Make a wish for each sad little tear...

Helmikuun lopulla sain eräältä lukijalta toiveen: tekisinkö listat pelottavimmista ja surullisimmista Disney-elokuvista? Pelottavimpien Disney-klassikoiden TOP5-listan tein jo, joten nyt on vuorossa surullisimmat Disney-elokuvat. TOP-listasta ei kuitenkaan tullut pitkä, sillä siihen tuli vain viisi surullisinta Disney-elokuvaa. Syy on yksinkertainen: aion tehdä joskus TOP-listan surullisimmista kohtauksista Disney-klassikoissa, ja koska aihe tämän listan kanssa on niin samanlainen, niin tästä listasta tuli lyhyempi. Anteeksi listan lyhyys, toivottavasti se on lyhyt ja ytimekäs. :) Alla siis TOP5-lista surullisimmista Disney-klassikoista. 

HUOM! Sisältää juonipaljastuksia!

5. Karhuveljeni Koda

Karhuveljeni Koda on sinällään melko iloinen elokuva, ja minulle tulee ensimmäisenä elokuvasta mieleen riemua täynnä oleva laulu Matkaa teen. Jos elokuvaa alkaa miettiä tarkemmin, on se sisällöltään aika surullinen. Elokuvan alussa Kenain veli kuolee, ja Kenai kostaa veljensä kuoleman tappamalla karhun, joka kuoleman aiheutti. Myöhemmin karhuksi muuttuneen Kenain ystävystyttyä Koda-karhunpennun kanssa selviää, että Kenain tappama karhu oli Kodan äiti. Suurimman osan elokuvasta Koda etsii äitiään ja on luottavaisilla mielillä äitinsä löytymisen suhteen. Katsoja kuitenkin tietää, että Kodan toive on turha, eikä karhunpoikaa kohtaan voi olla tuntematta sääliä ja surua. Kohtaus, jossa Kenai viimein paljastaa Kodalle tämän äidin kohtalon, on todella vaikea katsottava (jos niin voi sanoa) ja katsoja suree yhdessä Kodan kanssa.

4. Tarzan

Tarzan on kuulkaa yllättävän surullinen elokuva! Surulliset teemat alkavat jo heti elokuvan alusta, kun Tarzanin vanhemmat kuolevat, ja Kalan ja Kerchakin lapsi kuolee. Katsoja ei tosin ole kerennyt kiintyä näin varhaisessa vaiheessa poisnukkuviin hahmoihin, joten kyynelkanavat pysyvät vielä kuivina. Lisää surullisia kohtauksia on luvassa Tarzanin yrittäessä sulautua gorilloiden joukkoon. Kerchak ei meinaa hyväksyä Tarzania laumaansa, ja tämän takia Tarzan suree omaa erilaisuuttaan useamman kerran. Lopulta Kala-gorilla vie Tarzanin tämän biologisten vanhempien puumajaan, jossa Tarzanille selviää hänen todellinen identiteettinsä. Puumaja-kohtaus on jotain todella koskettavaa. Tässä katsoja samaistuu Kalan suruun, joka joutuu päästämään irti omasta aikuiseksi kasvaneesta pojastaan. Kyyneleitä vuodatetaan kaksinkerroin elokuvan lopussa Kerchakin kuollessa: ensin valuu kyyneleet Kerchakin vuoksi, ja sitten kyyneleet valuu sen takia, että Kerchak vihdoin kutsui Tarzania omaksi pojakseen! Byääh! Myös ihan elokuvan loppu aiheuttaa herkistymistä, kun Jane lähtee pois saarelta, mutta päättääkin palata Tarzanin luokse. Byääh, he saivat kuin saivatkin toisensa! Taidan olla aika herkkis... :)

3. Topi ja Tessu

Listasin Topin ja Tessun pelottavimpien elokuvien listalle, mutta se kuuluu ehdottomasti myös surullisimpien elokuvien joukkoon. Topi ja Tessu kertoo ketun ja koiran ystävyydestä. Elokuvan keskivaiheilla ystävyyteen tulee särö, ja Tessu-koira alkaa johdata Topi-kettua. Tässä eläinten lapsena kokema ystävyys näyttää murtuvan, ja entiset sydänystävykset ovat toinen toisensa pahimpia vihollisia. Tämä äkillinen muutos tuntuu todella surulliselta, varsinkin, kun katsoja näkee Topin kaipaavan ystäväänsä. Menetettyään ystävänsä Topi menettää pian äitihahmonsa, ja tämä tuo ylimääräisen iskun vielä tuoreeseen haavaan. Lopussa suru muuttaa hieman muotoaan, kun Topin ja Tessun välinen viha katoaa ja he pelastavat toinen toisensa hengen. Silti he joutuvat eroamaan toisistaan elämään omia elämiään. Tämä jos mikä saa tipan kohoamaan linssiin. Kaiken kaikkiaan koko elokuva on tunnelmaltaan hyvin surumielinen, ankea ja hieman pelottavakin, kuten edellisestä TOP-listasta voitte lukea.

