somisteena, ei syödä oikeasti. Mulanilla on posket täynnä riisiä, ja sitä valuu myös hänen suupieltään pitkin. Ei mikään mieltä ylentävä näky. Mulanin kampauskin näyttää olevan sotkussa. Siispä... hei, hetkinen, mitä korvanapistani kuuluukaan... ...ahaa. Saimme juuri valokuvaajalta tiedon, että Mushu pilasi Mulanin kuvaussession. Aina, kun kameran kuvanottamis-painiketta painettiin, Mushu tunki äkkiä Mulanin suun täyteen riisiä, ja otti itse hyvän asennon. Siispä kuvan huonolaatuisuus ei ole Mulanin, vaan Mushun syy. Ehkä Mushua ei pitäisi enää päästää valokuviin mukaan. Mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että kuva on huono.

Lähde:http://happilyeverafterwiththem.tumblr.com
"Pidän viinirypäleistä, mutta niitäkin enemmän viinistä. Olen oikea addikti. Lasi päivässä pitää lääkärin loitolla. En kuitenkaan juo humalaan... enhän?" Ja tämän selityksen jälkeen Jasmine sai esitellä oman lempijuomansa.

En tiedä, onko kuva taiteellinen vai mitä, mutta viinihän läikkyy lasista yli, ja aika pahasti läikkyykin. Sovitaan, että sen on ollut tarkoituskin läikkyä, eikä Jasmine ole humalapäissään huitaissut sitä menemään. Jasmine on uskaltautunut jälleen laittaa hiuksensa hieman erilailla kuin yleensä. Myös vartalon asento on hyvä ja vauhdikas. Jasminen ilme on todella vihainen. Tässä tapauksessa en sano, että hymy tässä kuvassa olisi parempi. Miettikää nyt, miten hullulta kuva näyttäisi, jos Jasmine hymyilisi onnellisena samalla kuin heittäisi viiniä pitkin maita ja mantuja! Siispä sovitaan, että viinin heitto on tahallista, ja vihainen ilme on pitkän mietinnän tulosta. Silloin voimme sopia, että kuva on hyvä. 

Lähde: ???
"Lempiruokaani on ihan tavallinen kaurapuuro. Parasta se on voisilmän kanssa." Näköjään Belle on tottunut jo suomalaiseen ruokavalioon tämän kilpailun aikana. Olkaamme siitä ylpeitä!

Kuva on hieman huonolaatuinen, mutta se on kuvaajan syytä. Bellen asento näyttää hyvältä. Ehkä jonkun pitäisi kuitenkin opettaa Bellelle, että puuroa syödään lusikalla, eikä sitä kaadeta suuhun. Bellen ilme on varovaisen kujeileva. Hän katsoo poispäin kamerasta, ja heti herää kysymys, minne hän katsoo. Kunhan katse olisi kamerassa, puuroa syötäisiin oikealla tavalla ja kulmakarvat olisivat jotenkin erilailla, olisi kuva oikein oikein hyvä. Nyt se on keskinkertainen.

Lähde: http://www.fanpop.com
"Pidän metsän marjoista. Mustikat, puolukat, vadelmat... kaikki käyvät! Niitä on hauska poimia yhdessä prinssini kanssa." Kuvaan Auroran kanssa pääsi myös joitain metsän eläimiä, jotka eivät voineet vastustaa marjojen tuoksua.

Mitä ihmettä! Aurora näyttää viimein ottaneen opiksi kaikista neuvoista, mitä hänelle on edellisten viikkojen aikana annettu! Hän näyttää suloiselta, hellältä ja haaveilevalta metsän neitoselta. Pää lepää kauniisti käden ja korin päällä, ja toinen käsi on ottamassa uutta makupalaa suuhun. Kampaaja on laittanut hiukset taas upeasti. Ah, mikä eteerisyys kuvasta välittyykään! Jos katse olisi kohdistettuna kameraan, kuvasta olisi tullut hieman parempi. Ehkä. Joka tapauksessa tämä on ehdottomasti viikon paras kuva! Tätä lisää, Aurora!

Nyt olemme nähneet kahdeksan upean neidon kuvat tältä viikolta. Hyvät katsojat, voitte äänestää, kenen kuva oli teistä huonoin, kenen haluatte lähtevän. Onko se Aurora, Pocahontas, Belle, Mulan, Jasmine, Tuhkimo, Ariel vai Tiana? Jännitys tiivistyy yhä tiheämpään, kunnes taas viikon päästä ruutuihinne pompahtaa Ken on maassa kaunehin?!!!!!!