28.7.2016

I bring you a song! 24.

25. Paras sivuhahmon laulama laulu

Sivuhahmojen laulamia lauluja on tämä haaste ollut jo pullollaan. Tyttö sekä hän, Tunnetko jo rakkauden ja Katti tahtoo olla jokainen ovat kaikki ihan mahtavia lauluja, mutta haluan ottaa tässä esille jonkun toisen kappaleen. Muistakin kappaleista on hankala valita sitä parasta, kun Disney-klassikot sisältävät niinkin mahtavia lauluja kuten Hei-hoo, Evangeline, Hakuna matata, Karhun elämää jne. Pohdinnan jälkeen valintani on kuitenkin Apinalaulu, I Wan'na Be Like You (The Monkey Song). Tässä kuningas Louien laulamassa kappaleessa on päällä hyvä meininki, eikä laulun kuullessaan voi olla jammailematta mukana. Laulussa on hyvät sanat sekä suomeksi että englanniksi, ja välillä kuultava hyräily (tai miksi sitä voi sanoa?) on loistavaa! Tämä kappale jää ihan varmasti soimaan päähän sen kuullessaan! 

Säveltäjä ja sanoittaja: Richard ja Robert Sherman / Esittäjä: Louis Prima, Phil Harris ja Bruce Reitherman tai Eeki Mantere ja Pekka Lehtosaari


Siinäpäs oli kaikki Disney-musiikkihaasteen 25 kohtaa! Jes, sain haasteen toteutettua ennen elokuuta! :) Elokuun puolella ilmestyy taas "normaaleita" tekstejä. Kertokaahan te kuitenkin, että mikä on teidän mielestänne paras sivuhahmon laulama laulu Disney-elokuvista?

27.7.2016

I bring you a song! 23.

24. Paras eläinten laulama laulu

Paras eläinten laulama laulu on helppo valita, ja sen voinee päätellä myöskin blogini nimestä. Ev'rybody Wants to Be a Cat, Katti tahtoo olla jokainen on yksinkertaisesti paras laulu! Laulussa on mahtavaa swingiä ja jazzia, ja laulun kuullessani alan vähintäänkin keinumaan musiikin tahdissa. Laulu on se, jota soitan Disney-nuottikirjastani useimmin, ja yksi eniten päässäni soivista Disney-lauluista. Laulun sanat ovat kyllä melko mitäänsanomattomat, mutta hauskat, ja se riittää! Katti tahtoo olla jokainen -laulussa on kivasti variaatiota melodian ja rytmin suhteen. Aluksi laulua lauletaan pitkään "perusmelodialla", sitten laulu hidastuu Herttuattaren soittaessa harppua, kunnes lopuksi muuttuu vallan sekopäiseksi biletykseksi Hottikatin kumppaneineen innostuessa täysin. Mahtavaa! :D 

Säveltäjä: Al Binker / Sanoittaja: Floyd Huddleston / Esittäjä: Phil Harris, Scatman Crothers, Thurl Ravenscroft & Liz English tai Pepe Ahlqvist, Pekka Lehtosaari & Carita Mäkelä


Tänään on unikeonpäivä. Minä onnistuin nukkumaan pienessä perheessämme pisimpään, mutta se johtui lähinnä siitä, että mieheni meni töihin (itse olen vielä vähän aikaa lomalla). Onneksi minua ei sentään heitetty veteen! Normaalisti heräilen meistä ensimmäisenä, ja yleensä herätessäni olen heti virkeä ja pystyn nousemaan sängystä kellon soidessa. Väsymys saattaa tulla jälkikäteen, jos on tullakseen. Samaistun siis alla olevista kuvista eniten Meridan nopeaan ja pirteään heräämistapaan. Kaiken lisäksi hiukseni ovat yleensä aivan yhtä pörröllään kuin hänellä. :)


Kenen yllä olevien neitojen heräämistapaan te samaistutte parhaiten? Entä mikä on teidän mielestänne paras eläinten laulama laulu Disney-elokuvista?

26.7.2016

I bring you a song! 22.

