13.8.2014

Notre Damen kellonsoittaja - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)



Katutaiteilija Clopin alkaa käsinukkejen avulla kertoa Pariisin lapsille tarinaa Notre Damen kellonsoittajasta. Tarina alkaa siitä, kun eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä neljä mustalaista saapuu salaa Pariisiin. Mustalaisille on kuitenkin järjestetty väijytys, jota johtaa Claude Frollo -niminen tuomari. Vangituista mustalaisista yksi pääsee karkuun kantaen sylissään salaperäistä nyyttiä. Frollo lähtee jahtaamaan mustalaisnaista luulleen tämän kantavan mukanaan ryöstösaalista. Takaa-ajo päättyy Notre Damen katedraalille, jossa naisen turvapaikanhausta välittämättä Frollo lyö tämän maahan. Naisen pää osuu portaisiin, ja hän kuolee. Mustalaisen kantaman nyytin sisältä paljastuu epämuodostunut vauva, jonka Frollo meinaa heittää kaivoon. Arkkidiakoni on kuitenkin nähnyt tilanteen, ja vedoten Frollon syvään uskoon saa houkuteltua Frollon adoptoimaan vauvan. Frollo suostuu vastahakoisesti arkkidiakonin pyyntöön, ja lähettää vauvan Notre Damen kellotorniin kasvatettavaksi piilossa. Frollo nimeää lapsen Quasimodoksi. 

Vuosia kuluu ja Quasimodosta kasvaa Frollolle kuuliainen kellonsoitosta huolehtiva apuri. Quasimodo kuitenkin halajaa Pariisin kaduille, varsinkin nyt, kun menossa on houkkien juhla. Gargoilien houkuttelemana Quasimodo lähtee juhlimaan houkkien juhlaa, vaikka Frollo ei tätä hänelle sallisi. Juhlissa yleisölle esiintyy kaunis Esmeralda, joka viekoittelevalla tanssillaan saa yhden jos toisenkin miehen sydämen väpättämään. Erityisen kiinnostuneena tanssia seuraavat Quasimodo, Frollo sekä vastanimitetty Frollon kaartin kapteeni Phoebus. Tanssin jälkeen on aika valita houkkien kuningas, ja piiloutumista yrittävä Quasimodo kruunataan yllättäen kuninkaaksi! Quasimodon juhliessa Frollon sotilaat alkavat yhtäkkiä heittelemään tätä mädillä omenoilla, ja pian muukin kansa yltyy pilkkaan ja julmuuteen. Frollo ei auta Quasimodoa tämän pyynnöistä huolimatta, vaan apuun tulee Esmeralda, joka Quasimodon vapautettua syyttää Frolloa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tämän seurauksena Frollo määrää sotilaansa vangitsemaan Esmeraldan, mutta mustalaisnainen pääsee karkuun. Quasimodokin luikkii takaisin Notre Dameen pettyneenä ja surullisena. 

Sotilaiden etsiessä Esmeraldaa nainen pakenee Notre Damen katedraalin suojiin. Siellä hän tapaa kapteeni Phoebuksen, joka ei pidätäkään naista, vaan kertoo Frollolle naisen pyytäneen turvapaikkaa. Esmeraldaa ei siis vangita vankilaan, mutta hänen vankilanaan toimii upea, sotilaiden piirittämä Notre Dame. Rukoillessaan kansalleen apua Esmeralda huomaa Quasimodon, ja seuraa tätä kellotorniin asti. Siellä Quasimodo ja Esmeralda ystävystyvät. Esmeralda kertoo Quasimodolle, ettei tämä ole hirviö, vaikka Frollo niin hänelle väittäisi. Quasimodo auttaa Esmeraldan pakoon katedraalista sotilaiden ohi. Ennen lähtöään Esmeralda antaa Quasimodolle kaulakorun, jonka sanoo olevan kartta mustalaisten piilopaikkaan nimeltä ihmeiden aukio. Esmeralda myös suutelee Quasimodoa poskelle, ja Quasimodo ihastuu naiseen. Onnellisena Quasimodo kaivertaa Esmeraldaa esittävän puunuken tekemäänsä Pariisin pienoismalliin. 

