HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna
tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta,
skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin.
Lukemisen iloa! :)
Nuoren pojan, Risto Reippaan huoneessa lojuu siellä täällä
eläinpehmoleluja. Nalle-pehmolelun vieressä lepää kirja, jonka sivut aukeavat
ja alkavat kertoa elokuvan tarinaa. Kirja vie meidät Puolen hehtaarin metsään,
jossa tapaamme Nalle Puhin ystävineen. Nalle Puh aloittelee päiväänsä hunajan
etsinnällä, muttei löydä kullankeltaista herkkua mistään talostaan. Niin Puh
päättää lähteä kysymään ystäviltään, olisiko heillä lainata hunajaa. Karhu
saapuu Ihaan luokse, jolta hunajaa ei valitettavasti löydy. Puh sen sijaan keksii
kovin masentuneissa tunnelmissa olevan Ihaan pulman: eihän hänellä ole häntää!
Tämä varmasti aiheuttaa aasin masentumisen!
Läheiselle oksalle lennähtää Pöllö, jonka Nalle Puh lähettää viemään
sanomaa erittäin tärkeästä kokouksesta kaikille Puolen hehtaarin metsän
asukkaille. Puh, Ihaa, Nasu, Kengu, Ruu, Kani ja Pöllö tapaavat pian, ja Risto
Reippaan johdatuksella he päättävät etsiä Ihaalle uuden hännän. Uuden hännän
löytäjä saa palkinnoksi hunajapurkin. Nalle Puhin vatsa halajaa hunajaa, joten
Puh lähtee innolla etsimään häntää. Ehdokkaiksi tuodaan niin Puh-kuu-kello kuin
kaulaliina. Ihaalle sopivaa häntää ei vaan meinaa löytyä. Etsinnästä
nälkäiseksi tullut Nalle Puh vaeltaa Risto Reippaan luokse, sillä hänellä on
varmasti säilössä hunajaa. Riston talo näyttää kuitenkin olevan tyhjillään, ja
ovessa on Riston kirjoittama lappu. Koska Puh ei osaa lukea, hän vie Riston
viestin Pöllölle luettavaksi. Myös muut metsän eläimet tulevat kuuntelemaan tärkeän
lapun viestiä. Pöllö on lukevinaan lapusta, että Riston on kidnapannut Pahko!
Muut eläimet ihmettelevät, mikä se sellainen Pahko on, ja niin Pöllö alkaa
maalailla hirvittäviä kuvia todella julmasta Pahkosta muiden eläinten lyödessä
vettä kiukaalle (kuvainnollisesti). Peloistaan huolimatta Puolen hehtaarin
metsäläiset päättävät napata Pahkon, ja näin vapauttaa Riston.
Pahkon metsästys alkakoon! Nasu ja Nalle Puh kaivavat metsäaukiolle
ison kuopan, johon Pahko voisi pudota. Muut jättävät erinäisiä tavaroita ympäri
metsää syöteiksi, sillä Pahko kuulemma on turhan tavaran perään. Tavaroiden
jättämän jonon perusteella Pahko johdatetaan ansakuoppaan. Muiden tehdessä
ansaa Pahkolle Tiikeri on päättänyt tehdä Ihaasta itselleen tiikerikaverin,
joka päihittää Pahkon helposti. Tiikeri on kiinnittänyt Ihaan kadonneen hännän
tilalle jousen ja maalannut aasiraukan täyteen mustia raitoja. Tiikeri itse
pukeutuu Pahkoksi, jotta Ihaa saa harjoitusta hirviön kanssa tappelemisesta.
Ihaa ei kuitenkaan ole innoissaan väkivaltaisuuksista, ja livahtaa Tiikeriltä
pakoon. Pahkoksi pukeutunut Tiikeri lähtee etsimään Ihaata.
