UP - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Nuori Carl Fredrickson katsoo elokuvateatterissa dokumenttia ihailemastaan tutkimusmatkailijasta, Charles Muntzista. Dokumentissa kerrotaan, kuinka Muntz löysi Paratiisiputoukselta ”Seikkailun henki”-ilmalaivallaan suurikokoisen linnun luurangon. Tällaista lintulajia ei ole nähty ennen. Tutkijat kuitenkin uskovat Muntzin väärentäneen luurangon, ja niin Muntz lähtee takaisin Paratiisiputoukselle nappaamaan elossa olevan linnun todistaakseen muille olevansa oikeassa. Sankarinsa Muntz mielessään Carl lähtee ulos elokuvateatterista leikkien olevansa itsekin tutkimusmatkailija. Aution talon ohi kulkiessaan Carl kuulee talosta leikkimisen ääniä, ja Carl hipsii talon sisälle. Talossa hän kohtaa Ellien, joka on vähintään yhtä intohimoinen Muntzin ihailija kuin Carlkin. Ellie kertoo omasta haaveestaan siirtää ”seikkailijoiden kerhon talon” Paratiisiputouksen jyrkänteelle. Carl ja Ellie tutustuvat, rakastuvat, menevät naimisiin keskenään ja ostavat itselleen asunnoksi vanhan kerhotalonsa. He haaveilevat yhdessä lapsesta, mutta tämä haave ei toteudu. Niinpä he alkavat haaveilla Paratiisiputoukselle matkustamisesta ja säästävät aina tilanteen tullen rahaa matkaan. Aika kuitenkin kuluu, ja lopulta eläkkeellä ollessaan Carl tajuaa, ettei hän ole vienyt Ellietä Paratiisiputoukselle, vaikka niin aikoinaan lapsena hänelle lupasi. Carl päättää ostaa vihdoin heille matkan ulkomaille, mutta silloin Ellie sairastuu vakavasti ja kuolee. Carl jää yksin asumaan vanhaan ”kerhotaloon”. 

Ajat muuttuvat ja Carlin talon ympärille rakennetaan joukoittain pilvenpiirtäjiä. Carl ei suostu myymään taloaan, vaan pitää siitä jääräpäisesti kiinni. Talo muistuttaa häntä Elliestä, ja mies puheleekin välillä talolle kuin puhuisi Ellielle. Eräänä päivänä työmaatraktori peruuttaa vahingossa Carlin tärkeän postilaatikon nurin, ja tästä tuohtuneena Carl huitaisee työmiestä naamaan. Rakennusfirma haastaa Carlin oikeuteen, ja hänet tuomitaan pahoinpitelystä muuttamaan vanhainkotiin. Carl ei kuitenkaan halua luopua talostaan, ja niin hän ikänsä ilmapalloja eläintarhassa myyneenä keksii nerokkaan idean, jonka parissa ahertaa koko yön. Aamulla vanhainkodin henkilökunnan tullessa hakemaan Carlia Carl päästää tuhansittain talon savupiippuun kiinnitettyjä ilmapalloja ilmaan, ja pallojen avulla koko talo kohoaa ilmaan Carl mukanaan! Carl ohjaa ilmapalloilla lentävän talonsa kauas kaupungista, ja hänen ohittamiensa kaupunkilaisten ilmeet ovat hämmästystä täynnä. Carlin määränpäänä on mikäpä muu kuin Paratiisiputous. 

Kesken rauhallisen ilmalennon Carl kuulee hämmästyksekseen talonsa ovelta koputuksen! Carl avaa oven ja näkee kuistilla Rasmus-nimisen partiolaisen! Rasmus on aiemmin yrittänyt tulla auttamaan Carlia ansaitakseen viimeisen tarvitsemansa partiomerkin ylemmän partiolaistason saavuttamiseen, mutta tuolloin Carl ajoi Rasmuksen tiehensä huijaamalla häntä etsimään miestä muka häiritsevää Tirppa-lintua. Nyt Rasmus on tullut takaisin kertoakseen, ettei Tirppaa löydy (tai löytyi, mutta se muistutti suurikokoista hiirtä...), ja poikarukka on päässytkin ilmalennolle. Carl päättää kääntyä takaisin viedäkseen Rasmuksen takaisin kotiin, mutta samassa ukkosmyrsky saartaa ilmassa ajelehtivan talon heittelehtien sitä ympäri ämpäri ja sekoittaen koko asunnon sisustuksen. Carl pyörtyy, mutta urhea Rasmus ohjaa talon navigaattorinsa avulla Etelä-Amerikkaan! Carlin virotessa hänen hämmästyksensä on suuri, kun ikkunasta näkyy Paratiisiputous! Valitettavasti Rasmus parkkeerasi talon väärälle puolelle tasalakista pöytävuorta, ja Carl haluaa viedä talon juuri siihen paikkaan, jossa Ellie kuvitteli sen olevan lapsena. Myrsky on puhkaissut monta taloa kannattelevaa ilmapalloa, eikä lentäminen sillä enää onnistu. Niinpä Carlin ja Rasmuksen ei auta muu kuin lähteä vetämään leijuvaa taloa perässään sen seinään kiinnitetyn kasteluletkun avulla. 

Viidakossa Carl ja Rasmus kohtaavat ihmistä suuremman linnun, jota Rasmus luulee Carlia härnänneeksi Tirpaksi. Lintu tykkää Rasmuksen suklaasta, ja se lähteekin seuraamaan kaksikkoa Carlin vastalauseista huolimatta. Rasmus nimeää linnun Tirppa-Keviniksi, mutta myöhemmin selviää linnun olevan naaras. Kolmikko tallustelee viidakosta kivitasangolla, jossa he kohtaavat kultaisennoutajan Dogin, joka osaa puhua kaulapantansa avulla! Hieman hömelö Dogi yrittää napata Kevinin ja viedä sen isännälleen, mutta Kevin ei alistu helpolla vangiksi. Yllättäen vangiksi joutuu kuitenkin Carl ja Rasmus, kun paikalle saapuu kolme puhuvaa koiraa lisää. Koirat kutsuvat parivaljakkoa tunkeilijoiksi, ja johdattavat heidät isäntänsä luo Dogin kyyristellessä perässä ja Kevinin piilotellessa leijuvan talon katolla. Koirien isännäksi paljastuu tutkimusmatkailija Charles Muntz, Carlin lapsuuden sankari! Muntz kutsuu Carlin ja Rasmuksen syömään ilmalaivaansa koirien valmistamaa ruokaa, ja aluksi vierailu sujuu mukavissa merkeissä. Tunnelma muuttuu kuitenkin pian uhkaavaksi, kun Carlille selviää, että Muntz etsii yhä elävää lintua todistaakseen sillä puhuneensa totta – ja Muntzin etsimä lintu on Kevin! Muntz kertoo myös tappaneensa tunkeilijoita, jotka ovat erehtyneet tulemaan hänen Paratiisiputoukselleen. Samassa Muntz näkee Kevinin Carlin talon päällä, ja Carlin ja Rasmuksen on pakko paeta nopeasti paikalta! Kevinin selässä matkaamalla puolta loikanneen Dogin reittineuvoja noudattaen he pääsevät heitä takaa-ajavien koirien ulottumattomiin. 

Nyt Rasmus ja Carl päättävät viedä Kevinin takaisin omaan kotiinsa, jossa linnun poikaset odottavat kovasti emoaan ruokkimaan heitä. Muntz on kuitenkin jäljittänyt sankareita Dogin kaulapannassa olevan jäljittimen avulla, ja ”Seikkailun henki”-ilmalaivastaan käsin Muntz nappaa Kevinin ja sytyttää Carlin talon tuleen. Carl säikähtää kovasti talonsa kohtaloa, ja sammutettuaan tulen hän raivoaa niin Rasmukselle kuin Dogillekin. Tämän jälkeen Carl sulkeutuu kotinsa sisään ja koittaa järjestellä huonekaluja entisille paikoilleen, mutta talo ei tunnu enää samalta kuin Ellien kanssa. Carl alkaa selailla Ellien vanhaa ”The Adventure Book”-skräppäyskirjaa, ja huomaa, että Ellie on täyttänyt kirjaa eteenpäin sivuille, joille piti tulla kuvia heidän Paratiisiputouksen seikkailustaan. Ellie on kuitenkin tallentanut kirjaan kuvia hänestä ja Carlista heidän yhteisen elämänsä varrelta, ja kirjan loppuun Ellie on kirjoittanut viestin, jossa hän kiittää Carlia heidän yhteisestä seikkailustaan ja kehottaa Carlia kokemaan uusia seikkailuja. Ellien kehotuksesta terästäytyneenä Carl pomppaa ylös nojatuolistaan nähdäkseen vain, kuinka Rasmus kiitää ilmalaivan perään parin ilmapallon ja lehtipuhaltimen avulla. Carl päättää lähteä pelastamaan niin Rasmusta kuin Keviniä, ja hän tyhjentää rakkaan talonsa kaikista huonekaluista, jotta talosta tulee niin kevyt, että se pystyy taas lentämään. Lähtiessään lentoon kuistin alta Carlin mukaan tassuttelee Dogi, jonka Carl ottaa avosylin vastaan ryhtyen näin kultaisennoutajan uudeksi isännäksi. 

Sillä välin Rasmus on päässyt ”Seikkailun henkeen”, mutta Muntz on huomannut pojan ja on juuri heittämässä partiolaista yli laidan. Carl tulee talon kanssa apuun pelastaen Rasmuksen nipin napin. Sen jälkeen Carl lähtee Dogin kanssa ilmalaivan sisälle jättäen Rasmuksen vahtimaan taloa. Kevin löytyykin pian, mutta linnun vapauttaminen ei suju kommelluksitta. Carl kohtaa Muntzin, ja he taistelevat keskenään miekoin ja kävelykepein. Rasmus kohtaa ilmassa lentokoneita, jotka yrittävät tulittaa Rasmuksen ja talon tuusan nuuskaksi. Dogi kohtaa muut koirat, ja tulee voittaneeksi niiden johtajan – ja täten Dogista tulee uusi alfa. Dogi, Carl, Kevin ja Muntz päätyvät lopulta ilmalaivan katolle, jonne Rasmuskin lentää talolla. Katolla käydään viimeinen taistelu, joka päättyy siten, että sankarimme pelastautuvat ilmalaivaan, Charles Muntz tippuu alas kuolemaansa ja Carlin talo leijuu hitaasti alas Paratiisiputoukselle – itse asiassa juuri siihen kohtaan, jossa Ellie alunperin talon suunnittelikin olevan! Kevin viedään kotiin omien poikastensa luo, ja Carl, Rasmus ja Dogi (sekä muut koirat) lentävät ilmalaivalla takaisin omaan kotiinsa. Rasmus saa itselleen merkin vanhuksen auttamisesta, mutta tärkeämpi merkki Rasmukselle on Carlin antama Ellie-merkki. Niin Rasmuksen kuin Carlin elämä muuttuu: Carl menee vanhainkotiin ja hän ja Rasmus alkavat nähdä toisiaan vapaa-ajalla – ja Dogi adoptoidaan Rasmuksen kotiin. 

