22.2.2016

Frozen - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)



Pohjoista Arendellea hallitsee kuningas ja kuningatar, joilla on kaksi pientä tytärtä: Elsa ja Anna. Prinsessoista vanhempi, Elsa, on saanut synnyin lahjakseen kyvyn taikoa jäätä ja lunta. Elsa ja Anna viettävät tiiviisti aikaa yhdessä, ja nuorempi Anna on suorastaan ihastunut Elsan taitoihin. Eräänä yönä tyttöjen leikit menevät kuitenkin pahasti pieleen, kun Elsan taika osuu vahingossa Annaan. Kuningas ja kuningatar kiiruhtavat tyttöjensä kanssa peikkojen luo, jossa Peikkopappa parantaa Annan poistamalla tytöstä taikuuden. Annan kokonaisvaltaisen paranemisen takia tytöltä poistetaan myös kaikki muistot taioista, joten Anna ei muista enää Elsan voimia. Peikkopappa kehottaa Elsaa myös opettelemaan hallitsemaan voimiaan, sillä niissä piilee kauneuden ohella myös suuri vaara. Kuningas ja kuningatar päättävät, että parasta on, jos Elsan voimat salataan koko valtakunnalta. Niin Elsa lukittuu omaan huoneeseensa, jossa hän kasvaa isoksi peläten omia voimiaan. Anna kasvaa ymmärtämättä sitä, miksi ennen leikeissä mukana ollut Elsa ei enää halua nähdäkään siskoaan. Näin kuluu monta vuotta, kunnes kuningas ja kuningatar lähtevät laivalla merimatkalle toiseen valtakuntaan. Laivamatkalla puhkeaa raju myrsky, ja laiva uppoaa vieden Arendellen kuninkaan ja kuningattaren mennessään. Arendellessa koittaa suruaika, ja kumpikin prinsessoista suree vanhempiaan omissa oloissaan. 

Kolmen vuoden kuluttua Arendellessa koittaa ilon päivä: Elsasta on tullut täysikäinen, joten hänet voidaan kruunata valtakunnan kuningattareksi! Etenkin Anna on innoissaan kruunajaisista, sillä linnan portit avataan niin monien yksinäisyydessä vietettyjen vuosien jälkeen. Elsa taasen on kauhistunut, sillä hän pelkää paljastavansa salatut voimansa kansalle. Kaupunkiin iloissaan lähtenyt Anna sattuu törmäämään siellä Hansiin, Eteläsaarten prinssiin. Hans tekee lähtemättömän vaikutuksen Annaan, ja kruunajaisissakin he vilkuttelevat toisilleen. Elsa julistetaan Arendellen kuningattareksi, ja linnassa voi alkaa tanssiaiset hänen kunniakseen. Tanssiaisissa Hans ja Anna tapaavat taas toisensa, ja he viettävät koko illan keskenään tutustuen toisiinsa paremmin. Lopulta Hans päätyy kosimaan Annaa, ja prinsessa vastaa prinssille myöntävästi. Pari lähtee kertomaan Elsalle ilouutistaan, mutta Elsa suhtautuu kosintaan kieltävällä tavalla: eihän toiseen voi tutustua kunnolla yhden päivän aikana! Elsa ja Anna riitelevät keskenään asiasta, ja mukaan riitaan otetaan kaikki vanhat kaunat. Lopulta Elsa hermostuu Annaan, ja tulee suutuspäissään huitaisseensa kädellä juhlasalin lattiaan valtavat jääkimpaleet. Juhlakansa, Anna mukaan lukien, säikähtää, ja Wesseltonin herttua jopa kutsuu Elsaa hirviöksi! Elsa kauhistuu ja juoksee pois kaupungista vuorten yksinäisyyteen. Samalla hän tulee jäädyttäneeksi koko Arendellen tuimaan talveen. 

Anna päättää lähteä sisarensa perään, sillä uskoo voivansa houkutella Elsan sulattamaan Arendellen. Poissaoloajakseen Anna määrää Hansin Arendellen väliaikaiseksi hallitsijaksi. Anna ratsastaa Elsan jalanjäljissä pitkin lumista metsää, kunnes tippuu hevosen selästä alas. Hevonen säikähtää puusta tippuvaa lunta, ja ravaa takaisin kaupunkiin. Näin metsään eksynyt Anna ajautuu samooja Tammisen kauppa-asemalle (ja saunalle!), jossa hän tapaa salaperäisen miehen, Kristoffin. Ostettuaan talvivaatteet Anna lahjoo Kristoffin ja hänen poro-ystävänsä Svenin oppaakseen kohti Pohjoisvuorta, josta jäätävin viima tulee, ja jossa Elsan täytyy siis olla. Matka alkaa, ja matkan aikana heidän kimppuunsa hyökkää susilauma, jonka seurauksena Kristoffin reki tuhoutuu. Matkalla he kohtaavat myös kesästä haaveilevan lumiukko Olafin, jonka Elsa on luonut. Olaf liittyy seurueen matkaan. Lopulta he pääsevät Pohjoisvuorelle, jonka rinteelle Elsa on pystyttänyt upean jääpalatsin! 

Anna menee palatsin sisään maanittelemaan Elsaa mukaansa kotiin ja pyytää häntä sulattamaan Arendellen. Elsa ei ole tietoinen Arendellen jäätymisestä, eikä hän tiedä, miten voisi valtakunnan sulattaa. Hetkeksi kuningattaresta pois kadonnut pelko palaa takaisin, ja ahdistuneisuudessaan Elsan taika osuu taas Annaan; tällä kertaa sydämeen. Elsan luoma jäähirviö, Vaahtokarkki, heittää Annan, Kristoffin ja Olafin ulos linnasta. Annan vointi huononee, ja hänen hiuksensa muuttuvat taian vaikutuksesta valkoisiksi. Kristoff päättää lähteä viemään Annan peikkojen luo, sillä Peikkopappa osaa varmasti parantaa Annan! Kristoffin perhe, peikot, riemastuvat Annan tulosta, ja yrittävät saada Kristoffin ja Annan yhteen. Vihkimisyritys kuitenkin epäonnistuu Annan olon huonotessa entisestään. Peikkopappa saapuu paikalle ja kertoo, ettei jäistä sydäntä voi noin vain parantaa. Sydämen paranemiseen tarvitaan tosirakkauden teko. Annalle tulee mieleen tosirakkauden suudelma ja hänen kihlattunsa Hans! Niin Kristoff lähtee kiitämään kohti kaupunkia Svenin kyydissä Anna sylissään, jotta Hans pääsee parantamaan Annan suudelman avulla. 