2. Pocahontas

Pocahontas on hyvin vakavahenkinen elokuva, joka kuvaa intiaanin ja uudisasukkaan rakkaussuhdetta. Ainoa syy, minkä takia Pocahontas päätyi tälle listalle, oli se, että elokuvassa on onneton loppu. Pocahontas ja John Smith eivät saa toisiaan. Koko elokuvan ajan parin suhdetta lämmitellään, ja lopussa John Smith joutuu lähtemään takaisin Englantiin Pocahontasin jäädessä rannalle vilkuttamaan. Byäääh!!! Elokuvan lopputekstien alkaessa vollotan aina ihan täysiä, niin suuri tunnelataus Pocahontasin loppuun on saatu tehtyä. Lopetus on todella surullinen, mutta samalla myös todella kaunis.

1. Notre Damen kellonsoittaja

Vaikka Notre Damen kellonsoittajan värimaailma on kirkas ja värikäs, on elokuva tunnelmaltaan hyvin surullinen. Surullisuus kohdistuu koko elokuvan ajan lähinnä siihen, kuinka ihmiset kohtelevat Quasimodoa ja mustalaisia. Quasimodo tuntee olevansa erilainen lähinnä sen takia, että hänen on koko elämänsä ajan sanottu olevan hirviö. Kellonsoittaja haluaisi kovasti elää normaalia elämää aivan kuin muutkin, mutta häntä syrjitään ja kiusataan. Tämä saa katsojan tuntemaan sääliä ja surua Quasimodoa kohtaan monessakin kohdassa elokuvaa. Elokuvassa Quasimodo kuitenkin tapaa tytön, Esmeraldan, joka kohtelee kellonsoittajaa kunnioittavasti ja on hänelle kiltti. Quasimodo rakastuu Esmeraldaan syvästi, mutta saa pian pettyä rakkaudessaan, kun Esmeralda rakastuu toiseen mieheen. Quasimodon sydämen särkyessä katsoja ei voi muuta kuin vollottaa tämän puolesta - Quasimodolla tuntuu olevan kaikki niin huonosti, eikä mitkään hänen toiveensa toteudu! Oneksi elokuvan lopussa synkät pilvet väistyvät Quasimodon yltä, mutta suurimman osan elokuvan ajasta katsoja saa nyyhkyttä suurien tunteiden keskellä. Tunnelmaltaan Notre Damen kellonsoittaja on minusta kaikkein surullisin Disney-klassikko.

(Ilmoitelkaa vain sitten kommenteissa, jos teillä tulee toiveita TOP-listojen tai muiden tekstien suhteen. Toteuttelen toiveita ilomielin!)

Kuinka te voitte? Päivää! Päivää! Päivää!

Coronan metsissä sattui merkillinen tapahtuma, kun Maximus ja Sven kohtasivat toisensa. Hevonen ja poro tutkailivat toisiaan hämmästyneinä - ei sitä monesti elämänsä aikana näe yhtä samankaltaista otusta! 

(Sven elokuvasta Frozen, Maximus elokuvasta Kaksin karkuteillä.)

(Anteeksi pitkä tauko tekstien julkaisemisessa, on ollut nyt niin paljon menoa ja meininkiä "oikeassa elämässä". Tein nyt pikaisen kuvamuokkauksen, sillä pitkiin teksteihin ei nytkään ole aikaa... Mutta TOP-listaa on tulossa, niinkuin elokuva-arvosteluakin, kunhan vain jaksan puhtaaksikirjoittaa ne! Suunnitteilla on myös uusi "sarja" blogiin...)

It's a scary world out there...