23. Laulu, jota laulaessasi muutut dramaattiseksi

Voi, minähän voin muuttua kaikkia lauluja laulaessani dramaattiseksi! Dramaattiseksi muuttuminen riippuu lähinnä omasta mielentilasta: onko vakavalla vai hassuttelevalla tuulella. Joidenkin laulujen kohdalla dramaattisuutta on tosin helpompi luoda kuin toisten. Niinpä valitsen tähän kohtaan dramaattiseksi lauluksi Pocahontasista Tuulen värit, Colors of the Wind. En mahda itselleni mitään, mutta varsinkin laulun kertosäkeistössä eläydyn ihan täysillä lauluun mukaan, ja parhaassa tapauksessa teen käsilläni dramaattisia liikkeitä. :D Dramaattisuuteni liittyy kuitenkin suomenkieliseen versioon kappaleesta, englanninkielisen version voin laulaa "normaalisti". Tuulen värit on hieno laulu, ja sillä on sanomansa luonnon ja erilaisten ihmisten kunnioittamista kohtaan. Kappaleen melodia on kaunis, ja kertosäettä alustetaan hienosti äänenvoimakkuutta säätelemällä. Myös hidastuksia käytetään laulussa loistavasti. 

Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Stephen Schwartz / Esittäjä: Judy Kuhn tai Arja Koriseva


Muuttaako jonkun Disney-laulun laulaminen sinut erityisen dramaattiseksi?

23.7.2016

I bring you a song! 21.

22. Laulu, jota aiot laulaa lapsillesi

Hahaa, minähän aion joskus hamassa tulevaisuudessa laulaa KAIKKIA Disney-lauluja mahdollisille lapsilleni! Aion täyttää heidän elämänsä keijupölyllä! Toisaalta pitää varoa sitä, etteivät he saa yliannostusta Disneytä ja ala inhoamaan koko yhtiötä äitinsä takia... :) Laulu, jota ainakin aion laulaa lapsilleni, on Ain laulain työtäs tee, Whistle While You Work. Laulua on helppo hyräillä tilanteessa kuin tilanteessa, ja siinä kannustetaan suhtautumaan positiivisesti työhön kuin työhön (laulussa nyt lähinnä siivoukseen). Voin jo kuvitella mielessäni, kuinka teini-iässä olevat lapset tarttuvat imuriin ärsyyntyneenä kotitöistä, ja minä äitinä vain hyräilen tai totean: "Ain laulain työtäs tee!" Muahahhaa! Taidan olla julma! :D No joo. Toinen kiva laulu, jota voisin laulaa mahdollisille lapsille ihan vain laulamisen takia on Pahaa sutta ken pelkäisi

Säveltäjä: Frank Churchill / Sanoittaja: Larry Morey / Esittäjä: Adriana Caselotti tai Eeva-Kaarina Volanen (1962) tai Johanna Nurmimaa (1982) ta Kukka-Maaria Ahonen (1994)

21.7.2016

I bring you a song! 20.

21. Laulu, joka kuvaa parhaiten sinua / sinun elämääsi

Tämä kysymyshän on jo aika henkilökohtainen! Mikä Disney-laulu kuvaa parhaiten minua? Hmm... Monissa Disney-lauluissa haaveillaan tulevaisuudesta ja mitä kaikkea siellä voi toteuttaa. Itse keskityn nyt kuitenkin nykyhetkeen ja koitan nauttia siitä (lomalla kun olen, heh!), enkä haaveile pitkälle tulevaisuuteen. Olen myös onnellinen nykyisestä elämäntilanteestani. Onnellisuudesta huolimatta välillä tulee päiviä, jolloin kaikki tuntuu menevän päin mäntyä, eikä mikään onnistu. Valitsenkin minua kuvaavaksi lauluksi Lumikista laulun With a Smile and a Song, Hymy huulillas on. Laulussa Lumikki rohkaisee itseään pelottavan metsän keskellä, että pelot olivat vain hänen päässään ja hymy tekee elämästä positiivisemman. Tämän laulun sanoihin minäkin haluan sitoutua, sillä elämän ihanuus tai kauheus on usein kiinni vain omasta asenteesta ja mielialasta - ei toki aina, mutta henkilökohtaisessa elämässäni usein. Mutta eilen minulla oli todella huono päivä, niin en voinut kuvitellakaan kirjoittavani tätä haastetekstiä - silloin olisin ollut pikemminkin surkea sielu, ja minua kuvaava laulu olisi ollut Poor Unfortunate Soul! :D 

Säveltäjä: Frank Churchill / Sanoittaja: Larry Morey / Esittäjä: Adriana Caselotti tai Eeva-Kaarina Volanen (1962) tai Johanna Nurmimaa (1982) ta Kukka-Maaria Ahonen (1994)


Kuvaako joku Disney-laulu sinua tai sinun elämääsi täydellisesti?

