Oo vain mikä oot ja hyvin käy. Sha-la-la-la, la-la-la-la, la-la-la-la.

Viime vuoden heinäkuussa aloittelin kirjoittamaan listaa Pixarin elokuvien parhaista hahmoista, ja kerroin silloin, mitkä olivat mielestäni parhaat hahmot yhdeksästä ensimmäisestä Pixarin klassikosta. Nyt, melkein vuosi myöhemmin, on hyvinkin aika jatkaa listaa, ja käydä läpi loput kymmenen Pixarin elokuvaa. Elokuvissa on nimittäin aina joku hahmo, johon kiintyy muita hahmoja enemmän elokuvan aikana. Lempihahmo ei ole läheskään aina elokuvan päähenkilö, tai välttämättä edes elokuvan hyvis. Tässä ovat lempihahmoni Pixarin elokuvista, osa 2. 

HUOM! Teksti sisältää juonipaljastuksia! 

UP: Dogi

UP:in paras hahmo on ehdottomasti ihana Dogi! Dogissa on saatu niin hienosti näkymään koiramaisuus eli koiran luonne. Dogi on innostunut kaikesta, hän rakastuu ihmisiin heti ensimmäisen silmäyksen heihin luotuaan ja seuraa innoissaan oravia. Dogin häntä heiluu innostuksesta melkein koko ajan ja koiran kieli nähdään usein läähättämässä ulkona. Dogilla on kaulassaan panta, jonka avulla koira pystyy puhumaan ihmisille. Labradorinnoutaja Dogi on melko alhaisessa asemassa Charles Muntzin koirien joukossa, ja muut koirat naureskelevat hömelön Dogin kustannuksella. Dogin salainen tehtävä -lyhytanimaatiossa näemme, kuinka Dogi häiritsee taitamattomuudellaan muiden koirien suorituksia, ja hänet yritetään saada vain pois jaloista. Yksinkertainen Dogi ei ehkä kelpaa Muntzin koirien valiojoukkoon, mutta Rasmus ottaa hänet vastaan innokkaasti - ja niin ottaisin minäkin koira-allergiasta huolimatta. Kotikoiralta en kaipaa suurta taituruutta tai älykkyyttä: riittää, että koira on tottelevainen ja paijattava. Ja sitä Dogi on. 

Toy Story 3: Ken

Toy Story 3:ssa on monta hienoa hahmoa: Buzz Lightyear on todella kiinnostava hahmon kannalta tylsän Toy Story 2:n jälkeen, ja pehmeä Tuhti-nalle on myös loistava tuttavuus. Hahmoista eniten minuun vetoaa kuitenkin Ken - ja luulen, ettei se johdu siitä, että Barbiet olivat lempilelujani lapsena. Ken on nimittäin aivan riemastuttava hahmo! Ken on alunperin suunniteltu tyttöjen leluksi, ja tätä kautta nukkeen on tarttunut joitain feminiinisiä piirteitä. Ken esimerkiksi tykkää vaatteista ja glitteristä, ja hänen Barbie-talossaan on vaatehuone. Ken on päässyt mukaan Tuhdin johtamaan maskuliiniseen poikien leluporukkaan, jossa muut pilkkaavat Keniä tyttöjen leluna olemisesta. Ken yrittää kovasti rimpuilla irti tästä käsityksestä, ja todistaakseen olevansa yhtä kova luu kuin muutkin Ken tekee kyseenalaisia asioita muita leluja kohtaan. Ken siis yrittää olla kovis. Kenin muovisen pinnan alla sykkii kuitenkin lempeä ja romanttinen sydän, joka pääsee näyttämään parastaan Kenin kohdatessa uuden lelun, Barbien. Jostain kumman syystä Ken ja Barbie ovat kuin luodut toisilleen. Ken tuo Toy Story 3:een kivaa huumoria, paljetteja ja bling blingiä.

Autot 2: Finn McMissile

Olen eräänlainen James Bond -fani: en fanaatikko, vaan pikemminkin pilke-silmäkulmassa -fani. Niinpä innostuin suuresti Autot 2:n katsottuani elokuvan agenttiautosta, Finn McMissilesta. Finn McMissile on saanut itselleen kaikki James Bondin arvostettavimmat ominaisuudet: pois on jätetty uhkapelit, alkoholin juominen ja naisten kellistäminen, mitkä ei syystä tai toisesta Pixarin elokuviin sovi... ;) Finn on taitava agentti, jonka peltirunkoon on viritetty ties mitä ihmeellisiä agenttitarvikkeita, esimerkiksi siivet, potkurit veden alla matkustamista varten ja ohjuksia. Hän selviää tilanteesta kuin tilanteesta, ja Finnin (hehe!) ylivertaisuutta vastustajiin nähden on hauska katsoa. Luonteeltaan Finn on hyvin vakava, ellei jopa tosikko. Martin huumoria agentti ei meinaa ymmärtää ollenkaan, koska McMissilen ajatukset pyörivät koko ajan maailman pelastamisen ympärillä. Lisäksi on hauskaa, miten autolla näyttää olevan lyhyet herrasmiesviikset, vaikkei autoilla karvoitusta kasvakaan.

Urhea: Kuningas Fergus

Merida on aivan loistava päähenkilö Urheassa, mutta häntä enemmän minuun vetoaa elokuvassa Meridan isä, kuningas Fergus. Fergus on Dunbrochin klaanin kuningas, joka hallitsee klaanin maita Skotlannissa. Fergus tunnetaan karhukuninkaana, koska hän on kaatanut niin monta karhua elämänsä aikana, ja vannoo tappavansa hurjan Mor'du-karhun, joka on vienyt kuninkaan jalan taistelussa. Siksi Fergusilla on puujalka, ja hän käyttää kaikki tilaisuudet hyödykseen kertoakseen legendaarisesta taistelustaan Mor'dua vastaan. Kuningas Fergus on todella hurja ja tappeluvalmis tilanteessa kuin tilanteessa, mutta silti hän on aivan vaimonsa kuningatar Elinorin tossun alla. Ilman Elinorin hellää mutta jämäkkää toimintaa Fergus olisi varmaan aloittanut jo sodan naapuriklaanien kanssa. Hurjasta luonteestaan huolimatta Fergus osaa olla hellä perheelleen, johon kuuluu Elinorin lisäksi Merida ja kolmoset Harris, Hubert ja Hamish. Fergus ei ole niin tarkka lasten kasvatuksessa kuin Elinor, vaan hän ottaa kasvatustehtävän lähinnä huumorin kautta. Kuningas Fergus on hauska ja äkkipikainen hahmo, jonka Skotlannin murre on ihanaa kuunneltavaa elokuvan englanninkielisessä versiossa.

Monsterit-yliopisto: Räähkä Poks

Monsterit Oy:ssä lempihahmoni oli elokuvan päähenkilö, Tare Karvanen. Elokuvan esiosassa Tare on kuitenkin turhan itsekäs makuuni, eikä Masi Pallopääkään vakuuta. Niinpä Monsterit-yliopiston suosikikseni nousee Räähkä Poks. Räähkä on luonteeltaan aivan erilainen kuin Monsterit Oy:ssa, sillä Räähkä on vasta yliopistoon tullut ensimmäisen vuoden opiskelija, joka ei tiedä pelottelusta vielä mitään. Räähkä on ystävällinen ja mukava monsteri, joka ystävystyy oitis huonetoverinsa Masin kanssa. Räähkä on ihanan nörttimäinen otus, joka haluaa pärjätä ja päteä opinnoissaan. Räähkä ei vielä siristä silmiään, sillä hän käyttää silmälaseja. Onkin hauska oivallus, että liskomaisen monsterin silmien siristys johtuu hänen likinäköisyydestään: tätä vitsiä minunlaiseni silmälasien käyttäjä osaa arvostaa. Elokuvan aikana selviää myös, miksi Räähkä on Tarelle ja Masille niin katkera Monsterit Oy:n aikana (se ei johdu pelkästään Taren ylivoimaisista pelottelutaidoista), ja tämä tuo hahmoon heti lisää syvyyttä.