Helmikuun lopulla sain eräältä lukijalta toiveen: tekisinkö listat pelottavimmista ja surullisimmista Disney-elokuvista? Toiveita kuunnellaan täällä päässä, joten alle olen kirjoitellut TOP-listan pelottavimmista Disney-klassikoista. TOP-listasta ei kuitenkaan tullut pitkä, sillä siihen tuli vain viisi pelottavinta Disney-elokuvaa. Miksi? Ensinnäkin aion tehdä joskus TOP-listan pelottavimmista kohtauksista Disney-klassikoissa, ja koska aihe tämän listan kanssa on niin samanlainen, niin tästä listasta tuli hieman lyhyempi. Toisekseen jos ajattelee pelottavia Disney-elokuvia, ei niitä löydy paljoa. Pelottavia kohtauksia löytyy hyvin monesta Disney-klassikosta, esim. Herkuleksen taistelu hydran kanssa tai Bellen joutuminen susien hyökkäyksen kohteeksi. Elokuvia valitessani ajattelin kuitenkin elokuvasta kokonaisuudessaan välittyvää tunnelmaa, ja valitsin listaan ne elokuvat, joita ajatellessani yksi ensimmäisistä ajatuksista on pelko. Esimerkiksi Kaunottaressa ja Hirviössä on monta pelottavaa kohtausta, mutta en pidä sitä kuitenkaan pelottavana elokuvana. Onneksi suurinta osaa Disneyn klassikoista voi ajatella ilman pelon tunnetta! :) Alla siis TOP5-lista pelottavimmista Disney-klassikoista! 

HUOM! Teksti sisältää juonipaljastuksia!

5. Topi ja Tessu

Topi ja Tessu oli valinta numero viisi, sillä kuten jo yllä sanoin, kokonaisuudessaan pelottavia elokuvia oli vaikea miettiä, enkä meinannut keksiä niitä edes viittä kappaletta. Kun mietin Topia ja Tessua elokuvana, mieleeni tulee kuitenkin tummasävytteisiä kuvia, ja elokuvan lopussa oleva karhun hyökkäys kummittelee mieleeni! Karhu muistuttaa hyvin paljon Hopeanuoli-sarjan Agagaputo-karhua, josta näin pienenä painajaisia, joten ei ihmekään, että pidän Topia ja Tessua pelottavana elokuvana. Sydämen tykytyksiä elokuvassa aiheuttaa myös ketun metsästys - Topia yritetään saada hengiltä keinolla millä hyvänsä. Jo elokuvan alussa, kun Pösö jahtaa pentu-Topia, on jahdista leikki kaukana! Hui!

4. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad

The Adventures of Ichabod and Mr. Toad -elokuva sisältää kaksi tarinaa, joista ensimmäinen, herra Sammakon seikkailuista kertova ei ole ollenkaan pelottava. Jälkimmäinen tarina taas kertoo päättömästä ratsumiehestä... Huu! Ichabod Cranesta kertova tarina ei ala ollenkaan pelottavasti. Lipevä Ichabod Crane saapuu pikkukaupunkiin, ja alkaa kosiskella naisia itselleen. Ichabod valitsee itselleen kuitenkin väärän rakkaudenkohteen, Katrinan, johon myös mustasukkainen Bron on ihastunut. Niinpä Bron päättää pelotella Ichabodin pois kylästä päättömän ratsumiehen avulla. Ichabod kokeekin hyvin pelottavia hetkiä poistuessaan Halloween-juhlista. Myös katsojalla meinaa lirahtaa housuihin, kun kuvaruudun valtaa liekkien keskellä leiskuva päätön ratsumies. Tarina jää kaiken lisäksi auki - onko ratsumies ollut oikeasti olemassa vai onko se vain Bronin pilailumielessä kyhäämä aikaansaannos? Oli miten oli, jää päätön ratsumies kummittelemaan herkemmän katsojan mieleen!

3. Hiidenpata

Monet pitävät Hiidenpataa pelottavimpana Disney-elokuvana. Hiidenpata on toki pelottava elokuva, mutta loppujen lopuksi pelottavuus johtuu vain luurangon näköisestä Hornansarvesta ja hänen luurangoista koostuvasta kuolleitten armeijastaan. Elokuvassa Hornansarvi ei tee mitään hirveitä kauheuksia, mitä nyt vähän kuristaa ja säikyttelee muita. Hiidenpadan pelottavuus onkin lähinnä siis estetiikassa, ei tapahtumissa. Myös koko elokuvan läpi kestävä tummansävyinen väriympäristö tuo omalla tavallaan jännitystä elokuvaan. En halua kuitenkaan vähätellä elokuvan pelottavuutta - uskon, että monelle lapsikatsojalle se tuo painajaisia moneksi yöksi!

2. Mestarietsivä Basil Hiiri

Mestarietsivä Basil Hiiren pelko juontaa minulla juurensa ihan lapsuuteen asti. Elokuvan lopussa oleva Basilin ja Ratiganin hurja lopputaistelu Big Benissä saa vieläkin ihoni kananlihalle. Kellotornissa Ratigan luopuu hiiri-naamiostaan, ja paljastaa todellisen rottamaisen ulkomuotonsa. Muutos on todella järkyttävä, vaikka ei Ratigan hiirtä esittäessäänkään ollut mikään kedon kaunein kukkanen. Mestarietsivä Basil Hiiressä seikkailee myös Ratiganin kätyri Luihu-lepakko, joka tulee ruutuun yleensä yllättäen ja katsojan säikyttäen. Ihan elokuvan alku, jossa Luihu hyökkää herra Leikinheimon kotiin, on todella jännittävä! Lisäksi kohtaus, jossa Basil kumppaneineen seuraa Luihun jälkiä lelukauppaan, luo hyytävää jännitystä elokuvaan. Katsoja tietää, että Luihu lymyilee jossakin lelukaupan sisällä, ja pääsee jännittämään, minkä lelun takaa Luihu hyppää esiin. Muutenkin elokuvan kokonaistunnelma on melko synkkä niin värimaailmaltaan kuin juoneltaan. Toiseksi pelottavammaksi elokuvaksi Mestarietsivä Basil Hiiri pääsee kuitenkin elokuvan minulle aiheuttaneiden lapsuuden traumojen vuoksi.

1. Pinocchio

Monet eivät miellä Pinocchiota pelottavaksi elokuvaksi, mutta minun listallani se pääsee kaikista pelottavimmaksi elokuvaksi! Elokuvassa on kolme kauheaa pahista, joiden tekemisiä saa aina kauhistella uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisenä katsojia kauhistuttaa marionettinukkemestari Stromboli, joka kohtelee Pinocchiota kuin törkyä ja suunnittelee tekevänsä tästä polttopuita. Pelottavamman Strombolista tekee se, että hän esittää aluksi ystävällistä ja kilttiä miestä - kunnes totuus paljastuu! Seuraava kauheus Pinocchion tielle saapuu, kun Pinocchio lähtee Huvitusten saarelle. Huvitusten saaren johtaja on todella pelottava hahmo! Keskustellessaan Kettu Repon ja Kimi Keppostimen kanssa johtaja näyttää mielipuolisuutensa ja kamaluutensa saaden minut säikähtämään joka kerta. Huvistusten saaren johtajassa pelottavaa on kanssa juuri se, että hän näyttää päällepäin viattomalta huvipuiston omistajalta, mutta todellisuudessa hän muuttaa saarelle eksyneet poikaraukat aaseiksi! Muutoksen syytä ei selitetä missään, joten johtajan uhka muuttuu samalla yliluonnolliseksi. Jos näissä kahdessa lapsia pelottelevassa pahiksessa ei ole pelotusta tarpeeksi, kruunaa Pinocchion kauheuden hurja Monstro-valas, joka jahtaa Pinocchiota ja hänen isäänsä Geppettoa merellä. Monstro jos kuka lisää minulla pelkoa lähteä uimaan ulkomaiden merissä, sillä koskaan ei tiedä, kuka sinua pinnan alla väijyy! Pinocchiossa on siis monta pelottavaa pahista, joiden takia Pinocchio on mielestäni pelottavin Disney-klassikko!

+ BONUS: Monsterit Oy

Näitä kaikkia pelottavia elokuvia miettiessään on hyvä muistuttaa, etteivät pelotukset ole oikeasti pelottavia. Pixarin Monsterit Oy kertoo meille, että hirviöt pelottelevat meitä vain saadakseen energiaa oman elämäntapansa ylläpitämiseen. Niinpä Hornansarvi, Ratigan ja Monstro eivät oikeasti meinanneet satuttaa ketään - he vain halusivat tuottaa energiaa kaupungilleen pelottelemalla muita! :)

Jäikö sinua kaivelemaan vielä lukemisen into? 

Lue tästä TOP10-lista pahimmista Disney-pahiksista - jos uskallat!

Lilo ja Stitch - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Kaukana toisessa galaksissa sijaitsevalla Galaktisen federaation päämajalla on menossa oikeudenkäynti. Federaatio on kuulustelemassa Jumba-nimistä tiedemiestä, joka on vastoin lakia kehittänyt uuden eliölajin. Jumban kehittelemä tuotos, nimeltään koe 626, on kehitetty tuhoamaan suurkaupunkeja, eikä sillä ole muuta elintarkoitusta. Tiedemies Jumba tuomitaan elinikäiseen vankeuteen tästä elämällä leikittelystä. Koe 626, jota pidetään häiriintyneen mielen turmeltuneena tuotoksena, karkotetaan autiolle asteroidille. Koe 626 karkaa kuitenkin vanginkuljetusalukselta, ja hänen aluksensa haaksirikkoutuu Maahan Havaijille. Galaktinen federaatio lähettää koe 626:n perään Jumban, joka tuntee luomuksensa päänpistokset, sekä Pleakleyn, joka on Maan erityisasiantuntija. Melkein saman tien jouduttuaan maan pinnalle koe 626 jää rekka-auto-jonon alle, ja hänet viedään eläinsuojaan. 

Toisaalla Nani Pelekai on pulassa, sillä hänen kotiinsa on saapunut sosiaalityöntekijä Kobra Bubbles. Kobra on sitä mieltä, ettei Nani pärjää pikkusiskonsa Lilon huoltajana, ja ettei olosuhteet ole lapselle sopivat. Asiaa ei helpota Lilon kiinnostus voodooseen, tai tämän keksityt kertomukset Nanin lastenhoitotyylistä. Kobra antaa Nanille viimeisen varoituksen, ja käskee tätä parantamaan Lilon olosuhteita. Lilo kaipaa itselleen kaveria, ja niin Nani ja Lilo lähtevät adoptoimaan Lilolle koiraa eläinsuojasta. Lilo ihastuu koe 626:n, jota pitää erikoisena koirana, ja antaa tälle nimeksi Stitch. Stitch osoittautuu kuitenkin melkoiseksi riiviöksi, sillä sen tekojen seurauksena Nani menettää työpaikkansa. Taustalla Stitchin menoa tarkkailevat Jumba ja Pleakley, ja he etsivät tilaisuutta napata Stitch maan asukkien huomaamatta. 

Nanin etsiessä itselleen uutta työpaikkaa Lilo päättää alkaa kouluttaa Stitchistä kunnon kansalaista. Kunnon kansalaisen esimerkkinä Lilo esittää Elviksen, jota hän ihannoi suunnattomasti. Yksikään Stitchin yrityksistä muuttaa tapojaan ei kuitenkaan onnistu, eikä Nanikaan saa työpaikkaa Stitchin sabotoidessa hakuyritykset. Pelekain perheen lannistunutta ilmapiiriä tulee piristämään Nanin ystävä David, ja yhdessä he lähtevät surffaamaan. Surffauksen lopettaa Jumba, joka melkein pääsee nappaamaan Stitchin meinaten samalla hukuttaa niin Stitchin kuin Lilonkin. Ikävä kyllä sosiaalityöntekijä Kobra on nähnyt tilanteen, ja hän sanoo hakevansa Lilon Nanin luota seuraavana aamuna. Lilo ja Nani viettävät siis viimeisen illan yhdessä hyvin surumielisissä merkeissä. Lilon surua syventää myös Stitchin lähtö. Stitch kokee olevansa syyllinen Pelekain perheen epäonneen, ja hän haluaa löytää oman perheensä. 

Aamulla Jumba löytää masentuneen Stitchin, ja kertoo tälle, ettei Stitchillä ole perhettä, vaan hän on Jumban tekemä koe. Stitch karkaa Jumbalta takaisin Lilon luokse tämän kotiin, jossa alkaa hirveä taistelu, kun Jumba haluaa napata Stitchin. Nyt Jumba näyttäytyy Lilolle, sillä hän on saanut potkut, koska ei ole saanut Stitchiä kiinni ajoissa. Talon tuhouduttua täysin Lilo ja Stitch karkaavat yhdessä viidakkoon, mutta sieltä heidät nappaa kapteeni Gantu, jonka Galaktinen federaatio on lähettänyt Jumban epäonnistuttua Stitchin perään. Stitch pääsee pakenemaan Gantulta, mutta Lilo jää Gantun avaruusaluksen säiliöön vangiksi. Stitch, Nani, Jumba ja Pleakley liittoutuvat yhteen, ja lähtevät pelastamaan pientä Liloa. Hirmuisen takaa-ajon jälkeen pelastusretki onnistuu, ja kaikki takaa-ajoon osallistuneet saapuvat erimielisyydet haudattuina hiekkarannalle. 

Stitchin astuttua rannalle paikalle ryntää yhtäkkiä kymmenittäin turvamiehiä, jotka vangitsevat hänet. Galaktisen federaation neuvoston puheenjohtaja on saapunut noutamaan itse Stitchiä, kun Jumba ja Gantu eivät tässä tehtävässä ole onnistuneet. Rannalle saapuu myös David ja sosiaalityöntekijä Kobra Bubbles. Stitch jättää liikuttavat jäähyväiset Lilolle, ja lähtee nousemaan ramppia pitkin sisään avaruusalukseen. Silloin Lilo kaivaa taskustaan Stitchin omistuskirjan, jonka on saanut eläinsuojasta, ja käskee neuvoston puheenjohtajaa jättämään lemmikkinsä rauhaan. Puheenjohtaja suostuu tähän mielellään nähtyään äskettäiset Stitchin hellyydenosoitukset, ja hän ottaa Lilon perheen Galaktisen federaation suojelukseen. Näin ollen Kobrakaan ei voi perhettä hajottaa. Niinpä Lilo, Nani, Stitch, David, Jumba ja Pleakley rakentavat Lilon ja Nanin talon uudestaan, ja pääsevät viettämään ihanaa perhe-elämää! 

”Ohana on perhe. Perhe on (=) ketään ei jätetä yksin tai hylätä.” Lilo ja Stitch on todella kaunis tarina kahden hyljeksityn sielun ystävystymisestä. Ystävyyden lisäksi elokuva kertoo perheestä, ja se kertoo meille, että perheitä voi olla erilaisia, ja että erilaisillakin perheillä tai ihmisillä voi olla asiat hyvin. ”Meidän perhe on pieni ja rikki, mutta silti hyvä.” Lilo ja Stitch on yleistunnelmaltaan mielestäni kovin melankolinen elokuva. Lilolla ja Nanilla ei mene hyvin, ja heidän suupielensä ovat maata kohti suurimman osan elokuvan kestosta. Niinpä elokuvan loppuessa onnellisesti katsoja iloitsee entistä enemmän Pelekain perheen puolesta. Toisaalta tuntuu oudolta alkaa iloita, kun koko elokuvan ajan on ollut suru puserossa. Lilo ja Stitch saakin aikaan paljon surun kyyneleitä, mutta onneksi elokuvassa on myös iloisia kohtauksia. Stitch saa minulta myös ulkonäöstään söpöys-pisteitä, ja hänen toilailujaan onkin suloista katsoa. :) 

Uskallan väittää, että Stitch on yksi Disney-klassikoiden parhaista hahmoista, sillä hänen elokuvan aikana kokemansa kehitys on niin mahtavaa. Elokuvan alussa Stitch on koe numero 626, jonka hullu tiedemies on luonut tuhon ja hävityksen luomiseen. Koe 626:lla ei ole siis vielä nimeä, ja hän on todella häijy ja ilkeä. Koe 626 ei osaa elokuvan alussa vielä puhua muuta kuin omaa mongerrustaan, eikä hänellä ole minkäänlaisia inhimillisiä tunteita. Havaijille päädyttyään koe 626 turhautuu, sillä pienessä saaressa ei ole suurkaupunkeja, joita hän voisi tuhota. Häneltä puuttuu näin ollen elämäntehtävä, ja hän suorastaan masentuu. Tekemättömyys on kuitenkin toisinaan hyvä tapa pohtia ja oppia uusia asioita. Lilo antaa kokeelle nimen Stitch, ja Lilon tavattuaan Stitch alkaa pikkuhiljaa inhimillistyä. Elokuvan lopussa Stitch osaa puhua, hän osaa välittää muistakin kuin vain itsestään, hän tuntee surua, iloa ja rakkautta ja hänen loputon tuhoamisvimmansa on kadonnut. Stitch on ainoa laatuaan, eikä hän tunne Havaijille päästyään kuuluvansa mihinkään. Toinen tällainen hyljeksitty sielu on Lilo, nuori havaijilaistyttö. Elokuvan aikana selviää, että Lilolla on aikaisemmin ollut kavereita, mutta hänen vanhempiensa kuoltua kaverit ovat alkaneet vältellä häntä – varmasti sen takia, ettei heidän tarvitsisi käsitellä Lilon surua. Yksin jäänyt Lilo eroaa muullakin tavalla ”normaaleista” saman ikäisistä koulutytöistä, sillä hän tykkää voodoosta ja Elviksestä, ja hänellä on hyvin vahvat mielipiteet asioista ikäisekseen. Lilo harrastaa hula-tanssia ja hän tykkää uida ja surffailla. Löydettyään eläinsuojasta Stitchin Lilo kiintyy tähän heti, sillä kokee yhteenkuuluvuutta toisen erilaisen olennon kanssa. Yhdessä Lilo ja Stitch tukevat toisiaan surussa, ja etsivät paikkaa, mihin he voisivat kuulua. 

