Nyt jatkuu The Voice of Disneyn voiton kunniaksi Pocahontasin musiikista kirjoitettu teksti. Jos et ole lukenut tekstin ykkösosaa (julkaistu eilen), lue se ensin ennen kuin alat lukemaan tätä. Ja tekstihän jatkuu laulujen analyysilla siitä kohdasta, mihin eilen jäimme.
Savages (Part 1) / Villejä,
villejä
Esittäjä: David Odgen Stiers, Jim
Cummings ja kuoro TAI Veikko Honkanen, Tapani Perttu ja kuoro
Savages-laulu lauletaan elokuvassa kohdassa, jossa intiaanit ja
englantilaiset valmistautuvat sotaan keskenään. Laulussa näiden kahden vastakkaisen
puolen mielipiteet toisistaan tulevat hyvin selkeästi esille, kun molemmin
puolin haukutaan toisia. Englantilaiset haukkuvat intiaaneja likaisiksi
pakanallisiksi (”filthy little heathens”),
tuholaisiksi (”vermin”) ja
paholaisiksi (”dirty shrieking devils”).
Ratcliffen mukaan intiaanit ovat hyviä vain kuolleina (”they’re only good when dead”) ja heidät pitää ajaa pois
englantilaisten rannoilta (”Drive them
from our shore!”). Intiaanit haukkuvat englantilaisia demoneiksi (”the paleface is a demon”) ja tappajiksi
sisintä myöten (”killers at the core”).
Powhatanin mukaan englantilaiset tuntevat ainoastaan ahneutta (”the only thing they feel at all is greed”),
heidän sisällään on vain tyhjyyttä (”there’s
emptiness inside”) eivätkä he varmaan edes vuoda verta (”I wonder if they even bleed”). Molemmat
sodan osapuolet haukkuvat toisiaan villeiksi (”They’re savages! Savages!”), jotka ovat tuskin ollenkaan ihmisiä (”barely even human”).
Laulu on hyvin ennakkoluuloinen,
rasistinen sekä syrjivä, ja se käsittelee muukalaispelkoa ja jopa kansanmurhaa.
Toisaalta laulu tuo hyvin esille sen, miten molemmat osapuolet ajattelevat
toisistaan kauheuksia, koska eivät tunne toisiaan ollenkaan. Erilaisuus
kohdistuu tässä laulussa nimenomaan erivärisiin ihoihin: toisilla on punertava
iho (”their skin’s a hellish red”) ja
toisilla vaalea (”the paleface” ja ”that milky hide”). Kumpikaan osapuoli ei
siis lopulta ole toista parempi, sillä niin intiaaneilla kuin
englantilaisillakin on aivan kauheita ajatuksia. Sodan mielettömyys ja
ajatusten mustavalkoisuus tuodaan ilmi säeparissa, jossa lauletaan: ”They’re not like you and me, which means
they must be evil.” Erilaisuus nähdään siis pahuutena. Laulun sanat
osoittavat ironisesti sen, miten mieletöntä sotiminen tai muukalaispelko on.
Ja kuinka ollakaan: vaikka on
sävelletty hieno laulu, joka tuo ilmi muukalaisvastaisuuden molempien
osapuolten vääryyden, on laulu saanut silti kritiikkiä siitä, että se on liian
rasistinen natiiveja amerikkalaisia kohtaan. Ei kai tässä voi muuta todeta kuin
sen, että nämä kriitikot ovat kuunnelleet vain puolet laulun sanoista, jos
sellaista väittävät. :P Suomenkielinen versio kulkee hyvin samoja ratoja
englanninkielisen version kanssa. Laulussa on myös havaittavissa yhtenäisyyksiä
Kaunottaren ja Hirviön Mob Songin
kanssa. Savages-laulussa lauletaan,
että koska toiset ovat erilaisia, ovat he pahoja tai heihin ei voi luottaa. Mob Songissa taas todetaan, ettei näin
moni ranskalainen voi olla väärässä: ”And
fifty Frenchmen can’t be wrong, let’s kill the beast!” Ironista, miten
ironiset nämä laulut ovat.
