1.1.2018

The Voice of Disney 1.

Tervetuloa uuden Rinki tinki tinkin kilpailun pariin! Viime vuosina olemme kilpailleet siitä, kuka on maassa kaunein; nyt luvassa on jotain aivan muuta. On nimittäin aika selvittää, minkä elokuvan laulut vievät voiton upouudessa kilpailussa: The Voice of Disney! Inspiraation kilpailu on saanut erään tekstin kommenteista, ja kiitos kilpailun aiheesta kuuluu Ricolle. 

Mutta syksyllähän Rinki tinki tinkissä selvitettiin lukijoiden lempibiisejä? Eikös kilpailu ole turhaa, kun tiedämme jo voittajan lukijoiden mielestä? Vastaan, että EI ole. Ja loppujen lopuksi, eikös kaikki kilpailut ole aika turhia? Mitä hyötyä on oikeasti siitä, että tietää, ken on maassa kaunein, tai siitä, kuka voittaa jääkiekon mestaruuspokaalin? Kilpailut ovat ensisijaisesti viihdettä, ja sellaisena haluan myös The Voice of Disneyn pysyvän. Kerrottakoon myös se, että The Voice of Disney ei ole samanlainen formaatti kuin muut The Voicet, sillä tässä kilpailussa ei lauluja kuunnella aluksi silmät sidottuina, eikä "laulajilla" ole mentoreita. Parempaa nimeä en kisalle vain keksinyt - ja tämäkin nimi on Ricon keksimä. ;) 

Mikä siis on The Voice of Disney? Tähän kilpailuun osallistuu kymmenen Disney-elokuvaa. Kisaamassa ei ole siis tiettyjä hahmoja, vaan kokonainen elokuva. Joka viikko elokuvista tuodaan esille johonkin teemaan liittyvä laulu. Näistä esiin tuoduista lauluista lukijat saavat äänestää kommentointiruutuun sitä huonointa kappaletta. Annettujen äänten pitäisi siis pitäytyä yhdessä laulussa, joka on viikottain arvosteltavana, eikä ääniä tulisi antaa kokonaisen elokuvan perusteella. Yhdessä kommentissa voi äänestää tiettyä laulua vain yhden kerran, mutta halutessaan antaa enemmän ääniä inhokkikappaleelleen voi kommentteja kirjoittaa useamman. Kisaan on valittu tosiaan vain kymmenen elokuvaa, ja elokuvat on pyritty valitsemaan eri vuosikymmeniltä. Jos kisa on yleisömenestys, tullaan siitä näkemään toinenkin tuotantokausi, missä kenties ne loput suosikkielokuvat musiikkeineen pääsevät kilpailemaan. Kilpailun lopussa selviää Disneyn ääni, "the voice of Disney", ja palkkioksi luvassa on postaus elokuvan musiikista yleisesti sekä kuva blogin reunaan. Mahtavat palkinnot, äänestyskäytäntö on sama kuin edellisissä kilpailuissa ja säännöt ovat yksinkertaiset. Muistutan vielä, että muistakaa ääniä antaessanne käytöstavat: ei mollata toisten ääniä vaan pidetään yhdessä hauskaa!

No niin, on aika tutustua kilpaileviin elokuviin ja aloittaa The Voice of Disney tosissaan! Ensimmäisenä lauluaiheena on haavelaulu. Tutustumme siis elokuvissa esiintyviin lauluihin, joissa elokuvan päähenkilöt kertovat tulevaisuuden haaveistaan ja toiveistaan. Kaikissa elokuvissa päähenkilö ei laula haaveistaan, mutta joku hahmo elokuvassa varmasti haaveilee. Haavelauluja esiintyy yllättävän monissa Disney-klassikoissa, ja niiden avulla päähenkilön ajatuksia saadaan katsojan tietoisuuteen ilman, että päähenkilö kävisi dialogia haaveistaan toisen hahmon kanssa. Haavelaulut esiintyvät elokuvassa yleensä sen alkupuolella, koska monesti elokuvassa kerrotaan juuri näiden haaveiden toteutumisesta. Tänään laulut arvostellaan englanninkielisen version perusteella. Laulun nimeä painamalla pääset kuulemaan sen YouTubesta.


