4.1.2017

Ken on maassa kaunehin? 8.

Oikein hyvää tätä vuotta Ken on maassa kaunehin? -tiimin osallistujilta. On aika palata suositun sarjamme pariin. Viime vuoden viimeiseksi kuvausteemaksi jäi tehokaksikko-kuvat. Ääniä parhaasta kuvasta saivat Ariel, Jasmine, Anna ja Tähkäpää. Huomattavasti eniten ääniä sai Anna - ja niinpä hän voittaa koskemattomuuden jo toista kertaa kisassa!


Anna sai kehuja spontaanista ilostaan, ilmeikkäästä olemuksestaan, intoilustaan ja vuorovaikutuksesta Tähkäpään kanssa. Annan innostuksen kehuttiin tarttuvan (melkein) katsojaankin ja hänessä nähtiin ihanaa kihelmöintiä ja energiaa. Tähtikuvan saatuaan Anna ei voi siis tippua seuraavassa äänestyksessä kisasta ulos. Anna voitti muuten myös kilpailun toiseksi viimeisen tähtikuvan äänestyksen, sillä tämän viikon tähtikuvaäänestys on oleva se viimeinen! Pian kilpailussa alkaa kärkikahinat, emmekä halua antaa kenellekään kilpailijalle koskemattomuutta siinä vaiheessa! 

Koskemattomuudesta olisi ollut hyötyä kisasta kuudenneksi sijoittuneelle kilpailijalle. Äänestysuhan alle joutuivat äänestyksessä itse asiassa kaikki muut, paitsi viime kerralla koskemattomuuden voittanut Pocahontas. Eniten ääniä kuitenkin saivat Tähkäpää ja Belle, mutta äänistä huomattavasti enemmän sai Tähkäpää. Niinpä Coronan prinsessa ei palaa enää joululomalta kilpailuun.


"Ääääh! En voi ymmärtää tätä! Miten ihmeessä samasta tehokaksikko-kuvasta toinen voitti koskemattomuuden ja toinen tippui kisasta? Mielestäni vuorovaikutukseni Annan kanssa onnistui hyvin ja ilmeeni oli vähintään yhtä onnistunut kuin Annan. Pöh. Noh, ei kai tälle mitään voi. Ainakin paransin sijoitustani viime kilpailukerrasta. Onnea kaikille kilpailijoille loppukilpailuun - ottakaa loppuspurtti ja otattakaa itsestänne loistavia kuvia! Minä jään kotiin kannustamaan teitä!" Kiitos sinulle Tähkäpää, kauniista sanoistasi ja kilpailuun toistamiseen osallistumisesta! 

Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS -kilpailussa jäljellä on enää viisi kilpailijaa: Anna, Pocahontas, Belle, Jasmine ja Ariel. Tällä viikolla kilpailussa nähdään harvinainen teema, joka on nähty kisassa vain yhden kerran aikaisemmin 3. kaudella, pahisten kanssa. Viikon kuvausaiheena on naamiaiset. Olemme kuitenkin harventaneet kilpailijoiden pukeutumisvaihtoehtoja: heidän pitää pukeutua joksikin kilpailijaksi, joka on kilpaillut mukana ALL-STARS -kaudella. Kuvan estetiikka on tietenkin tärkeää. Katsotaan, keitä kilpailijat esittävät!


Annan naamiaisasu ei ole yllätys: hän on tietenkin halunnut pukeutua rakkaaksi siskokseen. Päällensä Anna on pukenut Elsan upean glitter-mekon, ja kuvauspaikkana toimii viileän kuningattaren viileä jääpalatsi. Anna eläytyy kuvassaan täysin siskokseen. Hän tuntuu täyttävän Elsan raamit hyvin, ja hän on nostanut kätensä kohtisuoraan sivuilleen kuin koko jääpalatsin omistaen. Kuin omia taikojaan ihastellen Anna on nostanut katseensa ylöspäin, ja suu on hiukan auki hämmästyksestä: Osaanko minä taikoa jotain näin upeaa? Anna ei ole kuitenkaan unohtanut kuvasta omaa tavaramerkkiään, ja niinpä jääkuningattaren päässä heiluu kaksi lettiä yhden sijasta. Kuva on säkenöivä ja loistava! Wau! Anna totisesti ansaitsee tämän viikkoisen koskemattomuuden!


Ariel on pukeutunut Auroraksi, ja hän tanssahtelee metsässä prinssiksi pukeutuneiden lintujen kanssa aivan kuin Aurora. Valitettavasti Ariel ei ole tuonut kuvaan Ruususen viehkeyttä. Sen sijaan hän näyttää kuvassa jotenkin oudolta. Arielin hiukset toki liehuvat tanssin pyörteissä kauniisti, mutta neidon ilme on hieman liian ihmettelevä. Siinä ei näy edes pientä hymynvärettä. Maan päällinen elämä lienee taas niin ihmeellistä merenneidolle, että hän vain ihmettelee tanssivaa pöllöä - joka sekin on kääntänyt selkänsä kameralle, mutta koska kyseessä ei ole kilpailija, ei se haittaa. Ilmeen lisäksi Arielin kädet näyttävät kuvassa hieman kömpelöiltä, vaikka ne yrittävätkin jäljitellä Auroran elegantteja liikkeitä. Arielin kuvassa on onnistumisen elementtejä, mutta tämä otos ei valitettavasti ole Arielin kuvien parhaimmasta päästä. Voi voi.