Lilossa ja Stitchissä on suhteellisen paljon tärkeitä sivuhenkilöitä. Lilon sisko, Nani, kamppailee koko elokuvan ajan holhousoikeudestaan. Nani on huolehtinut pikkusiskostaan heidän vanhempiensa kuoleman jälkeen. Kasvatus ei ole aina helppoa, sillä sisaruksillahan tunnetusti tulee kinaa keskenään. Erimielisyyksistä huolimatta Nani rakastaa pikkusisartaan todella paljon. Mieskomistusta elokuvaan tuo Nanin ystävänä häärivä David, joka esiintyy turisteille tulennielijänä. David on ihastunut Naniin, ja yrittää saada häntä lähtemään kanssaan treffeille. Velvollisuudentuntoinen Nani kuitenkin kieltäytyy kutsuista kerta toisensa jälkeen, koska hänen pitää vahtia Liloa. Ulkoavaruudesta Havaijille saapuu parivaljakko Pleakley ja Jumba. Jumba on hullu tiedemies, joka on luonut Stitchin. Ilmeisestä halustaan ilkeillä ja tuottaa harmia huolimatta Jumba on myös hieman hömelö ja kiltti avaruusolio. Pleakley toimii Galaktisessa federaatiossa Maan erityisasiantuntijana, ja hän on kovin innoissaan päästessään Maa-planeetalle. Pleakleyllä on myös hieman taipumuksia transvestisuuteen, kuten Sara tekstissään mainitsee. Elokuvassa ei ole oikeastaan kunnon pahista. Stitch toimii alussa eräänlaisena pahana, kuten myös Jumba ja kapteeni Gantu, mutta kaikista löytyy myös se hyvä puoli. Oikeastaan kaikista elokuvan hahmoista löytyy niin hyvää kuin pahaakin. Niinpä Liloa ja Stitchiä voisikin kuvailla realistisemmaksi elokuvaksi kuin niitä, jotka esittävät mustavalkoista maailmankuvaa täydellisestä hyvästä ja pahasta. 

Lilo ja Stitch -elokuva on yritetty tehdä mahdollisimman pienellä budjetilla. Pari edellistä Disney-klassikkoa olivat olleet rahallisesti pettymyksiä Disneyn studioille, joten uusi elokuva päätettiin tehdä pienemmässä mittakaavassa, aivan kuin vuonna 1941 ilmestynyt Dumbo. Stitchin oli alun perin kehitellyt Chris Sanders jo vuonna 1985 lastenkirjallisuuteen, mutta idea ei ollut menestynyt tuolloin. Nyt Sanders toimi Disneyn studioiden kuvakäsikirjoittajana, ja hän kehitti hahmostaan animaatioelokuvaan sopivan. Alun perin tarinan piti tapahtua Kansasissa, mutta Sanders muutti tapahtumapaikaksi Havaijin. Lilo ja Stitch onkin ensimmäinen animaatioelokuva, joka sijoittuu Havaijin saarille. Animaatiotiimi teki Havaijin Kaua’i -saarelle havainnointimatkan saadakseen inspiraatiota elokuvaansa. Tuolla matkalla elokuvantekijät oppivat ohanan merkityksen, ja tämä inspiroi heitä ottamaan ohanan myös elokuvan tärkeäksi teemaksi. Elokuvassa Stitchin piti myös alun perin olla intergalaktisen jengin johtaja, ja Jumban hänen entinen alaisensa, jonka Galaktinen federaatio olisi lähettänyt hänen peräänsä. Jumba kuitenkin vaihdettiin Stitchin luojaksi, ja jengi-idea hylättiin. Lilo ja Stitch sai ensi-iltansa vuonna 2002. Elokuva oli suuri hitti, ja Prinsessan ja sammakon ohella ainoa Disney-studioiden 2000-luvun elokuvista, joka maksoi itsensä takaisin pelkästään elokuvalippujen myynnillä. Lilo ja Stitch oli ehdolla parhaan animaatioelokuvan Oscarin voittajaksi. Disneyn studioilta oli samaisena vuonna ehdolla myös toinen elokuva, Aarreplaneetta. Voiton parhaasta animaatioelokuvasta vuonna 2002 vei kuitenkin Henkien kätkemä. Lilo ja Stitch on Suomessa klassikko numero 41, mutta Yhdysvalloissa klassikko numero 42 (lue tästä syy numeroinnin eroavaisuuteen). 

