5.7.2015

And the birds will sing, and wedding bells will ring...

Heinäkuussa en paljoa tekstejä blogiin kirjoittele - itse asiassa tämä saattaa hyvinkin jäädä ainoaksi heinäkuun tekstiksi. Nyt heinäkuussa minulla on hyvin paljon valmisteltavaa ja touhuttavaa ja stressattavaa, joten tekstien kirjoittamiseen ei luultavasti jää aikaa. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna tästä neidistä tulee nimittäin rouva! Ääk! Jännityksen sekaisin tuntein päätin siis jakaa suuren juhlan tuntua myös teille, hyvät lukijat, ja tehdä TOP10-listan parhaimmista Disney-häistä. Jee! Mukaan listaan olen laskenut klassikoiden lisäksi Pixarin elokuvia ja yhden aiheeseen liittyvän lyhytanimaation. 

Disneyn elokuvissa ei loppujen lopuksi nähdä hirveän paljon häitä, vaikka pareja löytyisi sitäkin enemmän. Häät, joita elokuvissa näytetään, nähdään yleensä vasta elokuvan loppuessa onnellisesti. Niinpä tämä teksti sisältää huomattavasti juonipaljastuksia!!!!


10. Katrina ja Bron


Kilpakosijat voitettuaan Bron saa ihanan Katrinan vihdoin itselleen elokuvassa The Adventures of Ichabod and Mr. Toad. Katrinan ja Bronin onnea näytetään vain lyhyesti alttarilta, kun hennonsiniseen ja muhkeahameiseen mekkoon tälläytynyt Katrina muiskauttaa Bronin suulle kiihkeän suudelman. 


9. Ellie ja Carl


UP-elokuvan alussa kerrotaan Ellien ja Carlin vuosikymmenten suhde noin kymmeneen minuuttiin tiivistettynä. Parin yhteiselo alkaa häistä, joissa näemme kummankin parin osapuolen tulleen sukuunsa. Ellien moiskautettua Carlille pitkän suudelman pari siirtyy samantien kunnostamaan tulevaa taloaan. Voihan häitä juhlia remontinkin merkeissä!


8. Kersantti Tamora Calhoun ja Fixari-Felix, Jr. 


Kersantti Calhounilla on järkyttäviä muistoja aiemmasta vihkimis-yrityksestään, ja niin hän koittaa vältellä uutta tragediaa alttarilla. Tamora ei voi kuitenkaan vastustaa Felixin ihanuutta, ja niin pari saa toisensa Räyhä-Ralfin ja Nelli Karamellin toimiessa todistajina. Tällä kertaa suudelmassa aloitteen tekijänä toimii mies, Felix.


7. Perdita ja Pongo (sekä Anita ja Roger)


101 dalmatialaisessa Anita ja Roger vihitään kirkon sisällä, ja Perdita ja Pongo lupaavat itsensä toisilleen hieman sivummalla. Vihkikohtaus ei ole pitkä, molempia pareja näytetään vain pikaisesti kirkon yhteydessä. Tunnelmasta on saatu kuitenkin romanttinen ja herkkä kohtauksen lyhyydestä huolimatta. 


6. Ariel ja Eric


Ariel ja Eric saavat toisensa aivan elokuvan lopussa. Heidän vihkitilaisuutensa järjestetään laivalla Arielin sukujuuria kunnioittaen. Laivalle mukaan on päässyt koko juhlakansa Sebastiania myöten, ja perinteinen hääkakkukin on saatu otettua mukaan. Tilaisuuden kauneutta häiritsee minun silmissäni hieman Arielin mekon hihat, jotka ovat niiiiiin last season! ;)


5. Tiana ja Naveen, I


Tiana ja Naveen menevät virallisesti naimisiin isoin juhlamenoin - onhan prinssin vanhemmilla varaa maksaa pojalleen upeat häät. Pikaisen kirkkovisiitin jälkeen Naveen ja Tiana juoksevat ulos kirkosta hevosten vetämiin vaunuihin, joista Tiana heittää morsiuskimppunsa sitä odottaville sinkkunaisille. Nämä hääjuhlat ovat mahtipontisen, mutta onnellisen oloiset. 


