Niin mätä ois meininki jos olis ei sua!

Vuoden 2016 syksyllä aloitin arvostelemaan blogissani Pixar-klassikoita, ja nyt olen katsonut kaikki 19 tähän mennessä Suomessa ilmestynyttä Pixarin elokuvaa. Elokuvia katsoessani kiinnitin huomiota viiteen kohtaan, aivan kuten Disney-klassikkojakin arvostellessani. Minulle tärkeää on, onko elokuvan juoni mielenkiintoinen, onko elokuvan visuaalinen puoli onnistunut, pystyykö hahmoihin samaistumaan, aiheuttaako elokuva minussa jotain tunteita ja onko elokuvan musiikki ja mahdolliset laulut päähän soimaan jääviä. Jokaisesta viidestä kohdasta olen antanut elokuville 1-5 pistettä, ja pistemäärien perusteella olen järjestänyt elokuvat paremmuusjärjestykseen. 

Viime postauksessa aloittamani lista Pixarin klassikoista jatkuu toiseen osaansa. Nyt meille selviää, millainen on minun kärkikymppini Pixarin elokuvista. 

10. Ihmeperhe

Ihmeperhe pääsi niukin naukin kymmenen parhaan Pixar-elokuvan joukkoon. Vähän kyseenalaistan kyllä omaa pisteytystäni, koska ilman tuijottamalla antamiani pisteitä sanoisin, että tykkäisin Monsterit Oy- ja Nemoa etsimässä -elokuvista Ihmeperhettä enemmän... Veikkaan, että olen ollut noita kahta elokuvaa kohtaan tiukempi antamaan pisteitä kuin Ihmeperhettä kohtaan. Tai sitten Ihmeperhe vain oikeasti on niin hyvä! Ja kyllähän se ON hyvä elokuva! Ihmeperheessä on vallan mainio juoni, joka pitää katsojan jännityksessä jokaisella elokuvan katselukerralla. Elokuvassa nähdään paljon supersankareita ja heidän välisiään taisteluja, mutta vastapainona näille kohtauksille elokuva sisältää myös rauhallisia ja syvällisiä kohtauksia. Ihmeperheen hahmot ovat hyvät ja animaatiojälki on onnistunutta. Vähemmän pisteitä Ihmeperhe on saanut musiikki- ja tunteet -kohdista, eli niiden saralla elokuva ei niin vakuuttava ole. Onneksi se ei kuitenkaan häiritse kokonaisuutta paljoa.

9. Urhea

Pixarin yhdeksästätoista elokuvasta vain kolmessa pääosassa nähdään nainen/tyttö. Urhea on näistä kolmesta elokuvasta mielestäni paras (muut ovat Doria etsimässä ja Inside Out), ja pääosassa nähtävällä Meridalla riittää ihanasti girl poweria! Urhean hahmot ovatkin onnistuneita ja osa jopa todella vekkuleita. Urhean musiikit lauluineen ovat suorastaan loistavia, ja elokuvan visuaalinen ilme on upeaa katsottavaa. Elokuva on todella hauska, mutta samalla myös todella pelottava - eli tunteikkuutta riittää. Elokuvan juoni on otteessaan pitävä, mutta samalla se on myös todella ennalta-arvattava. Urheasta on haluttu tehdä perinteisiä satuja kunnioittava, mutta liika ennalta-arvattavuus on tässä tapauksessa pahasta.

8. Autot

Autot on ollut minulle todella positiivinen yllätys, sillä ennen elokuvan katsomista pidin elokuvaa pelkkänä vitsinä. Autot-elokuvalla on todella loistava ja lämminhenkinen juoni, vaikka se sisältääkin paljon kliseitä. Niistä huolimatta juonesta ja koko elokuvasta löytyy jotain todella taianomaista. Autojen asuttamasta maailmasta on tehty visuaalisesti todella upean näköinen, ja auto-teema sisältyy elokuvan maisemiin kallioita ja kuplavolkkari-kärpäsiä myöten. Elokuvan kuvamateriaali on myös monipuolista, sillä varsinaisen "peruselokuvan" ja hidastusten lisäksi ruutuun pamahtaa välillä autojen maailman televisiokuvaa tai mainoksia Salamasta. Hahmot ovat onnistuneita ja samaistuttavia, ja elokuvan musiikki on mieleen soimaan jäävää. Tunteikkuutta elokuvasta ei kuitenkaan löydy minua tyydyttävän määrän verran, vaikka elokuva huumoririkas onkin.

7. Toy Story

Pixarin ensimmäinen elokuva on kököstä animaatiostaan huolimatta todella mukava katseluelämys. Nykykatsojan silmiin animaatio on auttamattomasti vanhentunutta, mutta elokuvan ilmestymisaikaan se oli todella edistyksellistä. Hahmot ovat loistavia, ja elokuvan juonikuvioihin on panostettu kunnolla. Hyvä juoni ja hyvät hahmot kantavat elokuvan jo todella pitkälle. Toy Storysta löytyy myös tunteikkuutta. Elokuvassa on jännittäviä, ellei suorastaan jopa pelottavia kohtauksia Sidin luona, mutta niiden vastapainoksi kivasti huumoria ja herkempiäkin kohtauksia. Musiikki on onnistunutta, ja elokuvassa kuultavasta laulusta On sulla ystävä on tullut suoranainen klassikko!

6. Autot 3

Autot 3 yllätti minut kyllä täysin - en olisi arvannut, että elokuva nousee listallani näin korkealle sijalle!!! Itse asiassa elokuvan ensimmäisen katselukerran jälkeen en pitänyt sitä kovinkaan ihmeellisenä, mutta toisen kerran jälkeen muuttui ääni minun kellossa. Saan Autot 3:sta ihan hirveän nostalgiset fiilikset, ja elokuva on mielestäni ihanan tunteikas ja haikea. Autot 3 sopiikin juuri aikuisempaan makuun, sillä siinä kaivataan takaisin hyvien vanhojen aikojen pariin. Elokuvan juoni on loistava ja jopa yllättävä, ja teemoiltaan se palaa ensimmäisen Autot-elokuvan tunnelmiin. Elokuvan taustamaisemat ovat suorastaan huikaisevat, ja hahmojen kehitystä on kiva seurata. Musiikki elokuvassa taas ei ole mitenkään ihmeellistä. 

5. Coco

Yllätyin kovasti myös siitä, kuinka korkealle sijalle Coco pääsi listallani! Olisin arvellut elokuvan olevan jossain listan puolivälin tienoilla, mutta yllättäen se pompsahtikin viiden parhaan joukkoon! Tarkemmin ajateltuna tämä ei ole kuitenkaan ihme, sillä Cocossa toimii kaikki osa-alueet, joita pidin silmällä arvosteluissani. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan, ja elokuvassa esitellään meksikolaista kulttuuria hyvin mielenkiintoisella tavalla. Toisaalta juoni on monissa kohdissa myös ennalta-arvattava. Hahmot ovat ihan hyviä, mutta eivät erityisen mieleenpainuvia. Cocon visuaalinen ilme on taas henkeäsalpaavan upea, ja elokuva on todella tunteikas - erityisesti elokuvan loppu. Cocon musiikki on onnistunutta, ja kitaralla taiturointia on mukava kuunnella.

4. Kunnon dinosaurus

Kunnon dinosaurus hurmasi minut heti ensimmäisellä katselukerralla. Arvostelijoista suurimman osan mielestä elokuva ei ole onnistunut, mutta minä olen tässä suhteessa vastarannankiiski, koska minusta elokuva on HYVÄ. Kunnon dinosauruksen musiikki on kaunista kuunneltavaa ja animaatio upeaa katsottavaa. Erityisesti elokuvan taustamaisemat saavat minulta wau-huokauksen. Elokuva menee minulla myös vahvasti tunteisiin, ja vetistelen aina ihan kunnolla sitä katsoessani. Kunnon dinosauruksen juoni tai hahmot eivät ehkä ole ne kaikkein omaperäisimmät, mutta hahmoihin samaistuu silti hyvin ja heidän selviytymisestään julmassa luonnossa välittää oikeasti. Kunnon dinosauruksessa voi nähdä paljon yhtäläisyyksiä Leijonakuninkaaseen - joten ei ole ihme, että pidän dinosauruselokuvasta niin kovasti! Leijonakuningashan on mielestäni se paras Disney-klassikko! :)

3. Toy Story 3

Kolmannella sijalla on täysin ansaitusti Toy Story 3. Toy Story 3 on hauska ja koskettava elokuva, ja sitä katsoessa katsojaa viedään tunteesta toiseen. Elokuvan hahmot ovat onnistuneita: uudet hahmot ovat mielenkiintoisia ja vanhat hahmot kehittyvät kivasti elokuvan aikana. Elokuvan juoni pitää katsojan tiukasti otteessaan, ja nostalgiaväreitä tuttujen hahmojen parissa ei voi olla tuntematta. Toy Story 3:n musiikki on mielestäni aivan mahtavaa! Pidän erityisesti On sulla ystävä -kappaleen espanjalaistyylisestä versiosta, mutta myös muut taustamusiikit ovat hyviä. Elokuvan animaatio on hienoa ja yksityiskohtaista, mutta ei niin upeaa kuin monissa muissa Pixar-klassikoissa. Tämä johtuu varmasti siitä, ettei Toy Story 3:ssa nähdä upeita maisemia, vaan tapahtumat koetaan arkisessa, pienen mittakaavan ympäristössä.

2. UP

UP on suorastaan loistava elokuva! Elokuva on syvällinen, mutta samalla todella hauska. Sitä katsoessa ei todellakaan tule tylsää, vaan juoni pitää katsojan tiukasti otteessaan alusta loppuun asti. UP on hyvin tunteellinen elokuva, vai mikä muu elokuva saa katsojan itkemään yhtä roitonaan kymmenen ensimmäisen minuuttinsa aikana? UP:in visuaalinen ilme on hienosti toteutettu. Paratiisiputous on todella upean näköinen paikka, ja Carlillekin on saatu uskottavan näköinen vanha iho. Elokuvan kaikki hahmot ovat aivan mahtavia, eikä yksikään hahmo ole elokuvassa turhaan. Erityisesti ihana Dogi on napannut sydämeni. Elokuvan musiikki on kaunista, mutta minuun se ei ole tehnyt suurta säväytystä. Kaiken kaikkiaan UP on todella ihana ja koskettava elokuva!

1. WALL-E

Pixarin ehdottomasti paras elokuva on pienestä roskarobotista kertova elokuva WALL-E! Elokuva on melkeinpä täydellinen! Se on saanut minulta täydet viisi pistettä kaikista muista kohdista paitsi musiikista. WALL-E:n musiikki on kuitenkin onnistunutta ja iloista, mutta ei ihan minun musiikillista makua tyydyttävää. Sen sijaan elokuvan animaatio on aivan upeaa katsottavaa! Elokuvan avaruutta voisi tuijottaa koko päivän, enkä lakkaa koskaan ihmettelemästä sitä, miten Wall-Esta on saatu niin inhimillinen, vaikka hän on "pelkkä" robotti. WALL-E:n hahmot ovat aivan ihania, ja juoni on todella jännittävä ja mielenkiintoinen. Elokuva myös todella vetoaa tunteisiin, enkä minä pysty katsomaan sitä kuivin silmin. WALL-E on aivan täydellinen rakkauselokuva, joka käsittelee hienolla tavalla myös ympäristökysymyksiä. Elokuvassa on siis kaikki hyvää, ettei jopa täydellistä juonta, musiikkia, hahmoja, animaatiota, tunteilua ja sanomaa myöten!

Siinäpä oli listani sitten kokonaisuudessaan. Tulivatko suosikkielokuvani shokkina jollekin? Vai osasitteko arvata ne jo ennalta? Tiedän, että olen juuri kysellyt tätä kyselyssä, mutta kertokaahan tekin, mitkä ovat teidän suosikkejanne Pixarin elokuvista! :) 

(Kaikki tekstissä nähtävät elokuvien concept art -kuvat on otettu osoitteesta https://www.pixar.com.)

I wouldn't have nothing if I didn't have you!

Vuoden 2016 syksyllä aloitin arvostelemaan blogissani Pixar-klassikoita, ja nyt tämä arvosteluprojektini on tullut hetkellisesti päätökseen. (Hetkellisesti siksi, koska tulevaisuudessa ilmestyy lisää Pixarin klassikoita, jotka aion arvostella.) Olen katsonut kaikki 19 tähän mennessä Suomessa ilmestynyttä Pixarin elokuvaa. Elokuvia katsoessani kiinnitin huomiota viiteen kohtaan, aivan kuten Disney-klassikkojakin arvostellessani. Minulle tärkeää on, onko elokuvan juoni mielenkiintoinen, onko elokuvan visuaalinen puoli onnistunut, pystyykö hahmoihin samaistumaan, aiheuttaako elokuva minussa jotain tunteita ja onko elokuvan musiikki ja mahdolliset laulut päähän soimaan jääviä. Jokaisesta viidestä kohdasta olen antanut elokuville 1-5 pistettä, ja pistemäärien perusteella olen järjestänyt elokuvat paremmuusjärjestykseen. Olen pyrkinyt olemaan pisteytyksessä tasapuolinen, mutta voi olla, että vuonna 2016 arvostelemani elokuva on saanut tunteikkuudesta nelosen hieman eri kriteerein kuin vuonna 2018. 

Arvon lukijat, haluan nyt jakaa kanssanne mielipiteeni ja listata Pixarin elokuvat paremmuusjärjestykseen. Olen jakanut listan kahteen osaan, joista tänään julkaisen ne "huonoimmat" elokuvat. Ja nyt täytyy todeta, että Pixarin elokuvien joukkoon ei ole päätynyt erityisen huonoja elokuvia! Kaikki ovat omalla tavallaan hyviä elokuvia, mutta joidenkin oli vain pakko joutua listan pohjimmaiseksi. :( Haluan myös muistuttaa, että tämä on minun henkilökohtainen listaukseni Pixarin elokuvista, eikä yleinen lukijakyselyn mukaan tehty listaus... Vielä. Sekin on tulossa elokuussa! ;)

19. Monsterit-yliopisto

Arvelinkin etukäteen, että Monsterit-yliopisto löytyisi Pixar-listaukseni häntäpäästä. Valitettavasti häntäpäästä löytyy myös moni muu Pixarin jatko-osa, mikä saa minut kyseenalaistamaan jatko-osien tarpeellisuuden. Monen elokuvan kohdalla tarina olisi saanut jäädä siihen ensimmäiseen elokuvaan. Monsterit-yliopiston "huonouteen" vaikuttaa pitkälti elokuvan juoni, joka on minusta tylsä, eikä siinä ole samaistumispintaa elokuvan sijoittuessa amerikkalaistyyliseen yliopistomaailmaan. Elokuva ei aiheuta minussa juurikaan tunteita yksittäisiä naurunpurskahduksia lukuunottamatta, eikä elokuvan musiikki jää sitten ollenkaan päähän soimaan. Hahmoista onnistuneet ovat Masi, Tare ja Räähkä, ja on hauska nähdä miten erilaisia he ovat Monsterit Oy:n verrattuna. Uudet hahmot jäävät mitäänsanomattomiksi. Monsterit-yliopisto on kuitenkin visuaalisesti kaunista katseltavaa, ja elokuvasta päällimmäisenä mieleen onkin jäänyt sen värikkyys ja animaation yksityiskohtaisuus.

18. Doria etsimässä

Nemoa etsimässä -elokuvan jatko-osa ei valitettavasti saanut minulta suuria pointseja osakseen. Doria etsimässä on viihdyttävä elokuva, mutta minä en löydä siitä samantasoista tunteikkuutta kuin monesta muusta Pixarin elokuvasta. Toki tunteellisia kohtauksia elokuvaan silti sisältyy. Hahmoista paras on Hank, johon tutustuminen jää lopulta vain pintaraapaisuksi. Dorin taustoihin paneudutaan enemmän kuin Nemon etsinnässä, mutta päähenkilönä Dori on omaan makuuni vähän liian ärsyttävä. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan, ja yksityiskohtaisia vedenalaisia maisemia on kiva seurata. Wau-kokemusta en elokuvasta kuitenkaan saanut.

17. Autot 2

Jos olisin veikannut, mikä elokuva on listani viimeisellä paikalla, olisin sanonut sen olevan Autot 2. Nykyinen hännänheikki ei kuitenkaan ole suuri yllätys, ja on Autot 2:kin aika loppupäässä. Autot 2 ei pääse tunnelmaltaan Autot-elokuvan tasolle, itse asiassa elokuva ei ole kovin tunteellinen. Toki Martin toilailuille saa nauraa useassa kohtauksessa. Autot 2:n musiikit eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Elokuvan hahmot sen sijaan ovat mielestäni hyviä, kuten myös elokuvan visuaalinen puoli sekä katsojan otteessaan pitävä juoni. Pidän agenttiseikkailuista, ja siksi juoni sekä agenttiautot vetoavat minuun. James Bondimaisuudestaan huolimatta elokuvan juoni on hyvin sekava ja monimutkainen, ja elokuvan lopputulos on hyvin rauhaton kokonaisuus.

16. Rottatouille

Apua! Nuo kolme viimeisintä elokuvaa olivat syystä listan loppupäässä, mutta nyt siirrymme niiden elokuvien pariin, jotka ovat oikeasti kaikki hyviä! Rottatouille ON hyvä elokuva, ja se vie katsojan ihanasti Pariisin kaduille ruoanlaiton pariin. Maisemat ja ruoat on tosi hienon näköisiä. Myös elokuvan juoni on otteessaan pitävä, ja koen jonkinasteisia tunnereaktioita elokuvaa katsoessani. Elokuvan ranskalaistyylinen, romanttinen musiikki ei jää päähän soimaan. Elokuvan hahmot eivät myöskään vakuuta minua: itse en samaistu heihin kauhean hyvin. Rottatouille on Pixarin elokuvista se, jonka olemassaolon unohdan useimmin - vaikka elokuva ei todellakaan huono ole. 

