27.10.2016

Ken on maassa kaunehin? 2.

Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS palasikin ruutuihin hieman aikaistetulla aikataululla. Asiaa kyselin viime jakson kommenteissa, ja kun sain tarpeeksi hyväksyviä ääniä aikataulun aikaistamiseksi, ilmestyy toinen jakso jo tänään. Toivottavasti tämä ei ketään haittaa... Mutta sitten itse asiaan. Parhaimman kuvan ääniä lähikuvista sai yhteensä kahdeksan eri kilpailijaa! Ääniä melko tasaisesti saivat Jasmine, Ariel, Esmeralda, Aurora, Anna, Elsa, Pocahontas ja Belle. Eniten ääniä sai niukasti Elsa muut haastavalla kuvallaan.


Elsan kuvassa katsojat hurmasi kuningattaren itsevarmuus, häikäiseväisyys ja katsojan vangitseminen kuvan ääreen sen mahtavuudella. Toisaalta Elsan kuvaa pidettiin myös liian ylimielisenä, ja hän sai yhden pudotusäänenkin. Yksittäinen ääni ei kuitenkaan nyt merkinnyt mitään, ja Elsa saa täten itselleen ensimmäisen koskemattomuuden kilpailun kuudennella tuotantokaudella. Elsa ei siis voi pudota seuraavassa äänestyksessä. 

Monet kilpailijat saivat ääniä huonoimmaksi kuvaksi. Lähikuvallaan katsojia ei vakuuttanut Lumikki, Tähkäpää, Aurora, Esmeralda tai Mulan. Pari ääntä muita enemmän sai kuitenkin Lumikki, joka putoaa täten ensimmäisenä kilpailusta.


"Ei ole totta! Miten tässä kävi taas näin? Minulle on sanottu monta kertaa, että olen maassa kaunein, mutta näin minä taas putosin kilpailusta ensimmäisten joukossa! Ohhoh! Noh, eipäs tälle voi mitään! Taidan lähteä seuraamaan kilpailun jatkoa kääpiöiden mökkiin. Terveisiä vaan kaikille äänestäjilleni... hetkinen! Eihän niitä ollut yhtään! Voih!" Voi sinua Lumikki! (Jos tuomari ei olisi puolueeton, olisin pitänyt Lumikin kisassa pidempään, sillä olihan neito minun kisaan valitsemani. Sydämeni itkee verta, nyyh!) Mutta Lumikki osasi ottaa pudotuksen paljon paremmin kuin ensimmäisellä tuotantokaudella! Nyt hän ei vajonnut maahan itkemään, vaan vaikuttaa vain hämmästyneeltä... ellei ole sitten shokissa. Kiitos Lumikki kisaan osallistumisestasi, vaikka aikasi lyhyeksi jäikin! 

Tämän viikon kuvan aiheena on kuvan ja liikkeen yhdistäminen, eli liikkuva kuva. Kilpailijoista on otettu sarjalaukaisimella kuvia heidän liikkuessaan, ja liikkeestä on valittu kolme parasta kuvaa kutakin edustamaan. Neidot ovat saaneet itse valita, millaisessa tilanteessa kuvat on otettu. Pisteitä saa tietysti esteettisyydestä, mutta myös kuvasarjan kekseliäisyydestä.


Oi! Elsa näyttää meille kuvasarjassaan jäisiä taikojaan! Kenties siskonsa motosta innostuneena Elsa loihtii käden käänteessä lumesta lumiukon. Kuvasarjassa Elsa on hieman taka-alalla lumiukon päästessä eteen. Tämä luo esteettisesti vaikuttavamman tunnelman, kun näemme lumen kiepunnan ja tiivistymisen Olafmaiseen muotoonsa. Elsan vartalon liikkeistä vakuuttavimmat ovat hänen kädenliikkeensä, ja on ihanaa nähdä Elsan hymyilevän yhä. Ainoa miinuspuoli kuvasarjassa tulee siitä, että valomies on sammuttanut lamppunsa viimeistä kuvaa otettaessa. Voi harmi! Taasko valo-ongelmat jatkuvat?


