Nalle Puhin elokuva - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Nuoren pojan, Risto Reippaan huoneessa lojuu siellä täällä eläinpehmoleluja. Nalle-pehmolelun vieressä lepää kirja, jonka sivut aukeavat ja alkavat kertoa elokuvan tarinaa. Kirja vie meidät Puolen hehtaarin metsään, jossa tapaamme Nalle Puhin ystävineen. Nalle Puh aloittelee päiväänsä hunajan etsinnällä, muttei löydä kullankeltaista herkkua mistään talostaan. Niin Puh päättää lähteä kysymään ystäviltään, olisiko heillä lainata hunajaa. Karhu saapuu Ihaan luokse, jolta hunajaa ei valitettavasti löydy. Puh sen sijaan keksii kovin masentuneissa tunnelmissa olevan Ihaan pulman: eihän hänellä ole häntää! Tämä varmasti aiheuttaa aasin masentumisen! 

Läheiselle oksalle lennähtää Pöllö, jonka Nalle Puh lähettää viemään sanomaa erittäin tärkeästä kokouksesta kaikille Puolen hehtaarin metsän asukkaille. Puh, Ihaa, Nasu, Kengu, Ruu, Kani ja Pöllö tapaavat pian, ja Risto Reippaan johdatuksella he päättävät etsiä Ihaalle uuden hännän. Uuden hännän löytäjä saa palkinnoksi hunajapurkin. Nalle Puhin vatsa halajaa hunajaa, joten Puh lähtee innolla etsimään häntää. Ehdokkaiksi tuodaan niin Puh-kuu-kello kuin kaulaliina. Ihaalle sopivaa häntää ei vaan meinaa löytyä. Etsinnästä nälkäiseksi tullut Nalle Puh vaeltaa Risto Reippaan luokse, sillä hänellä on varmasti säilössä hunajaa. Riston talo näyttää kuitenkin olevan tyhjillään, ja ovessa on Riston kirjoittama lappu. Koska Puh ei osaa lukea, hän vie Riston viestin Pöllölle luettavaksi. Myös muut metsän eläimet tulevat kuuntelemaan tärkeän lapun viestiä. Pöllö on lukevinaan lapusta, että Riston on kidnapannut Pahko! Muut eläimet ihmettelevät, mikä se sellainen Pahko on, ja niin Pöllö alkaa maalailla hirvittäviä kuvia todella julmasta Pahkosta muiden eläinten lyödessä vettä kiukaalle (kuvainnollisesti). Peloistaan huolimatta Puolen hehtaarin metsäläiset päättävät napata Pahkon, ja näin vapauttaa Riston. 

Pahkon metsästys alkakoon! Nasu ja Nalle Puh kaivavat metsäaukiolle ison kuopan, johon Pahko voisi pudota. Muut jättävät erinäisiä tavaroita ympäri metsää syöteiksi, sillä Pahko kuulemma on turhan tavaran perään. Tavaroiden jättämän jonon perusteella Pahko johdatetaan ansakuoppaan. Muiden tehdessä ansaa Pahkolle Tiikeri on päättänyt tehdä Ihaasta itselleen tiikerikaverin, joka päihittää Pahkon helposti. Tiikeri on kiinnittänyt Ihaan kadonneen hännän tilalle jousen ja maalannut aasiraukan täyteen mustia raitoja. Tiikeri itse pukeutuu Pahkoksi, jotta Ihaa saa harjoitusta hirviön kanssa tappelemisesta. Ihaa ei kuitenkaan ole innoissaan väkivaltaisuuksista, ja livahtaa Tiikeriltä pakoon. Pahkoksi pukeutunut Tiikeri lähtee etsimään Ihaata. 

