21.8.2018

Metsään tullut on syys, entä ystävyys?

Syksy saapuu ja uudet tuulet puhaltavat niin blogissani kuin yksityiselämässänikin. Olen saanut loppuun tältä erää Pixar-klassikoiden arvosteluprojektin, joten uusia arvosteltavia elokuvia pitäisi keksiä, ja muutenkin uusia tekstejä Disneystä. Olen lähdössä takaisin koulunpenkille opiskelemaan ensi viikolla, joten saa nähdä, miten minulla jää aikaa opiskelun ja esseiden kirjoittamisen ohella blogille. Viimeksi se onnistui hyvin, mutta eihän sitä koskaan tiedä etukäteen. Mikäli kirjoitusvauhti pysyy edes jotenkuten samana kuin ennen, syksyllä on luvassa seuraavaa:


- Pixarin elokuviin liittyen aion kirjoittaa elokuvista tunnepitoiset tekstit - aivan kuten tein Disney-klassikoidenkin suhteen. Tulen siis käsittelemään Pixarin elokuvista löytyviä iloisia, surullisia ja pelottavia hetkiä. 

- Disneyn ja Pixarin klassikot arvosteltuani vuorossa on Disneyn elokuvien jatko-osien arvostelut. Tähän projektiin suhtaudun hyvin ennakkoluuloisesti, sillä minulla on etukäteen olettamus, että jatko-osat ovat kertakaikkisen huonoja. Toivon olettamukseni olevan väärä. Jatko-osia en aio arvostella mitenkään järjestyksessä tekovuoden perusteella, vaan arvostelen uuden elokuvan aina, kun sellaisen olen jostain nähnyt. En ala haalimaan siis kaikkia jatko-osia itselleni, vaan arvostelen niitä pikku hiljaa esimerkiksi elokuvia vuokraten. Jatko-osista en myöskään aio tehdä mitään paremmuuslistaa tai listaa elokuvien tunteikkaista kohtauksista - niistä luvassa on vain elokuva-arvostelut. 

- Haluaisin ja toivoisin, että voisin tässä syksyllä aloittaa toisen kauden The Voice of Disney -kilpailusta, mutta sen alkaminen on täysin riippuvainen opiskelun määrästä. Toisaalta jos jaksojen välillä on monen viikon väli, niin luulisi minun pystyvän tuomaroimaan kisassa... Haittaisiko teitä, jos jaksojen välit venyisivät pitkiksi? (Pidemmiksi kuin yleensä. XD)

- Lisäksi kuvassa on TOP-listoja, mahdollisesti vielä yksi lukijakysely ennen joulua ja muuta sälää (esimerkiksi lukijatoiveiden toteuttamista tai kuvamuokkauksia), jonka suuruus tosiaan riippuu vapaa-aikani määrästä. Olen myös pitkään kirjoittanut yhtä viisiosaista tekstisarjaa, jonka toivon valmistuvan julkaistavaksi vielä ennen joulua... 

- Joulukuussa aion toteuttaa blogissa taas joulukalenterin. Viime vuoden joulukalenterissa ilmestyi joka päivä jonkinlainen sitaatti jostain Disney-elokuvasta. Kysyisinkin teiltä, haluatteko, että tämän vuoden joulukalenterissa siteerataan vuorostaan Pixar-elokuvia? Vai kyllästyttääkö Pixar, haluatteko sitaatteja Disney-klassikoista? Vai kenties molemmista sekaisin? Vai haluaisitteko, että joulukalenterin sisältö on jotain ihan muuta kuin sitaatteja? :)


Siinäpä olisi jonkinlaisia kirjoitussuunnitelmia. Jos teillä on mielessänne joku aihe, josta toivoisitte minun kirjoittavan, saa sitä ehdottaa! Ehdotuksia otan aina vastaan, toteuttamisaikataulu sen sijaan saattaa venyä... :P MUTTA kaikki vuosien aikana ehdotetut toiveet on minulla ylhäällä eräässä vihkossa, joten en ole niitä unohtanut! :)

17.8.2018

To infinity and beyond!

Nyt minun on pakko julkaista kaikille tuttu TOP-lista, sillä kirjoitan tähän alle vielä kerran oman listani Pixar-elokuvien paremmuusjärjestyksestä huonoimmasta parhaimpaan. Olen laskenut elokuvien perään keskiarvon elokuville antamistani viidestä pisteytyskohdasta (musiikki, animaatio, juoni, hahmot, tunteet). Korkein mahdollinen pistemäärä on 5, alin 1. Listasta näkyy siis, ettei Pixarin elokuvien välillä ole loppujen lopuksi suuria piste-eroja (vai onko?), ja monet elokuvat ovat saaneet saman verran pisteitä. Tätä listaa aion päivittää aina uuden Pixarin elokuvan arvosteltuani. 

Haluanpas vielä muuten sanoa, että arvosteluasteikkoja, joilla olen arvostellut Pixarin elokuvat ja Disneyn klassikot, ei voi verrata keskenään. Pistemääristä huolimatta Pixarin ja Disneyn elokuvien listoja ei voi yhdistää, sillä olen arvostellut studioiden elokuvat hieman erilaisilla arvosteluperiaatteilla. Disneyn elokuvissa painoarvoa on esimerkiksi saanut lauletut laulut, mutta Pixarin musiikki-kohdassa olen kiinnittänyt enemmän huomiota taustamusiikkiin - Pixarin elokuvista kun ei paljon lauluja löydy. 

(Listaa kirjoittaessani huomasin, että minulle oli tullut virhe pisteidenlaskussa! Niinpä elokuvat sijoilla 9-7 muuttivat hieman järjestystään! Hups!)