Samaan aikaan oikeustalossa tuomari Frollo kokee tunnontuskia, sillä on pakkomielteisen ihastunut Esmeraldaan, eikä hänen uskonsa salli tällaisia maallisia himoja. Kuullessaan Esmeraldan paenneen katedraalista Frollo määrää etsintäpartioita koko Pariisiin, ja pian koko Pariisi kokee Frollon vihan tulipalojen ja viattomien surmaamisen ja vangitsemisen yhteydessä. Kukaan kidutetuistakaan ei kuitenkaan paljasta Esmeraldan piilopaikkaa. Lopulta Frollo meinaa murhata myllärin perheen sytyttämällä myllyn palamaan. Oikeudentajuinen kapteeni Phoebus ei siedä tätä, vaan pelastaa myllärin perheinen. Tästä Frolloon kohdistuvasta petoksesta johtuen Frollo määrää Phoebuksen vangittavaksi, ja hurjan pakomatkan päätteeksi sotilaiden nuoli osuu Phoebukseen suistaen hänet Seineen. Esmeralda pelastaa Phoebuksen hukkumiselta, ja vie tämän Quasimodon luokse Notre Dameen turvaan. Esmeralda vannottaa Quasimodoa suojelemaan Phoebusta Frollolta. Esmeralda ja Phoebus jakavat keskenään herkän suudelman, joka musertaa rakastuneen Quasimodon sydämen. 

Sillä välin Frollo on keksinyt, että ainoa keino, jolla Esmeralda on päässyt pakoon Notre Damesta, on Quasimodo. Niinpä Frollo menee kuulustelemaan kellonsoittajaa, ja määrää hänen peräänsä varjostajia. Frollo kertoo valheellisesti, että hän olisi löytänyt ihmeiden aukion. Kuullessaan tämän Phoebus houkuttelee Quasimodon kanssaan etsimään ihmeiden aukiota ja varoittamaan mustalaisia tulevasta hyökkäyksestä. He löytävät piilopaikan Pariisin katakombeista, mutta Frollo onkin seurannut heitä sotilaiden kanssa! Sotilaat pidättävät kaikki mustalaiset Esmeralda ja Phoebus mukaan luettuna, ja vangitsevat Quasimodon Notre Damen torniin. Esmeralda määrätään poltettavaksi noitana.  

Kahlittu Quasimodo katsoo katedraalin tornista, kuinka Frollo aikoo murhata Esmeraldan. Gargoilit yrittävät houkutella Quasimodoa pelastamaan Esmeraldan, mutta Quasimodo on vajonnut syvään masennukseen. Rovion syttyessä Esmeraldan ympärille Quasimodo kuitenkin raivostuu, katkoo rautakahleensa ja pelastaa tajuttoman naisen Frollon suureksi harmiksi. Quasimodo kantaa Esmeraldan Notre Damen torniin, ja Frollo määrää sotilaat hyökkäämään katedraaliin. Phoebus pääsee vapaaksi häkistään, jolloin hän vapauttaa kaikki vangitut mustalaiset ja yllyttää pariisilaiset nousemaan kapinaan julmaa Frolloa vastaan. Alkaa hurja taisto Notre Damen katedraalin aukiolla, jossa taistelevat niin mustalaiset, sotilaat, kaupunkilaiset kuin gargoilitkin. Lopulta Frollo pääsee murtautumaan sisään Notre Dameen, ja hän yrittää murhata Quasimodon. Kaksintaistelun ohessa Frollo paljastaa vihdoin Quasimodolle murhanneensa tämän äidin. Tajuton Esmeralda herää ja auttaa Quasimodoa pakenemaan Frollon miekkaa. Lopulta kivigargoili Frollon alla murtuu, ja hän tippuu alas kuolemaansa. Myös Quasimodo tippuu alas, mutta Phoebus saa hänet kiinni katedraalin alemmalta tasolta. 

Esmeralda juoksee Phoebuksen ja Quasimodon luokse onnellisena, ja Quasimodo antaa siunauksensa Esmeraldan ja Phoebuksen suhteelle. Aamun valjetessa Esmeralda ja Phoebus astuvat ulos katedraalista julistamaan sorrosta vapautumista koko Pariisin eteen. Esmeralda hakee katedraalin varjoissa piileksivän pelästyneen Quasimodon kansan eteen. Pieni tyttö tulee varovasti katsomaan Quasimodoa lähempää, ja Quasimodon hellyyden nähdessään pariisilaiset hyväksyvät viimein kellonsoittajan joukkoonsa ja juhlivat häntä sankarina. Lopussa Clopin antaa vielä katsojien pohdittavaksi kysymyksen, kumpi on hirviö ja kumpi mies, Frollo vai Quasimodo? 

Notre Damen kellonsoittaja on Disneyn 34. klassikko, ja se sai ensi-iltansa vuonna 1996. Elokuva perustuu Victor Hugon vuonna 1831 kirjoittamaan kirjaan Pariisin Notre-Dame. Disneyn elokuva mukailee melko hyvin Hugon alkuperäisteosta, mutta löytyy teoksista eroavaisuuksiakin. Kirjassa esimerkiksi Esmeralda saa turvapaikan Notre Damen katedraalista, mutta hänet sinne avustaa Quasimodo (ei Phoebus), ja hänet pois sieltä hakevat kuninkaat sotilaat (ei Quasimodo). Kirjassa Frollo on kirkossa työskentelevä arkkidiakoni, ei tuomari. Kirjan lopussa Esmeralda kuolee hirttopuuhun syytettynä noituudesta, ja tämän takia Quasimodo työntää Frollon alas Notre Damen katedraalin korkeuksista. Isäntänsä tapettuaan Quasimodo menee Esmeraldan ruumiin viereen makaamaan, ja makaa siinä niin pitkään kunnes kuolee nälkään. On ihan ymmärrettävää, että Disney on yksinkertaistanut Hugon kirjoittamia monimutkaisia juonikuvioita sekä muuttanut Hugon karmaisevan lopun valoisammaksi. Disney on suunnannut animaatioelokuvansa ensisijaisesti lapsille, joille elokuvan päähenkilöiden kuolema lopussa olisi järkyttävä kokemus. 


Notre Damen kellonsoittajan päähenkilönä häärii kelloja soittava Quasimodo. Quasimodo on hyvin traaginen hahmo jo hänen menneisyytensä takia; hän menetti vanhempansa jo vauvana ja joutui Frollon ”pakkoadoptioon”. Quasimodo on koko ikänsä asunut vankina Notre Damen katedraalissa, eikä ole koskaan päässyt sieltä sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kuin Frollon kanssa. Frollon sanojen takia Quasimodo pitää itseään hirviönä, jota muut ihmiset eivät huolisi joukkoihinsa. Hän kuitenkin halajaisi kovasti tutustumaan Pariisin elämään, ja kokeekin kovaa sisäistä kamppailua oman tahtonsa ja Frollon tahdon välillä. Elokuvaa katsoessaan voisi myös päätellä, että kolme gargoilia ovat Quasimodon oman mielikuvituksen tuotetta, sillä gargoilit eivät puhu muille ihmisille mitään. Tämä tekisi Quasimodosta vielä entistä surkeamman hahmon, sillä hän olisi joutunut keksimään itselleen ystäviä yksinäiseen kellotorniin. Toisaalta gargoilit puolustavat Notre Damea valloittajia vastaan, liikkuvat ja puhuvat keskenään ja myös Djali-vuohi näkee Hugon (gargoilin) liikkuvan. Niinpä tahdon ajatella, että Quasimodolla on edes jotain valoa yksinäisyytensä keskellä ja gargoilit ovat oikeasti eläviä kivipatsaita. Elokuvan aikana Quasimodo uskaltautuu kuin uskaltautuukin muiden ihmisten seuraan, mutta vastaanotto on järkyttävä. Ainoa ihminen, joka säälii ja välittää Quasimodosta, on Esmeralda (ja Phoebus, mutta sitä Quasimodo ei itse tiedä). Niin Quasimodo ihastuu täyttä päätä tähän ystävälliseen neitoon, mutta rakkaustarina ei suju ihan odotetusti. (Loppu kappale sisältää juonipaljastuksia, varo!) Itse asiassa koko elokuva on Quasimodon kannalta hyvin traaginen ja koskettava, sillä rakkaus ei ota syttyäkseen, oma kasvatti-isä paljastuu julmuriksi ja kaikki menee muutenkin päin seiniä. Onneksi lopussa kiitos seisoo… vaikka katsojalle jää vähän sellainen olo, että noinkohan se Quasimodo hyväksytään kuitenkaan muiden joukkoon lopullisesti. 

Notre Damen kellonsoittajaan naiskauneutta tuo Esmeralda, köyhä mustalainen katutanssija. Esmeraldan kurvikkaista muodoista ja viettelevästä tanssista huolimatta naisen sisällä sykkii hellä ja rakastava sydän. Esmeralda haluaa samat oikeudet kaikille kansalaisille syntyperästä tai ihonväristä huolimatta, ja hän puolustaa heikoimpia sanojaan säästelemättä. Elokuvaan mieskomeutta taas tuo kapteeni Phoebus. Phoebuksella on hyvin samanlaiset arvot kuin Esmeraldalla, ja hän myös haluaa pitää heikoimpien puolta. Ristiriidan kapteenille aiheuttaa se, että hänen esimiehensä tuomari Frollo haluaa sortaa köyhiä, mikä on vastoin Phoebuksen periaatteita. Ristiriitaa esimiehen kanssa aiheuttaa myös Phoebuksen ihastuminen Esmeraldaan. Elokuvan hauskuudesta vastaavat Notre Damessa asustelevat gargoilit Hugo, Victor ja Laverne. Kivipatsaat ehdottelevat Quasimodolle, mitä tämän tulisi tehdä, ja vihjailevat hänelle Esmeraldan ihanuuksista. Gargoileista Hugo ihastuu kovasti Esmeraldan vuoheen, Djaliin. Elokuvan pahis on tuomari Frollo, joka ei siedä erilaisia ihmisiä, eikä varsinkaan mustalaisia. Hän haluaisi hävittää mustalaiset Pariisin kaupungista lopullisesti. Frollo on hyvin uskovainen henkilö, ja kokee tunnontuskia ihastuessaan Esmeraldaan. Mainitsemisen arvoinen sivuhenkilö elokuvasta on vielä Clopin, mustalainen ja katuesiintyjä Esmeraldan lailla. Clopin kertoo meille koko tarinan Notre Damen kellonsoittajasta nukketeatterin avulla. Hän on hyvin ristiriitainen hahmo, sillä kertojana hän näyttäisi pitävän Quasimodon puolia, mutta itse elokuvassa hän kohtelee Quasimodoa julmasti niin houkkien juhlassa kuin ihmeiden aukiolla. 

Notre Damen kellonsoittajasta löytyy samantapaisia aikuismaisia ongelmia, kuin Disneyn edellisestä klassikosta, Pocahontasista. Pocahontasin lailla Notre Damen kellonsoittaja keskittyy rasismiin, jonka ilmentymä tuomari Frollo selkeästi on. Elokuvan hyvikset ovat mustalaisia ja ulkoisesti rumia (paitsi Phoebus), globaalinkin syrjimisen kohteena olevia ryhmiä, joita onneksi elokuvassa ruvetaan puolustamaan. Aikuismainen teema on myös uskonto, jota korostetaan tässä elokuvassa kaikista Disneyn klassikoista eniten. Jos elokuvan tapahtumapaikkana on Notre Damen katedraali, ei katolilaisuutta tietenkään voi ohittaa. Uskonnon varjopuolia esiin tuo Frollo, joka uskoo olevansa synnitön, täydellinen ihminen ja toteuttavansa Jumalan tahtoa maan päällä. Jotenkin Frollolta on vain päässyt unohtumaan lähimmäisenrakkaus johonkin puolitiehen. Frolloa pelottaa aidosti se, että hän joutuu helvettiin, ja niin hän elokuvan alussa adoptoi Quasimodon sovittaakseen aiemmat tekonsa tällä yhdellä hyvällä teolla. Frollo myös pelkää, että Esmeralda viekoittelee hänet turmion tielle, sillä Frollon ”syntiset intohimot” heräävät Esmeraldan tanssiessa houkkien juhlassa. Kaikki tekonsa elokuvassa Frollo tekee äärikatolilaisena mielessään Jumalan ohjeet ja taivaspaikka. Elokuvassa on nähtävillä myös ystävällisempiä uskovia, kuten arkkidiakoni, joka antaa Esmeraldalle hengellistä viitoitusta. Esmeralda itsekin rukoilee elokuvassa, ja käsittää Jeesuksen olleen samanlainen hylkiö kuin mustalaiset. Itse asiassa Esmeraldan rukoillessa mustalaiset korotetaan taas valkoihoisia korkeammalle jalustalle, sillä Esmeralda rukoilee kansansa puolesta, kun pariisilaiset ”eliitti-valkoihoiset” rukoilevat materiaalisten asioiden puolesta. Kaiken lisäksi Notre Damen kellonsoittaja on viimeinen Disneyn elokuvista, jossa käytetään karkeaa kieltä, eli kirosanoja. Toisaalta voisiko kadotuksesta ja helvetistä puhua mainitsematta jälkimmäistä? 