Kuvasarjassaan Anna seisoo jäisten ovien takana ovien avautuessa. Prinsessa näyttää kahdessa ensimmäisessä kuvassa hämmästyneeltä, ihan kuin hän ihmettelisi sitä, että ovet toden totta aukenivat hänelle! Kolmannessa kuvassa Annan kasvot on täyttänyt riemu: pääsen sittenkin sisälle! Kuvasarjassa nähdään myös vilahdus kilpailun viime tuotantokaudella viidenneksi tulleesta Kristoffista ja lumiukko-Olafista. Maisemat Annan takana ovat henkeäsalpaavan upeat. Jotain kuvasarjasta kuitenkin puuttuu. Ehkäpä tuomaria häiritsee se, että vaikka kuvissa näkyy Annan vartalo noin polviin saakka, ei Annassa liiku mikään muu kuin kasvot. Niinpä kameraa olisi voinut zoomata paljon lähemmäs, jotta pienetkin yksityiskohdat Annan vivahteikkaista kasvoista olisivat päässeet oikeuksiinsa. Voi voi! Anna näyttäisi selkeästi kaipaavan opastusta siskoltaan!


Jasmine hurmasi monen äänestäjän viimeviikkoisella iloisella kuvallaan. Tämän viikon kuvasarjassa Jasminen ilme on täysin toisenlainen! Hän näyttää katsovan parvekkeelta alas jotain ja huokaavan syvästi kuin paheksuen näkemäänsä. Keskimmäisessä kuvassa prinsessa pyörittelee silmiään ja viimeinen kuva kertoo kaiken Jasminen kyllästyneellä ja pistävällä katseella. Vaikka kuvasarja ei se kaikkein iloisin ole, näyttää Jasmine siinä kuitenkin ilmeikkyyttään, ja jostain kumman syystä nämä kolme kuvaa saavat hymyn tuomarin huulille. Jasmine jatkaa vahvasti viime viikosta, hyvä!


Oi! Ariel on toden totta tajunnut liikkuvan kuvan merkityksen, sillä neito totisesti liikkuu kuvissaan! Kuvasarja on otettu veden alla Arielin ollessa merenneito-muodossaan, ja kuvissaan hän ui nopean näköisesti kameraa kohti. Liikkeen kruunaa takaperin tehty kieppi! Wau! Ariel ei tässä ehkä tuo niin esteettistä puolta kasvoistaan esille kuin viime viikolla, mutta vartalon tekemät liikkeet ovat sulavia ja upeita katsottavia näin pelkästään valokuvistakin. Hyvä hyvä!


Kuvasarjassaan Pocahontas hiipii kyykkyasennossa kuin jotain väijyen. Pisteitä alhaisesta asennosta - tuon täytyy olla hyvää reisitreeniä! Intiaanineidon liikettä on mielenkiintoista seurata, mutta siihen se jääkin. Kuvasarja ei mitenkään iske katsojaa pyörryksiin upeudellaan. Sitä voisikin sanoa melko keskinkertaiseksi. Pocahontas pystyisi paljon parempaan, kuten tuli todistettua viime viikolla! Jäämme odottelemaan näitä parempia aikoja - myös valaistuksen suhteen!


Nyt Belle alkaa näyttää jo enemmän itseltään kuin viime viikon lähikuvassa. Kuvien liike on yksinkertainen, mutta ehkä juuri siksi niin vakuuttava. Ensimmäisessä kuvassa Belle juo teetä, toisessa kuvassa hän tajuaa kupin olevankin Kippo ja kolmannessa kuvassa hän katsoo Kippoa hämmästyneenä kupin hymyillessä takaisin. Huomatkaa, miten tyylikkäästi Bellen pikkurilli ja nimetön on aseteltu Kippoa pitelevässä kädessä kahdessa ensimmäisessä kuvassa! Ilmeikkyyttä sarjaan tuo myös Bellen liikkuvat kulmakarvat, joiden asento vaihtelee kivasti! Mahtava kuvasarja, vaikka emme vieläkään neidon hymyä näe.


Viime kerralla duckface-kuvaansa esitellyt Tuhkimo on ottanyt nyt hieman etäisyyttä kameraan, ja esittelee meille klassisen kohtauksen sadusta Tuhkimo. Tuhkimo rientää portaita alas, pudottaa lasikenkänsä, tajuaa sen ja kääntyy katsomaan portailla näkyvää lasin kimallusta. Jo ensimmäisessä kuvassa kenkä on irronnut, sillä näemme Tuhkimon paljaat varpaat pilkottavan mekon helman alta. Esteettisyyttä ja upeutta kuvasarjalle tuo mahtipontiset portaat pylväineen sekä Tuhkimon kaunis mekko. Tuhkimon vartalon liikkeet ovat kuvissa pääosassa, eikä kasvojen ilmeistä saa juurikaan selvää, mutta liikettähän haimmekin tässä kuvaussessiossa. Niinpä Tuhkimo onnistuu teemassa oikein mainiosti!