Sillä välin ansan valmiiksi saanut Nalle Puh on hirvittävän nälän kourissa, ja hän jopa näkee hallusinaatioita hunajamaailmasta. Haavekuvissaan elävä Puh näkee kuopan päälle Pahkolle syötiksi jätetyn tyhjän hunajapurkin, ja ei voi vastustaa kiusausta, vaan ryntää nälässään purkin luo. Nalle Puh ei saa tyhjästä purkista hunajaa, vaan tippuu ansakuopan pohjalle. Muut luulevat saaneensa kiinni oikean Pahkon, ja he saapuvat saalistaan katsomaan. Pettymys on melkoinen, kun kuopassa istuukin hunajapurkki päässään Nalle Puh. Muut yrittävät saada Puhia ylös Ihaan väliaikaisena häntänä olevan ankkurin avulla, mutta tippuvatkin ankkurin mukana kuoppaan. Ylhäälle jää vain Nasu, joka ei useista yrityksistä huolimatta onnistu nostamaan ystäviään. Nasu lähtee etsimään apua, mutta törmää metsässä Pahkoksi pukeutuneeseen Tiikeriin. Nasu säikähtää perinpohjaisesti, ja pinkoo Tiikeri kintereillään kuoppaan muiden seuraksi. Kuoppaan putoaa myös Tiikeri, ja putoamisen seurauksena hänen valepukunsa irtoaa muiden helpotukseksi. Kuopassa Tiikeri ihmettelee, miksi Ihaa katosi hänen luotaan, mutta Ihaa toteaa, että: ”Parasta tiikereissä on se, että olet ainoa.” 

Kaikkien Puolen hehtaarin metsän asukkaiden kyhjöttäessä ansakuopassa Puh keksii rakentaa kuoppaan pudonneista kirjan kirjaimista tikapuut, joiden avulla he kiipeävät kuopasta ylös. Ylös kiivettyään pensaasta esiin astuu Risto Reipas! Eläimet ovat yllättyneitä, kun Risto on päässyt pakoon Pahkon kynsistä. Risto selittää, että hän kirjoitti lappuun lähteneensä kouluun ja palaavansa pian. Nolostunut Pöllö lentää äkkiä kotiinsa. Vieläkin nälkäinen Nalle Puh seuraa Pöllöä tämän kotiin saadakseen hieman hunajaa. Puh huomaa Pöllön soittokellon narun olevan kuitenkin hyvin tutunnäköinen. Hunajatarjoilusta huolimatta Puh ei saa narua pois mielestään, ja lopulta tajuaa sen olevan Ihaan häntä! Puh jättää Pöllön tarjoamat hunajat pöytään, ja kiirehtii viemään häntää Ihaalle. Ihaa on häntäänsä yllättäen hyvin tyytyväinen, ja Puh voittaa itselleen jättimäisen purkin hunajaa! Näin hän pääsee vihdoin täyttämään vatsansa suuressa hunajapurkissa samalla uiden. 

Nalle Puhin elokuvan tuotanto alkoi syyskuussa 2009. Tällöin Disneyn studioilla päätettiin, että he tahtovat tehdä elokuvan, joka ylittää sukupolvien rajat. Nalle Puh kuulosti oivalta vaihtoehdolta, ja niin ruvettiin suunnittelemaan uutta päästudion tuottamaa Nalle Puh -elokuvaa. Elokuvantekijät tekivät samaisena vuonna matkan Sussexiin, Ashdown Forestiin, joka oli toiminut A.A. Milnen tarinoiden metsän inspiraation lähteenä. A.A. Milne oli siis kirjailija, joka kirjoitti kirjoja Nalle Puhista, hahmosta, jonka hän kehitteli poikansa nallekarhusta vuonna 1926. Nalle Puhin elokuva perustuu kolmeen A.A. Milnen kirjoittamaan Nalle Puh -tarinaan. Alun perin elokuvan piti perustua peräti viiteen tarinaan, mutta kaksi tarinoista jäi pois. Toisessa poisjätetyssä kohtauksessa olisi esitelty Kanin ystäviä ja sukulaisia, jotka käyvät vuosittaisella visiitillään Kanin luona. Nalle Puhin elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2011. Yhdysvalloissa se tuli ensi-iltaan tismalleen samana päivänä, kuin Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 2, ja Harry Potterin suosio vei todennäköisesti osan Nalle Puhin mahdollisista lipputuloista. Nalle Puhin elokuva menestyi kuitenkin teattereissa kohtuullisesti. Nalle Puhin elokuva on muuten toistaiseksi viimeinen perinteisesti, käsin piirretty Disneyn elokuva. Disneyn studiot ovat päättäneet, etteivät toistaiseksi tee perinteisesti tehtyjä elokuvia, mutta toivon, että he tulevat tulevaisuudessa pyörtämään tämän päätöksensä (kuten he tekivät jo kerran 2000-luvulla). 

