25.2.2014

Ken on maassa kauhehin? 12.

Pitkä odotus on viimein ohi. Tänään selviää Ken on maassa kaunehin? -kisan kolmannen kauden voittaja! Huuu!!!! Pitkä kilpailu alkoi lokakuun puolessavälissä ja on näin ollen kestänyt kokonaiset 19 viikkoa! Kisaan osallistui 12 pahismaista naista, jotka ovat yksi kerrallaan pudonneet kisasta pois. Nyt jäljellä on enää kaksi naista, Gothel ja Matami Mimmi. Tänään kruunaamme toisen heistä maan kauneimmaksi naiseksi!!!! Mutta mitkä tunnelmat kilpailijoillamme on nyt???


"En kestä tätä jännitystä, ah ja voih! Tuomari on pitänyt meitä ihan turhaan jännityksen alla viimeiset pari viikkoa! Tuona aikana maalasin huoneeni lattiaan kuvan tuomarista. Yh, PALJASTAKAA JO VOITTAJA!" 


 "Ääääärghhhh!!!! Jännitys on saanut minussa aikaan kuumetta!!!! Olen varma, että jos ja kun voitan niin kuumeeni on tipotiessään! Kertokaa jo, että olen voittanut!!!! Kertokaa se!!!!" 

Kerromme voittajan kyllä kohta. Sitä ennen kerromme, mitä kilpailun voittaja saa palkinnokseen.  Ensinnäkin kilpailun voittaja saa hyvän mielen itselleen. Toiseksi voittaja saa mainetta ja kunniaa. Kolmanneksi voittaja saa kruunun päähänsä. Kruunun tulee luovuttamaan viime vuoden voittaja Jane. Neljänneksi voittajan kuva ilmestyy blogin reunaan komeilemaan piakkoin. Ja viimeiseksi voittaja saa taikapeililtä kysyessään "ken on maassa kaunehin?" vastaukseksi "sinä olet!" Mitä mahtavia palkintoja onkaan luvassa!

Mutta nyt on sen aika. On aika julistaa vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kisan voittaja!!!!

Jännitys tiivistyy.

Tuomari saa sähköpostiinsa viestin, jossa ilmoitetaan voittajan nimi.

Rummut lähtevät pärisemään.

Jännitys tiivistyy.

Matami Mimmi hikoilee kuumeessaan.

Tuomari kirjautuu sähköpostiinsa.

Jännitys tiivistyy.

Gothel piirtää tuomarin kuvaan torahampaat.

Rummut pärisevät.

Jännitys tiivistyy.

Tuomari klikkaa auki vasta tulleen sähköpostin ja lukee sen.

Gothel ja Matami Mimmi mulkoilevat tuomaria vihaisina. 

Jännitys tiivistyy.

Ja voittaja on..

....

Rummut pärisevät raivokkaasti. 

....

Gothel ja Matami Mimmi mulkoilevat toisiaan vihaisina. 

.... 


... GOTHEL!!!!!


No miltä nyt tuntuu, Gothel? "Voi että, minä tiesin että minä voittaisin. Minä tiesin! Hähähää, luuserit! Voitin teidät kaikki!!!! Tätä kauneutta ei voinut olla huomaamatta! Hahaa!!!! Maailmanvalloitusretkeni alkaa tästä!!!!" Vaikka Gothelin sanat ovatkin hyvin mahtipontiset, vaikutti hän melko ujolta saadessaan viime vuoden voittajalta kruunun päähänsä. Jane sen sijaan vaikutti hieman pelokkaalta Gothelin ja muiden juhlimaan tulleiden pahisten seurassa. Jostain syystä muut edelliskausien kilpailijat eivät pääseet juhliin, vaikka heidät oli kutsuttu paikalle... 

Näin päättyi vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kisa! Onnea Gothelille oikein paljon! Suunnilleen viikon päästä kurkkaamme vielä tämän vuoden kilpailijoiden elämään katsoaksemme, mitä heille kuuluu. Muista siis olla tällä samalla sivustolla viikonkin päästä! Siihen asti hyvää talvilomaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti