11.1.2017

Jo tuosta hetkestä kun näin mä neidon, mä hänet sieväks huomasin!

Eräässä kommentissa lokakuun puolella minulta kysyttiin, onko minulla ollut koskaan ihastuksia animaatioelokuvissa tai -sarjoissa. Vastasin, että kyllähän minulla on niitä riittänyt, ja aiheesta voisin kirjoitella ihan postauksenkin. Tarkemmin mietittyäni huomasin, ettei minulla ole ollut niin paljon animaatioihastuksia DISNEYN ihmeellisestä maailmasta, vaikka toki niitäkin löytyy. Postauksesta olisi tullut aika suppea, jos olisin näistä ihanista animaationuorukaisista ruvennut puhumaan. Niinpä ajattelin, että voisin laajentaa tekstiäni kysymällä teiltä, hyvät lukijat, onko teillä ollut koskaan ihastuksen kohteita Disneyn ja Pixarin animaatioelokuvissa tai -sarjoissa? 

Iloitsisin kovasti, jos antaisitte minulle materiaalia Disney-ihastus -tekstiin kommenteissa. Kommentoida voi niinkin lyhyesti että kerrotte, kehen animaatiohahmoon olette olleet / olette vieläkin ihastuneet. Halutessanne ihastuksen syitä voi eritellä: Miksi olen ihastunut juuri tähän hahmoon? Onko ihastukseni ansaitsemissa hahmoissa jotain samoja piirteitä? Onko lapsuuden ihastus säilynyt nuoruuteen tai aikuisuuteen asti? Myös muita animaatiohahmoja voi kommentissa mainita, mutta sattuneista syistä keskityn Disneyn studioiden hahmoihin. Sana on vapaa, mutta kaikkea sanomaanne voidaan käyttää teitä vastaan... eikun, kröhöm... ihastus-postauksessa. Ihastus-postaus olisi tarkoitus julkaista ystävänpäivän (14.2.) tienoilla, joten aikaa kommentteihin on runsaasti. Kiitän kaikista vastauksista jo etukäteen, kiitos! ... Ja jos niitä ei tule yhtään, kirjoitan sitten vain omista animaatioihastuksistani. :)

21 kommenttia:

  1. Aladdin ja Gaston ovat Disneymaailmasta kuulunut ihastuksiini, Aladdin enemmän villin luonteensa takia ja Gaston maskuliinisuutensa. Kumpikaan ei kuitenkaan vedä vertoja suurimmalle piirrettyihastukselleni eli Phileas Foggille. Siinä vasta romanttinen leijonanharja.

    VastaaPoista
  2. Tätä piti vähän aikaa miettiä mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että kyllä sitä pienenä taisi tykätä lähes tosissaan joistain hahmoista. Ylivoimaiset ihastukseni olivat aikoinaan John Smith sekä Tarzan. Tykkään näistä hahmoista edelleen, mutta pienenä olin aina pihkassa heihin. Johnin vapaamielisyys, seikkailun halu sekä rohkeus ovat piirteitä joista olen hänessä pitänyt. Ja onhan hän hiukan komeakin xD. Tarzan on myös ollut aikoinaan yksiä kuumottavimpia hahmoja. Hahmo on niin sympaattinen ja kiltti, etten ole voinut olla tykkäämättä tästä apinapojasta. Eikä hänellä ole yhtään liikaa vaatteita, EIKU... xP

    Tietenkin muitakin ihastuksen kohteita on ollut, kuten Robin Hood, Thomas o´Malley ja Flynn. Nämä ovat kuitenkin olleet ohimenevämpiä kuin John ja Tarzan.

    VastaaPoista
  3. Minulla on aika vähän ihastuksia joihin olin/olen ihastunut. Mutta kyllä niitä löytyy.