UP, suomalaiselta lisänimeltään ”kohti korkeuksia”, on Pixarin kymmenes klassikko. Ensi-iltansa elokuva näki vuonna 2009, ja se on tähän päivään mennessä Pixarin elokuvista se kaikkein lyhyimmän nimen omaava elokuva. UP menestyi hyvin teattereissa, ja siitä tulikin maailmanlaajuisesti kuudenneksi tienannein elokuva vuonna 2009. UP voitti vuoden 2010 Oscar-gaalassa kaksi palkintoa: parhaan animaatioelokuvan palkinnon ja parhaan musiikin palkinnon. UP oli myös ehdolla parhaan elokuvan palkinnon saajaksi, ja itse asiassa se on toinen animaatioelokuva ikinä, joka on kyseiseen Oscar-kategoriaan huolittu! Ensimmäinen paras elokuva –ehdokkuuden saanut animaatio oli Disneyn Kaunotar ja Hirviö. UP:in tarinaan lisäulottuvuuden tuo vuonna 2009 tehty lyhytanimaatio Dogin salainen tehtävä, joka kertoo Dogin päivästä muiden koirien kanssa ennen hänen kohtaamistaan Carlin ja Rasmuksen kanssa. ORAVA! 

UP:in käsikirjoitusta alettiin laatia jo vuonna 2004 Pete Docterin toimesta, ja alunperin tarina lentävästä talosta oli hyvin erilainen. Ensimmäisessä versiossa talo olikin lentävä linna, jossa asuvat kaksi prinssiveljestä taistelivat isänsä kuningaskunnan perimisestä keskenään. Veljekset olisivat pudonneet maahan, jossa heille oppitunteja yhteisymmärryksestä olisi antanut pitkä lintu. Seuraavassa tarinaversiossa Carl olisi laskeutunut talollaan pilven päälle, joka olisikin ollut naamioitu neuvostoliittolainen sota-alus. Jossain vaiheessa tarinaa Kevin myös muni munia, joiden syöminen nuorensi syöjäänsä nuoruudenlähteen kaltaisesti. Elokuvan päähenkilöksi Docter halusi ikääntyneen ihmisen, koska ikääntyneillä on niin paljon elämänkokemusta takanaan, ja elokuvaan saisi huumoria hahmon iän myötä. Docterin mukaan ikääntyneet voivat esimerkiksi sanoa mitä tahansa, eikä heidän sanoistaan loukkaannuta, toisin kuin nuorempien. UP kuvastaa Docterin mukaan hänen ystävyyttään ja kunnioitustaan Disneyn animaattoreiden Frank Thomasin, Ollie Johnstonin ja taiteilija Joe Grantin kanssa, ja siksipä UP onkin omistettu heille. 

UP:in animaatio on onnistunut todella mainiosti. Paratiisiputouksen maisemat houkuttelevat trooppisuudellaan matkustamaan paikan päälle, ja kaikista luonnonilmiöistä pilviä, sumua ja kalliomuodostelmia myöten on saatu oikean näköisiä. Pixarin studion väki teki kolmipäiväisen inspiraatiomatkan Venezuelaan, jossa he matkustivat Angelin putouksille, tepui-vuorille ja Monte Romairalle. Kyseiset kohteet ovat selkeästi löytäneet tiensä elokuvan Paratiisiputoukselle. Kevinin ulkomuotoa varten animaattorit tutkivat töyhtöloistofasaaneja, ja koirien käyttäytymistä ja liikkeitä varten konsultoitiin koirakouluttaja Ian Dunbaria. Carlia ja Muntzia varten animaattorit taasen tutkivat yhdysvaltalaisia Seniori-olympialaisia (urheilukisat, jotka on tarkoitettu yli 50-vuotiaille) sekä omia isovanhempiaan tai vanhempiaan. Carlin ikää korostamaan hahmolle annettiin kuulolaite, kävelykeppi, ryppyjä ja tekohampaat (mutta ei maksaläiskiä tai karvakorvia), ja hänen liikkeitä rajoitettiin vanhuuden tunnun lisäämiseksi. Carlista ja Rasmuksesta suunniteltiin muotojensa puolesta toistensa vastakohdat, sillä Carl on neliömäinen ja Rasmus pyöreä pallo. Neliömäisyydellä Carlille haettiin yhtenäisyyttä hänen talonsa kanssa. Carlin talon lentoon lähteminen vaatisi muuten oikeasti 23 miljoonaa ilmapalloa kannattelemaan taloa, mutta elokuvassa nähdään enimmillään 20 622 ilmapalloa talossa kiinni. 

Musiikin UP:iin on säveltänyt Michael Giacchino, joka jo aiemmin on säveltänyt musiikit Pixarin elokuviin Ihmeperhe ja Rottatouille. UP voitti parhaan musiikin Oscar-pystin, mutta minuun musiikki ei tee suurta säväytystä. Toki elokuvaa katsoessa musiikki on kaunista ja se vie hyvin elokuvan tunnelmaan, mutta näin jälkikäteen elokuvan nähtyäni en pysty muistelemaan yhtäkään musiikkiteemaa mieleeni. Oikein loistava musiikki jäisi soimaan päähän varsinkin elokuvan useamman kerran nähtyä, mutta tällä hetkellä päässäni soi vain Rottatouillen sävelet. Paras kappale UP:ista on kuitenkin sen alkupuolella kuultava Married Life, ja kohtaus on samalla elokuvasta se ihanin, kaunein, raadollisin ja itkettävin. Married Life –kappaleen aikana käydään läpi Carlin ja Ellien elämäntarina heidän naimisiinmenostaan aina Ellien kuolemaan asti. Rakastunutta paria on ihana seurata, erityisesti heidän kaikkia pieniä eleitään, joilla he osoittavat rakastavansa toisiaan. Ihanien asioiden lisäksi kappaleen aikana tapahtuu kauhean surullisia asioita, kun lääkäri toteaa, ettei pari tule koskaan saamaan lasta, ja kun Ellie sairastuu lopullisesti. En voi katsoa kohtausta itkemättä. Näin vahva tunnesikermä elokuvan alussa saa katsojan samaistumaan Carliin todella voimakkaasti, ja koko loppuelokuvan ajan miehen räyhäämisistä huolimatta hahmon puolella pysyy täysin. 

 

Elokuvan päähenkilö on Carl, ja kyseessä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun animaatioelokuvan päähenkilönä on ikääntynyt ihminen. Saamme tietää Carlin elämäntarinan heti elokuvan alussa: hän on lapsesta asti ollut kiinnostunut tutkimusmatkailusta ja seikkailuista, hän on myynyt työkseen ilmapalloja eläintarhassa ja hän on ollut todella rakastunut vaimoonsa Ellieen. Ellien kuoleman jälkeen Carlista on tullut yksinäinen ja äreä vanha mies, joka nauttii rutiineista ja kotona olemisesta. Carl on todella kiintynyt taloonsa, ja talo itse asiassa symbolisoi selvästi miehen suhdetta Ellieen: pari tapaa ensimmäistä kertaa talossa, he asuvat siellä koko elämänsä ajan ja Ellien kuoltua Carl puhuu talolle kuin Ellielle. Talosta ja näin ollen Elliestä on vaikea päästää irti, ja siksi Carl kapinoi voimakkaasi pilvenpiirtäjien rakennushankkeita vastaan. Carl elää menneessä ja muistoissaan, ja hän kokee suurta syyllisyyttä siitä, ettei hän koskaan vienyt Ellietä Paratiisiputoukselle, vaikka hänelle näin lupasi. Ellie ei koskaan saanut suurta seikkailuaan – vai saiko? Seikkaileminen ei nimittäin aina tarkoita sitä, että on matkustettava pitkin kaukomaita ja koettava mahdollisimman paljon uusia juttuja: pelkkä elämä jo sinällään on suuri seikkailu, ja jokainen ihminen johon elämän aikana tutustuu on oma seikkailunsa. Ilman muita ihmisiä elämä on varmaan loppujen lopuksi aika väritöntä ja hajutonta, aivan niinkuin Carlin elämä Ellien kuoltua. Carlin tutustuttua partiolaispoika Rasmukseen miehen elämään tulee vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaikka toki lentävällä talolla on oma osuutensa tässä. Rasmus ja Carl ovat aivan toistensa vastakohdat: Carl on vanha – Rasmus on nuori, Carl on äreä ja kiukkuinen – Rasmus on iloinen, Carl on vähäpuheinen – Rasmus puhuu koko ajan, Carl tuoksuu luumulta – Rasmus tuoksuu suklaata ja Carl on introvertti – Rasmus on ekstrovertti. Rasmus käy partiota, ja hän tietää luonnosta kaiken ja omistaa kaikki uusimmat retkeilyvälineet. Matkan aikana selviää, ettei Rasmus kuitenkaan ole koskaan ollut käytännössä luonnossa, ja hän tietää selviytymistaidot vain teoriassa. Esimerkiksi teltan kokoaminen osoittautuu ylitsepääsemättömäksi tehtäväksi. Rasmuksen vanhemmat ovat eronneet, ja poika on etääntynyt isästään isän uuden naisystävän takia. Rasmus kaipaa isää elämäänsä, ja tuntee olonsa yksinäiseksi ilman tätä. Rasmuksella ja Carlilla on siis erilaisuuksistaan huolimatta jotain samanlaista: molemmat ovat yksinäisiä, koska heidän elämiensä tärkeä ihminen on heidät hylännyt tavalla tai toisella. Katsoja voi vain toivoa, että elokuvan lopussa eri-ikäiset miehet löytävät yhteisen sävelen. 

Carl ja Rasmus ovat molemmat todella sympaattisia hahmoja, mutta UP:in paras hahmo on mielestäni Dogi, puhuva kultainennoutaja! Dogista on tehty niin täydellinen koira! On mahtavaa, kuinka koiran ajatukset tuodaan ilmoille kaulapannan avulla, ja on ihana kuulla Dogin ajatuksenjuoksua ja hänen täydellistä luottamustaan ihmisiin. Dogin suuhun on laitettu aivan ihania vuorosanoja, ja ORAVA! Mielelläni adoptoisin itselleni samanlaisen koiran kuin Dogi. Toinen muistettava koira elokuvassa on Alfa-dobermanni, jonka puheääni aiheuttaa monet naurut varsinkin elokuvan ensimmäisellä katselukerralla. Tirppa-Kevin on suuressa roolissa elokuvassa, mutta linnulle ei luoda mitään kauhean muistettavaa persoonallisuutta. Hän on vain poikasiaan suojeleva lintuemo, josta kaikki muut hahmot elokuvassa ovat tavalla tai toisella kiinnostuneet. (Loppuosa kappaleesta saattaa sisältää juonipaljastuksen!) UP:in pahiksena nähdään Carlin lapsuuden idoli, tutkimusmatkailija Charles Muntz. Muntz on muuttunut Paratiisiputouksen yksinäisyydessä asuessaan varsinaiseksi mielipuoleksi, joka haluaa päästä päämääräänsä hinnalla millä hyvänsä. Charles ja Carl ovat luonteeltaan hyvin samanlaisia, ja ehkä Carlistakin olisi tullut samanlainen hullu kuin Muntzista, jos hän olisi jatkanut eloaan yksinäisyydessä. Charles Muntzin nimi on muuten viittaus Charles Mintziin, joka vuonna 1928 varasti Walt Disneyltä oikeudet Oswald-jänikseen. 

Nähdäänkö UP-elokuvassa Pixarin perinteisiä ”easter eggejä” ja viittauksia muihin elokuviin? No tietenkin! A113, eli viittaus animaattoreiksi opiskelleiden erääseen luokkahuoneeseen, on sen oikeussalin numero, jonka edessä Carl odottaa oikeudenkäyntiään. Pixarin tähtipallo on yhden Rasmuksen partiomerkin kuvio, mutta tähtipallo nähdään myös tytön huoneessa, jonka ohitse Carl lentää talollaan. Tytön huoneessa nähdään pallon lisäksi Tuhti-nalle tulevasta Pixarin elokuvasta Toy Story 3. Carlin lentäessä talollaan kaupungissa voi nähdä alhaalla parkkipaikalle pysäköidyn Pizza Planeetan auton. Elokuvan alussa taas nähdään, kuinka Carl ja Ellie menevät eväsretkelle aina saman mäellä olevan puun alle. Puu on sama, jonka alla muurahaiset asuvat elokuvassa Ötökän elämää. Elokuvan loppuosassa nähdään lisäksi viittaus Star Warssiin. Lopussa koirat hyökkäilevät lentokoneillaan ...ORAVA!... Rasmuksen kimppuun, ja he kutsuvat toisiaan koodinimillä ”Harmaa Yksi”, ”Harmaa Kaksi” jne. Star Wars, Episode IV: Uusi Toivo –elokuvassa kapinallislentäjät kutsuvat toisiaan koodinimillä ”Red Leader”, ”Red One”, ”Red Two” jne. (myös ”Rogue One”, ”Rogue Two”.) Koirien lentokoneet lentävät lisäksi hyvin samantapaisessa muodostelmassa kuin Uuden Toivon TIE-hävittäjät. On muuten hauskaa, että koirien koodinimissä on juuri väri harmaa. Koirienhan ei uskota näkevän muita värejä ollenkaan, vain mustaa, harmaata ja valkoista. UP:in lopussa värivitsiin palataan taas, kun Dogi bongaa harmaita autoja Carlin ja Rasmuksen bongaillessa värillisiä kulkuneuvoja. 

UP on mielestäni aivan loistava elokuva! Elokuva on syvällinen mutta samalla myös todella hauska. Itse asiassa UP:in juoni on aivan päätön, kun sitä alkaa ajatella tarkemmin: elokuvassa talo lentää ilmapallojen varassa, koirat puhuvat / tekevät ruokaa / ohjaavat lentokoneita ja eeppisin taistelu nähdään kävelykeppien ja tekohampaiden avulla. Elokuvaa katsoessa ei todellakaan tule tylsää, vaan juoni pitää katsojan tiukasti otteessaan loppuun asti. Talon lentomatkaa voisi seurata vielä pidempään, Carl pääsee loppujen lopuksi harmittavan nopeasti Paratiisiputoukselle. UP kuuluu minun listallani ehdottomasti Pixarin elokuvien parhaimmistoon! 

”Me vasta tavattiin ja mä rakastan sua!”
- Dogi 

WALL-E - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Eletään vuotta 2805. Ihmisten saasteiden myötä Maa on muuttunut asuinkelvottomaksi, ja ihmiset ovat paenneet saasteita kauas avaruuteen. Maata siivoamaan on jätetty WALL-E-yksikköjä, robotteja, joista toiminnassa on enää yksi. Tämä yksi WALL-E jatkaa uurastustaan tiivistäen roskia jätteenpuristussäiliössään kuution muotoisiksi kasoiksi. Vuosien vieriessä WALL-Elle on syntynyt oma tahto, ja hän on alkanut kerätä kotiinsa hienoina pitämiään ihmisten tavaroita. Sormusrasia kelpaa WALL-E:n kokoelmaan, mutta itse timanttisormus ei. Työskennellessään WALL-E törmää myös pieneen torakkaan, Haliin, jota alkaa pitää eräänlaisena lemmikkinään. WALL-En elämä on mallikasta ja kaikin puolin mukavaa. 

 

Kaikki muuttuu, kun maapallolle laskeutuu avaruusalus. Avaruusalus jättää planeetalle valkoisen robotin, EVAn. EVA alkaa etsiä sinisen skannerinsa avulla jotain maan pinnalta. WALL-E ei ole ikinä nähnyt mitään noin kaunista, ja hän ihastuu EVAan silmänräpäyksessä. EVA luulee WALL-Ea ensin viholliseksi ja meinaa ampua hänet, mutta lopulta EVA tottuu WALL-Een ja alkaa sietää tämän läsnäoloa. EVA etsii ja etsii jotain ympäri maata, mutta hän ei löydä etsimäänsä ja alkaa turhautua. WALL-E huomaa hetkensä koittaneen, ja lähtee piristämään turhautunutta EVAa. Yhtäkkiä taivaanrannasta alkaa nousta hirmuinen hiekkamyrsky, ja WALL-E vie EVAn turvaan omaan kotiinsa. Kodissaan WALL-E näyttää EVAlle keräilykokoelmaansa, jonka useista esineistä EVAkin innostuu. Lopulta WALL-E näyttää EVAlle löytämänsä kasvin, ja silloin EVAn valot alkavat vilkkua, kasvi siirtyy kantosäteen avulla EVAn tavaratilaan ja EVA pimenee. WALL-E ei ymmärrä uuden ystävänsä pimenemistä ja hän yrittää tehdä kaikkensa saadakseen EVAn virkoamaan. EVA kuitenkin pysyy sulkeutuneena, joten WALL-E alkaa toteuttaa pitkäaikaisia haaveitaan ja raahaa pimentynyttä EVAa treffeille. EVAn tila pysyy yhä samanlaisena, ja lopulta WALL-E luovuttaa ja palaa päivittäisten roskantiivistämisaskareidensa pariin. 

Kesken WALL-En työpäivän avaruusalus saapuu takaisin planeetalle ja nappaa EVAn kyytiinsä! WALL-E rientää ihastuksensa kohteen perään ja tarttuu tiukasti kiinni alukseen, joka ampaisee avaruuteen. Vain Hal-torakka jää Maan pinnalle katsomaan WALL-E:n lähtöä. Avaruusalus lentää kauas avaruuteen suuremman avaruusaluksen, Axiomin sisään. Siellä EVA ja muut EVA-malliset robotit nostetaan ulos aluksesta ja heidät tarkastetaan. EVAn etuosassa huomataan vihreänä vilkkuva valo, ja EVA kiidätetään nopeasti komentosillalle. WALL-E seuraa EVAa läpi suuren aluksen, ja matkallaan robotti näkee ympärillään tuhansittain ihmisiä, jotka ovat paenneet Maasta BnL:n aluksella 700 vuotta sitten, ja joille Axiomin yltäkylläisyydessä eläminen on arkea. Lopulta WALL-Ekin päätyy ohjaamoon, jossa avaruusaluksen kapteeni McCrea on saanut selville, että EVAn löytämä kasvi tarkoittaa sitä, että Maa on asuinkunnossa ja ihmiset voivat palata sinne. EVA avataan, mutta hänen sisältään ei löydykään kasvia! Niin kapteeni pitää EVAa viallisena robottina, ja lähettää hänet korjaamoon, jonne myös WALL-E joutuu. 

Korjaamolla WALL-E luulee, että EVAa kidutetaan, vaikka robottia vain puhdistetaan joka puolelta. Niin WALL-E pakenee aitauksestaan ja tulee samalla vapauttaneeksi kaikki muut vialliset robotit. Robotit pakenevat korjaamolta, ja heidät etsintäkuulutetaan koko aluksessa. EVA ei pidä siitä, että WALL-E on saanut hänet etsintäkuulutetuksi, joten EVA päättää lähettää WALL-En pakokapselilla takaisin Maahan. WALL-E ei tähän suostu, ja kun EVA yrittää tunkea WALL-Ea kapseliin, paikalle saapuu GO-4, aluksen autopilotin apulainen. GO-4 sujauttaa pakokapseliin EVAn maasta löytämän kasvin! GO-4 poistuu paikalta, WALL-E menee kapseliin nappaamaan kasvia ja kapseli laukaistaan avaruuteen. EVA lähtee kapselin perään pelastamaan kasvia ja WALL-Ea, mutta näkee pakokapselin räjähtävän avaruudessa. WALL-E kuitenkin sinkoutuu paikalle vaahtosammuttimen avulla, ja hänellä on mukana kasvi! EVA iloitsee WALL-En teosta, ja voi nyt viedä kasvin aluksen kapteenille. 

EVA vie kasvin McCrealle, mutta aluksen autopilotti ei suostu toimimaan kapteenin ohjeiden mukaan. AUTO on nimittäin saanut BnL:n (Buy n Large) johtoportaalta ohjeet, joiden mukaan Maahan ei voi palata, koska se on liian saastunut, ja on helpompaa jäädä avaruuteen. Niin AUTO heittää kasvin, WALL-En ja EVAn roskakuiluun ja lukitsee McCrean omaan hyttiinsä. WALL-E on saanut AUTO:lta pahan tärskyn, ja hänen piirinsä ovat pahasti vioittuneet. Se ei kuitenkaan estä WALL-Ea, ja EVAn sekä karanneiden viallisten robottien avulla he pääsevät aurinkokannelle, johon kasvi pitää palauttaa, jotta alus ottaa suunnakseen Maan. AUTO kiepsauttaa alusta kuitenkin ympäri, jotteivat WALL-E ja EVA pääse viemään kasvia palautusluukkuun. WALL-E menee luukun väliin ja yrittää pitää sitä auki kasvia varten, jota EVA metsästää ihmispaljoudesta. Samaan aikaan ohjaamossa kapteeni kamppailee AUTO:n kanssa aluksen hallinnasta, ja lopulta McCrea saa kytkettyä autopilotin pois päältä. EVA vie kasvin kasvinpalautusluukulle, ja Axiom ampaisee valonnopeudella kohti Maata. 

WALL-E on vaurioitunut pahasti ensin AUTO:n kanssa taistellessaan, ja sitten jouduttua pitämään kasvinpalautusluukkua auki, ja nyt WALL-E sammuu. EVA ryntää Maassa WALL-E mukanaan roskankerääjärobotin kotiin, jonne WALL-E on kerännyt varaosia muilta WALL-E-roboteilta. EVA vaihtaa WALL-En kaikki rikkinäiset osat ehjiin ja WALL-E herää taas eloon, mutta hän ei ole oma itsensä! WALL-E jatkaa ohjelmoitua tehtäväänsä ja alkaa kerätä roskia jätepuristimeensa, eikä EVA saa WALL-Essa aikaan mitään reaktiota. Lopulta EVA ottaa WALL-En kädestä kiinni ja jättää robotille näin jäähyväiset. EVA ei kuitenkaan saa kättään irti WALL-E:n otteesta, sillä WALL-En muisti on palannut! Niin WALL-E ja EVA saavat lopulta toisensa, ja ihmiset ovat palanneet maapallolle pitämään siitä huolta!

WALL-E on Pixarin yhdeksäs elokuva. Idea elokuvaan syntyi Pixarin John Lasseterin, Pete Docterin, Andrew Stantonin ja Joe Ranftin legendaarisessa tapaamisessa lounaspöydän ääressä vuonna 1994. Tuolloin miesten keskusteluissa ideansa saivat WALL-E:n lisäksi Ötökän elämää, Monsterit Oy ja Nemoa etsimässä. WALL-En idea oli: mitä jos ihmiskunta lähtisi Maasta ja unohtaisi sammuttaa viimeisen robotin päältä? Elokuvaa alettiin kehitellä jo vuonna 1995 eteenpäin työnimen ”Trash Planet” alla, mutta juonessa ei päästy eteenpäin, ja robottielokuvan sijaan alettiin työstää Monsterit Oy –elokuvaa. Vuonna 2002 Stanton alkoi käsikirjoittaa WALL-Ea uudestaan. Aluksi elokuvan juoni oli kovinkin erilainen, sillä EVAn olisi lähettänyt Maahan alienit, jotka olisivat olleet ulkonäöltään geelimäisesti hytkyviä läpinäkyviä kasoja. WALL-E olisi seurannut EVAa avaruusolioiden alukselle, jossa olisi aloittanut robottien kapinan olioita vastaan. Elokuvan lopussa olisi paljastunut, että geelimäiset oliot ovatkin ihmisiä, jotka ovat muuttuneet niin paljon alkuperäisestä muodostaan avaruudessa seilatessaan. Erilaisen juonen omaava WALL-E valmistui vuonna 2008, ja se oli todellinen menestys tienaten yli 533 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. WALL-E sai peräti kuusi Oscar-ehdokkuutta, mutta voitti niistä vain yhden: parhaan animaatioelokuvan palkinnon. Muita ehdokkuuksia oli paras käsikirjoitus, paras musiikki, paras laulu (Down to Earth), parhaat äänitehosteet ja paras äänitys. 

WALL-E on minulle aina ensisijaisesti rakkauselokuva (ah, mitä romantiikkaa siinä onkaan!), mutta elokuva käsittelee myös tärkeitä asioita nykyistä yhteiskuntaamme kritisoiden. WALL-Essa ihmiset ovat hylänneet Maan sen takia, että planeetta on elinkelvoton nousseiden myrkkytasojen seurauksena. Ilmastonmuutos on käynyt siis toteen ihmisten kulutuksen ja välinpitämättömyyden takia. Maa on tulvillaan roskia, joita ihmiset ovat jättäneet ihan joka paikkaan! Elokuvan pitäisi herätellä katsojia miettimään omaa kulutustaan: onko todellakin tarpeellista ostaa aina uusia asioita, miksei voisi kierrättää tuotteita kirpputorien kautta. Ja pitäisikö todellakin alkaa lajittelemaan omia roskiaan, ettei uudelleen käytettävät materiaalit valtaisi muutenkin täysiä kaatopaikkoja. WALL-E kritisoi myös teknologiaa: avaruudessa ihmiset eivät tee enää mitään itse vaan antavat koneiden hoitaa kaikki hommat puolestaan. Tietty teknologia on elokuvassa kuitenkin hyväksi, kuten WALL-E ja EVA, jotka auttavat ihmisiä, mutta huvitteluun tarkoitettua teknologiaa pidetään huonona. Tämä kritisoi siis myös itse WALL-E-elokuvaa ja sen parissa huvittelua! WALL-E tuo todella tärkeitä aiheita ensimmäistä kertaa kunnolla ihmisten tietoisuuteen animaatioelokuvalla. Toivottavasti elokuva on teemoillaan vaikuttanut tulevaisuuden vaikuttajiin, ja he tajuaisivat Axiomin kapteenin McCrean tapaan, että Maasta pitää pitää huolta. 

WALL-Essa ei kuulla paljon dialogia, sillä elokuvan päärooleissa olevat robotit eivät juurikaan puhu. Siksipä animaatiolla on WALL-Essa todella tärkeä rooli, ja voi pojat, millaista työtä animaattorit ovat elokuvan suhteen tehneet! Robottien tunteet pystyy aistimaan, vaikka koneilla ei tietenkään ole lihaksia, joilla kasvonilmeitä voisi muuttaa. WALL-En silmien asennosta, käsien korkeudesta ja menovauhdista voi kuitenkin aistia paljon tunnetiloja, mikä hämmästyttää, kun sitä oikein ryhtyy ajattelemaan. Minä ainakin uppoudun elokuvaa katsoessani aina täysin WALL-En tunnemaailmaan. WALL-En tekijät katsoivat paljon mykkäelokuvia, erityisesti niitä joissa näyttelee Buster Keaton, saadakseen inpiraatiota tunteiden näyttämiseen ilman kasvoilla ilmeilyä (josta Keaton on kuuluisa). Saastuneeseen kaupunkiin inspiraatiota haettiin Tsernobylistä ja Sofiasta (jossa ongelmana on jätteidenkeräys), ja robotteihin haettiin inspiraatiota NASA:n roboteista, Mars-mönkijästä sekä poliisien pomminjäljitysroboteista. EVAn muotoiluun taas pyydettiin apua iPodin suunnittelijalta Jonathan Iveltä. Ihmiset suunniteltiin eräänlaisiksi merileijonien ja vauvojen risteytyksiksi. Elokuvan avaruus ja saastunut Maapallo näyttävät uskottavilta, ja avaruus etenkin upealta (saasteita ei upeiksi voi sanoa). Elokuvantekijät halusivatkin tehdä varsinkin Maasta mahdollisimman aidon näköisen, jotta elokuvan katsojille tulisi sellainen olo, että elokuva voisi oikeasti kertoa tulevaisuudestamme. Samasta syystä WALL-Essa nähdään myös oikeita ihmisiä näyttelemässä BnL-yhtiön mainoksissa: näin sanoma ilmastonmuutoksesta vahvistuu. WALL-E on muuten ensimmäinen (ja tähän mennessä viimeinen) Pixarin animaatio, jossa nähdään live action –materiaalia. BnL:n mainoksissa ja Axiomin ohjeistuksessa esiintyy yhtiön toimitusjohtaja, jota näyttelee Fred Willard. Elokuvassa nähdään myös pari pätkää elokuvasta Hello, Dolly!. 

Olen jo useampaan otteeseen maininnut, että WALL-E on tunteisiin vetoava elokuva. Minä olen aina elokuvan loputtua kaikkeni antanut, sillä tuntuu, että olen itkenut kaiken veden kehostani ulos. Elokuvan alussa WALL-E ihastuu EVAan, ja koko elokuvan loppuajan hän yrittää saada kaunista robottia itselleen. Hello, Dolly! –elokuvaa katsoessaan WALL-E on nähnyt ihmisten pitävän toisiaan kädestä kiinni, ja hän haluaisi toteuttaa tämän pienensuuren kiintymyksen eleen EVAn kanssa. Kaikki WALL-En kiintymyksenosoitukset EVAa kohtaan ovat minusta todella kauniita, ja jotenkin samaistun robotin ihastuksentunteeseen ihan täysiä. (Loppuosa tästä tekstikappaleesta sisältää juonipaljastuksia, joten jos et halua niitä lukea, jatka seuraavaan kappaleeseen!) Erityisesti itken aina elokuvan lopussa alkaen kohdasta, jossa WALL-E tippuu roskakuiluun. Alhaalla EVA yrittää korjata hajoamispisteessä olevaa WALL-Ea, mutta WALL-E torjuu EVAn korjaus- ja lähestymisyritykset viittoillen EVAn tehtävän olevan hänen korjaamistaan tärkeämpi. WALL-E joko tajuaa ihmiskunnan kohtalon olevan hänen käsissään, tai sitten hän tietää, että Maapallolla heitä vastassa on WALL-En iso varaosakokoelma. Myöhemmin elokuvassa EVA sitten korjaa WALL-En, mutta WALL-E ei enää tunne ihastuksensa kohdetta, jota on koittanut tavoitella koko elokuvan ajan! Ah, tämä särkee sydämeni täysin! WALL-E olisi saanut EVAn, mutta ei saakaan!!! Byääh! Itkuni vaihtuu kuitenkin nopeasti herkistely-itkuksi, sillä WALL-E ”herää henkiin” ja huomaa kätensä olevan EVAn kädessä! WALL-En ilme on ensin hämmästynyt, mutta sitten rakkautta pursuavan iloinen! Ah! Loppu on niin täydellinen! <3 Pitääpä tässä samassa muuten mainita, että elokuvan lopputekstien aikana nähdään kuvituksia siitä, miten ihmiset robotit apunaan saavat maan taas kukoistamaan. Tämä tarinajatkumo lisättiin siksi, jotta katsojat uskoisivat Maan uudelleenkolonisaation päättyneen onnellisesti: elokuvantekijät nimittäin ajattelivat, että ilman onnellisia kuvia katsojat eivät olisi uskoneet elokuvan ihmisten pystyvän elämään planeetalla, koska eivät ole elämänsä aikana tehneet yhtään mitään. 

