Make a wish for each sad little tear...

Helmikuun lopulla sain eräältä lukijalta toiveen: tekisinkö listat pelottavimmista ja surullisimmista Disney-elokuvista? Pelottavimpien Disney-klassikoiden TOP5-listan tein jo, joten nyt on vuorossa surullisimmat Disney-elokuvat. TOP-listasta ei kuitenkaan tullut pitkä, sillä siihen tuli vain viisi surullisinta Disney-elokuvaa. Syy on yksinkertainen: aion tehdä joskus TOP-listan surullisimmista kohtauksista Disney-klassikoissa, ja koska aihe tämän listan kanssa on niin samanlainen, niin tästä listasta tuli lyhyempi. Anteeksi listan lyhyys, toivottavasti se on lyhyt ja ytimekäs. :) Alla siis TOP5-lista surullisimmista Disney-klassikoista. 

HUOM! Sisältää juonipaljastuksia!

5. Karhuveljeni Koda

Karhuveljeni Koda on sinällään melko iloinen elokuva, ja minulle tulee ensimmäisenä elokuvasta mieleen riemua täynnä oleva laulu Matkaa teen. Jos elokuvaa alkaa miettiä tarkemmin, on se sisällöltään aika surullinen. Elokuvan alussa Kenain veli kuolee, ja Kenai kostaa veljensä kuoleman tappamalla karhun, joka kuoleman aiheutti. Myöhemmin karhuksi muuttuneen Kenain ystävystyttyä Koda-karhunpennun kanssa selviää, että Kenain tappama karhu oli Kodan äiti. Suurimman osan elokuvasta Koda etsii äitiään ja on luottavaisilla mielillä äitinsä löytymisen suhteen. Katsoja kuitenkin tietää, että Kodan toive on turha, eikä karhunpoikaa kohtaan voi olla tuntematta sääliä ja surua. Kohtaus, jossa Kenai viimein paljastaa Kodalle tämän äidin kohtalon, on todella vaikea katsottava (jos niin voi sanoa) ja katsoja suree yhdessä Kodan kanssa.

4. Tarzan

Tarzan on kuulkaa yllättävän surullinen elokuva! Surulliset teemat alkavat jo heti elokuvan alusta, kun Tarzanin vanhemmat kuolevat, ja Kalan ja Kerchakin lapsi kuolee. Katsoja ei tosin ole kerennyt kiintyä näin varhaisessa vaiheessa poisnukkuviin hahmoihin, joten kyynelkanavat pysyvät vielä kuivina. Lisää surullisia kohtauksia on luvassa Tarzanin yrittäessä sulautua gorilloiden joukkoon. Kerchak ei meinaa hyväksyä Tarzania laumaansa, ja tämän takia Tarzan suree omaa erilaisuuttaan useamman kerran. Lopulta Kala-gorilla vie Tarzanin tämän biologisten vanhempien puumajaan, jossa Tarzanille selviää hänen todellinen identiteettinsä. Puumaja-kohtaus on jotain todella koskettavaa. Tässä katsoja samaistuu Kalan suruun, joka joutuu päästämään irti omasta aikuiseksi kasvaneesta pojastaan. Kyyneleitä vuodatetaan kaksinkerroin elokuvan lopussa Kerchakin kuollessa: ensin valuu kyyneleet Kerchakin vuoksi, ja sitten kyyneleet valuu sen takia, että Kerchak vihdoin kutsui Tarzania omaksi pojakseen! Byääh! Myös ihan elokuvan loppu aiheuttaa herkistymistä, kun Jane lähtee pois saarelta, mutta päättääkin palata Tarzanin luokse. Byääh, he saivat kuin saivatkin toisensa! Taidan olla aika herkkis... :)

3. Topi ja Tessu

Listasin Topin ja Tessun pelottavimpien elokuvien listalle, mutta se kuuluu ehdottomasti myös surullisimpien elokuvien joukkoon. Topi ja Tessu kertoo ketun ja koiran ystävyydestä. Elokuvan keskivaiheilla ystävyyteen tulee särö, ja Tessu-koira alkaa johdata Topi-kettua. Tässä eläinten lapsena kokema ystävyys näyttää murtuvan, ja entiset sydänystävykset ovat toinen toisensa pahimpia vihollisia. Tämä äkillinen muutos tuntuu todella surulliselta, varsinkin, kun katsoja näkee Topin kaipaavan ystäväänsä. Menetettyään ystävänsä Topi menettää pian äitihahmonsa, ja tämä tuo ylimääräisen iskun vielä tuoreeseen haavaan. Lopussa suru muuttaa hieman muotoaan, kun Topin ja Tessun välinen viha katoaa ja he pelastavat toinen toisensa hengen. Silti he joutuvat eroamaan toisistaan elämään omia elämiään. Tämä jos mikä saa tipan kohoamaan linssiin. Kaiken kaikkiaan koko elokuva on tunnelmaltaan hyvin surumielinen, ankea ja hieman pelottavakin, kuten edellisestä TOP-listasta voitte lukea.

2. Pocahontas

Pocahontas on hyvin vakavahenkinen elokuva, joka kuvaa intiaanin ja uudisasukkaan rakkaussuhdetta. Ainoa syy, minkä takia Pocahontas päätyi tälle listalle, oli se, että elokuvassa on onneton loppu. Pocahontas ja John Smith eivät saa toisiaan. Koko elokuvan ajan parin suhdetta lämmitellään, ja lopussa John Smith joutuu lähtemään takaisin Englantiin Pocahontasin jäädessä rannalle vilkuttamaan. Byäääh!!! Elokuvan lopputekstien alkaessa vollotan aina ihan täysiä, niin suuri tunnelataus Pocahontasin loppuun on saatu tehtyä. Lopetus on todella surullinen, mutta samalla myös todella kaunis.

1. Notre Damen kellonsoittaja

Vaikka Notre Damen kellonsoittajan värimaailma on kirkas ja värikäs, on elokuva tunnelmaltaan hyvin surullinen. Surullisuus kohdistuu koko elokuvan ajan lähinnä siihen, kuinka ihmiset kohtelevat Quasimodoa ja mustalaisia. Quasimodo tuntee olevansa erilainen lähinnä sen takia, että hänen on koko elämänsä ajan sanottu olevan hirviö. Kellonsoittaja haluaisi kovasti elää normaalia elämää aivan kuin muutkin, mutta häntä syrjitään ja kiusataan. Tämä saa katsojan tuntemaan sääliä ja surua Quasimodoa kohtaan monessakin kohdassa elokuvaa. Elokuvassa Quasimodo kuitenkin tapaa tytön, Esmeraldan, joka kohtelee kellonsoittajaa kunnioittavasti ja on hänelle kiltti. Quasimodo rakastuu Esmeraldaan syvästi, mutta saa pian pettyä rakkaudessaan, kun Esmeralda rakastuu toiseen mieheen. Quasimodon sydämen särkyessä katsoja ei voi muuta kuin vollottaa tämän puolesta - Quasimodolla tuntuu olevan kaikki niin huonosti, eikä mitkään hänen toiveensa toteudu! Oneksi elokuvan lopussa synkät pilvet väistyvät Quasimodon yltä, mutta suurimman osan elokuvan ajasta katsoja saa nyyhkyttä suurien tunteiden keskellä. Tunnelmaltaan Notre Damen kellonsoittaja on minusta kaikkein surullisin Disney-klassikko.

(Ilmoitelkaa vain sitten kommenteissa, jos teillä tulee toiveita TOP-listojen tai muiden tekstien suhteen. Toteuttelen toiveita ilomielin!)