15. Monsterit Oy

Ohhoh! Enpäs olisi uskonut, että Monsterit Oy on listalla näinkin alhaisella sijalla! Pidän Monsterit Oy:tä hyvänä elokuvana, ja mielestäni elokuvan loppu on suorastaan nerokas. Monsterit Oy:n juoni pitää katsojan otteessaan, ja animaatiojälki on onnistunutta, vaikka siitä huomaa elokuvan vanhuuden. Elokuvan hahmot ovat mielenkiintoisia, ja idea lasten pelottelusta sähkön tuottamiseksi on loistava. Näin "huonolle" sijalle elokuva tippui kuitenkin sen takia, ettei sen musiikit ole ihmeellisiä, eikä elokuva saa minussa aikaan suuria tunteenpurkauksia loppuhuipennusta lukuunottamatta.

14. Toy Story 2

Toy Story 2 on mielestäni Toy Storeista se heikoin osa, vaikka monien mielestä se on trilogian paras elokuva. Pidän kuitenkin juonellisesti enemmän muista leluseikkailuista. Toy Story 2 on kuitenkin ehdottomasti hauskin elokuva näistä kolmesta. Elokuva sisältää aivan mahtavia vitsejä, joille höröttelen kovasti elokuvaa katsoessani. Elokuvan juoni on mukaansatempaava. Elokuvassa nähtävät vanhat leluhahmot ovat onnistuneita, mutta uudet hahmot eivät valloita minua keisari Zurgia lukuunottamatta. Toy Story 2:n musiikki ei ole mitenkään ihmeellistä, eikä elokuvan animaatiokaan vakuuta vielä upeudellaan. Toy Story 2:n katsoo kuitenkin aina mielellään juuri elokuvan hauskuuden takia .

13. Nemoa etsimässä

Nemoa etsimässä on hyvin jännittävä elokuva. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan tiiviisti alusta loppuun asti, eikä elokuva sisällä oikeastaan ollenkaan tylsiä hetkiä. Vedenalainen maailma on tehty uskottavasti, ja erityisesti värikästä koralliriuttaa on ihana katsoa. Doria etsimässä -elokuvaan verrattuna animaation vanhuuden huomaa kuitenkin selkeästi. Nemoa etsimässä -elokuvassa seikkailevat hahmot ovat onnistuneita, vaikka jotkut ovat myös hieman ärsyttäviä. Elokuva sisältää paljon tunteikkaita kohtauksia, ja elokuvan aikana saa jännittää, nauraa ja itkeä. Musiikki elokuvassa on omalla tavallaan hauskaa, mutta ei mieleen painuvaa.

12. Inside Out

Inside Out ei ole koskaan voittanut minua puolellensa suosiostaan huolimatta. Minä en samaistu elokuvan hahmoihin, enkä koe elokuvaa katsoessani vahvoja tunnereaktioita - vaikka elokuva tunteista kertookin. Inside Outia on mielenkiintoista seurata, eikä katsojan mielenkiinto herpaannu kertaakan elokuvan aikana. Tarina esittelee kuitenkin mielestäni liikaa ihmisen mielen toimintoja,  vaikka osa näistä esittelyistä onkin fiksuja ja hauskoja. Musiikki on kaunista mutta ei ihmeellistä, ja sama koskee myös elokuvan animaatiota. Inside Out onkin minulle hyvin keskiverto-elokuva - ei erityisen hyvä, mutta ei erityisen huonokaan.

11. Ötökän elämää

Ötökän elämää on myös hyvin keskiverto-elokuva. Elokuvan animaatiojälki on auttamattomasti vanhentunutta, eikä sen katsominen aiheuta minussa sen suurempia tunteita. Toki Hopperin johtamien heinäsirkkojen saapuminen Murkkusaarelle on aina jännitystä herättävä hetki. Elokuvan juoni pitää katsojan tiukasti otteessaan, ja hahmojen kehitystä on mielenkiintoista seurata. Elokuvalla on minulle nostalgia-arvoa, mikä nostaa Ötökän elämän pointseja omissa silmissäni.

Siinä oli ensimmäinen osa Pixarin elokuvien listauksesta. Oliko listalla yllätyksiä? Kuuluuko joku minun listani loppupäässä oleva elokuva teidän suosikkeihinne? Toisen osan listauksesta julkaisen kunhan olen sen jaksanut koneelle näpytellä.  

(Kaikki tekstissä nähtävät elokuvien concept art -kuvat on otettu osoitteesta https://www.pixar.com.)

Jo sano pois mitä tiedä en lain!

NYT on aika taas osallistaa teitä, arvon lukijat, blogitekstien kirjoittamiseen, sillä on uuden lukijakyselyn aika! Kyselin teiltä viime vuonna, millaisiin lukijakyselyihin haluaisitte vastata, ja eräs kommentoija sanoi, että olisi hauska kuulla lukijoiden suosikkiklassikot. Tuumasta toimeen, kommentista tekstiksi! Kyselenkin teiltä siis tällä kertaa teidän suosikkielokuvianne näin: 

1. Mikä/mitkä ovat sinun suosikkielokuvasi Disney-klassikoista? (Mainitse vähintään yksi, korkeintaan kymmenen! Halutessasi voit kirjoittaa perusteluja, miksi kyseisistä elokuvista on tullut suosikkejasi, ja mikä niissä viehättää.) 

2. Mikä/mitkä ovat sinun suosikkielokuviasi Pixarin klassikoista? (ks. edellisen kohdan suluista tarkennus)

3. Mikä/mitkä ovat ne huonoimmat Disneyn tai Pixarin elokuvat....? 

Hahaa, siinäpäs riittää teille taas pohdittavaa! :) Julkaisen kommenteistanne kootun tekstin (tai kommenttien määrästä ja pituudesta riippuuen tekstit) koulun alun kunniaksi. Virallinen koulujen aloituspäivä on 9.8., eli suosikkileffoista voi lukea joko silloin tai tuota päivää seuraavana viikonloppuna. Hyvin on aikaa siis kyselyyn vastailla! 

Kiitos kaikille mahdollisille kommentoijille jo etukäteen!!!!!!!!

(Huomenna alkaa minun kesäloma, jejjj! Olen lähdössä huomenna road tripille ympäri Suomea ajelemaan, ja viivyn reissulla puolitoista viikkoa. Tällä ajalla ei ole siis valitettavasti uusia tekstejä odotettavissa blogiin. Kun reissultani palaan, aion listata Pixarin klassikot oman mielipiteeni mukaan paremmuusjärjestykseen!)