Sillä aikaa Hans on koonnut etsintäpartion Annaa etsimään, ja partio löytää Elsan jäälinnan, ja taistelun jälkeen vangitsee Elsan. Elsa on viety Arendellen linnan tyrmään, sillä hänen katsotaan olevan liian vaarallinen vapaana olevaksi. Anna saapuu linnaan Kristoffin tuomana, ja hänet kiikutetaan saman tien Hansin puheille. Anna selittää tilanteen, ja pyytää Hansia suutelemaan häntä. Tällöin Hans paljastaa kuitenkin todellisen itsensä: hän on vain huijannut rakastavansa Annaa, sillä janoaa itselleen valtaa ja kuninkuutta. Hans jättää Annan yksin jäätymään huoneeseen, ja lähtee itse tappamaan Elsaa, jonka sanoo murhanneen Annan. Elsa on kuitenkin päässyt irti kahleistaan ja paennut jäälle aiheuttamaansa lumimyrskyyn. Hans lähtee Elsan perään. Samaan aikaan Olaf tulee vapauttamaan Annan, ja he näkevät Kristoffin, joka on palaamassa Annan luokse kaupunkiin. Olaf kertoo Kristoffin rakastavan Annaa, ja niin Anna lähtee Olafin avustuksella pyrkimään kohti Kristoffia, sillä mies varmasti sulattaa hänen sydämensä. Niin Kristoff ja Annakin päätyvät jäälle. 

Hans tavoittaa Elsan, ja huijaa tätä, että Anna on kuollut Elsan takia. Elsa romahtaa itkemään siskonsa takia, ja samalla lumimyrsky laantuu. Hans vetäisee miekan tupesta ja nostaa sen valmiina iskuun murhatakseen kuningattaren. Miekan ja Elsan väliin ehtii juuri ja juuri Anna, joka jäätyy umpijäähän juuri ennen iskua hajottaen miekan. Elsa nostaa katseensa ja huomaa edessään jäätyneen siskonsa. Elsan itkiessä jäätyneen Annan kaulassa Anna alkaa pikkuhiljaa sulaa. Anna uhrasi oman henkensä siskonsa vuoksi, ja se jos mikä on tosirakkauden teko! Niin rakkaus sulattaa Annan, ja siskokset pääsevät syleilemään toisiaan. Elsa tajuaa, että rakkaus voi sulattaa Arendellenkin, ja niin siskokset pääsevät pian nauttimaan lämpimästä kesäpäivästä. Niin kaikki päättyy onnellisesti. Hans saa ansionsa mukaan, kun hänet lähetetään takaisin Eteläsaarille. Wesseltonin herttuan kanssa puretaan kaikki kauppasopimukset. Kristoff saa uuden reen sekä myös rakastamansa naisen, Annan. Olaf saa kokea kesän sulamatta Elsan taikoman henkilökohtaisen lumipyryn ansiosta. Elsasta tulee koko kansan rakastama kuningatar, ja hänet hyväksytään vihdoin sellaisena kuin hän on, taikoineen päivineen. Tietenkin myös Anna ja Elsa löytävät taas toisensa ja sisarrakkauden voiman. 

Frozen perustuu H.C. Andersenin vuonna 1845 kirjoittamaan satuun Lumikuningatar, joskin elokuvalla ja sadulla ei ole keskenään paljoa yhteneväisyyksiä. Andersenin satu kertoo kahdesta lapsesta, Gerdasta ja Kaista, jotka ovat ystäviä keskenään. Kain sydämeen ja silmiin joutuu tihulaisten kuninkaan peilin sirpaleita, jotka tekevät Kaista ilkeän, eikä hän enää välitä ystävästään Gerdasta. Seuraavana talvena Kai näkee Lumikuningattaren, joka lumoaa Kain lähtemään mukaansa. Gerda lähtee etsimään ystäväänsä, ja monien, monien mutkien kautta (Lumikuningatar on mielestäni yksi Andersenin pisimmistä saduista…) päätyy Lumikuningattaren linnaan. Linnasta Gerda löytää Kain ja itkee kyyneleitä, jotka sulattavat peilin sirpaleet pois Kaista. Niin Kai ja Gerda palaavat kotiinsa, jonne pääsevät aikuisiksi kasvettuaan. Frozenissa ystävykset ovatkin siskoksia, ja toisesta heistä tulee ”lumikuningatar”. Sadun lailla elokuvassakin toisen siskoksen sydämeen menee taikaa, joka on muuttaa hahmosta tyystin erilaisen. Tähän yhteneväisyydet elokuvan ja sadun välillä loppuvatkin. 

H. C. Andersenin Lumikuningattaresta alettiin tehdä Disney-sovitusta jo 1990-luvun lopulla. Projekti hylättiin kuitenkin vuonna 2002, kun elokuvan suunnittelussa mukana ollut Glen Keane lähti projektista ja siirtyi Kaksin karkuteillä -elokuvan pariin. Lumikuningatar-satu nostettiin suunnittelupöydälle uudelleen vuonna 2008, ja projektin työnimeksi laitettiin ”Anna ja Lumikuningatar”. Elokuvasta suunniteltiin tuolloin perinteisesti animoitua, ja juoni oli vielä hyvin samanlainen Andersenin sadun kanssa. Tarinaa ei kuitenkaan saatu toimimaan. Lopulta vuonna 2011 elokuvan nimeksi vaihtui Frozen, ja se päätettiin tehdä tietokoneanimaatioksi. Tällöin myös lumikuningattaren hahmo muutettiin Annan siskoksi, ja juonellisista vaikeuksista päästiin yli. Alun perin tosin Elsa oli ilkeä, ja hän olisi kidnapannut Annan tämän häistä. Tämän jälkeen Elsa olisi yrittänyt jäädyttää Annan sydämen, ja olisi lähettänyt kaupunkiin lumiukkojen armeijan tuhojaan tekemään. Lopulta Frozen valmistui nykyiseen muotoonsa, ja ensi-iltansa elokuva sai vuonna 2013. Näin ollen Frozenista tuli Suomessa Disneyn klassikko numero 52, ja Yhdysvalloissa klassikko numero 53. (Lue tästä, mistä eroavaisuus johtuu.) Frozen oli todellinen lippukassamenestys, ja siitä on tullut Disneyn studioiden kaikkien aikojen eniten tuottanein animaatioelokuva. Vuonna 2014 Frozen voitti kaksi Oscar-palkintoa: pystin parhaasta animaatioelokuvasta sekä toisen parhaasta laulusta Let It Go

Frozenin menestys jatkuu yhä, eikä sille näytä olevan loppua, vaikka elokuvan ensi-illasta on jo yli kaksi vuotta. Kauppojen hyllyt ovat täynnä Frozen-muroja ja -shampoita, ja päiväkotien pihoilla lauletaan Let It Go:ta joko suomeksi tai huonolla englannilla. Mistä tämä elokuvahypetys sitten johtuu? MTV3:n uutisten haastattelussa (Disney On Ice:a koskien) eräs lapsi vastasi, että hän pitää Frozenista niin paljon, koska Elsalla on taikavoimia. Elsan taikavoimat eivät kuitenkaan pelkästään selitä elokuvan suosiota näin aikuisen näkökulmasta, sillä myös Kaksin karkuteillä -elokuvan päähenkilöllä, Tähkäpäällä, on taikavoimia, eikä Kaksin karkuteillä ole ollenkaan niin suosittu kuin Frozen. Frozenin ohjaaja, Chris Buck, kertoo suosiosta näin (vapaasti suomennettuna): ”Emme osanneet arvata (elokuvan saamaa suosiota)! Elokuvassa on hahmoja, joihin ihmiset samaistuvat ja laulut ovat vahvoja ja helposti muistettavia. Meillä on myös viallisia hahmoja - - me teimme tarkoituksella kaksi epätäydellistä prinsessaa.” Ohjaajan mainitsemat asiat ovat varmasti vaikuttaneet elokuvan suosioon, kuin myös se, että Frozen on yllätyksellinen elokuva, ja se erottuu juonellisesti monista muista animaatioista. Elokuva kertoo sisarussuhteesta, ja pienet lapset, jotka ovat erityisesti alkaneet elokuvaa fanittamaan, samaistuvat paremmin sisarussuhteista kertovaan elokuvaan kuin perinteiseen rakkauskertomukseen. Sisarukset ovat yleensä lasten elämää lähempänä kuin rakastuminen. Oma osansa suosion suuruudella on varmasti myös oheismateriaalilla. Jos kauppojen hyllyillä ei olisi kaikkia Anna ja Elsa -nukkeja ja prinsessojen lettikirjoja, olisi elokuvan suosio jo varmasti laantunut. 


Frozenin animaatio on suoraan sanottuna aivan upeaa! Näin talven rakastajana jaksan hämmästellä, miten upeasti elokuvan lumi on toteutettu: siitä on tehty todella aidonnäköistä! Olen muutenkin tyytyväinen siihen, että Disney on tehnyt talvimaisemiin sijoittuvan elokuvan, sillä niitä ei ole montaa Disney-klassikkojen listalla. Meillä on kuitenkin olemassa neljä vuodenaikaa, ja minusta on mukava nähdä elokuvia niihin kaikkiin sijoitettuina. Inspiraatiota Frozenin maisemiin haettiin Norjasta, jossa tekijät kävivät kolme kertaa tutkimassa lumen käyttäytymistä, valon käyttäytymistä lumella ja jäässä sekä vuoria, vuonoja ja arkkitehtuuria. Esimerkkiä on otettu myös saamelaisten kulttuurista. Disneyn studiolle tuotiin myös elävä poro, jonka liikkeistä haettiin mallia Sveniä varten. Lunta varten taas luotiin uusi tietokoneohjelma, Matterhorn, jolla lumesta luotiin mahdollisimman oikeannäköistä. Tietokoneanimaation ohella elokuvassa on käytetty kaksiulotteista animaatiota mm. lumiveistoksissa ja jäätyneissä suihkulähteissä. Frozenin visuaalinen puoli on kaiken kaikkiaan upea, ja ihmisten vaatteista ja hiuksista näkyy, miten paljon animaatio on kehittynyt Kaksin karkuteillä -elokuvankin jälkeen! 

Frozenin hahmokavalkadi on suurehko, mutta silti useimpiin hahmoista tehdään pintaa syvempi kurkistus. Hahmoihin paneudutaan ja ne tulevat katsojille tutuiksi. Ainoa hahmo, johon olen ollut pettynyt, on poro Sven. Svenistä on tehty minun mielestäni aivan liikaa Kaksin karkuteillä -elokuvan Maximuksen näköinen ja oloinen. Maximus riemastutti elokuvassaan olemalla hevonen, joka käyttäytyy kuin koira. Sama vitsi ei riemastuta kahta kertaa: Svenkin käyttäytyy Frozenissa monessa kohtauksessa yhtä innostuneesti ja kieli läähättäen kuin koira. Ulkonäöllisestikin Sven muistuttaa paljon Maximusta; Svenille on vain lisätty sarvet päähän. Onhan Svenissä ja Maximuksessa eroavaisuuksiakin, esimerkiksi Maximus on paljon aggressiivisempi kuin Sven. Silti samankaltaisuuksia on minusta liikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö pitäisi Svenistä! Svenin ja Kristoffin suhde on mielestäni ihana, ja minusta on todella suloista, kun Sven vastailee Kristoffin puheeseen, toki Kristoffin omalla äänellä. 

Frozenin päähenkilöt ovat siskokset Anna ja Elsa. Elsa on siskoksista vanhempi, ja hänet kruunataan elokuvan alussa Arendellen kuningattareksi. Elsa on syntymästään asti hallinnut voimia, joiden avulla hän pystyy hallitsemaan jäätä ja lunta. Elsan vanhemmat ovat neuvoneet tytärtään salaamaan ja hillitsemään voimansa siitä asti, kun Elsan taika osui lapsena vahingossa Annaan. Elsa onkin kasvanut voimiaan peläten ja sulkeutuneena omaan huoneeseensa. Vanhempiensa kuoltua Elsalla ei ole enää ketään, kuka tietäisi hänen voimistaan, ja hänen täytyy käsitellä surunsa aivan yksin. Elsasta tulee kenties entistäkin sulkeutuneempi ja ahdistuneempi, ja jotkut ovat nähneetkin Elsan käytöksessä masentuneisuuden oireita. Elsa ei myös todellakaan ole mikään juhlien tunnelman kohottaja, vaan hän olisi mieluiten varjoissa muiden huomaamattomissa. Harmillista hänen luonteeseensa nähden on se, että kuningattarena hänen pitää edustaa kansaansa ja olla esiintymiskykyinen. Elokuvan alkupuolella Elsa karkaa vastuutaan ja muita ihmisiä Pohjoisvuorelle, jossa hän viimein vapauttaa voimansa ja pääsee olemaan oma itsensä vailla salailua ja ahdistusta. Opimme kuitenkin, ettei peloista, murheesta ja masennuksesta pääse eroon yksinään, vaikka miten vapautuneen oloinen Elsa olisikin laulun Taakse jää kohdalla. Ahdistuksesta toipumiseen tarvitsee aina apua muilta. Jotkut katsojat ovat nähneet Elsan homoseksuaalina, ja laulun Taakse jää hänen kaapista ulos tulemisenaan. Itse en ole koskaan ajatellut laulun tarkoittavan sitä, mutta en kyseistä tulkintaa paheksukaan. Laulun vaikuttavuuden, elokuvan juonen ja Elsan hahmonkehityksen kannalta ei ole mitään väliä, mikä on Elsan seksuaalinen suuntautuminen, enkä ymmärrä asiasta noussutta haloota. Elsan sisko, Anna, on luonteeltaan aivan erilainen Elsan kanssa. Anna on sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja elämän pienistä hetkistä iloitseva nuori nainen. Välillä tuntuu, ettei Annan puhetulvaa saa loppumaan millään! Anna luottaa kaikkiin tapaamiinsa ihmisiin, eikä voi kuvitella kenestäkään mitään pahaa. Hän hassuttelee ja kaipaa ulos linnasta, jonka ovet ovat olleet suljettu hänen lapsuudestaan asti. Anna myös kaipaa kovasti rakkautta elämäänsä. Hän ei voi ymmärtää, miksi Elsa on sulkenut hänet ulkopuolelle elämästään, vaikka he lapsina olivat niin hyviä kavereita keskenään. Anna ei muista Elsan taikavoimista mitään, ja niiden paljastuessa Anna on yhtä hämmästynyt kuin muutkin Arendellelaiset. 

Hans on Eteläsaarilta kotoisin oleva prinssi, joka on saapunut Arendelleen juhlimaan Elsan kruunajaisia. Hans ja Anna ihastuvat toisiinsa oikopäätä, ja Hans vaikuttaa samanlaiselta höpsöttelevältä ja spontaanilta ihmiseltä kuin Anna. Hans on Annan ensirakkaus, ja tämän luotettavan ja välittävän miehen voi jättää huoletta kuningaskunnan johtoon Annan lähtiessä etsimään Elsaa. Etsintäreissullaan Anna törmää Kristoffiin, joka on erämies ja ammatiltaan jäänmyyjä. Kristoff on Elsan lailla muista ihmisistä eristäytynyt sielu, mikä ei ole ihme, sillä miehen ovat kasvattaneet peikot. Kristoff on lojaali, ymmärtäväinen ja sympaattinen mies, joka laittaa muiden tarpeet omiensa edelle. Peikot kuvailevat häntä myös oudoksi, länkisääreksi, kompostilta haisevaksi, nukkatukkaiseksi mutta myös hauskaksi ja herttaiseksi. Kristoffin paras ystävä on Sven-poro, joka tietää aina, mitä Kristoff tarvitsee. Svenin kanssa Kristoff voi hassutella, ja Kristoff onkin sitä mieltä, että poro voittaa aina ihmisen. Anna ja Kristoff törmäävät Elsan etsintäretkellä myös Olafiin, eläväksi taiottuun lumiukkoon. Anna tunnistaa Olafin lapsuudestaan, sillä hän ja Elsa rakensivat pienenä juuri samanlaisia lumiukkoja. Olaf tuo elokuvaan hauskuutta, ja hänen veikeä naurunsa ei voi olla saamatta katsojien suupieliä nousemaan ylöspäin. Hauskuuden lisäksi Olafilla on myös totisempi puoli, ja hän välittää aidosti ympärillään olevista ihmisistä – ja poroista. 

Frozenin laulut on säveltänyt aviopari Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez, jotka sävelsivät laulut myös Nalle Puhin elokuvaan. Taustamusiikin elokuvaan on säveltänyt Christophe Beck. Anderson-Lopez, Lopez ja Beck työskentelivät kuitenkin kolmestaan, jotta elokuvan musiikista tulisi ehjä kokonaisuus. Frozenin aloittaa kuitenkin Frode Fjellheimin säveltämä saamelaisjoiku Eatnemen Vuelie. Tämä a cappella -kappale on aivan ihana, ja liikutuin kyyneliin laulun ensimmäistä kertaa kuullessani. Heti Vuelien loputtua elokuvassa alkaa laulu Jääsydän, jonka jäänhakkaajat laulavat. Laulun sanoista voi kuulla myös ennustuksen siitä, mitä koko elokuvassa tulee tapahtumaan. Kolmas kappale on Lumiukko tehtäisiinkös?, jota Anna laulaa omaan huoneeseensa sulkeutuneelle Elsalle yrittäen saaden hänet mukaansa leikkimään. Neljäs kappale on Ensi kertaa ikuisuuteen, joka soi Elsan kruunajaispäivän aamuna. Kappaleessa Anna ja Elsa laulavat vuorotellen omista toiveistaan ja peloistaan. Sama kappale uusin sanoin kuullaan vielä myöhemmin elokuvassa Annan saapuessa Elsan jäälinnaan. Lauluun on tehty kaksi eri ääntä, Annalle ja Elsalle, ja välillä siskokset laulavat päällekkäin omia tunteitaan auki luoden mielenkiintoisen harmonian. Viides kappale on Ovi nyt auki on, rakkauslaulu, jonka Anna ja Hans laulavat keskenään. Kuudes kappale on Elsan voimalaulu Taakse jää, jonka aikana Elsa päästää voimansa vapaaksi ja luo itselleen mahtavan jäälinnan. Kappale on todella mahtipontinen ja upea, eikä ole ihmekään, että se voitti parhaan laulun Oscar-pystin. Seitsemäs lyhyt ja hauska kappale on Kristoffin ja Svenin laulama Poro ain ihmisen voittaa. Sen jälkeen pääsemme kuulemaan Olafin haaveita kesästä laulun On kesä tahtiin. Viimeinen laulu elokuvassa on Vinksinvonksin-peikkolaulu, jonka peikot (yllätys yllätys) laulavat. Laulussa on minusta aivan ihanat sanat, ja muutenkin laulu on mielestäni ihanan positiivinen ja onnistunut. Elokuvan lopputekstien aikana soi vielä Demi Lovaton pop-versio Let It Go:sta. Frozeniin sävellettiin lisäksi useita muita kappaleita, mutta ne eivät syystä tai toisesta päätyneet lopulliseen elokuvaan. Poistettujen laulujen joukossa on mm. kappaleet Life’s Too Short, We Know Better ja You’re You