4. Marian ja Robin


Marianin ja Robinin näemme kävelevän kirkosta ulos pihalla odottaviin vaunuihin. Marian pussaa aviomiestään suloisesti poskelle, ja vaunuista hän heittää morsiuskimpun muiden kaapattavaksi. Rakastuneen oloisen parin on aika lähteä häämatkalle, ja puhetta on jo parin tulevista lapsista. Parina Marian ja Robin on todella söpö!


3. Tuhkimo ja hänen prinssinsä


Tuhkimon häistä näemme samanlaisen pätkän kuin Robin Hoodin häistä: morsian ja sulhanen juoksevat kirkosta (/linnasta?) heitä odottavien vaunujen kyytiin. Matkalla Tuhkimon ja prinssin päälle heitellään riisiä, ja taitaa joukossa olla myös kukkien terälehtiä. Tästä lyhyestä matkasta muistettavan tekee se, että Tuhkimo tiputtaa kenkänsä portaille, aivan niinkuin aiemminkin elokuvassa. Tällä kertaa kengän jalkaan laittaa appiukko, ei prinssi. Tuhkimon häissä on kuninkaallisen meiningin tuntua ja riemua. 


2. Tiana ja Naveen, II


Tiana ja Naveen menevät ennen virallisia hääjuhliaan naimisiin metsässä Mama Odien vihkimänä. Tämä sammakkoina aloitettu hääseremonia on paljon romanttisempi ja intensiivisempi, kuin myöhemmät kuninkaalliset häät. Todistajina toimii metsän eläimiä sekä Mama Odie. Tiana ja Naveen näyttävät kohtauksessa niin toisiinsa rakastuneilta, ja koko kohtaus on todella vaikuttava ja esteettisesti kaunis katsottava.

1. Tähkäpää ja Eugene

Kuvan lähde: https://www.youtube.com/watch?v=cjj5mqyszKE

Tähkäpää ja Eugene eivät mene naimisiin elokuvassa Kaksin karkuteillä, vaan vasta sille jatkoksi tehdyssä lyhytelokuvassa. Niinpä koen vähän huonoa omaatuntoa, kun valitsen tämän kaksikon häät parhaimmiksi häiksi... Mutta kun ne vaan ovat parhaimmat Disney-häät! Näihin häihin on pystytty panostamaan enemmän kuin muihin, sillä lyhytelokuva keskittyy nimenomaan häihin, ei muuhun touhuun, vaikka huomion keskipisteessä säheltävätkin Maximus ja Pascal. Tähkäpää näyttää niin onnelliselta ja innostuneelta kävellessään alttarille ja suudellessa aviomiestään. Myös Eugene on ihanan rakastuneen näköinen. Tämä vihkiminen on ihana, romanttinen ja yksinkertaisesti paras!


Mikä Disney-häistä on eniten juuri sinun mieleesi? Entä unohdinko kokonaan jonkun Disney-parin häät, jotka olisivat ansainneet mainintansa täällä?  Kerkeän lueskella kommenttejanne, vaikka tekstejä en itse kerkeäkään kirjoittaa. :) Oikein kivaa ja aurinkoista kesää teille!