Savages (Part 2) / Villejä,
villejä (reprise)
Esittäjä: Judy Kuhn, David Odgen
Stiers, Jim Cummings ja kuoro TAI Tapani Perttu, Veikko Honkanen, Arja Koriseva
ja kuoro
Savages-laulun toisessa osassa mukaan englantilaisten ja intiaanien
vuorolauluun tulee myös Pocahontas. Savages
(Part 1) –laulussa uhkaavaa tunnelmaa lauluun toi nopea ja matala rytmi,
joka pysyi samana koko laulun ajan. Sama rytmi jatkuu Savages (Part 2):ssa, mutta laulun toisinnossa laulun melodia ei
ole niin yhtenäinen kuin ensimmäisessä. Ensimmäisessä laulussa intiaanit ja
englantilaiset lauloivat vuorotellen kaikessa sovussa pitempiä pätkiä, joiden
melodiasta sai kivasti kiinni. Nyt laulun toisinnossa laulu ei tunnu ollenkaan
niin yhtenäiseltä, vaan eri henkilöt laulavat sinne tänne lyhyitä
melodianpätkiä, joiden musiikillinen teema vaihtelee melkein koko ajan. Tämä
”sekasortoisuus” luo kappaleeseen sodan uhkaavuutta ja mielettömyyttä. Välillä
intiaanit ja englantilaiset laulavat erikseen, välillä he laulavat Savages (Part 1):stä tuttuja teemoja
yhtä aikaa, välillä Pocahontas laulaa omia sävelmiään muiden päälle. Ja tämä
kaikki vuorolaulu, eri teemat, teemojen toistuminen ja päällekkäin laulaminen
tekevät laulusta aivan mahtipontisen kokonaisuuden, joka vie elokuvan tarinan
huippukohtaansa. Laulu on aivan täydellinen alustus sitä seuraavalle
kohtaukselle, joten voisinkin sanoa, että laulu on kerrassaan täydellinen
paketti!
Savages (Part 2) –laulussa niin intiaanit kuin englantilaiset
jatkavat toistensa haukkumista todella rajuin sanankääntein. Haukkumisen ohella
sodan eri osapuolet pohtivat jo, mitä kauheuksia tekevät toisilleen: he muun
muassa katsovat toisten kuolevan (”We
will see them dying in the dust.”) ja tuhoavat koko rodun (”Destroy their evil race, until there’s not a
trace left.”). Hui hui hyi! Aika hurjat sanat ajatellen sitä, että kyseessä
on koko perheen elokuva. Onneksi tässä laulun toisinnossa mukaan tulee
Pocahontas rauhaa ja rakkautta korostavine sanoineen laulun hurjuutta
tyynnyttämään. Sotajoukkioiden ja Pocahontasin sanat esittävät hienosti kahden
eri näkökulman vastakkainasettelun: sota vai rauha, viha vai rakkaus.
Pocahontasin laulamat melodiat
ovat muunnelmia laulujen Colors of the
Wind ja Steady As the Beating Drum
–melodioista. Pocahontas aloittaa laulunsa toteamalla, ettei hän tiedä, mitä
hänen pitäisi tehdä, mutta hänen tulee silti yrittää: ”I don’t know what I can do, still, I know I’ve got to try.”
Tiedämme neidon aiemmasta juttutuokiosta Kaarnamuorin kanssa, että Pocahontas
yrittää estää sodan alkamisen. Syyn tälle Pocahontas laulaa laulun lopussa: hän
pelkää kaiken rakastamansa kuolevan. Tällä Pocahontas viittaa tietenkin
intiaaniheimoonsa ja isäänsä Powhataniin, rakastajaansa John Smithiin sekä
ympäröivään luontoon, johon sota varmasti jättäisi jälkensä. ”Is the death of all I love carried in the
drumming of war?” Laulun aikana Pocahontas pyytää itselleen voimia
luonnonvoimilta. Hän toivoo, että vuori auttaa hänen sydäntään olemaan vahva (”mountain, help my heart be great”),
kotkaa auttamaan häntä olemaan nopea (”eagle,
help my feet to fly”) ja luonnon henkiä estävän häntä myöhästymästä (”spirits of the earth and sky - - please
don’t let it be too late”).
If I Never Knew You
If I Never Knew You on rakkauslaulu, joka sävellettiin Pocahontasia varten. Laulun piti soida
kohtauksessa, jossa John Smith on vangittu ja Pocahontas tulee kohtaamaan
miehen viimeistä kertaa ennen tämän teloitusta. Laulu sävellettiin ja
äänitettiin, ja kohtauksesta animoitiin noin 90%. Elokuvan testinäytöksissä
koeyleisön (joka koostui lapsista) mielenkiinto ei kuitenkaan pysynyt
elokuvassa laulun aikana, joten laulu päätettiin poistaa. Päätöksen teki itse
säveltäjä Alan Menken, sillä hänenkin mielestään laulu hidasti elokuvan tahtia.
Kaiken lisäksi pian mahdollisen rakkauslaulun jälkeen olisi soinut seuraava
laulu Savages, jolloin laulujen
välinen aika olisi ollut ehkä yleisön mielestä turhauttavan pieni. Rakkauslaulun
melodia soi kuitenkin monta kertaa elokuvan aikana taustalla. Alkuperäisessä
elokuvassa If I Never Knew You –laulu
kuullaan elokuvan lopputekstien aikana pop-versiona Jon Secadan ja Shanicen
laulamana. Vuonna 2005 laulu lisättiin Pocahontasin
10-vuotis juhlajulkaisuun DVD:lle loppuuntehtyine animaatioineen.
If I Never Knew You –laulun sanoitusta käsittelin The Voice of Disney –kisan aikana (voit
lukea laulusta lisää tästä).
If I Never Knew You –laulun ohella Pocahontasiin sävellettiin muitakin lauluja, jotka eivät päässeet
lopulliseen elokuvaan asti. Suurin osa näistä lauluista sävellettiin
kohtaukseen, jossa Pocahontas ja John Smith kohtaavat toisensa ennen Kocoumin
saapumista paikalle. Eräs lauluista oli In
the Middle of the River, josta on puhttu The Voice of Disneyn aikana (lue tästä). Poistetussa First to Dance –laulussa Kaarnamuori
olisi laulanut Johnille ja Pocahontasille siitä, miten pienistä teoista seuraa
suuria asioita. Laulu oli kuitenkin liian iloinen suhteutettuna siihen, mitä sen
jälkeen tapahtuu Kocoumille. Samasta syystä myös toinen laulu, Powerful Magic, poistettiin samaisesta
kohtauksesta. Alan Menken on
kertonut, että he yrittivät Schwartzin kanssa lisätä huumoria elokuvaan näiden
laulujen avulla, mutta hauska laulu ei vain sopinut elokuvan vakavaan tyyliin.
”We wrote a song for Grandmother Willow
to try to add some comedy, but we just couldn’t. The only other option would
have been to give a song to the pug and the raccoon, and they don’t even speak!”
Laulujen teemat
Millä tavalla Pocahontasin laulut kytkeytyvät
toisiinsa ja mitä teemoja lauluissa käsitellään? Tähän kysymykseen vastaaminen
muodostui yllättävän helpoksi laulujen analyysin myötä, sillä niitä
kirjoittaessani elokuvan musiikista suorastaan pomppasi kasvoilleni kaksi
hyvinkin selkeää teemaa. Teemat, jotka toistuvat läpi elokuvan musiikin, ovat
luonto sekä eroavaisuudet ja niiden perusteella tapahtuva vastakkainasettelu. Eroavaisuuksista
johdetaan yhteys kuitenkin lopulta siihen, kuinka samanlaisia ja tasa-arvoisia
me kaikki olemme.
Luonnon kunnioitus tai sen
kaltoinkohtelu tulevat esille monessa elokuvan laulussa. Colors of the Windiä voisi sanoa ”luonnonsuojelukappaleeksi”, koska
siinä Pocahontas kehottaa John Smithiä nauttimaan luonnon antimista niiden
kuluttamisen ja niistä hyötymisen sijaan. Laulussa tuodaan esille luonnon ja
sen eläimistön monimuotoisuus ja tärkeys, ja se, että olemme kaikki tällä
planeetalla yhteydessä kaikkeen. Kaikilla on elämä ja henki sisällään. Laulussa
Steady As the Beating Drum kerrotaan
yleisesti intiaanien suhteesta luontoon ja siitä, miksi luonto on intiaaneille
niin tärkeä. Steady As the Beating Drum
(reprise)- ja Just Around the
Riverbend –lauluissa luonnosta poimittujen aiheiden avulla viitataan
henkilöiden toiveisiin ja haaveisiin. Ensimmäisessä laulussa Powhatan tahtoo
Pocahontasin olevan vakaa ja vahva niinkuin joki, toisessa laulussa Pocahontas
haluaa olla villi ja vapaa niinkuin joki. Listen
With Your Heart –laulujen luontoyhteys löytyy yhden vertauksen (”Let it break upon you, like a wave upon a
sand.”) ohella siitä, että laulut laulaa puhuva puu. Myös laulussa Savages (Part 2) Pocahontas pyytää itselleen
apua erilaisilta luontoon liittyviltä asioilta.