Frozenia katsoessaan katsoja pääsee kokemaan koko tunteiden skaalan, niin taitavasti elokuva on tehty. Kuten olen jo edellä sanonut, ensimmäistä kertaa Frozenin nähdessäni aloin itkeä jo Vuelien soidessa ja lumihiutaleiden leijuessa hitaasti valkokankaan läpi. Lumihiutaleiden leijailu ei ehkä herkistä kaikkia, mutta elokuvan alussa on toinen kohtaus, jossa katsoja tuntee ainakin pienen sykäyksen sydämessään. Annan ja Elsan vanhempien kuolema on tehty todella dramaattiseksi musiikkia ja visuaalisuutta myöten: yhdellä hetkellä laiva seilaa myrskyssä, ja yhden ison aallon jälkeen se on kadonnut. Tämä tyttö ei ainakaan voi estää silmänurkkien kostumista. Surun vastapainoksi elokuva sisältää paljon naurattavia kohtauksia ja huvittavia elementtejä. Jo aikaisemmin mainitsemani Svenin ja Kristoffin ”vuoropuhelu” on tosi veikeä keksintö. Muistan myös Frozenia ensimmäistä kertaa katsoessani nauraneeni vedet silmissä Kristoffin reen kohtaloa susien hyökkäyksen jälkeen. Kristoffin esittelemät peikot ja Vinksinvonksin-peikkolaulun aikaiset tapahtumat saavat myös hymyn huulilleni. Elokuvan alussa tapahtuu myös hauskoja juttuja, kuten Wesseltonin herttuan ja Annan tanssi Elsan kruunajaisissa. Annan ja Hansin ensitapaaminen veneessä on myös veikeää seurattavaa, vaikka toisaalta minua alkaa aina myös nolottaa kaimani puolesta. Olaf on kanssa varsinainen hauskuuttaja-kaveri, mutta hänen vitsinsä eivät näköjään iske minuun niin lujaa kuin muut elokuvan vitsit. (HUOM! Loppu kappaleesta sisältää juonipaljastuksia!) Elokuvan lopulla katsoja pääsee taas avaamaan kyynelkanavansa, kun Kristoff vie Annan Arendellen linnan portille. Näiden kahden henkilöhahmon välinen kemia on ilmiselvää ja heidän eronsa sydäntä riipaisevaa. Itkeä saa myös kohdassa, jossa Annan sydän jäätyy. Kohtauksesta on tehty todella vaikuttava ja pysäyttävä poistamalla kaikki äänet ja musiikki parin sekunnin ajaksi. Voisinpas tässä vielä mainita, että on todella virkistävää, kuinka Frozeniin on otettu erilainen tosirakkauden teko kuin ainainen prinssin suudelma. Frozenissa kyse on sisarrakkaudesta, ja Anna pelastaa itse itsensä uhraamalla itsensä Elsan puolesta. Juuri tällaista yllätyksellisyyttä kaipaan Disney-elokuvilta! 

Monissa Disney-klassikoissa on viittauksia edellisiin tai tuleviin Disney-elokuviin, ja näitä piilotettuja, yleensä visuaalisia viitteitä kutsutaan ”Easter eggseiksi”, eli pääsiäismuniksi. Frozenistakin löytyy jonkin verran näitä piilotettuja viittauksia. Elokuvasta löytyy esimerkiksi parikin piilotettua Mikki Hiirtä mm. Samooja Tammisen kauppa-asemalta (ja saunasta!) sekä kuninkaan linnan kirjahyllystä (kohdassa, jossa pikku-Anna ihmettelee kelloa lattialla maaten). Elsan kruunajaispäivänä linnaan marssii suuri joukko ihmisiä, ja vieraiden joukossa ovat Kaksin karkuteillä -elokuvan päähenkilöt Tähkäpää ja Flynn. Kruunajaisissa tarjolla oleva suklaa taas muistuttaa erehdyttävästi Räyhä-Ralfin Sokerihuuma-pelissä olevaa suklaata. Olafin laulaessa taasen laulua On kesä hän tanssii hetken aikaa lokkien kanssa huvimajassa. Tanssi on hyvin samantyylinen kuin Maija Poppasessa Bertin tanssi pingviinien kanssa. 

Frozen on laadukas ja nautittava elokuva. Tietokoneanimaatio on yhä parempaa (kuin vaikka Kaksin karkuteillä -elokuvassa) ja upeaa katseltavaa. Hahmoihin ollaan paneuduttu, ja kaikkiin hahmoihin voi samaistua tavalla tai toisella. Juoni on tiukasti otteessaan pitävä, eikä tapahtumat ole ennalta-arvattavia. Pidän siitä, kuinka elokuvan lopussa paljastuu juonellisesti monta yllätystä, vaikka yhtä yllätystä voisi sanoa oikeastaan järkytykseksi… Mutta pidän siitä tunteesta, kun elokuva pääsee yllättämään katsojan. Frozenia katsoessaan katsoja saa itkeä surusta, itkeä ilosta ja nauraa roitonaan. Elokuvan musiikki ja laulut ovat myös aivan ihania! Olen pitänyt Frozenia aina hyvänä elokuvana, mutta elokuvaa arvostellessani yllätyin hieman siitä, kuinka hyvät arvosanat elokuvalla annoinkaan! Olin aina ajatellut, että Frozen olisi klassikkolistallani parhaiden 20 elokuvan joukossa, mutta Frozenpa hyppäsi mukaan 10 parhaan joukkoon! Voin kai siis sanoa, että odotan innolla muiden Frozen-fanien ohella elokuvan jatko-osaa, joka valmistuu joskus hämärässä tulevaisuudessa. Frozenille on tosin jo tehty jatkoa lyhytelokuvan Frozen Fever -merkeissä vuonna 2015, ja lisää jatkoa Annan ja Elsan tarina tulee saamaan vuonna 2017 Frozen-jouluspesiaalin muodossa. Frozen-huumalle ei siis vielä näytä olevan loppua! 

