Ei oo kaveria parempaa!

Huhtikuun alussa kyselin teiltä lukijoilta, mitkä hahmot ovat lempihahmojanne Disneyn elokuvissa. Itse olen asiaa käsitellyt jo monessa listassa, mutta nyt on aika kertoa lukijoiden mielipide. Sain ilahduttavan paljon kommentteja kyselyyni, kiitos siitä kuuluu kaikille teille!!!! Tämä teksti on teidän ansiotanne, ja siksipä tämä teksti on omistettu kaikille kyselyyn vastanneille! :)

Kommenttien runsauden takia myös lempihahmoja mainittiin todella paljon, tasan 90 kappaletta. Ajattelin alunperin listata kaikki suosikkihahmot yhden postauksen alle, mutta päätinkin muuttaa suunnitelmaa. Jaan suosikkihahmot kolmeen eri tekstiin sen perusteella, onko hahmo 1) päähenkilö, 2) sivuhenkilö vai 3) pahis. Viimeiseen pahistekstiin liitän myös teidän inhokkihahmonne mukaan, joita mainittiin vain seitsemän kappaletta. 

Tässä ensimmäisessä tekstissä käsittelen lukijoiden suosikki-päähenkilöt. Ne hahmot, jotka ovat saaneet kaksi tai enemmän ääniä, saavat käsittelytekstin allensa. Hahmot, joista oli vain yksi maininta kommenteissa, listaan tekstin loppuun. Haluan myös korostaa, että useampi kommentoija mainitsi, että kyseessä on tämän hetkiset suosikkihahmot, sillä ne suosikit saattavat vaihdella usein: "Toisena päivänä pidän toisesta ja toisena taas jostain ihan muusta." Enemmittä puheitta tässä on lukijoiden suosikki-päähenkilöt Disneyn elokuvista!

Mulan 

Mulan sai lukijoilta mainintoja yhteensä viisi kappaletta, mikä oli suurin määrä, mitä mikään hahmo sai osakseen. (Jotkut muutkin hahmot saivat viisi ääntä, Mulan ei ole korkeimmalla sijalla yksin.) Mulan on hahmona myös yksi omista suosikeistani. Mulan näyttää katsojalle, ettei todellakaan pidä asettua vähäisempään asemaan elämässä, mikäli ei itse niin tahdo. Mulan ottaa kohtalon omiin käsiinsä vastustaen yhteiskunnan hänelle asettamaa naisen asemaa, ja näyttää koko Kiinalle, että naisissakin on voimaa ja vahvuutta. Mulan on vahvuudestaan huolimatta myös epävarma itsestään, mikä tekee hahmosta niin inhimillisen ja samaistuttavan. Mulanille tärkeitä asioita ovat oma perhe ja Kiina, ja hän tekisi mitä vain puolustaakseen niitä.

Lukijoiden kommentit:

"Täysiverinen toimintasankaritar."

"Kömpelyydestään huolimatta hyvin rohkea, sitkeä ja velvollisuudentuntoinen nainen, joka on valmis kamppailemaan sekä ulkoista vaaraa että oman valtakuntansa normeja vastaan." 

"Ihailtava roolimalli." 

"Elokuvassa myös Mulanin kehitystä ja itsensä etsimistä on mielenkiintoista seurata."

"Mulan kulkee omia polkujaan, vaikka se ei muiden mielestä olisikaan oikein. Mulan on todella vahva sisäisesti." 

"Ihailen Mulanin urhoollisuutta ja sisukkuutta!" 

"Innostava, omapäinen ja uskoo omaan asiaansa." 

"Ylivoimainen suosikkini on Mulan, joka on mielestäni epätäydellisyydessään täydellinen hahmo. <3"

Judy Hopps

Judy Hopps mainittiin kommenteissa yhteensä viisi kertaa. Kanineito on totisesti valloittanut lukijoiden sydämen, ja miksipä ei. Judy on ihanan innostunut kani, joka saavuttaa unelmansa ja pääsee töihin Zootropoliksen poliisiksi. Tässä unelman toteuttamisessa Judy on saanut taistella Mulanin tavoin yhteiskunnan asettamia normeja ja ennakkoluuloja vastaan, sillä häntä ennen pieneläimet eivät ole poliiseiksi ryhtyneet, vaan työn on katsottu sopivan vain isoille villieläimille. Judy yrittää toimia oikein ja ajaa kasvissyöjien asiaa, mutta elokuvan aikana paljastuu, että Judylla itselläänkin on ennakkoluuloja lihansyöjiä kohtaan. Kani ei ole siis ajatusmaailmaltaan täydellinen, mikä tekee hänestäkin heti paljon inhimillisemmän hahmon. Omasta mielestäni parasta Judyssa on hänen innostuneisuutensa ja iloisuutensa.

Lukijoiden kommentit:

"Kyllä se oma suosikkihahmo on tällä hetkellä ehdottomasti tuo Judy. Hänen unelmansa auttaa tekemään maailmasta parempi paikka on todella ihailtavaa, ja hän pysyy sille uskollisena silloinkin, kun hän tekee virheitä."

"Vaikka kanineiti on uhkarohkea, hieman kuumapäinen ja rikkoo sääntöjä melko usein, hän on pohjimmiltaan hyvin empaattinen ja ymmärtäväinen toisia eläimiä kohtaan, eikä epäröi panna kovaa kovaa vastaan, kun hänen ystäviään uhataan."

"Judyn huumorintaju on myös varsin mainio, sekä hänen ja Nickin välinen side on ehdottomasti yksi Zootropoliksen parhaita puolia." 

"Hän ei ole ainoastaan nokkela, rohkea, hauska ja pupuksi oikein nätti, mutta myös inhimillisiä vikoja omaava, samaistuttava hahmo." 

"Judy on niin periksiantamaton, eikä välitä siitä vaikka hänen uransa olisi vaakalaudalla, ja samalla hän on luotettava ystävä, joka ei halua loukata ketään, ja hän osaa myös lohduttaa heikompiaan." 

"Lisäksi shippaus hänen ja Nickin välillä on todella hellyyttävä."

Belle

Belle mainittiin suosikkihahmoksi viidessä kommentissa. Myös itse kuulun niihin, joiden mielestä Belle on ihana hahmo. Olen pienestä pitäen samaistunut Bellen lukuintoon, sillä varsinkin nuorempana olin todellinen lukutoukka. Belle ei asetu siihen muottiin, minkä yhteiskunta hänelle tarjoaa (edellisten hahmojen tapaan), ja hän haluaa elämänsä olevan suuri seikkailu. Bellelle muiden (tai oma) ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa, vaan hän osaa katsoa kuoren alle ja nähdä ihmisten/olioiden sisimpään. Belle on rohkea, itsenäinen nainen, joka puolustaa perhettään ja asettaa muiden hyvinvoinnin omansa edelle.

Lukijoiden kommentit:

"Ehdottomasti paras Disney-prinsessa ja parhaan Disney-elokuvankin päähenkilö." 

"Fiksu, kaunis, seikkailunhaluinen ja arvostaa sisäistä kauneutta enemmän kuin ulkoista." 

"Belleen voi samaistua paljon! Pikkukaupungin tyttö, jota pidetään outona, kaukokaipuu, uppoutuminen kirjojen maailmaan..." 

"Pidän kovasti myös Bellen fiksuudesta, hän on myös erittäin rohkea ja rakastaa pyyteettömästi lähimmäisiään."

"Hänessä on kaikkea mitä Disney-sankarittarelta voi toivoa." 