Kaunotar ja Hirviö: Belle (reprise)


Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Howard Ashman / Esittäjä: Paige O'Hara

Belle alkaa laulaa toisintaa Kaunottaren ja Hirviön alussa kuullusta laulusta Belle, kun Gaston lähtee Bellen maatilalta epäonnistuneen kosintayrityksen seurauksena. Laulun alussa Belle päivittelee sitä, miten voikaan olla mahdollista, että Gaston on kosinut häntä. Bellen eleet, laulun sävy ja laulun sanat kertovat kaiken Bellen mielipiteestä: hän ei todellakaan halua olla Gastonin vaimo. "Madame Gaston! His "little wife", ugh!" Päivittelyn jälkeen Bellen ajatukset lentävät Gastonista muualle. Hän ei halua elää yhtä ja samaa maalaiselämää ("this provincial life"), ja juurtua aloilleen jonkun kylän miehen, esimerkiksi Gastonin kainalossa. Gastonin kosinta saa Bellessä aikaan ajatteluketjun, jonka perusteella hän tajuaa haluavansa elämäänsä muutosta. Belle haluaa seikkailla: "I want adventure in the great wide somewhere!" Belle tuo ilmoille myös ajatuksen, että hän haluaa tehdä asioita, joita muut eivät ole uskoneet hänen voivan tehdä, joita häneltä ei kenties sukupuolen perusteella osattaisi odottaa: "I want so much more than they've got planned." Toisaalta Belle myös ymmärtää sen, että aviopuolison hankinta voi olla hyväkin juttu, ellei jopa suurenmoinen. Sillä kukapa voisi ymmärtää Belleä paremmin kuin hänen toinen puoliskonsa. "And for once it might be grand to have someone understand." Vaikka Belle siis Gastonin kosinnan hylkäsikin, ei avioelämään siirtyminen tuottane hänelle vaikeuksia. Hylkäys johtui siis vain kosijasta henkilönä.

Bellen toiveet tuodaan lyhyessä laulussa hyvin esille. Belle toivoo 1) pääsevänsä seikkailemaan tylsän maalaiselämän ulkopuolelle, 2) tekevänsä asioita joita häneltä ei odoteta ja 3) menevänsä joskus naimisiin. Paljon toiveita on siis sisällytetty lyhyeen kappaleseen, ja niiden lisäksi laulussa naureskellaan Gastonin kosinnalle.


(Ensi kertaa ikuisuuteen)


Säveltänyt ja sanoittanut: Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez / Esittäjä: Kristen Bell ja Idina Menzel

For the First Time in Forever -laulun laulaa kaksi sisarusta, Anna ja Elsa. Molemmat tuovat laulussa esille omia ajatuksiaan, mutta erityisesti Anna haaveitaan. Anna on innostunut siitä, että linnan ovet ovat auki ensi kertaa ikuisuuteen: "Finally they're opening up the gates!" Erityisesti Anna odottaa uusien ihmisten tapaamista ja juhlissa tanssimista, ja hän on onnellinen siitä, ettei hänen tarvitse olla yksin. Erityisen paljon Anna kuitenkin odottaa mahdollisuutta tavata Sen oikean: "I could be noticed by someone..."  Annan toivelistalle pääsee myös suklaan syönti ("I wanna stuff some chocolate in my face!"). Elsa lisää lauluun oman vastakkaisen näkemyksensä porttien avaamisesta: Elsa ei haluaisi avata portteja, koska hän pelkää taikavoimiensa paljastuvan. "Don't let them in, don't let them see." Laulun lopussa Anna toteaa vielä pystyvänsä miltei kaikkeen, eikä mikään ole hänen tiellään hänen haaveittensa saavuttamisessa! "Nothing's in my way!!!"

For the First Time in Forever -laulu on hyvin kaksijakoinen, sillä sisaruksista toinen on innoissaan siitä, että portit avataan, ja toinen taas kauhistelee asiaa. Porttien avaamiseen liittyy Annalla pari haavetta: 1) ihmisten tapaaminen, 2) juhliminen, 3) suklaan syönti ja 4) ensirakkauden löytyminen. Laulu tuo hyvin esiin siskosten haaveet ja pelot, ja vuorolaulu on loistavaa.


