Colors of the Wind, 2/2

Nyt jatkuu The Voice of Disneyn voiton kunniaksi Pocahontasin musiikista kirjoitettu teksti. Jos et ole lukenut tekstin ykkösosaa (julkaistu eilen), lue se ensin ennen kuin alat lukemaan tätä. Ja tekstihän jatkuu laulujen analyysilla siitä kohdasta, mihin eilen jäimme.  

Savages (Part 1) / Villejä, villejä

Esittäjä: David Odgen Stiers, Jim Cummings ja kuoro TAI Veikko Honkanen, Tapani Perttu ja kuoro

Savages-laulu lauletaan elokuvassa kohdassa, jossa intiaanit ja englantilaiset valmistautuvat sotaan keskenään. Laulussa näiden kahden vastakkaisen puolen mielipiteet toisistaan tulevat hyvin selkeästi esille, kun molemmin puolin haukutaan toisia. Englantilaiset haukkuvat intiaaneja likaisiksi pakanallisiksi (”filthy little heathens”), tuholaisiksi (”vermin”) ja paholaisiksi (”dirty shrieking devils”). Ratcliffen mukaan intiaanit ovat hyviä vain kuolleina (”they’re only good when dead”) ja heidät pitää ajaa pois englantilaisten rannoilta (”Drive them from our shore!”). Intiaanit haukkuvat englantilaisia demoneiksi (”the paleface is a demon”) ja tappajiksi sisintä myöten (”killers at the core”). Powhatanin mukaan englantilaiset tuntevat ainoastaan ahneutta (”the only thing they feel at all is greed”), heidän sisällään on vain tyhjyyttä (”there’s emptiness inside”) eivätkä he varmaan edes vuoda verta (”I wonder if they even bleed”). Molemmat sodan osapuolet haukkuvat toisiaan villeiksi (”They’re savages! Savages!”), jotka ovat tuskin ollenkaan ihmisiä (”barely even human”). 

Laulu on hyvin ennakkoluuloinen, rasistinen sekä syrjivä, ja se käsittelee muukalaispelkoa ja jopa kansanmurhaa. Toisaalta laulu tuo hyvin esille sen, miten molemmat osapuolet ajattelevat toisistaan kauheuksia, koska eivät tunne toisiaan ollenkaan. Erilaisuus kohdistuu tässä laulussa nimenomaan erivärisiin ihoihin: toisilla on punertava iho (”their skin’s a hellish red”) ja toisilla vaalea (”the paleface” ja ”that milky hide”). Kumpikaan osapuoli ei siis lopulta ole toista parempi, sillä niin intiaaneilla kuin englantilaisillakin on aivan kauheita ajatuksia. Sodan mielettömyys ja ajatusten mustavalkoisuus tuodaan ilmi säeparissa, jossa lauletaan: ”They’re not like you and me, which means they must be evil.” Erilaisuus nähdään siis pahuutena. Laulun sanat osoittavat ironisesti sen, miten mieletöntä sotiminen tai muukalaispelko on. 

Ja kuinka ollakaan: vaikka on sävelletty hieno laulu, joka tuo ilmi muukalaisvastaisuuden molempien osapuolten vääryyden, on laulu saanut silti kritiikkiä siitä, että se on liian rasistinen natiiveja amerikkalaisia kohtaan. Ei kai tässä voi muuta todeta kuin sen, että nämä kriitikot ovat kuunnelleet vain puolet laulun sanoista, jos sellaista väittävät. :P Suomenkielinen versio kulkee hyvin samoja ratoja englanninkielisen version kanssa. Laulussa on myös havaittavissa yhtenäisyyksiä Kaunottaren ja Hirviön Mob Songin kanssa. Savages-laulussa lauletaan, että koska toiset ovat erilaisia, ovat he pahoja tai heihin ei voi luottaa. Mob Songissa taas todetaan, ettei näin moni ranskalainen voi olla väärässä: ”And fifty Frenchmen can’t be wrong, let’s kill the beast!” Ironista, miten ironiset nämä laulut ovat. 

Savages (Part 2) / Villejä, villejä (reprise)

Esittäjä: Judy Kuhn, David Odgen Stiers, Jim Cummings ja kuoro TAI Tapani Perttu, Veikko Honkanen, Arja Koriseva ja kuoro

Savages-laulun toisessa osassa mukaan englantilaisten ja intiaanien vuorolauluun tulee myös Pocahontas. Savages (Part 1) –laulussa uhkaavaa tunnelmaa lauluun toi nopea ja matala rytmi, joka pysyi samana koko laulun ajan. Sama rytmi jatkuu Savages (Part 2):ssa, mutta laulun toisinnossa laulun melodia ei ole niin yhtenäinen kuin ensimmäisessä. Ensimmäisessä laulussa intiaanit ja englantilaiset lauloivat vuorotellen kaikessa sovussa pitempiä pätkiä, joiden melodiasta sai kivasti kiinni. Nyt laulun toisinnossa laulu ei tunnu ollenkaan niin yhtenäiseltä, vaan eri henkilöt laulavat sinne tänne lyhyitä melodianpätkiä, joiden musiikillinen teema vaihtelee melkein koko ajan. Tämä ”sekasortoisuus” luo kappaleeseen sodan uhkaavuutta ja mielettömyyttä. Välillä intiaanit ja englantilaiset laulavat erikseen, välillä he laulavat Savages (Part 1):stä tuttuja teemoja yhtä aikaa, välillä Pocahontas laulaa omia sävelmiään muiden päälle. Ja tämä kaikki vuorolaulu, eri teemat, teemojen toistuminen ja päällekkäin laulaminen tekevät laulusta aivan mahtipontisen kokonaisuuden, joka vie elokuvan tarinan huippukohtaansa. Laulu on aivan täydellinen alustus sitä seuraavalle kohtaukselle, joten voisinkin sanoa, että laulu on kerrassaan täydellinen paketti! 

Savages (Part 2) –laulussa niin intiaanit kuin englantilaiset jatkavat toistensa haukkumista todella rajuin sanankääntein. Haukkumisen ohella sodan eri osapuolet pohtivat jo, mitä kauheuksia tekevät toisilleen: he muun muassa katsovat toisten kuolevan (”We will see them dying in the dust.”) ja tuhoavat koko rodun (”Destroy their evil race, until there’s not a trace left.”). Hui hui hyi! Aika hurjat sanat ajatellen sitä, että kyseessä on koko perheen elokuva. Onneksi tässä laulun toisinnossa mukaan tulee Pocahontas rauhaa ja rakkautta korostavine sanoineen laulun hurjuutta tyynnyttämään. Sotajoukkioiden ja Pocahontasin sanat esittävät hienosti kahden eri näkökulman vastakkainasettelun: sota vai rauha, viha vai rakkaus. 

Pocahontasin laulamat melodiat ovat muunnelmia laulujen Colors of the Wind ja Steady As the Beating Drum –melodioista. Pocahontas aloittaa laulunsa toteamalla, ettei hän tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta hänen tulee silti yrittää: ”I don’t know what I can do, still, I know I’ve got to try.” Tiedämme neidon aiemmasta juttutuokiosta Kaarnamuorin kanssa, että Pocahontas yrittää estää sodan alkamisen. Syyn tälle Pocahontas laulaa laulun lopussa: hän pelkää kaiken rakastamansa kuolevan. Tällä Pocahontas viittaa tietenkin intiaaniheimoonsa ja isäänsä Powhataniin, rakastajaansa John Smithiin sekä ympäröivään luontoon, johon sota varmasti jättäisi jälkensä. ”Is the death of all I love carried in the drumming of war?” Laulun aikana Pocahontas pyytää itselleen voimia luonnonvoimilta. Hän toivoo, että vuori auttaa hänen sydäntään olemaan vahva (”mountain, help my heart be great”), kotkaa auttamaan häntä olemaan nopea (”eagle, help my feet to fly”) ja luonnon henkiä estävän häntä myöhästymästä (”spirits of the earth and sky - - please don’t let it be too late”). 

