14.11.2016

Ken on maassa kaunehin? 4.

On taas viikottaisen Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS -jakson aika. Olettekin varmaan huomanneet, että tällä kaudella emme ole nähneet kuvia siitä, mitä kilpailijoiden talon sisällä tapahtuu neitojen vapaa-ajalla. Tämä johtuu kuvaajan kiireisestä aikataulusta, eikä aikaa talovierailuille jää. Niinpä tänä vuonna se, mitä tapahtuu kilpailijoiden talon sisällä, jää täysin kilpailijoiden väliseksi. Viime viikon kuvaparhaimmistoa edusti äänestäjien mielestä Bellen, Pocahontasin, Esmeraldan, Jasminen, Arielin ja Auroran kuvat. Rutkasti eniten ääniä sai kuitenkin Belle talvisella kuvallaan.


Bellen edellisen kilpailukerran paras kuva sai kehuja kauniista hymystä ja katseesta, suloisen ymmärtäväisestä ilmeestä sekä talviasun ihanista väreistä ja lämpimyydestä. Kuvassa myös kehuttiin olevan "sitä jotain". (Valitettavasti itse kuvan kuvalaatu ei ollut kauhean korkeatasoinen, ja tähtikuva näyttää nyt inhottavalta pikselimössöltä. Ehkä me kestämme sen juuri ja juuri.) Belle on voittanut seuraavaan äänestykseen koskemattomuuden, eikä hän voi tippua. Tiputusääniä viime viikolla sai Anna, Tähkäpää, Tuhkimo ja Pocahontas. Kolmantena ALL-STARS -kaudelta tippui Tuhkimo.


"No höh! Pärjäsin nyt paljon huonommin kuin kisan ensimmäisellä kaudella! Olin varma, että tuomarin äänellä kilpailuun mukaan pääsy siivittäisi minut ainakin semifinaaleihin asti, mutta näköjään kilpailun tulos on ihan oikeasti äänestäjien äänen varassa. Olisin toivonut, että klassisella kauneudellani pääsen pitkälle... No jaa. Palaan Suomen valkeasta talvesta kotiini synkkään syksyyn. Pidän peukkuja sille, että Suomessa lumi pysyy! Ja pidän peukkuja toki muille kilpailijoillekin! Hyvä te! Ja kiitos mahdollisuudesta osallistua Ken on maassa kaunehin? -kisaan uudestaan!" Kiitos Tuhkimo itsellesi siitä, että osallistuit taas kilpailuumme! 

Tuomari sai viime viikolla äänestäjiltä palautetta, että on ollut mahdollisesti puolueellinen joitakin kilpailijoita kohtaan. Mitä, minäkö? Enhän minä ikinä! ;) Tuomari lupaa, että yrittää vastedes (niinkuin ennenkin) keskittyä vain kuvan onnistumiseen, ei kilpailijoiden suosimiseen. (Täytyy tosin puolustautua sillä, että viime viikolla "vanhoja kilpailijoita" pitikin kehua, kun kyseessä oli edelliskausien "parhaimmat kuvat". Eihän se olisi sopinut, että tuomari olisi muuttanut mielipidettään kuvista kausien välissä! Lisäksi täytyy sanoa, että tietokoneanimaatiolla tehdyistä neidoista on hankalampaa löytää hyviä kuvia kuin perinteisesti animoiduista, sillä suurin osa tietokoneanimaation pysäytyskuvista on tärähtänyt, eli siinä on liike kesken. Se voi olla yksi syy tiettyjen kilpailijoiden kuvien "huonouteen". Kuvia etsiess... kröhöm, kuvatessani yritän löytää kaikista mahdollisimman edustavan kuvan.) MUTTA tämän viikon kuva-aiheena on luonto. Kuvissaan kilpailijoiden tulee luoda yhteys luontoon ja korostaa sen ihanuutta. Luonnon tulee olla siis kuvan pääosassa, ei itse kilpailijan - toki pitää neitojenkin kuvista erottua!


Oi! Belle esittelee meille kuvassaan Ranskan maaseudulla näkyvää ihanaa ruskaa auringonlaskun aikaan. Maisema on jylhä vuorineen ja kallioineen. Kuvan halki virtaa kimmeltävä joki, jonka pinnasta heijastuu taivaan sini ja pilvet. Belle näkyy kuvassa pienenä kävelemässä pellolla. Neito on kenties matkalla ihailemaan kaunista maisemaa. Belle istuu kuvaan kuin nakutettu taivaan sinisessä mekossaan. Kuva on suoraan sanottuna täydellinen.