Wall-E

Wall-E mainittiin suosikkihahmoksi kolmessa kommentissa. Wall-E on minunkin mielestäni aivan ihana hahmo! En voi olla ihmettelemättä sitä tunteiden kirjoa, mikä metallisessa robotissa on saatu aikaan - eikä Wall-E edes puhu! Wall-E on ihanan sympaattinen ja suloinen hahmo, jonka maapallolla suorittama tehtävä on kai ihan fiksu...? En tiedä, onko jätteiden keräämisessä ja niiden puristamisessa kuutioiksi mitään järkeä. Toki siinä saadaan lisää elintilaa, kun jätteet tiivistetään, mutta eikö roskat olisi järkevämpää tuhota lopullisesti vaikka liekinheittimellä...? Mutta Wall-E ei tietenkään itse ole tehtävänsä ohjelmoijana, vaan hän vain suorittaa ohjelmaansa uskollisesti. Työtä tehdessään robotille on kasvanut jonkinlainen tietoisuus, ja hän tykkää keräillä itseään kiinnostavia asioita kotiinsa (mihin minä voin samaistua Disneyn osalta, kröhöm). Wall-E on kaikinpuolin aivan ihana!

Lukijoiden kommentit:

"Wall-E on upea hahmo, herkkä, ujo, hyväsydäminen ja lisäksi hän puolustaa vihreitä arvoja ja toimii niiden puolesta (vaikka sitten ohjatusti)!"

"Niin herttainen ja niin sinnikäs. Ah."

"Luultavasti kaikista Disneyn ja Pixarin leffoista Wall-E on mulle se ihan ykkönen." 

"Niin söpö, sinnikäs ja rohkea robotti. Voiko tästä edes olla pitämättä?"

Pocahontas

Jostain syystä tuntuu, että olen analysoinut Pocahontasia viime aikoina ihan hirveän paljon... ;) Pocahontas mainittiin kommenteissa kolme kertaa - eikä ihme. Pocahontas on vahva, itsenäinen nainen, joka kulkee omia polkujaan muiden mielipiteistä välittämättä. Luonnon kunnioitus ja sen kohteleminen hyvin on hänelle tärkeää. Pocahontas pitää myös intiaaniheimonsa puolta, vaikka ei aina haluaisi kulkea samoja polkuja heimon perinteiden kanssa. Pocahontas on Disneyn naisista ehkä se vakavin ja aikuismaisin, mutta hänestä löytyy silti leikkimielisyyttä ja huumoria.

Lukijoiden kommentit:

"Pystyn samaistumaan hänen luonnonläheisyyteensä, temperamenttiinsa ja ne hiukset!"

"Voin jopa pitää häntä esikuvana, koska haluan seurata, hänen tapaansa, sydäntäni, enkä toisten odotuksia." 

"Tykkään myös, että hän ei ole perinteinen prinsessa, joka odottaa uljasta prinssiään!" 

"Pidän hänen määrätietoisuudestaan, itsevarmuudestaan, viisaudestaan ja rohkeudestaan." 

"Hän on jotenkin ylväs hahmo, mutta samalla ihanan leikkisä!" 

"Pocahontasin luontosuhde on ihana!" 

Seuraavat hahmot mainittiin kaksi kertaa lukijoiden kommenteissa. Hahmojen kuvaus on näissä peräisin vain kommenteista.

Quasimodo

"Ihana, sydämellinen, unelmoija! - - hänellä on sydän kultaa." 

"Ehkä se vetoaa näissä minuun, he uskovat kirkassilmäisesti unelmiinsa, ja minusta elämä on unelmien toteuttamista varten (siihen pyrkimistä)!" 

"Sympaattinen mutta traaginen hahmo, jota käy koko elokuvan ajan sääliksi, mikä saakin leffan onnellisen lopun tuntumaan niin tyydyttävältä kaiken sen jälkeen." 

"Vaikka hän kokee paljon ikäviä asioita elokuvan aikana, hän on silti hyvin uskollinen ja välittävä ystäviään kohtaan loppuun asti." 

"Quasin laulunumerot ovat myös loistavia."

Merida

"Ihmishahmoista suosikki taitaa olla Merida, sillä rakastan hänen päättäväisyyttään ja suorasanaisuuttaan (sekä tietysti hiuksia!)." 

"(Vahvoista naisista) suosikkini on varmaan Merida, joka on vain niin taistelijasielu! Jee!" 

"Mä niin aina ihailen vahvoja, itsenäisiä naisia! Siksi, koska yhä edelleen mies on ylempänä naista tässä maailmassa, ja niin ei pidä olla!" !!!!!

Jasmine

"Jasmine - - on mun ykkössuosikki Disney prinsessa, ja yksi Disney-ihastuksistani."

"Vahva nainen."  

"Hän on tosi kaunis, ja hän on myös tosi pippurinen prinsesssa, ja hän osaa halutessaan pitää puolensa." 

"Aladdin on onnekas kun hänellä on Jasminen kaltainen muija."

Stitch

"Mä oon aina rakastanut Stitchiä hahmona, hän on tosi siisti hahmo, aluksi vähän pelottava, mutta elokuvan edetessä tosi söpö otus." 

"Jotenkin se on ihan täydellinen Disney-hahmo." 

"On jännää että hän on laiton geneettinen koekappale, jonka alunperin oli tarkotus olla paha, mutta sillä on kuitenkin tunteet ja se erottaa oikean väärästä, ja hänelle tärkein asia on hänen Ohana, perhe." 

"Stitchissä yhdistyy hauskuus, mielenkiintoisuus ja herkkyys. Aivan ihana hahmo." 

"Plus sen shippaus Seireenin (Angel, 624) kanssa on niin hellyyttävä, ja on yks syy miks mä rakastin Lilo & Stitch sarjaa muksuna."

Aladdin

"Hyvä tyyppi, jolla on hyviä ja huonoja ominaisuuksia. Tavallinen ja silti epätavallinen." 

"Charmikas varas jolla kuitenkin sydän paikallaan (olen aina pitänyt tuollaisista miespäähenkilöistä)." 

"Ajoittaisesta renttuudesta huolimatta hyvinkin miellyttävä tapaus, joka oppii tärkeän sanoman tarinansa aikana." 

"Paras on Aladdin because love. <3" 

Jane 

"Tykkään, että naishahmot ovat epätäydellisiä, mutta pyrkivät tekemään maailmasta parempaa. Ja huom. myös itsekkäistä syistä. He toimivat ja muokkaavat elämäänsä siihen suuntaan kun haluavat ja ovat kiinnostuneita uusista asioista ja siitä mitä ympärillä tapahtuu. Kaikkia ajaa sama motivaatio kehittää itseään ja omaa maailmaansa." 

"Tykkään, että hahmo välillä tunaroi ja on ajoittain koominenkin. En tykkää, että monesti naismuotti on joko "kiltti" tai "vahva ja täydellinen"."

Robin Hood

"Robin on samalla sekä erittäin urhea mutta myös poikamaisen leikkisä, eikä ota itseään turhan haudanvakavasti, toisin kuin monet muut tulkinnat tästä hahmosta." 

"Hän on halukas aina taistelemaan heikompien puolesta, eikä anna periksi vaikka kuolema uhkaisi." 

"Hän on myös kettumaisen nokkela ja kekseliäs juontensa suhteen, sekä taitava monessa niiden suhteen hyödyllisessä asiassa aina jousiammunnasta naamioitumiseen." 