Nalle Puhin elokuva on kolmas Disneyn klassikkolistalle päässyt elokuva, joka on jatko-osa jollekin  klassikkolistalla aikaisemmin olevalle elokuvalle. Aiemmin jatko-osansa ovat saaneet klassikot Pelastuspartio Bernard ja Bianca sekä Fantasia. Nalle Puhin elokuva on tietenkin jatkoa vuonna 1977 ilmestyneelle Nalle Puhille, joskaan elokuvien tapahtumat eivät ole millään lailla ajallisesti sidottuina toisiinsa. Disneyhän on tehnyt näiden kahden klassikon ohella monta muutakin Nalle Puh -elokuvaa, mutta vain nämä kaksi mainittua ovat päästudion, Walt Disney Animation Studiosin, tekemiä. Muut Nalle Puh -elokuvat on tehnyt DisneyToon Studios, joten ne eivät kuulu klassikkojen sarjaan. Itse asiassahan Nalle Puhin elokuva on vain Yhdysvalloissa klassikkojen listalla, mutta muun muassa Isossa-Britanniassa ja Pohjoismaissa se ei ole klassikkolistalle päässyt. Tämä Nalle Puhin listalle pääsemättömyys aiheuttaa taas eroavaisuuden Suomen ja Yhdysvaltojen klassikkolistoihin, joka vaikuttaa tällä hetkellä myös kaikkiin tuleviin klassikoihin. En löytänyt mistään virallista syytä, miksei Nalle Puhin elokuva ole päässyt klassikkolistalle Yhdysvaltojen tapaan. Siitä olen kuitenkin varma, että Suomen Disney on ottanut mallia Ison-Britannian listasta, eikä siis ole tehnyt päätöstä itse. Syynä voisi olla se, ettei klassikkolistalle haluta jatko-osia. Disney on tehnyt niin monta Nalle Puh -elokuvaa, että tämän yhden ottaminen listalle voisi tuntua väärältä, kun aiemmatkaan elokuvat eivät ole sinne päässeet. Toisaalta tämä elokuva on Disneyn päästudion tekemä, ei sivustudion, joka on aiempia jatko-osia tehnyt. Voisiko syynä olla sitten se, että elokuvien nimet ovat niin samanlaiset, että ne vain sekoittuisivat toisiinsa klassikkolistalla ollessaan? 1977 ilmestyneen elokuvan suomenkielinen nimi on Nalle Puh, vaikka se englanniksi on The Many Adventures of Winnie the Pooh (Nalle Puhin monet seikkailut). 2011 ilmestynyt elokuva on englanniksi pelkkä Winnie the Pooh (Nalle Puh), mutta se on suomennettu Nalle Puhin elokuvaksi. Joka tapauksessa Nalle Puhin elokuva ei ole Suomen Disney-klassikkolistalla, eikä tälle ole mitään järkevää syytä. En ymmärrä, miksi muiden maiden pitää tehdä omia päätöksiä klassikkolistojen suhteen; mikseivät ne voi vain seurata USA:n päätöksiä? On todella ärsyttävää, kun DVD:iden klassikkonumeroinnin seassa on näitä numeroimattomia elokuvia, jotka minun on pitänyt hankkia, koska ne kuuluvat Yhdysvaltojen klassikoihin. Voi voi voi! No, aika pieniä nämä minun harmin aiheet ja ongelmat ovat yleisellä tasolla. 