19. Monsterit-yliopisto 2,2
18. Doria etsimässä 2,2
17. Autot 2 2,4
16. Rottatouille 2,4
15. Monsterit Oy 2,4
14. Toy Story 2 2,6
13. Nemoa etsimässä 2,6
12. Inside Out 2,6
11. Ötökän elämää 2,6
10. Ihmeperhe 2,8
9. Autot 3
8. Toy Story 3,2
7. Urhea 3,4
6. Autot 3 3,6
5. Coco 3,8
4. Kunnon dinosaurus 4
3. Toy Story 3 4,4
2. UP 4,6
1. WALL-E 4,8

13.8.2018

Like everybody else I've got a dream!

Toteuttelenpas tähän väliin yhden lukijatoiveen. Eräs lukijani toivoi noin vuosi sitten, että kirjoittaisin blogiin omista realistisista Disney-toiveista. Ei siis unelmieni Disney-päivästä (josta kirjoitin tässä), vaan sellaisista Disneyhyn liittyvistä toiveista, jotka on mahdollista toteutua ihan oikeasti. Mitkä ovat siis minun realistiset Disney-unelmani?


- Olisi aivan mahtavaa päästä käymään Yhdysvalloissa joko Disneylandissa tai Walt Disney Worldissa. Molemmissa olisi omat kiehtovat puolensa: Kalifornian Disneyland olisi se THE paikka, sillä puisto on ensimmäinen Disney-huvipuisto ja Walt Disneyn ideoima. Toisaalta Floridan Walt Disney World kiehtoo suuruudellaan ja monipuolisuudellaan. En koe välttämätöntä tarvetta käydä molemmissa puistoissa, mutta edes toisessa olisi siistiä päästä käymään. 

- Sitten jos minulla joskus hamassa tulevaisuudessa on lapsia, haluaisin lähteä hänen/heidän kanssaan käymään Pariisin Disneylandissa. Olisi mahtavaa nähdä lasten innostus puistosta ja kokea se heidän silminsä. Olen sitä mieltä, että lasten kanssa Disneylandiin kannattaisi aikaisintaan lähteä 4-vuotiaana, jotta he osaisivat nauttia puistosta täysin. Toki vielä vanhempana lapset pääsisivät "hurjempiin" laitteisiin. Eli tämän toiveen toteuttamisessa menee aikaa. ;)

- Edelliseen toiveeseen liittyen haluan, että ne mahdolliset lapseni tykkäävät Disneystä!!!! EN ALA, jos he kasvavat inhoamaan Disneytä!!!!! Luulisi kenen tahansa järkevän lapsen (XD) innostuvan Disneystä, ainakin, jos vanhemmat sitä heille tuputtavat... Teini-ikäiseltä voin vanhempien innostuksen kohteen vastustamisen ymmärtää. 


- Olisi aivan mahtavaa, jos saisin hankittua itselleni kaikkien Disney-elokuvien soundtrackit. Epäilen kuitenkin, ettei niistä kaikista ole CD:itä tehty, joten tämä toive taitaa jäädä toteuttamatta... Mutta ainakin haluaisin itselleni Lumikin, Herkulesin, Lilon & Stitchin, Bambin ja Nalle Puhin soundtrackit. 

- Toivoisin itselleni myös uusia Disney-nuotteja. Disney-lauluja on niin kiva soitella pianolla. 

- Tsum Tsum -kokoelmastani puuttuu ainakin se 4 pehmopalloa. Pitäisi keksiä, mitkä tsum tsumit on vielä pakko saada! 


- Haluaisin osallistua sinfoniaorkesterin järjestämään Disney-konserttiin. Kerran ostin itselleni liput sellaiseen, mutta en lopulta päällekkäisten menojen takia päässytkään sinne. :,( Harmittaa vieläkin! Sen sijaan olen ollut puhallinorkesterin vetämässä Disney-konsertissa (jossa kuultiin myös mm. Star wars -teemoja), ja se oli aivan mahtavaa kuunneltavaa! Haluaisin päästä siis monta kertaa elämäni aikana ihan kunnon Disney-konserttiin!!! 

- Minusta olisi siistiä pitää Disney-kerhoa vaikkapa lukio-ikäisille ihmisille. Disney-kerhossa me katsoittaisiin Disneyn elokuvia, ja sen jälkeen keskusteltaisiin elokuvasta, esim. sen teemoista, lauluista, animaatiosta yms. Olisi herkullista päästä kuulemaan muiden mielipiteitä elokuvista, ohjata keskustelua ja saada nuorempi sukupolvi tajuamaan elokuvien hienous. En vain tiedä, miten tällaisen Disney-kerhon pitäminen onnistuisi käytännössä... Mihin pitää olla yhteydessä, että sellaista pääsisi vetämään? ;) 

- Haaveeni on myös, että saisin pidettyä tämän blogin edes jotenkuten elossa erilaisten elämänvaiheideni läpi. Haluaisin, että innostukseni kirjoittamiseen säilyisi tosi pitkään. Samalla toivon myös, että innostukseni Disneytä kohtaan säilyisi korkeana, eikä laimenisi vuosien saatossa - ainakaan välinpitämättömälle tasolle. 


Millaisia realistisia Disney-haaveita sinulla on? Kirjoita kommentteihin TAI halutessasi kirjoita niistä omaan blogiisi! ;) 

11.8.2018

Tahdon kaiken nähdä, kerro pois.

Heinäkuussa kyselin lukijoilta, mitkä ovat heidän mielestään parhaita ja huonoimpia elokuvia Disneyn ja Pixarin elokuvista. Edellisessä tekstissä kokosin yhteen lukijoiden mielipiteet Disneyn klassikoista, ja tässä tekstissä pureudutaan lukijoiden mielipiteeseen Pixarin elokuvista. 

