21.3.2016

Sä muista ystäväsi sanat nää: Hei, on sulla ystävä!

Viime vuoden huhtikuussa aloittelin sarjaa, jossa pohdin, kuka on paras hahmo kustakin Disney-klassikosta erikseen. Yleensä kaikissa elokuvissa on joku hahmo, johon kiinnyn elokuvan aikana, oli hahmo sitten hyvis tai pahis, päähenkilö tai sivuhahmo. Tässä sarjassa esittelen omat lempi-hahmoni kaikista klassikoista. Kun olen käynyt kaikki elokuvat läpi, voin julistaa, kuka on mielestäni paras Disney-hahmo ikinä! Nyt sarja jatkuu viidenteen osaansa. Viidennen osan oli itse asiassa tarkoitus ilmestyä jo aiemmin, mutta liittäessäni tekstiä bloggeriin onnistuin tekemään jotain, ja kaikki tähän osioon kirjoittamani tekstit hävisivät! Ärsytyksestä huolimatta tekstit oli helppo kirjoittaa uudelleen, kun kutakin hahmoa oli pohtinut jo kerran aiemmin.

HUOM! Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia! 

Atlantis: Kida

Kida on yli 8500 vuoden ikäinen Atlantiksen prinsessa. Iästään huolimatta Kida on hyvin säilynyt, sillä Atlantiksen taianomaisessa ilmastossa kaikki säilyvät niin keholtaan kuin mieleltään nuorina. Kida rakastaa kansaansa, mutta on samalla huolissaan sen rappiosta. Prinsessa haluaisi nostaa kansansa taas sille korkealle tasolle, jolla kansa on aiemmin ollut kehityksellisesti ja kulttuurillisesti. Atlantislaiset ovat unohtaneet muun muassa oman kielensä, ja Kida haluaa oppia lukemaan sitä kielitaitoisen Milon avulla. Kida on muutenkin todella utelias, ja hän haluaa oppia Milolta kaiken maanpäällisestä elämästä. Kida on myös seikkailuja etsivä ja elämänjanoinen "nuori" nainen. Tietämättään Kida kantaa sisällään suuria voimia ja Atlantiksen kohtaloa. 

Lilo ja Stitch: Stitch


Stitch eli koe 626 on ulkoavaruuden hullun tiedemiehen kehittelemä geneettinen koe. Stitchin ainoa elämäntehtävä on tuhota kaikki, mitä hänen eteensä tulee. Stitch on erikoistunut erityisesti suurkaupunkien tuhoamiseen. Niinpä hänen elämänsä menee sekaisin, kun hän joutuu tekemään pakkolaskun Hawaijille. Pienen saaren rauhallinen elämäntyyli ei sovi Stitchin elämäntarkoitukseen, joten hänen täytyy keksiä jotain uutta tuhoamisvimman tilalle. Uuden elämän aloittamisessa Stitch saa apua Lilo-tytöltä, joka opettaa hänelle ohanan merkityksen. Raivoava ja itsekäs Stitch muuttuu siis empaattiseksi ja herkäksi. Loppujen lopuksi Stitch vain etsii omaa paikkaansa maailmassa. Kaiken lisäksi Stitch on äärettömän suloinen ja söpö, ja jo sen takia hän ansaitsee paikkansa parhaana hahmona elokuvasta Lilo ja Stitch

Aarreplaneetta: Jim

Aarreplaneetan päähenkilö on Jim, joten ei ole ihmekään, että Jimin hahmoon paneudutaan eniten ja hän tulee katsojille läheiseksi. Jim on kokenut elämässään kovia, sillä hänen isänsä on jättänyt heidän perheen Jimin ollessa vielä lapsi. Hylkääminen on jättänyt Jimiin syviä haavoja, jotka eivät ole vieläkään parantuneet. Jimin on vaikea luottaa kehenkään ja hän on oppinut tulemaan toimeen yksin. Jim kyseenalaistaakin koko ajan auktoriteetteja, ja on todellinen nuori kapinallinen. Hän ei ole löytänyt vielä paikkaansa maailmassa ja näyttäisi olevan turhautunut elämäänsä äitinsä kuppilassa. Jimin suonissa sykkii seikkailijan veri, ja hänessä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin! Hänen vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä itse asialle jotain. Jim osaa olla hauska, ja päästettyään jonkun kovan ulkokuorensa alle hän on uskollinen ystävä. 

Karhuveljeni Koda: Koda


Karhuveljeni Koda -elokuvan alussa pieni karhunpentu Koda eksyy äidistään. Koko elokuvan ajan hän yrittää löytää takaisin äitinsä luokse. Koda arvelee äitinsä olevan Lohijoella. Matkakaverikseen Lohijoelle Koda houkuttelee Kenai-karhun, jonka kanssa hän ystävystyy. Kenailla menee välillä hermot Kodan kanssa, sillä Koda puhua pälpättää koko ajan. Karhunpennulta ei todellakaan lopu asia kesken! Koda on elämäniloinen ja -janoinen lapsi, joka suhtautuu yltiömäisella innolla kaikkeen. Ainoa asia, mikä heittää varjon Kodan positiivisen asenteen ylle, on pelko ihmisiä kohtaan. Onneksi pelot unohtuvat ystävien kanssa ilakoidessa, sillä niitä ulospäinsuuntautunut Koda saa helposti. 