    Jasmine: Ihastuin tähän likkaan, koska hän on niin nätti, hänen vaatetus on upea, ja arabialaiset naiset on niin hurmaavia. Lisäksi Jasmine on poikkeus muista Disney prisessoista siinä mielessä ettei hän ole hento neito, ja hän osaa panna vastaan. Olin tosi kateelinen Aladdinille penskana.

    Bianca: Tämä hiiri-neitokainen hurmasi minut jonki aikaa nuorempana. Hän on niin kaunis, huolehtiva ja sympaattinen, perus kauraa. En silti ollut kateelinen Bernardille, koska hän on ihan Biancan arvonen, syyt siihe on monipuolinen selittää. XD

    Minni Hiiri: Minni on yksi niistä Disney likoista, jotka hurmasivat minut melkein heti. Minni on niin suloinen, romanttinen ja huolehtiva. Tekis niin mieli ottaa hänet syliin ja lemmiskellä hänellä. X3 Olin TOSI kateelinen Mikki Hiirelle silloin, ja olen vähän edelleen, koska Mikki on aina se "täydellinen" hahmo, joka aina onnistuu kaikessa, ja muut jääkin hänen varjoon, ja älä käsitä väärin, mä pidän Mikki Hiirestä, mutta halusin vaan kertoo syyn miksi olen vähän kateelinen Mikille Minnistä.

    Iines Ankka: Vaikka Iines on hieman narttu, niin hän silti saa sydämeni tykyttämään melkein joka kerta kun näen hänet. Hän on niin hottis, romanttinen ja etenkin mä tykkään hänen housuttomuudestaan. (Okei, meni jo aika pervoks XD). Mutta kuitenkin, Iines on yksi suosikki disneylikkojani, vaikka jääki hiukan muien varjoon, ja en jostain syystä ole yhtään kateelinen Aku Ankalle.

    Nani Pelekai: Nani on yksi nykyisimpiä ihastuksiani. Nani on niin hottis, vastuulinen ja huolehtiva. Hänen roolinsa elokuvassa herätti minussa sympatiaa ja hänen kykynsä yrittää olla juuri moksiskaan, on tosi arvosteltavaa. Lisäksi Nanin vaatetyyli on tosi pukevaa, ja se sopii hänen persoonaan. Ainoa vika Nanissa tosin on se ettei hän vaikuta kovin innokkaalta parisuhteista. Silti David on onnenmyyrä kun hänellä on "tyttöystävänä" Nanin kaltainen nainen.

    Judy Hopps: Ihan ensimmäistä kertaa kun katsoin Zootropolis elokuvan, mä olin jo melkein heti ihastunut Judyyn. Hän on niin söpö, pörröinen, ja hänen etenemistä tarinassa oli todella koskettavaa, että aloin tuntea Judya kohtaan sympatiaa tarinan myötä, ja hänen yrityksensä onnistua, oli tosi arvosteltavaa. Lisäksi Judy on kyllä poikatyttömäinen, mutta hänessä piilee myös herkkä ja sympaattinen puoli, mikä hänessä näkyy koko ajan, ja lisäksi hän vaikuttaa lapsirakkaalta, etenkin kun hän oli innoissaan tulevan kummilapsensa syntymästä, ja hänellä on jopa sisarentytär kännykkänsä taustakuvana. Eli Judy vaikuttaa sellaiselta naiselta, joka voisi haluta onnistuneen uran, rakasvan sulhasen ja perheen. Judy on ehdottomasti ehkä parhain Disney nainen, juuri tuon kaiken mainitsevan takia.

    Siinä niitä tulikin oikeen olan takaa, mutta toivottavasti selitykseni miksi ihastuin näihin, oli toimivaa^^.