Pixarin elokuvia on tähän mennessä Suomessa ilmestynyt 19 kappaletta. Suosikeikseen lukijat mainitsivat noista elokuvista 11 kappaletta. Kuten Disney-klassikkojenkin kohdalla, myös Pixar-klassikoiden kohdalla jotkut elokuvat olivat joidenkin lukijoiden suosiossa, mutta samat elokuvat kuuluivat toisten inhokkeihin. Lukijoiden mielestä parhaat elokuvat saivat "vain" kolme ääntä. Kuvituksena on käytetty taas kuvia elokuvan päähenkilön ensiesiintymisestä elokuvan aikana. Eiköhän mennä kyselyn tulosten pariin. 


WALL-E


Pakkohan minun oli laittaa omakin Pixarin suosikkini WALL-E ensimmäiseksi listalle, vaikka eräs toinenkin elokuva sai yhtä paljon lukijaääniä. WALL-E mainittiin kommenteissa kolme kertaa lukijoiden suosikiksi. Se ei ole ihme, sillä WALL-E:n tarina on todella suloinen, ja päähenkilö on aivan ihana kaikin puolin! WALL-E:ssa käsitellään tärkeää teemaa ilmastonmuutoksesta: jospa elokuva inspiroisi joitakin ihmisiä vähentämään kulutustaan ja toimimaan luonnon puolesta. Parasta elokuvassa on Wall-E:n ja Eva:n välisen suhteen seuraaminen. 

Lukijoiden kommentit:

"Niin romanttinen ja valistava elokuva."
"Todella kaunis niin tarinaltaan kuin visuaalisestikin." 
"Ihanat hahmot ja erittäin mielenkiintoinen tarina ja juoni." 
"Wall-E on (myös) ehdottomasti yksi suosikki erityisesti ympäristöteemansa, musiikkinsa ja KAUTTA AIKOJEN IHANIMMAN hahmonsa ansiosta. Ja söpö rakkaustarina tietysti." 
"Antaa käsityksen siitä mihin maailma on menossa, ja sekin että roboteillakin on tunteet."


Monsterit Oy


Monsterit Oy sai WALL-E:n tapaan lukijoilta kolme ääntä, eli nämä elokuvat jakavat kultamitalin lukijoiden mielestä parhaimpina Pixar-elokuvina. Monsterit Oy on todella herttainen elokuva. On hauska, miten elokuvassa monsterit pelkäävät maailmaansa eksynyttä pientä lasta - yleensä roolit ovat toisin päin ihmisten pelätessä elokuvissa ällöttäviä hirviöitä. Monsterit Oy:n animaatio ei ole vielä parasta Pixaria, ja elokuvan vanhuuden huomaa sitä katsoessaan. Tämä ei kuitenkaan haittaa hyvästä juonesta nauttimista. Hahmot elokuvassa ovat aivan loistavia, ja elokuvan lopetus on yksi parhaista ikinä. 

Lukijoiden kommentit:

"Tykkäämiseni perusteena on yksinkertaisesti lapsuusnostalgia."
"Tää elokuva antaa uusia puolia hirviöistä, jotka on pelottanut sukupolvien ajan, että ne pelottelee vaan työkseen."
"Hahmot on tosi mieleenpainuvia." 
"Kokonaisuudessaan elokuva on rentouttava ja piristystä tylsälle päivälle."


Toy Story

Ensimmäinen Toy Story pääsi kahden lukijan suosikeiden joukkoon. Elokuva on ollut aikansa merkkipaalu tietokoneanimaation saralla, mutta tänä päivänä elokuva näyttää auttamattomasti vanhentuneelle animaatiotyylinsä puolesta. Vanhentunut animaatio tuo toisaalta elokuvaan mukanaan ripauksen lisää nostalgiaa. Pixarin neroutta ei voi myöskään kiistää, sillä jo ensimmäisestä elokuvasta lähtien Pixarilla on hallussaan mielenkiintoisen ja yllättävän juonen ylläpitäminen, samaistuttavat hahmot ja omanlaisensa huumorintaju. 

Lukijoiden kommentit:

"Kaikki Toy storyt ovat melko samaa hyvää tasoa, mutta ehkäpä nostalgian vuoksi ykkönen vain tekee suurimman vaikutuksen." 
"Se eka tuo vaan niin paljon nostalgisia muistoja ja tykkään siitä yhä."
"Elokuvan vakavammat kohtaukset tekevät vaikutuksen, mutta suurimman osan ajasta elokuva jaksaa hymyilyttää ja huumori iskee minuun täydellisesti!" 
"En tiiä miksi aikanaan ihastuin siihen, ehkä siksi kun ajatus elävistä leluista oli kiehtova ja "mahdollinen"."


Toy Story 2

Lukijoiden kommenteissa Toy Story 2 mainittiin kaksi kertaa. Omasta mielestäni kyseinen elokuva on Toy Storyista se huonoin, mutta ihana, etteivät kaikki ole kanssani samaa mieltä. Toy Story 2 on kuitenkin mielestäni se hauskin leluelämistä, ja elokuva sisältää suorastaan legendaarisia vitsejä. On hauska katsoa, miten lelujen maailma kasvaa Andyn ja Sidin taloista laajemmaksi, ja lelujen selviytyminen "villissä luonnossa" jännittää oikeasti. Teemoiltaan elokuva jatkaa ensimmäisen osan parissa, sillä lelut pohtivat mahdollista hylkäämistään, ja itselle tästä pohdiskelusta tulee ainakin paha mieli lelujen puolesta.