Aristokatit: Scales and Arpeggios
(Skaalat)


Säveltänyt ja sanoittanut: Richard M. Sherman ja Robert M. Sherman / Esittäjä: Liz English, Gary Dubin ja Dean Clark

Aristokateista ei varsinaista haavelaulua löydy. Lähimmäksi pääsee kuitenkin laulu Skaalat, jonka laulaa lähinnä suloinen Maria-kissanpentu, mutta lauluun yhtyy lopulta mukaan myös veli Toulouse ja äiti Herttuatar. Laulun sanoma on siinä, että jotta oppii laulamaan, pitää osata skaalat ja murtosoinnut: "If you're smart you'll learn by heart what ev'ry artist knows: you must sing your scales and your arpeggios." Laulussa käsitellään muutenkin hyvin tarkasti laulamisen tekniikkaa. Ensinnäkin laulun tulee lähteä vatsasta asti, jotta nasaaliääniä ei synny ("Bring the music ringing from your chest and not your nose") ja toiseksi oikeaoppisen laulun oppiminen vaatii päivittäistä harjoittelua ("if you're faithful to your daily practicing, you will find your progress is encouraging"). Siispä harjoittelu tekee mestarin. Scales and Arpeggios -laulussa tulee tutuksi myös säveltavut ("do mi so do do so mi do"), joita hyräillään kappaleessa useampaankin otteeseen.

Scales and Arpeggios -laulu ei ole varsinainen haavelaulu, mutta siinä opetellaan laulamisen alkeita. Voisikin siis ajatella, että laulun laulaja, Marie, haaveilee osaavaansa joskus laulaa luritella kuten oopperalaulaja. Kyseinen laulugenre tulee automaattisesti mieleen, sillä kissat ovat aristokraattisia aristokatteja, ja heidän omistajansa on entinen oopperalaulaja.


(Kunhan kruunun saan kuninkaan)


Säveltäjä: Elton John / Sanoittaja: Tim Rice / Esittäjä: Jason Weaver, Laura Williams ja Rowan Atkinson

I Just Can't Wait to Be King on Simban laulama laulu, jossa hän haaveilee tulevaisuudestaan Jylhäkallion kuninkaana. Simba ei meinaa pysyä housuissaan (huom! kielikuva! leijonilla ei ole housuja), kun hän kuvittelee sitä kaikkea valtaa, mikä hänellä on hallitsijana oleva. Kuningas-Simbaa ei kukaan käskytä ("No one saying do this") ja kuninkaana hän saa vapauden tehdä mitä itse haluaa ("Free to do it all my way"). Simba uskoo olevansa isona hurja leijona, jota viholliset pelkää ("So enemies beware!") ja joka osaa karjua mahtavasti ("I'm working on my roar!"). Leijonanharja on myös kova juttu Simballe, ja hän uskoo olevan paras hallitsija ikinä: "I'm gonna be the mane event like no king was before" ja "Everywhere you look I'm standing in the spotlight!". Simban ruusunpunaisia unelmia tasoittaa kuninkaan neuvonantaja Zazu, joka yrittää tuoda leijonanpennun maan tasalle. Niinpä Simba toteaa, ettei kuningas tarvitse neuvoja: "Kings don't need advice from little hornbills for a start." Hauskaa laulussa on se, että säkeisiin on kätketty eläimellisiä sanoja. Esimerkiksi Simba laulaa hänen olevan "mane event", joka tarkoittaa laulun sanoissa suurinta juttua viidakossa, mutta joka sananmukaisesti tarkoittaa "harja tapahtumaa". Zazu toteaa myös, että "This child is getting wildly out of wing", jolla Zazu tarkoittaa sitä, että Simban suunnitelmat ovat ryöstäytymässä irti hänen käsistään, mutta sanan käsi sijalla sananlaskussa on käytetty sanaa siipi (wing).

I Just Can't Wait to Be King -laulussa on jo sanallisesti monta eri tasoa, joiden analyysista saisi monta blogitekstiä kirjoitettua. Koitan kuitenkin pitää nämä kilpailuanalyysit suhteellisin lyhyinä, jotta niitä jaksaa lukea useamman kappaleen. Niinpäs totean, että laulussa Simban haaveena on 1) tulla kuninkaaksi ja aikuiseksi harjoineen kaikkineen, 2) käskyttää muita ja 3) olla vapaa eli olla muiden käskytyksen ulottumattomissa.