Inside Out: Viha

Inside Outin tunteista minuun vetoaa eniten Viha. On sanomattakin selvää, että Viha on vihainen hahmo. Vihan tehtävänä on aiheuttaa Rileyssä vihan tunteita, kuten tytön tuntiessa saaneensa epäreilua kohtelua vanhemmiltaan tai pizzassa ollessa tytön inhokkiruokaa, parsakaalia. Viha on hyvin Aku Ankkamainen hahmo äkkipikaisuuksineen ja raivon purkauksineen. Vihan raivostuessa oikein kunnolla hänen päänsä syttyy palamaan tulta. Viha on toisaalta myös hyvin ilkikurinen hahmo, ja hän ehdottaakin muille tunteille, että Rileyn pitäisi näyttää suuttumustaan kiroilemalla, tai että Rileyn pitää karata, kun uusi koti ei miellytä. Vihaa ei voi ottaa kovin tosissaan, ja hahmoa käytetäänkin elokuvassa lähinnä huumorimielessä. Vihan julma hymy on aivan loistavan näköinen!

Kunnon dinosaurus: Arlo

Kunnon dinosauruksen päähenkilö on ehdottomasti elokuvan paras hahmo. Arlo on apatosaurusperheen nuorin lapsi. Hän on syntymästään asti pelännyt kaikkea, eikä ole päässyt peloistaan yli. Perheen maatilalla Arlon tehtävänä olisi ruokkia esihistoriallisia kanoja, mutta pelko niitä kohtaan estää Arlon suorituksia. Hänen vanhemmat sisaruksensa kiusaavat Arloa kanapelosta, kuten sisaruksilla nyt yleensä on tapana kiusoitella toisiaan. Onneksi vanhemmat yrittävät ymmärtää pienokaistaan. Pelon lisäksi Arlo on fyysisesti heikompi muita perheenjäseniään. Tuntuu siltä, että tällä kombolla Arlolla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä karusta erämaasta, jonne hän elokuvan aikana joutuu aivan yksin. Arlo osoittautuu elokuvan aikana kuitenkin henkisesti vahvaksi dinosaurukseksi, jolla täytyy virrata suomalaista sisua suonissaan: sen verran tarmokas hän tositilanteen tullen on. Arlo on myös tunteikas dino, ja elokuvan aikana saamme kokea hänen kanssaan iloa, vihaa, pelkoa ja surua. Minä ainakin pääsen hyvin sisään Arlon tunteisiin, ja näin hahmosta muodostuu minulle samaistuttava ja sympaattinen tyyppi. Lisäksi Arlo on muita kohtaan yleensä ystävällinen, hän pitää kavereidensa puolia (voitettuaan ensin pelkonsa) ja kunnioittaa muiden otusten elämää. Elokuvan aikana tapahtuvaa Arlon kehityskaarta on hieno seurata.

Doria etsimässä: Hank

Hank-mustekala valloittaa ruudun täysin joka kerta ilmestyessään siihen. Pidän kovasti Hankin kyynisestä elämänasenteesta. Hän ei lähde mukaan Dorin yltiöpositiiviseen intoiluun, vaan on Marlinin seikkaillessa omassa seikkailussaan se hahmo, joka on realistinen ja jalat maan pinnalla pitävä. Hankin menneisyydestä ei kerrota elokuvan ainakan mitään, emmekä siis tiedä, mistä mustekala on joutunut merieläinpuistoon ja mikä on hänen kyynisen elämänasenteensa taustalla. Epätietoisuus menneisyydestä tekee Hankista hieman salaperäisen hahmon, ja kenties sen takia lisää hänen viehätysvoimaansa. Ja onhan Hankilla nyt muutenkin vallan mainioita silmänpyörittelyjä Dorin juttuja kuullessaan - kukapa ei voisi olla tykkäämättä mustekalasta? Hankilla on paksu panssari päällään, eikä hän päästä ketä tahansa lähelleen, mutta panssarin läpi tunkeuduttua alta paljastuu empaattinen ja mukava merieläin. Kaiken lisäksi Hank osaa soluttautua ympäristöönsä kameleonttimaisella tavalla, mikä on hienon näköistä! 