Coco - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Santa Ceciliassa asuu 12-vuotias Miguel Rivera, joka kuuluu kengäntekijöiden sukuun. Kengäntekemisen jalon taidon aloitti Miguelin isoisoisoäiti Imelda, jonka täytyi keksiä jokin keino saada rahaa hänen muusikkomiehensä hylättyään hänet ja heidän yhteinen tyttönsä Coco. Muusikoihin pettyneenä Imelda päätti kieltää musiikin koko suvulta. Nyt Coco on suvun vanhin elossa oleva jäsen, joka on Miguelin isomummi. Miguel ei välitä sukunsa musiikkikiellosta, vaan kokee itse asiassa musiikkia kohtaan suunnatonta intohimoa. Hän ihailee suurta, nyt jo edesmennytä muusikkoa  Ernesto de la Cruzia, ja haluaisi jonakin päivänä tulla tämän kaltaiseksi. Mahdollisuus tähtitaivaalle ampaisemisesta mahdollistuu, kun Santa Ceciliassa järjestetään kuolleiden päivän kykykilpailu. Miguel alkaa harjoitella illan kilpailuun salaa perheeltään, mikä on vaikeaa, koska kuolleiden päivä on perheen juhlapäivä, jolloin muistellaan esi-isiä, ja koko perheen pitäisi viettää ilta yhdessä. Perheen esi-isien alttarin luona ollessaan Miguelin sisälle tuoma kulkukoira Dante tulee rikkoneeksi vahingossa Miguelin isoisoisoäiti Imeldan perhekuvan. Tällöin Miguel huomaa, että kuva on taitettu, ja taitoksen takaa paljastuu Imeldan miehen pitelemä kitara, joka on aivan samanlainen kuin Ernesto de la Cruzilla! Niinpä Miguelin täytyy olla muusikkolegendan jälkeläinen! 

Miguel ryntää kertomaan löydöksestään muulle perheelleen, mutta musiikkivastainen suku ei ota uutista vastaan iloisesti. Miguelin isoäiti Elena haluaa suojella Miguelia musiikin kiroukselta, ja niinpä hän rikkoo pojan kitaran. Miguel harmistuu tästä ja vihoissaan hän karkaa kotoa. Miguel päättää osallistua kykykilpailuun, mutta hän ei saa mistään lainattua kitaraa. Silloin Miguelille tulee mieleen, että Ernesto de la Cruzin haudalla on miehen kitara, jota hän voisi varmasti ihan nopeasti lainata. Niin Miguel murtautuu muusikon hautaholviin, nappaa kitaran seinältä ja rämpäyttää kieliä. Silloin tapahtuu kummia, sillä Miguelista tulee näkymätön muille ihmisille! Muut ihmiset kävelevät hänen lävitseen, eivätkä huomaa häntä ollenkaan. Sen sijaan Miguel alkaa nähdä ympärillään kuolleiden luurankohahmoja, joita pelästyy suunnattomasti. Pian hän tapaa kuitenkin kuolleita sukulaisiaan, jotka tajuavat, että jokin on hullusti. Kuolleiden maahan jäänyt perheen matriarkka Imelda osaa varmasti auttaa tässä tilanteessa! Niin Miguel matkaa sukulaistensa kanssa Kuolleiden maailmaan. 

Kuolleiden maailmassa Miguel kohtaa muiden sukulaistensa kanssa Imeldan. Heille selviää, että Miguel pääsee takaisin omaan Elävien maailmaansa, jos hän saa kuolleelta sukulaiseltaan siunauksen ennen auringonnousua. Imelda kuitenkin toteaa, että hän antaa Miguelille siunauksen vain, jos Miguel hylkää musiikin iäksi. Tähän poika ei suostu, joten hän karkaa sukulaisiltaan aikoen etsiä käsiinsä Ernesto de la Cruzin, joka pojan unohdettuna sukulaisena voisi antaa tälle siunauksen. Karkumatkallaan Miguel törmää Héctoriin, unohdettuun kuolleeseen, joka toivoo pääsevänsä takaisin Elävien maailmaan nähdäkseen pikkutyttönsä vielä kerran. Héctor ei kuitenkaan Elävien maailmaan pääse, koska miehen kuvaa ei ole yhdenkään perheen alttarilla. Sattumalta Héctor tuntee Ernesto de la Cruzin. Niin Miguel ja Héctor sopivat, että jos Héctor vie Miguelin Erneston luo, Miguel laittaa Héctorin kuvan perheensä alttarille. 

Héctor vie Miguelin Ernesto de la Cruzin harjoituspaikkaan, jossa miehen pitäisi harjoitella illan Sarastusspektaakkelia varten. Harjoituspaikalta he löytävät kuitenkin vain Frida Kahlon, joka kertoo muusikon juhlivan omassa talossaan yksityisissä juhlissa. Juhliin pääsee soittamaan kuolleiden maan kykykilpailun voittaja, joten Héctor ja Miguel osallistuvat kilpailuun. Kaksikon tiet kuitenkin eroavat, kun Miguel saa kuulla, ettei Héctor tunnekaan Ernestoa kovin hyvin, ja kun Héctor kuulee Miguelin muiden sukulaisten etsivän poikaa. Niin Miguel hiippailee Ernesto de la Cruzin kotiin omin avuin. Muusikko ottaa lapsenlapsenlapsenlapsensa riemuiten vastaan. Ernesto ja Miguel pitävät hauskaa koko illan, ja Ernesto lupaa antaa pojalle siunauksen ennen auringonnousua. 

Héctor saapuu Erneston kotiin, ja hän syyttää Ernestoa laulujensa varastamisesta. Miguelille selviää, että Héctor on oikeasti säveltänyt kaikki Erneston kuuluisat laulut, ja Ernesto on varastanut sävellykset entiseltä muusikkoystävältään – kuten myös tämän kitaran. Kaiken lisäksi Ernesto on tappanut Héctorin! Asian paljastettua Ernesto heittää Miguelin ja Héctorin luolaan, ja lähtee itse esiintymään Sarastusspektaakkeliin. Luolan pohjalla Miguelille selviää, että hänen isoisovaarinsa ja Imeldan luota lähtenyt mies onkin oikeasti Héctor, ei Ernesto! Imelda tulee pelastamaan kaksikon vankilasta, ja he lähtevät Erneston perään, jolla on Héctorin kuva taskussaan. Miguel haluaa ehdottomasti laittaa Héctorin kuvan perheensä alttarille, ennenkuin Héctor unohtuu lopullisesti! Sarastusspektaakkelissa koko kuolleiden maa saa kuulla Ernesto de la Cruzin huijauksesta, jolloin miehen arvostus katoaa samantien. Héctorin kuva taas katoaa, ja Miguelin on pakko palata Elävien maailmaan ilman kuvaa. Imelda kuitenkin lähettää hänet matkaan ilman ehtoja – eli Miguel saa nauttia musiikista mielin määrin. 