Elokuvassa Lilo on suuri Elvis Presley -fani. Niinpä ei ole ihme, että elokuvassa soi Elviksen musiikki – ja suurin osa elokuvan kappaleista onkin Elviksen kappaleita. Taustalauluina kuullaan itsensä kuninkaan laulamat kappaleet Stuck on You, Suspicious Minds, Heartbreak Hotel, Devil in Disguise ja Hound Dog.  Elokuvan lopussa kuullaan Wynonan laulama versio Elviksen kappaleesta Burning Love. Täytyy sanoa, että Elviksen kappaleet saavat kyllä hymyn kuulijan korville, ja kappaleet sopivat yllättävän hyvin elokuvaan! Liloa ja Stitchiä varten sävellettiin kaksi omaa kappaletta. Niistä ensimmäinen, He Mele No Lilo, kuullaan ihan elokuvan alussa katsojan kurkatessa ensimmäistä kertaa Havaijin saarta. Toinen kappale, Hawaiian Roller Coaster Ride, kuullaan taas Lilon, Stitchin, Nanin ja Davidin surffaillessa keskenään. Kummassakin kappaleessa lauletaan havaijiksi, jälkimmäisessä myös englanniksi. Suomeksi laulettuja lauluja emme siis tässä elokuvassa saa kuunnella – mutta se ei haittaa yhtään! Kappaleet ovat täydellisiä alkuperäiskielellään! 

Lilossa ja Stitchissä on paljon viittauksia edeltäviin Disney-elokuviin. Lilo ja Stitch oli toinen Disneyn Orlandon studioilla tehty elokuva. Ensimmäinen Orlandossa tehty klassikko oli Mulan. Niinpä Lilossa ja Stitchissä voi nähdä parissakin kohtaa Mulaniin liittyviä viittauksia. Ensimmäinen viittaus on ravintola, jonka ohi Nani, Lilo ja Stitch kulkevat. Ravintolan nimi on ”Mulan Wok”. Nanin huoneessa taas komeilee Mulan-elokuvan posteri. Lilon huoneesta taasen voi löytää Dumbo-pehmolelun. Suurimmassa osassa elokuvassa esiintyvistä autoista on rekisterinumero A113. Tämän numerosarjan voi löytää myös varmaan kaikista Pixar-elokuvista. Numerosarja viittaa California Institute of the Arts -koulun huoneen numeroon, jossa hyvin moni Disneyn ja Pixarin animaattori on saanut todistuksensa. Lilossa ja Stitchissä Galaktinen federaatio mainitsee myös Maan sijaitsevan alueella 51, joka on viittaus Yhdysvaltojen kuuluisaan hallituksen ”salailemaan” Area 51:n. 

Lilo ja Stitch menestyi niin hyvin, että se on saanut itselleen jopa kolme (!) jatko-osa -elokuvaa, sekä oman televisiosarjan. Ensimmäinen jatko-osa Stitch! Avaruuskoe 626 julkaistiin vuonna 2003. Se toimi eräänlaisena prologina televisiosarjalle, joka pyöri vuosina 2003–2006. Televisiosarjassa Lilo ja Stitch ottivat kiinni Jumban tekemiä muita kokeita, sillä Stitchän oli vasta koe numero 626, eli häntä ennen Jumba oli tehnyt aika monta koetta! Toinen elokuva-jatko-osa Lilo ja Stitch 2 julkaistiin vuonna 2005, ja siinä Stitch alkaa muuttua taas ilkeäksi. Kolmas jatko-osa Leroy ja Stitch julkaistiin vuonna 2006, ja se toimi epilogina televisiosarjalle. Siinä Lilo ja Stitch löytävät vihdoin viimeisenkin Jumban kokeista. Itse olen nähnyt näistä jatko-osista vain viimeisimmän, Leroy ja Stitchin, ja voin sanoa, ettei se ollut laadussaan ollenkaan niin hyvä kuin alkuperäinen klassikko. 

Lilo ja Stich -DVD:n takakannessa lukee näin: ”Elokuva Lilo ja Stitch on sulattanut sydämet lämpimällä huumorillaan ja ystävyyden sekä välittämisen teemoillaan.” DVD ei tällä kertaa ylistele elokuvaa liian paljon, vaan olen täysin mukana näissä sanoissa. Liloa ja Stitchiä on ilo katsoa, ja elokuvalla on niin paljon sanottavaa, että se pitää katsoa useamman kerran ymmärtääkseen kaiken. Lilo ja Stitch on todella ihana ja lämmin elokuva, jonka suosittelen todellakin katsomaan! 

”Se tuntee vastustamatonta vetoa suurkaupunkeihin, joissa se tukkii viemärit, kiertää liikennemerkit ja vie kaikilta vasemman kengän.”
- Jumba

PS: Lilo ja Stitch -elokuvalla oli parhaat trailerit ikinä! Trailereissa Stitch sabotoi edellisten Disney-klassikoiden klassisia kohtauksia, esim. Kaunottaren ja Hirviön tanssisalikohtausta ja Aladdinin taikamatolla lentelyä. Kannattaa katsoa alle listatut trailerit! 

Aladdin - katso tästä

Pieni merenneito - katso tästä

Kaunotar ja Hirviö - katso tästä

Leijonakuningas - katso tästä