19.2.2018

The Voice of Disney 8.

Kylläpäs viikot ovat vierähtäneet nopeasti, sillä tällä kertaa The Voice of Disneyssä on jäljellä enää kolme elokuvaa voitosta kilpailemassa! Kyseessä on siis semifinaali! Huu! Mutta ensin pitää selvittää, mikä elokuvista jäi sijalle neljä. Ääniä huonoimmaksi kappaleeksi saivat laulut If I Never Knew You, Tunnetko jo rakkauden ja Kotini. Eniten ääniä sai Kotini/My Own Home, joten Viidakkokirja tippuu kilpailusta valitettavasti pois. Viidakkokirjan laulut ovat Shermanin muusikkoveljesten taidonnäytteitä, ja elokuvan jokaisessa laulussa on mieleen tarttuvat melodiakulut. Elokuvan missään laulussa ei kuitenkaan laulettu suoraan rakkaudesta, mikä oli paha virhe rakkauslaulujen kisatessa toisiaan vastaan.


Tämän viikkoisessa semifinaalissa pääsemme kuuntelemaan pop-lauluja! 90-luvulla keksittiin (Kaunottaren ja Hirviön aikaan), että Disneyn elokuvista tuttuja lauluja voisi esittää tunnettu laulaja, jotta laulut (ja elokuva) tulisi suuremmalle yleisölle tutuiksi. Siksipä monissa elokuvissa soi esimerkiksi lopputekstien aikana kuuluisuuden esittämä laulu, joka on ehkä jo elokuvan aikana esitetty kertaalleen. Poppisversio kuitenkin poikkeaa jollain tavalla elokuvan aikana esitetystä laulusta. Monesti laulun sanat ovat hieman erilaiset, kappaleen rakenne muuttuu hieman tai mikseipä jopa rytmi tai tyyli muutu laulussa erilaiseksi. Pitemmittä puheitta menkäämme kuuntelemaan pop pop pop pop pop pop musiikkia!

Kaunotar ja Hirviö: Beauty and the Beast


Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Howard Ashman / Esittäjä: Céline Dion ja Peabo Bryson

Kaunotar ja Hirviö jatkaa samalla teemalla viime viikkoisesta, sillä Beauty and the Beastista kuulimme viikko sitten "elokuvaversion". Beauty and the Beast -laulu oli elokuvantekijöiden mielestä onnistunut jo Angela Lansburyn laulamana, mutta laulu ei sellaisenaan sopinut mainontaan tai radioon soitettavaksi. Niinpä Céline Dion palkattiin äänittämään laulu radiotaajuuksille sopivaksi. Dion ei kuitenkaan ollut vuonna 1991 vielä maailmanlaajuisesti tunnettu naissolisti, joten kappaleesta päätettiin tehdä duetto Yhdysvalloissa tunnetun artistin Peabo Brysonin kanssa. Laulu on julkaistu singlenä, mutta se löytyy myös elokuvan soundtrackiltä ja Céline Dionin omaa nimeä kantavalta levyltä.

Minun mielestäni Angela Lansburyn versio Beauty and the Beastista on tuhat kertaa parempi kuin Dionin ja Brysonin popversio. Popversiossa ei ole sitä samaa tunnelmaa ja herkkyyttä, mitä Lansbury on saanut omaan versioonsa. En siis valitettavasti kuuntele mielelläni popversiota tästä kappaleesta.


Leijonakuningas: I Just Can't Wait to Be King 



Säveltäjä: Elton John / Sanoittaja: Tim Rice / Esittäjä: Elton John

Elton John äänitti Leijonakuninkaan soundtrackia varten kolme elokuvan laulua itse laulaminaan. Tutuin Elton Johnin äänittämistä lauluista on varmasti Can You Feel the Love Tonight, joka soi elokuvan lopputekstien aikana ja joka soi yhä tänäkin päivänä radiokanavilla. Niin kaunis kuin Elton Johnin versio rakkausballadista onkin, halusin esitellä tässä toisen poplaulun, joka on kenties kuulijoille hieman tuntemattomampi. Poppisversio laulusta I Just Can't Wait to Be King esiintyy Leijonakuninkaan soundtrackilla, mutta muualla sitä ei ole juurikaan soitettu. 

Popversio I Just Can't Wait to Be King -laulusta eroaa mielestäni huomattavasti elokuvassa lauletusta versiosta, sillä elokuvassa laulun laulaa Simba, Nala ja Zazu hassuna vuorolauluna. Popversio on yhden miehen laulama, eikä siinä tule esiin samaa naljailua kuin elokuvassa esiintyvässä laulussa. Mielestäni popversio on kuitenkin onnistunut, ja laulu on ihanan menevä ja reipas. Minun tekee aina mieli laulun kuullessani ruveta tanssimaan tai jumppaamaan. 


Pocahontas: Colors of the Wind



Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Stephen Schwartz / Esittäjä: Vanessa Williams

Pocahontasin popbiisi on tehty laulusta Tuulen värit. Popversio laulusta sävellettiin nimenomaan radiolevitys mielessä, ja laulu on päässytkin kovasti radioissa soimaan - ainakin Yhdysvalloissa. Colors of the Wind soi Pocahontasin lopputekstien aikana, ja sen voi kuulla Pocahontasin soundtrackiltä, mutta myös laulun esittäjän Vanessa Williamsin levyltä The Sweetest Days

Colors of the Wind -laulun popversio on minusta jotenkin "pehmennetty" versio elokuvan kappaleesta. Williams ei mielestäni laula laulua niin vahvasti ja palavasti kuin elokuvassa laulun esittävä Judy Kuhn (tai Arja Koriseva), joten laulun sanomakaan ei pääse ihan oikeuksiinsa popversiossa. Muuten laulussa ei ole mielestäni mitään vikaa, vaan laulun päivittäminen popmaailmaan on onnistunut veto. Alku- ja välisoitoissa kuultava melodia kulkee minusta kivankuuloisia reittejä ja lauluun tuotu rytmisyys on hyvä veto. 


Mikä oli sinusta epäonnistunein yllä olevista poplauluista? Äänestä kommentteihin! Sunnuntaina pääsemme seuraamaan jännittävää finaalia! Huu!

9 kommenttia:

  1. Kaunottaren ja Hirviön poplaulu on ihanan hempeä ja siinä on elokuvan tunnelmaa. Ehdottomasti paras näistä kolmesta. Pocahontasin biisi on taas vähän vaisu verrattuna alluperäiseen kappaleeseen mutta ei se huonokaan ole.

    Vähiten hyväksi äänestän tällä kertaa kuitenkin Leijonakuninkaan kappaletta. Vaikka biisi on menevä ja siinä on tarttuva rytmi, ei kuitenkaan biisiä tunnistaisi Leijonakuninkaan lauluksi ellei sitä tietäisi entuudestaan. Elokuvan henki vähän katoaa laulussa.

    VastaaPoista
  2. Kamalaa mutta leijonakuninkaan versio on näistä huonoin. Sille siis pudotusääni valitettavasti

    VastaaPoista
  3. Eiväthän nämä "alkuperäisiin" yllä...valitettavasti ääneni menee Leijonakuninkalle, kahdessa muussa on silti sitä jotain.

    VastaaPoista
  4. Paras näistä on Celine Dionin versio, huonoin leijonakuningas.

    VastaaPoista
  5. Paras: I just can't wait to be king
    Huonoin: Colors of the wind

    VastaaPoista
  6. Voi ei! Sori tästä kommentista mut musta nää kaikki oli ihan kauheita! XD Enkä anna edes nostalgiapisteitä ysäritunnelmista.. En osaa sanoa parasta, mutta kaikista huonoin oli varmaan Colours of the wind.

    VastaaPoista
  7. Hmmmmm, minusta mitkään noista pop-versioista eivät ole mitään kauhean hyviä, tai sellaisia joita jaksaisi edes kuunnella. Tällä hetkellä taidan jättää äänestämättä, koska nyt kaikki ovat liian samalla (tylsyyden xD) tasolla, että liian vaikea valita.

    VastaaPoista
  8. Näistä mikään ei kyllä oikein niiden toimi, joten parasta en kyllä osaa sanoa. Leijonakuninkaan versio on kyllä heikoin.

    VastaaPoista