Arielin lailla myös Jasmine on päässyt tanssin makuun. Jasmine tosin on pukeutunut kuvassaan Esmeraldaksi, ja täten hänen tanssinsa on hieman vauhdikkaampaa kuin Arielin. Jasmine näyttää olevan kuvassa vauhdin pyörteissä. Hänen liikehdintänsä muistuttaa aivan Esmeraldan vastaavaa, ja hänen hiuksensa ovat auki Esmeraldan tavoin. Jasmine katsoo viehkosti katsomoon päin olkapäänsä yli, ja hänen katseensa tuntuu viekoittelevan katsojia katsomaan hänen upeaa tanssiaan. Jasmine kantaa Esmeraldan roolin hyvin ja naamiaisasu on oikein onnistunut. Lisäksi Jasminen kaunis hymy hurmaa katsojan. Mahtavaa!


Pocahontas on päättänyt pukeutua kilpailussa vielä mukana olevaksi neidoksi, Arieliksi. Kuva on otettu oikein legendaarisesta kohtauksesta Pocahontasin poseeraatessa kivellä aallon murtuessa kaikkialle hänen ympärilleen. Neidon hiukset vain liehuvat ilmavirtojen voimasta, eivätkä ilmeisesti ole vielä kastuneet. Pocahontas katsoo kauas horisenttiin hymyilevä ilme kasvoillaan ja itsensä kauniisti kantaen. Naamiaisasu on puettu päälle simpukkabikinejä ja merenneidonpyrstöä myöten, joten Pocahontas on todellakin panostanut tähän kuvauskertaan - ja se kannattaa. Kuva on onnistunut. On tosin harmi, että Pocahontas jojottelee kilpailussa onnistumisten ja epäonnistumisten välillä. Toivottavasti hän pysyy näissä hyvissä suorituksissa loppukisan ajan.


Naamiaiskuvassaan Belle on pukeutunut Mulaniksi. Geisha-tyyli on näkyvillä kasvomeikkejä myöten, mikä on hyvä, sillä ilman meikkejä tyyli jäisi vaillinaiseksi. Kuva on otettu hieman lintuperspektiivistä, ja täten taustalla näkyy vain hiekkainen maa ja yksittäisiä jalkoja. Taustan yksinkertaisuus saa katsojan luomaan katseensa kuitenkin kuvan varsinaiseen kohteeseen, Belleen, ja se on hyvä. Belle näyttää kuvassa kauniilta: hänen vieno hymynsä on suorastaan vastustamaton. Kuvassa on nähtävillä myös tiettyä vaatimattomuutta, mitä geishoilta (ja Mulanilta) vaaditaan. Kuva on täydellinen, ja tämä tyyli jopa sopii Bellelle! Loistavaa! Jatka samaan malliin, Belle! 


Siinä olivatkin kaikkien neitojen kuvat! Kylläpäs niitä oli vähän! Kenen naamiaiskuva teki sinuun vaikutuksen? Entä kenen kuva oli epäonnistunut? Äänestä suosikkiasi ja inhokkiasi, niin voit vaikuttaa kilpailuun! Tällä viikolla koskemattomuus on Annalla, eli häntä ei kannata äänestää, koska hän ei voi tippua kisasta pois! Tällä kertaa äänestetään myös viimeistä kertaa tähtikuva-äänestys, joten mieti tarkasti, kuka ainakin ansaitsee paikkansa kärkikolmikossa! Huuu!!! Seuraavan kerran Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS ilmestyy ruutuihinne 14. tai 15. tammikuuta.

29.12.2016

And in this joyful time with you, we want you to be with us!

Kaksi vuotta sitten kirjoittelin uuden vuoden kunniaksi blogini tilastoja teille lukijoille luettavaksi. Ajattelin, että voisin taas samanlaisen katsauksen tilastoihin tehdä. On harmi, ettei tilastoja saa muutettua, että näkisin vain vaikka edellisten kahden vuoden sivujen katselut. Valittavana on vain nyt/päivä/viikko/kuukausi/koko aika. Niinpä tämäkin teksti kertoo tilastot väliltä toukokuu 2010 - joulukuu 2016. 


