29.12.2016

And in this joyful time with you, we want you to be with us!

Kaksi vuotta sitten kirjoittelin uuden vuoden kunniaksi blogini tilastoja teille lukijoille luettavaksi. Ajattelin, että voisin taas samanlaisen katsauksen tilastoihin tehdä. On harmi, ettei tilastoja saa muutettua, että näkisin vain vaikka edellisten kahden vuoden sivujen katselut. Valittavana on vain nyt/päivä/viikko/kuukausi/koko aika. Niinpä tämäkin teksti kertoo tilastot väliltä toukokuu 2010 - joulukuu 2016. 


TOP5: PARHAAT TEKSTIT

1. Tuhkimo - elokuva-arvostelu
2. Aristokatit - elokuva-arvostelu
3. Ken on maassa kaunehin? 6. 
4. Viidakkokirja - elokuva-arvostelu
5. Leijonakuningas - elokuva-arvostelu

Eniten teksteistäni luetaan kirjoittamiani elokuva-arvosteluja, ja se on kiva nähdä. Laitan itse eniten aikaa ja "sieluani" kyseisiin kirjoitelmiin, joten on ihanaa, että muutkin arvostavat niitä. Kahden vuoden takaisesta listasta se kaikkein luetuin postaus on pysynyt samana: Tuhkimon elokuva-arvostelu keikkuu yhä listan ykkösenä. Viiden parhaan joukossa on joulukuun 2014 tavoin myös Leijonakuningas ja Aristokatit, mutta Viidakkokirja on kirinyt parin muun elokuvan edelle. Viiden parhaan joukkoon on päässyt myös eräs tämänsyksyinen Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS -teksti! Kyseessä oli harrastuskuva-jakso, jota kommentoitiin yhteenä 94 kertaa, joten tekstin pääseminen listalle ei suurikaan ihme ole! :D 


TOP5: LUKIJAT MAITTAIN

1. Suomi (yllätys yllätys) 
2. Yhdysvallat
3. Venäjä
4. Saksa
5. Ukraina

On hauska aina katsella, mistä eri maista blogiani on avattu. Ymmärrettävää on, että suomalaisia lukijoita blogillani on ylivoimaisesti eniten. Mietinkin aina sitä, miten ihmiset sattuvat löytämään muista maista tiensä blogiini. Onko sinne matkustanut suomalaisia lukijoita, jotka katsovat blogia ulkomaanreissullaan? Vai onko sieltä vain haettu jotain Disneyhyn liittyvää, ja blogini on avattu, vaikka siitä ei mitään ymmärrettäisikään? Hmm... Tai kenties (seuraavassa olevat) ihmeelliset hakusanat tarkoittavat jotain esimerkiksi ukrainaksi?


TOP10: HAKUSANAT

1. rinki tinki tinki
2. rinkitinkitinki.blogspot.com
3. 101 dalmatialaista pentujen nimet
4. aristokatit
5. bernard ja bianca australiassa
6. botinki tinki tinki
7. matami mimmi
8. teen tinki
9. rinkitinkitinki
10. sivuhenkilö

Hakusanat ovat pysyneet melko samoina kahden vuoden takaisesta. Suosituimmat hakusanat ovat blogini nimi tai koko Internet-osoite, jee! Listan loppupuolelta löytyy blogi myös yhteenkirjoitettuna hakusanana. Harmittaa, että kolmanneksi suosituin haku on "101 dalmatilaista pentujen nimet". Pentujen nimiä ei täältä blogista löydy, joten etsijä ei ole löytänyt haluamaansa tietoa. :( "Teen tinki" ja "sivuhenkilö" -hakusanoja pohdin jo kaksi vuotta sitten. Ihmeellisen "teen tinki" -haun lisäksi blogiani on etsitty kenties vielä ihmeellisemmällä haulla "botinki tinki tinki"! Pelkkä "botinki" hakusana vie Googlessa venäläisen nettikenkäkaupan sivustolle. Ehkäpä tämä selittää sen, miksi blogilla on niin paljon "lukijoita" Venäjältä ja Ukrainasta! :D 