Mine, Mine Mine –laulussa lauletaan siitä, kuinka englantilaiset
haluavat kaivaa maan alta kalleuksia. Luonnon kunnioituksesta ei ole laulussa
puhettakaan, ja erityisesti elokuvan animaatiossa näytetään, miten puita kaadetaan
surutta ja maahan kaivetaan järjettömiä kuoppia. Ratcliffe toteaa kyllä
laulussa ympäristön olevan kaunista, mutta vain ansaitsemismielessä: ”This beauty untold - - it all can be sold!”
John Smith laulaa laulussa luonnosta edes hieman kunnioittavammin, sillä hän
kertoo koko ikänsä etsineensä näin villiä maata, jossa pääsee kokemaan
seikkailuja sen (maan/luonnon) kesyttämisellä. (”All of
my life, I have searched for a land like this one. A wilder, more challenging
country I couldn’t design. - - In a land I can claim, a land I can tame, the
greatest adventure is mine!”)
Tästä pääsemmekin Pocahontasin lauluissa ilmenevään
vastakkainasetteluun. Suurimmat eroavaisuudet nähdään tietysti kahden eri
kulttuurin välillä: intiaanien ja englantilaisten. Erot tulevat näkyviin edellä
mainitussa luontokäsityksessä: intiaanit kunnioittavat luontoa, englantilaiset
haluavat vain hyötyä siitä. Elokuvan ensimmäisissä lauluissa pohjustetaan jo
tätä vastakkainasettelua. The Virginia
Company –lauluissa esitellään uuteen maailmaan seilaavat englantilaiset, ja
heidän uskonsa Jumalaan sekä tavoittelunsa kullan ja maineen pariin (”for glory, God and gold”). Laulun
repriisissä uudisasukkaat laulavat vielä siitä, että jos he tapaavat intiaanin,
he tappavat sen: ”We’ll kill ourselves an
injun, or maybe two or three.” Steady
As the Beating Drum –laulussa esitellään taas intiaanien luonnonläheinen
elämäntapa ja usko Suuren Henkeen ja äiti maahan. Rotujen välinen
vastakkainasettelu on suurimmillaan Savages
–laulussa, jossa nämä kaksi ihmisryhmää haukkuvat toisiaan ja valmistautuvat
sotaan toisiaan vastaan. Eroavaisuuksistaan huolimatta laulu tuo esiin myös
sen, kuinka samanlaisia kumpikin ihmisjoukko on, sillä molemmat ajattelevat
vastapuolen olevan villejä ja paholaisia tulvillaan.
Lauluissa esiin tuotava
vastakkainasettelu ei kuitenkaan lopu roturistiriitoihin, vaan eroavaisuuksia
tuodaan esille myös Pocahontasin ja elokuvan muiden hahmojen välillä. Ensinnäkin
Pocahontasin ja hänen isänsä käsitys Pocahontasin tulevaisuudesta on erilainen.
Powhatan toivoo tyttärensä olevan vakaa kuin joki laulussa Steady As the Beating Drum (reprise). Tällä Powhatan tarkoittaa
toivovansa Pocahontasin naivan Kocoumin ja kulkevan heimon perinteitä pitkin.