Autot 3: Salama McQueen

Salama McQueen oli ensimmäisessä Autot-elokuvasta paras hahmo, mutta Autot 2:ssa Salama oli tylsä tyyppi, jolloin hän ei mitenkään voinut päästä parhaan hahmon paikalle. Autot 3:ssa Salama valtaa taas paikan elokuvan suosikkina. Autot 2:ssa Salaman luonne ei yhtään kehittynyt, vaan hän oli samanlainen ystävällinen, empaattinen ja reilu kilpa-auto, jollaiseksi hän muokkautui ensimmäisen Autot-elokuvan aikana. Autot 3:ssa hahmo kuitenkin pääsee taas kehittymään, sillä Salaman mekaniikka on käynyt liian vanhaksi: uudet, modernit kilpa-autot valtaavat ajoradat ja jättävät Salaman nuolemaan näppejään. Salama yrittää kehittää itseään autona, ja aikoo päivittää itsensä uusien kilpureiden tasolle, mutta jotain muuta tapahtuukin. Näemme koko elokuvan ajan, kuinka Salama treenaa kisoissa pärjätäkseen, ja kuinka suuri hänen halunsa päästä ajamaan kilparadalle on. Elämän kuluessa joistain asioista on vain pakko luopua, ja lopulta Salamakin tajuaa, että hänen on luovuttava kilpailemisesta. Minä ainakin koen elokuvaa katsoessani Salaman kanssa samaa luopumisen tuskaa kuin hän, vaikka en ole koskaan autokilpailuista pitänytkään. Lopullisen päätöksen uransa lopettamisesta tehdessään Salama ei kuitenkaan joudu luopumaan kokonaan autokilpailujen aiheuttamasta huumasta, sillä hän päättää ruveta valmentajaksi! Aivan mahtava keksintö käsikirjoittajilta! Joka tapauksessa Salaman hahmokehitys jatkuu siis ykköselokuvasta, ja nostalgisten tunteiden saattelemana hahmosta kuoriutuu jälleen minulle se ykkönen!

Coco: Héctor

Cocon olen nähnyt toistaiseksi vain yhden kerran (blu-ray on ennakkotilattu kotiin!), ja sillä kerralla parhaaksi hahmoksi mieleeni jäi Héctor. Héctor on Kuolleiden maasta kotoisin oleva luuranko, eli ihminen, joka on kuollut. Héctor on ilkikurinen huijari, joka yrittää päästä vierailemaan Elävien maassa. Elävien maassa kukaan ei kuitenkaan pidä Héctorin kuvaa esillä, joten luuranko ei pääse vierailemaan siellä. Hän pelkää joutuvansa täysin unhoon, ja silloin kuolevansa "oikeasti". Héctor on elokuvan alussa hyvin itsekäs ja ilkikurinen, mutta Migueliin tutustuessaan luurangosta alkaa paljastua ystävällisempiä puolia. Lopussa Héctorin luonne on jo aivan vastakkainen kuin elokuvan alussa, ja hahmosta alkaa välittää tosissaan. Hänen henkilöllisyytensä on myös mieletön yllätys, jota minä en arvannut elokuvaa katsoessani - ainakaan aluksi, ehkä jossain vaiheessa kyllä. Mahtavuutta hahmoon lisää hänen vitsikkyytensä ja musikaalisuutensa, ja toki myös luiden ajoittainen paikaltaan liikkuminen tuo hahmoon huumoria.

Siinäpäs olivat minun suosikkini. Mitkä ovat teidän mielestänne parhaat hahmot näistä Pixarin klassikoista?