16.5.2016

Jee, on sulla ystävä. Ystävä oon siis mä!

Hieman yli vuosi sitten aloittelin sarjaa, jossa pohdin, kuka on paras hahmo kustakin Disney-klassikosta erikseen. Yleensä kaikissa elokuvissa on joku hahmo, johon kiinnyn elokuvan aikana, oli hahmo sitten hyvis tai pahis, päähenkilö tai sivuhahmo. Tässä sarjassa olen esitellyt omia lempi-hahmojani kustakin klassikosta. Tämä on sarjan viimeinen osa, joten tekstin lopussa voin julistaa, kuka on mielestäni paras Disney-hahmo ikinä! 


Bolt: Bolt


Bolt on koira, joka taistelee pahiksia vastaan supervoimiensa avulla. Tai näin Bolt ainakin itse luulee. Oikeasti Bolt on televisiosarjan päätähti, ja kaikki hänen supervoimansa ovat vain teknisiä temppuja. Boltille uskotellaan hänen omaavan supervoimia, jotta koiran roolisuorituksesta saataisiin mahdollisimman autenttisen näköinen. Bolt uskookin hänen ja hänen omistajansa  Penny-tytön olevan monesti hengenvaarassa, vaikkei näin todellisuudessa ole. Silti hän pelastaa aina päivän. Erinäisten sattumusten kautta Bolt joutuu ulkomaailmaan, jossa hänellä ei enää ole tuotantotiimin hänelle kyhäämiä voimia. Aluksi Bolt kuvittelee jonkin vieneen hänen voimansa, mutta lopulta hän ymmärtää, että hänelle on valehdeltu koko koiranelämän ajan. Boltilla alkaakin siis oppikoulu elämästä, ja hän opettelee, miten olla koira.

Prinsessa ja sammakko: Louis


Prinsessasta ja sammakosta oli vaikea valita parasta hahmoa, sillä pidän kovasti Tianasta ja Louiksesta. Vaikka Tiana niin ihana ja esimerkillinen onkin, minua ärsyttää välillä hänen jääräpäisyytensä. Niinpä parhaaksi hahmoksi valikoitui Louis, suistolla asuva alligaattori. Suurikokoinen Louis rakastaa jazzia, ja hän soitteleekin svengaavia kappaleita taidokkaasti pienellä torvellaan. Louiksen suurin haave on päästä soittamaan valveutuneelle yleisölle jazzia, mutta tämä ei oikein onnistu suistolla. Louis haluaisi soittaa ihmisten keskellä, mutta ihmiset pelkäävät terävähampaista puhaltajaa. Niinpä Louis toivoisi olevansa ihminen, jotta voisi esittää muille rakasta musiikkiaan. Jazzin lisäksi Louis pitää kovasti ruoasta, jolla hän herkuttelee mielellään. Vaikka Louis onkin isokokoinen ja hurjannäköinen alligaattori, on hän luonteeltaan lempeä, empaattinen ja arka. Louis pelkää melkein kaikkea suistolla alkaen piikkipensaasta loppuen Mama Odieen. Tarpeen tullen Louis osaa kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni ja puolustaa lähimmäisiään rohkeasti. Lisäksi Louis on hiukan hömelö, mikä aiheuttaa monta hauskaa tilannetta elokuvassa.

Kaksin karkuteillä: Tähkäpää


Tähkäpää on Coronan prinsessa, joka on kidnapattu linnasta hänen vielä ollessaan vauva. Kidnappaaja Gothel on piilotellut Tähkäpäätä metsän keskellä piilossa olevassa tornissa melkein 18 vuotta. Tähkäpää on siis elänyt eristyksissä muusta maailmasta, eikä hän tiedä siitä mitään. Tähkäpää ei myöskään tiedä paremmasta kohtelusta, ja Gothel kohtelee häntä todella alentavasti ja suorastaan hyväksikäyttää häntä. Onkin suoranainen ihme, että Tähkäpäästä on kasvanut niin elämänjanoinen, positiivinen ja empaattinen nuori nainen. Tornissa oleskelu on tehnyt Tähkäpäästä muuta maailmaa pelkäävän ja omaa itseään epäilevän neidon. Maailma kuitenkin paljastuu upeaksi paikaksi, ja Tähkäpää tulee rohkeaksi ja hänen itseluottamuksensa kasvaa elokuvan edetessä. Tornissa Tähkäpäällä on ollut aikaa harrastaa vaikka mitä, ja hän osaakin ommella, soittaa kitaraa, muovata savea, lukea ja siivota. Eniten Tähkäpää rakastaa maalaamista, ja torni onkin täynnä hänen maalaamiaan upeita kuvia. Suurin osa Tähkäpään päivästä kuluu kuitenkin hänen pitkiä hiuksiaan kammatessaan. Neidolla on taikahiukset, jotka pystyvät nuorentamaan ja parantamaan muita. Hiukset tosin toimivat vain tietyn laulun laukaisemana. 