"Huumorintajuinen, rohkea, hyväsydäminen ja romanttinenkin tarvittaessa."

"Ei ihme, että monet pitävät kyseistä kettukomistusta viehättävänä."

Suru

"Suru on suosikkini Pixar-hahmoista." 

"Vuosia masennusta sairastaneena, lämmitti mieltä kun näytettiin, että surulla on oma osansa ja joskus se on jopa välttämätön." <3<3<3

"Tykkään myös humoristisesta tavasta jolla Suru on tehty." 

Alla olevassa kuvassa näkyvät päähenkilöt mainittiin lukijoiden kommenteissa yhden kerran: 

Jäikö sinun suosikki-päähenkilösi puuttumaan listalta? Kerrohan toki kommentteihin, jos tällainen vääryys on tapahtunut. ;) Kommentteihin voi vielä lisätä myös suosikki-sivuhahmoja tai -pahiksia, tai kertoa inhokkihahmoistaan, sillä en ole aloittanut vielä seuraavien tekstien kirjoittamista. Mutta lähiaikoina tulossa siis jatkoa lukijoiden suosikkihahmoista!!!

Colors of the Wind, 2/2

Nyt jatkuu The Voice of Disneyn voiton kunniaksi Pocahontasin musiikista kirjoitettu teksti. Jos et ole lukenut tekstin ykkösosaa (julkaistu eilen), lue se ensin ennen kuin alat lukemaan tätä. Ja tekstihän jatkuu laulujen analyysilla siitä kohdasta, mihin eilen jäimme.  

Savages (Part 1) / Villejä, villejä

Esittäjä: David Odgen Stiers, Jim Cummings ja kuoro TAI Veikko Honkanen, Tapani Perttu ja kuoro

Savages-laulu lauletaan elokuvassa kohdassa, jossa intiaanit ja englantilaiset valmistautuvat sotaan keskenään. Laulussa näiden kahden vastakkaisen puolen mielipiteet toisistaan tulevat hyvin selkeästi esille, kun molemmin puolin haukutaan toisia. Englantilaiset haukkuvat intiaaneja likaisiksi pakanallisiksi (”filthy little heathens”), tuholaisiksi (”vermin”) ja paholaisiksi (”dirty shrieking devils”). Ratcliffen mukaan intiaanit ovat hyviä vain kuolleina (”they’re only good when dead”) ja heidät pitää ajaa pois englantilaisten rannoilta (”Drive them from our shore!”). Intiaanit haukkuvat englantilaisia demoneiksi (”the paleface is a demon”) ja tappajiksi sisintä myöten (”killers at the core”). Powhatanin mukaan englantilaiset tuntevat ainoastaan ahneutta (”the only thing they feel at all is greed”), heidän sisällään on vain tyhjyyttä (”there’s emptiness inside”) eivätkä he varmaan edes vuoda verta (”I wonder if they even bleed”). Molemmat sodan osapuolet haukkuvat toisiaan villeiksi (”They’re savages! Savages!”), jotka ovat tuskin ollenkaan ihmisiä (”barely even human”). 

Laulu on hyvin ennakkoluuloinen, rasistinen sekä syrjivä, ja se käsittelee muukalaispelkoa ja jopa kansanmurhaa. Toisaalta laulu tuo hyvin esille sen, miten molemmat osapuolet ajattelevat toisistaan kauheuksia, koska eivät tunne toisiaan ollenkaan. Erilaisuus kohdistuu tässä laulussa nimenomaan erivärisiin ihoihin: toisilla on punertava iho (”their skin’s a hellish red”) ja toisilla vaalea (”the paleface” ja ”that milky hide”). Kumpikaan osapuoli ei siis lopulta ole toista parempi, sillä niin intiaaneilla kuin englantilaisillakin on aivan kauheita ajatuksia. Sodan mielettömyys ja ajatusten mustavalkoisuus tuodaan ilmi säeparissa, jossa lauletaan: ”They’re not like you and me, which means they must be evil.” Erilaisuus nähdään siis pahuutena. Laulun sanat osoittavat ironisesti sen, miten mieletöntä sotiminen tai muukalaispelko on. 

Ja kuinka ollakaan: vaikka on sävelletty hieno laulu, joka tuo ilmi muukalaisvastaisuuden molempien osapuolten vääryyden, on laulu saanut silti kritiikkiä siitä, että se on liian rasistinen natiiveja amerikkalaisia kohtaan. Ei kai tässä voi muuta todeta kuin sen, että nämä kriitikot ovat kuunnelleet vain puolet laulun sanoista, jos sellaista väittävät. :P Suomenkielinen versio kulkee hyvin samoja ratoja englanninkielisen version kanssa. Laulussa on myös havaittavissa yhtenäisyyksiä Kaunottaren ja Hirviön Mob Songin kanssa. Savages-laulussa lauletaan, että koska toiset ovat erilaisia, ovat he pahoja tai heihin ei voi luottaa. Mob Songissa taas todetaan, ettei näin moni ranskalainen voi olla väärässä: ”And fifty Frenchmen can’t be wrong, let’s kill the beast!” Ironista, miten ironiset nämä laulut ovat. 

Savages (Part 2) / Villejä, villejä (reprise)

Esittäjä: Judy Kuhn, David Odgen Stiers, Jim Cummings ja kuoro TAI Tapani Perttu, Veikko Honkanen, Arja Koriseva ja kuoro

Savages-laulun toisessa osassa mukaan englantilaisten ja intiaanien vuorolauluun tulee myös Pocahontas. Savages (Part 1) –laulussa uhkaavaa tunnelmaa lauluun toi nopea ja matala rytmi, joka pysyi samana koko laulun ajan. Sama rytmi jatkuu Savages (Part 2):ssa, mutta laulun toisinnossa laulun melodia ei ole niin yhtenäinen kuin ensimmäisessä. Ensimmäisessä laulussa intiaanit ja englantilaiset lauloivat vuorotellen kaikessa sovussa pitempiä pätkiä, joiden melodiasta sai kivasti kiinni. Nyt laulun toisinnossa laulu ei tunnu ollenkaan niin yhtenäiseltä, vaan eri henkilöt laulavat sinne tänne lyhyitä melodianpätkiä, joiden musiikillinen teema vaihtelee melkein koko ajan. Tämä ”sekasortoisuus” luo kappaleeseen sodan uhkaavuutta ja mielettömyyttä. Välillä intiaanit ja englantilaiset laulavat erikseen, välillä he laulavat Savages (Part 1):stä tuttuja teemoja yhtä aikaa, välillä Pocahontas laulaa omia sävelmiään muiden päälle. Ja tämä kaikki vuorolaulu, eri teemat, teemojen toistuminen ja päällekkäin laulaminen tekevät laulusta aivan mahtipontisen kokonaisuuden, joka vie elokuvan tarinan huippukohtaansa. Laulu on aivan täydellinen alustus sitä seuraavalle kohtaukselle, joten voisinkin sanoa, että laulu on kerrassaan täydellinen paketti! 

Savages (Part 2) –laulussa niin intiaanit kuin englantilaiset jatkavat toistensa haukkumista todella rajuin sanankääntein. Haukkumisen ohella sodan eri osapuolet pohtivat jo, mitä kauheuksia tekevät toisilleen: he muun muassa katsovat toisten kuolevan (”We will see them dying in the dust.”) ja tuhoavat koko rodun (”Destroy their evil race, until there’s not a trace left.”). Hui hui hyi! Aika hurjat sanat ajatellen sitä, että kyseessä on koko perheen elokuva. Onneksi tässä laulun toisinnossa mukaan tulee Pocahontas rauhaa ja rakkautta korostavine sanoineen laulun hurjuutta tyynnyttämään. Sotajoukkioiden ja Pocahontasin sanat esittävät hienosti kahden eri näkökulman vastakkainasettelun: sota vai rauha, viha vai rakkaus. 