VUOSI 2017 

Parin päivän kuluttua vuosi vaihtuu uuteen. Ensi vuonna Rinki tinki tinkissä tullaan näkemään tuttuja juttuja, kuten Pixarin elokuva-arvosteluja (koitan tsempata niiden suhteen!) ja TOP-listoja. Tänä vuonna aloittamani Disney-klassikoiden tunnelistat (pelko, nauru jne.) aion käsitellä loppuun. Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS kilpaillaan loppuun alkuvuodesta, ja siihen kilpailun taru tulee loppumaan. Ensi syksynä emme siis näe enää Ken on maassa kaunehin? -kisaa, mutta toisenlainen "kilpailu" on jo mietintämyssyssä... Minua huvittaisi myös kokeilla, pystyisinkö katsomaan kaikki Disney-klassikot vuoden aikana aikajärjestyksessä läpi, esimerkiksi yksi tai kaksi klassikkoa viikossa. Enköhän tuohon kokeiluun pystyisi, mutta en halua alkaa tehdä sitä vain huvin vuoksi. Minulla pitäisi olla parempikin syy, miksi klassikoita katsoisin, kuin vain katsomisen vuoksi (jos siis ne meinaisin aikataulutetusti katsoa). Elokuva-arvostelut olen jo klassikoista tehnyt, enkä toisia vastaavia halua ruveta väsäämään... Joten mitä niistä kirjoittelisin? Parhaat/vaikuttavimmat kohtaukset? Hoksauksia, joita minulle tulee mieleen elokuvia katsoessani? Hmm... Jos jollakin on mielessä joku hyvä juttu mahdollista haastettani varten, saa ehdottaa! Jos en innostu mistään (tarpeeksi), taitaa haaste jäädä vielä muhimaan mieleeni vuotta 2018 varten... 


KIITOS KAIKILLE KULUNEESTA VUODESTA!!!! IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2017!!!!!!!!!! 


5 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta, Anna! :) Seuraan blogiasi mielenkiinnolla myös tulevana vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihanaa uutta vuotta myös sinulle, Eleanor! Ja samoin seuraan minäkin sinun blogejasi innolla myös tänä vuonna! :)

      Poista
  2. Mahtava teksti! Tosi kiintoisa ja hauska, heh! Botinki tinki tinki!? Whaat! Ja Teen Tinki? Minä teen tinkin? Teen tinkiminen? :)
    Hienoa, että elokuva-arvostelut ovat luetuimpia. Ne onkin tosi laadukkaita ja näet aina tosi paljon vaivaa kirjoittamiseen.
    Hmm, vai mietit sinä taas klassikoiden katsomista putkeen! :) Mitähän hauskaa siihen keksisi, jos ei arvosteluja. Minä mieluiten kuulisin vaikka sitä, mitä elokuva aina opetti sinulle tai mikä on elokuvan sanoma sinulle. Jotain syvällisempää siis. Tai lapsuuskokemuksen ja nykykokemuksen vertaaminen. Toisaalta tunteet on aina kivoja - miten ois joku että mikä on päällimmäisin tunne, joka elokuvasta tulee? Mutta tulisikohan siinä sit niin paljon vaihtelua eri leffojen kesken... Vaikuttavimmat kohtaukset on tietysti hyvä idea. Ehkä se voisi olla myös jollain lailla mieleenpainuvin kohtaus - jotkut hyviä, jotkut huonoja, jotkut pelottavia. Mistä syystä? En tiiä, joka tapauksessa ois mielenkiintoista!

    Hauskaa uutta vuotta, Disney-Anna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhiii! SANOPA MUUTA!!!! Aivan ihmeellisiä hakusanoja! :D Niitä on hauska aina katsella myös viikoittain tai päivittäin, kun ne vaihtelevat enemmän. Tosin en minä nyt niitä hakusanoja joka viikkokaan katsele, mutta silloin kun katselen, niin se on hauskaa. :) Nyt esimerkiksi kuukauden sisällä blogiini on päästy hakusanoilla "vihityn maan rinki", "perustuuko frozen-elokuva kirjaan" ja "pocahontas 2 ikäraja k7 vai sallittu". :D

      Tuota elokuvien opettavaisuutta ja teemoja olen minäkin pohtinut käsitteleväni, mutta ehkäpä jätän tämän klassikko viikossa -haasteen ensi vuodeksi. On niin paljon kirjoitettavaa ja tehtävää nyt tänäkin vuonna, nimimerkillä "piti kirjoittaa kaksi 10-sivuista esseetä joululomalla mutta en aloittanut kumpaakaan"...!!!! XD Noh, itsepähän polkuni valitsin ja kuulin sydäntäni... mutta en siltikään voi ymmärtää itseäni! ;)

      Hyvää uutta vuotta sinullekin, Kuuluisa Opettaja! ;)

      Poista
    2. Hahaha, no on kyllä ihan sekoja hakusanoja. :D Muistat kai, että sun blogi löytyi kakkosena tai kolmosena, kun googletin jotain Tarzaniin liittyvää ennen mun synttäreitä? Se on minusta mahtava juttu!!! :)

      Niin joo. Ehkä on hyvä pitää vuosi klassikoista, sit on ensi vuodeksi kertynyt intoa katsoa taas kaikki putkeen ja varmasti joku mahtava, muhinut idea niihin littyen.

      Hehhee! Kuuluisa Ope palaa hommiin huomenna! :)

      Poista