Sillä välin ansan valmiiksi saanut Nalle Puh on hirvittävän nälän
kourissa, ja hän jopa näkee hallusinaatioita hunajamaailmasta. Haavekuvissaan
elävä Puh näkee kuopan päälle Pahkolle syötiksi jätetyn tyhjän hunajapurkin, ja
ei voi vastustaa kiusausta, vaan ryntää nälässään purkin luo. Nalle Puh ei saa tyhjästä
purkista hunajaa, vaan tippuu ansakuopan pohjalle. Muut luulevat saaneensa
kiinni oikean Pahkon, ja he saapuvat saalistaan katsomaan. Pettymys on
melkoinen, kun kuopassa istuukin hunajapurkki päässään Nalle Puh. Muut
yrittävät saada Puhia ylös Ihaan väliaikaisena häntänä olevan ankkurin avulla,
mutta tippuvatkin ankkurin mukana kuoppaan. Ylhäälle jää vain Nasu, joka ei
useista yrityksistä huolimatta onnistu nostamaan ystäviään. Nasu lähtee
etsimään apua, mutta törmää metsässä Pahkoksi pukeutuneeseen Tiikeriin. Nasu
säikähtää perinpohjaisesti, ja pinkoo Tiikeri kintereillään kuoppaan muiden seuraksi.
Kuoppaan putoaa myös Tiikeri, ja putoamisen seurauksena hänen valepukunsa irtoaa
muiden helpotukseksi. Kuopassa Tiikeri ihmettelee, miksi Ihaa katosi hänen luotaan,
mutta Ihaa toteaa, että: ”Parasta tiikereissä on se, että olet ainoa.”
Kaikkien Puolen hehtaarin metsän asukkaiden kyhjöttäessä ansakuopassa
Puh keksii rakentaa kuoppaan pudonneista kirjan kirjaimista tikapuut, joiden
avulla he kiipeävät kuopasta ylös. Ylös kiivettyään pensaasta esiin astuu Risto
Reipas! Eläimet ovat yllättyneitä, kun Risto on päässyt pakoon Pahkon kynsistä.
Risto selittää, että hän kirjoitti lappuun lähteneensä kouluun ja palaavansa
pian. Nolostunut Pöllö lentää äkkiä kotiinsa. Vieläkin nälkäinen Nalle Puh
seuraa Pöllöä tämän kotiin saadakseen hieman hunajaa. Puh huomaa Pöllön
soittokellon narun olevan kuitenkin hyvin tutunnäköinen. Hunajatarjoilusta
huolimatta Puh ei saa narua pois mielestään, ja lopulta tajuaa sen olevan Ihaan
häntä! Puh jättää Pöllön tarjoamat hunajat pöytään, ja kiirehtii viemään häntää
Ihaalle. Ihaa on häntäänsä yllättäen hyvin tyytyväinen, ja Puh voittaa
itselleen jättimäisen purkin hunajaa! Näin hän pääsee vihdoin täyttämään
vatsansa suuressa hunajapurkissa samalla uiden.
Nalle Puhin elokuvan tuotanto alkoi syyskuussa 2009. Tällöin
Disneyn studioilla päätettiin, että he tahtovat tehdä elokuvan, joka ylittää
sukupolvien rajat. Nalle Puh kuulosti
oivalta vaihtoehdolta, ja niin ruvettiin suunnittelemaan uutta päästudion
tuottamaa Nalle Puh -elokuvaa.
Elokuvantekijät tekivät samaisena vuonna matkan Sussexiin, Ashdown Forestiin,
joka oli toiminut A.A. Milnen tarinoiden metsän inspiraation lähteenä. A.A.
Milne oli siis kirjailija, joka kirjoitti kirjoja Nalle Puhista, hahmosta,
jonka hän kehitteli poikansa nallekarhusta vuonna 1926. Nalle Puhin elokuva perustuu kolmeen A.A. Milnen kirjoittamaan
Nalle Puh -tarinaan. Alun perin elokuvan piti perustua peräti viiteen tarinaan,
mutta kaksi tarinoista jäi pois. Toisessa poisjätetyssä kohtauksessa olisi
esitelty Kanin ystäviä ja sukulaisia, jotka käyvät vuosittaisella visiitillään
Kanin luona. Nalle Puhin elokuva sai
ensi-iltansa vuonna 2011. Yhdysvalloissa se tuli ensi-iltaan tismalleen samana
päivänä, kuin Harry Potter ja kuoleman
varjelukset - osa 2, ja Harry Potterin suosio vei todennäköisesti osan
Nalle Puhin mahdollisista lipputuloista. Nalle
Puhin elokuva menestyi kuitenkin teattereissa kohtuullisesti. Nalle Puhin elokuva on muuten
toistaiseksi viimeinen perinteisesti, käsin piirretty Disneyn elokuva. Disneyn
studiot ovat päättäneet, etteivät toistaiseksi tee perinteisesti tehtyjä
elokuvia, mutta toivon, että he tulevat tulevaisuudessa pyörtämään tämän
päätöksensä (kuten he tekivät jo kerran 2000-luvulla).