”Kylmä mutta vähäluminen.”
- Samooja Tamminen


21.2.2016

Ken on maassa komein? 14.

On koittanut vihdoin se hetki, kun Ken on maassa komein? -kilpailun voittaja selviää. Teknisten ongelmien vuoksi voittajan julistus piti siirtää eiliseltä tälle päivälle. Lokakuun alusta alkanut kilpailu on kestänyt yhteensä noin 20 viikkoa. Mukana on ollut 14 kilpailijaa, jotka ovat yksi kerrallaan karsiutuneet kisasta pois. Jäljellä on enää kaksi parasta: Tarzan ja Aladdin. Toinen heistä voittaa koko kisan pääpotin. Voittajasta tulee ihka ensimmäinen miesvoittaja kilpailun historiassa! Molemmat kilpailijat ovat pukeutuneet juhla-asuihin jännittävän finaalin kunniaksi. (Emme siis näe heistä tällä kertaa paljasta pintaa, ah ja voih!) Katsokaamme, missä tunnelmissa finaalikaksikkomme on!


"No onhan tämä kovin jännittävää! Olisi aivan upeaa, jos selviytyisin voittajaksi! Voisimme edustaa Janen kanssa yhdessä pitkin maailmaa, eikä kummankaan tarvitsisi olla enää pitkiä aikoja erossa toisesta! Aladdin on kuitenkin varteenotettava kilpailija, ja luulen, että äänestys meni tiukille!" 


"Minulla on melko luottavainen olo itseeni. Olen tehnyt parhaani, ja sen pitäisi riittää kilpailun voittamiseen. Olen voittanut myös eniten parhaan kuvan -titteleitä, joten olo on varma. Mutta eihän näistä kisoista koskaan tiedä, ja äänestäjät voivat muuttaa mieltään viime hetkellä. Jos Tarzan voittaa, niin iloitsen toki hänen puolestaan. Mutta päästäkää meidät jo jännityksestä, kertokaa voittaja!" 

Voi kun se olisikin niin helppoa. Mutta pelkkä voittajan pikainen julistus olisi tylsää, vai mitä? Niinpä pitkitämme vielä jännitystä, ja kerromme, mitä kilpailun voittaja saa palkinnokseen! Ensinnäkin kilpailun voittaja saa hyvän mielen itselleen. Toiseksi voittaja saa mainetta ja kunniaa. Kolmanneksi voittaja pääsee Ken on maassa kaunehin? -kilpailun voittajien joukkoon. Tittelin tulee luovuttamaan viime vuoden voittaja Nala. Neljänneksi voittajan kuva ilmestyy blogin reunaan komeilemaan piakkoin. Ja viimeiseksi voittaja saa taikapeililtä kysyessään "ken on maassa komein?" vastaukseksi "sinä olet!" Ah, kyllä näistä palkinnoista on kannattanutkin kilpailla! 

Mutta nyt on tullut aika. On aika julistaa Ken on maassa kaunehin? -kilpailun viidennen kauden voittaja! 

Jännitys tiivistyy 

Rummut lähtevät pärisemään. 

Tuomari saa puhelimeensa tekstiviestin, jossa ilmoitetaan voittaja. 

Jännitys tiivistyy. 

Aladdin hikoilee. 

Tuomari klikkaa viestin auki. 

Jännitys tiivistyy. 

Rummut pärisevät. 

Tarzan aukoo ja sulkee hermostuneena nyrkkejään. 

Jännitys tiivistyy. 

Tuomari lukee tekstiviestin. 

Ja voittaja on... 

.... 

.... 

Rummut pärisevät niin raivokkaasti, että rumpukalvot uhkaavat mennä rikki.

....

....

Tarzan ja Aladdin huokaisevat ja ajattelevat, että loppuisi jo tämä jännityksen luominen. 

....

....

Tuomari huikkaa, että toinen miehistä sai selvästi enemmän ääniä toiseen verrattuna.

....

....

Jännitys alkaa olla jo loppuhuipentumassaan...

....

....

... ALADDIN!!!!!!!!


Miltä nyt tuntuu, Aladdin? "Jee!!!! Minulla oli aavistus tästä, mutta kyllä tämä tuntuu upealta! Kaikkien kisaviikkojen uhraaminen ei ollut turhaa, ja se kannatti! Olen maailman komein! Huhhuh, kylläpäs se tuntuu kummalliselta sanoa! Haha! Iso kiitos kaikille äänestäjille, en olisi tässä ilman teitä! Ja iso kiitos kaikille kanssakilpailijoilleni, te teitte tästä kisasta upean. Nyt on aika juhlia! Kiitos!" 

Kiitos itsellesi, Aladdin, kun olit komistuttamassa kilpailuamme! Näihin tunnelmiin päättyi vuoden 2016 Ken on maassa komein? -kilpailu. Pääsemme kuitenkin vielä hyppäämään kerran näiden komeiden miesten kyytiin, kun tapaamme heidät kysyäksemme, mitä heille kuuluu näin kilpailun jälkeen. Nyt kuitenkin juhlimme Aladdinia, ja toivotamme kaikille lukijoille kivaa sunnuntaita!

8.2.2016

Ken on maassa komein? 13.

Jännittävimmät hetket alkavat olla käsillä, kun Ken on maassa komein? -kilpailun finaali pärähtää käyntiin! Ennen finaalikaksikon esittelyä meidän pitää kuitenkin selvittää, kuka tuli kisassa kolmanneksi. Huonoimmat rakkauskuvat olivat katsojien mielestä Tarzanilla (joka oli plagioinut Janea) ja Philipillä. 17 äänestä kymmenen sai itselleen Philip, ja näin ollen prinssi saa kilpailussa pronssia.