Jasmine esiintyy kuvassa yhdessä viime Ken on maassa komein? -kauden voittaneen Aladdinin kanssa. Jasmine ja Aladdin lentävät taikamatolla läpi öisen puutarhan, jossa nauttivat puutarhan antimista omenoiden muodossa. Parin ympärillä näkyy paljon vihreää luontoa, mutta kuvassa ilmiselvästi pääosassa on taikamattojengi. Kamera on tarkentunut Jasmineen, Aladdiniin ja taikamattoon, ja luonto vain kehystää epätarkkana kolmikon matkaa. Kuvassa on hyviä aineksia, mutta luontokeskeinen se ei ole. Kuvausteeman toteuttaminen on jäänyt siis puolitiehen. Voi ei!


Viikko sitten Ariel voitti tähtikuvan äänestyksen itselleen merenalaisen kuvan avulla. Neito taitaa yrittää samaa tällä kertaa, sillä hänen luontokuvansa on otettu vedenpinnan alapuolella. Näemme kuvassa upeaa vedenalaista maailmaa koralleineen kaikkineen. Ariel istuu kivellä kuvan keskipisteessä, ja auringonsäde jostain kaukaa pinnalta valaisee Arielin. Ariel on tässä kuvassa pääosassa, mutta luonto huomioidaan kuvassa paljon paremmin kuin Jasminen kuvassa. Korallien värikkyyttä ja monipuolisuutta olisi voinut tuoda esiin paremmin, mutta kuva on ihan ok.


Oi, mikä veikeä ilme Auroralla on! Aurora seisoo keskellä ihanan romanttista metsää, ja hänen ympärillään on runsaasti kasveja, puita ja eläimiä. Aurora seisoo sivuttain kameraan päin hyvin elegantissa asennossa, ja on kääntänyt katseensa suoraan kuvaajaan. Hän näyttää ikään kuin sanovan katsojalle: "Katso, kuinka upean metsän keskellä seison." Ja katsokaa tuota kasvien yksityiskohtaisuutta ja metsän upeutta. Aurora ja tätä ympäröivä luonto tuntuvat olevan kuvassa tasavertaisessa asemassa katsojan huomion kiinnittämisessä, ja se on mahtavaa. Lisäpisteitä siitä, että Aurora on paljastanut upeat, kultaiset kiharansa. Hyvä, Aurora! Jatka samaan malliin!


Elsa tuo meille kuvassaan näkyviin talven ankaruutta ja kylmyyttä, mutta myös vuoriston jylhyyttä. Elsa seisoo lumisella vuorella hangen hohtaessa hehkuen, ja taustalla näkyy jäisiä, niin lumisia vuoria. Vuoren huipulla näyttäisi puhkuvan lumimyrsky, sen verran tuulisen ja lumisateisen näköistä kuvassa on. Muistanemme viime vuodelta Aladdinin lumimyrsky-kuvan, joka epäonnistui täysin. Elsa näyttää nyt Aladdinille, miten lumimyrskystä saa elegantin kuvan, sillä taustalla näkyvät vuoret tuovat kuvaan syvyyttä ja luonnon mahtavuutta. Toki Aladdinin lumimyrsky oli varmaan pahempi, kun taustalta ei erottanut mitään, mutta kuitenkin... Elsa itse seisoo lumihangella viitan levittyessä esteettisesti hänen sivulleen. Loistava kuva!


Voi Esmeralda! Tiedämme, ettei Pariisissa paljon luontoa näy, joten oliko sinun pakko mennä otattamaan kuvasi sinne? Esmeraldan kuvassa ainoa luonto on nurmikkoinen mäki ja oikeassa yläkulmassa näkyvä puu. Esmeralda seisoo jykevän kivisillan juurella ja näyttää piilottelevan ylhäällä sillalla näkyviä sotilaita. Sillan alla virtaa varmasti joki. Kuva olisi paljon onnistuneempi, jos vettä olisi päässyt edes hieman näkyviin. Nyt kuvan luonto-osuus kattaa kuvasta vain yhden kolmasosan, jossa itse Esmeraldakin on, ja ihmisen rakentama monumentti valtaa kuvan melkein kokonaan. Onko tämä onnistunut luontokuva? Ei tosiaankaan.