Nalle Puhin elokuva on kolmas Disneyn klassikkolistalle päässyt
elokuva, joka on jatko-osa jollekin klassikkolistalla
aikaisemmin olevalle elokuvalle. Aiemmin jatko-osansa ovat saaneet klassikot Pelastuspartio Bernard ja Bianca sekä Fantasia. Nalle Puhin elokuva on tietenkin jatkoa vuonna 1977 ilmestyneelle Nalle Puhille, joskaan elokuvien
tapahtumat eivät ole millään lailla ajallisesti sidottuina toisiinsa. Disneyhän
on tehnyt näiden kahden klassikon ohella monta muutakin Nalle Puh -elokuvaa,
mutta vain nämä kaksi mainittua ovat päästudion, Walt Disney Animation Studiosin,
tekemiä. Muut Nalle Puh -elokuvat on tehnyt DisneyToon Studios, joten ne eivät
kuulu klassikkojen sarjaan. Itse asiassahan Nalle
Puhin elokuva on vain Yhdysvalloissa klassikkojen listalla, mutta muun
muassa Isossa-Britanniassa ja Pohjoismaissa se ei ole klassikkolistalle
päässyt. Tämä Nalle Puhin listalle pääsemättömyys aiheuttaa taas eroavaisuuden
Suomen ja Yhdysvaltojen klassikkolistoihin, joka vaikuttaa tällä hetkellä myös
kaikkiin tuleviin klassikoihin. En löytänyt mistään virallista syytä, miksei Nalle Puhin elokuva ole päässyt
klassikkolistalle Yhdysvaltojen tapaan. Siitä olen kuitenkin varma, että Suomen
Disney on ottanut mallia Ison-Britannian listasta, eikä siis ole tehnyt
päätöstä itse. Syynä voisi olla se, ettei klassikkolistalle haluta jatko-osia.
Disney on tehnyt niin monta Nalle Puh -elokuvaa, että tämän yhden ottaminen
listalle voisi tuntua väärältä, kun aiemmatkaan elokuvat eivät ole sinne
päässeet. Toisaalta tämä elokuva on Disneyn päästudion tekemä, ei sivustudion,
joka on aiempia jatko-osia tehnyt. Voisiko syynä olla sitten se, että elokuvien
nimet ovat niin samanlaiset, että ne vain sekoittuisivat toisiinsa
klassikkolistalla ollessaan? 1977 ilmestyneen elokuvan suomenkielinen nimi on Nalle Puh, vaikka se englanniksi on The Many Adventures of Winnie the Pooh
(Nalle Puhin monet seikkailut). 2011 ilmestynyt elokuva on englanniksi pelkkä Winnie the Pooh (Nalle Puh), mutta se on
suomennettu Nalle Puhin elokuvaksi.
Joka tapauksessa Nalle Puhin elokuva
ei ole Suomen Disney-klassikkolistalla, eikä tälle ole mitään järkevää syytä. En
ymmärrä, miksi muiden maiden pitää tehdä omia päätöksiä klassikkolistojen
suhteen; mikseivät ne voi vain seurata USA:n päätöksiä? On todella ärsyttävää,
kun DVD:iden klassikkonumeroinnin seassa on näitä numeroimattomia elokuvia,
jotka minun on pitänyt hankkia, koska ne kuuluvat Yhdysvaltojen klassikoihin.
Voi voi voi! No, aika pieniä nämä minun harmin aiheet ja ongelmat ovat yleisellä
tasolla.
Puolen hehtaarin metsän asukkaat
ovat varmasti todella tuttuja kaikille. Nalle
Puhin elokuvassa pääosaan kohotetaan Nalle Puh, aivan kuten A.A. Milnen
kirjoissa. Puh on hyvän ruokahalun ja pienet aivot omaava karhu. Hänen hillitön
ruokahalunsa tulee elokuvassa ilmi lähinnä nälän tunteena, sillä elokuvan
viimeisille minuuteille asti Puhin vatsa murisee tyhjyyttään. On hauska, miten
Puhin vatsasta on tehty tavallaan oma, nallen tahdosta irtonainen osa, joka
ohjaa Puhia hunajan etsintäretkillä ja ilmoittaa täytön tarpeesta aina
tilanteen mennessä liian vakavaksi. Vatsan kurina on myös kuin masun puhetta
Puhille. Yhdessä vaiheessa elokuvaa Puhin täytteet pursuavat ulos hänen
ompeleidensa välistä. Tämä viattomalta vaikuttava hassuttelu on tarkemmin
ajatellen melko raakaa puuhaa, sillä täytteethän ovat Puhin sisälmyksiä!