Aurora sai lähikuvastaan sekä pudotusäänen että parhaan kuvan äänen. Saa nähdä, mitä mieltä katsojat ovat tämänkertaisista kuvista, joissa prinsessa on kontaktissa suloisen pikkulinnun kanssa. Auroran ilme on kaikissa kolmessa kuvassa ihanan positiivinen ja herttainen. Lintukin näyttää nauttivan prinsessan seurasta eikä yhtään pelkää tätä. Auroran käden liike on todella elegantti sormenpäitä myöten. Miinusta tulee siitä, että Auroralla on yhä päässään huivi. Ensi kerralla se olisi kyllä jo otettava pois ja paljastettava kultaiset kiharat!


Esmeraldan lähikuva sai myös ääniä sekä parhaimmaksi että huonoimmaksi kuvaksi. Tämän viikon kuvasarjassa Esmeralda näyttää veijarimaista puoltaan. Ylhäältä näyttää tippuvan sotilaan kypärä, jonka Esmeralda nappaa kiinni päällään. Kolmannessa kuvassa Esmeraldalla on veikeä hymy ja silmät tuikkivat kypärän alta. Kuvasarja on todella hauska, mutta sen esteettisyydestä en tiedä... Käsien asento on hieman outo.


Mulan sai viime viikolla kritiikkiä osakseen liian suuresta meikkikerroksesta ja pyysimme nähdä Mulanin maskuliinisen puolen. Sitä hän todella toimittaa meille, mutta tässä kuvasarjassa taidetaan mennä jo liiallisuuksien puolelle. Mulan on kuvissaan todellinen "äijä", ja näyttää selittävän takana seisovalle miesjoukolle jotain kovalla tohinalla. Selityksen innossa alas lyöty käsi taitaa kuitenkin tehdä kipeää, sillä viimeisessä kuvassa Mulan näyttäisi ravisuttelevan kättään kipua tuntien. Kuvasarjassa on huumoria ja Mulan tuo katsojille sitä mitä kaipasimmekin, mutta mutta.... liika on liikaa.


Tähkäpään liian läheltä otettu lähikuva sai osan viime viikon äänestäjistä kauhistumaan. Nyt Tähkäpää pysyttelee tarpeeksi kaukana kamerasta heilutellen upeasti letitettyjä hiuksiaan. Liikettä kuviin tulee myös Tähkäpään helman pyörimisestä, joka pysähtyy kivasti viimeiseen kuvaan. Viimeisessä kuvassa neito tuo myös kauniin hymyn kasvoilleen. Kuvasarja on ihan jees, mutta siihen se jääkin. Mitenkään upea tai mahtava suoritus ei valitettavasti ole. 


Siinä oli kaikki liikkuvat kuvat! Kenen kilpailijan kuva onnistui teistä parhaiten? Entä kenen kuvasarja oli täysi fiasko? Äänestäkää, mutta muistakaa, että Elsaa ei kannata äänestää kisasta pois, sillä hän ei voi tippua koskemattomuutensa takia. Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS pomppaa ruutuihinne seuraavan kerran joko 6. tai 7.11.. Kivaa marraskuun alkua kaikille!

18 kommenttia:

  1. Paras Arielilla. Mahtava dynamiikka tuossa kuvasarjassa.

    Huonoin Tähkäpäällä. Liike ja ilmeet jäävät vähän laimeahkoiksi.

    VastaaPoista
  2. Parhain kuva Tuhkimolle, jonka kuvasarja on elegantti, miljöö kaunis, itse neito kaunis ja liike on sulavaa.

    Huonoin kuva Mulanilla. Liian pitkälle viety maskuliinisuus ei todellakaan pue häntä, ja kuvasarjan jokainen kuva on lähinnä vaan naurettava. :P

    VastaaPoista
  3. Vaikea valita, koska siellä oli neljä hyvää, mutta paras oli Belle!
    Mukana oli myös neljä huonoa, mutta nyt ääni menee Pocahontasille. Aika eleetön kuvasarja.