Pocahontas taitaa tykätä kyykkäilemisestä. Kolmen kuvan kuvasarjassaan hän näytti meille hiipivän kyykkysarjan, ja tämän viikon luontokuvassa hän näyttää suorastaan konttaavan kallionkielekkeen reunalle. Ei asennossa sinänsä ole mikään vialla, mutta olisihan neito paljon paremman näköinen, jos hän seisoisi ryhdikäästi vaikkapa kielekkeen päässä. Onneksi kuvan pääosassa pitää olla luonnon, ja jylhä luonto pääsee todellakin oikeuksiinsa tässä kuvassa. Kasvit, kallio ja puut tekevät kuvan luonnosta mystisen näköisen kokonaisuuden, ja ainakin tuomarilla tekisi mieli lähteä seikkailemaan kuvan maisemiin.


Voi ei, Tähkäpää! Mikä sinua surettaa? Ei kai se, että olet ollut jokaisella viikolla pudotusuhan alla? Ei ne kuvat paremmaksi ainakaan itkemällä muutu! Eikä vielä ole edes surullisuus-kuvan aika! Voi voi! Tähkäpää näyttää tosiaan nyyhkyttävän pää käsissä kiven juurella... vai onko se puun juuri? Tähkäpään pitkät hiukset on aseteltu hauskasti lepäilemään pitkin maita ja mantuja. Kuvassa näkyy paljon vihreää: ruohikkoa, pensaita, kasveja ja puita. Kuvan kuitenkin pilaa Tähkäpään melkein kuuluva nyyhkytys - eikö neito olisi voinut poseerata kameralle jotenkin? Ehkä kuvan aihe on kuitenkin Tähkäpään tarkasti miettimä, ja hän haluaa sillä sanoa luonnon olevan turvapaikka, jossa saa olla rauhassa ja näyttää tunteensa aidosti... Mutta sitä ei katsoja voi tietää. Plussaa kuitenkin kuvaan piiloutuneesta vihreästä kameleontista.


Annan suklainen kuva oli pienoinen pettymys tuomarille viime viikolla - mutta tämän viikon kuvalla Anna saa kaiken suklaan mussuttamisen anteeksi. Katsokaa, miten upeat talvimaisemat kuvassa näkyykään! Kuvan maisema on suorastaan henkeäsalpaavan upea! Lumi on jäänyt ihanasti puiden oksille, hanki on (melkein) koskematon ja taustalla näkyy jylhiä vuoria. Jopa maiseman valot ja varjot tuntuvat olevan tarkkaan mietittyjä estettisyydessään. Keskellä kuvaa Annan hevonen kahlaa läpi lumihangen Anna selässään. Suorastaan upeaa! Hyvä Anna! 


Siinä olikin tämän viikon kaikki luontokuvat. Osa kilpailijoista onnistui kuvissaan yli odotusten, mutta mukaan mahtui myös valitettavan huonoja kuvia. Kenen luontokuvaus oli teistä täydellisin? Entä kuka ansaitsee kuvallaan lähtöpakit koko kilpailusta? Äänestäkkee! Ja muistakkee Bellen koskemattomuus / kisasta tippumattomuus. Seuraavan kerran Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS ilmestyy ruutuihinne joko 21. tai 22.11.. Tuolloin vuorossa on äänestäjien kahdesta vaihtoehdosta valitsema kuvausteema, joka näyttää tällä hetkellä olevan "surullisuus". Äänestysaikaa on jäljellä kuitenkin vielä tunti (tämän tekstin kirjoittamisen aikaan), joten saa nähdä, kummalle puolelle vaaka lopulta asettuu. Ensi viikkoon!

31 kommenttia:

  1. Huonoin kuva on Jasminella. Kuvassa on selkeästi heniilöt pääosassa eikä luonto. Tekisi mieli äänestää jälleen Bellen kuvaa parhaaksi, mutta taidankin antaa ääneni Annalle. Talvinen maisema on ihana ja itse Anna tuo siihen hauskan valopilkun.

    VastaaPoista
  2. Paras:Esmeralda
    Huonoin: Aurora

    VastaaPoista
  3. Annalla paras kuva! Kuva on hyinen mutta silti talvisen kirkas ja valoisa. Anna myös erottuu kuvasta muttei vie huomiota maisemalta. Hyvä, hyvä!

    Jaa huonoin? Voi, voi taitaapa tuo olla Esmeraldalla. Itken verta sillä olisin niin halunut tykätä Esmen kuvasta mutta se on liian synkkä ja kaukana luonnosta. Kuva on hyvin karu, mutta tietenkin ymmärrän ettei Pariisissa ole luontoa kauheasti.