19.7.2016

I bring you a song! 19.

(ÄÄÄÄK!!!!! Tämä teksti sisältää spoilerin, älä lue, jos et ole nähnyt Frozenia!)

20. Paras laulu, jossa laulaa pahis ja hyvis

Uuuu! Pahiksen ja hyviksen välisiä lauluja ei olekaan paljon Disney-klassikoiden joukossa. Näin nopeasti pähkäiltynä mieleeni tuli vain kolme laulua (vaikka olen ihan varma, että niitä on lisää!): Love Is an Open Door Frozenista, Belle Kaunottaresta ja Hirviöstä ja Mine, mine, mine Pocahontasista. Ehkä myös Pienen merenneidon Poor Unfortunate Soulin voisi lisätä listalle, sillä Ariel laulaa siinä hetken aikaa Ursulan varastaessa hänen äänensä. Koen valinnanvaikeutta kahden laulun kohdalla, sillä sekä Belle että Love Is an Open Door ovat ihania lauluja! Molemmissa on omat juttunsa, mitkä tekevät lauluista hurmaavia. Taidan kuitenkin tällä kertaa kallistua Love Is an Open Doorin kannalle, sillä haastelistauksessani on ollut jo niin monta laulua Kaunottaresta ja Hirviöstä. :) Love Is an Open Door, suomeksi Ovi nyt auki on, on Annan ja Hansin välinen duetto. Laulun aikana parivaljakko huomaa, miten paljon he muistuttavat toisiaan, ja ilmassa on ihastustakin. Laulun kohdalla katsoja ei vielä tiedä, että Hansista paljastuu myöhemmin pahis, joten laulua pitää perinteisenä rakkauslauluna - ja sitähän se periaatteessa onkin. Love Is an Open Door -laulun melodia on kiva, hauska ja yltiöpositiivinen. Sekä suomenkielinen versio että englanninkielinen versio ovat hyviä, mutta englanninkielistä versiota olen kuunnellut enemmän, joten se kolahtaa minuun paremmin. :) 

Säveltäjä ja sanoittaja: Kristen Anderson-Lopez & Robert Lopez / Esittäjä: Kristen Bell & Santino Fontana tai Saara Aalto & Tuukka Leppänen


Mikä on teidän mielestänne paras Disney-laulu, jossa laulaa hyvis ja pahis? Entä tuleeko teille mieleen muita lauluja kuin minulla?

18.7.2016

I bring you a song! 18.

19. Paras hassutteleva laulu

Suomensin tämän kerran kohdan näinkin monimutkaisesti parhaaksi hassuttelevaksi lauluksi, enkä hauskimmaksi lauluksi. Hauskin laulu olisi tarkoittanut laulua, jossa on mielestäni hassuimmat sanat, mutta paras hauskin laulu tarkoittaa hauskaa laulua, josta pidän eniten. Eroja löytyy näistä suomenkielen sanamuodoista rutkasti! ;) Disneyltä löytyy rutkasti hassuja lauluja, joistain elokuvista useampiakin. Leijonakuninkaassa hassutellaan Hakuna matatan ja Mehukkaita sikoja -biisien tahtiin (joista jälkimmäinen kestää tosin vain hetken), Frozenissa katsojia hauskuttaa Poro ain' ihmisen voittaa ja Olafin On kesä. Myös ihan ensimmäisestä Disney-klassikosta löytyy parikin hauskaa laulua, nimittäin kääpiöiden Pesulaulu ja Kahjolaulu. Hauskoja lauluja hieman listattuani totean, että paras hauskimmista lauluista on kuitenkin Kaunottaresta ja Hirviöstä laulu Gaston. Laulun laulaa Gastonin kätyri Töppö, joka yrittää laululla piristää Gastonia tässä lopulta onnistuenkin. Hauskaksi ja koomiseksi laulun tekee sen sanat, jotka hehkuttavat Gastonin ylivertaisuutta muihin nähden - varsinkin, kun katsoja tajuaa sanojen olevan ironisia (vaikka Töppö laulaakin ne totisena vailla ironian häivääkään). Laulussa mm. hehkutetaan Gastonin fiksuutta (joopa joo), hänen leukaansa (jollaisen jokainen mies tahtoisi!), hänen voimakkuuttaan ja tietenkin hänen valtavaa rintakarvoitustaan. Visuaalinen puoli kulkee laulun hauskojen sanojen mukana, ja juuri rintakarvat ovatkin jääneet laulusta (valitettavasti) mieleeni. Myös laulun melodia ja rytmikkyys tukee kappaleen humoristisuutta. Mielestäni Gaston on parempi englanninkielisenä, sillä alkuperäiseen versioon mahtuu enemmän vitsejä kuin suomennettuun vastineeseensa. 

Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Howard Ashman / Esittäjä: Jesse Corti & Richard White tai Esa Ruuttunen & Jyrki Kovaleff


Mikä on teidän mielestänne paras hassutteleva Disney-laulu? Tai hauskin Disney-laulu? ;)

13.7.2016

I bring you a song! 17.

18. Paras rakkauslaulu

Tämän voisi sekoittaa samaksi kysymykseksi viimeksi olleen kanssa, jossa kysyttiin hääsoittolistan biisiä. Itse en kuitenkaan lisännyt parasta Disney-rakkauslaulua hääsoittolistalleni, sillä se esitettiin häissä muuten. Disney on tehnyt todella monia aivan ihania rakkauslauluja! Can You Feel the Love Tonight, I See the Light, Evangeline, A Whole New World, Someday My Prince Will Come... Rakkauslauluja on suunnaton määrä! Paras rakkauslaulu on kuitenkin mielestäni ehdottomasti Beauty and the Beast, Tyttö sekä hän, jonka muuten valitsin haasteen ensimmäisenä päivänä myös parhaaksi Disney-lauluksi ikinä. Ei siis liene yllätys, että se on mielestäni myös paras rakkauslaulu... Alan Menken on nero! 

Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Howard Ashman / Esittäjä: Angela Lansbury tai Anneli Saaristo


 Mikä on teistä paras Disneyn rakkauslaulu?

10.7.2016

I bring you a song! 16.

17. Laulu, jonka soitit (aiot soittaa) häissäsi

Voi kuulkaa, häitteni soittolistalla oli suuri määrä Disney-kappaleita! Sieltä löytyi mm. Once Upon a Dream, So This is Love, Never Knew I Needed, Evangeline, I See the Light... Ystäväni taasen esittivät meille laulun Tyttö sekä hän. Disney-musiikki siis raikui läpi juhlien! :D Valitsen tähän haasteen kohtaan kuitenkin laulun, joka soi häätanssimme aikaan: Can You Feel the Love Tonight, Tunnetko jo rakkauden. Laulu on ihana, ihana, ihana! :) Me tanssimme laulusta tehdyn instrumentaali-hää-version tahtiin, mutta pidän itse eniten laulusta alkuperäisessä, englanninkielisessä elokuva-asussaan. Timonin ja Pumban lauluosuudet ehkä hieman latistavat romanttista tunnelmaa, mutta ne kuuluvat silti oleellisesti kappaleeseen. Nalan lauluosuus on kappaleesta paras, ja toisen kertosäkeistön jälkeen tuleva modulaatio saa minut melkein ekstaasiin. Ah! Can You Feel the Love Tonight on vaan niin kaunis laulu! <3

Säveltäjä: Elton John / Sanoittaja: Tim Rice / Esittäjä: Joseph Williams, Sally Dworsky, Nathan Lane, Ernie Sabella & Kriste Edwards TAI Anneli Saaristo, Annimaria Rinne & Paavo Kerosuo


Minkä Disney-laulun tahtiin sinä haluaisit tanssia / olet tanssinut häissäsi?

9.7.2016

I bring you a song! 15.

16. Laulu, joka soi päässäsi usein

No höh! Tämähän on melkein sama kysymys kuin kysymys 9: laulu, jota laulat päivittäin. Höh! Olenpas minä hyvän haasteen valinnut, kun se toistaa itseään... Kysymykseen 9 en vastannut kunnolla, sillä minulla ei ole mitään tiettyä laulua, jota laulan päivittäin. Päässä soivat laulut vaihtelevat hyvin paljon. Tämän päivän "haasteena" on kuitenkin keksiä laulu, joka soi päässäni usein, eli ei päivittäin. Tähän on siis helpompi keksiä vastaus. Nyt kesän aikana minulla on soinut yksi tietty laulu melkein joka päivä päässä, ja se on haasteen syytä. Haasteen otsikoksi valikoitui säe Bambin laulusta Looking for Romance, Sen lauluksi loin. Jostain syystä laulu alkaa soimaan minulla aina päässä tekstin kirjoitettuani... :) Bambin laulut ovat minusta aliarvostettuja, elokuvasta löytyy useampikin musiikillinen helmi. Sen lauluksi loin -laulussa on minusta mielenkiintoinen ja helposti päähän soimaan jäävä melodia. Kappaleessa soi ihanasti viulut, ja musiikin mukaan voi heittäytyä tanssimaan. Toisaalta laulu on ollut minusta aina myös hieman synkkä. Tämä johtuu varmasti kappaleen mollivoittoisuudesta sekä itse animaation tummuudesta. Lisäksi laulussa olevat taustakuoron hyminät olisi minusta voinut jättää pois... 

Säveltäjä: Frank Churchill / Sanoittaja: Larry Morey / Esittäjä: Disney Studio Chorus tai Jukka Kuoppamäki & Ritva Lehtelä (1969) tai Hannu Lehtonen & Leena Liimatainen (2005) sekä kuoro


Jesh! Sivussa oleva kysely näyttäisi toimivan! :) 
Kyselinkin teiltä jo aiemmin usein päässä soivaa laulua... Mutta mikä on teidän lempilaulunne Bambista? (Minun on Sadepisarat.)

8.7.2016

I bring you a song! 14.

15. Laulu, joka saa sinut surulliseksi

Apua! Tämä onkin yllättävän hankala kysymys! Mikä Disney-laulu saa minut surulliseksi...? Suurin osa lauluista tekee minut iloiseksi: "Jee, Disneytä!" Lauluja enemmän taidan tulla surulliseksi instrumentaaleista... Onhan Disneylläkin haikeita lauluja, kuten Heijastus, Koska auringon nähdä saan ja Sait kyyneleet. Yksi laulu on kuitenkin surullisuudessaan ja haikeudessaan jäänyt mieleeni: Toy Story 2:sta peräisin oleva When She Loved Me, Mä kaipaan niin. Laulussa Jessie muistelee onnellisia päiviään entisen omistajansa kanssa, ja sitä, kuinka hänellä leikittiin. Laulu on vaikuttava, eikä siihen paljoa vaadita. Kappaleessa on yksinkertainen pianosäestys ja kevyesti laulava laulaja. Mä kaipaan niin ei tee minua aina surulliseksi, mutta useammin kuin muut Disney-kappaleet. Englanninkielinen versio laulusta on parempi.

Säveltäjä ja sanoittaja: Randy Newman / Esittäjä: Sarah McLachlan tai Nina Tapio (?)


Blogin vasempaan sivupalkkiin ilmestyy piakkoin "harjoitus-kysely". Viimeksi kun tein blogissa kyselyä, ei kyselykenttä jostain syystä vastaanottanut vastauksia ollenkaan. Sivuun tulee siis "harjoitus-kysely", jonka avulla katson, toimiiko kyselyt nyt täällä, vai pitääkö minun tehdä "oikea kysely" (joka on luvassa elokuussa...) sitten jollain toisella pohjalla. Olisin kiitollinen, jos kävisitte napsauttamassa jotakin vaihtoehtoa. :)

6.7.2016

I bring you a song! 13.

14. Laulu, joka vetoaa tunteisiin

Ääh... Tämä onkin hankala. Luulen, että melkein jokainen laulu voisi vedota tunteisiin, jos vain on itse tietyssä olotilassa. Toisaalta taas kappaleet eivät aina aiheuta minussa tunteenpurkauksia, vaan joskus niitä kuuntelee vain toisella korvalla ja lauleskelee muuten vain mukana ajattelematta sanoja sen enempää. Ehkä kappale, joka herkistää minut useimmin, on Baby Mine, Rakkainpain. Laulu lauletaan Dumbossa Dumbon kömpiessä tapaamaan vankilaan suljettua äitiään. Äiti keinuttaa Dumboa kalterien välistä kärsällään, ja molemmat elefantit kaipaavat toisiaan kauheasti. Laulussa on todella kauniit sanat englanniksi, suomenkieliset sanat ovat vähän tylsät. Baby Minen rauhallinen tempo aiheuttaa sen, että laulun kuullessaan on pakko vähän hiljentää tahtia ja ajatella omaa äitiä - ja voin kuvitella, että joskus hamassa tulevaisuudessa kappale saa ajattelemaan myös omia lapsia. Tälle laululle ei voi sanoa muuta kuin: Awww! 