12 kommenttia:

  1. Hei!:) Hyvä kirjoitus, niin kuin aina. Minulle tuli muuten tässä mieleen, että oliko Prinsessa Ruususen elokuvan lopussa menossa Auroran ja Phillipin häät, vai kenties kihlajaiset? Itse olen aina mieltänyt kohtauksen jonkinlaiseksi hääjuhlaksi, mutta nyt rupesin miettimään, olivatko ne sitä sittenkään, koska olisit varmaan muuten maininnut ne listassasi. Entä viettivätko Shang ja Mulan koskaan lopulta häitänsä Mulan 2:sessa, niin kuin heidän alunperin pitikin? Mitä mieltä sinä olet?
    Mutta nyt jokatapauksessa, paljon onnea tulevista häistäsi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos kiitos! :) Minä olen aina ajatellut, että Prinsessa Ruususen lopussa olisi juhlat vain Auroran kotiinpaluun kunniaksi, mutta voivathan ne kyllä ihan hyvin olla kihlajaisetkin! Aurora ja Philliphän on kuitenkin luvattu toisilleen, niin miksipä he eivät saman tien viettäisi kihlajaisia! Häiksi en juhlia miellä - häihin kuuluu valkoinen mekko. ;) Samaten jotkut sanovat, että Kaunottaren ja Hirviön lopussa oleva tanssi olisi heidän hääjuhlastaan, mutta itse en pidä sitä sellaisena. Lähinnä he juhlivat vain tarinan onnellista loppua. :)

      Mulan 2:n olen nähnyt vain kerran. En ole itse ollut kauhean innostunut klassikoiden jatko-osista, joten en ole ostanut niitä omiin kokoelmiini. En siis muista Mulan 2:sta kauhean hyvin... Mutta ihan kuin he olisivat viettäneet häitänsä lopussa....? Silleen pienemmällä porukalla kuin alunperin oli suunniteltu. En ole varma. :)

      Poista
  2. Onnea jo etukäteen!! Toivottavasti juhlat sujuvat hyvin ja pääset nauttimaan niistä täysin siemauksin! :) <3

    En osaa valita omaa suosikkiani Disney-häistä, ne kun useimmiten vain vilahtavat elokuvan lopussa eikä niihin päästä sen enempää paneutumaan. Tähkäpään ja Flynnin (Eugenen) häät ovat toki kiva poikkeus. Kivoja yksityiskohtia monissa juhlissa kyllä on, kuten vaikkapa prinssien upeat univormut (tähän sydänsilmähymiö ;) ). Arielin hihat huvittavat minua aina, ne ovat niin hellyttävän kasarityyliset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin toivon samaa, ja toivon myös, ettei minusta tule loppusuoralla kauheaa bridezillaa! ;) Se on totta, että Disney-elokuvissa häät vilahtavat tosi nopeasti ohi - eiväthän ne yleensä ole juonen kannalta kauhean merkittäviä. Prinssien univormut ovat totta tosiaan upeita. ;) Pidän Arielin häissä myös heidän hääkakusta, vaikka kakunkin morsian-koristeella on yhtä kamalat hihat...

      Poista
  3. Oi, onnittelut! :) Aluksi petyin vähän, kun luin, että tämä jää varmaan kuun ainoaksi tekstiksi, mutta pian jo hymyilin lukiessani eteenpäin! Häät ovat ihania!

    Mitä tulee Disney-häihin, niin niitä ei tosiaan kovin usein päästä näkemään. Oma suosikkini on Tianan ja Naveenin ensimmäiset häät, rakastan kyseistä paria. Tähkäpään ja Eugenen häätkin ovat kivat, vaikka Maximus ja Pascal nyt varastavatkin huomion... Ja voi ei, Arielin hihat pistävät minunkin silmiini. On kuitenkin kivaa vaihtelua, että Ariel ja Eric saavat toisensa laivalla eivätkä kirkossa, elokuvalle sopivaan tyyliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii! Kiitos! :) Disney-häissä on kyllä mukavasti vaihtelua, kaikki vihkimiset eivät tapahdu kirkossa, vaikka suurin osa tapahtuukin. Arielin laiva on kiva esimerkki erilaisesta vihkimisympäristöstä, samoin kuin Tianan ja Naveenin ensimmäisten häiden luonto. Mukavaa vaihtelua Disney-häihin tuo myös UP:in ja 101 dalmatialaisen häät, jotka tapahtuvat jo elokuvan alkupuoliskolla. Anita on myös kivasti erottuva morsian, sillä hänellä ei ole valkoista mekkoa, ja heidän vihkimisensä näyttää melko pienimuotoiselta tilaisuudelta.

