Monsterit-yliopisto - elokuva-arvostelu

Elokuussa haastoin Elokuvan taikaa -blogin Joonatanin kilpailuun siitä, kumpi meistä saa ensimmäisenä kirjoitettua arvostelun Pixarin kala-elokuvasta: saanko minä kirjoitettua ensin arvostelun elokuvasta Doria etsimässä vai Joonatan kirjoitettua arvostelun elokuvasta Nemoa etsimässä. Pitkähkön kirjoitustauon takia koko haaste meni osaltani täysin plörinäksi, ja Joonatan voitti minut 100-0! Hän julkaisi arvostelunsa Nemoa etsimässä -elokuvasta syyskuun puolessavälissä, minulla on Dorin etsintään vielä pari elokuva-arvostelua kirjoittamatta! Kaikki kunnia ja arvostus siis osoitettakoon nyt Joonatanille! Kirjoituskilpailun hävinneenä osapuoleni "joudun" mainostamaan Joonatanin blogia. Joonatan kirjoittaa Elokuvan taikaa -nimistä elokuvablogia, jossa hän arvostelee ajankohtaisia mutta myös vanhempia elokuvia syvälle elokuviin pureutuvaan tyyliinsä. Blogista näkee selvästi Joonatanin suuren innostuksen elokuvia kohtaan, ja blogissa arvostellaan elokuvia, joiden olemassaolosta minulla ei olisi muuten aavistustakaan. Minusta on mukava lueskella arvosteluja ja miettiä niiden perusteella, viitsinkö itse katsoa kyseistä leffaa ollenkaan. Kaikille Disneyn ystäville ilmoitettakoon, että tammikuussa Elokuvan taikaa -blogissa alkaa kerran viikossa ilmestymään Disneyn klassikoiden arvosteluja Lumikista alkaen aina Bernard ja Bianca Australiassa -elokuvaan asti! Huuu!!!! Jos olet eksynyt tänne blogiin, kannattaa siis viimeistään tammikuussa 2018 etsiä tiensä myös Elokuvan taikaa -blogiin! Onnea siis Joonatanille vielä voitosta, tämä teksti on omistettu sinulle!!! 

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Matias ”Masi” Pallopää on lapsuudesta asti toivonut pääsevänsä pelottelijaksi Monsterit Oy –sähkölaitokseen, ja hänen toiveensa näyttää käyvän toteen, kun hän pääsee opiskelemaan Monsterit-yliopistoon. Masi saapuu intoa puhkuen yliopistolle, ja tutustuu siellä tiloihin ja uuteen mukavaan huonetoveriinsa, Räähkä Poksiin, joka opiskelee myös kammokoulun puolella. Dekaani Varjomaa kuitenkin aiheuttaa tervetuliaispuheessaan uusille opiskelijoille paineita: lukukauden lopussa pidetään koe, joka pitää päästä läpi, jos aikoo jatkaa kammokoulutusta. Masi alkaa päntätä hurjana kirjoja läpi. Vastakkaista opiskelumotivaatiota esiin tuo Masin kanssa samoja kursseja käyvä kuulun pelottelija Viljo Karvasen poika Tare Karvanen, joka uskoo vain luontaisten pelottelukykyjensä riittävän kursseilla pysymiseen. 

Lukukauden loppu koittaa ja pelottelukoe järjestetään. Tarea ärsyttää Masi, joka pänttää vielä koesalissa, ja Masia ärsyttää Tare, joka ei ole päntännyt yhtään. Pari yltyy sanalliseen väittelyyn, joka muuttuu lopulta fyysiseksi tappeluksi. Taistelun tuoksinnassa he onnistuvat pudottamaan dekaani Varjomaan pelkokapselin, joka tyhjenee pelosta. Tästä ärsyyntyneenä Varjomaa potkaisee Taren ja Masin ulos kammokoulusta. Pari joutuu opiskelulinjalle, jossa suunnitellaan pelkokapseleita. Masi masentuu, koska hänen unelmansa näyttää olevan sirpaleina. Masi kuitenkin tajuaa, että pian alkaa kammokisat, jotka on suunnattu kammokoulun pelottelijoille. Masi liittyy kisaan Outokappa-ainejärjestön kanssa, mutta joukkueeseen pitää ottaa mukaan myös kuudes jäsen, jotta se pystyy osallistumaan kisaan. Kuudenneksi jäseneksi mukaan ilmoittautuu Tare Karvanen. Masi lyö dekaani Varjomaan kanssa vetoa, että jos heidän joukkueensa voittaa kammokisat, pääsee kaikki joukkueen jäsenet takaisin kammokouluun opiskelemaan. Jos joukkue taas häviää, erotetaan Masi koko Monsterit-yliopistosta. 

Masi ja Tare liittyvät Outokappaan ja muuttavat asumaan ainejärjestön asuntolaan. Siellä he kauhukseen joutuvat jakamaan saman huoneen keskenään. Outokappaan kuuluu vain epäsuosittuja monstereita: Tero ja Turo, Don Carlton, Arvi sekä Toni ”Pöpi” Töppö. Masi ja Tare uskovat, että heidän upeat yksilösuorituksensa saattavat joukkueen voittoon, eikä muiden apua tarvita. Ensimmäinen kammokisojen kilpailu järjestetään. Kilpailijoiden pitää päästä myrkkypalloja olevan radan läpi. Tare ja Masi ryntäävät radan läpi jättäen joukkueensa suoriutumaan maaliin viimeisenä. Selviää kuitenkin, että heidän olisi täytynyt tehdä tiimityötä: koko joukkueen suoritus katsotaan yhtenäiseksi, eikä Taren ja Masin hyvää suoritusta lasketa tiimin hyväksi. Outokapan joukkue tulee kisassa viimeiseksi, ja putoaa kisasta. Yllättäen selviää kuitenkin, että eräs toinen joukkue on fuskannut, ja niin Outokappa pääsee takaisin kisaan. 

Nyt Tare ja Masi alkavat treenata joukkuelaisiaan taatakseen joukkueensa menestyksen. Yhteistyö kannattaa, sillä joukkue menestyy loistavasti kammokisoissa! He selvittävät radan toisensa jälkeen: kirjastotädin luota hiljaa lipun nappaamisen, ”säikäytä lapsi, välttele teiniä” –radan ja etsijöiltä piiloutumisradan. Kisojen aikana joukkue tiivistyy ystäviksi, ja myös Masi ja Tare unohtavat entiset kiistansa. Outokappa pääsee finaaliin Räyh Omega Räyh –ainejärjestön kanssa. Finaali on vanha kunnon säikyttelysimulaatio, jossa robottilapsi tulee säikäyttää hänestä saatujen tietojen perusteella. Yllättäen Outokappa voittaa kisan ja joukkue on onnensa kukkuroilla! Masille kuitenkin selviää, että Tare on säätänyt pelkosimulaattorin tehon Masin kohdalla pienimmäksi mahdolliseksi, ja robottilapsi säikähtää huutoa kuin huutoa. Tare ei ole luottanut Masin pelottelutaitoihin, vaan on halunnut voittaa kisan hinnalla millä hyvänsä. 

Taren teosta suivaantuneena Masi päättää näyttää kykynsä karvaiselle kaverilleen. Niinpä hän murtautuu sisään pelottelulaboratorioon, ja matkustaa siellä tehdyn oven kautta ihmisten maailmaan. Ovi johtaa kuitenkin leirikeskukseen, jossa Masin säikyttely-yritykset eivät onnistu laumaa lapsia vastaan. Tare seuraa Masia oven toiselle puolelle, ennen kuin murron huomannut dekaani Varjomaa kerkeää häntä estää. Varjomaa eristää laboratorion ja sulkee oven, ettei ihmiset vain pääse monsterien maailmaan. Ihmisten maailmassa Tare löytää Masin, jota jahtaamaan on hälytetty ihmisten poliisivoimat. Tare ja Masi saavat riitansa sovittua, ja he yrittävät päästä leirikeskuksen komerosta takaisin kotiinsa, mutta ovi on nyt suljettu. Masi keksii, että ovi on mahdollista avata, jos he saavat tuotettua tarpeeksi pelkoenergiaa oven toiselta puolelta. Niin he säikyttelevät heitä etsimään tulleet poliisivoimat ja pääsevät oven läpi Monsterit-yliopistolle juuri ennen kuin ovi räjähtää pelkoenergian suuresta määrästä. 

Masin ja Taren murron jälkeen heidät molemmat erotetaan yliopistosta, mutta muut Outokappalaiset pääsevät kammokouluun säikyttelylinjalle. Masi on jättämässä yliopistoa, kun Tare pysäyttää hänet nostaakseen ystävänsä mielialaa. Silloin paikalle saapuu dekaani Varjomaa, joka sanoo parivaljakolle yllättyneensä heidän teoistaan, ja toivottaa heidän tulevaisuudelleen onnea ja menestystä. Tare ja Masi jatkavat matkaansa yhdessä, ja pestautuvat Monsterit Oy:n postityöntekijöiksi. Siitä heidän uransa etenee vähä vähältä siivoojiksi, ja lopulta aina säikyttelijäksi asti! 

Monsterit-yliopisto on Pixarin 14. elokuva. Se on esiosa vuonna 2001 ilmestyneelle elokuvalle Monsterit Oy. Suunnitelmia Monsterit Oy:n jatkoksi oli virikkeillä jo vuodesta 2005 lähtien. Ennen kuin Disney osti Pixarin, työskenteli Pixar kuitenkin jo Disneyn alaisuudessa ja Disney omisti oikeudet Pixarin luomiin hahmoihin: myös Monsterit Oy:n monstereihin. Vuonna 2005 Disney antoi alaisuudessaan toimivalle Circle 7 Animation –yksikölle tehtäväksi Monsterit Oy:n jatko-osan valmistuksen. Circle 7 Animationin nimi jatko-osalle olisi ollut ”Monsters, Inc. 2: Lost in Scaradise”, jossa Tare ja Masi olisivat matkustaneet ihmisten maailmaan antaakseen Buulle syntymäpäivälahjan. Buuta ei olisi kuitenkaan löytynyt, koska tyttö olisi muuttanut, ja monsterit olisivat jääneet jumiin ihmisten maailmaan. Vuonna 2006 Disney kuitenkin osti Pixarin, jolloin Monsterit Oy:n jatko-osasuunnitelmat palasivat Pixarin puolelle mietittäväksi. Vasta vuonna 2010 Pixar ilmoitti tekevänsä jatkoa Monsterit Oy:n tarinaan, ja Monsterit-yliopisto ilmestyi lopulta vuonna 2013. 

Monsterit Oy:ssä pääosassa nähtiin Tare Karvanen. Monsterit-yliopistossa pääosan rooli on vaihtunut Taren kaverille, Masi Pallopäälle. Tällä tavoin Monsterit-yliopisto jatkoi siis Autot 2:n johdattamaa tietä, jossa Pixarin jatko-osissa pääosaroolit vaihtuvat ensimmäisen osan kanssa. Vaihtuneet roolit pätevät kuitenkin vain pariin Pixarin jatko-osaan: esimerkiksi Toy Story –sarjassa pääosa pysyy kaikissa elokuvissa samana. Monsterit-yliopistossa Masi ja Tare vihaavat aluksi toisiaan. Ensimmäisen elokuvan parasta antia on juurikin Taren ja Masin ystävyyssuhde, joten on mielenkiintoista nähdä, miten he aluksi eivät ole voineet sietää toisiaan. Masi ja Tare ovatkin elokuvassa luonteiltaan täysin vastakkaiset: Masi on nörtti, joka käyttää kaikki illat opiskeluun, kun taas Tare on bilehirviö, jota opiskelu ei voisi kiinnostaa vähääkään. Molemmat kauhistelevat toistensa elämäntyyliä. Tiedämme kuitenkin ensimmäisen osan perusteella, että kaksikko tulee ystävystymään keskenään. Onkin kiva katsoa, miten parin vihamielisyys toisiaan kohtaan muuttuu pikku hiljaa sietämiseksi ja lopulta syväksi ystävyydeksi. Masi haaveilee elokuvan alussa olevansa säikyttelijä, joka tienaa elantonsa pelkoenergiaa tekemällä. Elokuvan aikana meille käy kuitenkin hyvin selväksi, ettei pienestä, omalla tavallaan suloisesta ja hauskasta Masista ole pelottelijaksi. Vaikka hän onkin ahminut kaikean mahdollisen pelottelutiedon päähänsä, ei hänestä luonteen ja ulkonäön perusteella ole pelottelijaksi. Tämä saa elokuvaan suurtakin melodraaman tuntua: Masin suurin haave ei tule toteutumaan. Näemme kuitenkin, että Masissa on loistavat ainekset pelottelijan sparraajaksi, millaiseksi hän aikuisena ryhtyy. 