Lukijoiden kommentit:

"Mä rakastin tätä pienenä, ja se vieläkin antaa nostalgian tunnetta." 
"Siinä on jänniä uusia hahmoja kuten Jessie, Napakymppi, mainari ja Zurg." 
"Ja sekin kuinka käsitellään sitä kuinka rikkinäisten lelujen käy, ja se kuinka Woody miettii hartaasti joko elämä museossa Japanissa, vaiko lapsen leikkikaluna Andyn luona."
"Se on tähänastisista Toy Story-leffoista ainoa, jossa Andyn Buzz pysyy tervejärkisenä koko leffan ajan. Siis, kun siinä hän ei missään vaiheessa luule olevansa oikea avaruusrangeri, ja minusta tuntuu hauskalta seurata, kuinka hän suhtautuu siihen toiseen Buzziin samalla tavoin (kuin) Woody häneen ykkösessä."


Coco

Pixarin uusin (Suomessa julkaistu) elokuva vei joidenkin lukijoiden sydämen, sillä myös Coco mainittiin kommenteissa kaksi kertaa. Coco nousi yllättävän korkealle myös omalla Pixar-listallani. Elokuvassa minuun vetoaa vieras ja mielenkiintoinen kulttuuri, johon tekee mieli tutustua lisää elokuvan nähtyään. Coco on esteettisesti todella kaunis elokuva, ja pidän sen animaation yksityiskohtaisuudesta ja värikkyydestä. Elokuvan laulut ovat ihan onnistuneita, ja vaikka juoni onkin monesta kohtaa ennalta-arvattava, pitää se silti katsojan otteessaan. Lisäksi Coco herättää katsojassa tunteikkuutta kunnon Pixarin elokuvan tapaan. 

Lukijoiden kommentit:

"Pidän siitä kuinka aiheeksi on otettu kuolema."
"Visuaalisesti värikkyys ja meksikolainen kulttuuri miellyttävät silmää."
"Elokuva todella koskettaa jokaisella katselukerralla!"


Loput lukijoiden suosikkielokuvat mainittiin kommenteissa vain yhden kerran. Näiden elokuvien alle lisään vain lukijoiden kommentteja. 


Toy Story 3

"Ehkä paras näistä kolmesta osasta, paljon uusia hahmoja, toimiva tarina ja koskettava loppu."


Ihmeperhe

"Mä rakastan perhejuttuja, ja Ihmeperhe on tosi hyvä versio niistä, etenkin superiperheestä."


UP

"Ihanat hahmot ja koskettavuus ovat ehdottomasti elokuvan parhaita puolia." 
"Hahmokehitys on myös kaunista seurattavaa." 


Nemoa etsimässä

"Pidän kovasti kaloista, ja etenkin merivuokkokalat nousi suosioon tämän jälkeen."
"Lisäksi tää kertoo ylisuojelevien yksinhuoltajien käsitystä maailmasta, ja useammat aikuiset osaa samaistua tähän."


Rottatouille

"Aah, Pariisi, ja herkullista ruokaa. Voiko tunnelmallisempaa olla?" EI! :)
"Tämä elokuva myös antaa uuden käsityksen rotista, kun useimmissa piirretyissä rotat kuvataan pahoina, mutta tässä ne on ihanasti elävä perheyhteisö, joka taistelee elämää ja kuolemaa vastaan."


Inside Out

"(Se) vaan on minusta nerokas, vaikka jotkut asiat ovatkin kehnoja ja yleistunnelma surumielinen."


Siinä olivat lukijoiden suosikkielokuvat Pixarilta. Mutta mitkä ovat ne kaikkein huonoimmat? Lukijoiden mielestä nämä: 


Autot 2

(Sai kaksi ääntä lukijoilta.)

"Ehkä yksi heikoimmista jatko-osista, ensinnäkin kun koko leffan aikana ei seurata Salaman kilpailuja, ja koko juttu jää aika etäiseksi."
"Taas mennään minun makuuni liian kovaa ja korkealta."
"Lisäksi Materin ja Holleyn välinen suhde jää melko turhaksi, vaikka tykkäänkin rakkaustarinoista."
"Elokuva jää pikkupoikien agenttitv-sarjojen tasolle eikä herätä tunteita mihinkään suuntaan."


Ihmeperhe

(Mainittiin yhdessä kommentissa.) 

"Se on niin raju ja väkivaltainen."
"Supersankarileffat eivät muutenkaan ole oikein minun juttuni."


Coco

(Mainittiin yhdessä kommentissa.)

"(Coco) vaan oli minusta tylsä ja visuaalisesti epämiellyttävä, tai siis ei vedonnut synkkyydellään minuun ollenkaan."


Monsterit-yliopisto

(Mainittiin yhdessä kommentissa.) 

"Juoni on todella ennalta-arvattava ja hahmot eivät luoneet elokuvalle mitään uutta ensimmäiseen osaan verrattuna."
"Jäi turhan tuntuiseksi."


Jee jee! Siinä olivat lukijoiden mielipiteet Pixarin elokuvista. Oletko samaa mieltä muiden kanssa, vai hämmästyitkö jostain asiasta? ISO KIITOS vielä kaikille kyselyyn vastanneille, te olette parhaita!!!! :)

9.8.2018

Tahdon nähdä mä ihmeet nää...

Heinäkuun puolella kyselin lukijoilta, mitkä ovat teidän suosikki-elokuvianne Disneyn ja Pixarin elokuvista. Tänään on aika paljastaa tuon kyselyn tulokset koulun alkamisen/jatkumisen kunniaksi... tai itse asiassa puolet tuloksista. Tänään käsittelyyn pääsee Disneyn klassikkojen suosikit ja inhokit, ja viikonloppuna käsittelyvuoron saavat Pixarin suosikit/inhokit. Kommentteja kyselyyn tuli yhteensä 13 kappaletta yhdeksältä eri henkilöltä. ISO KIITOS teille kaikille kommentoijille ihanan pitkistä ja analyyttisistä kommenteista!!! Teidän ansiostanne tämä teksti on olemassa!!!! Tämä teksti on omistettu kaikille teille ihanuuksille!!!! 

Lasken Disney-klassikoita olevan yhteensä 57, koska olen yhdistänyt Suomen ja Yhdysvaltojen klassikko-listat keskenään. 57:stä klassikosta ääniä parhaasta elokuvasta sai 28 elokuvaa, eli noin puolet klassikoista. Jotkut elokuvat osoittautuivat olevan toisten kommentoijien suosikkeja, mutta samalla toisten inhokkeja. Lukijoiden mielestä paras Disney-klassikko sai yhteensä kuusi ääntä, eli parhaasta elokuvasta ei oltu yksimielisiä. Äänet jakautuivat siis melko tasaisesti näiden 28 elokuvan välillä. Eräässä kommentissa myös todettiin, että "Disneyn leffoista on tosi vaikea valita, mitkä ovat ne kaikista suurimmat suosikit, kun tykkään niin monista!" Ja näinhän se on. Menkäämme nyt kuitenkin kyselyn tuloksiin, eli lukijoiden mielestä parhaimpien Disney-klassikoiden pariin!

(Sitä ennen kuitenkin sana tai pari tekstin kuvituksesta. Jos nimittäin ihmettelette kuvia, (ette varmaan,) niin valitsin ne siitä kohdasta elokuvassa, jolloin elokuvan päähenkilö esitellään ensimmäisen kerran elokuvan katsojille.)


Aladdin


Lukijoista kuusi totesi Aladdinin olevan yksi heidän suosikkielokuvistaan, ja tällä äänisaaliilla Aladdin pääsi listan ensimmäiseksi. Aladdin on todella onnistunut elokuvakokonaisuus, ja siinä toimii oikeastaan kaikki. Hahmot ovat mielenkiintoisia, laulut ovat loistavia ja animaatio on silmiä hivelevän kaunista. Aladdin vie katsojan seikkailulle aivan toisenlaiseen kulttuuriympäristöön mihin olemme täällä Suomessa tottuneet, ja osa elokuvan viehätystä voi olla peräisin juurikin eksoottisesta ympäristöstä. Aladdinin päähenkilöt ovat myös aika hottiksia, ainakin mikäli blogin ensimmäisiä lukijakyslyitä (1 ja 2) on uskominen. ;) Omalla klassikkolistallani Aladdin sijoittuu sijalle 11. 

Lukijoiden kommentit: 

"Oli yks lapsuuden suosikeista ja Henki jaksaa vieläkin naurattaa."
"Aladdin on värikäs, mielikuvituksellinen ja mahtavia lauluja sisältävä fantasiaseikkailu jonka osaan melkein ulkoa." 
"Päähenkilö on ehkä ykkössuosikkini Disneyn miespäähenkilöistä, Jasmine todella hemaiseva prinsessa, Jafar hieno pahis ja Henki se vasta leffan todellinen stara on, kiitos Loirin erinomaisen dubbauksen." 
"Piirtojälki on tosi hienoo, ääninäyttely on todella hyvin tehty."
"Plussaa myös oikeasti pahasta pahiksesta."
"Vetoava ympäristö ja kulttuuri, eksotiikka, söpö päähenkilö, rakkaustarina, loistavat musiikit, hienot suomalaiset ääninäyttelijät. Siinäpä syytä kerrakseen, miksi yhä sydämeni sykkii Agrabahin tahtiin." 


Zootropolis


Zootropolis sai viisi ääntä tullen näin listalla toiseksi. Zootropoliksen eläinkaupunki on aivan uskomattoman hienon näköinen, ja animointi on elokuvassa muutenkin huikeaa. Jokaisella elokuvan katselukerralla siitä löytää uusia yksityiskohtia taustalla tapahtuvista asioista, jotka ovat edellisillä katselukerroilla jääneet hoksaamatta. Zootropoliksen sanoma ennakkoluuloista ja syrjimisestä on todella tärkeä ja valitettavan ajankohtainen nykypäivänäkin. Elokuvan päähenkilöt ovat myös mainioita ja samaistuttavia, ja tiivistunnelmaista juonta seuraa tarkasti. Minun TOP-57 klassikkolistalla Zootropolis komeilee vasta sijalla 31. 

Lukijoiden kommentit: 

"Tämän elokuvan jaksan jostain syystä katsoa usein jopa pari kertaa peräkkäin!" 
"Pidän elokuvan hahmoista ja se tasapainottelee täydellisesti vakavuuden ja rentouden välillä." 
"Aivan upeasti toteutettu ja mielikuvituksellinen eläinmaailma tässä."
"Judy on ylivoimaisesti suosikkisankarittareni Disneyltä ikinä, ja shippaan häntä sekä Nickiä oikein mielelläni." 
"Zootropolis (taas) nousi välittömästi suosikkeihini älykkään ja tärkeän teemansa ja sen monipuolisen ja ymmärtävän käsittelyn ansiosta. Tykkään erityisesti siitä, ettei leffa demonisoi mitään ryhmää tai peilaa suoraan meidän maailmamme ryhmiä, vaan viestittää, että parhaillakin meistä on ennakkoluuloja muiden viiteryhmien edustajia kohtaan ja sen takia näiden ennakkoluulojen tiedostaminen, omista virheistä oppiminen ja muiden kohteleminen yksilöinä ryhmän jäsenen sijaan on tärkeää." IHANASTI KIRJOITETTU!!!! <3 


Leijonakuningas


Leijonakuningas pääsi lukijoiden listalla sijalle kolme neljällä äänellään. Omalla listallani Leijonakuningas on se ihan ykkönen. Leijonakuninkaassa minusta kaikki on täydellistä: elokuvalla on mahtava juoni, sen hahmot ovat suorastaan legendaarisia ja musiikki on ehdottomasti parasta Disneytä. Elokuvan animaatio on huikaisevan upeaa, ja erityisesti elokuvan aloittava aamuun heräävä savanni jää mieleen esteettisyytensä (ja laulunsa!) vuoksi. Leijonakuningasta en voi muuta kuin kehua. 