Pocahontasin laulamat melodiat ovat muunnelmia laulujen Colors of the Wind ja Steady As the Beating Drum –melodioista. Pocahontas aloittaa laulunsa toteamalla, ettei hän tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta hänen tulee silti yrittää: ”I don’t know what I can do, still, I know I’ve got to try.” Tiedämme neidon aiemmasta juttutuokiosta Kaarnamuorin kanssa, että Pocahontas yrittää estää sodan alkamisen. Syyn tälle Pocahontas laulaa laulun lopussa: hän pelkää kaiken rakastamansa kuolevan. Tällä Pocahontas viittaa tietenkin intiaaniheimoonsa ja isäänsä Powhataniin, rakastajaansa John Smithiin sekä ympäröivään luontoon, johon sota varmasti jättäisi jälkensä. ”Is the death of all I love carried in the drumming of war?” Laulun aikana Pocahontas pyytää itselleen voimia luonnonvoimilta. Hän toivoo, että vuori auttaa hänen sydäntään olemaan vahva (”mountain, help my heart be great”), kotkaa auttamaan häntä olemaan nopea (”eagle, help my feet to fly”) ja luonnon henkiä estävän häntä myöhästymästä (”spirits of the earth and sky - - please don’t let it be too late”). 

If I Never Knew You 

If I Never Knew You on rakkauslaulu, joka sävellettiin Pocahontasia varten. Laulun piti soida kohtauksessa, jossa John Smith on vangittu ja Pocahontas tulee kohtaamaan miehen viimeistä kertaa ennen tämän teloitusta. Laulu sävellettiin ja äänitettiin, ja kohtauksesta animoitiin noin 90%. Elokuvan testinäytöksissä koeyleisön (joka koostui lapsista) mielenkiinto ei kuitenkaan pysynyt elokuvassa laulun aikana, joten laulu päätettiin poistaa. Päätöksen teki itse säveltäjä Alan Menken, sillä hänenkin mielestään laulu hidasti elokuvan tahtia. Kaiken lisäksi pian mahdollisen rakkauslaulun jälkeen olisi soinut seuraava laulu Savages, jolloin laulujen välinen aika olisi ollut ehkä yleisön mielestä turhauttavan pieni. Rakkauslaulun melodia soi kuitenkin monta kertaa elokuvan aikana taustalla. Alkuperäisessä elokuvassa If I Never Knew You –laulu kuullaan elokuvan lopputekstien aikana pop-versiona Jon Secadan ja Shanicen laulamana. Vuonna 2005 laulu lisättiin Pocahontasin 10-vuotis juhlajulkaisuun DVD:lle loppuuntehtyine animaatioineen. 

If I Never Knew You –laulun sanoitusta käsittelin The Voice of Disney –kisan aikana (voit lukea laulusta lisää tästä). 

If I Never Knew You –laulun ohella Pocahontasiin sävellettiin muitakin lauluja, jotka eivät päässeet lopulliseen elokuvaan asti. Suurin osa näistä lauluista sävellettiin kohtaukseen, jossa Pocahontas ja John Smith kohtaavat toisensa ennen Kocoumin saapumista paikalle. Eräs lauluista oli In the Middle of the River, josta on puhttu The Voice of Disneyn aikana (lue tästä). Poistetussa First to Dance –laulussa Kaarnamuori olisi laulanut Johnille ja Pocahontasille siitä, miten pienistä teoista seuraa suuria asioita. Laulu oli kuitenkin liian iloinen suhteutettuna siihen, mitä sen jälkeen tapahtuu Kocoumille. Samasta syystä myös toinen laulu, Powerful Magic, poistettiin samaisesta kohtauksesta. Alan Menken on kertonut, että he yrittivät Schwartzin kanssa lisätä huumoria elokuvaan näiden laulujen avulla, mutta hauska laulu ei vain sopinut elokuvan vakavaan tyyliin. ”We wrote a song for Grandmother Willow to try to add some comedy, but we just couldn’t. The only other option would have been to give a song to the pug and the raccoon, and they don’t even speak!” 

Laulujen teemat

Millä tavalla Pocahontasin laulut kytkeytyvät toisiinsa ja mitä teemoja lauluissa käsitellään? Tähän kysymykseen vastaaminen muodostui yllättävän helpoksi laulujen analyysin myötä, sillä niitä kirjoittaessani elokuvan musiikista suorastaan pomppasi kasvoilleni kaksi hyvinkin selkeää teemaa. Teemat, jotka toistuvat läpi elokuvan musiikin, ovat luonto sekä eroavaisuudet ja niiden perusteella tapahtuva vastakkainasettelu. Eroavaisuuksista johdetaan yhteys kuitenkin lopulta siihen, kuinka samanlaisia ja tasa-arvoisia me kaikki olemme. 

Luonnon kunnioitus tai sen kaltoinkohtelu tulevat esille monessa elokuvan laulussa. Colors of the Windiä voisi sanoa ”luonnonsuojelukappaleeksi”, koska siinä Pocahontas kehottaa John Smithiä nauttimaan luonnon antimista niiden kuluttamisen ja niistä hyötymisen sijaan. Laulussa tuodaan esille luonnon ja sen eläimistön monimuotoisuus ja tärkeys, ja se, että olemme kaikki tällä planeetalla yhteydessä kaikkeen. Kaikilla on elämä ja henki sisällään. Laulussa Steady As the Beating Drum kerrotaan yleisesti intiaanien suhteesta luontoon ja siitä, miksi luonto on intiaaneille niin tärkeä. Steady As the Beating Drum (reprise)- ja Just Around the Riverbend –lauluissa luonnosta poimittujen aiheiden avulla viitataan henkilöiden toiveisiin ja haaveisiin. Ensimmäisessä laulussa Powhatan tahtoo Pocahontasin olevan vakaa ja vahva niinkuin joki, toisessa laulussa Pocahontas haluaa olla villi ja vapaa niinkuin joki. Listen With Your Heart –laulujen luontoyhteys löytyy yhden vertauksen (”Let it break upon you, like a wave upon a sand.”) ohella siitä, että laulut laulaa puhuva puu. Myös laulussa Savages (Part 2) Pocahontas pyytää itselleen apua erilaisilta luontoon liittyviltä asioilta. 

Mine, Mine Mine –laulussa lauletaan siitä, kuinka englantilaiset haluavat kaivaa maan alta kalleuksia. Luonnon kunnioituksesta ei ole laulussa puhettakaan, ja erityisesti elokuvan animaatiossa näytetään, miten puita kaadetaan surutta ja maahan kaivetaan järjettömiä kuoppia. Ratcliffe toteaa kyllä laulussa ympäristön olevan kaunista, mutta vain ansaitsemismielessä: ”This beauty untold - - it all can be sold!” John Smith laulaa laulussa luonnosta edes hieman kunnioittavammin, sillä hän kertoo koko ikänsä etsineensä näin villiä maata, jossa pääsee kokemaan seikkailuja sen (maan/luonnon) kesyttämisellä. (”All of my life, I have searched for a land like this one. A wilder, more challenging country I couldn’t design. - - In a land I can claim, a land I can tame, the greatest adventure is mine!”) 

Tästä pääsemmekin Pocahontasin lauluissa ilmenevään vastakkainasetteluun. Suurimmat eroavaisuudet nähdään tietysti kahden eri kulttuurin välillä: intiaanien ja englantilaisten. Erot tulevat näkyviin edellä mainitussa luontokäsityksessä: intiaanit kunnioittavat luontoa, englantilaiset haluavat vain hyötyä siitä. Elokuvan ensimmäisissä lauluissa pohjustetaan jo tätä vastakkainasettelua. The Virginia Company –lauluissa esitellään uuteen maailmaan seilaavat englantilaiset, ja heidän uskonsa Jumalaan sekä tavoittelunsa kullan ja maineen pariin (”for glory, God and gold”). Laulun repriisissä uudisasukkaat laulavat vielä siitä, että jos he tapaavat intiaanin, he tappavat sen: ”We’ll kill ourselves an injun, or maybe two or three.” Steady As the Beating Drum –laulussa esitellään taas intiaanien luonnonläheinen elämäntapa ja usko Suuren Henkeen ja äiti maahan. Rotujen välinen vastakkainasettelu on suurimmillaan Savages –laulussa, jossa nämä kaksi ihmisryhmää haukkuvat toisiaan ja valmistautuvat sotaan toisiaan vastaan. Eroavaisuuksistaan huolimatta laulu tuo esiin myös sen, kuinka samanlaisia kumpikin ihmisjoukko on, sillä molemmat ajattelevat vastapuolen olevan villejä ja paholaisia tulvillaan. 

Lauluissa esiin tuotava vastakkainasettelu ei kuitenkaan lopu roturistiriitoihin, vaan eroavaisuuksia tuodaan esille myös Pocahontasin ja elokuvan muiden hahmojen välillä. Ensinnäkin Pocahontasin ja hänen isänsä käsitys Pocahontasin tulevaisuudesta on erilainen. Powhatan toivoo tyttärensä olevan vakaa kuin joki laulussa Steady As the Beating Drum (reprise). Tällä Powhatan tarkoittaa toivovansa Pocahontasin naivan Kocoumin ja kulkevan heimon perinteitä pitkin. Pocahontasin mielestä joki ei ole kuitenkaan ollenkaan vakaa, vaan villi ja eteenpäin suuntaava. Pocahontas tietää, että elämä voi kuljettaa hänen eteensä ties mitä seikkailuja, eikä hän halua jäädä paikalleen toteuttamaan isänsä tahtoa, koska niin vain kuuluisi tehdä. Pocahontas tahtoo olla vapaa. Tämän ajatuksensa neito tuo esille laulussa Just Around the Riverbend. Jos Powhatan ja Pocahontas ovat eri mieltä joen olemuksesta, ei ole ihme, että he ovat eri mieltä englantilaisten saapumisesta heidän rannikolleen. Pocahontas haluaa tutustua valkoihoisiin, Powhatan pitää heitä automaattisesti pahoina ihmisinä. Voimme siis aavistella elokuvan alkupuolella olevien laulujen perusteella senkin, että intiaanipäällikkö ja tytär joutuvat napit vastakkain jossain elokuvan vaiheessa. 

Pocahontasin haavelaulu Just Around the Riverbend tuo esille neidon eroavaisuuden kuvernööri Ratcliffeen. Pocahontasin haavelaulun kuultuamme kuulemme pian laulun Mine, Mine, Mine, joka on kuvernööri Ratcliffen haavelaulu. Ratcliffe haaveilee vallasta ja mammonasta ja kunniasta – asioista, joita Pocahontas ei ollenkaan ymmärrä tai tahdo itselleen. Pocahontasin ja Ratcliffen lauluissa tulee ilmi myös hahmojen ristiriita, joka kulkee käsi kädessä eri kulttuurien ristiriidan kanssa: Pocahontas kunnioittaa luontoa, Ratcliffe pitää luonnosta vain koska voi rikastua sen avulla. Laulussa Colors of the Wind Pocahontas myös laulaa suoraan John Smithille heidän eroavaisuuksistaan, jotka kulkevat nekin samaa rataa kulttuurien eroavaisuuksien kanssa. 

Pocahontasissa tuodaan erottelusta huolimatta esille ajatus siitä, että olemme kaikki tasa-arvoisia keskenämme. Yhtäkään rotua, ihmistä tai olentoa ei saisi nostaa toisen yläpuolelle, kuten Pocahontas laulaa laulussa Colors of the Wind: ”And we are all connected to each other.” Samaisessa laulussa Pocahontas opettaa, ettei sillä ole väliä, minkä värinen ihomme on, ja että oppimalla tuntemaan ihmisen (kävelemällä hänen kengissään) huomaamme oppivamme uusia asioita. Savages-laulussa lauletaan, että kaikki erilainen on pahaa ja epäluotettavaa. Ja siitähän se rasistisuus tai vaikkapa sovinistisuus syntyy, kun pelkäämme erilaisia ihmisiä emmekä tutustu heihin kunnolla. Kaikki saisimme ottaa siis oppia Pocahontasin viisaista sanoista, ja oppia maalaamaan värein tuulen. :)

Minun suosikkilaulut Pocahontasista:

1. Colors of the Wind / Tuulen värit
2. Just Around the Riverbend / Virta minne veneen vie
3. Savages (Part 2) / Villejä, villejä (reprise)

Minun suosikkitaustamusiikit Pocahontasista: 

1. Farewell 
2. Grandmother Willow  
3. Percy’s Bath

Mitkä ovat sinun suosikkilaulusi Pocahontasista? Jaksoitko lukea kirjoittamani tekstin kokonaan? Entä oletko samaa mieltä laulujen yhtenäisistä teemoista, vai jäikö minulta joku teema käsittelemättä?

Colors of the Wind, 1/2

Pocahontas voitti viime kuussa blogissa loppuneen musiikkikilpailun The Voice of Disney. Voiton kunniaksi lupasin kirjoittaa Pocahontasin musiikista postauksen – ja tässä se nyt vihdoin on! Itse asiassa innostuin kirjoittamaan aiheesta sen verran pitkästi, että jaan musiikkipostauksen kahteen osaan. Teksteissä tulen käsittelemään lukijoiden toiveita, joita he toivoivat voittajapostauksessa käsiteltävän. Kerron siis hieman tietoa musiikin säveltämisestä ja laulujen taustoista (olisin halunnut kertoa enemmän, mutta en löytänyt tietoa kuin vähän), elokuvan vaikutuksesta julkaisuajankohdan musiikkiin, kappaleiden teemoista ja laulujen kytkeytymisestä toisiinsa elokuvan sisällä. Analysoin myös kaikki elokuvassa kuultavat laulut, tai ainakin ne, jotka eivät päässeet The Voice of Disney –kilpailuun. Lopuksi kerron myös omat suosikkini elokuvan musiikkikappaleista. Valmistautukaa siis lukemis-ähkyiseen viikonloppuun! 