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli kyllä vaikee valinta siitä että kumpi on paras, ja kumpi huonoin! XD
    Mutta jos on pakko valita yksi paras, niin se on Arielin kuva, ja huonoin on ehkä Jasmine, koska siinä on liian vähän taustaa. (Anteeksi suosikki prinsessani).

    VastaaPoista
  5. Huonoin: Jasmine
    Paras: Aurora

    VastaaPoista
  6. On todella vaikeaa päättää kuka saisi tähtikuvan tittelin, sillä melkein kaikki kuvat olivat todella onnistuneita ja kaunista luontoa näkyi riittämiin. Valitsin kuitenkin nyt tähtikuvan sen perusteella, että kenen kuva houkuttelisi eniten lähtemään kuvan maisemiin seikkailemaan. Tähtikuvan tittlein saakin tällä viikolla Pocahontas!

    Huonoimman kuvan valinta taasen ei ole yhtään vaikeaa. Huonoin kuva on Esmeraldalla. Kuva ohittaa tehtävänannon melkein täysin.

    VastaaPoista
  7. Tuota tuota. Paras kuva Pocahontaksella. Mielestäni hän sopii oikein hyvin maisemaan ja jopa sulautuu siihen. Kuva saa minut haluamaan kiipeilemään puissa.

    Huonoin taas Jasminella. Maisema ei erotu edukseen hahmojen takia ja jää vähän laimeaksi. Olisipa kuva otettu vaikka aavikolla tai pilvissä.

    VastaaPoista
  8. Voi, en taaskaan osaa päättää!
    Paras kuva on ehkä... Auroralla. Bellen kuva on myös ihana, mutta neitoa itseään tuskin erottaa kaiken keskeltä. Pidän kovasti myös Annan kuvasta. Mutta äänestän siis Auroraa.

    Huonoin kuva taas on Jasminella, niin kovasti kuin haluaisinkin hänen kuvastaan pitää. :( Mietin aluksi myös Esmeraldaa, mutta nyt kun katsoo, niin kuvahan on itse asiassa ihan ok. (enkä tahdo hänen taas putoavan luontokuvan takia... :D)

    VastaaPoista
  9. Bellen kuva on ehdottomasti hienoin, mutta hänen äänestäminen on nyt turhaa joten ääni tähtikuvasta menee Tähkäpäälle! Ihana vihreys ja ei Tähkäpää itke vaan laskee kuurupiilo vuorollaan. :)Pascal kuvittelee olevansa piilossa, mutta epäilen Tähkäpään löytävän hänet heti kun silmänsä aukaisee. :)
    Esmeralda ei nyt kyllä oikein loista kuvallaan. Joten hylky hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin eihän se parhaan kuvan äänestäminen turhaa ollut. Belleähän ei voinut puottaa, mutta toki äänestää sai. Olinpa minä hassu. No annan äänen silti upeasta vihreydestä Tähkäpäälle. :)

      Poista
  10. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Mun pakolliset matkailut on sotkeneet kisan seuraamisen ihan täydellisesti! Yksi osa on ehtinyt ilmestyä, ennen kuin ehdin nähdäkään sitä, ja myös tuo isä-listaus. Voi voi! No, nyt ehkä ehdin seurata taas paremmin kun ei tarvitse ravata naapurivaltioissa. :)

    Valittelut sikseen. Kylläpä taso on kohentunut sitten viime näkemäni! Upeita kuvia. Tai ehkä se johtuu siitä, että satun tykkäämään kyseisestä aiheesta.. Loistavia kuvia oli monta, esimerkiksi Pocahontas, Belle, Ariel ja Elsa tekevät hyvää työtä. Minä tykkään myös Tähkäpään kuvasta, se on tosi värikäs ja tuo luontoa kauniisti esiin, vaikka itse neiti onkin suruisa. Mutta ehkä se tuo myös hienon puolen esiin luonnosta - siellä voi vapaasti ilmaista tunteitaan, rauhassa muiden katseilta, vapautua kaikesta.. :) Mua ainakin monesti itkettää luonnossa, ilosta tosin!

    Parhaan kuvan äänen saakin itse asiassa Tähkäpää. Kuva on hieno.

    Sitten huonoin.. No, sitä ei tarvitse kauaa miettiä. Esmeralda, mitä IHMETTÄ?!?!?!? :O

    VastaaPoista
  11. Katselin, että Arielin kuva on kiva, mutta aika väritön. Joten annan ääneni Bellelle parhaasta kuvasta. <3
    Huonoin tai värittömin kuva on Elsalla. Aika tumman ja synkeän näköinen maisema. Valitettavasti putoamispisteet hänelle.