Kenties hänen nälkäinen vatsansa yrittää päästä irti kavereita ajattelevasta
ruumiista…! Hyi! Anteeksi näistä mielikuvista… On kuitenkin ihanaa, kun elokuvan
lopussa Puh näyttää, mikä on elämässä tärkeämpää: omat halut vai muiden
auttaminen. Kaikilla muillakin Puolen hehtaarin metsän asukeilla on oma, tärkeä
roolinsa elokuvassa. Nasu on yhä pieni ja pelokas possu, joka yrittää kovasti
olla rohkea ystäviensä takia. Kani pitää tapahtumat kiinni punaisessa langassa
asiallisesti, ja tulee välillä pompottaneeksi muita. Kania suurempi
johtajahahmon rooli elokuvassa on viisaalla Pöllöllä. Pöllö jaarittelee
menneisyydestään tovin jos toisenkin, mutta muiden tylsistyttämisen lisäksi hän
tuntee sivistyssanat ja ”osaa” lukea Riston jättämiä viestejä. Kengu on koko
metsän äitihahmo, ja Ruu on koko metsän hoivavietin esiintuova kengurunpoika.
Ihaa on oma masentunut itsensä, joka välillä laukoo elämää suurempia
toteamuksia. Tiikeri taas on yliaktiivinen, itseään rakastava, alati iloinen
tiikeri! Metsässä seikkailee myös Risto Reipas, iloinen ja seikkailunhaluinen
koululainen.
Nalle Puhin elokuvan taustamusiikin on säveltänyt Henry Jackman ja
Christopher Willis. Elokuvan laulut on säveltänyt aviopari Robert Lopez ja
Kristen Anderson-Lopez. Disneyn studioilla ihastuttiin kaksikon lauluihin niin
kovasti, että heidät kiinnitettiin myös Disneyn tulevan projektin, Frozenin, laulujen säveltäjiksi. Nalle Puhin elokuvan laulut ovat minusta
todella mitäänsanomattomia, mutta Frozenin
sävellykset nostavat säveltäjäkaksikon arvostusta todella paljon. Nalle Puhin elokuvasta muistettavimpia
lauluja ovat laulut, jotka ovat jo esiintyneet Nalle Puhissa: Puolen hehtaarin metsä (joka aloittaa elokuvan) ja Oon mä ainoa (laulu, jota Tiikeri laulaa pari säettä). Ensimmäinen uusi laulu, Puhin maha, soi Nalle Puhin etsiessä itselleen hunajaa kotoaan.
Toinen uusi laulu, Erittäin tärkeä tehtävä, soi Puolen hehtaarin metsän asukkaiden saadessa tiedon kokouksesta, jossa kerrotaan Ihaan kadonneesta hännästä.
Kolmas laulu, Se kauhea Pahko, kertoo
Pahkosta ja tämän hirveyksistä. Ihaa ja Tiikeri on Tiikerin laulama laulu, jonka aikana Tiikeri opettaa Ihaalle
tiikereiden tapoja. Pelkkää hunajaa
soi Nalle Puhin unelmoidessa hunajasta hirveän nälän muristessa hänen
vatsassaan. Voittajan laulu soi ihan
elokuvan lopussa. Voisin vielä mainita, että laulujen säveltäjät, Kristen
Anderson-Lopez ja Robert Lopez, ovat antaneet elokuvassa äänensä Nalle Puhin
murisevalle vatsalle.
Nalle Puhin elokuva kulkee kivasti samoja jalanjälkiä kuin Nalle Puh. Molempien Nalle Puh -klassikkojen
konteksti on samanlainen, sillä elokuvissa hahmot seikkailevat kirjan sivuilla.