Pocahontasin säveltäjäksi valikoitui hyvin varhaisessa vaiheessa Alan Menken, joka oli säveltänyt lauluja jo moneen aikaisempaan Disneyn elokuvaan (mm. Kaunotar ja Hirviö, Pieni merenneito). Menkenin laulujen sanoittajaksi kaavailtiin Howard Ashmania, mutta Ashmanin kuolema esti nämä suunnitelmat. Alan Menken sävelsi ja sanoitti Aladdinista Ashmanin kuoleman jälkeen kesken jääneet laulut Tim Ricen kanssa, ja olisi mieluusti jatkanut yhteistyötä Ricen kanssa myös Pocahontasin laulujen parissa. Ricen ja Menkenin aikataulut eivät kuitenkaan sopineet millään yhteen, ja niin Menkenin sanoittajakaveriksi Pocahontasiin valittiin Stephen Schwartz. Pocahontas ei jäänyt Menkenin ja Schwartzin ainoaksi yhteistyössä tehdyksi Disney-sävellystyöksi, sillä myöhemmin he tekivät yhdessä laulut elokuviin Notre Damen kellonsoittaja ja Lumottu. Menken on sanonut, että Stephen Schwartzin musiikkityyli sopi täydellisesti Disneyn animaatiomusikaaliin, koska Schwartzin tyyli on yhdistelmä teatteria, kansanmusiikkia ja klassista musiikkia – täydellinen musikaalipakkaus siis. Toisaalta Menken on myös kertonut, että Pocahontasin laulujen kehittämisessä heidän kahden välillään oli toisinaan jännitteitä, koska Schwartz osasi säveltää sanoittamisen ohella, ja Menkenillä taas itsellään oli kokemuksia myös laulujen sanoittamisesta. Miesten piti siis hillitä itseään, etteivät he puuttuneet toistensa työalueeseen. 

Menken ja Schwartz Notre Damen kellonsoittajan tekemisen aikoihin. Kuvan lähde: https://d23.com

Laulujen sanoittamisen ohella Stephen Schwartz otti osaa Pocahontasin käsikirjoittamiseen auttamalla kirjoittajia käsittelemään elokuvassa suvaitsevaisuutta ja yhteistyötä. Käsikirjoittajille antamansa avun takia Schwartz vietti viikon Virginian Jamestownissa, johon elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Jamestownista Schwartz imi itseensä kaupungin tunnelmaa, mutta hän löysi käsiinsä myös Amerikan alkuperäisasukkaiden musiikkia ja englantilaisia merimieslauluja. Nämä hänen löydöksensä inspiroivat Pocahontasin kappaleiden sävellystyössä. Ensimmäinen laulu, jonka Menken ja Schwartz sävelsivät, oli Colors of the Wind (Tuulen värit). Laulu ei ainoastaan näyttänyt suuntaa elokuvan muulle musiikille, mutta sen sanoitus vaikutti suuresti siihen, minkälaiseksi koko elokuva muotoutui. 

Pocahontas-elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1995, ja samaisena vuonna julkaistiin elokuvan soundtrack CD:llä ja kasetilla. Sounctrack myi tripla-platinaa. Elokuvan tunnetuimmasta laulusta, Colors of the Windistä, tuli laulun pop-version esittävän Vanessa Williamsin suurimpia hittejä, ja laulu voitti Golden Globe- ja Grammy-palkinnot. Laulu sai ansaitusti myös Oscarin parhaasta laulusta. Pocahontasin musiikki taas sai Oscar-pystin parhaasta musiikista. Vaikka moni muu Disneyn elokuva on päässyt Broadway-musikaaliksi, Pocahontasta ei koskaan siirretty musikaalilavoille. 

Miten Pocahontasin musiikki sitten heijastuu julkaisuajankohtansa (1995) muuhun musiikkiin? Minun täytyy sanoa, etten ole tarpeeksi fiksu ihminen vastaamaan tähän kysymykseen. XD Mutta miten 90-lukulaisuus näkyy Pocahontasin musiikista? Pocahontasissa ei esiinny eurodancea, tekno-musiikkia, black metallia tai countrymusiikkia, eli musiikkilajeja, jotka nousivat suosioon 90-luvulla. Pocahontasissa ei laula myöskään yksikään tunnettu tyttö- tai poikabändi, joita 90-luvulla putkahteli esiin kuin sieniä sateella – ellei Ratcliffen joukkoja tai intiaaneja poikabändeiksi lasketa. Musikaaleissa on aina ollut kuitenkin omat ”sääntönsä” populaarimusiikin rinnalla, joten Pocahontasista löytyy selkeämmin yhteyksiä klassiseen musiikkiin tai muihin musikaaleihin. 90-luvulla paikkansa musiikkimaailmassa valtasivat kuitenkin musiikkivideot, ja videoita tehtiin myös Pocahontasin pop-biiseistä (Colors of the Wind ja If I Never Knew You). Pocahontas jatkoi Kaunottaresta ja Hirviöstä alkanutta perinnettä Disney-elokuvissa, jossa elokuvan laulusta/lauluista tehtiin oma poppis-versionsa. Colors of the Windiä ja If I Never Knew You:ta soitettiin ilmestymisaikanaan paljonkin radiossa, ja laulut ja musiikkivideot toivat elokuvalle varmasti enemmän katsojia, kuin mitä se muuten olisi saanut. En kuitenkaan usko, että elokuvan kappaleet olisivat vaikuttaneet populaarimusiikkiin musiikillisesti enempää kuin muidenkaan musikaalien tai pop-laulujen musiikit. Toki laulujen sanoitukset ovat voineet tehdä joihinkin muusikkoihin suuren vaikutuksen ja tätä kautta vaikuttaneet heidän kappaleihinsa, mutta näistä mahdollisista vaikutusaltteista artisteista en ole tietoinen. 

Pocahontasin laulut

Seuraavaksi käsittelen kaikki Pocahontasissa esiintyvät lauletut laulut siinä järjestyksessä, missä ne elokuvassa esiintyvät. Tässä tekstissä en siis käsittele taustamusiikkia ollenkaan. Kerron laulujen taustoista ja niiden tekemisestä, mikäli olen siitä tietoa löytänyt. Analysoin laulut niiden englanninkielisen sanoituksen perusteella, jos en ole laulua käsitellyt vielä The Voice of Disneyssä. Kaikkien laulujen säveltäjänä toimii Alan Menken ja sanoittajana Stephen Schwartz. Laulujen esittäjiä en ole maininnut, mikäli ne on kerrottu The Voice of Disneyssä. 

Virginia company

Virginia company –laulua analysoin jo The Voice of Disney –kilpailun aikana (lue analyysi uudestaan tästä). Virginia companyn reprise käsittelee samoja teemoja kuin sen ensimmäinen versiokin, eikä sanoja tule siinä juurikaan lisää. Niinpä sama analyysi saa kelvata laulun toisinnonkin kanssa. :) 

Steady As the Beating Drum / Tahtiin rummun perinteen 

Esittäjä: Kuoro

Steady As the Beating Drum alkaa soida elokuvassa kohtauksessa, jossa matkaamme englantilaisten laivalta ”uuteen maailmaan”. Näemme siis ennen uudisasukkaiden retkikuntaa, mitä he tulevat kohtaamaan merimatkansa päätteeksi. Steady As the Beating Drum tutustuttaa meidän aivan erilaiseen kulttuuriin, mitä hetki sitten näimme Virginia Companyn aikaan Lontoossa. Steady As the Beating Drum –laulu kertoo intiaanien kulttuurista, ja laulun aikana näemme animaation keinoin intiaanien tapoja. 

Intiaanit elävät luonnon keskellä luonnon antimista nauttien, joten ei ole ihme, että heidän elämänsä pyörii luonnon ympärillä. Laulun aikana mainitaan muun muassa maissi (corn), setripuu (cedar), kurpitsan kylväminen (”plant the squash”) ja palkojen (tai papujen) niittäminen (”reap the bean”). Intiaanien elämäntapaan vaikuttaa paljon vuodenajat, jotka tulevat ja menevät yhtä tasaisesti kuin lyövä rumpu soi (”Steady as the beating drum - - seasons go and seasons come.”). Ohimennen sanotaan intiaanien elävän makeiden vesien lähellä, josta voi pyytää sampia (”By the waters sweet and clean, where the mighty sturgeon lives.”). Elokuvan visuaalista ilmettä katsomalla tiedämme, että makealla vedellä tarkoitetaan tässä tapauksessa jokea, jonka varrella intiaanikylä sijaitsee. 

