30.1.2019

Ihmeperhe 2 - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Raivaaja murtautuu esiin maan alta stadionin parkkipaikan kohdalla jättimäisellä poramaisella ajoneuvollaan. Siitä hän ajaa pankille, ryöstää sen ja lähtee pakoreissulle. Punamustissa asuissaan paikalle ryntää koko Ihmeperhe sekä Hyytäjä, jotka yrittävät pysäyttää Raivaajan. Tehtävä vaikeutuu Raivaajan paetessa paikalta pienellä poramaisella ajoneuvolla ison ajoneuvon riistäytyessä hallinnasta tuhoamaan kaupunkia. Supersankarit saavat ison laitteen pysäytettyä juuri ennen sen osumista kaupungintaloon, mutta Raivaaja onnistuu pakenemaan ryöstösaaliin kanssa. Ihmeperhe pidätetään ja he saavat moitteet ”sankariteoistaan” – heidän olisi vain pitänyt katsoa Raivaajan ryöstelyä sivusta, niin monelta vahingolta olisi vältytty. Ohjelma superien suojelemiseksi lakkautetaan, ja Ihmeperhe saa vastedes kantaa tekojensa vastuun itse. He pääsevät silti vielä motellimajoitukseen heidän oman talonsa tuhouduttua Syndrooman kanssa taistellessa. 

Ihmeperhe, eli Vaarojen perhe, on nyt kovin masentuneissa tunnelmissa. Elli Vaara kieltää perheeltään supervoimien käytön suojellakseen heitä, vaikka muut perheenjäsenet ovat asiasta eri mieltä. Illalla motellin pihalle saapuu Hyytäjä, joka pääsi pakenemaan kaupungintalolta ennen poliisin saapumista. Hyytäjä eli Julius Väre kertoo tavanneensa erään rikkaan miehen, joka haluaisi tavata heidät kaikki kolme – Hyytäjän, Herra Ihmeen ja Neiti Rajattoman – vanhoissa superasuissaan. Tarjolla olisi ilmeisesti supersankarihommia. Pienen kiistelyn jälkeen Ilu ja Elli päättävät mennä tapaamiseen. 

Tapaamiseen heidät on kutsunut maailmanlaajuisen viestintäyrityksen omistajat Voitto ja Eveliina Taival. Voitto fanittaa supereita isänsä tapaan suuresti, ja hänen mielestään syy supereiden laittomuuteen on näistä liikkeellä olevat mielikuvat: superit aiheuttavat vain tuhoa. Voitto haluaa laillistaa superit muuttamalla mielikuvia heistä, ja mielikuvien muuttaminen onnistuu vain tuomalla kansalle esiin supereiden näkökulman pelastushommista – ei vain kaikkea niistä aiheutunutta tuhoa. Voiton mielestä Neiti Rajaton olisi täydellinen keulakuva hänen suunnitelmalleen, sillä Neiti Rajattoman pelastustyöt ovat aiheuttaneet vähiten vahinkoa ympäristölle. Miehensä kanssa keskusteltuaan Elli suostuu työtehtävään: Elli puhdistaa supersankarien maineen ja Ilu jää kotiin hoitamaan lapsia. Elli kuitenkin sanoo, että mikäli kotona tulee mitään ongelmia, hän jättää työt kesken palatakseen kotiäidiksi. Kiitokseksi töihin ryhtymisestä Vaarojen perhe pääsee muuttamaan yhteen Taivalten monista taloista. 

Neiti Rajattoman ensimmäinen ”keikka” superina on seurata, että kaupungin uuden magneettijunan avajaiset sujuvat suunnitelmien mukaan. Rajattomalla on yllään minikokoinen kamera, jonka avulla hänen pelastuspuuhansa välitetään kaikelle kansalle. Magneettijunan ohjausjärjestelmä kuitenkin kaapataan Neiti Rajattoman silmien edestä. Neiti Rajaton pelastaa päivän, mutta hänelle selviää, että terrorisointiyrityksen takana on Ruutukaappari-niminen henkilö, joka onnistui ruutujen välityksellä hypnotisoimaan junan kuljettajan. Myöhemmin Ruutukaappari valtaa televisiohaastattelun, ja hän yrittää hypnotisoinnin avulla tappaa suurlähettilään. Lopulta Neiti Rajaton jäljittää yhdessä Eveliinan kanssa Ruutukaapparin lähetyksen, ja hän saa ilkityön tekijän kiinni… vai saako? 