Notre Damen kellonsoittajaa on pidetty yhtenä Disneyn pelottavimmista elokuvista Hiidenpadan ohella. Sinällään Notre Damen kellonsoittaja ei ole minusta pelottava elokuva, sillä siinä ei ole samanlaisia hirveitä otuksia kuin Hiidenpadassa. Sen sijaan elokuvassa käsitellään hyvin rankkoja aiheita, ja ihmisten kidutusta näytetään selkeämmin, tai ainakin niistä puhutaan selkeämmin kuin edellisissä Disney-klassikoissa. Esimerkkeinä mainittakoon Phoebuksen vierailu oikeustalossa, jossa ruoskitaan vankia, Frollon yritys murhata myllärin perhe polttamalla mylly ja ihmeiden aukiolla mustalaisten teloitusaikeet. Eiväthän nuo edellä mainitut ole pahempia tekoja, kuin vaikkapa Mufasan murha, Cruellan ideat dalmatialaisturkista tai Herttakuningattaren päänkatkomisvimma, mutta ehkä Notre Damen kellonsoittajassa näitä teemoja on enemmän kuin muissa Disneyn elokuvissa. Elokuva on myös ehkä enemmänkin ahdistava kuin pelottava, sillä Quasimodon kiusaamista ja suoranaista kidutusta on todella kauheaa katsoa. Voinkin sanoa, että elokuvaa katsoessa jännityksen väreitä minulle aiheuttaa pelkästään kohtaus, jossa Phoebus ja Quasimodo etsivät tietä ihmeiden aukioon, mutta itkua (/ahdistusta) koen monissa Quasimodoon liittyvissä kohtauksissa. Onneksi lastenelokuvassa on onnellinen loppu, joten elokuvan lopussa saa itkeä puolestaan herkistymisestä. 