Pocahontasin mielestä joki ei ole kuitenkaan ollenkaan vakaa, vaan villi ja
eteenpäin suuntaava. Pocahontas tietää, että elämä voi kuljettaa hänen eteensä
ties mitä seikkailuja, eikä hän halua jäädä paikalleen toteuttamaan isänsä tahtoa,
koska niin vain kuuluisi tehdä. Pocahontas tahtoo olla vapaa. Tämän ajatuksensa
neito tuo esille laulussa Just Around the
Riverbend. Jos Powhatan ja Pocahontas ovat eri mieltä joen olemuksesta, ei
ole ihme, että he ovat eri mieltä englantilaisten saapumisesta heidän
rannikolleen. Pocahontas haluaa tutustua valkoihoisiin, Powhatan pitää heitä
automaattisesti pahoina ihmisinä. Voimme siis aavistella elokuvan alkupuolella
olevien laulujen perusteella senkin, että intiaanipäällikkö ja tytär joutuvat
napit vastakkain jossain elokuvan vaiheessa.
Pocahontasin haavelaulu Just Around the Riverbend tuo esille
neidon eroavaisuuden kuvernööri Ratcliffeen. Pocahontasin haavelaulun
kuultuamme kuulemme pian laulun Mine,
Mine, Mine, joka on kuvernööri Ratcliffen haavelaulu. Ratcliffe haaveilee
vallasta ja mammonasta ja kunniasta – asioista, joita Pocahontas ei ollenkaan
ymmärrä tai tahdo itselleen. Pocahontasin ja Ratcliffen lauluissa tulee ilmi
myös hahmojen ristiriita, joka kulkee käsi kädessä eri kulttuurien ristiriidan
kanssa: Pocahontas kunnioittaa luontoa, Ratcliffe pitää luonnosta vain koska
voi rikastua sen avulla. Laulussa Colors
of the Wind Pocahontas myös laulaa suoraan John Smithille heidän
eroavaisuuksistaan, jotka kulkevat nekin samaa rataa kulttuurien
eroavaisuuksien kanssa.
Pocahontasissa tuodaan erottelusta huolimatta esille ajatus siitä,
että olemme kaikki tasa-arvoisia keskenämme. Yhtäkään rotua, ihmistä tai
olentoa ei saisi nostaa toisen yläpuolelle, kuten Pocahontas laulaa laulussa Colors of the Wind: ”And we are all connected to each other.”
Samaisessa laulussa Pocahontas opettaa, ettei sillä ole väliä, minkä värinen
ihomme on, ja että oppimalla tuntemaan ihmisen (kävelemällä hänen kengissään)
huomaamme oppivamme uusia asioita. Savages-laulussa
lauletaan, että kaikki erilainen on pahaa ja epäluotettavaa. Ja siitähän se
rasistisuus tai vaikkapa sovinistisuus syntyy, kun pelkäämme erilaisia ihmisiä
emmekä tutustu heihin kunnolla. Kaikki saisimme ottaa siis oppia Pocahontasin
viisaista sanoista, ja oppia maalaamaan värein tuulen. :)
1. Colors of the Wind / Tuulen värit
2. Just Around the Riverbend / Virta minne veneen vie
3. Savages (Part 2) / Villejä, villejä (reprise)
Minun suosikkitaustamusiikit Pocahontasista:
1. Farewell
2. Grandmother Willow
3. Percy’s Bath
Mitkä ovat sinun suosikkilaulusi Pocahontasista? Jaksoitko lukea kirjoittamani tekstin kokonaan? Entä oletko samaa mieltä laulujen yhtenäisistä teemoista, vai jäikö minulta joku teema käsittelemättä?
Toinen mun suodikki biisi Pocahontasissa taitaa olla Villejä vaik mä osaan sen vain osittain mut muuten se on tosi hieno kappale :)
VastaaPoistaKyseessä on aivan loistava kappale! Itsekään en kyseisen laulun sanoja muista kokonaisuudessaan. Muutenkin monet pahiksen laulamat laulut Disney-elokuvista ovat sellaisia, joiden sanat eivät jää päähän. Mistähän sekin johtuu...
PoistaKiitos kattavasta esittelystä! Kuinka paljon elokuvan sanoma avautuukaan pelkästään laulujen kautta. Pocahontas on yksi suosikkielokuviani, ehkä eniten sen takia että päähenkilö etsii itseään ja paikkaansa, ei suostu siihen muottiin mitä hänelle tarjotaan vaan seuraa sydäntään. Pidän myös siitä, ettei rakkaus ole tässä kliseistä, vaan rakastavaiset joutuvat lopuksi eroamaan.