Räyhä-Ralf: Räyhä-Ralf


Räyhä-Ralf on peliin ohjelmoitu pahis, joka haluaisi olla hyvis. Ohjelmoinnin muuttaminen ei kuitenkaan onnistu noin vain, ei ainakaan kun pelien pahiksia kohtaan ollaan niin ennakkoluuloisia. Ralf haluaa muuttaa elämäänsä, sillä hän on kyllästynyt ainaiseen huonoon kohteluun. Hänen omassa pelissään, Fixari-Felixissä, Ralf heitetään pelaajan voittaessa aina kerrostalon katolta alas. Eihän kukaan tykkää sellaisesta! Räyhä-Ralf on nimensä mukaan koko ajan hieman ärtynyt ja vihainen. Vihaansa Ralf purkaa tuhoamalla ympäristöään, mikä ei ole ehkä se paras tapa aggressioista pääsemiseen. Ralf on todella vahva, ja suunnattoman isoilla nyrkeillään hän tuhoaa jopa betonia. Ralfilla on kuitenkin syytä olla vihainen, sillä hänen kotinsa on tuhottu kerrostalon tieltä. Kaiken lisäksi kerrostalon asukit jättävät Ralfin ulkopuolelle kaikesta hauskanpidosta. Yksinäisyys tekee yrmyiseksi. Pieni ystävällinen ele voi siis saada paljon iloa aikaan!

Nalle Puhin elokuva: Tiikeri


Tiikeri on yhä lempihahmoni Puolen Hehtaarin Metsän väestä. Tiikerissä minuun vetoaa hänen alituinen virkeytensä, iloisuutensa ja ylitsepursuavainen riemunsa. Tiikeri ei ole uudemmassa Nalle Puhin elokuvassa samanlainen rasavilli kuin vanhassa Nalle Puhissa. Tiikeri ei enää ihan koko ajan hypi muiden päälle ja hän tuntuu rauhoittuneen - ainakin jonkun verran. Tiikeri kaipaa itselleen tiikerikaveria, vaikka onkin laulanut: "Ihanin asia minusta on et oon mä ainoa!" Paras asia maailmassa Tiikerin mielestä on pomput ja hypyt ja loikat.

Frozen: Kristoff


Haluaisin kovasti tykätä Frozenissa eniten Annasta, Disney-kaimastani. Anna on kuitenkin innostuneisuudessaan ja höpsöttelyssään välillä vain liian ärsyttävä makuuni. Suosikkihahmoni ei ole myöskään Elsa, vaikka hänen hahmonkehityksensä on todella mielenkiintoista seurattavaa. Siispä lempihahmoni on Kristoff! Kristoff voi tuntua hajuttomalta ja mauttomalta muihin elokuvan hahmoihin verrattuna, mutta minusta hän on ihanan tavallinen. Tai no tavallinen ja tavallinen. Kristoffin on nimittäin kasvattaneet peikot kaukana metsän keskellä geysirien luona. Mies on eräänlainen erakkoluonne, vaikka kulkeekin kaupungissa myymässä jäätä. Muuten Kristoff ei paljon ihmisten seurassa liiku. Niinpä hän onkin aluksi hämillään tavatessaan Annan, jonka kanssa pitäisi alkaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ihmisiin liittyvästä kokemattomuudestaan huolimatta Kristoff osaa olla Annaa kohtaan ystävällinen, ymmärtäväinen ja hellä. Onhan hän kuitenkin oppinut tulemaan toimeen suuren peikkosuvun kanssa. Kristoffilla on peikkojakin läheisempi ystävä, aina uskollinen Sven-poro. Svenin kanssa Kristoff hulluttelee, ja hän kuvittelee välillä puhuvansa Svenin kanssa. Liekö tämä jokin mökkihöperyyden oire... Kristoff tykkää musisoida laulaen ja soittan luuttua. Kristoff on rehellinen, luonnonläheinen, empaattinen, hauskuutteleva ja ennen kaikkea ihana mies. 

Big Hero 6: Baymax


Big Hero 6:ssa Baymax on ihana iso, pyöreä, pehmeä ja halittava, joten häntä ei voi olla valitsematta elokuvan parhaaksi hahmoksi. Baymax on Tadashi Hamadan suunnittelema ja rakentama robotti. Baymax on suunniteltu henkilökohtaiseksi hoitoapulaiseksi, ja hän osaa diagnosoida taudin kuin taudin hetkessä skannereillaan. Vaihdettuaan omistajaa Tadashista tämän pikkuveljeen Hiroon myös Baymaxin käyttötarkoitus muuttuu. Hiro päivittää Baymaxin taistelijaksi ja rakentaa tälle haarniskan rakettimoottoreineen. Niinpä Baymax pääsee lentelemään taivaalla ja rökittämään pahiksia supersankaritiimin jäsenenä. Vaikka Baymax onkin hyvin asiallinen robotti, ei hän ole yhtään kylmä tai luotaantyöntävä, päinvastoin! Baymax on monotonisesta äänestäänkin huolimatta todella lämmin, välittävä ja tosiaan halittava robotti. Baymaxin kasvonpiirteetkin käsittävät vain kaksi ympytää ja viivan, mutta silti hänessä nähdään uskomaton tunteiden kirjo.

 Zootropolis: Flash

Kuvan lähde: http://disney.wikia.com

Olen katsonut Zootropoliksen vain yhden kerran. Tämän kerran perusteella pidin eniten laiskiaisesta Flash: hän teki minuun suurimman vaikutuksen ja yllätyksen. Jo Flashin nimi on parodiaa hänen hyvin hitaasta olemisestaan, ja Nickin antama lempinimi, "vanha kunnon vauhtihirmu" suorastaan pilkkaa Flashia. Flash on töissä liikennevirastossa (tai vastaavassa), kuten näköjään monet muutkin Zootropoliksen laiskiaiset. Flash näyttäisi olevan työssään hyvä ja tunnollinen, ja hän vaikuttaisi olevan työpaikallaan suosittu muutenkin. Flash pitää vitsailusta ja ottaa elämän rennosti. Flash ei kuitenkaan ole ihan sellainen kuin päältä näyttää, kuten saamme elokuvassa nähdä...


Siinäpäs olivat kaikki parhaimmat hahmot uusimmistakin elokuvista. Ajattelin, että olisin tehnyt vielä listan "parhaista hahmoista ikinä!", mutta nyt sellaisen listan tekeminen ei innosta. Olin ajatellut, että elokuvien parhaat hahmot listaamalla kaikkien aikojen parhaimpien hahmojen listaus kävisi helposti, mutta eihän se käy. Esimerkiksi Kaunottaressa ja Hirviössä on niin monta ihanaa hahmoa, että ne menevät Flashin ohi. Niinpä julistankin tämän sarjan viimeisen osan lopussa vain tylsästi sen mielestäni kaikkien aikojen parhaimman hahmon! 

Paras Disney-hahmo ikinä on...


SIMBA!!!! 

Onneksi olkoon! :) Tämä ei ehkä tullut yllätyksenä, kun lempiklassikkonikin on Leijonakuningas. Perässä seuraa melkein voittajina Hirviö, Belle, Timon ja Pumba, prinssi Juhana ja moni muu! Mikä/mitkä ovat teidän suosikkihahmo(ja)nne Disney-klassikoista?

2 kommenttia:

  1. Jälleen tavallaan helppo ja vaikea kysymys samaan aikaan. Suosikki hahmoja on paljon, mutta Belle, Lumiere ja oikeastaan kaikki Kaunotar ja Hirviö leffan hahmot ovat suosikkejani. Se on vain niin ihana elokuva. <3

    Muutama muu: Aladdin, Jasmine, Bambi, Robin Hood ja Marian-neito, Oliver kissa... Onhan näitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Kysymys on liian vaikea, vaikka onkin helppo. Niissä suosikki-elokuvissa on paljon lempihahmoja, ja on hankala vertailla, mitkä hahmot kahden elokuvan välillä ovat parempia... Kaunottaressa ja Hirviössä on ihanat hahmot! <3

      Poista