Musiikin Notre Damen kellonsoittajaan on säveltänyt mestari Alan Menken, ja hän on tehnyt sanoitukset kappaleihin yhdessä Stephen Schwartzin kanssa. Kyseinen parivaljakko teki yhteistyötä jo Pocahontasin laulujen kanssa. Notre Damen kellonsoittaja on toistaiseksi viimeinen Disneyn klassikko, jonka parissa Stephen Schwartz on työskennellyt, joskin hän osallistui näytellyn Lumottu-elokuvan sanoituksiin. Notre Damen kellonsoittaja alkaa upealla laululla Notre Damen kellot, jossa Clopin kertoo elokuvan alkuasetelmat. Kappaleessa käytetään mahtavasti hyödyksi kirkonkellojen soittoa, sekä taustakuoroa laulamassa latinaksi uskonnollisia säkeitä. Latinankielistä taustakuoroa käytetään myös elokuvan muissa kappaleissa, ja se sopiikin minusta hyvin tällaiseen uskontopainotteiseen elokuvaan. Notre Damen kellot kuullaan myös ihan elokuvan lopussa lyhyempänä ja sanoja muokatulla versiona. Toinen laulu on Tuolla (siis nimeltään Tuolla, eikä laulu ole tuolla…), joka alkaa synkissä merkeissä (Frollo laulaa Quasimodolle: ”Sä ruma oot ja muotopuoli, ja tästä syystä muut ei seuraansa suo huoli”…), mutta joka loppuu Quasimodon kaduille sijoittuviin haaveisiin. Kolmas kappale on sekavan oloinen Mullin mallin, jonka Clopin laulaa sekavassa houkkien juhlassa. Neljäs laulu on Esmeraldan laulama rukous Auta, oi Luoja. Viides laulu taasen on Quasimodon laulama kaunis Taivaan valo (josta kuullaan myöhemmin lyhyempi versio), jota seuraa Frollon hyvin ahdistava ja ehkä hieman pelottavakin Helvetin liekit. Seitsemäs laulu on gargoilien Quasimodolle laulama Tää jätkä on, jossa gargoilit kannustavat Quasimodoa kertomaan Esmeraldalle tunteistaan. Kahdeksas laulu on Clopinin laulama Ihmeiden aukio, jossa synkistä sanoista huolimatta on aika hauska melodia. Notre Damen kellonsoittajassa on mielestäni aliarvostetut laulut, sillä oikeastaan kaikissa kappaleissa on todella hyvät melodiat, ja ainakin englanninkieliset sanat ovat hyviä ja ajattelemaan laittavia. Notre Damen kellonsoittajaan sävellettiin enemmänkin lauluja, joista pois jäivät In a Place of Miracles, As Long as There’s Moon ja Someday. Someday tosin kuullaan elokuvan lopputekstien aikana. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista, mutta ei voittanut sitä. 


Notre Damen kellonsoittaja on tehty Disneyn renessanssi-aikakaudella. Disneyn aloittaessa tekemään elokuvaa animaattorit lähtivät Pariisin Disneylandiin, juhuu! Animaattorit eivät kuitenkaan huvitelleet huvipuistossa (tai mistä sitä tietää, jos huvittelivatkin!), vaan kävivät Disneylandista käsin tutustumassa aitoon Notre Dameen lähemmin, jotta itse elokuvaan saataisiin oikea arkkitehtuuri ja katedraalin yksityiskohtia. Animaattorit onnistuivat tässä hyvin, ja katedraali näyttää aidolta ruusuikkunoitaan ja gargoilejaan myöten. Suurin osa elokuvasta on tehty perinteisellä animaatiotavalla, mutta elokuvassa on paljon kohtauksia, joissa käytetään CGI-tekniikkaa. Tietokoneella on tehty muun muassa kaikki Notre Damen kellot, houkkien juhlan konfetit ja suuret väkijoukot pitkin elokuvaa. Suurin osa tietokoneanimaatiosta sopii jo hyvin piirretyn sekaan, mutta elokuvan lopputaistelussa Notre Damen alapuolella aaltoilevasta väkijoukosta näkyy selvästi vielä CGI-animaation osittainen kömpelyys. Mutta on elokuvaa ilo katsoa, ja sen hahmot ovat perinteisen Disneyn näköisiä! 

Notre Damen kellonsoittajaan on piilotettu viittauksia edeltävistä Disney-elokuvista, joita tarkka silmä voi keskeltä elokuvaa nähdä. Suurin osa näistä viittauksista nähdään Quasimodon laulaman Tuolla-laulun aikana. Silloin Kaunottaresta ja Hirviöstä tuttu Belle astelee Pariisin katuja pitkin kirja kädessään, Leijonakuninkaan Pumbaa kannetaan keppiin sidottuna ja Aladdinin taikamattoa ravistellaan tomuista. Aladdiniin viittaa myös vanhus, joka Esmeraldan paetessa houkkien juhlasta vapautuu häkistä päätyäkseen häpeäpaaluun. Tämä vanhus on Jafar pukeutuneena jo Aladdinista tuttuun valeasuunsa. 