Lehmäjengi: Buck

Buck on villin lännen hiljaisessa kaupungissa asuva sheriffin hevonen. Kaupunki on Buckin makuun tosin liian hiljainen, ja hän turhautuu siellä rikoksentekijöiden puutteessa. Buck haaveilee vauhdikkaasta ja riskialttiista elämästä. Hänen suuri idolinsa on palkkionmetsästäjä Rico, jonka ratsuna Buck haluaisi toimia. Ilkeiden roistojen nappaaminen preerialla auringonlaskun aikaan kuulostaa hevosesta tavoittelemisen arvoiselta. Buck on myös ilmiselvästi katsonut liikaa Bruce Lee -elokuvia, sillä hänen haaveisiinsa kuuluu roistojen päihittäminen karate-ottein. Buck on mielestäni Lehmäjengin hauskin hahmo, ja ansaitsee innostuneisuudellaan paikan elokuvan parhaimpana hahmona. 

Pikku Kananen: Kirppu

Tammelan kaupunkiin laskeutuu avaruusolioiden alus. Aluksen huomaavat Pikku Kananen ystävineen, ja he lähtevät tutkimaan aluksen uumenia. Kanasen, Possun, Sorsan ja Kalan tutkimusmatka ei jää kuitenkaan huomaamatta, sillä aluksessa heidät näkee pieni avaruusolio nimeltään Kirppu. Uteliaana alienina Kirppu lähtee tutkimusmatkailijoiden perään, ja kuinka ollakaan, jää Tammelaan vanhempiensa huristellessa aluksella tiehensä. Pieni Kirppu on tietenkin kauhuissaan, peloissaan ja suruissaan jäädessään yksin vieraalle planeetalle. Hän ei osaa vielä edes puhua, jotta voisi selvittää muille, mistä on kotoisin ja miten hankkia apua. Kirpun uteliaisuudesta johtuen koko Tammela meinaakin sitten tuhoutua, mutta onneksi näin ei pääse käymään. Viaton, pörröinen ja suurisilmäinen Kirppu on ehdottomasti Pikku Kanasen hahmoista söpöin, ja huonoista hahmoista paras.


Aivan villit: Simson

Aivan villit -elokuvan hahmot eivät ole mitenkään omaperäisiä tai mieleenjääviä. Jos hahmoista on valittava paras, on se Simson-leijona. Simson on elänyt koko elämänsä ihmisten hoivissa, ensin sirkuksessa ja sitten eläintarhassa. Hän kuitenkin kehuskelee muille olleensa hurja savannin valtias nuoruusaikoinaan, jonka karjuntaa muut eläimet ovat kammoksuneet. Erityisen paljon Simson kertoo näitä mielikuvitustarinoita pojalleen, joka uneksii olevansa isänsä kaltainen. Pojan karatessa Simson lähtee etsimään tätä, ja etsintä johtaa Simsonin villiin luontoon, jossa hänen pitää ensimmäistä kertaa tulla toimeen itsekseen. Eläintarhassahan hänelle on tuotu ruokakin tarjottimella eteen. Simson kuitenkin oppii, ettei kannata yrittää olla joku muu kuin kuka on.

Riemukas Robinsonin perhe: Lauri


Lauri on orpo poika, joka on kasvanut orpokodissa. Enemmän kuin mitään muuta Lauri haluaisi tulla adoptoiduksi ja saada vanhemmat itselleen. Hän yrittää kaikkensa tullakseen valituksi perheisiin, mutta hänen epäonnistuneet keksintönsä eivät aina ole aikuisten mieleen. Lauri on todella fiksu ikäisekseen, ja keksii toinen toistaan mielikuvituksellisimpia laitteita, kuten hilloa ja maapähkinävoita paahtoleivän päälle tasaisesti pursottavan kojeen. Elokuvan aikana katsoja samaistuu Laurin tunteisiin, tämän ikävään ja haluun saada itselleen vanhemmat. Pienen pojan turhautumista ja surua on kuvattu todella koskettavasti. Lauri kokee niin ikävät kuin iloisetkin tunteet suurina, joten hän on myös herkästi innostuvaa tyyppiä. Laurin elämässä on kuitenkin tapahtumassa vielä suuria, joten kannattaa mennä eteenpäin vaan, eikä jäädä vellomaan epäonnistumisissa! 


Oletteko samaa mieltä parhaista hahmoista näistä kahdeksasta elokuvasta, vai viekö joku toinen elokuvan hahmoista paikan teidän sydämissänne? Yritän nyt kevään aikana julkaista viimeisenkin osan sarjasta, sekä tietysti kokoavan päätöksen THE parhaista hahmoista! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti