29.6.2013

Nollasta pollaan! 10.

PÄIVÄ 12: Paras Pixarin elokuva

Yksinkertaisessa kauneudessaan paras Pixarin elokuva on Wall-e. Tuntuu niin käsittämättömältä, että animaattorit ovat saaneet koneet, robotit, niin inhimillisiä tunteita osoittaviksi ja suloisiksi! Ah! Ihana elokuva, jonka katsomista voin suositella kaikille!

28.6.2013

Nollasta pollaan! 9.

PÄIVÄ 11: Lemppari Disney-pariskunta

Viime keväänä eräs kaverini kyseli minulta, mikä on minun lempiparini Disney-elokuvista. Tuolloin tein TOP-listan aiheesta, jota en ole kuitenkaan kerennyt vielä kirjoittaa tänne (ajattelin, että aihe sopisi vaikkapa ystävänpäivän tienoille...). Listan kärjessä koreilee pari, joka ei varsinaisessa elokuvassa vielä ihan pariudu, mutta heistä saa sellaisen käsityksen, että pian lempi leiskuu. Kyseessähän ovat siis Mulan ja Shang. Miksi? Ööö... keksin perustelut sitten tulevaan TOP-listaan. :)

27.6.2013

Nollasta pollaan! 8.

PÄIVÄ 10: Surullisin hetki Disney-elokuvissa

Kun katson Disney-klassikoita ja kirjoitan niistä elokuva-arvosteluja, olen samalla kerännyt itselleni listaa elokuvien surullisimmista ja iloisemmista kohtauksista. Kaikki elokuvat katsottuani voin julkistaa virallisesti, mikä on se surullisin hetki Disney-elokuvista. Tällä hetkellä sanoisin kuitenkin, että eniten kyyneleitä silmiin tuo Mufasan kohtalo. :(

24.6.2013

Nollasta pollaan! 7.

PÄIVÄ 8: Paras Disneyn suudelma

Tämän aiheen olen käsitellyt muistaakseni viime ystävänpäivänä. Kaikista romanttisin ja täydellisin Disneyn suudelma on Bellen ja hirviön vaihtama muisku hirviön muututtua ihmiseksi. Ah!


PÄIVÄ 9: Kaunein Disneyn prinsessa

Tämänkin vastauksen olen sanonut jo joskus. Kaikista kaunein prinsessoista on ylivoimaisesti Aurora. Hänessä on klassista kauneutta, joka päihittää kaikki muut Disneyn neitoset.


Lue tästä TOP-10 parhaimmista Disney-pusuista!
Lue tästä TOP-10 parhaat Disney-naiset!

23.6.2013

Nollasta pollaan! 6.

PÄIVÄ 7: Lempilaulu Disneyltä

Tätä on todella vaikea valita! Disneyn musiikki on niin ylitsevuotavan mahtipontista, että yhtä biisiä, joka erottuisi yli muiden, on mahdotonta sanoa! Joskus olen tehnyt TOP-listan, jossa ykkösenä komeili Tyttö sekä hän. Tällä hetkellä täytyy kuitenkin sanoa, että lempikappaleeni on ehkä... Katti tahtoo olla jokainen (Everybody wants to be a cat)!!! Mahtava laulu rytmiltään ja melodialtaan ja sanat ovat hauskat niin englanniksi kuin suomeksi. Harvoja Disney-lauluja, joista ei osaa päättää, kummalla kielellä kappale on parempi. Kappaleen keskellä tunnelma vaihtuu monta kertaa, eli kappaleesta löytyy monipuolisuutta vaikka muille jakaa! Kaiken muun lisäksi kappaleesta tämä blogi on saanut nimensä!

Lue tästä ja tästä TOP-20 parhaimmat Disney-laulut!

21.6.2013

Nollasta pollaan! 5.

PÄIVÄ 6: Paras Disney-pahis

Paras Disney-pahis on prinssi Juhana elokuvasta Robin Hood. Juhana yrittää elokuvassa kovasti olla oikein paha, mutta saa osakseen vain pilkkaa ja naurua. Parhaan pahiksen Juhanasta tekee tämän peukalon lutkutus.


Lue tästä TOP-5 parhaat Disney-pahikset
Lue tästä TOP-10 pahimmat Disney-pahikset

19.6.2013

Nollasta pollaan! 4.

PÄIVÄ 5: Paras Disney-elokuvien hahmo

Tämä onkin vaikea kysymys. Hyviä hahmoja esiintyy Disneyllä tosi paljon mukaanlaskettuna kaikki päähenkilöt, pahikset ja sivuhahmot. Pohdiskelin asiaa pitkään, ja pohdiskeltavien listalle pääsivät mm. Pumba, Mulan, Thomas O´Malley ja Tiikeri. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin siihen, että tällä hetkellä lempparihahmoni on Simba. Leijonakuninkaassa pääsee seuraamaan hienosti Simban kasvutarinaa ja hänestä paljastuu ystävällinen, urhea ja velvollisuudentuntoinen leijona. Osaa Simba olla myös renttu. "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin..." 

18.6.2013

Nollasta pollaan! 3.

PÄIVÄ 3: Paras Disney-prinsessa

Tämän asian käsittelin ihan vasta TOP-listassa. Lempiprinsessani on Belle. Toisaalta Belle ei varsinaisesti ole prinsessa, sillä hän on keksijän tytär! Silloin lempiprinsessani on Aurora. Mutta sovitaan, että Belle on prinsessa, sillä sellaisena hänet esitellään kaikkialla.


PÄIVÄ 4: Paras Disney-prinssi

Tästä ei ole epäilystäkään. Ihanin, komein ja kaikinpuolin paras prinssi on Bellen hirviö. <3



Lue tästä TOP-10 parhaat Disney-naiset
Lue tästä TOP-10 parhaat Disney-miehet

17.6.2013

Nollasta pollaan! 2.

PÄIVÄ 2: Huonoin Disneyn elokuva

Mielestäni huonoin Disney-elokuva on tällä hetkellä The Three Caballeros. Elokuva on niin psykoottinen eikä siinä ole selvää juonta, vaan elokuva koostuu lyhyistä tarinanpätkistä... jos niitä edes tarinoiksi voi sanoa. Pikemminkin abstaktista taiteesta, joka menee yli tämän tytön hilseen. Tarkemman arvostelun elokuvasta voitte lukea tästä.


Hei! Voitte kommentoida näihin 30DDC -teksteihin, mikä on teidän mielipiteenne aina kustakin päivän aiheesta. Se olisi minusta mielenkiintoista luettavaa! :)

16.6.2013

Nollasta pollaan! 1.

Internetissä pyörii paljon erilaisia 30 päivän "challangeja", eli haasteita. Haasteet on suunnattu bloggaajille, ja niiden tarkoituksena on, että 30 päivän ajan julkaistaisiin aina numero kerrallaan vastaus päivän kysymykseen. Nyt on minunkin aika tarttua härkää sarvista ja aloittaa haaste, joka liittyy tietysti Disney-elokuviin. Olen aiemmin pitänyt näitä haasteita vähän typerinä, mutta nyt ajattelin, että siitähän tulee loistavaa täytettä blogiin näin kesän ajaksi! En luultavastikaan aio kirjoittaa tänne säännöllisesti 30 päivän ajan, mutta yritän käydä tämän listan läpi kesä- ja heinäkuun aikana. Olen ottanut haasteen jostain Internetin syövereistä, ja valinnut niistä mielestäni parhaan, sillä Disney-challangeja on myös todella paljon erilaisia. Tähän perään laitan nyt koko listan ja ensimmäisen päivän vastauksen. Jiihaa!



30 DAY DISNEY CHALLENGE

DAY 1: Favorite movie
DAY 2: Least-favorite movie
DAY 3: Favorite princess

DAY 4: Favorite prince

DAY 5: Favorite character
DAY 6: Favorite villain
DAY 7: Favorite song

DAY 8: Favorite kiss

DAY 9: Prettiest princess

DAY 10: Saddest moment

DAY 11: Favorite couple
DAY 12: Best Pixar-movie

DAY 13: Favorite animal sidekick
DAY 14: Favorite non-animal sidekick
DAY 15: Best hair
DAY 16: An overrated movie

DAY 17: An underrated movie
DAY 18: Favorite romantic moment

DAY 19: Best eyes 

DAY 20: Best castle
DAY 21: Favorite soundtrack

DAY 22: Funniest moment
DAY 23: Bravest princess

DAY 24: Favorite dance scene

DAY 25: Favorite parents
DAY 26: Favorite lyrics
DAY 27: Most magical moment
DAY 28: Best wardrobe

DAY 29: Favorite sequel

DAY 30: Favorite happy ending




PÄIVÄ 1: Lempi-elokuva

Tällä hetkellä täytyy sanoa, että se on Leijonakuningas. Sain Leijonakuninkaan pari vuotta sitten synttärilahjakseni ja näin sen pitkästä aikaa lapsuuteni jälkeen ja se lumosi minut täysin - jälleen kerran. Elokuvassa on kaikki niin täydellistä! Miksi? Saatte lukea siitä tulevaisuudessa Leijonakuninkaan elokuva-arvostelusta. :)