Liisa Ihmemaassa - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Liisa istuu puussa ja on kuuntelevinaan, kuinka hänen isosiskonsa lukee hänelle oppikirjaa historiasta. Oikeasti Liisa haaveilee omasta mielikuvitusmaailmastaan, jossa eläimet ja kukat osaisivat puhua. Yhtäkkiä Liisa huomaa, kuinka hänen ohitseen juoksee kani, jolla on vaatteet päällä ja kova kiire jonnekin. Liisa lähtee seuraamaan herra Kania kaninkoloon, mutta kolo pudottaakin Liisan maan uumeniin. 

Liisa putoaa ja putoaa kunnes saapuu huoneeseen, jonka toisessa päässä on hyvin pieni ovi. Ovennuppi neuvoo Liisaa, että hänen kannattaa juoda pöydällä olevaa juomaa, jotta hän mahtuisi ovesta sisään. Liisa toimii käskyn mukaan, ja kutistuu sopivan kokoiseksi, mutta huomaa oven olevan lukossa. Hän ei saa avainta korkealta pöydältä, ellei syö keksiä, joka saa hänet kasvamaan. Kasvettuaan jättiläiseksi Liisa alkaa kuitenkin itkeä holtittomasti, jolloin koko huone täyttyy kyynelistä. Liisa juo taas kutistusjuomaa, ja hän putoaa pienenä pulloon. Ovennuppi nielee kaikki Liisan kyyneleet, jolloin Liisa pääsee pullon sisällä oven toiselle puolelle. 

Oven toisella puolella Liisa tapaa aluksi dodon, joka neuvoo muille eläimille, miten he saavat itsensä kuiviksi. Rantaan päästyään Liisa kohtaa Tittelityyn ja Tittelitomin. Nämä kaksoset alkavat kertoa Liisalla tarinaa uteliaista ostereista. Tarinan opetus on, ettei kannata olla utelias. Liisa on kuitenkin utelias – hän haluaa selvittää, mihin herra Kanilla on niin kiire. Liisa harhauttaa Tittelityyn ja Tittelitomin, ja saapuu seuraavaksi Kanin talolle. Pekka Kani määrää Liisaa tuomaan hänelle talostaan hanskat, sillä Kanilla on kova kiire. Liisa lähtee etsimään hanskoja, ja etsintämatkallaan syö pikkuleipää. Samassa hän kasvaa taas jättiläiseksi. Pekka Kani luulee jättimäistä Liisaa hirviöksi, ja kutsuu ystäviään häätämään Liisan talosta. Itse herra Kanin täytyy jatkaa matkaa, sillä niin kova kiire hänellä on. Liisa syö porkkanaa, jonka avulla hän kutistuu ruohonjuuritasolle. 

Liisa jatkaa herra Kanin seuraamista, mutta yhtäkkiä hän kuulee puhetta jostain läheltään. Kukathan ne häntä ihmettelevät. Aluksi niin ystävälliset kukat ajavat Liisan kuitenkin lopulta pois luotaan, koska luulevat tätä rikkaruohoksi. Kukkien luota Liisa ajautuu itämaisen oloisen toukan luokse, joka polttelee vesipiippua. Toukka kehittyy perhoseksi ja neuvoo Liisalle, että toinen puoli herkkusienestä saa tytön kasvamaan isoksi ja toinen pieneksi. Neuvon avulla Liisa palauttaa itsensä oikean kokoiseksi. Sitten hän ottaa sienenpalat taskuunsa mukaan varmuuden varalta. 

Liisa jatkaa etsintöjään Pekka Kanin löytämiseksi. Nyt hänen eteensä ilmestyy Veijarikissa, joka neuvoo Liisan Hullun hatuntekijän luokse. Hullu hatuntekijä on pitämässä teekutsuja Jänön ja hiiren kanssa. Liisa liittyy kolmikon ihmeellisiin syntymättömyyspäiväjuhliin. Yhtäkkiä herra Kani pöllähtää paikalle kuin tyhjästä. Hänellä on taas kovin kiire. Hullu hatuntekijä katsoo Kanin taskukelloa ja huomaa, että kello käy kaksi vuotta myöhässä. Ei ihmekään, että Kanilla on kiire! Hullu hatuntekijä yrittää korjata kellon oikeaan aikaan, mutta onnistuu vain rikkomaan kellon lopullisesti. Pekka Kani jatkaa surullisena matkaansa, ja Liisa jättää nyreissään teekutsut. 