Lukijoiden kommentit: 

"Ajaton tarina vastuusta, rakkaudesta, itsensä löytämisestä ja perheestä. - - Laulut ja hahmot ovat kaikki ikimuistoisia, alun auringonnousukohtauksesta puhumattakaan."  
"Harva elokuva jättää yhtä suurta vaikutusta katsojaan lapsuudessa kuin Leijonakuningas." 
"Upea tarina Simban kasvamisesta pennusta kuninkaaksi."
"Naurattaa, koskettaa ja opettaa tärkeitä asioita jotka puhuttelevat kaikenikäisiä." 
"Lisäksi Leijonakuningas on ainoa eläinelokuva, jossa ei ole viittauksia ihmisiin. (odotan innolla Lion King live-actionia)" 
"Vannon Hakuna Matatan nimeen ikuisesti."


Robin Hood

Robin Hood sai lukijoilta kolme ja puoli ääntä. (Puolikas ääni tuli "melkein-suosikista", josta sain minä päättää, käytänkö vai en sitä koosteessani.) Robin Hood on todella vekkuli ja nostalginen elokuva. Päähenkilö Robin Hood on ihana (vinkkaus taas ensimmäiseen lukijakyselyyn!), ja hänen taituruuttaan jousiammunnassa, naamioitumisessa ja älyn käytössä seuraa mielellään. Elokuvan laulut ovat kivoja ja animaatio on "perus-Disneytä" parhaimmillaan. Omalla listallani Robin Hoodin sjoitus on 14. 

Lukijoiden kommentit: 

"Täydellinen sekoitus huumoria, toimintaa ja söpöilyä klassisen eläinsadun kaltaisessa ympäristössä."
"Lapsuuteni suosikki, koska sen keskiaikainen teema, ja se elokuvan huumori ja synkkyys yhdistettynä klassikoksi." 
"Rakastan Robinin ja Marianin romanssia siinä, ja Prinssi Juhanasta ei pahis paljon huvittavammaksi pääse."
"Eläinten yhteiskunta on myös todella kivasti ja persoonallisesti toteutettu."
"Edelleen paras tulkinta koko legendasta."
 "Lisäksi ketut ovat lempieläimiäni." 


Lumikki

Ensimmäinen Disneyn klassikko sai ansaitsemansa verran ääniä, eli kolme kappaletta. (Kuulostipa tämä nyt dissaamiselta! Mutta sen ei ollut tarkoitus olla sellainen! XD) Lumikki on todella kaunis elokuva: sen animaatioon on todella panostettu ja hahmot ovat ikimuistoisia. Elokuvan laulut ovat olleet klassikoita jo syntyessään. Toki juoni on hivenen yksinkertainen ja täytettä elokuvaan on tuotu kääpiöiden vitseillä, mutta on elokuva kokonaisuudessaan todella hieno! Omalla listallani Lumikki on sijalla 32.

Lukijoiden kommentit: 

"Myönnän kyllä auliisti että pienenä pelkäsin Lumikin noitaa mutta on se aika ruma otus." 
"Minä osaan asennoitua Lumikin katsomiseen lapsen silmin, enkä sen vuoksi näe mitään syytä valittaa niistä asioista, joista Lumikkia on tässäkin blogissa kritisoitu." 


Kaunotar ja Hirviö

Kaunotar ja Hirviö sai myös kolme ääntä lukijoilta. Omalla listallani se on hopeapallilla. Kaunotar ja Hirviö on ihana satu, jonka opetus sisäisestä kauneudesta olisi hyvin tärkeä oppi opittavaksi. Elokuvan hahmot ovat loistavia sivuhenkilöitä myöten, ja juoni vie mukanaan taianomaiseen maailmaan. Bellen ja Hirviön suhteen kehittymistä on tosi söpöä seurata, ja Belle on mainio esikuva kaikille älykkyytensä, lukuharrastuksensa ja juurikin tuon sisäisen kauneuden havaitsemisen suhteen. Laulut ja taustamusiikit ovat elokuvassa suorastaan mahtavat - samoin animaation taso on mahtavaa!

Lukijoiden kommentit: 

"Kaunis rakkaustarina ja satumusikaali unohtumattomine hahmoineen, ja Alan Menkenin musiikki on tässä ehdottomasti parhaimmillaan." 
"Jaksaa koskettaa usealla tasolla vielä vanhemmalla iälläkin." 
"Belle on myös mielestäni yhä Disneyn kaunein ja mukavin prinsessa, sekä se tanssisalikohtaus edelleen Disneyn paras romanttinen kohtaus."
"Karismaattinen, tasapainoinen ja mielenkiintoinen pääpariskunta kantaa leffaa." 
"Tää leffa on yksi legendaarisempia, koska sen teema ja tapa kertoa tarina on tosi jännittävää, koska Hirviö oli pienenä melko pelottava, vaikkei onneksi aiheuttanut mitään traumoja." 