    VastaaPoista
  12. Suosikkini näistä kuvista on epäilemättä Bellen kuva, en laulukohtausta katsoessani voi olla pysäyttämättä kuvaa ja ihailematta upeaa vuorten värikirjoa! Kuva on myös kaikista sellainen, mihin mieluiten menisin matkailemaan. :)

    Huonoin kuva, äh. Vaikea valinta!
    Kun kerta luonto on viikon teema, tekisi mieleni antaa pudotusääni Esmeraldalle. En kuitenkaan tee sitä, sillä kuvan asettelu on jännittävä ja taivaan väri upea! Sen sijaan Elsan mielenkiinnoton lumimaisema ja täysin keskellä kuvaa tököttävä hahmo eivät vakuuta minua erityisemmin. Pudotusääni siis Elsalle.

    VastaaPoista
  13. Paras: Aurora!
    Huonoin: no olkoon Elsa

    VastaaPoista
  14. Parhain kuva yksinkertaisesti Annalla. Ihan kuin se oltaisiin otettu Suomessa.

    Huonoin taas Jasminella. Niin että Jasmine nyt ei ollut tarkoitus ottaa treffikuvaa vaan luontokuva. Voi voi.

    VastaaPoista
  15. Paras on Belle.
    Esmeralda saa tippua!!

    VastaaPoista
  16. Kaunein kuva on mielestäni Tähkäpäällä, karvaista kyynelistä huolimatta. Se tekee toisaalta kuvan vielä kauniimmaksi, luonto halaa surullista tyttöä.
    HUONOIN ON ESMERALDA. OUT!

    VastaaPoista
  17. Ei-ainakaan-kriitikko :)17. marraskuuta 2016 klo 15.25

    Tähkäpää on paras, Esmeralda tippukoon

    VastaaPoista
  18. Tällä kierroksella on kyllä paljon onnistuneita kuvia! :) Bellen kuva on maisemaltaan kaikkein kaunein, mutta Belle on minun makuuni ehkä hieman liian pienessä osassa kuvaa. Annan siis parhaan kuvan äänen Pocahontasille, jonka kuvassa villi luonto näyttäytyy upeana ja neito itsekin on juuri sopivan suuressa osassa. Ja mikäs siinä kyykkäilyssä, ainakin Pocahontasilla on oma juttunsa!

    Huonoimmat kuvat ovat Esmeraldalla ja Jasminella, jotka eivät selvästikään oikein ymmärtäneet viikon teemaa... Jasminen kuvassa luonto on sentään taustaelementti, mutta Esmeraldan kuvassa luontoa ei ole juuri lainkaan, joten Esmeralda ulos!

    VastaaPoista
  19. Tähkäpään kuvassa on kauneimmat värit ja metsä joka houkuttelee seikkailemaan. Tähtikuva pisteet hälle. :)
    Elsan kuva on mitättömin tummalla taustallaan ja hän näyttää vähän hassulta tuolla keskellä lumikinoksia.. Eli pois.

    VastaaPoista
  20. Paras: Belle
    Huonoin: Aurora

    VastaaPoista
  21. Äänestänpä nyt uudestaan eli
    Paras: Belle
    Huonoin: Jasmine

    VastaaPoista
  22. Paras: Belle.
    Huonoin: Esmeralda.

    VastaaPoista
  23. Pakko äänestää vielä ainakin kerran, koska en halua suosikkini Esmeraldan tippuvan
    Paras: Belle
    Huonoin: Jasmine

    VastaaPoista
  24. Paras on tänään mielestäni Anna, koska talvi vain on kaunista.
    Huonoin ylivoimaisesti on ESMERALDA!

    VastaaPoista
  25. Anna oli the best.
    Tippukoon Esmeralda.

    VastaaPoista
  26. Belle on paras, upea luonto. Ja huonoin on Esmeralda, koska sen kuvassa ei ole mittään luontoa. Jäätävän huono suoritus!

    VastaaPoista
  27. Minä annan uudestaan ääneni Tähkäpäälle ja pudotusääni Esmeraldalle.

    VastaaPoista
  28. Vielä äänestän, paras on Tähkäpää ja huonoin Esmeralda

    VastaaPoista
  29. Äänestysaika on nyt päättynyt.

    VastaaPoista