      Se minua kuitenkin pistää silmään, että kaikki vihkimiset näyttäisivät olevan ev.lut.kirkon (tai muun vastaavan) tilaisuuksia. Minusta olisi tosi hauskaa, jos jossain elokuvassa näytettäisiin, että hahmot kuuluvatkin johonkin toiseen uskontokuntaan! Johonkin elokuvaan voisi animoida vaikka juutalaisten tai ortodoksien hieman erilaiset häät, tai ihan erilaiset häät jostain hindulaisuudesta tai buddhalaisuudesta. Tai miksei siviilivihkimistä ole missään elokuvassa? En vedä tästä uskonnollisuuden samanlaisuudesta hernettä nenään, mutta mainitsinpahan vain, että olisi kiva nähdä myös vihkimisen kannalta erilaisia häitä. :)

      Poista
  4. Aargh, aivan liikaa näitä häitä näkemättä, mutta pitää yrittää korjailla aukkoja tulevaisuudessa. Toivottavasti omasi sujuvat kuitenkin kesäisissä ja iloisissa tunnelmissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sinun pitää ehdottomasti katsella näitä elokuvia tulevaisuudessa. :) Kiitos, samaa toivon minäkin. Vähän huononlaiseltahan tuo sääennustus näyttää... Mutta jospa juuri häiden kohdalle osuisi aurinkoinen päivä!

      Poista
  5. HIIIIIIII pitihän se arvata, ihana lista! :)) En osaa kyllä oikein kommentoida sisältöä, koska en muista melkein mitään noista häistä..?! Mutta Up-elokuvan pariskunta on kyllä ihana... ja heidän häänsä on sinänsä merkittävä, kun tietää, ettei se jäänyt siihen, vaan he olivat yhdessä loppuun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Se on ihanaa nähdä, miten Carl ja Ellie vanhenevat yhdessä, ja miten he rakastavat toisiaan loppuun asti. Awww! Upin alku on kyllä samaan aikaan aivan ihana ja kamala, ja kovasti tunteita herättelevä.

      Poista
  6. Ihan pakko tulla sanomaan, että sun blogi on ihana! Itsekin kun olen Disney-fani, niin on ihana lukea toisten mielipiteitä omista lempileffoista. Vasta viime vuoden lopusta ihan vahingossa löysin tän blogin ja heti kyllä tykästyin. Etenkin Ken on maassa kaunehin-kilpailut on mun mieleen. Valitettavasti vasta viime kerralla uskaltauduin ja pystyin itsekin kommentoimaan niihin, mutta eipä tuo pahemmin haittaa. kerrassaan ihan mahtava blogi! Tätä blogia seuraillessa oon huomannu miten vähän enää muistan lempielokuvistani! Pitääpä katsoa uudestaan ennen kuin ihan kokonaan unohtuu! Ja onnea vielä tähän loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Kiitos! :) Kiva kuulla aina palautetta, etenkin positiivista. ;D Ihanaa, että Suomestakin löytyy Disney-faneja, vaikka ei taida ihan yhtä suuressa mittakaavassa kuin Yhdysvalloista... Kiva myös, kun kommentoit aina silloin tällöin. Kommentteja lukiessa tietää, että jesh, nyt ainakin joku on lukenut tekstejäni! :) Pidän itsekin kirjoitella Ken on maassa kaunehin? -tekstejä, niitä kirjoittaessa voi heittää aivot narikkaan. :D Pitänee alkaa miettiä seuraavaa "tuotantokautta". Ja kiitos onnen toivotteluista, kiitos kiitos! Katso sinä ihmeessä ihania Disney-elokuvia! :)

      Poista