On hauska nähdä elokuvassa Monsterit Oy:n pahis Räähkä Poks ei-niin-pahismaisessa muodossa. Räähkä on Masin huonekaveri, joka on samanluonteinen Masin kanssa ystävällisyydessään ja nörttiydessään. Taren ja Räähkän roolit ovat siis Monsterit-yliopiston alussa käänteiset verrattuna Monsterit Oy:hyn, mutta elokuvan aikana roolit asettuvat alkuperäisessä Monsterit-elokuvassa nähtäviin uomiinsa. On myös hauskasti oivallettu, miksi Räähkä Poks siristelee silmiään Monsterit Oy:n aikana. Vinkki pelottavammasta ulkonäöstä ilman silmälaseja iskee ainakin näin likinäköiselle kirjoittajalle. Monsterit-yliopistossa nähdään lisäksi Monsterit Oy:stä tutut Raisa ja Jeti. 

Monsterit-yliopisto pursuaa hirviöhahmoja, jotka opiskelevat tai opettavat yliopistolla. On mielenkiintoista nähdä hirviöiden maailman monimuotoisuutta ja useita erilaisia monstereita. Valitettavasti uudet hahmot jäävät katsojalle etäisiksi, eikä hahmoja juurikaan muista elokuvan loputtua. Ainoa mieleenpainuvampi hahmo on pelottava dekaani Varjomaa, jonka ulkonäkö on yhdistelmä tuhatjalkaista ja lepakkoa. Hyi! Dekaani Varjomaa ei varsinaisesti esittele pelottelutaitojaan elokuvan aikana, mutta hänen auktoriteettiasemansa ja kylmän viileä käytöksensä saa opiskelijaraukkojen puntit tutisemaan kauhusta. Tärkeähköjä hahmoja elokuvassa ovat myös Outokappa-ainejärjestön ”onnettomat” monsterit, joiden elämään Tare ja Masi luovat uskoa ja onnistumisia elokuvan aikana. Outokappaan kuuluu kaksipäinen monsteri Tero ja Turo –päineen. Saman monsterin eri päillä on omat vastakkaiset persoonallisuutensa, mutta tiukan tilanteen tullen Tero ja Turo pystyvät toimimaan keskenään. Ystävällinen Toni ”Pöpi” Töppö asuu vielä äitinsä luona (jossa koko Outokappa-ainejärjestön asuntola sijaitsee), ja hänen nuoruutensa huomaa hänen hyväuskoisesta elämänasenteestaan. Don Carlton on ainejärjestön puheenjohtaja ja samalla vanhin jäsen, sillä hän on palannut koulupenkille myyntityönsä osoittauduttua kannattamattomaksi. Arvi kuuluu new age –liikkeeseen, ja hän on taiteellinen ja tanssia rakastava vapaa sielu. Uusista monstereista hauskin on pari kertaa elokuvan aikana nähtävä etanamonsteri.

Vaikka Monsterila ja monsterien yliopisto on mielikuvituksen tuotetta, elokuvantekijät tekivät tutkimustyötä elokuvaa varten oikeisiin yhdysvaltalaisiin yliopistoihin. Muun muassa Harvardin, Stanfordin ja Kalifornian yliopistoissa elokuvantekijät tutkivat rakennusten arkkitehtuuria, tiedekuntia ja opettajien opetusmetodeja. Osa elokuvan tuottajista vietti aikaa ainejärjestöjen taloissa tutustuakseen opiskelijaelämään paremmin. Monsterit-yliopiston visuaalinen ilme on todella värikäs. Elokuvan puitteet näyttävät hienoilta, ja animaatio on yksityiskohtaisuudessaan taattua Pixar-jälkeä. Mitään wau-kokemuksia elokuvan katsomisesta ei kuitenkaan tule, koska sitä katsoessa mielikuvitusmaailman maisemia ei oikein voi verrata oikeisiin esikuviinsa, ja siten häikäistyä animaation autenttisuudesta.

Muiden Pixarin elokuvien tapaan Monsterit-yliopistokin sisältää paljon ”easter eggsejä”. Perinteinen Pizza Planeetan auto nähdään parkkeerattuna erään ainejärjestön asuntolan eteen Masin yrittäessä napata vanhaa yliopiston lippalakkiaan takaisin itselleen pelotuspossulta. Kampuksen luentosalin huonenumero on A113, ja tähtipallo on kaiverrattu kiviseinään kammokisojen ensimmäisen osakilpailun alussa. Kammokisojen viimeisen kilpailun aikana säikyttelysimulaation lattialta löytyy dinosauruslelu, joka on Arlo Pixarin myöhemmin ilmestyvästä elokuvasta Kunnon dinosaurus. 