VastaaPoistaColors of the Wind toimii niin monella tapaa, että suosikiksihan se nousee!
Olepa hyvä! Ja sanopa muuta, elokuvan sanoma aukeaa kyllä todella paljon laulujen perusteella! Ihan alkoi tätä kirjoittaessa tehdä mieli kirjoittaa muistakin Disneyn elokuvista vastaavat... mutta oli kirjoittaminen sen verran iso urakka, että ehkä en ala. :) Pocahontasissa on mainio sanoma, ja itsekin pidän tuosta, että katsojille esitetään välillä myös traaginen rakkaustarina.
PoistaHuh, hurjan kirjoitustyön olet tehnyt, mutta kiitos siitä! Oli tosi kiinnostava lukea sitå. Hienoja teemoja elokuvassa käsitellään, niin erittäim läheisiä itselleni, että ihan mietin miksi nukahdin silloin kerran.. XD Minua jäi mietityttämään, miten alkuperäiskansat suhtautuivat elokuvaan. Heidän kulttuuriaan on kuitenkin aika vapaasti hyödynnetty ja muunneltu. Onko sulla tästä tietoa vai ohitinko vahingossa tämän kohdan tekstistä?
VastaaPoistaOle hyvä, kiva että pidit tämän lukemisesta! :) Alkuperäiskansojen suhtautumista elokuvaan en käsitellyt tässä tekstissä, aiheesta olen kirjoittanut pari lausetta Pocahontasin elokuva-arvostelussa. Elokuvan teon aikana useilta natiiveilta amerikkalaisilta kysyttiin neuvoja intiaanien elämäntapojen kuvaukseen yms. (ihan niinkuin Vaianankin teossa), ja elokuvan tekijät pyrkivät olemaan mahdollisimman kulttuurisensitiivisiä. Silti elokuvan ilmestymisen aikaan jotkut natiivit amerikkalaiset pitivät elokuvasta välittyvää intiaanikuvaa vääränä ja heidän kulttuurinsa hyväksikäyttämisenä. Ja elokuvaa on kritisoitu myös kovasti sen rasistisuudesta (mistä puhuinkin tässä tekstissä) ja siitä, ettei se ole historiallisesti paikkansa pitävä. Mutta joidenkin intiaanien mielestä kyseessä on paras kuvaus intiaaneista, mitä Hollywood-elokuvissa on nähty. Että varmasti riippuu mielipide ihan siitä, keneltä kysyy.
PoistaSelvä, niin tuskinpa sitä yhtenäistä vastausta ikinä tulisikaan. Yksilö on aina yksilö vaikka kuuluisikin yhteisöön! Kiitos vastauksesta!
PoistaOlepa hyvä! :)
PoistaNäiden tekstien lukemiseen pitikin varata hieman enemmän aikaa, mutta erittäin mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa jälleen kerran! Pocahontasin musiikista huomaa panostuksen ja se on hienoa kuunneltavaa, mutta olen silti unohtanut monien kappaleiden olemassaolon :D. Ehkä se pistetään sen piikkiin, että olen katsonut kyseisen elokuvan vain kerran? Pitää ehdottomasti katsoa Pocahontas jossain kohtaa uudestaan...
VastaaPoistaHihii! Hyvä että et tekstejä ihan sivusilmällä selaillutkaan, niiden kirjoittamisessa meni nimittäin sen verran aikaa ja tarmoa että huhhuh. XD Minulla itselläni on lapsesta asti ollut Pocahontasin soundtrack (cd), jota olen aina silloin tällöin kuunnellut, ja musiikki on sen myötä tullut itselleni todella tutuksi ja läheiseksi. Suosittelen kyllä katsomaan elokuvan toisen ja kolmannenkin kerran, sen verran vaikuttava teos on kyseessä. :)
PoistaRatcliffen suomenkielinen lauluääni Villejä(Savages) kappaleen alussa on Reijo Salminen, laulaja ja imitaattori, Veikko Honkanen vetää Ratcliffen lauluosuudet lauluissa Kaiva, Kaiva(Mine, mine, mine) ja Villejä (Savages) osa 2:ssa eli repriisissä. Pitäisi näkyä lopputekstien jälkeisissä suomenkielisten laulujen tiedoissa.
VastaaPoista