Säveltäjä: Frank Churchill / Sanoittaja: Ned Washington / Esittäjä: Betty Noyes tai ??? (Jos joku tietää suomenkielisen laulajan, saa kertoa! :) )


Vetoaako joku Disney-laulu teidän tunteisiinne merkittävällä tavalla?

5.7.2016

I bring you a song! 12.

13. Paras laulu piristymiseen

Jos minulla on huono päivä ja haluan tulla paremmalle tuulelle, niin mitä laulua kuuntelen? Laulun täytyy olla iloinen, duurissa oleva, ja suht nopeatempoinen minua piristääkseen. Esimerkiksi laulu Sua kaivataan, Someone's Waiting for You, joka on elokuvassa Pelastuspartio Bernard ja Bianca tarkoitettu piristämään Pennyä, saa minut vain masentuneeksi hitaalla tempollaan. Piristäviä vaikutuksia on taasen lauluilla Hakuna matata, Oon mä ainoa ja Leirin hajoitus. Kaikkein piristävämmäksi lauluksi valitsen tällä kertaa laulun Pixarin elokuvasta Toy Story 3: You've Got a Friend in Me (para Buzz Español), Hay Un Amigo En Mi. Kaikille tuttu On sulla ystävä, joka esiintyy jo ensimmäisessä Toy Storyssa, on kolmannessa elokuvassa vedetty espanjalaistyylisesti Buzzin ollessa kytkettynä espanja-asetuksille. Laulusta tunnistaa siis alkuperäisversion, mutta espanjalaisversiossa on enemmän rytmiä, enemmän menoa ja meininkiä ja enemmän hauskuutta. Sanat ovat tietysti myös espanjaksi, mutta olettaisin niiden olevan samat kuin alkuperäisessä englanninkielisessä versiossa, jolloin niistäkin saisi selvää. Laulu on vaan mahtava ja tuo aina hymyn huulilleni!

Säveltäjä ja sanoittaja: Randy Newman / Esittäjä: The Gipsy Kings


Mikä Disney-laulu saa sinut aina hyvälle tuulelle?

4.7.2016

I bring you a song! 11.

Teenpäs tänään taas kaksi kohtaa musiikkihaasteesta, koska muuten tämän päivän tekstistä tulisi lyhyt. Olen lisäksi vaihtanut 11. ja 12. kohdat haasteessa toisin päin ihan vain esteettisistä syistä. :) 

11. Yliarvostettu laulu

EI OLE!!!!! Kaikki Disney-laulut ansaitsevat kaiken hehkutuksen, mitä ne saavat osakseen! Ja itse asiassa Disney-lauluja voisi hehkuttaa vieläkin enemmän! :) 


12. Aliarvostettu laulu

Aaah, näitä on monta! Minusta Disney-lauluja voisi soittaa enemmänkin radiossa ja jakaa niitä näin kaiken kansan kuuluville. Ainoa radiosta kuulemani Disney-laulu on Elton Johnin poppisversio Can You Feel the Love Tonightista. Yhdysvalloissa on oma radiokanavansa Disneylle, miksei Suomessakin voisi olla? Noh, mennään takaisin asiaan. Aliarvostettuja lauluja on mielestäni paljonkin elokuvissa Prinsessa ja sammakko, Liisa Ihmemaassa ja Bambi. Olen kuitenkin joskus aikaisemminkin (muistaakseni?) maininnut, että mielestäni aliarvostetuimmat laulut on elokuvassa Notre Damen kellonsoittaja. Elokuvaan sävelletty musiikki on kerrassaan upeaa ja se ansaitsisi osakseen paljon enemmän hehkutusta! Tässä kohtaa valitsen aliarvostetuimmaksi lauluksi mielestäni elokuvan kauneimman kappaleen: Heaven's Light, Taivaan valo. Mainitsinkin kappaleen jo pahislaulun yhteydessä. Taivaan valo on ihanan valoinen vastakohta Frollon ahdistavalle laululle Helvetin liekit. Lyhyen kappaleen melodia on todella kaunis. Laulussa Quasimodo kertoo hennon toiveensa Esmeraldan tunteiden suhteen. Taivaan valossa kaikki huomio on kauniissa melodiassa ja sanoissa, laulu ei tarvitse tuekseen pauhaavaa kuoroa tai kirkonkelloja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan laulu on ihana. 

Säveltäjä: Alan Menken / Sanoittaja: Stephen Schwartz / Esittäjä: Tom Hulce tai Velimatti Ranta


Onko teistä jokin Disney-laulu aliarvostettu tai yliarvostettu?