Notre Damen kellonsoittaja on menestynyt hyvin maailmalla. Menestyksestä kertoo jo se, että elokuvalle tehtiin vuonna 2002 jatko-osa, joka jatkaa klassikon tarinaa eteenpäin. Elokuvasta tehtiin myös musikaali Saksassa vuonna 1999, joka oli elokuvaan verrattuna paljon synkempi. Musikaalin pitäisi nähdä päivänvalonsa tänä syksynä (2014) Yhdysvalloissa. En ihmettele yhtään, että elokuva on menestynyt, sillä sitä on nautinto katsoa. Elokuvassa on sitä vakavahenkisyyttä, joka saa aikuiskatsojan pohtimaan asioita, mutta tätä ”aikuismaista tylsyyttä” ei ole liikaa, jotta pikkukatsoja tylsistyisi. Kehottaisin kuitenkin aikuista katsomaan elokuvan yhdessä lapsikatsojan kanssa, jotta aikuinen voi tarpeen tullen selittää lapselle elokuvan ahdistavat kohdat. Ja jos elokuvasta ei vakavahenkisyyttä etsi, tuo se ruutuihin ainakin kauniin rakkaustarinan, jännittävän selviytymiskertomuksen sekä keskiaikaisen Pariisin mahtavat maisemat!

”Rauha, rauha! Ajoin partani aamulla!”
”Vai niin. Unohdit leuan.”

- Kapteeni Phoebus ja Esmeralda


3 kommenttia:

  1. Mä todella rakastan tätä elokuvaa. Jo pienenä pidin siitä ja mulla oli itse asiassa kaikki kolme päähenkilöä nukkeina. Valitettavasti Phoebuksen käsi irtosi ja se oli pakko heittää menemään. Rakastin elokuvassa olevaa jännitystä, romantiikkaa ja ennen kaikkea gargoileja jotka olivat aivan hulvattomia. Nyt myöhemmin olen huomannut että samaistun pääsankariin todella voimakkaasti. Olen kerta ollut koulukiusattu. Ja oikeastaan kiitos Esmeraldan mä aloin harrastaa tanssia. Mä olen kyllä nähnyt Notre Damen kellonsoittaja kakkosen mut se ei oikein iskenyt muhun. Siksi mä kirjoitin tarinasta version missä Quasi saa tytökseen mustalaistytön joka on Esmeraldan sisko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Notre Damen kellonsoittajalla on kyllä vannoutuneet faninsa! Eikä mikään ihme, sillä elokuva todella on loistava, ja siinä käsitellään tärkeitä ja vakavia asioita! Mutta voi ei, kenenkään ei kyllä pitäisi kokea kiusaamista! Se on aivan hirveää!!! En ymmärrä, miten ihmiset saattavat kiusata toisia, en vaan ymmärrä sitä! :( Haleja ja jaksamista siis sinulle! Ymmärrän samaistumisesi Quasimodoon tuon taustan perusteella täysin.

      Ihana, miten Disney-elokuvat inspiroivat ihmisiä tekemään asioita, esimerkiksi sinut aloittamaan tanssin! Ja minut kirjoittelemaan tätä blogia. ;) Mahtavaa, Disney! Voi ei, vai kävi Phoebukselle köpelösti! XD Minulla oli myös Esmeralda-barbie, ja siltä taisi itse asiassa irrota pää, jonka takia se piti heittää menemään. XD Minä en ole vielä Notre Damen kellonsoittaja 2 nähnyt, mutta minulla on vahvat ennakkoluulot elokuvan tasoa kohtaan... Onpas kiva, että kirjoitit sitten oman jatkon elokuvan tarinalle, kun virallinen versio ei napannut. Onnellisesti käy tarinassasi Quasimodolle! :)

      Poista
    2. Kiitti :). Jos ihan tarkkoja ollaan niin mä kirjoitin siitä alkuperäisestä leffasta uuden version silleen et siin on se mun oma hahmoni. Tytön nimi on Kreeta ja hän on melkein yhtä tulinen tyttö kuin Esmeralda. Ja jos suoraan sanon tuomarin käskeminen hypätä Seineen on pienempi paha kuin sylkäisy päin naamaa XD

      Poista