Monsterit-yliopisto kuuluu minusta Pixarin elokuvien huonoimpaan päähän yhdessä Autot 2:n kanssa. Elokuva ei vakuuta eikä sitä laita innolla pyörimään blu-ray-soittimesta. Luulen, että suuri osa Monsterit-yliopiston vetovoimattomuudesta liittyy siihen, että elokuvan tapahtumapaikka on yliopistomaailma. Amerikkalainen yliopistomaailma on aivan erilainen Suomeen verrattuna, eikä minulta itseltä löydy samaistumispintaa miljööseen muualta kuin muiden elokuvien kautta. Moni yliopistoon liittyvä vitsi menee minulta siis varmasti ohi. Elokuvan juoni ei ole mikään nerokkain, eikä elokuva aiheuta suuria tunnekuohuja – vaikka hauskoja kohtia elokuvasta toki löytyy. Monsterit-yliopiston musiikki on mitäänsanomatonta, vaikka musiikit on säveltänyt Pixarin vakisäveltäjä Randy Newman. Parasta antia elokuvassa ovat ennalta tutut hahmot Monsterit Oy:stä: on hauska nähdä, miten erilaisia Masi, Tare ja Räähkä ovat ensimmäiseen osaan verrattuna, ja millaisen kehityksen he kokevat elokuvan aikana. Uudet hahmot ovat tylsiä, eikä heissä ole minulle mitään samaistumispintaa. Valitettavasti koko elokuva kokee saman kohtalon uusien hahmojen kanssa. Ensimmäisenä minulle tulee Monsterit-yliopistosta mieleen vain värikäs, päätön meno, ja varsinaisen juonen elokuvasta muistaakseen täytyy pinnistellä aivosolujaan. Todellisen Pixar-fanin on elokuva nähtävä, mutta muille en sitä voi kauheasti suositella. 

”Ei mitään hätää. Pikku sydänkohtaus vaan.”

- Don Carlton

Lue tästä arvostelu elokuvalle Monsterit Oy. 

Anna uskoa, anna rohkeutta, taaksepäin en mennä saa...

Hupsista keikkaa! Blogihiljaisuudesta venähti vähän pidempi (itse asiassa todella paljon pidempi!) kuin olin suunnitellut! Niin ne vaan kaikki uudet asiat elämässä (muutto, pidempi työmatka) vie energiaa muilta elämän osa-alueilta... Mutta yritän ottaa nyt itseäni niskasta kiinni ja saada itseni kirjoittamistuulelle! Aiemmin lupailin, että syyskuun puolessa välissä alkaisi uusi kilpailu KOMK:in tilalle, mutta kuten huomasitte, ei kilpailu alkanutkaan. Venytän sen aloittamisen suosiolla ensi vuoden alkuun, jolloin kerkeän paneutua kisateksteihin paremmin. Jännitys saa siis vielä hetken jatkua. Katsotaan myös, mitä käy lupaukselleni, että kirjoittaisin kaikista Pixar-klassikoista arvostelut ennen joulua... Vielä se on mahdollista, mutta melko epätodennäköistä. :( Joulukalenteri on kuitenkin tulossa, siitä lupauksestani pidän kiinni!

Ajattelin lopettaa pitkään jatkuneen syväjää-hiljaisuuteni vastaamalla tuoreeseen, Vilhelmiinan heittämään haasteeseen. Blogissaan Vilhelmiina kirjoitti kolmesta hänen elämäänsä vahvasti vaikuttaneesta animaatioelokuvasta, ja haastoi muita bloggaajia kirjoittamaan samasta aiheesta. Ja vastaan haasteeseen nyt! Mitkä animaatioelokuvat ovat siis tehneet minuun syvimmän vaikutuksen, ja millainen merkitys elokuvilla on elämääni ollut? Täytyy kyllä sanoa, ettei animaatioelokuvilla ole ollut niin sykähdyttäviä vaikutuksia minun elämässäni kuin Vilhelmiinalla, vaikka monet elokuvat saavatkin minut niitä katsoessani tunteiden valtaan ja ajattelemaan tietyistä asioista syvällisemmin. Kaikkia elokuvien aiheuttamia vaikutuksia itsessään ei edes välttämättä tajua. Yritin kuitenkin keksiä kolme elokuvaa, jotka ovat olleet edes jollakin tasolla merkityksellisiä minulle.