(Virta minne veneen vie)


Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Stephen Schwartz / Esittäjä: Judy Kuhn

Pocahontas laulaa laulun Just Around the Riverbend soutaessaan joella. Laulussa hän kuvaa joen vaihtelevuutta ("the water's always changing, always flowing") ja sitä, ettei koskaan tiedä, mitä joen mutkan takaa löytää. Laulussa Pocahontas vertaa jokea ihmisten elämään. Itse asiassa ennen laulun alkua Powhatan on jo tehnyt vertauksen, ja sanonut joen olevan vakaa, ja laulussa Pocahontas toteaa Powhatanin vertauksen ontuvan, sillä eihän joki ole vakaa! Vesi vaihtuu koko ajan! Just Around the Riverbend kertoo Pocahontasin elämänpohdiskelusta: toteuttaisiko hän heimonsa odotukset vai eläisi haaveittensa mukaan villinä kuin joki? Pocahontas toteaa, että ihmiset eivät voi elää villinä kuin joki ("the water's always changing - - but people, I guess, can't live like that") vaan heidän tulisi olla vakaita. Vakauden ja helpon tien valitsemisen Pocahontas liittää isänsä toiveiden noudattamiseen, eli Kocoumin naimiseen: "Should I choose the smoothest course steady as the beating drum? Should I marry Kocoum?" Pocahontas kuitenkin itse haaveilee elävänsä yhtä vapaasti kuin joki. Hän ei halua asettua aloilleen, vaan halua nähdä, mitä uusi päivä ja elämänvaihe, eli se joen mutka tuo tullessaan: "What I dream the day might send just around the riverbend for me." Ehkäpä hänen kohtalonsa odottaa mutkan takana: "Or do you still wait for me, Dream Giver, just around the riverbend". Oli miten oli, Pocahontas tuntee olevansa elossa vain joella ollessaan, ja hän ajattelee, että Kocoumin kanssa naimisiinmeno lopettaa neidon elämänjanon ja unelmoinnin ("Should I marry Kocoum? Is all my dreaming at an end?").

Laulussa Just Around the Riverbend Pocahontas käyttää hyvin hyväkseen vertailuja ja metaforia, mutta hänen haaveensa käyvät silti selviksi. Pocahontas haaveilee vapaudesta ja naimattomuudesta, jota hänelle suo erityisesti luonnon läheisyys.


Pieni merenneito: Part of Your World
(Unelmiin mä jään)


Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Howard Ashman / Esittäjä: Jodi Benson

Ariel laulaa Part of Your World -laulun omassa salaisessa luolassaan. Luolaan hän on kerännyt ihmisten maailmasta kotoisin olevia asioita. Ariel itsekin toteaa, että häneltä löytyy jo kaikkea: "Wouldn't you think I'm the girl, the girl who has everything." Ulkopuolinen voisi siis luulla, että Arielin elämä on täydellistä. Pelkät ihmisten maailmasta olevat esineet eivät kuitenkaan enää Arielille riitä, vaan hän haluaa enemmän. Merenneito haluaa päästä itse ihmisten maailmaan pinnan yläpuolelle; hän haluaa päästä osalliseksi kulttuurista, jonka esineitä hän keräilee. Erityisen kiehtovana Ariel pitää ihmisten jalkoja, mikä on ihan ymmärrettävää, koska Arielilla ei jalkoja ole. Laulussa Ariel mainitseekin ihannoivaan sävyyn jaloilla hyppimisen, tanssimisen, juoksemisen ja kävelemisen. Ariel kokee ihmisten maailman antavan hänelle myös suurta vapautta, sillä maan päällä ihmiset eivät hänen mielestään nuhtele tyttäriään. Arielilla on lisäksi herännyt paljon kysymyksiä ihmisille esitettäväksi varmasti keräilemiensä esineiden myötä, ja hän haluaa saada kysymyksiin vastauksia: "Ask 'em my questions and get some answers."

Part of Your World -laulussa Ariel laulaa aika selkeäsanaisesti omista toiveistaan. Hän haluaa päästä maan päälle ihmisten joukkoon kävelemään jaloilla ihmisten tavoin. Ariel haluaa tietää lisää ihmisten tavoista ja pinnan yläpuolisesta kulttuurista, ja hänellä onkin valmisteltuna paljon kysymyksiä ihmisille esitettäväksi. Ariel toivoo myös pääsevänsä vapauteen isänsä ulottumattomiin, ettei hänen tarvitse totella isänsä järjettömältä tuntuvia käskyjä. Triton on meren kuningas, eikä hänellä ole valtaa maan päällä. Siksipä maalle pääsy on Arielille tie vapauteen ja elämään, jossa hän pääsee tekemään itsenäisesti omia valintoja.