Äänestäjien mielestä Philipin kuva oli liian kolkko ja tylsä, ja hänen koko kisan aikana ottamiaan kuvia pidettiin huonompina Aladdinin ja Tarzanin kuviin verrattuna. Miltä nyt tuntuu, Philip? "Äh, harmittaa! Melkein pääsin finaaliin, mutta en ihan! Tietysti se harmittaisi jokaista tähän saakka yltäjää! Noh, pääsinpähän kuitenkin pitkälle, eikä kolmas sija ole häpeä. Ainakin pääsen nyt kotiin Auroran kanssa finaalia katsomaan!" Kiitos Philip, että osallistuit kisaan! 

No nyt pääsemme itse finaalin pariin! Finaaliin pääsivät Aladdin ja Tarzan, joista jälkimmäisen plagioinnin useimmat äänestäjät antoivat nöyrästi anteeksi. Tällä viikolla kilpailijoita ei arvostella pelkästään yhden kuvan perusteella, vaan luomme katseen koko menneen kilpailun aikana kuvattuun kuvasaldoon. Tietysti olemme ottaneet miehistä myös uudet kuvat, joiden aiheen he ovat itse saaneet valita. Lisäksi teetätimme kilpailijoistamme videot. Kaikki kolme eri kohtaa, kuvasaldo, oma valintainen kuva ja video tulisi siis ottaa huomioon äänestyksessä! Eiköhän katsota, mitä tarjottavaa miehiltä meille löytyy!


Aladdinin kuvasaldo on juuri miehen itsensä näköinen. Mukana on paljon lähikuvia, paljon hymyä ja monissa kuvissa Aladdinilla on pilke silmäkulmassa. Aladdinilla on ihanan monipuoliset kasvot, jotka eläytyvät ilmeikkäästi kaikkiin miehen tunnetiloihin. Parhaat Aladdinin kuvat kisan aikana ovat lähikuva, taistelukuva sekä hassuttelukuva, joista kaikista hän voitti parhaan kuvan palkinnon. Huonoimmat kuvat ovat olleet harrastuskuva, luontokuva ja eläinkuva. Kaiken kaikkiaan Aladdinin kuvasaldo näyttää mukavan monipuoliselta ja onnistuneelta.


Aladdin päätti ottaa finaaliin itsestään uuden lähikuvan. Kenties ensimmäinen lähikuva onnistui miehen mielestä niin hyvin, että toinen samanlainen kruunaisi koko kilpailun. Kuva on otettu yön hämärässä, ja taustalla välkkyy kirkkaita tähtiä. Kuvassa on tunnelmallinen valaistus, ja myös Aladdin näyttäisi olevan ihan finaalitunnelmissa. Hän on haaveilevan ja onnellisen näköinen: kenties mies näkee mielessään jo kultamitalin? Aladdinin käsimerkki viittaisi siihen, että hän on maistanut jotain oikein ihanaa ruokaa, ja on italialaiseen tapaan ihailemassa makuelämystään. Toisaalta käden liike ja pään liike sivulle voisi tarkoittaa myös teinimäiseen tapaan "Et sä tiedä kelle sä puhut?"  -maneeria. Luulen kuitenkin, että Aladdinin käsimerkillä on joku ihan oma, meille avautumaton merkitys. Kuvaan Aladdinin kanssa on päässyt pieni Henki, joka muuten tekee nyt ensiesiintymisensä kilpailussa! Ampiais-henki ei tunnu sopivan kuvan muuten niin herkkään tunnelmaan... mutta se antaa kuvalle oman humoristisen ripauksensa. Kuva on siis esteettinen ja Aladdin on komea.


Videollaan Aladdin laulaa itse hyvin vetävän kipaleen. Laulussa Aladdin esittelee niin Agrabahia, kuin entistä elämäänsä rosvona. Aladdinin video on hyvin hauska ja hänen leikkisä luonteensa tulee siinä esiin. Pakko sanoa tosin pienenä moitteena, että laulun sanat ovat välillä varsin raa'at, kun Aladdinille tarjotaan esimerkiksi ruoskaa selkään, eikä videon tapahtumatkaan siitä suloisimmasta päästä ole, kun miekannielijän miekka vedetään suoraan hänen suustaan ulos. (Kyseinen kohta saa minut aina tuntemaan kurkussani "kummitussärkyä".) Eli laulu on hauska, vetävä ja Aladdinin luonteeseen sopiva, mutta tuomari olisi kaivannut hieman hellempää menoa.


Tarzanin kuvasaldo on myöskin aivan miehen itsensä näköinen. Kuvissa näkyy paljon viidakkoa, ja Tarzan sopii tuohon ympäristöön kuin nakutettu. Tarzan on Aladdinia maskuliinisempi ja hänellä on selvästi enemmän lihaksia. Paljasta pintaa onkin nähty kisan varrella oikeastaan koko ajan. Tarzanin kuvat ovat kivan monipuolisia ja todella vauhdikkaita. Parhaat kuvat Tarzanilta ovat luontokuva, kuvasarja ja suloinen eläinkuva. Huonoimmat kuvat ovat yökuva, taistelukuva ja rakkauskuva, jossa Tarzan plagioi Janen finaalikuvaa. Olemme kuitenkin antaneet hänelle anteeksi kyseisen harhapolun.


Tarzan on päättänyt näyttää meille finaalissa oman itsensä. Tarzan katsoo intensiivisesti kameraan köyryselkäisenä, apinamaisena itsenään. Taustalla näkyy mahtavaa viidakkoa, ja viidakon lehvistö tekee varjojaan myös Tarzanin aina-niin-paljaalle vartalolle. Tarzanin ilme on melko tyly. Ihan kuin hän haluaisi sanoa meille, että lopettakaa jo se plagioinnista puhuminen! Selvä, lopetamme sen. Mistäs muusta puhuisimme? Hmm... Kuva on hieno näyttäessään meille Tarzanin todellisen itsensä, kuten tuli jo sanottua. Jotain siitä jää kuitenkin puuttumaan. Tarzanin luotaantyöntävä ilme saa katsojassa aikaan väreitä, että todellako Tarzan janoaa kilpailun voittoa? Ei nimittäin näytä siltä. Höh ja pöh.