Puolen hehtaarin metsän asukkaat ovat varmasti todella tuttuja kaikille. Nalle Puhin elokuvassa pääosaan kohotetaan Nalle Puh, aivan kuten A.A. Milnen kirjoissa. Puh on hyvän ruokahalun ja pienet aivot omaava karhu. Hänen hillitön ruokahalunsa tulee elokuvassa ilmi lähinnä nälän tunteena, sillä elokuvan viimeisille minuuteille asti Puhin vatsa murisee tyhjyyttään. On hauska, miten Puhin vatsasta on tehty tavallaan oma, nallen tahdosta irtonainen osa, joka ohjaa Puhia hunajan etsintäretkillä ja ilmoittaa täytön tarpeesta aina tilanteen mennessä liian vakavaksi. Vatsan kurina on myös kuin masun puhetta Puhille. Yhdessä vaiheessa elokuvaa Puhin täytteet pursuavat ulos hänen ompeleidensa välistä. Tämä viattomalta vaikuttava hassuttelu on tarkemmin ajatellen melko raakaa puuhaa, sillä täytteethän ovat Puhin sisälmyksiä! Kenties hänen nälkäinen vatsansa yrittää päästä irti kavereita ajattelevasta ruumiista…! Hyi! Anteeksi näistä mielikuvista… On kuitenkin ihanaa, kun elokuvan lopussa Puh näyttää, mikä on elämässä tärkeämpää: omat halut vai muiden auttaminen. Kaikilla muillakin Puolen hehtaarin metsän asukeilla on oma, tärkeä roolinsa elokuvassa. Nasu on yhä pieni ja pelokas possu, joka yrittää kovasti olla rohkea ystäviensä takia. Kani pitää tapahtumat kiinni punaisessa langassa asiallisesti, ja tulee välillä pompottaneeksi muita. Kania suurempi johtajahahmon rooli elokuvassa on viisaalla Pöllöllä. Pöllö jaarittelee menneisyydestään tovin jos toisenkin, mutta muiden tylsistyttämisen lisäksi hän tuntee sivistyssanat ja ”osaa” lukea Riston jättämiä viestejä. Kengu on koko metsän äitihahmo, ja Ruu on koko metsän hoivavietin esiintuova kengurunpoika. Ihaa on oma masentunut itsensä, joka välillä laukoo elämää suurempia toteamuksia. Tiikeri taas on yliaktiivinen, itseään rakastava, alati iloinen tiikeri! Metsässä seikkailee myös Risto Reipas, iloinen ja seikkailunhaluinen koululainen. 

Nalle Puhin elokuvan taustamusiikin on säveltänyt Henry Jackman ja Christopher Willis. Elokuvan laulut on säveltänyt aviopari Robert Lopez ja Kristen Anderson-Lopez. Disneyn studioilla ihastuttiin kaksikon lauluihin niin kovasti, että heidät kiinnitettiin myös Disneyn tulevan projektin, Frozenin, laulujen säveltäjiksi. Nalle Puhin elokuvan laulut ovat minusta todella mitäänsanomattomia, mutta Frozenin sävellykset nostavat säveltäjäkaksikon arvostusta todella paljon. Nalle Puhin elokuvasta muistettavimpia lauluja ovat laulut, jotka ovat jo esiintyneet Nalle Puhissa: Puolen hehtaarin metsä (joka aloittaa elokuvan) ja Oon mä ainoa (laulu, jota Tiikeri laulaa pari säettä).  Ensimmäinen uusi laulu, Puhin maha, soi Nalle Puhin etsiessä itselleen hunajaa kotoaan. Toinen uusi laulu, Erittäin tärkeä tehtävä, soi Puolen hehtaarin metsän asukkaiden saadessa tiedon kokouksesta, jossa kerrotaan Ihaan kadonneesta hännästä. Kolmas laulu, Se kauhea Pahko, kertoo Pahkosta ja tämän hirveyksistä. Ihaa ja Tiikeri on Tiikerin laulama laulu, jonka aikana Tiikeri opettaa Ihaalle tiikereiden tapoja. Pelkkää hunajaa soi Nalle Puhin unelmoidessa hunajasta hirveän nälän muristessa hänen vatsassaan. Voittajan laulu soi ihan elokuvan lopussa. Voisin vielä mainita, että laulujen säveltäjät, Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez, ovat antaneet elokuvassa äänensä Nalle Puhin murisevalle vatsalle. 