Ellin pelastaessa päivää Ilu tuskailee kotona kolmen lapsen ongelmien parissa. Esan matematiikka menee yli Ilun hilseen, eikä Ilonan suhdekuvioita ole helppo tukea. Eniten vaivaa Ilulle kuitenkin koituu Jaskasta, joka alkaa testailla supervoimiaan. Ilu saa onneksi hieman vauvanhoitoapua Eira Kuosilta. Ilu iloitsee samalla Ellin onnistuneista pelastustehtävistä, jotka johtavat siihen, että päättäjät päättävät taas laillistaa supersankarit. Voitto Taival päättää järjestää maailmanjohtajille ja supereille allekirjoitustilaisuuden luksuslaivallaan tapahtumaa juhlistaakseen. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, sillä Voiton sisko Eveliina paljastuukin Ruutukaapparin taustatekijäksi: hän se hypnotisoi Neiti Rajattoman kiinniottaman Ruutukaapparin, ettei jäisi itse kiinni. Suunnittelemiensa hypnotisoivien lasien avulla Eveliina saa valtaansa Neiti Rajattoman, Herra Ihmeen, Hyytäjän ja joukon uusia supereja. Vain Ihmeperheen lapset pääsevät hypnotisoivilta laseilta pakoon ja soluttautuvat laivalle.  

Eveliinan suunnitelmana on näyttää kameroiden edessä, kuinka supersankarit valtaavat maailmanjohtajia täynnä olevan laivan ja ajavat sen päin rantaa. Tällöin ihmiset tajuaisivat, ettei supersankareita kannattaisi laillistaa, vaan pitää heidät yhä laittomina. Ilona, Esa ja Jaska kuitenkin pilaavat Eveliinan suunnitelmat. Yksi kerrallaan he irrottavat hypnotisoivat lasit superien silmiltä, ja yhdessä toimimalla Ihmeperhe onnistuu pysäyttämään Eveliinan. Niinpä supersankarien laillistaminen onnistuu, ja koko Ihmeperhe pääsee tulevaisuudessakin osallistumaan laillisesti rikosten ja pahantekijöiden torjuntaan. 

Ihmeperhe 2 on jatko-osa Pixarin vuonna 2004 ilmestyneelle elokuvalle Ihmeperhe. Jatko-osan valmistumisessa meni 14 vuotta, mutta molempien elokuvien ohjaaja Brad Bird on paljastanut, että hän leikitteli Ihmeperheen jatkotarinalla jo ensimmäisen elokuvan ilmestymisestä lähtien. Jo ensimmäisissä Birdin ideoissa perheen vanhemmat Ilu ja Elli vaihtoivat roolia kodinhoidon ja työn välillä, ja Jaska alkoi testailla kehittyviä supervoimiaan. Vuonna 2014 Disneyltä ilmoitettiin, että Pixar alkaa työstää Ihmeperheen jatko-osaa, ja vuonna 2015 Bird pääsi vihdoin käsikirjoittamaan elokuvaa. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa elokuvassa seikkaili muotisuunnittelija Galbaki (joka nytkin mainitaan elokuvassa nimeltä), jolla olisi ollut suurempi kiista Eira Kuosin kanssa supersankareiden muodista. Elokuvan pääpahiksena toimi alunperin supersankari ”Shellac”, mutta hänet vaihdettiin Ruutukaappariksi. Elokuvassa suunniteltiin myös esiintyvän Ihmeperheestä tuttu Jaskan lapsenvahti. Ihmeperhe 2:n piti ilmestyä vasta kesällä 2019, mutta sen ja Toy Story 4:n julkaisupäiviä vaihdettiin Toy Storyn tuotannon myöhästyessä. Niinpä Ihmeperhe 2 julkaistiin vuotta aikaisemmin, kesällä 2018. Elokuva menestyi todella hyvin teattereissa, ja siitä tulikin neljänneksi eniten tienannein elokuva vuodelta 2018 ja toiseksi eniten tienannein animaatioelokuva ikinä Frozenin jälkeen. Ihmeperhe 2 sai Oscar-ehdokkuuden tämän vuoden Oscar-gaalassa parhaasta animaatioelokuvasta. Helmikuun lopussa pääsemme näkemään, miten Ihmeperheen käy. 

Ihmeperhe-elokuvien ilmestymisen välillä aikaa kului tosiaan 14 vuotta, ja ajan kulun huomaa selvästi animaatiosta. Ihmeperhe 2:n animaatio on paljon sulavampaa, aidomman näköistä ja yksityiskohtaisempaa kuin ensimmäisessä elokuvassa. Vaikka aikaa elokuvien ilmestymisen välillä kuluikin paljon, on minusta mahtavaa, että tarinallisesti Ihmeperhe 2 jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäisessä elokuvassa jäätiin. Näin elokuvan alussa ei tarvitse selitellä, mitä hahmoille on tapahtunut elokuvien välissä, vaan päästään suoraan toimintaan kiinni. Juonellisesti Ihmeperhe 2 on muutenkin oikein toimiva ja jännittävä kokonaisuus, ja se pääsee samanlaiseen tunnelmaan kuin Ihmeperhe. Tunteellisia kohtauksia elokuvasta ei kauheasti löydy. Ainoastaan Neiti Rajattoman löytäessä Ruutukaapparin tukikohdan ja hänen mennessään tutkimaan sitä kulkee jännityksen kylmät väreet selkäpiitäni pitkin.


Ihmeperhe 2 jatkaa Vaaran perheen tarinan kertomista, tosin tällä kertaa tarinan fokus on siirtynyt perheen isästä perheen äitiin, Elli Vaaraan alias Neiti Rajattomaan. Näin elokuva jatkaa siis Pixarin jatko-osien ”perinnettä”, jossa päähenkilö ja sivuhenkilö vaihtavat roolejaan, kuten elokuvissa Autot 2, Monsterit-yliopisto ja Doria etsimässä. Ilu ja Elli vaihtavat elokuvassa roolejaan siinäkin mielessä, että Elli lähtee nyt työelämään Ilun jäädessä kotiin hoitamaan lapsia. Minusta tämä vaihdos on aivan mahtava! Ihmeperheen elokuva-arvostelussa kritisoin sitä, miten naisen asemaa poljettiin perinteisiin konservatiivisiin malleihin, vaikka Neiti Rajaton elokuvan alussa vaikutti kovin feministiseltä hahmolta. Nyt voin kuitenkin onnekseni todeta, että jatko-osassa kaikkien naishahmojen osallisuutta elokuvan tapahtumiin on lisätty railakkaasti. Ensimmäisessä elokuvassa nähtävästä kotiäidistä kuoriutuu siis loistava supersankari, ja on ihana nähdä, miten Neiti Rajaton iloitsee onnistumisistaan. Toisaalta on myös ihana nähdä, miten Ilu onnistuu ”kodinhengettären” työstään. Ilu kaipaa välillä kovasti supersankarin hommiin, eikä hän osaa aina iloita puhtaasti vaimonsa puolesta, koska tuntee kateellisuutta tätä kohtaan. Tämä osoittaa Ilun olevan inhimillinen ihminen, ja helpottaa hahmoon samaistumista. Ja hienostihan Ilu onnistuu lastenhoidosta, vaikka ei ehkä ihan yhtä tyylipuhtaasti kuin Elli. Ehkäpä Ilukin tajuaa elokuvan aikana Eira Kuosin sanat: ”Oikein tehtynä vanhemmuuskin on sankarillista.” 

Vaaran perheen lapsista eniten ruutuaikaa saa tällä kertaa perheen kuopus, Jaska-vauva. Jaskalla alkaa heräillä hänen supervoimansa, mikä aiheuttaa paljon hankaluuksia perheelle. Elokuvan aikana Jaskalla esiintyy yhteensä 17 eri supervoimaa (!), muun muassa laserin ampuminen silmistä, tuleen syttyminen, seinien läpi kävely ja eri ulottuvuuksissa liikkuminen. Elokuvan ehdottomasti hauskin kohtaus on se, jossa Jaska taistelee pesukarhun kanssa, ja jossa monet hänen voimansa pääsevät ensimmäistä kertaa esille. Vaarojen perheen isommat lapset tuskailevat koulunkäynnin kanssa: Esalle hankaluuksia aiheuttaa matematiikka ja Ilonalle ihastuminen Toni Rytivuohon. Elokuvan loppupuolella Ilona ja Esa saavat juonessa suurempaa roolia, suurimmassa osassa elokuvaa heidän roolinsa jää melko pieneksi.