Elävien maassa Miguel ryntää isomumminsa Cocon luo, ja yrittää saada Cocon muistamaan isänsä Héctorin, jotta Héctor ei katoaisi. Vasta laulun sävelien avulla Coco muistaa isänsä, ja kaivaa pöytänsä lokerosta esiin isänsä kuvan ja tämän säveltämien kappaleiden alkuperäiset nuotit. Niin kunnia laulujen säveltämisestä palautetaan Héctorille Elävien maassakin, ja Ernesto de la Cruzin oikea luonne selviää. Héctorin kuva laitetaan perheen alttarille, ja vuotta myöhemmin kuolleiden päivänä Héctor pääsee muun perheensä kanssa ihailemaan, kuinka hienosti Miguel musisoi elossa olevien perheenjäsentensä kanssa. 

Coco on Pixarin 19. elokuva. Sen tekeminen aloitettiin vuonna 2011, mutta elokuva valmistui vasta vuonna 2017. Coco onkin Pixarin elokuvista se, jonka tekemiseen on kulunut eniten aikaa. Elokuvan nimi oli alunperin Día de los Muertos, joka on espanjankielisissä maissa järjestettävä kuolleiden päivän juhla, jonka ympärille elokuva rakentuu. Disney haki vuonna 2013 tavaramerkkiä Día de los Muertos –käsitteelle. Hakemusta kritisoitiin samantien, ja Disneytä syytettiin kulttuurisesta omimisesta. Näin ollen Disney joutui vetämään hakemuksensa takaisin, ja Pixarin elokuvan nimeksi vaihdettiin Coco. Elokuvantekijöiden joukkoon palkattiin tämän jälkeen meksikolaisen kulttuurin tuntevia konsultteja, jottei vastaavia töppäyksiä enää sattuisi. Yksi konsulteista oli Lalo Alcarez, meksikolaisamerikkalainen pilapiirtäjä, joka oli esittänyt vahvasti kritiikkiä Disneyn alkuperäistä hakemusta vastaan. Elokuvan nimen ohella myös Cocon juoni oli alunperin erilainen. Ensimmäisessä versiossa tarinasta päähenkilöpoika oli amerikkalainen, joka sai tietää meksikolaisista juuristaan äitinsä kuoltua. Pojan nimi oli aluksi myös Marco. Jossain versiossa tarinasta Miguelin perhettä vaivasi kirous, jonka takia he alkoivat aina laulaa yrittäessään puhua. Alunperin Miguel olisi musisoinut vain soittamalla kitaraa, ei laulamalla. Hän myös olisi päässyt takaisin Kuolleiden maasta Elävien maahan juoksemalla kukanterälehdistä tehtyä siltaa pitkin takaisin. 

Coco valmistui lopulta vuonna 2017, ja siitä tuli toinen Pixarin elokuva, joka julkaistiin kyseisenä vuonna Autot 3:n ohella. (Suomessa Coco tosin tuli teattereihin vasta alkuvuodesta 2018.) Coco julkaistiin Meksikossa kuukautta ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaa, ja Meksikon ensi-ilta oli viikkoa ennen kuolleiden päivän juhlaa. Cocon edellä ei nähty Pixarin tekemää lyhytelokuvaa, vaan elokuvan edellä näytettiin Disneyn studion tekemä pitkähkö lyhytelokuva Olafin jouluinen seikkailu, jossa seikkaili Disneyn Frozenista tutut hahmot. 22 minuuttia kestävä lyhytelokuva poistettiin kuitenkin parin kuukauden päästä elokuvan edeltä, koska pätkä oli katsojien mielestä liian pitkä ennen elokuvaa nähtäväksi, ja koska monet katsojat olivat luulleet tulleensa katsomaan väärää elokuvaa. Olafin jouluisen seikkailun tilalle ei laitettu mitään muutakaan lyhytelokuvaa, ja Suomeen tullessaan Cocon edellä nähtiin enää vain mainoksia. Coco menestyi todella hyvin, ja siitä tuli 11. menestynein elokuva vuoden 2017 elokuvista sekä 15. menestynein animaatioelokuva ikinä. Coco sai myös kaksi Oscaria: parhaan animaation pystin ja parhaan laulun pystin laulusta Remember Me (Mua muistathan). 

Cocon tapahtumat sijoittuvat Meksikoon, ja elokuva tuo hyvin esille meksikolaista kulttuuria. Elokuvaa onkin kiitelty siitä, miten autenttisesti se esittää tätä kulttuuria. Itse kiinnostuin kovasti Día de Muertos –juhlasta elokuvan katsottuani, ja halusin googlettaa kaiken, mikä itselleni jäi kysymysmerkiksi elokuvan aikana. Luulen, että myös moni muu elokuvan katsoja on kiinnostunut vieraasta kulttuurista elokuvan katsottuaan. Ainakin tämä elokuva tutustuttaa nykyihmiset paljon kiinnostavammin Etelä-Amerikan kulttuuriin kuin tähän tarkoitukseen tehdyt Disneyn 40-luvun pakettielokuvat (Saludos Amigos, The Three Caballeros). Kuolleiden päivän juhlallisuudet esitetään elokuvassa hienosti. Kuolleita sukulaisia varten rakennetaan oikeastikin alttari (ofrenda), oranssit ryhmäsamettikukat (Aztec marigold) ohjaavat kuolleet kotiin kuolleiden maasta ja kadut on koristeltu värikkäin paperikoristein (papel picado). Sen sijaan Meksikossa on olemassa erikseen alttari niille kuolleille, joita kukaan elävä ei muista – toisin kuin elokuvassa. Elokuvassa nähtävät värikkäät alebrijet ovat oikeasti perinteisiä meksikolaisia käsityönä tehtyjä värikkäitä patsaita – joita itse asiassa nähdään ihan elokuvan alussa myyntipöydällä. Kuolleiden maassa nähdään kuuluisa meksikolainen maalaaja Frida Kahlo, joka on siis oikeasti elänyt taiteilija. Kahlon suunnittelema tanssinumero Sarastusspektaakkeliin on saanut inspiraation Kahlon kahdesta taulusta nimeltään Still Life, Round ja Last Supper. Samasta kulttuurista ja kuolleiden päivän juhlasta inspiraationsa on saanut myös Reel FX Creative Studiosin tuottama elokuva Manolon lumoava matka (The Book of Life) vuodelta 2014. Itse en ole kyseistä elokuvaa nähnyt, joten en osaa sanoa, kuinka paljon yhtäläisyyksiä elokuvalla mahdollisesti on Cocon kanssa. 