Elokuvien yhtenä tärkeänä elementtinä on siis kirja, jonka kappaleita näytetään
usein, ja jonka kirjaimet puuttuvat usein elokuvan tapahtumiin. Eroavaisuus
kirjojen suhteen on se, että vuoden 1977 Nalle
Puhissa kirja on lisätty yhdistäväksi tekijäksi elokuvan lyhytanimaatioille
jälkikäteen, kun taas vuoden 2011 Nalle
Puhin elokuvaan kirja on käsikirjoitettu mukaan alusta alkaen. Uudemmassa
elokuvassa tarina onkin paljon yhtenäisempi ja sama juoni kestää koko elokuvan
ajan, kun vanhemmassa elokuvassa on neljä jaksomaista tarinaa. Vaikka elokuvan
juoni onkin selkeämpi ja parempi uudemmassa elokuvassa, pidän silti vanhemmasta
elokuvasta enemmän, lähinnä varmaan nostalgisista syistä. Mielestäni myös vanhemmassa
Nalle Puhissa on kivempi animaatiotyyli. Tyyli on paljon luonnosmaisempi ja
jotenkin elävämpi, kuin uudemman elokuvan kiiltokuvamaisen tarkka piirrosjälki.
Kriitikot kehuivat Nalle Puhin elokuvaa nostalgiseksi,
mutta aivan liian lyhyeksi elokuvaksi. Olen heidän kanssaan täysin samaa
mieltä. Nalle Puhin elokuva viittaa
monellakin tapaa aikaisempaan Disney-klassikkoon, Nalle Puhiin. Minusta on esimerkiksi aivan ihanaa, että molemmissa
elokuvissa on samoja lauluja. Omaan lapsuuteeni kuului vahvasti alkuperäinen Nalle Puh, ja lauloin kuulemma sen
lauluja vaipoissa kulkiessani. Juuri näistä uudenkin elokuvan vanhoista lauluista
minulle tulee todella nostalginen olo, ja elokuvateatterissa laulut kuullessani
taisi muistojen kyynel vierähtää poskelleni. Allekirjoitan myös täysin
kriitikkojen väitteen siitä, että elokuva on liian lyhyt (63 minuuttia). Olisin
jaksanut seurata ystävysten seikkailuja vielä ainakin sen puoli tuntia, ja
elokuva tuntuu aina loppuvan liian aikaisin. Ymmärrän kuitenkin sen, että Nalle Puhin elokuva on kirjoitettu juuri
näitä pienempiä elokuvankatsojia varten, eivätkä pienet katsojat jaksa seurata
elokuvaa yhtä kauan kuin aikuiset.
Käydessäni katsomassa Nalle Puhin elokuvan elokuvateatterissa
sali oli täynnä pieniä katsojia, ja lasten vanhempia lukuun ottamatta olimme
kaverini kanssa vanhimmat katsojat koko teatterissa. Oli aivan ihanaa, kun
lapsilla oli mukana Kani- ja Nalle Puh -pehmoleluja. Lasten ja aikuisten
välistä huumoria oli myös todella hauska seurata koko elokuvan ajan. Lapset
nauroivat fyysisesti hauskoissa kohtauksissa, esimerkiksi silloin, kun
mehiläiset jahtasivat Nalle Puhia ja Nasua. Aikuiset nauroivat taas
kohtauksissa, jotka olivat hauskoja sanallisesti, esimerkiksi kohdassa, jossa
Nasu yrittää saada ystäviään pois kuopasta. Tässä elokuvassa on mielestäni
todella hauska huumori, joka kunnioittaa A.A. Milnen kirjojen henkeä. Juuri
Puolen hehtaarin metsän asukkaiden sanoilla leikittely on aivan mahtavaa. Joka
tapauksessa suuren lapsiyleisön kanssa oli todella ihanaa katsoa elokuva. He
nauroivat jo kohdassa, kun studioiden logo, viheltelevä Mikki Hiiri, ilmestyi
valkokankaalle. Nalle Puhin elokuvan edellä esitettiin myös
lyhytelokuva, Nessien taru, jonka jälkeen suurin osa lapsista oli jo lähdössä
kotiin. Jos tulevaisuudessa Nalle Puh -elokuvia tullaan vielä julkaisemaan
teatterilevitykseen, suosittelen lämpimästi niiden katsomista jo teatterissa
ainutlaatuisen teatterikokemuksen takaamiseksi! :)
”Jäitkö jälkeen? Sehän
on hirveällisintä, mitä voi olla!”