(Apinalaulu)


Säveltänyt ja sanoittanut: Richard M. Sherman ja Robert B. Sherman / Esittäjä: Louis Prima, Phil Harris ja Bruce Reitherman

Viidakkokirjan haavelaulu ei kerrokaan elokuvan päähenkilön, Mowglin, haaveista. Laulu kertoo apinoiden kuninkaan, kuningas Louien haaveista. Yllättäen Louiella on samantyyliset toiveet kuin Arielilla: Louiekin tahtoo tulla ihmiseksi. Apinakuningasta harmittaa, että hänen henkilökohtainen evoluutionsa on pysähtynyt apinaan, eikä hän ole kehittynyt ihmiseksi asti. Louie tahtoisi olla ravintoketjun huipulla. "I've reached the top and had to stop and that's what's botherin' me." Louie uskoo, että hän pystyy oppia muuttumaan ihmiseksi ("an ape like me can learn to be human, too"). Louie haluaa kävellä ja puhua niinkuin ihmiset ("I wanna walk like you, talk like you, too") ja kuljeskella kaupungissa ihmisten tapaan ("and stroll right into town"). Louie uskoo, että hän muuttuu ihmiseksi oppimalla tulen teon: "Give me the pow'r of man's red flow'r so I can be like you." Kaikki viidakon eläimet pelkäävät tulta, ja siksi eläimet pitävätkin ihmisiä niin suuressa asemassa, koska ihmiset osaavat käsitellä tulta. Eikös tulen käsittelyn taidon sanota olevan myös yksi syy siihen, miksi apinoista on aikoinaan kehittynyt ihmisiä.

I Wan'na Be Like You (The Monkey Song) kertoo Louien haaveesta muuttua ihmiseksi ja sitä kautta viidakon todelliseksi hallitsjaksi. Suuren haaveensa toteuttamisen ensietappina Louie haluaa oppia tulen teon, jonka Mowgli tietysti ihmisenä osaa.


Prinsessa ja sammakko: Almost There
(Voin saavuttaa)


Säveltänyt ja sanoittanut: Randy Newman / Esittäjä: Anika Noni Rose

Almost There -laulussa Tiana laulaa siitä, kuinka hän voi saavuttaa kaiken, jos hän tekee kovasti töitä sen eteen. Haaveet eivät toteudu, jos niiden eteen ei tee mitään: "Fairy tales can come true, but you gotta make 'em happen, it all depends on you."  Tianalla ei ole aikaa lorvailuun ("Ain't got time for messin' around"), koska hänen haaveensa ajaa häntä niin tiukasti eteenpäin. Tämän takia Tiana kuitenkin kokee, että muut ihmiset pitävät häntä hulluna ja työnarkomaanina, mutta hän ei anna sen estää toiveidensa toteutumista ("People down here think I'm crazy, but I don't care."). Almost There -laulussa ei kuitenkaan kertaakaan sanota ääneen, mikä Tianan suuri haave on, jonka puolesta hän tekee kaikkensa.

Elokuvan nähneenä Tianan haave on selkeä, sillä hän puhuu oman ravintolan perustamisesta vähän joka välissä, ja laulun aikana Tiana kuvittelee olevansa keittiömestarina omassa valmiissa ravintolassaan. Tällä kertaa analyysissa on kuitenkin laulujen tekstit, ja valitettavasti sanoissa ei ravintolaa mainita kertaakaan, eikä haavetta voi löytää rivien väliin kätkettynä metaforanakaan. Siksipä Almost There jää vain puolitiehen haavelauluna, vaikka siinä kovasti haaveen toteuttamisen puolesta lauletaankin.