    VastaaPoista
  4. Taas kaksi kaunotarta nousi ylitse muiden ja hehän ovat Belle ja Jasmine. Ihanan ilmeikkäät kuvasarjat, vaikea päättää kumpi olisi parempi. Belle taitaa viedä voiton, koska hänestä on saat myös sivuprofiili kuva =)
    Huonoin on ehdottomasti Annalla. En ymmärrä oikein miksi hän on valinnut tuollaisen kohtauksen kuvasarjaan.

    VastaaPoista
  5. Paras kuva on tällä kertaa Tuhkimolla, mekko on kaunis ja kuvasarja muutenkin elegantti.

    Putoajaksi äänestän Mulania. Onhan hänen kuvansa hauska, mutta ei se kyllä tälläiseen kilpailuun sovi, ellei sitten hullutteluteemaan.

    VastaaPoista
  6. Paras kuva on ehdottomasti Arielilla. Neidon kuvista näkyy liikkeen sulavuus sekä Arielin tunnettu veijarimaisuus.

    Huonoin kuva taas oli mielestäni valitettavasti Mulanilla. Olisin niin halunut häneltä paremman kuvan mutta neito näyttääkin lyövän aivan liian överiksi.

    VastaaPoista
  7. Tällä kertaa en äänestä "itseäni", vaan annan parhaimman kuvan palkinnon Arielille. Todella nerokasta käyttää hyväkseen vedenalaista maailmaa kuvauksissa. :)
    Mut Mulan ei parantanut vieläkään. Voih, äärilaidasta toiseen. Ei hyvä. Mulan pois.

    VastaaPoista
  8. Arielilla on paras.

    Hmm, vaikea päättää kumman minä valitsisin pudotettavaksi, mutta ehkä se on Tähkäpää, koska hänen kuvansa ovat liian yksinkertaiset, eikä hän paljoo edes liiku niissä, toisin kun muut.

    VastaaPoista
  9. Monta hyvää kuvasarjaa. Valitsen parhaaksi Auroran, koska hän on niin hurmaava. Mulan pudotkoon.

    VastaaPoista
  10. Paras on Esmeralda
    Huonoin Tuhkimo

    VastaaPoista
  11. Paras kuva on mielestäni Esmeraldalla. Ei liian vakava kuva, vaan mukavan veikeä ja erikoinen.

    Huonoin kuva taas Annalla. Hän ei oikeastaan itse edes liiku tuossa kuvassa vaan liikkuva elementti on Elsan palatsin ovet. Ei jatkoon.

    VastaaPoista
  12. Paras: Esmeralda
    Huonoin: Tähkäpää

    VastaaPoista
  13. Liikekuvista lennokkain ja onnistunein on mielestäni Arielilla! Nimenomaan liike korostuu tässä kuvassa ja saa jopa pään pyörälle.

    Huonoimman kuvan tittelin minulta saa tällä kertaa Esmeralda. Älkää käsittäkö väärin, kuvasarja on mielestäni aivan ihana ja veikeä! Itse liike ei kuitenkaan ole kovin sulavaa vaan hieman tönkköä, Esmeltä kun olisin odottanut enemmän vaikkapa hienoa tanssiliikettä.

    VastaaPoista
  14. Paras kuva Bellellä (vaikka Arielkin on ihana), kuvasarja toimii mainiosti yksinkertaisuudessaan ja selkeydessään.

    Huonoin Annalla, liikettä liian vähän ja muutenkin melko tylsä ja ennakoitava kuvasarja.

    VastaaPoista
  15. Paras on Belle.
    Surkein on Mulan.

    VastaaPoista
  16. SIIS MITÄH!! Minne minun kommenttini on kadonnut??!?!! :O Tulin äänestämään toista kertaa, mutta näköjään tästä tuleekin ensimmäinen!

    En jaksa nyt kirjoittaa niin paljon, mutta totean valitteluni, että tällä kertaa ei ole kovin onnistuneita otoksia. Eivät ole kilpailijat osanneet aina hyödyntää kaikkia kolmea kuvaa. Hyviäkin tosin on - Ariel, Belle ja Jasmine kärkipäässä! Parhaan kuvan äänen saa ARIEL, koska hän on omaksunut liike-aiheen parhaiten.
    Huonoin taas on Anna, valitettavasti! Mikä liike se nyt tuollainen on?!! Tai siis, ei puhuttu, että pitäisi itse liikkua, mutta oven liike nyt on aika.. ennalta-arvattavaa.

    VastaaPoista