Cocon tekijät ovat tehneet taustatyönsä hyvin. Elokuvantekijät matkustivat Meksikoon yhteensä viisi kertaa tekemään taustakartoitusta elokuvaa varten. Matkoilla he tutkivat kulttuurin lisäksi meksikolaisia ihmisiä, eläimiä, ruokaa, traditioita ja tietenkin kuolleiden päivän juhlaa. Pixarin studiolle rakennettiin jopa työntekijöiden oma ofrenda, johon he saivat tuoda kuolleiden sukulaistensa kuvia. Inspiraatiota Miguelin perheeseen haettiinkin elokuvan tekijöiden omista perheistä. Dante-koira taas perustuu Meksikon kansalliskoiraan, xolo-koiraan (meksikonkarvatonkoira). Xolo-koirilla on pitkä historia Meksikossa, ja jo atsteekkien mukaan xolo-koira toimi kuolleiden henkioppaana, joka ohjasi kuolleet elävien maasta kuolleiden maailmaan. Pixar toi xolo-koiria studiolle, jotta animaattorit pystyivät havainnoimaan koiran liikkeitä ja ulkonäköä. Koirista muun muassa havaittiin, että niiltä tippuu hampaat geneettisesti iän mukana, joten siksi Dantenkin kieli roikkuu vapaasti ulkona suusta, kun hampaat eivät pidä kieltä suun sisällä. Hankalimmaksi animoitavaksi hahmoksi osoittautuivat luurangot, sillä heillä ei ollut lihaksia, jotka olisivat voineet taipua ja tuoda ilmi hahmojen ilmeitä. Luurankojen kotimaa taas sai inspiraationsa värikkäästä meksikolaisesta kaupungista Guanajuato. Cocon animaatio on minusta todella onnistunutta ja taianomaista. Pidän elokuvan värikkyydestä, ja molemmat elokuvan tapahtumapaikoiksi päätyneet kaupungit ovat hyvin yksityiskohtaisia ja seikkailuun houkuttelevia – olisi mahtava päästä vierailemaan molemmissa paikoissa! (Elävänä tosin...)

Pixar on Toy Storysta lähtien halunnut elokuviensa erottautuvan Disneyn animaatioista muun muassa siinä mielessä, ettei Pixarin elokuvista ole tehty musikaaleja. Coco on poikkeus sääntöön, sillä vaikka elokuva ei ihan musikaali olekaan, on se selkeästi musiikkielokuva. Elokuvan taustamusiikin säveltäjäksi etsittiin pitkään meksikolaista säveltäjää, mutta lopulta säveltäjäksi valikoitui Pixarille entuudestaan tuttu Michael Giacchino, joka on säveltänyt musiikit Ihmeperheisiin, Rottatouilleen, UP:iin, Autot 2:een ja Inside Outiin. Sen sijaan orkesterin soittajiksi valikoitui meksikolaisia muusikkoja. Elokuvan Sarastusspektaakkelin orkesterin kapellimestari on muuten saanut ulkonäkönsä Michael Giacchinolta.

Lauluja Cocoon on säveltänyt Kristen Anderson-Lopez, Robert Lopez, Germaine Franco ja Adrian Molina. Aviopari Lopez ja Anderson-Lopezin lauluista elokuvaan päätyi vain Mua muistathan (Remember Me), joka voitti Oscar-palkinnon parhaasta laulusta. Kristen ja Robert sävelsivät elokuvaa varten myös muita lauluja, mutta mikään niistä ei päätynyt lopulliseen elokuvaan. Poistetuissa lauluissa olisi ollut esimerkiksi kappale, jossa selitetään Día de Muertos katsojille, ja toinen, jossa Miguelin äiti laulaa pojalleen kenkientekemisen traditiosta. Mua muistathan –kappale soi elokuvan aikana monta kertaa erilaisina versioina. Sen laulaa Ernesto de la Cruz, Hector ja Miguel, mutta myös Kuolleiden maassa suurin osa luurangoista hyräilee kappaletta. Laulu kuullaan myös lopputekstien aikana. Francon ja Molinan säveltämistä kappaleista kuullaan ensimmäisenä Hyvät neuvot (Much Needed Advice), jonka säveltämiseen on osallistunut myös Michael Giacchino. Laulun laulaa Ernesto de la Cruz Miguelin katsomassa vanhassa elokuvassa. Tunnethan Juanitan (Everyone Knows Juanita) kuullaan Kuolleiden maassa unohdettujen osastolla. Laulun laulaa Hector hiljalleen katoavalle ystävälleen. Un Poco Loco on Hectorin ja Miguelin kahdestaan laulama iloinen laulu Kuolleiden maan kykykilpailussa. Laulu kantaa maailmaan (The World Es Mi Familia) –laulun laulaa Miguel yrittäessään saada Ernesto de la Cruzin huomion itseensä muusikon hulppeassa kodissa. Rohkea sydän (Proud Corazón) kuullaan elokuvan lopussa Miguelin laulamana ennen lopputekstien alkamista. Sarastusspektaakkelissa kuullaan lisäksi Imeldan ja Erneston laulama kappale Kyyneleet vain virtaa (La Llorona), joka on perinteinen meksikolainen kansanlaulu. Cocon laulut ovat mielestäni onnistuneita, ja niistä käy ilmi heti, missä päin maailmaa elokuvan tapahtumat tapahtuvat. Kitaran kielillä taiturointi toimii yhdistävänä tekijänä laulujen välillä, ja se myös antaa lauluille jotenkin intiimimmän tunnelman. 