WALL-En päähenkilö on robotti WALL-E, eli Wattipää Automaatti Likasyöppö Lastari Ekokone. WALL-E on roskankerääjärobotti, joka kerää roskia sisuksiinsa tiivistäen ne kuutioiksi, jotka vievät paljon vähemmän tilaa. WALL-E on viimeinen päällä oleva roskankerääjärobotti, ja hän on yksin siivonnut Maata 700 vuotta. Työtulosta ei tosin juurikaan näy, sillä ihmiset ovat roskanneet aikoinaan niin hurjasti. WALL-E on ekologinen toimien aurinkoenergialla. WALL-Elle on vuosien varrella kehittynyt oma tahto, eikä kaikki hänen tekonsa mukaile vain hänen ohjelmointiaan. WALL-E muun muassa keräilee omasta mielestään tärkeitä tavaroita, joita lajittelee oman kotinsa (eli WALL-Ejen kuljetusaluksen) hyllyille. Koti on robottimaiseen tapaan ihan kivasti sisustettu. WALL-E on utelias, yltiöpositiivinen ja loppujen lopuksi aika ulospäinsuuntaunut, minkä huomaa Axiom-aluksella. WALL-E ansaitseekin Axiomilla sympatia-pisteitä kaikilta tapaamiltaan henkilöiltä, ja hänestä tulee suosittu ympäri alusta – paitsi ehkä siivousrobotti M-O:n silmissä. Maassa WALL-E kohtaa Hal-torakan, josta tulee hänelle eräänlainen lemmikki. EVAn saavuttua Maahan WALL-En elämä suistuu raiteiltaan. WALL-E ihastuu EVAan päätä pahkaa, ja yrittää kiinnittää valkoisen robotin huomion itseensä – aluksi turhaan. WALL-E on todella onnistunut hahmo, ja kuten olen aiemmin jo hehkuttanut, on hänet animoitu aivan loistavasti ja häneen pystyy samaistumaan täysin. EVA, eli Eksoelämän evaluaattori, on kehitetty löytämään skannerinsa avulla kasvillisuutta. EVA on rakennettu varmasti useita satoja vuosia WALL-Ea myöhemmin, ja hänen muotoilunsa on paljon linjakkaampaa, modernimpaa sekä feminiinisempää. EVAlle hänen ohjelmointinsa on kaikki kaikessa, ja hän todella haluaa löytää kasvillisuutta Maasta, jotta pääsisi suorittamaan tehtäväänsä eteenpäin skannaamisen jälkeen. EVA turhautuu helposti, kun asiat eivät mene hänen suunnitelmiensa mukaan. Ohjelmointinsa tärkeydestä huolimatta EVA nauttii vapaudestaan, ja pyrähtää vapauttavalle lennolle heti aluksensa kadottua Maan ilmakehästä. WALL-E ei siis opeta EVAlle kaikkea rentoutta, vaan tiettyä vapauden kaipuuta robotista löytyy jo ennestään. Robotit ovat elokuvan päähenkilöitä, mutta nähdään elokuvassa ihmisiäkin. Ihmiset ovat isokokoisia, laiskoja ja kömpelöitä, ja koneet tekevät kaiken heidän puolestaan. Ihmiskunta on laiskistunut ja lakannut välittämästä ympäristöstään. WALL-Een törmääminen herättää kuitenkin pari ihmistä ”horroksestaan”, ja John sekä Mary näkevät ympäristönsä aivan uudella tavalla älynäytön sammuttua heidän silmiensä edestä. Ehkäpä sen älykännykän sammuttaminen tekisi hyvää välillä meille muillekin... 

WALL-En musiikin on säveltänyt Thomas Newman, joka on säveltänyt musiikin myös Pixarin elokuvaan Nemoa etsimässä. WALL-En ohjaaja Andrew Stanton halusi aluksi, että WALL-Essa olisi käytetty vain orkesterisoittimia, mutta Stanton halusi Axiomissa tapahtuviin musiikkikappaleisiin myös elektronisia soittimia mukaan. Näin tehtiin, jotta elokuvaan tulee enemmän tulevaisuuden tunnelmaa. Mukaan elokuvaan otettiin Hello, Dolly!:sta kappale Put On Your Sunday Clothes, joka on Jerry Hermanin säveltämä, sekä Louis Armstrongin versio kappaleesta La Vie en Rose. WALL-En lopputekstien aikana soi Newmanin säveltämä Down to Earth –kappale, joka on minulla nyt soinut ne pari päivää päässä, joina olen tätä arvostelua kirjoittanut. Se kertoo siis jo sen, että laulu on minusta hyvä ja että siinä on tarttuva melodia, mutta tämän lisäksi laulussa on kantaaottavat sanat ilmastonmuutosta kohtaan. Ei ihme, että laulu sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta laulusta. WALL-Een äänitehosteet on tehnyt Ben Burtt, joka on tehnyt äänitehosteet myös Star Wars Episodi 3:een, Sithin kostoon. WALL-Ella ja R2-D2:lla on siis paljonkin yhteistä. Musiikilla ja äänitehosteilla on WALL-Essa suuri merkitys tunnelman luomisessa, sillä elokuvassa ei ole paljon dialogia. Taustamusiikki onkin todella onnistunutta ja iloista, kannattaa kuunnella WALL-En soundtrackiä! Minusta parhaat kappaleet ovat Define Dancing ja First Date. 

WALL-Esta löytyy perinteisiä Pixarin ”easter eggejä” roppakaupalla. Itse asiassa jo elokuvan nimi on kunnianosoitus eräälle kuuluisuudelle: WALL-En kirjaimet viittaavat itse Walter Elias Disneyhyn! Pixarin perinteinen A113-yhdistelmä on AUTOn salainen toimintaohje tilanteeseen, jossa Maasta sattuisi löytymään kasvillisuutta. EVA etsii Pizza Planeetan auton konepellin alta kasvillisuutta. Pixarin lamppu nähdään WALL-En tekemässä patsaassa EVAsta. WALL-En keräilemien aarteiden joukosta voi löytää lelu-Rexin ja lelu-Röhin Toy Storysta sekä Masi-nuken Monsterit Oy:sta. Ulkona roskakasojen joukossa taas lojuu samanlainen skootteri kuin Colettella on Rottatouillessa. Roskista puheenollen WALL-En tekemät kuution muotoiset roskakasat ovat aivan samanlaisia kuin Monsterit Oy:ssa. Monsterit Oy:ssa Tare luulee Buun joutuneen yhden tällaisen kuution sisään liiskautuneena. WALL-Essa nähdään myös monta viittausta Apple-firmaan, mikä ei ole ihme, sillä Pixarin entinen toimitusjohtaja Steve Jobs oli Applen perustaja ja omistaja (tuotakoon tämä tietoonne, jos ette ole asiasta kuulleet). EVAn design näyttää hieman Applen muotoilulta, WALL-En latautuessa täyteen kuullaan Applen Macintoshin perinteinen käynnistysääni, WALL-E katsoo Hello, Dolly!:a iPodilta ja AUTOn ääni on sama kuin Applen MacinTalkissa. 

WALL-E on elokuva, johon olen rakastunut ensisilmäyksellä. Kävin katsomassa WALL-En teatterissa lukioystäväni kanssa, ja molemmat kävelimme teatterista ulos aivan hurmioituneina. Tämän jälkeen olemme toisinaan päästäneet toisillemme WALL-En ”WALL-E!” –huutoa, ja naureskelemme vielä kirjoitusvirheillemme, sillä kirjoitimme WALL-En aluksi vahingossa muodossa W-Alle! (Johonkin se viiva tuli, mutta alkuun vai loppuun, ei voi muistaa!) Siispä WALL-E on meille nykyään ”Vee alle”. WALL-En näkemistä haluan suositella kaikille, sillä se kuuluu ehdottomasti Pixar-klassikoiden parhaimmistoon – itse asiassa uskallan väittää sitä mielestäni jopa parhaaksi Pixarin elokuvaksi! Kaikki elokuvassa on hyvää juonta, musiikkia, hahmoja, animaatiota, tunteilua ja sanomaa myöten! Katsokaa WALL-E ihmeessä, jos ette ole sitä vielä nähneet! Ja mainitaanpa loppuun vielä, että WALL-En maailmaan on tehty lyhytelokuva BURN-E (2008), joka kertoo BURN-E-nimisestä korjausrobotista. Lyhärin tapahtumat sijoittuvat WALL-En keskelle kertoen tapahtumista Axiomin ulkopuolella korjausrobotin näkökulmasta. 

”Ohje Manuel. Öö... Manuel, kerro ohjeesi!”
- Kapteeni McCrea

(Elokuvan taikaa -blogin Joonatan haastoi minut kisaan: kumpi kerkeää julkaista ensimmäisenä Autot 2:n elokuva-arvostelun. Joonatan julkaisee omansa 22.7., ja minun pitäisi sitä ennen kirjoittaa UP:in, Toy Story 3:n ja itse Autot 2:n arvostelut. Katsotaan, kerkeänkö ensin hitaalla kirjoitustahdillani! :D Heinäkuussa en siis paljon muita tekstejä kerkeä tähän blogiini kirjoitella kuin Pixar-arvosteluja!)

Vaiana - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Aikojen alussa äitisaari Te Fiti levitti elämän maailmaan. Elämän kylvettyään Te Fiti meni lepäämään, ja tuulen ja meren puolijumala Maui varasti Te Fitin sydämen, eli pienen kiven. Sydämen haltijan on sanottu saavan Te Fitin luomisvoima itselleen, ja Maui halusi lahjoittaa tämän luomisvoiman ihmiskunnalle. Mauin paetessa Te Fitiltä häntä vastaan nousi kuitenkin tulen ja maan demoni Te Ka. Te Kata vastaan taistellessaan Mauin taikakoukku ja Te Fitin sydän lentävät mereen, ja Maui häviää teille tietämättömille. Te Fitin sydämen hävittyä paikaltaan pimeys alkaa levitä koko maailmaan, ja lopulta pimeys tulee peittämään alleen kaikki saaret, ellei Te Fitin sydäntä palauteta omalla paikalleen. Palautuksen voi tehdä vain meren valittu. 

 

1000 vuotta myöhemmin pienellä Motunuin saarella elelee Vaiana, saaren päällikön tytär. Vaiana tuntee suunnatonta kaipuuta merta kohtaan, mutta hänen isänsä kieltää merelle menemisen omien traumojensa takia. Motunuin saarelta saa kaiken tarpeellisen, joten miksi lähteä vaaralliselle merelle? Meri kuitenkin kiehtoo Vaianaa, ja kun saaren kookospähkinät mädäntyvät eikä rannasta saa kaloja, päättää Vaiana lähteä hankkimaan ruokaa paremmille kala-apajille riutan ulkopuolelle. Vaianan lautta kuitenkin kaatuu, ja hän huuhtoutuu saaren rantaan henkeä haukkovana. Vaianan isoäiti Tala näkee tapahtuman, ja syyttää mukana ollutta Pua-possua tapahtuneesta. Vaiana huokailee rakkaalle isoäidilleen jäävänsä saarelle ja hylkäävänsä purjehdushalunsa, mutta Tala päättää näyttää Vaianalla salassa pidetyn luolan. Luolasta Vaiana löytää suuren määrän lauttoja, ja hänelle selviää, että hänen esi-isänsä ovat olleet merenkävijöitä. Tuhat vuotta sitten esi-isät lopettivat merenkäynnin merihirviöiden määrän lisäännyttyä Te Fitin sydämen ryöstön myötä. Tala paljastaa myös Vaianalle nähneensä hänen pienenä leikkivät meressä ja meren antaneen Vaianalle lahjaksi Te Fitin sydämen, jota isoäiti Tala on säilyttänyt kaulakorussaan kaikki vuodet. Vaiana on siis meren valittu, jonka tulee viedä sydän takaisin Te Fitille! 

Vaiana ryntää isänsä luokse pyytääkseen heimoa lähtemään matkaansa palauttamaan sydäntä, jotta saaren sato ja muukin maailma pelastuisi. Päällikkö ei kuitenkaan siedä tyttärensä ajatuksia merenkäynnistä, vaan uhkaa lähteä polttamaan kaikki lautat. Silloin kaksikolle tuodaan tieto, että isoäiti Tala voi todella huonosti. Tala kehottaa Vaianaa lähtemään samantien matkaan Te Fitin sydämen sisältävä kaulakoru mukanaan. Vaianan pitäisi etsiä ensin Maui, joka osaisi neuvoa Vaianalle tien Te Fitille. Niin Vaiana lähtee matkaan, ja hänen lauttansa irrotessa saaren rannasta isoäiti Tala kuolee. Tala kuitenkin johdattaa Vaianan tien ulapalle rauskun muodossa, ja niin Vaianan matka alkaa. Keskellä ulappaa Vaiana tajuaa, ettei hän oikeastaan osaa purjehtia. Hän myös huomaa kyydissään olevan salamatkustajan, hölmön Heihei –kukon. Pian merellä puhkeaa myrsky, joka heittää Vaianan, Heihein ja lautan saarelle (tai karille), jota asuttaa... itse Maui! Puolijumala Maui yrittää huijata Vaianan lautan itselleen, mutta Vaiana ei niin hevillä lauttaansa luovuta – varsinkaan, kun hänen apunaan on meri. Maui ei kuitenkaan suostu auttamaan Vaianaa palauttamaan Te Fitin sydäntä, sillä hän näyttää pelkäävän kiveä. 

Kesken Vaianan ja Mauin sanailun lautalle iskeytyy nuolia, ja horisonttiin ilmestyy kakamorien laiva. Kakamorat ovat pienikokoisia merirosvoja, jotka käyttävät kookospähkinöitä haarniskoinaan – ja nyt he ovat tulleet varastamaan Te Fitin sydämen! Vaianan nokkeluuden ja Mauin purjehdustaitojen ansiosta he pääsevät pakoon näitä viheliäisiä merirosvoja. Vaiana saa lopulta houkuteltua Mauin lähtemään kanssaan palauttamaan Te Fitin sydäntä, kun hän kertoo Mauin saavan teolla ihmisten ihailun osakseen. Ennen Te Fitille menoa Maui kuitenkin tarvitsee koukkunsa takaisin. Purjehtiessaan meren poikki Maui opettaa Vaianalle purjehdustaitoja, ja Vaiana osoittautuukin nopeaksi oppijaksi. Vihdoin lautta karahtaa saaren rantaan, josta on käynti vedenalaiseen hirviömaailmaan, Lalotaihin. Maui uskoo koukkunsa olevan Tamatoa-nimisellä jättikokoisella kookosravulla, ja onkin oikeassa. Vaianan avulla koukku saadaan huijattua Tamatoalta, ja Vaiana ja Maui pääsevät Lalotaista meren pinnalle ilman naarmuja. Tuhannen vuoden aikana Maui on kuitenkin unohtanut, miten koukkua käytetään, mutta Vaianan kannustuksella puolijumala opettelee uudestaan muodonmuutosten jalon taidon. 

Vaiana ja Maui suuntaavat kohti Te Fitiä. Saari on jo heidän horisontissaan, kun saaren ja lautan väliin nousee demoni Te Ka. Maui hyökkää Te Kata kohti, mutta laavademonin isku on puolijumalan iskua vahvempi. Lautta ajatuu iskun voimasta kauas ja Mauin taikakoukku on aivan säröillä. Maui hylkää Vaianan, sillä hän ei uskalla kohdata Te Kata toistamiseen koukkunsa lopullisen hajoamisen pelossa. Vaiana jää yksin (tai kaksin Heihein kanssa) tyynelle merelle rikkoutuneen lautan kanssa, ja uskoo tehtävänsä olevan lopullisesti epäonnistunut. Vaiana tarjoaa Te Fitin sydämen takaisin merelle pyytäen meren valitsevan jonkun toisen palauttamaan kiven paikalleen. Vaianan murheen ollessa suurin Tala-isoäiti ilmestyy paikalle henkenä ja rohkaisee Vaianaa kuuntelemaan omaa sydäntään. Vaiana tajuaa pystyvänsä palauttamaan kiven, ja niin hän sukeltaa äsken pois antamansa kiven takaisin itselleen, korjaa lauttansa ja suuntaa purjeensa uudestaan Te Fitiä kohti. 

Nyt Vaiana kohtaa yksin Te Kan. Nopeutensa avulla Vaiana harhauttaa laavademonia, ja pääsee purjehtimaan Te Kan ohi kohti Te Fitiä. Te Ka valmistautuu tuhoamaan Vaianan lautan takaapäin heittämillään laavapalloilla, mutta yllättäen Maui lentää haukkamuodossaan Vaianan ja laavapallon väliin! Maui tuli sittenkin auttamaan ystäväänsä, ja hän harhauttaa Te Kata sillä välin, kun Vaiana kiipeää Te Fitille palauttaakseen sydämen paikoilleen. Vaiana ei kuitenkaan löydä saarelta spiraalimaista kuviota, johon kivi sopisi. Sen sijaan samanlainen kuvio olisi Te Kan rinnassa. Niin Vaiana kohtaa Te Kan silmästä silmään, ja hän laittaa kivisydämen demonin rintaan. Kuinka ollakaan, laavakuori Te Kan ympärillä kivettyy ja putoilee pois, ja sisältä paljastuu Te Fiti! Te Fiti kiittää Vaianaa ja Mauita heidän teoistaan lahjoittamalla Vaianalla uuden lautan ja Mauille uuden koukun taistelussa rikki menneiden tilalle. Niin Vaiana pääsee palaamaan sankarina omalle korisaarelleen maailman pelastaneena, ja hänen oppimiensa merenkäyntitaitojen avulla Vaiana lähtee johdattamaan kansaansa, jopa isäänsä, esi-isiensä tavoin meren yli kohti uusia seikkailuja. 

Vaiana on Euroopassa Disneyn klassikko numero 55, Yhdysvalloissa taas klassikko numero 56. Numeroinnin eroavaisuus johtuu Nalle Puhin elokuvasta, joka käsitetään Amerikassa klassikoksi mutta Euroopassa ei. Vaianan Euroopan ja Yhdysvaltain julkaisut eroavat toisistaan myös nimensä takia: Yhdysvalloissa elokuva kulkee nimellä Moana. Eurooppalaisiin julkaisuihin nimi vaihdettiin, koska joissain Euroopan maissa ”Moana” oli jo rekisteröity tuotemerkki. Enpäs kyllä löytänyt tietoa, mitä tuotemerkkejä kyseisellä nimellä olisi rekisteröity... Italiassa nimenvaihdois tapahtui Moanasta Oceaniaksi siksi, että eräs italialainen suosittu pornonäyttelijä oli nimeltään Moana. Disneyn yhtiö ei tietenkään halua, että animaatiohahmosta kuvia googlettaessa vastaan ilmestyy naisten alastonkuvia, joten nimenvaihdos on ihan ymmärrettävä. Luulen, että tuo italialainen ”tuotemerkki” on syynä koko Euroopan kattavaan nimenvaihtoon.  