Pieni merenneito

Pieni merenneito mainittiin lukijoiden kommenteissa kolme kertaa. Omalla listallani se on sijalla 16. Pienessä merenneidossa on aivan ihanat laulut! Tästä elokuvasta alkoi Menkenin ja Ashmanin lyhyt mutta ytimekäs yhteistyö Disneyn studiolla. Vedenalainen maailma on seikkailuun houkuttelevan näköinen, ja Arielin ihanat punaiset hiukset liikkuvat veden alla todella hypnoottisen näköisesti. Elokuvan hahmot ovat samaistuttavia ja juoni pitää katsojan otteessaan. 

Lukijoiden kommentit: 

"Paljon nostalgia arvoa tällä, oli nimittäin ensimmäinen Disney-elokuva jonka näin teatterissa." 
"Arielin on oltava yksi mun suosikki prinsessoja, kun sillä on punaiset hiukse(t), ja myöskään sillä ei ole liikaa vaatteita XD."
"Ursula on myös aivan mahtipahis, etenkin Ulla Tapanisen dubbaamana." 
"Tykkään Arielin vallattomuudesta ja veden alaisesta maailmasta."
"Under the Sea on niin ihana laulu, että sitä kuuntelee mielellään."


Lilo & Stitch

Lilo & Stitch sai kolme ääntä kommentoijilta. Kyseessä on todella kaunis, koskettava ja haikea elokuva. Ennen elokuvan näkemistä ajattelin sen olevan päätön rymistelyseikkailu, jossa ei ole juonta nimeksikään. Lilo & Stitch kuitenkin yllätti minut vakavuudellaan: elokuvassa käsitellään yksinäisyyttä ja menetystä surullisenkauniilla tavalla. Toki elokuva sisältää paljon huumoria, ja aurinkoiset Hawaiji-maisemat lievittävät teeman mahdollisesti mukanaan tuomaa masennusta. Stitch on myös ehdottomasti yksi söpöimmistä Disneyn otuksista. Omalla listallani Lilo & Stitch on sijalla 23. 

Lukijoiden kommentit: 

"Tosi koskettava elokuva orvoista sisaruksista, ja geneettisestä kokeilusta."
"Ihana tarina tytön ja avaruusolion ystävyydestä."
"Lilon ja Nanin uskottava sisarussuhde, Jumban ja Plekleyn hauskat toilailut sekä itse Elviksen musiikki tuovat myös plussaa." 
"Perhekuvaus on koskettava ja leffan tyyli on kaunis." 
"Lilo, Stitch ja Nani ovat tosi ihania hahmoja, ja heidän kanssakäymisestään syntyy muutama lämpimimmistä ja koskettavimmista kohtaamistani leffakohtauksista."
"Havaiji on muutenkin yks mun suosikki maita, ja Lilo & Stitch sarja on omia suosikkejani."


Bambi

Myös Bambi sai kolme ääntä osakseen. Minun listallani Bambi on sijalla 19. Bambi on kaunis tarina metsäkauriin kasvamisesta vasasta metsän ruhtinaaksi. Elokuvan vesiväritaustat ovat aivan upean näköisiä! Huomaa, että elokuvantekijät ovat perehtyneet yksityiskohtia myöten metsän kasvillisuuteen sekä eläinten motoriikkaan. Bambissa on ihanat laulut, ja etenkin niistä kumpuaa koko elokuvaan (ainakin minun kohdallani) todella nostalginen tunnelma. Elokuvan upeuden kruunaa siinä seikkailevat söpöt metsäneläimet. 

Lukijoiden kommentit: 

"Kaunis tarina, ihanat eläinhahmot, satumainen." 
"Pidän elokuvan synkkyydestä ja lapsenomaisesta näkökulmasta." 
"Melkein 70 vuotta vanha elokuva ja silti peittoaa monet nykyanimaatiot mennen tullen." 
"Pienenä tosin osasi olla aika pelottava ajoittain." 
"Luonnon kuvaus Bambissa on todella henkeäsalpaava, tunnelmasta nyt puhumattakaan." 
"Yksinkertainen mutta voimakas tarina auttaa luomaan melkein luontodokkarimaisen vaikutelman siihen."
"Ja kukapa ei järkyttynyt Bambin äidin kuolemasta penskana?" 


Seuraavat elokuvat ovat saaneet lukijoilta yhteensä kaksi ääntä parhaan elokuvan kyselyssä. Näiden elokuvien alle lisään vain lukijoiden kommentteja. 


Pinocchio

"Todella kaunis tarina siitä miten puunukesta tulee poika." 
"Kunniamaininta myös Pinocchiolle." 


Mulan

"Mulan on melko poikkeava Disney leffa, syynä se että kerrankin naispuolinen päähahmo ei ole pelastettava hahmo, ja että leffan pääteemana ei ole rakkaus, vaan pikemminkin rohkeus." 
"Aivan upea seikkailu, jossa yksi Disneyn parhaista päähenkilöistä ikinä." 
"Musiikki ja animaatio ovat sanoinkuvaamattoman hienoja." 
"Niin kuin mies-biisi soi päässä aina leffan nähtyäni." 
 "Kiina on yksi mun suosikki maita."


Nalle Puh 

"Kunniamaininta Nalle Puhille." 
"Sympaattinen, nostalginen ja viisaskin elokuva josta monia hyviä muistoja." 


Aristokatit

"Kissat ovat aina olleet lemppareitani." 
"Lapsuuteni suursuosikki, koska kissat on ihania, koko elokuva on tosi huvittava ja hahmot on niin ikimuistoisia." 


Viidakkokirja

"Tykkään biiseistä varsinkin Karhun elämästä ja hahmot ovat tosi kivoja." 
"Tarinan viidakkoympäristö, eläimet, hauskat jutut ja jälleen hieno musa!" 