(Huom! Tästä postauksesta tulee SE poikkeus sääntöön! Yleensä kirjoitan vain Disney-elokuvista, mutta nyt joukkoon pujahtaa pari animaatioelokuvaa studion ulkopuolelta. Onneksi mukaan mahtuu myös kunnon Disneytä.)  

Anastasia 

Anastasia on 20th Century Foxin vuonna 1997 julkaisema elokuva. Suomessa elokuva tuli teattereihin vasta helmikuussa 1998. Muistan saaneeni Anastasian itselleni joululahjaksi VHS:nä, joten kyseessä lienee ollut joulu -98. Toisaalta muistan saaneeni muropaketeista Anastasia-hologrammeja elokuvan nähtyäni, ja ei kai oheistuotteita myytäisi enää vuosi elokuvan valmistumisen jälkeen...? Noh samapa tuo, minä vuonna olen elokuvan ensimmäistä kertaa nähnyt, mutta ala-asteen alkuluokilla kuitenkin. Ja voi että elokuva oli pelottava! En uskaltanut katsoa sitä ensimmäisellä kerralla kunnolla, vaan menin piiloon isovanhempieni sohvapöydän taakse, jonne olin aikoinani piiloutunut myös Muumien Mörköä. Rasputin ja hänen vihreät käskyläisensä olivat liikaa pienelle Annalle. 

Elokuva teki kuitenkin teemoillaan minuun vaikutuksen, kuten myös hyvään leikkikaveriini. Anastasia tuli mukaan leikkeihimme, ja leikissä roolihahmojemme nimet olivat Anastasia ja Anya. Leikkien juoni kulki aina samaa rataa: alussa hahmomme olivat hyviä lapsuudenystäviä, kunnes sota tai vallankumous erotti heidät, mutta he tapasivat toisensa monien vuosien jälkeen aikuisuudessa, ystävystyivät ja vasta sitten muistivat toisensa menneisyydestä. Leikin juoni oli siis hyvin samanlainen kuin Anastasian; kyseessä oli vain ystävykset, ei isoäiti ja lapsenlapsi. 

Anastasia-elokuvan ja sitä mukailevien leikkien avulla olen varmasti käsitellyt sotaa ja vallankumousta. Kuoleman ja sodan käsittely kuuluu lapsuuden erääseen kehitysvaiheeseen, ja lasten tulee antaa leikkiä "pyssyleikkejä", jotta he saavat aihetta käsiteltyä leikin kautta. Muiden "tappaminen" leikissä aseiden kanssa ei ole merkki orastavasta mielenvikaisuudesta ja aggressiivisuudesta, vaan lapsen tapa käsitellä aihetta. En leikkinyt pyssyleikkejä paljoa (toki jonkun verran veljeni kanssa), vaan aseet ja sodan kauhut tulivat tutuiksi (mielikuvituksen voimalla) pakolaisen näkökulmasta käsin. Anastasia-elokuva antoi siihen alkusysäyksen.

Vallankumouksen kauhujen keskellä Anastasia-elokuva loi katsojiin ja leikkeihimme myös toivon kipinää: tärkeän henkilön voi löytää uudelleen vuosien jälkeenkin. Vanhat, hyvät ajat eivät ehkä palaa, mutta ihmiset noilta ajoilta voivat palata, ja pysyä rinnallamme läpi elämän. Tärkeät ihmiset säilyvät elämässämme aina. Olen monestikin kokenut eron ystävieni kanssa, kun olemme muuttaneet aivan toisiin kaupunkeihin eri puolille Suomea tai maailmaa. Niiden tärkeimpien ystävien kanssa on kuitenkin tullut pidettyä yhteyttä vuosista ja kilometreistä huolimatta - tosin jatkuvasti, ei ihan niin jyrkällä yhteydenpidottomuudella kuin mitä Anastasia ja hänen isoäitinsä. 

Ja pitääpäs vielä sanoa, että voipi olla niin, että tulevaisuudessa Anastasia onkin Disney-prinsessa, ja tämä teksti ei ole ihan niin off-topic kuin mitä nyt on. Disney on nimittäin neuvottelemassa 21st Century Foxin kanssa yhtiön enemmistöosuuden ostamisesta, jolloin 20th Century Fox -elokuvastudio tulisi Disneyn alaisuuteen - ja sitä kautta myös Anastasia. (Lue lisää aiheesta suomeksi tästä.) 