Nyt Liisa on saanut tarpeekseen kaikista hulluuksista. Hän haluaisi vain kovasti päästä kotiin iltapäiväteelle! Tyttö on kuitenkin aivan yksin eksyneenä tähän Ihmemaailmaan, ja hän alkaa itkeä lohduttomasti. Silloin Veijarikissa ilmestyy paikalle. Kissa tietää, että Herttakuningatar osaa neuvoa Liisan takaisin kotiin. Niinpä kissa neuvoo Liisan Herttakuningattaren puutarhaan. Puutarhassa Liisa tapaa kortteja, jotka maalaavat valkoisia ruusuja punaisiksi. Pian Liisa törmää myös Herttakuningattareen, jonka hullu ja julma luonne paljastuu tytölle nopeasti. Samalla selviää, mihin herra Kanilla oli niin kova kiire – Kani on töissä kuningattaren hovissa. Kuningatar haluaa pelata Liisan kanssa krokettia, eikä Liisan auta muu kuin suostua, ellei hän halua menettää kaulaansa. Pelin aikana paikalle ilmestyy kuitenkin Veijarikissa, joka saa kuningattaren hermoromahduksen partaalle. Syy langetetaan Liisan niskoille, ja niin Liisa joutuu oikeuden eteen. 

Oikeudessa tähtitodistajina toimivat Hullun hatuntekijän teekutsuilla olleet henkilöt. Oikeuden tulos näyttää siis Liisan kannalta huonolta. Silloin Liisa muistaa taskuissaan olevat herkkusienen palaset, jotka hän nielaisee nopeasti. Näin Liisa kasvaa jättiläisen kokoiseksi, ja alkaa sättiä Herttakuningatarta tämän järjettömästä käytöksestä. Liisan ei olisi kuitenkaan kannattanut syödä molempia sienen palasia, sillä pian Liisa on kutistunut taas oman itsensä kokoiseksi. Kuningatar lyö tuomion lukkoon: ”Pää poikki!” Liisa lähtee juoksemaan kauhuissaan karkuun koko Ihmemaan asujaimisto kannoillaan. Liisa juoksee ja juoksee ja juoksee, mutta kuningatar vain saavuttaa häntä… Kunnes Liisa herää yhtäkkiä niityltä Mirri sylissään. Hän onkin nähnyt koko ajan unta! Ja näin Liisa pääsi kotiinsa juuri sopivasti iltapäiväteen aikaan. 

Liisa Ihmemaassa perustuu Lewis Carrollin kahteen kirjaan: Liisan seikkailut ihmemaassa (1865) ja Liisan seikkailut peilimaailmassa (1871). Nämä nonsense-kirjat on suunnattu lapsille, ja niissä leikitellään niin kielellä kuin logiikallakin. Disneyn elokuva perustuu suurimmaksi osaksi kirjaan Liisan seikkailut ihmemaassa. Peilimaailman seikkailuista mukaan on otettu Tittelitom ja Tittelityy sekä erään laulun sanat. Kirjassa tapahtuu paljon enemmän asioita, mitä elokuvaan on otettu mukaan. Silti Disney sai ujutettua oman lisäyksensä tarinaan, nimittäin puhuvan ovennupin. Kirjassa ovennuppi on ihan tavallinen. 

Walt Disney oli aivan ihastunut Lewis Carrollin tarinaan Liisasta. Ilmeisesti tarina oli tuttu Waltille jo hänen lapsuudestaan asti. Walt Disney aloitti projektin Liisan kanssa monesti mm. näyttelijöiden kanssa, mutta hylkäsi aina idean. Lopulta vuonna 1946 Disney aloitti projektin päättäen animoida koko elokuvan. Viisi vuotta myöhemmin (1951) elokuva valmistui tehden siitä klassikon numero 13. Ilmestymisensä aikaan elokuva ei menestynyt. Waltin mukaan epäonnistuminen johtui siitä, ettei Liisa ollut sydämellinen; hän ei ollut niin lempeä kuin vaikkapa Tuhkimo. 1960-luvulla elokuvasta tuli kulttifilmi Fantasian ja The Three Caballeros-elokuvan ohella lukiolaisten (college) keskuudessa. Elokuvat yhdistettiin huumekulttuuriin. Disney ei tietenkään tykännyt tästä yhdistelmästä, ja vei oppilaitoksilta Liisat pois. 1974 Liisa Ihmemaassa vietiin uudestaan teatterilevitykseen, jolloin se menestyi paremmin kuin vuonna 1951. 