If I Never Knew You 

If I Never Knew You on rakkauslaulu, joka sävellettiin Pocahontasia varten. Laulun piti soida kohtauksessa, jossa John Smith on vangittu ja Pocahontas tulee kohtaamaan miehen viimeistä kertaa ennen tämän teloitusta. Laulu sävellettiin ja äänitettiin, ja kohtauksesta animoitiin noin 90%. Elokuvan testinäytöksissä koeyleisön (joka koostui lapsista) mielenkiinto ei kuitenkaan pysynyt elokuvassa laulun aikana, joten laulu päätettiin poistaa. Päätöksen teki itse säveltäjä Alan Menken, sillä hänenkin mielestään laulu hidasti elokuvan tahtia. Kaiken lisäksi pian mahdollisen rakkauslaulun jälkeen olisi soinut seuraava laulu Savages, jolloin laulujen välinen aika olisi ollut ehkä yleisön mielestä turhauttavan pieni. Rakkauslaulun melodia soi kuitenkin monta kertaa elokuvan aikana taustalla. Alkuperäisessä elokuvassa If I Never Knew You –laulu kuullaan elokuvan lopputekstien aikana pop-versiona Jon Secadan ja Shanicen laulamana. Vuonna 2005 laulu lisättiin Pocahontasin 10-vuotis juhlajulkaisuun DVD:lle loppuuntehtyine animaatioineen. 

If I Never Knew You –laulun sanoitusta käsittelin The Voice of Disney –kisan aikana (voit lukea laulusta lisää tästä). 

If I Never Knew You –laulun ohella Pocahontasiin sävellettiin muitakin lauluja, jotka eivät päässeet lopulliseen elokuvaan asti. Suurin osa näistä lauluista sävellettiin kohtaukseen, jossa Pocahontas ja John Smith kohtaavat toisensa ennen Kocoumin saapumista paikalle. Eräs lauluista oli In the Middle of the River, josta on puhttu The Voice of Disneyn aikana (lue tästä). Poistetussa First to Dance –laulussa Kaarnamuori olisi laulanut Johnille ja Pocahontasille siitä, miten pienistä teoista seuraa suuria asioita. Laulu oli kuitenkin liian iloinen suhteutettuna siihen, mitä sen jälkeen tapahtuu Kocoumille. Samasta syystä myös toinen laulu, Powerful Magic, poistettiin samaisesta kohtauksesta. Alan Menken on kertonut, että he yrittivät Schwartzin kanssa lisätä huumoria elokuvaan näiden laulujen avulla, mutta hauska laulu ei vain sopinut elokuvan vakavaan tyyliin. ”We wrote a song for Grandmother Willow to try to add some comedy, but we just couldn’t. The only other option would have been to give a song to the pug and the raccoon, and they don’t even speak!” 

Laulujen teemat

Millä tavalla Pocahontasin laulut kytkeytyvät toisiinsa ja mitä teemoja lauluissa käsitellään? Tähän kysymykseen vastaaminen muodostui yllättävän helpoksi laulujen analyysin myötä, sillä niitä kirjoittaessani elokuvan musiikista suorastaan pomppasi kasvoilleni kaksi hyvinkin selkeää teemaa. Teemat, jotka toistuvat läpi elokuvan musiikin, ovat luonto sekä eroavaisuudet ja niiden perusteella tapahtuva vastakkainasettelu. Eroavaisuuksista johdetaan yhteys kuitenkin lopulta siihen, kuinka samanlaisia ja tasa-arvoisia me kaikki olemme. 

Luonnon kunnioitus tai sen kaltoinkohtelu tulevat esille monessa elokuvan laulussa. Colors of the Windiä voisi sanoa ”luonnonsuojelukappaleeksi”, koska siinä Pocahontas kehottaa John Smithiä nauttimaan luonnon antimista niiden kuluttamisen ja niistä hyötymisen sijaan. Laulussa tuodaan esille luonnon ja sen eläimistön monimuotoisuus ja tärkeys, ja se, että olemme kaikki tällä planeetalla yhteydessä kaikkeen. Kaikilla on elämä ja henki sisällään. Laulussa Steady As the Beating Drum kerrotaan yleisesti intiaanien suhteesta luontoon ja siitä, miksi luonto on intiaaneille niin tärkeä. Steady As the Beating Drum (reprise)- ja Just Around the Riverbend –lauluissa luonnosta poimittujen aiheiden avulla viitataan henkilöiden toiveisiin ja haaveisiin. Ensimmäisessä laulussa Powhatan tahtoo Pocahontasin olevan vakaa ja vahva niinkuin joki, toisessa laulussa Pocahontas haluaa olla villi ja vapaa niinkuin joki. Listen With Your Heart –laulujen luontoyhteys löytyy yhden vertauksen (”Let it break upon you, like a wave upon a sand.”) ohella siitä, että laulut laulaa puhuva puu. Myös laulussa Savages (Part 2) Pocahontas pyytää itselleen apua erilaisilta luontoon liittyviltä asioilta. 

Mine, Mine Mine –laulussa lauletaan siitä, kuinka englantilaiset haluavat kaivaa maan alta kalleuksia. Luonnon kunnioituksesta ei ole laulussa puhettakaan, ja erityisesti elokuvan animaatiossa näytetään, miten puita kaadetaan surutta ja maahan kaivetaan järjettömiä kuoppia. Ratcliffe toteaa kyllä laulussa ympäristön olevan kaunista, mutta vain ansaitsemismielessä: ”This beauty untold - - it all can be sold!” John Smith laulaa laulussa luonnosta edes hieman kunnioittavammin, sillä hän kertoo koko ikänsä etsineensä näin villiä maata, jossa pääsee kokemaan seikkailuja sen (maan/luonnon) kesyttämisellä. (”All of my life, I have searched for a land like this one. A wilder, more challenging country I couldn’t design. - - In a land I can claim, a land I can tame, the greatest adventure is mine!”) 

Tästä pääsemmekin Pocahontasin lauluissa ilmenevään vastakkainasetteluun. Suurimmat eroavaisuudet nähdään tietysti kahden eri kulttuurin välillä: intiaanien ja englantilaisten. Erot tulevat näkyviin edellä mainitussa luontokäsityksessä: intiaanit kunnioittavat luontoa, englantilaiset haluavat vain hyötyä siitä. Elokuvan ensimmäisissä lauluissa pohjustetaan jo tätä vastakkainasettelua. The Virginia Company –lauluissa esitellään uuteen maailmaan seilaavat englantilaiset, ja heidän uskonsa Jumalaan sekä tavoittelunsa kullan ja maineen pariin (”for glory, God and gold”). Laulun repriisissä uudisasukkaat laulavat vielä siitä, että jos he tapaavat intiaanin, he tappavat sen: ”We’ll kill ourselves an injun, or maybe two or three.” Steady As the Beating Drum –laulussa esitellään taas intiaanien luonnonläheinen elämäntapa ja usko Suuren Henkeen ja äiti maahan. Rotujen välinen vastakkainasettelu on suurimmillaan Savages –laulussa, jossa nämä kaksi ihmisryhmää haukkuvat toisiaan ja valmistautuvat sotaan toisiaan vastaan. Eroavaisuuksistaan huolimatta laulu tuo esiin myös sen, kuinka samanlaisia kumpikin ihmisjoukko on, sillä molemmat ajattelevat vastapuolen olevan villejä ja paholaisia tulvillaan. 