Prinsessa ja sammakko

Lukioaikoina innostukseni Disneytä kohtaan nousi uudestaan, ja aloin ostaa itselleni vanhoja, lapsuudesta tuttuja elokuvia. Pieneen mieleenikään ei tullut, että tulisin koskaan katsomaan uusia Disneyn animaatioelokuvia varsinkaan teatterissa, vaan vanhassa oli vara parempi. Itse asiassa kirjoitin yhdellä lukion äidinkielen kurssilla jopa puheen, jossa puhuin vahvasti uusia Disneyn elokuvia vastaan.... Lukio alkoi lähetä loppuaan, oli alkuvuosi 2010 ja ylioppilaskirjoituksiin luku täydessä käynnissä. Silmiini pisti Aku Ankan sivuilta mainos Disneyn uudesta elokuvasta nimeltä Prinsessa ja sammakko, jota markkinoitiin pitkästä aikaa tehdyksi perinteisellä animaatiotekniikalla Aladdinin ja Leijonakuninkaan jalanjäljissä. Mielenkiintoni heräsi ja sain suostuteltua lukiokaveriporukan elokuvateatteriin kanssani Prinsessaa ja sammakkoa katsomaan. Ja WAU, mikä kokemus se olikaan! 

Prinsessa ja sammakko hurmasi minut TÄYSIN! Rakastuin elokuvaan sen ensimmäisestä katselukerrasta lähtien. Elokuvassa oli juuri sitä taikaa, mitä kaikissa lapsuuteni Disney-elokuvissa oli ollut. Nauroin, itkin ja pelkäsin hahmojen kanssa, ja tanssin New Orleansin katuja hyvän musiikin tahdissa. Elokuvaa katsoessa tajusin, että uudetkin elokuvat voivat olla hyviä. Prinsessan ja sammakon jälkeen olen käynyt katsomassa kaikki sen jälkeen ilmestyneet Disney-klassikot elokuvateatterissa Räyhä-Ralfia lukuunottamatta. 

Prinsessa ja sammakko ei ehkä saanut aikaan Disney-kipinää näin "vanhemmalla" iällä, koska olin tosiaan elokuvia ostellut itselleni jo ennen sen näkemistä. Prinsessa ja sammakko sai kuitenkin sisälläni olevan Disney-kipinän roihahtamaan palavaan liekkiin, eikä se ole sammunut sen jälkeen. Prinsessan ja sammakon myötä tulleesta innostuksesta sai aikanaan alkunsa myös tämä blogi. En ole luonteeltani se kaikkein räiskähtelevin persoona, eikä disnörtteyteni ja keräilyni ole niin suurta ja näkyvää kuin joillakin toisilla, mutta omassa pienessä-suuressa elämässäni Disneyllä on merkittävä rooli.

Joulupukki ja noitarumpu

Kuvan lähde: https://yle.fi

Hahaa! :D Viimeisenä elokuvana listalle pääsee suomalainen YLE:n tuottama elokuva Joulupukki ja noitarumpu. Omistimme elokuvan lapsena VHS:llä, ja meillä oli veljeni kanssa tapana katsoa elokuva aina neljäntenä adventtina, eli vähän ennen joulua.  Kun me istuimme television ääressä, olivat äiti ja isi luultavasti salaisilla joulupukin asioilla lahjapaketteja käärimässä... Joulupukin töissä oli kuitenkin vanhempienikin mielestä loistava kappale, ja elokuvan tullessa kohtaan jossa tonttubändi harjoittelee kappaletta, tulivat äiti ja isi aina fiilistelemään television ääreen.


Joulupukilla ja noitarummulla ei ole elämääni sen kummempaa vaikutusta kuin se, että elokuva saa minussa aikaan kunnon joulufiiliksen. Vähän niinkuin joillekin Samu Sirkan joulutervehdys ja The Snowman -lyhäri kuuluvat ehdottomasti jouluaattoon, minulle Joulupukki ja noitarumpu kuuluu jouluviikon katsottavien listalle.


Kiitos Vilhelmiina haasteesta, tähän oli hauska vastata! En tiedä, tuliko tästä nyt ollenkaan järkevä teksti, mutta sainpahan ainakin jotain kirjoitettua! XD

Onko jollakin animaatioelokuvalla ollut teidän elämässänne suuri merkitys, ja jos on ollut, niin millainen?