Ihmemaan Liisa animoitiin näyttelijöiden avustuksella. Oikeat ihmiset näyttelivät siis jälleen kerran kaikki kohtaukset itse, jotka sitten animoitiin. Piirrosjälki on Liisassa hyvin perus-disneymäistä sivuhahmojen pottunenineen ja suurine silmineen. Liisan ja hänen siskonsa suhteen on pyritty vielä realistisuuteen, mutta varsinkin Liisa on jo hyvin kaukana Lumikin realistisuudesta. Liisan kissa Mirri taas näyttää ihan Pinocchion Figarolta, joskin on vain erivärinen. Poikkeavaa edellisiin Disneyn klassikoihin verrattuna elokuvassa on se, että hahmojen ääninäyttelijät esitellään tekstien aikana yhdessä heidän esittämänsä hahmon nimen kanssa. Tämä ”perinne” jäi kuitenkin unholaan Viidakkokirjaan asti.

 Liisa Ihmemaa -elokuva sisältää enemmän lauluja kuin yksikään toinen Disney-elokuva. Elokuvaa varten sävellettiin yli 30 laulua, jotka kaikki eivät kuitenkaan päässeet lopulliseen elokuvaan. Osa lauluista on kylläkin todella lyhyitä, parin sekunnin mittaisia, joten laulunumeroiden suurta määrää ei helposti tajua. Elokuvan aloittaa nimikkolaulu Liisa Ihmemaassa, joka soi alkutekstien ajan. Sama laulu soi myös (perinteisesti) elokuvan lopussa. Toinen laulu on Haavemaailmassain, jonka Liisa laulaa vielä oikeassa maailmassa kuvitellessaan ihmeellistä maailmaa. Tämän laulun tilalla oli alun perin laulu Beyond the Laughing Sky, joka kuitenkin hylättiin. Laulu käytettiin kuitenkin uudelleen Disneyn seuraavassa elokuvassa Peter Panissa, jossa siihen vaihdettiin sanat ja laulusta tuli Tuo tähti ihmeellinen. Liisa Ihmemaa -elokuvan kolmas laulu lauletaan heti toisen laulun loputtua. Myöhästyn -nimistä laulua laulaa herra Kani, jolla on kova kiire jonnekin. Neljäs laulu on Vaalikilpajuoksu, jota dodo laulaa Ihmemaan puolella. Samaista laulua lauletaan lyhyesti vielä ihan elokuvan loppupuolella. Viides laulu on lyhyt Kuinka te voitte?, jonka Tittelityy ja Titteitom laulavat Liisan tavatessaan. Samat heput laulavat myös laulun Mursu ja nikkari eli tarinauteliaista ostereista. Laulullaan he kertovat Liisalle mielenkiintoisen tarinan. Tittelityy ja Tittelitom laulavat vielä Vanhasta Viljamista, kun Liisa lähtee vaivihkaa jatkamaan seikkailuitaan. Kahdeksas laulu on Hirviön savustus, jonka dodo laulaa Pekka Kanin talolla. Seuraava laulu onkin Iltapäivä kultainen, jonka Liisa laulaa kukkien kanssa. Kukkien jälkeen kaukaisuudesta alkaa kuulua laulu A-E-I-O-U, jota toukka laulelee savupilviä puhallellessaan. Seuraavan, Veijarikissanlaulun, laulaa Veijarikissa omassa henkilökohtaisessa olemuksessaan. Kahdestoista laulu on Syntymättömyyspäivä, jota lauletaan Hullun hatuntekijän teekutsuilla. Kolmannentoista laulun laulaa taas Liisa, kun häntä alkaa harmittaa. Hyvä neuvo saa melkein katsojankin herkistymään. Neljästoista laulu on Ruusuja maalataan, jonka aikana maalataan ruusuja. Liisa Ihmemaassa -elokuvan laulut ovat mielestäni aliarvostettuja, mutta se johtuu varmaan juuri niiden lyhyydestä. Lauluissa on hauskat sanat ja päähän soimaan jäävä melodia. Liisa Ihmemaassa oli ehdolla saamaan Oscarin parhaasta musiikista, mutta ei voittanut. 