- Tiikeri
- Tiikeri
Lue tästä arvostelu elokuvasta Nalle Puh.
Melkein innostuin katselemaan elokuvan uudelleen, mutta päätinkin kertailla alkuperäisen, koska sen näkemisestä on ehtinyt enemmän aikaa vierähdellä.
VastaaPoistaMinäkin mielelläni näkisin Disneyltä lisää tähän tyyliin piirrettyjä elokuvia ja on suuri harmi, jos ne nyt on lopullisesti haudattu tulevaisuuden suunnitelmista. Minua ei ainakaan närästelisi, jos elokuva olisi kotimaiselle klassikkolistallekin kelpuutettu. Onhan se monia muita jatkoja edellä visuaalisessa ilmeessään, mutta mitäpä näistä. Omassa hyllyssä noin 20 Puh-levyä on vierekkäin aseteltu, joten sillä ei kokonaiskuvan kannalta ole paljoakaan väliä, onko niistä yksi tai kaksi numeroitu. :D Pituuden suhteen liityn kyllä samaan kerhoon, etenkin kun huomioi vielä lopputekstien keston. Kivat katselumuistot lukijaakin hymyilyttävät. :)
Hihii! Kiva, että arvosteluni sai sinut hankkiutumaan Nalle Puhin pariin. :) Toivotaan, että Disney palaisi vielä perinteisen animaation pariin! Sehän teki jo kerran, Lehmäjengin jälkeen päätöksen, ettei tee piirrettyjä animaatioita, mutta palasi niihin vain viiden vuoden jälkeen. Saman ajattelumallin mukaan Disneyn pitäisi palata siis ensi vuonna perinteisiin animaatioihin, kun viisi vuotta Nalle Puhin elokuvan ilmestymisestä on kulunut. ;)
PoistaMinun DVD-hyllyssä klassikot ja muut Nalle Puhit ovat eri kohdissa, eivät peräkkäin, niin tämän yhden klassikon numeroimattomuuden huomaa. Mur!
Heh, ei paljoa tarvitse tuuppia, että Puhin pariin palaisin. Innostuinpa siitä taas pienen kulissikurkistuksen naputtelemaan.
PoistaLueskelin vähän juttuja noihin perinteisempiin piirrostyyleihin liittyen ja siitä syntyi käsitys, että studion päätös on tällä kerralla lopullisempi. Ainahan voi toivoa, mutta mutta... Vähän samansuuntaista haikeutta tässä kuitenkin on nyt kuin Miyazakin ilmoituksessa vetäytyä pois. The Telegraphin artikkelissa "Why the pen is mightier than the pixel" ainakin mainitaan sellainen vaihtoehto, että olisi aikomusta yhdistellä enemmän perinteisen ja modernimman tyylin parempia puolia tulevassa klassikossa Moana:
"But given Disney’s last hand-drawn animated feature was The Princess and the Frog, in 2009, and the studio has no others in production at the time of writing, how long will the comeback take? When I last interviewed John Lasseter in December, he said something intriguing about the perceived divide between CGI and hand-drawn animation, and specifically how it related to the studio’s next princess movie Moana, which is due for release in November 2016.
“The way this computer animation is created is much more like hand-drawn animation than ever before, and in motion it has that unique feel that hand-drawn Disney animation should,” he said. “But it’s technically considered a CG film. We are merging worlds.”"
Saapi nähdä, millainen lopputulos syntyy, mutta ainakin varovaisen toiveikkaana sitä odottelee, etenkin, kun Moana vaikuttaa muutenkin erittäin lupaavalta seikkailulta.
Oma klassikkokoelma taas on kaukana täydellisestä ja lisäksi Blu-Rayt ovat erillään DVD-julkaisuista, joten yhtenäistä sarjaa tuskin tulen järjestelemään.
Jaahas, vai on Moanassa pyritty yhdistelemään perinteistä ja tietokoneilua. Ainakin Moanan hahmoista julkaistut kuvat näyttävät kyllä ihan Frozenin hahmojen tapaan tehdyiltä tietokoneukoilta, mutta jospa elokuvan taustat olisivat sitten jotenkin erikoisia...? Odotan kyllä kovasti jo nyt elokuvaa juuri sen visuaalisen ilmeen takia: merelle sijoittuvat trooppiset maisemat ovat varmasti ihania!