Ihmeperheestä tuttuina hahmoina elokuvassa nähdään Toni Rytivuon ohella Hyytäjä, Eira Kuosi ja Raivaaja. Hyytäjä saa enemmän ruutuaikaa ensimmäiseen elokuvaan verrattuna, mutta Eira Kuosin rooli jää valitettavan pieneksi, ehkä jopa turhaksi. Uusina hahmoina elokuva esittelee meille maailmanlaajuisen viestintäyrityksen omistajat, sisarukset Voitto ja Eveliina Taivaleen (vai Taipaleen? miten sukunimi Taival väännetään?). Eveliina toimii teknisenä nerona yrityksen taustalla, mutta Voitto paistattelee yhtiön positiivisena keulakuvana. Sisarukset eivät voisi olla erilaisemmat luonteeltaan, vaikka molempien tavoitteena onkin puhdistaa supersankareiden maine. Neiti Rajaton ystävystyy erityisesti Eveliinan kanssa, ja heidän välillään nähdään elokuvan aikana monta feminististä keskustelua. Ihmeperhe 2 esittelee meille joukon myös uusia supersankareita, muun muassa Portaalin, Murskarin ja Hapokkaan. Näistä suurimman roolin saa Portaali, joka ihailee Neiti Rajatonta ja lopulta ystävystyykin tämän kanssa. Portaalin supervoima on muuten aivan samanlaisten portaalien tekeminen kuin videopelissä Portal. Pahiksena elokuvassa toimii Ruutukaappari, jonka suomenkielinen supernimi on minusta todella typerä. Ruutukaappari hypnotisoi ihmisiä televisioruutujen avulla, ja tekemällä näin hän yrittää saada ihmiset elämään oikeaa elämää pois ruutujen edestä. En ymmärrä, miten hänen agendaansa ajaa eteenpäin siis suurlähettilään murhayritys tai magneettijunan kaappaus – ellei Ruutukaapparin tavoite olekin joku muu... Lisäksi yritys saada ihmiset pois ruutujen äärestä sopisi mielestäni paremmin 2010-luvulle sijoittuvaan elokuvaan, kuin tähän 1960-luvulle sijoittuvaan elokuvaan. Oli miten oli, Ruutukaappari ei mielestäni ole kovin onnistunut pahis. Lisäksi arvasin hänen ”yllätyksellisen” oikean henkilöllisyytensä jo elokuvan alussa. Olen tainnut ennenkin sanoa, että nämä Disneyn ja Pixarin elokuvien ”yllätyspahikset” alkavat kyllästyttää, kaipaisin ruutuihin välillä jotain muuta. (Huom! Loppuosa kappaleesta sisältää juonipaljastuksia!) Täytyy vielä sanoa, että Raivaaja ei jää koskaan elokuvan aikana kiinni pankkiryöstöstä. Tämä toisaalta ärsyttää minua suunnattomasti, mutta toisaalta se on hieno veto tekijätiimiltä. Superitkaan eivät ole kaikkivoipaisia! 

Ihmeperhe 2:n säveltäjänä on ensimmäisestäkin Ihmeperheestä tuttu Michael Giacchino, joka on toiminut myös monen muun Pixarin elokuvan säveltäjänä (mm. Coco, Up ja Inside Out). Musiikkiteemoissa kuullaan samoja säveliä kuin elokuvasarjan ykkösosassa, ja näiden tuttujen sävelmien kuuleminen tuo heti nostalgisia tunteita pintaan. Menevän taustamusiikin lisäksi elokuvassa kuullaan pari laulua, joita elokuvassa lauletaan lyhyet pätkät supersankareita ihailevan Voitto Taivalen esiintyessä ruudulla ensimmäistä kertaa. Nämä laulut ovat elokuvassa Neiti Rajattoman, Herra Ihmeen ja Hyytäjän ”tunnussävelet”, jotka sävellettiin elokuvan maailmassa supersankarien ollessa laillisia. Tyyliltään ne muistuttavat televisiosarjan tunnareita 60-luvulta, mutta en nyt muista, selitetäänkö niiden elokuvamaailman alkuperää elokuvassa sen enempää. Kokonaisuudessaan kappaleet Here Comes Elastigirl – Elastigirl’s Theme, Chill or Be Chilled – Frozone’s Theme ja Pow! Pow! Pow! – Mr.Incredible’s Theme kuullaan elokuvan lopussa lopputekstien aikaan. 

Koska Ihmeperhe 2 on Pixarin elokuva, ei elokuvasta puhuttaessa voi olla mainitsematta ”easter eggejä”, joita elokuvaan on piilotettu. A113 nähdään useassakin paikassa elokuvan aikana. Tämä kirjain-numero-yhdistelmä koristaa omille teilleen karannutta magneettijunaa, se nähdään elokuvan lopussa elokuvissa pyörivän elokuvan nimen kohdalla ja lisäksi Neiti Rajaton etsii videolta vihjeitä Ruutukaapparista huoneesta numero A113. Pizza Planeetan auto on nähtävillä sen kerrostalon eteen parkkeerattuna, johon Neiti Rajaton menee etsimään Ruutukaapparia. Pixar-pallon voi nähdä kuviona Jaskan pinnasängyn päädyssä, ja Jaskan pinnasängyn päällä roikkuvan mobilen voi nähdä muodostuvan Inside Outissa nähtävistä abstrakteista kuvioista. Laite, jolla viranomaiset poistavat elokuvan alussa Tonin muistot Ilonasta superina, on samantapainen kuin Men in Black -elokuvissa nähtävät muistinpyyhkimislaitteet. Voitto Taival -hahmo taasen on kunnianosoitus itselleen Walt Disneylle. Hahmon ulkonäkö karikatyrisoi Disneyn ulkonäköä, ja hahmon englanninkielinen nimi Winston Deavor sisältää samat nimikirjaimet kuin Walt Disneyllä. Lisäksi Internetissä luki, että elokuvassa olisi nähtävillä jokin uusi hahmo Toy Story 4 -elokuvasta, mutta tähän en ota kantaa ennen kuin elokuva on nähty. 

Ihmeperhe 2 on viihdyttävä elokuva, josta löytyy jotain nautittavaa kaikille perheenjäsenille. Minun mielestäni elokuvassa parasta oli seurata Ilu Vaaran toimimista ”kodinhengettärenä”, mutta toisia elokuvassa kiehtoo Neiti Rajattoman pelastuspuuhat ja elokuvan feministinen sanoma. Elokuvan uudet hahmot eivät valitettavasti ole kovin muistettavia, mutta vanhat hahmot saavat kivasti lisää lihaa luittensa ympärille. Onneksi elokuvan juoni, musiikki ja animaatio on onnistunutta. Ihmeperhe 2 on mielestäni tunnelmaltaan ja tasoltaan hyvin samalla linjalla ensimmäisen Ihmeperheen kanssa, ja pisteyttäessäni elokuvia niiden välille tuli vain yhden pisteen ero. Ihmeperhe 2 vei voiton upealla animoinnillaan, vaikka juonellisesti Ihmeperhe olikin parempi. Saa nähdä, saako Ihmeperhe 2 joskus jatkoa – tällaista mahdollisuutta elokuvan ohjaaja Brad Bird on nimittäin väläytellyt. Elokuvan joutuessa kiirehtimään valmistumistaan vuotta aikaisemmaksi moni idea jäi käyttämättä, ja näistä saattaisi syntyä jopa kolmas elokuva. Saa nähdä, mitä käy… 

”Pojat on uunoja ja superit haisee!”
- Ilona Vaara


Lue tästä arvostelu elokuvasta Ihmeperhe.

Tästä klikkaamalla taas pääset näkemään, mihin Ihmeperhe 2 sijoittuu Pixar-klassikoiden "paremmuuslistallani".

9.1.2019

Sweet as can be, baby of mine...

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille näin jälkijunassa! Suunnittelin aloittavani tämän vuoden blogikirjoittelun mahtipontisesti Ihmeperhe 2:n elokuva-arvostelulla, mutta en ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä. Niinpä vaihdan suunnitelmia, ja aloitan tämän vuoden ilmoitusluontoisella asialla. 

Meidän pieneen perheeseen on tulossa perheenlisäystä maaliskuun alussa. Olen nyt 7. kuulla raskaana. Väsymys ison mahan kanssa alkaa olla kova, eikä asioita vain jaksa tehdä yhtä paljon kuin ennen. Tavoitteenani olisi keretä vielä suorittaa pari kurssia yliopistolla tässä alkuvuodesta, joten jaksamista vie niidenkin parissa puurtaminen. Disneyn maailma on siis sattuneista syistä ollut mielessä koko ajan vähenevissä määrin - mutta ei kokonaan unohdettu! En tiedä, miltä blogin tulevaisuus näyttää. Jos minulla on aikaa ja jaksamista, haluan kirjoittaa blogiin tekstejä alkuvuodesta ja vauvan syntymän jälkeen. En halua etukäteen luvata tai kieltää mitään, koska tulevaisuudesta ei voi vielä tietää. Sen voin kuitenkin luvata, että muiden blogitekstejä jaksan käydä lukemassa, sekä omiin blogeihin tulleita kommentteja myös. :) Halusin kuitenkin ilmoittaa (jälleen yhdestä) elämänmuutoksesta, jottette ihmettele, mikä on syynä mahdolliseen hiljaisuuteen. 


Haluan lisäksi tehdä tästä tekstistä muutakin kuin pelkän ilmoituksen. Raskaana olevista hahmoista Disneyn ja Pixarin elokuvissa en voi paljon puhua, sillä näin äkkiseltään mieleeni tuli vain nuo yläpuolella näkyvät kolme naista. Siispä ajattelin ilahduttaa teitä pienimuotoisella TOP-listalla, ja mikäpä sopisi aiheeseen paremmin kuin vauvat? Alla siis listaus viidestä söpöimmästä vauvasta Disneyn ja Pixarin elokuvissa. 


5. Tähkäpää


Tähkäpäätä emme pitkään pääse ihastelemaan nuoressa ulkomuodossaan. Ihan elokuvan alussa näemme hänet hetken ajan kehdossa varpaitaan imemässä ja kruunulle jokeltelemassa. Tähkäpää on ihanan "pyöreä" ja vihreäsilmäinen vauva, ja hänellä on todella pitkät hiukset jo syntyessään. On harmi, että kuningasperheen onni keskeytyy niin varhain Gothelin toimesta. 


4. Jaska


Jaska on Disneyn tai Pixarin vauvoista ainoa, joka ei kasva vauvasta yhtään suuremmaksi elokuvansa aikana. Ensimmäisessä Ihmeperheessä Jaska on melko passiivinen hahmo, mutta Ihmeperhe 2:ssa hän pääsee loistamaan kehittymässä olevien supervoimiensa ansiosta. Näitä supervoimia on todella hauska nähdä, varsinkin, kun Jaska käyttää niitä omia vauva-tarpeitaan tyydyttääkseen. Vaipat päällä seikkaileva Jaska tosin varmaan luokitellaan jo taaperon ikäiseksi pienen vauvan sijaan. 


3. Dumbo


Dumbo on todella suloinen saapuessaan haikaran kyydillä Jumbo-äidilleen! Eläinvauvojen tapaan Dumbo osaa heti syntyessään kävellä, jopa juosta, vaikka pitkät korvat ovatkin vähän tiellä. Pitkiä korvia voi käyttää kuitenkin hyödykseen, minkä äitinorsu tajuaa heti, ja kapaloi pienokaisensa tämän omien korvien lämpöön tuudittaakseen hänet unille. Dumbon ja hänen äitinsä yhteisiä hetkiä on valloittava seurata. 


2. Simba


Eläinvauvoista Dumboa suloisempi on mielestäni pikkuriikkinen Simba, jonka näemme pienenä vauvana todella lyhyen hetken elokuvan alussa. Mutta kuka voisi olla ihastumatta tuohon pieneen nökönenään - katsokaa kuvaa! Alun kohtauksessa tuleva kuningas, Simba, esitellään Jylhämaan kansalaisille, jotka osoittavat kunniaa vastasyntyneelle prinssille. Voinee kai sanoa, että vaikka vauva-Simba esiintyy elokuvassa vain hetken, on kohtaus hänestä kenties se kaikkein legendaarisin Leijonakuninkaasta


1. Tarzan


Ihanin Disney-vauva on minusta ehdottomasti Tarzan. Kala-gorillakin ihastuu tähän pieneen ihmiseen oikopäätä hänet nähdessään, vaikka haiseva vaippa saattaisi kauhistuttaa joitakin toisia. Vauva-Tarzan pääsee elokuvan alussa kiljumaan riemusta pyöriessään verkossa karkuun Saboria, ja pääseepä hän tutustumaan jo tulevaan ystäväänsä, Terk-gorillaan. Tarzanin Kalaa kohti ojentuvat kädet saavat minut toivomaan, että voisin itsekin nostaa hänet syliini hellittäväksi.

Kuka on sinusta söpöin vauva Disneyn tai Pixarin elokuvissa?