    VastaaPoista
  4. Hhmm, helppo kysymys kun olen itsekkin asiasta kirjoittanut ja vastaus on: Aaaahh, ihana Aladdin. Komea, hauska ja seikkailuhenkinen. <3 Lumoudun myös Jasminen sirosta kauneudesta. Oih, ollappa yhtä ihanat hiukset kuin hänellä. Unohtaa ei sovi toki Belleäkään. :)
    Jos kynttilään voi ihastua niin se on Lumiere. Ranskalainen aksentti kai pureen minuun. Eläimistä hurmaavin on kettu Robin Hood. Charmikas, viekas ja oi niin komea ja Marian-neito on kaunein nais eläinhahmo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietinkin, että ihan kuin joku olisi kirjoittanut jo aiheesta, mutta en muistanut, kuka. Pitääkin käydä lukaisemassa teksti uudelleen ennen oman vastaavan kirjoittamista. :)

      Poista
  5. Disney-ihastuksistani ylivoimainen on ollut (ja on edelleen) komea Robin Hood! Siinä vasta kettu, joka osaa olla yhtä aikaa viekas vihollisilleen sekä oikeudenmukainen ja ystävällinen apua tarvitseville Nottinghamin asukkaille. Robin omaa karismaa, hyvän huumorintajun sekä päätähuimaavat jousiampumistaidot. Kerrassaan mainio hahmo, jonka seikkailuja ja yhteistoimintaa Pikku Johnin (ja Marian-neidon!) kanssa on ilo seurata!

    VastaaPoista
  6. Lempi Disney-elokuvani on aina ollut Notre Damen kellonsoittaja ja vaikka en koskaan ole ollut varsinaisesti ihastunut elokuvan päähenkilöön hän on niin söpön ujo ettei hänestä voi olla pitämättä: Quasimodo.

    VastaaPoista
  7. Prinsessoista ihastuttavin on ylivoimaisesti Belle. Kaunotar ja Hirviö on henkilökohtainen suosikkini Disney-elokuvista, ja päähenkilö onkin sen yksi vahvimmista osa-alueista. Belleen on todella helppo samaistua, ja hänellä on yksinkertaisesti niin ulkonäkö, sydän kuin järkikin paikallaan. Hänen tarinansa sanoma sisäisestä rakkaudesta on ehdottomasti kaunein mitä Disney-elokuvassa koskaan on ollut.

    Jasmine ja Esmeralda ovat myös todella viehättäviä molemmat. Heiltä molemmilta löytyy niin tulista persoonallisuutta kuin myös eksoottista uhkeutta. Ei ihme että niin hyvikset että pahikset ovat heihin lääpällään elokuvissaan.

    Pahiksista pitää myös mainita ehdottomasti Pahatar. Niin pelottava kuin myös niin kaunis samaan aikaan. Ehdottomasti Disney-konnien ykkönen.

    Eläinpuolelta sydämeni puolestaan on vienyt Zootropoliksen Judy (Marian-neito ja Bianca ovat toki myös ihania). Kanineidon suloisuutta ja sympaattisuutta taidettiinkin tuolla jo kehua, mutta myös hänen hahmonsa moniuloitteisuus ja hahmokehitys ovat jotain aivan uskomatonta. Hänen ja Nickin lämmin ystävyyssuhde on todella sydäntälämmittävää seurattavaa, ja olisivat he kyllä myös oikein kaunis romanttisenakin parina lajieroistaan huolimatta.

    VastaaPoista
  8. Ihana aihe!!! :) Ja tiedät kyllä vastauksenikin jo, kaikkien aikojen Disney-ihastukseni on Aladdin! Ihastuin Aladdiniin monista syistä. Ensinnäkin hän on vapaa sielu, hyvä sydäminen ja rohkea mies. Toiseksi, hyvännäköinen. Kolmanneksi, hänellä on ihana ääni (sekä suomeksi että englanniksi). Haha, oikeasti se vaikuttaa asiaan paljonkin! Ja sitten ihastukseen vaikutti eksoottinen arabikulttuuri eli koko Aladdinin elinympäristö, leffan musiikki ja ihmisten vaatetus. Muistan myös ihailleeni Aladdinin kotia, josta hän katseli sulttaanin palatsia. Että miten UPEAA olisi asua tuollein, jossain korkealla, ja katsella tuota mahtavaa palatsia... Aladdin vain on täydellinen mies. En nyt aktiivisesti häneen ole ihastunut enää, mutta jos katson leffan, kyllä hän tunteita herättää. ;)