TOP5: PARHAAT TEKSTIT

1. Tuhkimo - elokuva-arvostelu
2. Aristokatit - elokuva-arvostelu
3. Ken on maassa kaunehin? 6. 
4. Viidakkokirja - elokuva-arvostelu
5. Leijonakuningas - elokuva-arvostelu

Eniten teksteistäni luetaan kirjoittamiani elokuva-arvosteluja, ja se on kiva nähdä. Laitan itse eniten aikaa ja "sieluani" kyseisiin kirjoitelmiin, joten on ihanaa, että muutkin arvostavat niitä. Kahden vuoden takaisesta listasta se kaikkein luetuin postaus on pysynyt samana: Tuhkimon elokuva-arvostelu keikkuu yhä listan ykkösenä. Viiden parhaan joukossa on joulukuun 2014 tavoin myös Leijonakuningas ja Aristokatit, mutta Viidakkokirja on kirinyt parin muun elokuvan edelle. Viiden parhaan joukkoon on päässyt myös eräs tämänsyksyinen Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS -teksti! Kyseessä oli harrastuskuva-jakso, jota kommentoitiin yhteenä 94 kertaa, joten tekstin pääseminen listalle ei suurikaan ihme ole! :D 


TOP5: LUKIJAT MAITTAIN

1. Suomi (yllätys yllätys) 
2. Yhdysvallat
3. Venäjä
4. Saksa
5. Ukraina

On hauska aina katsella, mistä eri maista blogiani on avattu. Ymmärrettävää on, että suomalaisia lukijoita blogillani on ylivoimaisesti eniten. Mietinkin aina sitä, miten ihmiset sattuvat löytämään muista maista tiensä blogiini. Onko sinne matkustanut suomalaisia lukijoita, jotka katsovat blogia ulkomaanreissullaan? Vai onko sieltä vain haettu jotain Disneyhyn liittyvää, ja blogini on avattu, vaikka siitä ei mitään ymmärrettäisikään? Hmm... Tai kenties (seuraavassa olevat) ihmeelliset hakusanat tarkoittavat jotain esimerkiksi ukrainaksi?


TOP10: HAKUSANAT

1. rinki tinki tinki
2. rinkitinkitinki.blogspot.com
3. 101 dalmatialaista pentujen nimet
4. aristokatit
5. bernard ja bianca australiassa
6. botinki tinki tinki
7. matami mimmi
8. teen tinki
9. rinkitinkitinki
10. sivuhenkilö

Hakusanat ovat pysyneet melko samoina kahden vuoden takaisesta. Suosituimmat hakusanat ovat blogini nimi tai koko Internet-osoite, jee! Listan loppupuolelta löytyy blogi myös yhteenkirjoitettuna hakusanana. Harmittaa, että kolmanneksi suosituin haku on "101 dalmatilaista pentujen nimet". Pentujen nimiä ei täältä blogista löydy, joten etsijä ei ole löytänyt haluamaansa tietoa. :( "Teen tinki" ja "sivuhenkilö" -hakusanoja pohdin jo kaksi vuotta sitten. Ihmeellisen "teen tinki" -haun lisäksi blogiani on etsitty kenties vielä ihmeellisemmällä haulla "botinki tinki tinki"! Pelkkä "botinki" hakusana vie Googlessa venäläisen nettikenkäkaupan sivustolle. Ehkäpä tämä selittää sen, miksi blogilla on niin paljon "lukijoita" Venäjältä ja Ukrainasta! :D 


VUOSI 2017 

Parin päivän kuluttua vuosi vaihtuu uuteen. Ensi vuonna Rinki tinki tinkissä tullaan näkemään tuttuja juttuja, kuten Pixarin elokuva-arvosteluja (koitan tsempata niiden suhteen!) ja TOP-listoja. Tänä vuonna aloittamani Disney-klassikoiden tunnelistat (pelko, nauru jne.) aion käsitellä loppuun. Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS kilpaillaan loppuun alkuvuodesta, ja siihen kilpailun taru tulee loppumaan. Ensi syksynä emme siis näe enää Ken on maassa kaunehin? -kisaa, mutta toisenlainen "kilpailu" on jo mietintämyssyssä... Minua huvittaisi myös kokeilla, pystyisinkö katsomaan kaikki Disney-klassikot vuoden aikana aikajärjestyksessä läpi, esimerkiksi yksi tai kaksi klassikkoa viikossa. Enköhän tuohon kokeiluun pystyisi, mutta en halua alkaa tehdä sitä vain huvin vuoksi. Minulla pitäisi olla parempikin syy, miksi klassikoita katsoisin, kuin vain katsomisen vuoksi (jos siis ne meinaisin aikataulutetusti katsoa). Elokuva-arvostelut olen jo klassikoista tehnyt, enkä toisia vastaavia halua ruveta väsäämään... Joten mitä niistä kirjoittelisin? Parhaat/vaikuttavimmat kohtaukset? Hoksauksia, joita minulle tulee mieleen elokuvia katsoessani? Hmm... Jos jollakin on mielessä joku hyvä juttu mahdollista haastettani varten, saa ehdottaa! Jos en innostu mistään (tarpeeksi), taitaa haaste jäädä vielä muhimaan mieleeni vuotta 2018 varten... 


KIITOS KAIKILLE KULUNEESTA VUODESTA!!!! IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2017!!!!!!!!!! 


24.12.2016

From all of us to all of you. 24.

Lähde: www.mouseplanet.com


RAUHALLISTA JA DISNEYMÄISTÄ JOULUA KAIKILLE!!!!!


23.12.2016

From all of us to all of you. 23.

Lähde: ohmydisney.com

22.12.2016

From all of us to all of you. 22.

Lähde: http://lattaland.com

21.12.2016

20.12.2016

From all of us to all of you. 20.

Lähde: http://animationresources.org