Prinsessa Ruusunen: I Wonder
(Ain mietin)


Säveltänyt: George Bruns / Sanoittanut: Winston Hibler ja Ted Sear / Esittäjä: Mary Costa

I Wonder -kappaleen laulaa prinsessa Aurora metsässä etsiessään marjoja haltijatarkummeilleen. Auroran ympärille kerääntyy metsän pieneläimiä, ja Aurora alkaa pohtia hänen ympärillään lentävien lintujen kaunista laulua. Linnut ilmiselvästi laulaa lirkuttelevat toisilleen: "I wonder why each little bird has a someone to sing to sweet things to." Kyseessä on ilmiselvästi lintujen välinen rakkauslaulu, kuten Aurorakin toteaa seuraavassa säkeessään: "a gay little love melody." Linnuista tehdyn huomionsa jälkeen Aurora alkaa pohtia, että kenties joku voisi kuulla hänenkin laulunsa. Lintujen rakkauslaulu mielessään Aurorakin tietysti laulaisi rakkauden sävelin, ja se, joka hänen rakkauden sävelensä kuulisi, saapuisi tietenkin laulamaan hänelle rakkauslaulua. "I wonder if my heart keeps singing will my song go winging to someone who'll find me and bring back a love song to me?" Auroralle ei siis riitä, että hän saa laulaa rakkauslaulua toiselle, vaan sen vastapuolenkin pitää osata laulaa rakkauslauluja hänelle. Laulamisen pitää olla molemminpuoleista. Ja tässä laulussa laulamisesta laulaminen on tietysti metafora rakastamiselle.

Auroran haave on, että hän löytäisi jonkun jota rakastaa, ja joka rakastaisi häntä takaisin. Plussaa Auroran haaveissa olisi, että tämä joku olisi vähintään yhtä musikaalinen kuin Aurora itse, ja vastaisi hänen rakkauslauluihinsa kauniisti laulaen kuin metsän lintunen. Aurora toivoo itselleen siis rakkautta.


Liisa Ihmemaassa: In a World of My Own
(Haavemaailmassain)


Säveltänyt: Sammy Fain / Sanoittanut: Bob Hilliard / Esittäjä: Kathryn Beaumont

Liisa kuvittelee laulussa In a World of My Own maailmaa, jossa kaikki asiat olisivat ihan päälaellaan. Kissat ja kanit asuisivat taloissa vaatteet päällä, kukat puhuisivat Liisan kanssa pitkin päivää ja puron lörpöttelyä voisi kuunnella. Myös linnut olisivat uudennäköisiä verrattuna oikean maailman lintuihin, ja he olisivat ystävällisiä ja kohteliaita. Liisa toivoo, että asiat voisivat olla oikeasti niin kuin hän kuvittelee: "I keep wishing it could be that way because my world would be a Wonderland." Liisa haaveilee siis pääsevänsä Ihmemaahan. Eräässä säkeitössä Liisa tulee myös maininneeksi, että hän juttelisi kukkien kanssa kun hän tuntisi olonsa yksinäiseksi: "All the flowers - - would sit and talk to me for hours when I'm lonely in a world of my own." Onko Liisa siis yksinäinen kuvitellessaan Ihmemaata, jossa kukat ja purot ja eläimet juttelisivat hänelle? Onko Liisan syvempi toive saada itsellensä ystäviä, tai edes jotain sosiaalista kanssakäymistä, jotta hän ei tuntisi oloaan yksinäiseksi? Haavemaailmassa hänen ei tarvitsisi olla yksin.

Laulussaan In a World of My Own Liisa haaveilee omasta Ihmemaailmastaan, jossa kaikki normaaleina pidetyt asiat olisivat kääntyneet vallan nurinkurin. Liisa haaveilee myös, ettei hänen tarvitsisi olla yksinäinen. Haavemaailmassa hänen ei tarvitisisi olla yksin, koska kaikki elollinen hänen ympärillään osaisi jutella hänen kanssaan.


Siinä oli kymmenen haaveilulaulua. Nyt on teidän aikanne äänestää: mikä näistä kymmenestä laulusta on mielestänne huonoin? Älkää äänestäkö huonointa elokuvaa, vaan huonointa laulua! Kertokaa äänestyskommenteissa myös ihmeessä, jos tämä on huonoin kilpailu ikinä, tai jos olette odottaneet tämän kilpailun näkemistä koko ikänne. Äänestysaikaa on sunnuntaihin asti - mutta enpäs sano mihin sunnuntaihin, jos kiireet yllättävät! :)

18 kommenttia:

  1. Voi miten mielenkiintoinen kilpailuidea!^^ En olisi itsekkään keksinyt moista.
    Mutta juu, tosi vaikeita päätöksiä, koska aika moni noista lauluista on lähellä sydäntäni omilla tavoillaan. Mutta jos on pakko valita yksi paras, niin se on kai "Kunhan kruunun saan kuninkaan!" koska siinä laulussa on oikeaa joraavaa tunnelmaa, ja siinä oikeen ilmaistaan lapsen haave päästä kuninkaaksi, ja mitä kaikkea sillä on mielessä mitä se tekisi. Lisäksi Simba ja Nala on niin ihania siinä laulussa, ja Zazukin on oikein hyvä siinä, vaikkei osaa oikein iloita siinä laulussa^^.
    Huonoin noista lauluista olisi ehkä "Ain mietin" laulu, koska siinä on aika vähän sointuja seassa, ja siinä ei tunnuta oikein eläytyvän haaveeseen, ja laulu on muutenkin liian lyhyt, ja vielä enemmän hidastempoinen, eikä sen kanssa voi kummemmin fiilistellä kun sitä kuuntelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiva, kun pidät kilpailun ideasta! Minäkin olen ollut siitä innoissani pitkään! Saa nähdä, kuinka innoissani olen nyt, kun kilpailua pitää oikeasti ruveta toteuttamaan... ;)

      Poista
  2. Huonoin: ain mietin
    Paras: virta minne veneen vie (vaikkei kysytty)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että tämä kilpailu alkoi jo näin pian! Olin aavistellutkin jotain Disney-lauluihin liittyvää, mutta en aivan tällaista. Tykkään kuitenkin ideasta, ja odotan innolla, mitä kisa tuo tullessaan! :)

    Suurin osa näistä lauluista on aivan ihania haavelauluja, suosikkini on varmaankin Part of Your World. Kuitenkin yksi laulu erottuu joukosta, eikä hyvällä tavalla, nimittäin Scales and Arpeggios. Se ei tosiaan ole mikään kunnon haavelaulu, suurimmaksi osaksi siksi, että siitä puuttuu henkilökohtaisuus. Vaikka Marie varmasti toivookin oppivansa skaalansa, laulu liikkuu sanojensa puolesta niin yleisellä tasolla, etten ainakaan minä sitä kuunnellessani tunne sympatiaa kissanpennun haaveita kohtaan. Siksi minun täytyy äänestää laulua huonoimmaksi.

    Olen muuten jo jonkin aikaa pohtinut sitä, viittaako Belle nimenomaan unelmiensa mieheen tuossa mainitsemassasi kohdassa. Bellen haaveilevasta ilmeestä voisi niin päätellä, kuten siitäkin, että hän aikaisemmin paljastaa kirjansa suosikkikohdaksi nimenomaan romanttisen kohtauksen. Joidenkin maiden versioissa (esim. norjankielisessä) Belle laulaa repriisissä suoremmin juuri miehestä. Meni nyt vähän ohi aiheen, mutta minusta tällaisia laulujen monitulkintaisuuksia on kiintoisa pohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, taisinkin vihjailla syksypuolella aika kovastikin tästä kilpailusta kaikenlaista, ja aavistuksesi osui oikeaan! Kiva, että idea vaikuttaa hyvältä, toivottavasti osaan tehdä kisasta myös mielenkiintoisen seurata.

      Hyvä, että olet itsekin samoilla linjoilla kanssani Bellen kappaleen viittausten kanssa! Minä mietin ennen julkaisua, että meneekö tulkintani nyt hieman yli, että suuttuuko lukijat, mutta päätin jättää sen kuitenkin tuollaiseksi kuin millaiseksi sen alunperin (jo syksyllä) kirjoitin. :)

      Poista
  4. Oi, tosi mielenkiintoinen ja hauska kisaformaatti! Ihanaa lähdit tekemään tämän tyyppistä kisaa.

    Pidän monista ehdolla olevista kappaleista, varsinkin Ain mietin ja Virta minne veneen vie. Ain miein-biisissä on sellaista todellista kaipausta eikä laulua ole kirjoitettu tyypilliseen rallatuksen muotoon, vaan sanoissa on tunnetta. Virta minne veneen vie taas kertoo hyvin Pocahontasin kaipauksesta sekä haaveista, mutta myös tämän peloista tulevaisuutta ja velvollisuuksia kohtaan.

