17.8.2018

To infinity and beyond!

Nyt minun on pakko julkaista kaikille tuttu TOP-lista, sillä kirjoitan tähän alle vielä kerran oman listani Pixar-elokuvien paremmuusjärjestyksestä huonoimmasta parhaimpaan. Olen laskenut elokuvien perään keskiarvon elokuville antamistani viidestä pisteytyskohdasta (musiikki, animaatio, juoni, hahmot, tunteet). Korkein mahdollinen pistemäärä on 5, alin 1. Listasta näkyy siis, ettei Pixarin elokuvien välillä ole loppujen lopuksi suuria piste-eroja (vai onko?), ja monet elokuvat ovat saaneet saman verran pisteitä. Tätä listaa aion päivittää aina uuden Pixarin elokuvan arvosteltuani. 

Haluanpas vielä muuten sanoa, että arvosteluasteikkoja, joilla olen arvostellut Pixarin elokuvat ja Disneyn klassikot, ei voi verrata keskenään. Pistemääristä huolimatta Pixarin ja Disneyn elokuvien listoja ei voi yhdistää, sillä olen arvostellut studioiden elokuvat hieman erilaisilla arvosteluperiaatteilla. Disneyn elokuvissa painoarvoa on esimerkiksi saanut lauletut laulut, mutta Pixarin musiikki-kohdassa olen kiinnittänyt enemmän huomiota taustamusiikkiin - Pixarin elokuvista kun ei paljon lauluja löydy. 


20. Monsterit-yliopisto 2,2
19. Doria etsimässä 2,2
18. Autot 2 2,4
17. Rottatouille 2,4
16. Monsterit Oy 2,4
15. Toy Story 2 2,6
14. Nemoa etsimässä 2,6
13. Inside Out 2,6
12. Ötökän elämää 2,6
11. Ihmeperhe 2,8
10. Ihmeperhe 2 3
9. Autot 3
8. Toy Story 3,2
7. Urhea 3,4
6. Autot 3 3,6
5. Coco 3,8
4. Kunnon dinosaurus 4
3. Toy Story 3 4,4
2. UP 4,6
1. WALL-E 4,8

4 kommenttia:

  1. Jee oma lempparini WALL-E ykkösenä! Se on kyllä kokonaisuutena niin hieno elokuva, että ehdottomasti on sijoituksensa ansainnut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin!!!!! Olen täysin samaa mieltä kanssasi! :)

      Poista