1.12.2017

When we're together, then the season's bright. 1.

On aika avata Rinki tinki tinkin joulukalenterin ensimmäinen luukku! Tänä vuonna joulukalenterissa nähdään hauskoja repliikkejä ja dialogeja ihanista Disneyn klassikoista. Toivottavasti ne tuovat iloa päiviinne! Kalenterin luukkuja olen tehnyt vasta parille päivälle, mutta koitan saada niitä tehdyksi viikonlopun aikana mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Kunhan saan luukut tehtyä, voi minulla olla innostusta kirjoittaa ihan kunnon tekstejäkin joulukalenterin luukkujen väliin. Vuorokaudessa pitäisi olla lisää tunteja, niin saisi kaiken haluamansa tehtyä...! Mutta sen pidemmittä puheitta toivotan teille iloista joulukuuta ja joulun odotusta!


Joulukalenterin otsikko on otettu laulusta, joka kuullaat Pixarin Cocon edellä nähtävässä "lyhärissä" (kesto noin 20 minuuttia) Olaf's Frozen Adventure, joka saa Suomessa ensi-iltansa helmikuussa, mutta joka on nähtävissä jo USA:n teattereissa. Olafin jouluisen seikkailun voi Suomessakin katsoa jo iTunesista, ja joulun alla se nähdään ihan televisiostakin. (Lue lisää blogista Disnerd Dreams.) Alla on otsikon lähteenä toiminut laulu kokonaisuudessaan.

2 kommenttia:

  1. Toi kommentti Merliniltä on aika hauska kun se latelee tulevaisuuden tietoa joka käänteessä koko leffan ajan

    VastaaPoista