2.9.2015

Ensi kertaa ikuisuuteen...

Oikein ihanaa syyskuuta!!! Monet lukijat ovat jo kaipailleet Rinki tinki tinkin joka syksyistä tekstisarjaa - Ken on maassa kaunehin? -kisaa! Tässä vaiheessa ilmoitan, että kilpailu alkaa valitettavasti vasta lokakuun alussa, eli saatte odotella kisan jännitystä vielä kuukauden ajan. :( Saimme kuitenkin haastateltavaksi viime kauden voittajan, Nalan. 


Hei Nala! Mitä sinulle kuuluu? 
"Kiitos kysymästä, oikein hyvää! Jylhämaassa asiat menee oikein hyvin. Olen pysynyt visusti Simban luona kotona, vaikka monet lehdet ja mainostoimistot ovat yrittäneet olla yhteyksissä kuvaus- ja haastattelukeikkojen osalta. Aion pitää vastaisuudessakin huolen omasta rauhastani, enkä lähde mukaan mihinkään!"

Miten on sitten mahdollista, että olen kuullut, että olisit lähtemässä mukaan tv-sarjaan...?
"Kröhöm höm.... Taisin paljastua. Selvä on. Poikani, Kion, meni aivan sekaisin voitettuani kisan. Hän halusi aivan välttämättä näyttää, että hänestäkin voi tulla äitinsä, isänsä ja siskonsa veroinen kuuluisuus. Yritin kieltää Kionia ottamasta kehenkään yhteyttä ja pidin häntä silmällä, mutta silti joku aika sitten Disneyn studioilta oltiin minuun yhteydessä ja ilmoitettiin, että poikani on solminut heidän kanssaan sopimuksen televisiosarjasta! Eihän minun auttanut muu kuin lähteä sarjaan mukaan, jotta voin pitää Kionia silmällä ja pitää huolen, ettei julkisuus käytä häntä hyväkseen. Koko perheeni on tehnyt nyt siis sopimuksen Disneyn studioiden kanssa, ja tämä sopimus kieltää sopimukset muiden studioiden tai mainostoimistojen kanssa. Pääsin tänne haastatteluun, jos lupasin mainostaa The Lion Guard -sarjaa ja -elokuvaa." 

No nyt sait mainostettua sitä. Ja onhan sinut päästetty mukaan Ken on maassa kaunehin? -kisan viidennen tuotantokauden suunnitteluunkin. Kertoisitko hieman, mitä syksyn ja talven aikana on luvassa? 
"Kilpailijoiden haku on vielä käynnissä, mutta kuvausteemat on jo suunniteltu koko kisaa varten valmiiksi. Kuvausten aiheet ovat pitkälti samoja, mitä viime vuosina on ollut. Viidennellä kaudella mukana on yhteensä 14 kilpailijaa, eli kaksi enemmän kuin normaalisti. Myös kakkoskaudella kilpailijoita oli sama määrä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kisa kestää kaksi viikkoa pidempään! Kisassa mukana on viime kaudelta tuttu parhaan kuvan -äänestys, sekä tietysti putoajasta päättävä huonoimman kuvan -äänestys. Tänä vuonna kilpailussa kilpailee jälleen ihmiset, mutta ei naiset vaan miehet! Vihdoinkin näemme maskuliinista komeutta kisassa! Jesh!"


Kiitos vastauksistasi, Nala! Leijonankielestä Nalan vastaukset suomensi tuttu tulkkimme, Lumikki. Ken on maassa KOMEIN? -kilpailun viides kausi alkaa torstaina 1.10.2015! Emme malta odottaa! Muista olla silloin kanavalla!

3 kommenttia:

  1. Hahhaa! Näyttääpä muuten ihan siltä, että Nala katsoisi kaihoavasti blogin vasemmassa laidassa olevaa Thomas O'Malleyn gifiä...!!!!! Hihhih! ;)

    VastaaPoista
  2. Jes! Uusi sarja kuulostaa mahtavalta!

    VastaaPoista
  3. Oh! En malta odottaa, oli pakko katsoa aikaisemmat kaudet läpi :3

    VastaaPoista