Cocon päähenkilö on 12-vuotias poika Miguel, jolla on suuri intohimo musiikkia kohtaan. Miguel haluaisi tulla yhtä kuuluisaksi muusikoksi kuin ihailemansa Ernesto de la Cruz. Harmi vain, että Miguelin suku on kieltänyt musiikin, joten Miguel joutuu haaveilemaan musiikista perheeltään salaa. Salassa Miguel on opetellut kitaran soittamista, ja hän onkin siinä hyvin taitava. Miguel on iloinen ja vahvatahtoinen poika, joka on hyvin ylpeä hymykuopastaan. Coco-elokuva kertoo tarinan perheestä, ja pääosassa onkin Miguelin ohella koko pojan suku. Miguelin perheenpää on pojan isoäiti Elena (Abuelita), joka pitää tiukasti huolen perheen musiikkikiellosta. Abuelita on hyvin äkkipikainen, ja hänelle traditiot ovat erittäin tärkeitä. Abuelitan äiti, eli Miguelin isoisoäiti, on Coco. Coco on hyvin vanha ja hän sairastaa ilmiselvästi alzhaimeria. Isoisoäiti Cocon mukaan elokuva on saanut nimensä. Miguelin omat vanhemmat esiintyvät elokuvassa todella vähän. Miguel on myös tavallaan adoptoinut perheeseensä kulkukoiran, jolle on antanut nimen Dante Ernesto de la Cruzin elokuvan hevosen mukaan. Dante on meksikonkarvatonkoira, joka on todella ruma, mutta tavallaan myös todella söpö. Danten suusta ulkona roikkuva kieli elää aivan omaa elämäänsä, ja koira tuo elokuvaan visuaalista huumoria (josta lapset varmasti nauttivat!). Elokuvan aikana Dante seuraa Miguelia Kuolleiden maailmaan.

Kuolleiden maailmassa Miguel kohtaa kuolleita sukulaisiaan, joista vaikuttavin on perheen pää, Miguelin isoisoisoäiti Imelda. Imelda on aloittanut suvun musiikkivihan musiikkiuran perään lähteneen aviomiehen takia, eikä hän ole pystynyt antamaan anteeksi miehelleen edes Kuolleiden maassa. Kuolleiden maassa Miguel kohtaa Héctor-nimisen ilkikurisen huijarin. Héctor yrittää päästä Elävien maahan viranomaisten selän takaa, mutta se ei niin helposti onnistukaan. Héctor on yllättävän sympaattinen itsekkäistä päämääristään huolimatta. Kuolleiden maassa elelee myös Miguelin suuri sankari, kuuluisa muusikko Ernesto de la Cruz. Erneston suosio on suuri myös Kuolleiden maassa, ja hän on jokavuotisen Sarastusspektaakkelin päätähti. (HUOM! Loppu kappaleesta sisältää juonipaljastuksia!) Elokuvan alusta asti kuitenkin arvasin, ettei Ernesto de la Cruzilla ole puhtaita jauhoja pussissa. Liian monessa Pixarin animaatioelokuvassa pahikseksi osoittautuu aluksi ystävälliseltä vaikuttava hahmo (esim. Tuhti-nalle, Paukku-Pete tai Charles Muntz). Oli siis harmi, ettei miehen pahismaisuus tullut minulle yllätyksenä, enkä näin ollen siis uskonut hetkeäkään miehen ja Miguelin väliseen sukulaisuussuhteeseen.

Coco sisältää perinteisten Pixarin elokuvien tapaan ”easter eggejä”. Kuolleiden maassa sijaitsevan tullitoimiston ovessa nähdään numerosarja A113. A113 on luokkahuone, joka sijaitsee California Institute of Arts –koulussa, jossa monet Pixarin (ja Disneyn) animaattorit ovat opiskelleet. Pixarin tähtipallon voi nähdä Frida Kahlon studion pöydällä Danten jahdatessa Kahlon apinaa. Tähtipallo viittaa Pixarin ensimmäiseen lyhytelokuvaan Luxo Jr.. Pizza Planeetan auto ajaa taas Riveran kenkäkaupan ohi Abuelitan yrittäessä takoa Miguelin päähän perheen sääntöä musiikkivastaisuudesta. Pizza Planeetan auto nähtiin ensimmäistä kertaa Pixarin ensimmäisessä elokuvassa Toy Storyssa, ja sen jälkeen auto onkin nähty melkein jokaisessa Pixarin elokuvassa. Miguelin juostessa plazalle kengänkiillotustyöhön hän juoksee piñata-kojun ohi. Kojussa on piñatat, jotka ovat Woodyn, Buzzin (Toy Story) ja Masi Pallopään (Monsterit Oy) näköiset. Kenkiä kiillottaessaan Miguel muuten tekee samaa työtä, jolla Roope Ankka ansaitsi lapsena ensilanttinsa Glasgow’ssa. Héctorin ja Miguelin saapuessa Kuolleiden maan kykykilpailuun eräällä seinällä voi nähdä julisteen Ihmeperhe 2:sta, Pixarin seuraavasta elokuvasta. Ihmeperhe 2 tulee Suomen teattereihin 30.8.2018. 

  

Coco on loistava elokuva, jonka musiikki on onnistunutta ja animaatio uskomattoman upeaa. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan, ja elokuva esittelee hyvin mielenkiintoisella tavalla meksikolaista kulttuuria. Elokuvan hahmot ovat osaksi samaistuttavia, mutta toisaalta heidän toimintansa on myös ennalta-arvattavissa. Tämän takia myös elokuvan juoni on joistain kohdin ennalta-arvattava, ja Pixarin tuotannon hyvin tuntevana siinä huomaa samankaltaisuuksia monen muun Pixarin elokuvan kanssa. Coco on kuitenkin tunteikas elokuva, etenkin elokuvan loppuosasta. Itse ainakin kyynelehdin kovasti elokuvan loppuratkaisun kohdalla. Coco on siis onnistunut ja hyvä elokuva, mutta se ei ihan vedä vertoja Pixarin suosikkielokuvilleni.

”Ay ay ay, muchacho! Pyysin kiillotusta, en elämäntarinaa.”

- Muusikko