Vaianan suunnittelu alkoi jo vuonna 2011, kun elokuvan ohjaajakaksikko Ron Clements ja John Musker lukivat Polynesian mytologiaa ja löysivät siitä elokuva-ainesta. Puolijumala Maui hyppäsi mytologioista esille, ja elokuvaa alettiin suunnitella hänen ympärilleen hänen sankariteoistaan kertoen. Alkuvaiheessa elokuva suunniteltiin tehtäväksi perinteisellä, kaksiulotteisella animaatiotyylillä. Nämä molemmat suunnitelmat hylättiin elokuvantekijöiden lähdettyä inspiraatiomatkalle Tyynenmeren saarille. Ohjaajakaksikko Clements ja Musker kävivät muun muassa Fijillä, Samoalla ja Tahitilla, ja he saivat matkasta paljon aineksia elokuvaa varten. Matkalta elokuvaan tarttui mukaan muun muassa meri elävänä hahmona, merenkäyntitaidot, tatuoinnit ja luonnon kunnioitus. Elokuvan päähenkilöksi valikoitui Vaiana, jolla piti alunperin olla kuusi isoveljeä. Vaianan piti olla veljiään taitavampi purjehtija, mutta lopulta Vaianasta päätettiin tehdä noviisi purjehtimisen suhteen. Alunperin elokuvassa oli tarkoitus näyttää myös enemmän kohtauksia Vaianasta lapsena, muun muassa kohtaus, jossa Vaiana kohtaa ensimmäisen kerran Pua-possun. Jossain vaiheessa suunniteltiin myös, että elokuvassa Vaiana lähtee pelastamaan isäänsä, joka on eksynyt merille. Vaianan teossa mukana oli polynesialaisista koottu ryhmä, joka neuvoi elokuvantekijöitä kulttuurinsa suhteen, jotta elokuvasta tulisi mahdollisimman autenttinen ja kulttuuria kunnioittava. Elokuvaan tehtiin sitten muutoksia ryhmän antaman palautteen mukaan, esimerkiksi Mauille annettiin hiukset, vaikka hahmosta oli alunperin hahmoteltu kaljua.  

Vaianan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa loppuvuodesta 2016, Suomessa vasta tämän vuoden (2017) puolella. Täten vuonna 2016 julkaistiin siis kaksi Disneyn klassikkoa, Zootropolis ja Vaiana. Edellisen kerran kaksi klassikkoa on julkaistu saman vuoden aikana vuonna 2002, kun ensi-iltansa näki Aarreplaneetta ja Lilo ja Stitch. Vaiana menestyi teatterikierroksellaan todella hyvin, ja se sai tämän vuoden Oscar-gaalassa kaksi ehdokkuutta: paras animaatioelokuva ja paras laulu (How Far I’ll Go). Vaiana ei kuitenkaan pokannut kumpaakaan pystiä, parhaan animaatioelokuvan pystin vei Disneyn oma Zootropolis. Vaiana on saanut myös kritiikkiä osakseen: Mauin on sanottu olevan liian isokokoinen ja itsekäs, ja mytologioissa nähtyä Mauin jumalatarpuolisoa Hinaa ei näy elokuvassa. Minun mielestäni Mauin itsekkyys antaa elokuvalle juuri kivaa sävykkyyttä: jos hän myötäilisi Vaianan suunnitelmaa täysin, elokuva olisi aika tylsä. Toisaalta en täysin ymmärrä, millainen suhde polynesialaisilla kritisoijilla on Mauiin, ja jos Maui todella on heidän kulttuurissaan suuri mytologioiden sankari ja uskonnollinen henkilö, voi hahmon ”loukkaaminen” tuntua pahalta. Toisaalta Disney on kuunnellut polynesialaista ryhmää, joiden mielestä elokuva on hyvä ja heidän kulttuuriaan hyvin kuvaava. Ehkäpä kritisoijat ovat vain liian tosikkoja. Vaianaan liittyen kritiikkiä on saanut myös lapsille myyty Mauin roolivaate, jossa Spiderman-pukujen tapaisesti oli Mauin tatuoituja lihaksia koko kehon alueelta sekä tietysti lannevaate. Puvun katsottiin olevan liian rasistinen, koska puvun ihonväri oli Mauin ihon tapaan tummempi, ja sen katsottiin edistävän negatiivisiä stereotypioita. Ongelma nähtiin myös siinä, että ihmiset olisivat pitäneet päällä pukua kulttuurista, jonka historiasta, tavoista tai uskomuksista eivät tiedä mitään. Asiaa monelta kantilta ajateltuna taitaa olla ihan hyvä, että puku otettiin pois markkinoilta. 

Vaianan päähenkilö on elokuvan nimenkin perusteella Vaiana. Vaiana on Motunui-saaren päällikön tytär, ja häntä on koko pienen ikänsä valmistettu päällikön tehtävään. Isän mielestä Vaiana olisi jo valmis astumaan hallitsemaan kansaa, mutta Vaiana tuntee kovaa kaipausta merelle. Hän ei voi ymmärtää, mistä tämä kaipaus kumpuaa, ja isän varoitteluista huolimatta meri kiehtoo häntä kovasti. Elokuvan aikana Vaiana pääsee seilaamaan ulapalle, mutta tajuaa siellä, ettei hän tiedä merestä oikeastaan mitään. Vaiana on kuitenkin meren valittu ja meri auttaa Vaianaa tavoitteiden saavuttamisessa. Meri ei kuitenkaan kuljeta Vaianaa mukanaan suoraan Te Fitille, vaan Vaianan pitää kyetä itse tehtävään, ja hänen pitää oppia tuntemaan itsensä kunnolla. Vaiana on luonteeltaan iloinen, tarmokas ja avoin nuori nainen, joka rakastaa luontoa, eläimiä, merta ja kansaansa. Vaiana on myös hyvin rohkea ja seikkailuihin tempautuja, ja hän tekee mitä tahansa kansansa hyväksi. Matkalla Te Fitille Vaiana kohtaa tuulen ja meren puolijumala Mauin, tarujen sankarin, joka osoittautuu itsekkääksi ja omahyväiseksi tyypiksi. Maui muistelee mielellään tekemiään urotekoja, mutta ei jostain syystä uskalla lähteä suorittamaan uusia. Maagisen koukkunsa avulla Maui pystyy muuttamaan muotoaan muun muassa liskoksi, kotkaksi, koppakuoriaiseksi ja haiksi. Mauilla on melko huono itsetunto itsekehuistaan huolimatta, ja koukun ollessa kateissa Maui ei pidä itseään minkään arvoisena. Uroteoillaan ja kehuillaan Maui haluaa saada ihmiset ihailemaan itseään. Mauissa erikoista on hänen tatuointinsa, jotka ilmestyvät iholle aina Mauin tehtyä jonkin ”kirjaamisen” arvoisen teon. Yksi Mauin tatuoinneista elää, Mini-Maui, joka pomppii pitkin Mauin ihoa ja koittaa toimia Mauin omatuntona Samu Sirkkamaiseen tapaan. Maui kuitenkin kuuntelee harvoin Mini-Mauin mielipiteitä. 

Vaianan isoäiti Tala on elokuvassa viisaan ja kunnioitettavan neuvonantajan roolissa, ja Tala antaakin Vaianalle paljon vinkkejä neidon elämänsuunnasta. Kylässä Talaa pidetään höpsähtäneenä eukkona, mutta Talan antamat neuvot ovat ainakin minun mielestäni todella viisaita. Meren tapaan myöskään Tala ei anna Vaianalle suoraa vastausta siitä, miten pitää toimia, vaan Tala ohjaa Vaianan ajatuksia siten, että tyttö löytää vastaukset itse. Vaianan söpönä eläinystävänä elokuvassa toimii Pua-possu, joka aluksi kehottaa kovasti Vaianaa lähtemään merelle. Vaianan ensimmäisen epäonnistuneen seilausyrityksen jälkeen Pua meinaa itse hukkua, ja tämä kokemus saa possun pelkäämään merta. Pua ei siis itse lähde Vaianan mukaan merimatkalle, mikä on minusta sääli, koska possu on todella suloinen! Olisin nähnyt häntä mielelläni elokuvassa enemmänkin. Toisaalta on kivaa vaihtelua, ettei Vaianan seuraan lyöttäytyvä eläinystävä ole aina se söpö kaveri, kuten niin monessa muussa aiemmassa Disneyn prinsessaelokuvassa. Joku eläin Vaianan pitää kuitenkin mukaansa saada, ja jotenkin kummasti mukaan lautalle päätyy Heihei-kukko, joka on tyhmä kuin vasemman jalan saapas! Heihei kävelee mereen luullen pystyvänsä kävelemään sen päällä, ja Heihei nokkii kiveä syödäkseen sen vaikka vieressä olisi keko siemeniä. Heihei tuo lauttamatkalle mukaan hölmöä huumoria, joka toimii ainakin tälle katsojalle! Vaianan tekovaiheessa Heihei-kukon muuten suunniteltiin olevan todella vihainen kukko (angry bird), mutta vihaisuus muutettiin onneksi aivottomuudeksi. 

Vaianassa on useampikin pahis, jotka kaikki ovat loistavia omalla tavallaan. Pienet kakamorat valloittivat sydämeni elokuvan ensimmäisellä katselukerralla. Verenhimoiset kakamorat ovat minikokoisia hirviöitä, jotka käyttävät kookospähkinöitä haarniskanaan. Kakamorat eivät ollenkaan puhu, vaan käyttävät rytmiä ja musiikkia toistensa kanssa kommunikoimiseen. Kohtaus heidän kanssaan on selkeä viittaus elokuvaan Mad Max: Fury Road. Merenalaisessa hirviömaailmassa asustaa taas Tamatoa-rapu, joka rakastaa kaikkea kiiltävää harakkamaiseen tapaan. Kiiltävä ulkonäkö on jättiläisravulle kaikki kaikessa, ja kiiltävät esineet Tamatoa kiinnittää kuortaan koristamaan. Tamatoalla ja Mauilla on historiaa keskenään, ja kaksikko vihaa toisiaan. Blu-rayn lisämateriaalissa kerrottiin Lalotain olleen alunperin asuinpaikka kuolleille hirviöille, ja Tamatoan olevan sen takia vihainen Mauille, koska Maui on aikoinaan tappanut hänet. Tällainen taustatarina sopisi hyvin Lalotain maailmaan, vaikka elokuvassa siitä ei mainita mitään. Elokuvan pääpahis on laavademoni Te Ka, joka on visuaalisesti se kaikkein upein pahis. Te Ka on myös pahiksista se pelottavin, sillä demonin loistavissa silmissä ei ole varaa minkäänlaiseen huumoriin, toisin kuin on Tamatoan tai kakamorien kohdalla. Onpas muuten hauska, että kaikki elokuvan pahikset ovat joko hirveän suurikokoisia tai sitten ihan pikkuriikkisiä. 