Lauluissa esiin tuotava vastakkainasettelu ei kuitenkaan lopu roturistiriitoihin, vaan eroavaisuuksia tuodaan esille myös Pocahontasin ja elokuvan muiden hahmojen välillä. Ensinnäkin Pocahontasin ja hänen isänsä käsitys Pocahontasin tulevaisuudesta on erilainen. Powhatan toivoo tyttärensä olevan vakaa kuin joki laulussa Steady As the Beating Drum (reprise). Tällä Powhatan tarkoittaa toivovansa Pocahontasin naivan Kocoumin ja kulkevan heimon perinteitä pitkin. Pocahontasin mielestä joki ei ole kuitenkaan ollenkaan vakaa, vaan villi ja eteenpäin suuntaava. Pocahontas tietää, että elämä voi kuljettaa hänen eteensä ties mitä seikkailuja, eikä hän halua jäädä paikalleen toteuttamaan isänsä tahtoa, koska niin vain kuuluisi tehdä. Pocahontas tahtoo olla vapaa. Tämän ajatuksensa neito tuo esille laulussa Just Around the Riverbend. Jos Powhatan ja Pocahontas ovat eri mieltä joen olemuksesta, ei ole ihme, että he ovat eri mieltä englantilaisten saapumisesta heidän rannikolleen. Pocahontas haluaa tutustua valkoihoisiin, Powhatan pitää heitä automaattisesti pahoina ihmisinä. Voimme siis aavistella elokuvan alkupuolella olevien laulujen perusteella senkin, että intiaanipäällikkö ja tytär joutuvat napit vastakkain jossain elokuvan vaiheessa. 

Pocahontasin haavelaulu Just Around the Riverbend tuo esille neidon eroavaisuuden kuvernööri Ratcliffeen. Pocahontasin haavelaulun kuultuamme kuulemme pian laulun Mine, Mine, Mine, joka on kuvernööri Ratcliffen haavelaulu. Ratcliffe haaveilee vallasta ja mammonasta ja kunniasta – asioista, joita Pocahontas ei ollenkaan ymmärrä tai tahdo itselleen. Pocahontasin ja Ratcliffen lauluissa tulee ilmi myös hahmojen ristiriita, joka kulkee käsi kädessä eri kulttuurien ristiriidan kanssa: Pocahontas kunnioittaa luontoa, Ratcliffe pitää luonnosta vain koska voi rikastua sen avulla. Laulussa Colors of the Wind Pocahontas myös laulaa suoraan John Smithille heidän eroavaisuuksistaan, jotka kulkevat nekin samaa rataa kulttuurien eroavaisuuksien kanssa. 

Pocahontasissa tuodaan erottelusta huolimatta esille ajatus siitä, että olemme kaikki tasa-arvoisia keskenämme. Yhtäkään rotua, ihmistä tai olentoa ei saisi nostaa toisen yläpuolelle, kuten Pocahontas laulaa laulussa Colors of the Wind: ”And we are all connected to each other.” Samaisessa laulussa Pocahontas opettaa, ettei sillä ole väliä, minkä värinen ihomme on, ja että oppimalla tuntemaan ihmisen (kävelemällä hänen kengissään) huomaamme oppivamme uusia asioita. Savages-laulussa lauletaan, että kaikki erilainen on pahaa ja epäluotettavaa. Ja siitähän se rasistisuus tai vaikkapa sovinistisuus syntyy, kun pelkäämme erilaisia ihmisiä emmekä tutustu heihin kunnolla. Kaikki saisimme ottaa siis oppia Pocahontasin viisaista sanoista, ja oppia maalaamaan värein tuulen. :)

Minun suosikkilaulut Pocahontasista:

1. Colors of the Wind / Tuulen värit
2. Just Around the Riverbend / Virta minne veneen vie
3. Savages (Part 2) / Villejä, villejä (reprise)

Minun suosikkitaustamusiikit Pocahontasista: 

1. Farewell 
2. Grandmother Willow  
3. Percy’s Bath

Mitkä ovat sinun suosikkilaulusi Pocahontasista? Jaksoitko lukea kirjoittamani tekstin kokonaan? Entä oletko samaa mieltä laulujen yhtenäisistä teemoista, vai jäikö minulta joku teema käsittelemättä?