Seuraavat elokuvat mainittiin vain kerran kommentoijien suosikiksi: 

Fantasia
Notre Damen kellonsoittaja
Pocahontas
Peter Pan
Tarzan
Frozen
Pelastuspartio Bernard ja Bianca
Bernard ja Bianca Australiassa
Prinsessa ja sammakko
Hiidenpata
Vaiana
Topi ja Tessu
101 dalmatialaista


Siinä olivat lukijoiden suosikki-klassikot. Mitkä Disneyn klassikoista olivat sitten ne kaikkein huonoimmat? Lukijoiden mielestä nämä elokuvat:


Dinosaurus

(Sai kolme ääntä lukijoilta.)

"Dinosauruskin on melkoisen kuiva kokemus, vaikka dinoista tykkäänkin." 
"Tämä taas muistuttaa ihan liikaa Maa aikojen alussa-elokuvasarjaa."
"Animaatio on visuaalisesti ihan ok, mutta kaipaan Disneylle perinteisiä epärealistisia piirteitä hahmoille." 
"Myös juoni on erittäin käytetty ja tylsä."

 
Pikku Kananen

(Sai kolme ääntä lukijoilta.)

"Pikku Kanasessa - -  häiritsee kohellus. Liikaa vauhtia ja huumoria joka ei iske missään kohtaa." 
"(Pikku Kanasessa) on jotenkin semmoinen sekava ja ajoittain jopa näsäviisas ilmapiiri, eikä (sen) kankea huumori onnistu viihdyttämään lainkaan." 
"Lukuunottamatta aina mahtavaa Kalaa, hahmot oli - - ärsyttäviä."


Aivan villit

(Sai kolme ääntä lukijoilta.)

"Syy miksi Aivan villit on inhokkini, on että se ei ees ole Disney elokuva, eli olen lapsen(a) elänyt valheessa uskoen että tää ois Disney klassikko, mutta ei DX."
"Elokuva on kuin Made in China-versio Dreamworksin Madagascarista." 
"Animaatio on kamalan näköistä, jotenkin todella muovista?"
"Hahmot ovat erittäin typeriä ja elokuva on lähinnä kohellusta ja typeriä vitsejä täynnä."


Lehmäjengi 

(Sai kaksi ääntä lukijoilta.)

"Lehmäjengissä häiritsee kohellus." 
"Lehmäjengin hahmoista on yritetty tehdä liian hauskoja ja lopputuloksena ovat epäsamaistuttavat ja rasittavaksi käyvät hahmot." 
"Lehmäjengi oli tylsä!"


Peter Pan 

(Sai kaksi ääntä lukijoilta.)

"En oo jaksanu katsoa alusta loppuun, en pienenä enkä aikuisena." 
"Tylsä ja ajoittain liian hidastempoinen tarina ja mielestäni Peter Pan on jotenkin rasittava hahmo." 
"Myös Helinä Keijun kiukuttelu ärsyttää ja Jaana (Leena?) taas on niin tylsä ja persoonaton hahmo ettei mieleen jää oikeastaan mitään."


Liisa Ihmemaassa 

(Sai kaksi ääntä lukijoilta.)

"Liisa Ihmemaassa on yliarvostettu, vaikka haluaisinkin siitä pitää. Ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa, kun katsoin sen pienenä kuumeessa. :D pärisi vähän turhan lujaa." 
"Koko Ihmemaa-konsepti hankaa vastakarvaan, koska en voi sietää sen järjettömyyttä ja sykäyksittäin ympäriinsä singahtelevaa narratiivia, eivätkä Ihmemaan karikatyyrihahmot saa minussa heräämään muita tunteita kuin tylsistymisen."



Aristokatit

(Mainittiin yhdessä kommentissa.)

"Aristokateista en jostain syystä oo tykännyt, pitäis varmaan kattoa uudelleen." 


Kaksin karkuteillä

(Mainittiin yhdessä kommentissa.)

"Kaksin karkuteillä-leffan tarinakin on minun mielestäni hieman yksinkertainen Prinsessan ja sammakon loistavaan tarinaan verrattuna." 
"Kaksin karkuteillä-leffasta tuli inhokkini lähinnä YouTuben takia. - - En tykkää siitä, että eräs parodioihin erikoistunut tubettaja - - on laittanut Tähkäpään ja Flynn Riderin lähes jokikisen parodiansa pääosaan. Ei ne nyt niin loistavia hahmoja ole!"


Frozen 

(Mainittiin yhdessä kommentissa.)

"Minä näen Frozenin jokseenkin ahdistavana elokuvana. Ahdistavampia hetkiä ovat ehdottomasti ne kaikki kohtaukset, joissa Elsa hermoilee voimiensa takia sekä koko se leffan osio, missä Annan sydän on jäätymässä." 
"Frozenin laulut ovat myös yllättävän huonoja (erityisesti se peikkolaulu), ja Hans on mielestäni epäonnistunut pahis."
 

Hiidenpata

(Mainittiin yhdessä kommentissa.) 

"Muuten kokonaisuudessan hyvä elokuva, mutta ei juurikaan lapsille sopiva liiallisen pelottavuuden takia. On kyllä onni etten saanut tästä traumoja." 


Siinä olivat lukijoiden suosikit ja inhokit Disneyn klassikoista. Hämmästyitkö jostain seikasta listalla? Vai oletko kenties täysin samaa mieltä kyselyn koosteen kanssa elokuvien laadusta? Viikonloppuna vuoroon pääsee tosiaan Pixarin klassikot. (Ja hei, jos sinulla on ihan mahtipontinen idea uudesta lukijakyselystä, niin saa ehdottaa! Joitain ideoita minulla tosin vielä on...)