Nalle Puhin elokuva kulkee kivasti samoja jalanjälkiä kuin Nalle Puh. Molempien Nalle Puh -klassikkojen konteksti on samanlainen, sillä elokuvissa hahmot seikkailevat kirjan sivuilla. Elokuvien yhtenä tärkeänä elementtinä on siis kirja, jonka kappaleita näytetään usein, ja jonka kirjaimet puuttuvat usein elokuvan tapahtumiin. Eroavaisuus kirjojen suhteen on se, että vuoden 1977 Nalle Puhissa kirja on lisätty yhdistäväksi tekijäksi elokuvan lyhytanimaatioille jälkikäteen, kun taas vuoden 2011 Nalle Puhin elokuvaan kirja on käsikirjoitettu mukaan alusta alkaen. Uudemmassa elokuvassa tarina onkin paljon yhtenäisempi ja sama juoni kestää koko elokuvan ajan, kun vanhemmassa elokuvassa on neljä jaksomaista tarinaa. Vaikka elokuvan juoni onkin selkeämpi ja parempi uudemmassa elokuvassa, pidän silti vanhemmasta elokuvasta enemmän, lähinnä varmaan nostalgisista syistä. Mielestäni myös vanhemmassa Nalle Puhissa on kivempi animaatiotyyli. Tyyli on paljon luonnosmaisempi ja jotenkin elävämpi, kuin uudemman elokuvan kiiltokuvamaisen tarkka piirrosjälki. 

Kriitikot kehuivat Nalle Puhin elokuvaa nostalgiseksi, mutta aivan liian lyhyeksi elokuvaksi. Olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Nalle Puhin elokuva viittaa monellakin tapaa aikaisempaan Disney-klassikkoon, Nalle Puhiin. Minusta on esimerkiksi aivan ihanaa, että molemmissa elokuvissa on samoja lauluja. Omaan lapsuuteeni kuului vahvasti alkuperäinen Nalle Puh, ja lauloin kuulemma sen lauluja vaipoissa kulkiessani. Juuri näistä uudenkin elokuvan vanhoista lauluista minulle tulee todella nostalginen olo, ja elokuvateatterissa laulut kuullessani taisi muistojen kyynel vierähtää poskelleni. Allekirjoitan myös täysin kriitikkojen väitteen siitä, että elokuva on liian lyhyt (63 minuuttia). Olisin jaksanut seurata ystävysten seikkailuja vielä ainakin sen puoli tuntia, ja elokuva tuntuu aina loppuvan liian aikaisin. Ymmärrän kuitenkin sen, että Nalle Puhin elokuva on kirjoitettu juuri näitä pienempiä elokuvankatsojia varten, eivätkä pienet katsojat jaksa seurata elokuvaa yhtä kauan kuin aikuiset. 

Käydessäni katsomassa Nalle Puhin elokuvan elokuvateatterissa sali oli täynnä pieniä katsojia, ja lasten vanhempia lukuun ottamatta olimme kaverini kanssa vanhimmat katsojat koko teatterissa. Oli aivan ihanaa, kun lapsilla oli mukana Kani- ja Nalle Puh -pehmoleluja. Lasten ja aikuisten välistä huumoria oli myös todella hauska seurata koko elokuvan ajan. Lapset nauroivat fyysisesti hauskoissa kohtauksissa, esimerkiksi silloin, kun mehiläiset jahtasivat Nalle Puhia ja Nasua. Aikuiset nauroivat taas kohtauksissa, jotka olivat hauskoja sanallisesti, esimerkiksi kohdassa, jossa Nasu yrittää saada ystäviään pois kuopasta. Tässä elokuvassa on mielestäni todella hauska huumori, joka kunnioittaa A.A. Milnen kirjojen henkeä. Juuri Puolen hehtaarin metsän asukkaiden sanoilla leikittely on aivan mahtavaa. Joka tapauksessa suuren lapsiyleisön kanssa oli todella ihanaa katsoa elokuva. He nauroivat jo kohdassa, kun studioiden logo, viheltelevä Mikki Hiiri, ilmestyi valkokankaalle. Nalle Puhin elokuvan edellä esitettiin myös lyhytelokuva, Nessien taru, jonka jälkeen suurin osa lapsista oli jo lähdössä kotiin. Jos tulevaisuudessa Nalle Puh -elokuvia tullaan vielä julkaisemaan teatterilevitykseen, suosittelen lämpimästi niiden katsomista jo teatterissa ainutlaatuisen teatterikokemuksen takaamiseksi! :)

 

”Jäitkö jälkeen? Sehän on hirveällisintä, mitä voi olla!”
- Tiikeri 

Lue tästä arvostelu elokuvasta Nalle Puh.