    No, huonoimmaksi kappaleeksi äänestän Scales and Arpeggiosin. En koe kappaletta kovin haaveilevaksi ja vaikka se on mukavan leikkisä, niin en kuitenkaan saa laulusta kiinni. En varsinkaan sitä haaveilua. Joten annan pudotusäänen sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiva, kun pidät kilpailun ideasta! Toivon vaan, että se onnistuu myös tulevilla viikoilla!

      Poista
  5. Hei mahtavaa että ehdotukseni oli toteuttamiskelpoinen! ^^ Kivaa päästä taas jännäämään uuden kisan äärellä!

    Äänestän pois kappaleen Scales and Arpeggios. Ei kauhean haaveileva, eikä muutenkaan lempikappaleeni vaikka ihan kiva onkin. Muut kappaleet vain osoittavat paremmin haaveilua kuin Aristokattien veisu.

    Suosikkejani puolestaan ovat I Just Can't Wait To Be King ja Just Around The Riverbend. Niissä on hyvä meno niin musiikillisella kuin visuaalisellakin tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kisasta kuuluu ehdottomasti sinulle! Ja kiva, että ainakin näin ensimmäisen jakson perusteella kisa tuntuu mielenkiintoiselta! :)

      Poista
  6. Äänestän huonoimmaksi: Viidakkokirja: I Wan'na Be Like You (The Monkey Song).

    Lempparit: Bellen ja Pocahontasin haaveilukappaleet!

    VastaaPoista
  7. Ihana kisa-idea ja hyvin toteutettu, näitä minianalyyseja oli kivaa lukea!

    Tulipa taas hinku katsoa monet näistä elokuvista :D

    En ole kuullut kaikkia näistä kappaleista koskaan, joten jätän äänestämisen sikseen vielä. Mutta seurailen mielenkiinnolla miten tässä käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiva, että tekstit olivat hyviä. Erityisen onnistuneita ne ovat olleet silloin, jos ne aikaansaavat hinkua palata elokuvien pariin. :) Toivottavasti kisa pysyy mielenkiintoisena seurattavana tulevaisuudessakin!

      Poista
  8. Mahtava kisaidea, jossa kuitenkin pysytellään hyvin perusaiheissa! Nyt kelpaa taas äänestellä koko vuoden alun. :)

    Minunkin pudotusääneni menee laululle Scales and Arpeggios. Itse kappale on oikein suloinen ja melodia jää helposti päähän soimaan, mutta laulussa ei ole lähes ollenkaan merkityksellisempää haaveilusisältöä. Hahmoihinkaan ei oikeastaan päästä tutustumaan sanoitusten vuoksi.

    Suosikkejani ovat...kaikki! Erityisesti Virta minne veneen vie -kappaleesta minulla on hyviä lapsuusmuisoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva että pidät kisaideasta! Ja mahtavaa, että kalenteristasi löytyy tilaa keretä äänestämään läpi vuoden ensimmäisten kuukausien! ;)

      Poista
  9. Jee! Kilpailulla on mahtava formaatti. Ja viimein paasin tanne kommentoimaan ja lukemaan, jippii!

    Aion aanestaa kappaleita sen perusteella, mika on paras ja teemaansa sopiva. Sehan tassa taitaa ideana olla, ei vain mika on paras ja huonoin. Joten talla viikolla huonoin haaveilubiisi on mielestani Aristokattien skaalat, kuten itsekin sanoit, sielta ei oikein haaveilubiisia loydy. Mutta varmasti tulee teemoja, joihin ei kaikista elokuvista loydy biisia, joten se on ihan reilua. Aristokatit siis ulos.

    Vaikeinta on paattaa paras!! Niin monta hyvaa: Almost there, I wanna be like you, I just can't wait to be King, For the first time in forever. Ah, kaikki niin hyvia seka teemaan liittyen etta musiikillisesti! Jos mietitaan vain musiikkia, suosikkini olisi varmaan I just can't wait to be king, mutta mielestani kun yhdistetaan teema ja musiikki niin voiton vie Almost there. Tianan asenne ja jazztunnelma vievat voiton! Ei pelkkia haaveita vaan tekoja! Eli voittoaani sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva että pidät kisan ideasta! Ja mahtavaa, että äänestit teeman perusteella! Wuhuu! :) (Sehän se oli joo tarkoituskin!)

      Poista
  10. Paras: Kunahan kruunun saan kuninkaan
    Huonoin: Ain mietin

    VastaaPoista
  11. Äänestysaika on päättynyt.

    VastaaPoista