Vaianan animaatio on aivan upeaa! Tyynenmeren maisemat hivelevät silmiä, ja katselunautinto on todella trooppinen. Meri on kuitenkin elokuvan päätähti: vesi on animoitu aivan mahtavasti! Meri on läsnä koko ajan taustamaisemana, mutta meri on myös elävä olento, ja vesimassasta on todellakin saatu elävän tuntuinen! Elokuvan alussa oleva kohtaus, jossa vesi väistyy taaperoikäisen Vaianan tieltä, on se kaikista esteettisin. Vaianassa esiintyy tietokoneanimaation lisäksi perinteistä animaatiota Mauin tatuoinneissa, joissa siis kaksiulotteinen animaatio tapahtuu kolmiulotteisen hahmon päällä. Mauin tatuointejen animointivastaava on Disneyn animaattori Eric Goldberg, joka on animoinut muun muassa Lampunhengen Aladdiniin ja Louiksen Prinsessaan ja sammakkoon. Eric Goldbergin mukaan Disneyn studioilla pitäisi olla aina paikka kaksiulotteiselle animaatiolle, ja minä olen aivan samaa mieltä! Olisi mukavaa nähdä pitkästä aikaa ”käsin piirretty” Disney klassikko! Kaksiulotteista animaatiota nähdään Vaianassa myös hauskasti laulun Ei kestä aikana. Vaianan lopussa käytetään taas tehostekeinona liikkeen hidastusta, ja hidastus tekee muuten tavallisesti kohtauksesta aivan upean näköisen! 

Vaiana on Frozenin jälkeen seuraava musikaali Disneyn klassikkolistalla. Frozenin laulut olivat mahtavia, mutta niin on totta vie Vaianankin! Vaianan laulut on säveltänyt ja sanoittanut Lin-Manuel Miranda, Mark Mancina ja Opetaia Foa’i. Elokuvan lauluissa yhdistyy popmusiikki, Broadwayn musikaalit ja Tyynenmeren kansojen kulttuuri, ja lauluissa rytmisyys on tärkeässä roolissa. Polynesialaista kulttuuria mukaan lauluihin tuo paikallinen taustakuoro, polynesialaiset soittimet ja paikalliset kielet (samoa, tokelauan ja tuvalu). Paikallisilla kielillä kokonaan on laulettu laulut Tulou Tagaloa, An Innocent Warrior ja Logo Te Pate. Lauluista kaksi ensimmäistä esitetään ihan elokuvan alussa ja kolmas Mauin opetellassa käyttämään koukkuaan vuosien tauon jälkeen. Elokuvan henkilöt purskahtavat lauluun ensimmäistä kertaa kohdassa, jossa Vaianan vanhemmat ja koko kylä kertovat tytölle syitä siitä, miksi hänen kannattaa pysyä saarella. Saarella-laulun aikana Vaiana myös kasvaa taaperosta nuoreksi neidoksi. Taivaanrantaan –laulussa Vaiana pohtii meren kutsua ja sitä, vastaako hän siihen. Laulun englanninkielinen versio sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta laulusta. Myöhemmin elokuvassa kuullaan laulusta vielä repriisi. Vaianan esi-isät laulavat luolassa laulun Tunnemme tien, ja tässä laulussa polynesialaiset rytmit pääsevät todella loistamaan. Tästäkin laulusta kuullaan repriisi elokuvan lopussa. Tunnemme tien oli mielestäni elokuvan paras laulu sen ensimmäistä kertaa nähtyäni. Nyt elokuvan lauluista suosikikseni on noussut Mauin laulama Ei kestä, jossa Maui kertoo Vaianalle miten mahtava tyyppi puolijumala onkaan. Tamatoa-rapu taas laulaa luolassaan laulun Loiste, joka on sekin ihan hauska rytminen kipale. Laulun Olen Vaiana aikana Vaiana tajuaa olevansa Vaiana. Olen Vaiana –laulu on aivan ihana ja kaunis kappale, ja se saa minussa aikaan kylmiä väreitä elokuvaa katsoessani. Laulussa yhdistetään melodioita ja rytmiä lauluista Taivaanrantaan ja Tunnemme tien. Lyhyt Tule kuorestasi –laulu kuullaan Vaianan kohdatessa Te Kan. Lopputekstien aikana soi vielä poppis(/räppis)versiot kappaleista Taivaanrantaan ja Ei kestä. Vaianaan oli sävelletty alunperin myös laulu Warrior Face, joka ei päätynyt lopulliseen elokuvaan. Laulun aikana Maui olisi opettanut Vaianalle pelottavan ilmeen tekemistä, jolla saa Lalotain hirviöt karkotettua. Vaianan laulut ovat mielestäni parempia englanniksi, mutta ei niiden suomenkielisissä versioissakaan mitään vikaa ole. 

Yleensä en elokuva-arvosteluissani ääninäyttelijöistä puhele, mutta Vaianan suhteen sivuan aihetta pikaisesti. Kaikki Vaianan ääninäyttelijät ovat polynesialaisia Heiheitä lukuunottamatta (jonka rääkäisyt on päästänyt Alan Tudyk), mutta mikä minusta on mahtavaa, on se, että itse Vaianan alkuperäisestä ääninäyttelijästä oli maailmanlaajuinen haku, johon tuhannet nuoret naisenalut osallistuivat. Minusta on hienoa, että Disney tällä tavalla avasi mahdollisuuden Disneyn faneille osallistua elokuvan tekemiseen! Lopulta Vaianan roolin sai hawaijilainen Auli’i Cravalho, joka suoriutuu roolistaan mainiosti. 

Monen Disney-klassikon tapaan Vaianasta voi bongata viittauksia muihin Disneyn elokuviin. Aladdiniin liittyviä viittauksia on useampikin johtuen siitä, että ohjaajakaksikko Clements ja Musker ovat ohjanneet Aladdinin keskenään. Lampunhengen lampun voi löytää Tamatoan selästä, Motunuilla puistellaan mattoa, jonka kuvio on samantapainen kuin Aladdinin taikamaton, ja Maui heittää Vaianalle kookospähkinän samalla liikkeellä jolla Aladdin heittää Jasminelle omenan. Viittauksia Frozeniin on myös useampi. Mauin saadessa koukun käsiinsä pitkän ajan jälkeen hän muuttuu nopeasti vuorotellen moneksi eri eläimeksi, joista yksi on poro Sven. Hirviömaailma Lalotaissa nähdään godzillamaisen iso hirviö kukkulan takana, ja hirviö on kukapas muu kuin jättiläiskokoinen Vaahtokarkki-lumihirviö Elsan jäälinnasta. Vaahtokarkin näköinen kuvitettu seinävaate nähdään myös ihan elokuvan alussa isoäiti Talan kertoessa lapsille tarinoita Mauista. Yksi kakamorista on maalannut kookospähkinäänsä Big Hero 6:n Baymaxin kasvokuvan. Ei kestä –laulun loppupuolella nähdään kaksiulotteisessa mielikuvitusmaailmassa Pärsky Pienestä merenneidosta. Elokuvan lopussa Motunuin saarella kasvaa samanlainen taikakukka kuin elokuvassa Kaksin karkuteillä. Tamatoan laulussa Loiste rapu laulaa englanniksi näin: ”Did you granny say: listen to your heart?” Säe viittaa Pocahontasin Kaarnamuorin lauluun, joka on englanniksi nimeltään Listen With Your Heart. 

Vaiana on visuaalisesti aivan mahtava elokuva. Se jatkaa Disneyn laadukasta musikaalielokuvalinjaa, ja laulut ovatkin mielestäni parasta elokuvassa. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan, ja elokuvassa on useampikin jännittävä kohtaus. Parissa kohtaa elokuvaa tämä katsoja pääsee myös nyyhkyttämään, mutta Vaiana ei mitään suurempia tunnekohtauksia minussa aiheuta. En koe suurta samaistumista elokuvan hahmoihin, vaikka ne ihan onnistuneita ovatkin. Samaistumattomuudesta huolimatta Vaiana on kuitenkin riemukas elokuvakokemus, ja se sijoittuu Disney-klassikolistallani sille paremmalle puolelle. 

”Kalat pissii suhun koko ajan, joten... ärh!”
- Vaiana 

Mitä sä läähätät, jäbä!?

Kuun alussa julkaisin tekstin, jossa käytiin kuvien voimin läpi repliikkejä Disney-elokuvista, jotka ovat päässeet rakkaiden lukijoideni käyttöön. Ihan kaikista repliikeistä en muistanut, mistä kohtaa elokuvaa ne ovat, mutta sain kommenteissa apua muistilleni (kiitos siitä!). Niinpäs julkaisenkin nyt kaikki ne repliikit, joita ei kuvakollaaseissa vielä nähty. Mukana on myös pari uutta, jotka tulivat ilmi edellisen tekstin kommenteissa. Ja näitä sitaattejahan voi käyttää taas monissa eri arkisissa tilanteissa...

McDonaldsin tai Hesburgerin työntekijöitä voi kutsua näin.

Makoisan aterian jälkeen ruoanlaittajaa sopii kehua.

Näin haastat riitaa Mushumaiseen tapaan.

Näin voi sanoa esimerkiksi bussin saapuessa pysäkille.

Kun tarjoat ystävillesi salaa nukutuslääkettä, voit lainata Edgarin sanoja!

Näin voit sanoa, kun tiedät olevasi paras.

Näin torjut liikaa sinusta kiinnostuneet ihmiset luotasi.

Nyt toivotan teille kaikille oikein hyvää juhannusta! Lähden itse viettämään sitä perinteisesti mökille, kauas tietokoneeni ulottumattomiin. Kesä- ja heinäkuun vaihteessa (/aikana) Rinki tinki tinkin puolella on luvassa elokuva-arvostelu uusimmasta Disney-klassikosta, Vaianasta, jonka sain tänään vihdoin postissa itselleni! Jee! Taidankin sitä tästä lähteä katsomaan! :)