    Varmasti pienempiä ihastuksia on ollut, jotka ovat olleet hyvin lyhytaikaisia. Luulen, että ainakin Simbaan olin vähän ihastunut, koska hänkin oli tällainen ihailtavan vapaa sielu. Tarzania ja Mowglia ihailin kovasti, mutten usko olleeni ihastunut. Peter Pan herätti ehkä vähän läpätystä sydämessä, syynä hänen raikulimainen poikamaisuutensa ja tahto olla vapaa ja lapsi aina. Basil Hiiri myös ehkä oli aika kova juttu, mutta en muista yhtään miksi.

    Pixarin leffoissa ei ole niinkään ollut ihastuksia. Toy Story on yhä yks mun suosikkianimaatioista, ja Woody oli mahtava hahmo, mutta en mä siihen ollu ihastunut. Googlettelin Pixarin leffat ja ei siellä kyllä yhtään ihastusta tullut mieleen!

    Toisin sanoen, Aladdin forever. <3

    Aladdinin ohella on kuitenkin mainittava toinen suurin piirrettyihastukseni: Prätkähiirten Vinski. Aijai, siinä vasta MIES (öh, hiiri). Hyväsydäminen vaikka pahaa poikaa esittääkin. Ja myöskin tässä ääni vaikuttaa, miten seksikäs (saako niin sanoa piirrettyhahmosta?!) ääni! Vinskin kanssa halusin oikeesti mennä naimisiin. Varmaan mun eka ihastus ikinä, niin pieni olin! Vinski ei kuitenkaan kuulu sun jutun piiriin. :( Ylistys silti ihastukselleni! Kuten Aladdin, kyllä Vinski yhä laittaa vanhat suolat janottamaan, hahha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, se piti sanoa, että tytöistä Mulan ja Jasmin kyllä ovat tehneet suurimman vaikutuksen. Myöskin Merida. Eli heihin ihastuin myös, mutta en romanttisesti, vaan vahvalla ihailulla. Syynä tietenkin heidän vahva itsenäisyytensä, vahva tahto päättää omasta elämästä sekä puheista tekoihin siirtyminen - oman elämän haltuun ottaminen ja olosuhteita vastaan taisteleminen! UGH mitä vahvuutta! Kaikki ovat myös kauniita (no, ei yllätys Disney-leffoja ajatellen) mutta erityisesti minun kauneusihannettani ajatellen. Meridan punainen kihara tukka on ihana, ja sitten Mulanin ja Jasminen suomalaisesta näkökulmasta eksoottinen ulkonäkö ja tummuus ovat tosi kauniita omaan silmääni. Aasialaiset naiset vain ovat superkauniita!

      Poista
    2. Itsekin on tullut katsottua pienenä prätkähiiriä ja kaikkiin niihin kolmeen hiireen oon ollut joskus ihastunut. On ne vaan niin pirun komeita jätkiä!

      Poista
  9. Voi itku, kirjoitin juuri pitkän kommentin ja se katosi! :( (Kuten myös sitä edellinen, mikä puhelintani vaivaa...) No, tyydynkin vain lyhyesti toteamaan, että Disney-ihastuksia minulla on ollut jonkin verran. Ensimmäinen oli Pocahontasin John Smith, häneen ihastuin heti nähtyäni elokuvan ensimmäisen kerran noin kahdeksanvuotiaana. Aina kun niihin aikoihin leikin jotain, Smith oli mieheni. :D Olen ollut ihastunut myös Aladdiniin (se ääni, ah!) ja Hirviöön (ehkä kuitenkin enemmän ihmisversioon).