PoistaSatuin lainaamaan tämän elokuvan kirjastosta, kun luin sinun arvostelusi. Oma mielipiteeni on aika sekaava. Elokuvan piirtotyyli oli oikeen hyvää, sopiva tapa leputtaa silmiä nykyaikaiseen animaatioon verrattuna, ja että elokuvassa oli vanhoihin Nalle Puh elokuviin viittaavia asioita, kuten kirjan sivut ja aakkosilla kävely.
VastaaPoistaValitettavasti (anteeksi vaan) hahmojen idioottimaisuus sai suorastaan melkein rageemaan, etenkin kun he yrittivät pohtia keinoa päästä ylös kuopasta, ja etenkin Nasun uusavuttomuus, ja se että Pöllö lensi ylös, ja hyppäsi sitten takaisin. Vaikka kyseessä onkin Nalle Puh hahmot, niin mä en voi käsittää miksi hahmot ovat niin tyhmiä että heille saa niin kovasti faceplammata, etenkin jos kyseessä on niin yksinkertainen juttu että lapsikin osaa keksiä sen.
Muuten elokuva on jollainlailla katsottavissa, etenkin jos sen kattoo aivot narikassa. Sääli vaan OIKEAA Pahkoa, joka putosi lopputekstien jälkeen kuoppaan, eikä päässyt sieltä pois.
Hih! Minuun tuo kuoppa-huumori upposi täysiä! Taidan olla huumorintajussani melko yksinkertainen... :D Mutta voin kuvitella, että kohtaus voi ärsyttääkin melkoisesti. Minusta on ihanaa, kun meillä ihmisillä on erilaisia mielipiteitä asioista, ja toiset asiat miellyttää toisia ja toiset toisia. Ja Nalle Puh on tosiaan sellainen elokuva, ettei tarvitse paljon aivojaan käyttää, vaan vain nauttia hassuttelusta. :)
PoistaOikeaa Pahkoa kävi tosiaan sääliksi lopussa. Hän vaikutti niin herttaiselta tyypiltä. :,(
Hauskaa, että suomidubbiversiossa hirviö on nimeltään Pahko, kun originaaliversiossa se on suomennettu teksteihin Poisaksi! :D Erikoista, ettei ole käytetty samaa suomennosta molemmissa versioissa.
VastaaPoistaHauskinta kuitenkin koko leffassa on kuoppakohtaus. "Can you tie a knot?" "I can not." "So you can knot?" "I can not knot." "Not knot?" "Who's there?" "Pooh!" "Pooh who?" on aivan mielettömän hulvaton ja yksi parhaista sanaleikeistä ikinä missään elokuvassa milloinkaan! Olen näyttänyt sen kohtauksen monille ja lähes kaikkien täytyy nähdä se kahdesti, jotta he oikeasti ymmärtävät sen. :D On myös hauskaa, että elokuvaa näytetään yhä Tennispalatsissa, vaikka se ilmestyi kuusi vuotta sitten!
Olen samaa mieltä siinä, että leffan pitäisi olla pidempi ja että sen laulut eivät ole kummoisia. Jos ne asiat korjaisi, olisi filmi mielestäni jopa todella hyvä!
Toivon todella, että jossain kohtaa Disney tekisi taas käsin piirrettyjä animaatioita - jos edes yhden kolmessa vuodessa. Ja Nalle Puh -leffoja haluan lisää, sillä ne ovat mielestäni ainoat Disney-filmit, joissa jatko-osat ovat myös oikeasti hyviä.
- Joonatan, Elokuvan taikaa
PS. arvostelu Nalle Puhin elokuvalle tulossa ensi kuun alussa ;)
No minä kuule ihmettelin sinun Nalle Puhin elokuvan elokuva-arvostelusi kohdalla tuota Pahkon/Poisan nimeä, että ei kuulosta ollenkaan tutulta! XD On kyllä jännä, ettei sama suomennos ole kelvannut dubbaajille/tekstaajille. Solmu-kohtaus on kyllä hillittömän hauska! Muita jutun juuriasi kommentoinkin näköjään jo sen blogitekstisi puolelle. ;) Näin hitaasti minä omiin kommentteihini nyt olen vastannut...
Poista