Liisa Ihmemaassa -elokuvan hahmot ovat hyviä, ja osa naurattavia. Itse asiassa voikin sanoa, että koko elokuva on tehty vain huvitusmielessä. Siinä ei ole samanlaista sanomaa kuin joissain Disneyn elokuvissa, eikä se saa katsojaa herkistymään. Jo Walt itse totesi, ettei Liisa ollut sydämellinen, kuten edellä jo mainitsin. Jollain tasolla Walt oli tässä oikeassa, sillä Liisaan on todella vaikea samaistua. Luonteeltaan tyttö on todella utelias ja jopa sairaalloisen kiinnostunut siitä, mihin herra Kanilla on niin kova kiire. Liisalle on ilmiselvästi tuputettu käytöstapojen tärkeyttä kotona, ja välillä hänen ainainen niiailunsa ja anteeksi pyytelynsä saa katsojan ärtymään. Lisäksi on ärsyttävää, kuinka helposti Liisa suuttuu tai rupeaa itkemään ihan pikkuisistakin asioista. Tästä huomaa, että Liisa on todellakin vielä lapsi, ei aikuinen. Ihmeelliset Ihmemaan hahmot ja tapahtumat saavat tämän perienglantilaisen tytön välillä todella suunniltaan. Siinä mielessä Liisa on huono henkilö Ihmemaan vierailijaksi – hän ei osaa heittäytyä lapsenmieliseksi kujeilijaksi. Toisaalta taas juuri tämä suuri kontrasti tuo elokuvaan lisää huvittavuutta. JUONIPALJASTUKSIA KAHDESSA SEURAAVASSA LAUSEESSA: Liisan puolesta puhuu se, että koko elokuva onkin vain pahaa unta, jota tyttö on nähnyt. Tämä kertoo siitä, että Liisalla on todella rikas mielikuvitus ja hän kenties haluaa kovasti hypätä pois arkielämän asettamista rajoista. 

Jos Liisa on hieman tylsä ja yksioikoinen hahmo, ovat elokuvan sivuhahmot kaikkea muuta kuin tylsiä! Ihmemaan hullut asukit saavat katsojan itkemään naurunkyyneleitä. Heidän touhunsa menevät niin yli ymmärryksen, että heikompaa alkaa hirvittää. Veijarikissa on kenties hahmoista se kaikkein tunnetuin. Hän jopa myöntää olevansa hullu. Hullun hatuntekijän teekutsut ovat todella mielenkiintoiset, ja syntymättömyyspäivälaulu on vallan mainio! Juhlista saa oivan tekosyyn karkinsyömiseen 364 päivänä vuodesta. Elokuvan ”pahis”, Herttakuningatar, on yksi parhaimpia pahiksia Disneyn historiasta. Kuningattaren mielihalu päiden katkomiseen on mielestäni todella huvittavaa. Myös Herttakuningattaren habitus sisustusmausta puhumattakaan on hauska. Herra Pekka Kani on kenties järkevin Ihmemaan asukeista, tosin lopussa paljastuu hänenkin pöljyytensä. Liisan isosiskon paljastuminen siskoksi oli minulle järkytys tätä tekstiä laatiessani. Olin aina ajatellut, että Liisalle historiankirjaa lukee hänen äitinsä. Äidin muuttuminen siskoksi toi hieman erilaisen näkökulman elokuvan ensiminuutteihin. 

Voisi sanoa, että Liisa Ihmemaassa on luonteeltaan farssimainen. Mielestäni elokuvasta ei voi sanoa, että se olisi nonsensea, joten Disneyn klassikko 13 on farssi. Ymmärrän, ettei elokuvassa esiintyvä huumori vetoa kaikkien makuun, mutta minuun se tehoaa. Ja vaikka kirjoitin edellä Liisan kuvauksessa lähinnä negatiivisia seikkoja, on hahmo minusta hyvä ja jotain sydämellisyyttä hänestäkin löytyy. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka haluavat viettää hauskan hetken älyttömyyksien seurassa. 

”Ai niin ja muuten, jos sinua todella kiinnostaa, hän meni tuosta.”
”Kuka meni?”
”Pekka Kani.”
”Meni tästä?”
”Meni mihin?”
”Meni tuosta.”
”Kuka meni?”
”Pekka Kani.”
”Mikä kani?”

"Mutta etkös sinä juuri sanonut... siis voi ei."

"Osaatkos seistä päälläsi?"
- Veijarikissa ja Liisa