Laulussa kerrotaan hieman yli yhden säkeistön verran intiaanien uskonnosta. Intiaanit uskovat, että äiti maa tarjoaa heille kaikki maan antimet: ”All the earth our mother gives.” Laulussa rukoillaan Suurta Henkeä (”O Great Spirit, hear our song!”) kulkemaan laulajien, eli intiaanien, kanssa kaikki näiden elon päivät (”Walk in balance all our days.”). Suuren Hengen toivotaan muistuttelevan intiaaneja elämään heidän muinaisten tapojensa mukaan ja auttamaan heitä pyhän tulen ylläpitämisessä: ”Help us keep the ancient ways, keep the sacred fire strong.” On hienoa, että intiaanien uskomuksia tuodaan elokuvassa esille luonnon kunnioituksen ohella uskonnon siivin, joita tämän laulun säkeen ohella esitellään elokuvassa Kekatan kohtauksissa. 

Steady As the Beating Drum (reprise) / Tahtiin rummun perinteen (repriisi)

Esittäjä: Jim Cummings tai Tapani Perttu

Steady As the Beating Drum –laulun repriisin laulaa päällikkö Powhatan Pocahontasille. Laulu on hidastettu versio edellisestä laulusta. Laulussa Powhatan laulaa, että joet elävät pitkään, koska ne valitsevat sujuvimman ja helpoimman uoman itselleen: ”He (joki) will choose the smoothest course, that’s why rivers live so long.” Jos joki kulkisi vaikeimman kautta, ei se välttämättä enää kulkisi pidemmälle ja siitä saattaisi muodostua vaikkapa järvi – eli kyseessä ei olisi enää joki, vaan joki olisi kuollut. Tällä Powhatan koittaa opettaa Pocahontasille, että neidon kannattaa kulkea esi-isiensä perinteiden jäljissä heimon ja isän toiveiden mukaan. Kaikki intiaaninaiset ennen Pocahontasta ovat naineet urheimman kylän soturin saadakseen vahvoja lapsia, joten tätä Powhatan haluaa tarjota omallekin tyttärelleen. Tietäen Pocahontasin villin luonteen hän käyttää perinteitä noudattavasta tiestä mielikuvaa helposta tiestä, koska siltä se Pocahontasista varmasti tuntuu. Valitsemalla helpon tien ja Kocoumin naimisen Pocahontas siis elää pidempään Powhatanin sanojen mukaan. Powhatan vielä korostaa, että helpon tien valitseminen ei ole ollenkaan ihmisarvoa alentavaa touhua, koska jokeakin pidetään vahvana ja ylpeänä, vaikka se menee sujuvimman uoman kautta (”Though the river’s proud and strong, he will choose the smoothest course.”) Laulun lopussa Powhatan vielä liittää joen intiaanien kulttuuriin vertaamalla sitä tasaisesti lyöväksi rummuksi (”They’re steady... as the steady beating drum.”), josta äskisessä intiaanien kulttuurista kertovassa laulussa laulettiin. 

Just Around the Riverbend / Virta minne veneen vie

Just Around the Riverbend –laulun tekeminen elokuvaan oli Stephen Schwartzin vaimon idea. Schwartz ei keksinyt, miten elokuvan alkuun saisi laulun, jossa Pocahontas kertoisi katsojille haaveistaan. Intiaanineitohan ei haaveile oikeastaan mistään ennen kuin tapaa John Smithin. Schwartzin vaimo Carole ehdotti, että Pocahontas näkisi unen siitä, että jotain tulisi tapahtumaan. Unet ja niiden merkitykset kuuluvat vahvasti intiaanien kulttuuriin. Niinpä Schwartz sanoitti Pocahontasin haavelaulun, joka ei vielä ilmaise mitään konkreettista haavetta, vaan neidon unen tapaan laulussa toivotaan jotain eteen tulevaa tapahtumaa. Unen näyttämä tapahtuma ei Pocahontasin mielestä ole isän tien näyttämä Kocoumin naiminen. Näemme myöhemmin Pocahontasin unen tarkoittaneen englantilaisten, erityisesti John Smithin tapaamista. 

Menken ja Schwartz sävelsivät laulun Just Around the Riverbend, mutta Disneyn toimitusjohtajat epäilivät, sopiiko laulu elokuvaan lainkaan. Menken ja Schwartz kampanjoivat kuitenkin niin vahvasti laulunsa puolesta, että he voittivat sillä päättäjät puolelleen, ja laulu päätyi elokuvaan. 

Just Around the Riverbend –laulua analysoin The Voice of Disney –kilpailun aikana (lue analyysi uudestaan tästä). 

Listen With Your Heart / Kuule sydäntäs 

Listen With Your Heart –kappaleen analyysi on luettavissa The Voice of Disneyn finaalissa – eli tässä. Laulun reprise on melkein samanlainen kuin laulu ensimmäisellä kerralla (paitsi lyhyempi), joten en käsittele sitä erikseen. 

Mine, Mine, Mine / Kaiva, kaiva

Ratcliffen haaveista kertovan laulun analysoin myös The Voice of Disneyssä (lue analyysi tästä). 

Colors of the Wind / Tuulen värit 

Esittäjä: Judy Kuhn tai Arja Koriseva

Colors of the Wind –laulu oli ensimmäinen Pocahontasiin sävelletty laulu, ja se näytti suunnan koko elokuvan muulle musiikille – ja myös elokuvan teemoille. Menken ja Schwartz olivat suunnitelleet ujuttavansa Pocahontasiin huumoria musiikin kautta, mutta tässä suunnitelmassaan he epäonnistuivat. Colors of the Windistä tuli vakava laulu, josta Menken myöhemmin sanoi, että se on yksi tärkeimmistä hänen säveltämistään lauluista. 

Laulun säveltäminen alkoi siitä, että Menken ja Schwartz tutkivat Disneyn studiolla story-boardeja (mikähän sen suomalainen nimi mahtaa olla?), josta saivat Disneyn kuvittajien näkemyksiä kohtauksesta. Sen jälkeen Schwartz tutustui erilaisiin teksteihin, muun muassa intiaanipäällikkö Seattlen kirjeeseen Yhdysvaltain kongressille (josta kerron seuraavassa kappaleessa), joista sai inspiraatiota sanoitukseen. Sävellystyöhön inspiraatiota haettiin natiiviamerikkalaisten musiikista ja runoudesta, vaikka lopullisessa versiossa näitä vaikutuksia ei olekaan näkyvillä itse musiikissa. Musiikiltaan kappale on pikemminkin hidas balladi. Inspiraation vallassa Menken ja Schwartz sitten istuivat yhdessä pianon ääreen, jossa Menken ehdotteli erilaisia melodioita Schwartzin ennakolta valmistelemiin sanoihin. Yhdessä pähkäillessään sanat muokkautuivat sopimaan musiikkiin ja musiikki sanoihin. Laulun (ja oikeastaan kaikkien laulujen) säveltäminen elokuvaan oli siis hyvin tiivistä yhteistyötä säveltäjäkaksikon välillä. 

Schwartz halusi, että Colors of the Wind käsittelee länsimaisen kulttuurin ensisijaistamista intiaanien kulttuuriin nähden (John Smithin toimesta), ennakkoluuloja ja luonnonkunnioitusta. Nämä eivät ole todellakaan mitään kevyitä aiheita yhteen lauluun laitettavaksi! Tämän takia Schwartz pelkäsikin, ettei Disney hyväksyisi laulua animaatioelokuvaansa, mutta studion väki suorastaan rakastui lauluun ensikuulemalta. Laulun nimi Colors of the Wind sai inspiraationsa intiaanipäällikkö Seattlen kuuluisasta kirjeestä Yhdysvaltain kongressille. Kirjeeseen on kirjoitettu muun muassa näin: ”The wind that gave our grandfather his first breath also received his last sigh. The wind also gives our children the spirit of life.” Tästä pätkästä Schwartz keksi tuulen merkityksen intiaaneille. Laulun nimestä hän teki tarkoituksella järjenvastaisen (tuuli ei ole oikeasti minkään väristä), sillä se saa lukijat ja laulun kuulijat ajattelemaan nimen merkitystä. 

Schwartzin kappaleelleen asettamista teemoista länsimaisen kulttuurin ensisijaistamista eli eurosentrismiä löydämme heti laulun alusta, jossa Pocahontas laulaa John Smithille: ”You think I’m an ignorant savage, and you been so many places I guess it must be so.” Laulun loppupuolella heidän kahden erilaisuutta alleviivataan vielä ihonvärin huomioimisella: ”whether we are white or copper-skinned.” Pocahontas huomaa John Smithin ajattelevan, että ihmisiä ovat vain miehen kaltaiset ja näköiset. Pocahontas on selvästi villi (miehen mielestä). Pocahontas toteaakin Smithille, että jos hän oppisi katsomaan maailmaa silmin muukalaisen, voisi mies nähdä asiat aivan toisella lailla (”But if you walk the footsteps of a stranger, you’ll learn things you never knew you never knew.”). Pocahontas opettaa Smithille laulun aikana, ettei miehen ennakkoluulot intiaaneista tai jopa luonnosta pidä paikkaansa. 

Colors of the Wind on todellakin luontoa ylistävä laulu. Sen sanoista huokuu kunnioitus luontoa kohtaan ja sanoituksessa kannustetaan yhteiseloon eläinten ja ihmisten välillä. Laulussa luontoa elollistetaan, sillä sen aikana lauletaan muun muassa vuoren osaavan laulaa (”Can you sing with all the voices of the mountain?”) ja sateen ja joen olevan Pocahontasin veljiä (”the rainstrom and the river are my brothers”). Myös eläimet käyttäytyvät laulun sanoissa ihmisen lailla, sillä ilves virnuilee (”grinning bobcat”) ja haikara ja saukko ovat Pocahontasin ystäviä (”the heron and the otter are my friends”). Pocahontas laulaakin hänen ja John Smithin ajattelueroista: John Smith ajattelee maan olevan vain sitä varten, että sen voi omistaa, mutta Pocahontas tietää, että jokaisella olennolla elämä ja henki on sisällään. (”The earth is just a dead thing you can claim. But I know ev’ry rock and tree and creature has a life, has a spirit, has a name.”) Pocahontas kehottaakin Smithiä kerrankin nauttimaan luonnosta ja sen antimista, eikä vain miettimään, minkä arvoisia ne ovat: ”Come roll in all the riches all around you, and for once, never wonder what they’re worth.” Puhdas luonto on rikkaus sellaisenaan, ja meidän tulisi osata kunnioittaa sitä sellaisenaan. Olemmehan kaikki yhteydessä kaikkeen, ihmiset ja luonto kasveineen ja eläimineen. (”And we are all connected to each other, in a circle, in a hoop that never ends.”)

Laulussa lauletaan: ”Have you ever heard the wolf cry to the blue corn moon?” “Blue corn moon” on täysin Stephen Schwartzin keksimä, romantisoitu nimitys kuulle. Idean tähän Schwartz sai Amerikan alkuperäisasukkaiden runoudesta. Eräässä rakkausrunossa kirjoitettiin: ”I will come to you in the moon of green corn.” Intiaanit kutsuivat kuukausia kuiksi (moon), ja nimittivät niitä sen perusteella, mitä kussakin kuussa tapahtuu. ”Moon of green cornin” aikaan maissi lähti itämään vihreänä. Schwartz ei kuitenkaan pitänyt ilmauksesta ”green corn moon”, koska se ei kuulostanut hyvältä. Sen sijaan ”blue corn moon” kuulosti hyvältä, koska siitä tuli mieleen täysikuu (blue moon). Niin syntyi ilmaus ”blue corn moon”, vaikka se ei intiaanien kulttuuriin suoraan kuulunutkaan. 

Schwartz sanoitti laulun alunperin loppumaan säkeeseen: ”For your life’s an empty hull, till you get it through your skull, you can paint with all the colors of the wind.” Menken ei kuitenkaan tykännyt tästä ehkä jopa hieman makaaberista lopetuksesta, joten Schwartz sanoitti lopetuksen nykyiseen muotoonsa: “You can own the earth and still, all you own is earth until you can paint with all the colors of the wind.” 

Colors of the Wind –laulun suomenkielinen versio Tuulen värit vastaa sanoitukseltaan ja teemaltaan todella hyvin alkuperäistä, ja suurin osa laulun säkeistä on melkein suoraan suomennettu alkuperäisestä versiosta. Suomenkielisen version kappaleesta laulaa Arja Koriseva, joka on minulle aina se ainoa oikea Pocahontasin ääni. Laulun englanninkielinen versio voitti Oscar-palkinnon parhaasta laulusta elokuvassa vuonna 1995. Oscarin lisäksi laulu voitti Golden Globen parhaasta elokuvalaulusta ja Grammyn parhaasta elokuvaan sävelletystä laulusta. Vanessa Williams teki laulusta pop-version, joka soi elokuvan lopputekstien aikaan. Pop-versio laulusta esiteltiin myös eräässä The Voice of Disneyn jaksossa (lue/kuuntele uudestaan tästä). 

Colors of the Wind –laulun aikana John Smith oppii Pocahontasilta luonnon kunnioitusta ja erilaisuuden arvostamista. Laulu esittää meille vahvasti sen, millainen Pocahontas oikeasti on ja mitä hän ajattelee asioista. Viimeistään tämän laulun aikana Pocahontasista kasvaa vahva ja itsenäinen hahmo, ja hän tuntuu aikuistuneen melko paljon Just Around the Riverbend –laulusta. Pocahontasin sanoissa on opetettavaa meille kaikille kuulijoille, sillä ihmiset valitettavasti vain jatkavat yhä tänäkin päivänä englantilaisten uudisraivaajien tapaan metsien raivaamista ja luonnon monimuotoisuuden tuhoamista. Luonnon tuhoamisen sijaan meidän tulisi oppia elämään tasapainoisessa suhteessa sen kanssa. Tätä laulussa korostetaan sanojen ohella musiikin vakavuudessa: sen hitaudessa, eleganssissa, balladimaisuudessa ja vahvuudessa. 

Nyt teksti katkeaa vähän hassuun kohtaan kesken laulujen läpikäymisen, mutta siinä kohtaa oli suurinpiirtein puoliväli kirjoittamastani jutusta. Huomenna julkaistaan tekstin loppuosa, jossa pääsemme "villeihin tunnelmiin". ;)