    Ihastuksistani Disneyn ulkopuolelta voisin mainita Matka maailman ympäri 80 päivässä -ohjelman Phileas Foggin, Nuuskamuikkusen ja näin uusimpana Peukaloliisan Corneliuksen (hänen ääntään vasta rakastankin!)... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Se on aina niin ärsyttävää, kun on kirjoittanut pitkän tekstipätkän ja se syystä tai toisesta katoaa! Ärrin murrin! Yhdyn täysin harmistukseesi! :( Kiitos siitä, että jaksoit kommentoida uudestaan! :)

      (Ja kiitos kaikille muillekin vastaajille tähän mennessä!!!! Jejjj!!!! Saan vastauksista hyvin materiaalia tekstiini!!!! Tulen kiittämään teitä vielä siinä uudestaan!)

      Poista
  10. Ykkösihastukseni on kyllä ehdottomasti Robin Hood myös. Kettukomistus on minulle edelleenkin se ainoa oikea varkaiden ruhtinas. Käy ihan Marian-neitoa kateeksi.

    VastaaPoista
  11. Robin Hood on suuri ihastuksen kohteeni.

    VastaaPoista
  12. Kyllä se prinsseistä komein on ja tulee aina olemaan Aladdin.

    VastaaPoista
  13. Muistan vielä hyvin, kuinka olin pienenä salaa todella ihastunut Marian-neitoon. Niin ihastuttavan lempeä luonne ja kauneudessa pärjää oikein hyvin ihmisprinsessoillekin. On siinä kyllä yksi ihana kettutyttö.

    VastaaPoista
  14. Aijuu, jäi vielä yksi Disney ihastus mainitsematta. Tosin kyseessä ei ole hahmo elokuvasta, vaan televisiösarjasta. Nimittäin Kim Possible. Kun katsoin Kim Possiblea, tunsin jotain vetivoimaa Kimiä kohtaan. Hänessä oli jotain persoonaa mitä poikatytöiltä usein löytää, ja se teki hänestä hurmaavan. Lisäksi hän oli tosi nätti, kivat vaatteet, hiuskset ja sun muut oli nättejä. Sääli että en kovin päässyt kattoon Kim Possible sarjaa, koska se tuli usein Neloselta kun olin koulussa. Silti Kim Possible oli, ja on edelleen, yksi suurimpia Disney ihastuksiani.

    VastaaPoista
  15. Mielestäni se kaunein prinsessa on Jasmine. Viettelevä hymy, ihanat hiukset, romanttinen luonne ja kaikki ne kauniit asut...ah!

    VastaaPoista
  16. Viimeaikaisimpien Disney-elokuvien hahmoista eniten olen ehdottomasti tykästynyt Judy Hoppsiin. Hän on niin rohkea, hauska, toimelias, nättikin ja hyvinkin samaistuttava päähenkilönä. Tykkään myös, kun hänessä ikään kuin tuntuu yhdistyvän sekä toimintasankarille sopiva kovapintaisuus että pupumainen hellyyttävyys.

    VastaaPoista
  17. Itselläkin on tullut oltua ihastunut ties kuinka moneen Disney -hahmoon. Näitä suurimpia ihastuksia ovat olleet Peter Pan; nimenomaan kakkoselokuvasta Paluu Mikä-Mikä-maahan, Chien-Po, Flynn Rider, Kristoff, Jim Aarreplaneetasta, Robin Hood, Heimo Huima, John Rolf, Gaston, Nick Zootropoliksesta, Jörö, Kulkuri, Filuri, Simba, Kovu, Max, Clopin Notre Damen kellonsoittajasta, Pepi ja Tiikeri Nalle Puh ja Möhköfantti elokuvan pohjalta.

    Varmasti jäi joku mainitsematta koska ihastun aika helposti fiktiivisiin hahmoihin. Ja sitten vielä Jack Frost, vaikka se onkin Dreamworksin

    VastaaPoista