Tarzan ei valitettavasti laula itse omalla videollaan, mutta laulu on silti todella hyvä. Tarzan löysi ilmeisesti jostain harvinaista videomateriaalia lapsuudestaan (jota Kala kuulemma kuvasi), ja on lisännyt sitä videopätkäänsä. Video kertoo siitä, kuinka Tarzan kasvaa lapsesta aikuiseksi. Ehkä tämä kasvaminen kuvaa myös koko kilpailua: Tarzan on nyt valmis voittamaan kisan ja lähtemään edustamaan itseään maailmalle. Onhan kilpailukin ollut melkoinen kasvuprosessi tosissaan. Videolla näemme taas ihania maisemia Afrikasta. Video loppuu samaiseen ilmeeseen, joka Tarzanilla on ylemmässä, itse valitsemassaan finaalikuvassa. Videolla Tarzanin ilme ei kuitenkaan vaikuta ollenkaan niin tylyltä, joten ehkä tuomari ylianalysoi Tarzanin viimeisen kuvan. Video on mahtava lopetus Tarzanin kilpailulle, ja siitä saa sen kuvan, että Tarzan tahtookin voittaa kilpailun tosissaan! Ja täytyy sanoa, että itse laulu on parempi kuin Aladdinin! :)


Siinä olivat finaalikaksikkomme viimeiset kuvat ja videot, ja viimeiset mahdollisuudet tehdä meihin vaikutus! On meillä kyllä aika komea finaalikaksikko, vaikka kilpailun alussa ei olisi uskonut, että juuri nämä kaksi herraa pääsisivät näin pitkälle! (Vai olisitteko arvanneet sitä...????) Seuraavalla kerralla selviää, kummasta heistä kruunataan maan komein mies!!!! Huuuu!!!! Nyt ei siis muuta kuin äänestämään sitä kilpailijaa, joka EI teidän mielestänne ansaitse voittoa kisassa! Viime vuonna finaaliin pyydettiin lisää äänestysaikaa, ja sitä on nyt luvassa. Äänestää voi nyt melkein kahden viikon ajan, sillä voittaja selviää lauantaina 20.2.! Ei siis muuta kuin näppäimistöt viuhumaan oman suosikkinne voiton takaamiseksi!

1.2.2016

Ken on maassa komein? 12.

Ken on maassa komein? -kilpailussa alkaa olla jännittävät paikat! Tänään selviää kilpailun kärkikolmikko, joka ei liene tule yllätyksenä kenellekään äänestäjälle, sillä niin yksimielinen oli äänestysraati tällä kertaa. Yksi pudotusäänistä annettiin Aladdinille, mutta kaikki muut yksitoista ääntä menivät Flynn Riderille. Niinpä herrasmiesvarkaamme joutuu tyytymään kilpailussa sijaan neljä.


"Äääääh! Niin lähellä, mutta silti niin kaukana! En voi uskoa tätä! Miten uskolliset fanini saattoivat tehdä tämän minulle??? Ensi kerralla vastaavanlaiseen kisaan osallistuessani minun pitää käyttää hurmausilmettäni! Sillä peittoaisin kilpailijat mennen tullen! Noooh, kilpailuun osallistuminen oli mahtava kokemus. Oli ihanaa, että sain ottaa Tähkäpäänkin mukaan pariin kuvaan, niin hänkin pääsi pitkästä aikaa osalliseksi kameran etupuolella olemisesta. Onnea kisaan kavereilleni!" Kiitos, Flynn, kisaan osallistumisesta! Lohduttaaksemme Flynniä voinemme sanoa, että monet äänestäjät harmittelivat sitä, että joutuivat äänestämään häntä. 

Sitten kärkikolmikon pariin! Kuka olisi kilpailun ensimmäisinä päivinä uskonut, että kolmen parhaan joukossa ovat Tarzan, Aladdin ja Philip!!!??? Miehet ovat tehneet aikamoisen matkan tänne asti päästäkseen. Valitettavasti vain kaksi heistä voi päästä finaaliin asti. Kolmikon kuvateemana tällä viikolla on rakkaus. Haluamme nähdä herkkiä, suloisia ja rakkaudentäyteisiä kuvia miehistä heidän rakastettujensa kanssa! Saimme, mitä tilasimme... vai saimmeko?


Awwww! Mikä ihana kuva Tarzanista ja hänen vaimostaan Janesta! Parivaljakko liehuu liaaneissa pitkin viidakkoa, ja Tarzan näyttää pitävän Janea hellästi sylissään. Kuvassa on vauhtia, mutta silti se onnistuu hurmaamaan lämmöntäyteisellä tunnelmallaan. Tarzanin ja Janen katseista voi tuntea parin rakkauden toisiaan kohtaan, ja molemmat ovat todella söpöjä kuvassa! Awww!!! Loistava kuva tässä vaiheessa kilpailua!
....
....
Hetkinen! Tuomari selaili Ken on maassa kaunehin? -kilpailun arkistoa, ja mitä sieltä löytyikään? Kilpailun toisella tuotantokaudella Janen osallistuessa kisaan finaalissa on vähän liiankin samanlainen kuva Tarzanista ja Janesta liaanin kyydissä. Kuvissa on pieniä eroavaisuuksia, mutta kuva on otettu selvästi samasta tilanteestä. Onko tämä siis plagiointia!!!!???? Yrittääkö Tarzan ratsastaa Janen finaalikuvalla itsensäkin finaaliin????!?!!??? Voiko tällaista hyväksyä!!!????? Hmmm hmm.... Vastaavaa ei ole tapahtunut ennen Ken on maassa kaunehin? -kilpailun historiassa (että kilpailijalla olisi samanlainen kuva jonkun toisen kilpailijan kanssa)! Tarzanin kohtalo jätettäköön nyt äänestäjien moraalin varaan! Tarzan on tehnyt kauhean erheen, mutta voidaanko se antaa hänelle anteeksi finaalipaikan saamiseksi? Kiperä kysymys!


Philip pääsi kärkikolmikkoon koskemattomuuden avulla - tosin mistä sitä tietää, olisiko hän tässä muutenkin. Philip esittelee kuvassaan meille vaimonsa prinsessa Auroran. Kuva on hyvin kuninkaallisen ja virallisen oloinen, sillä kuninkaallinen pari poseeraa vierekkäin asetelmallisesti seisoen. Rakkaudenkipinääkin kuvaan on päässyt, sillä Philipin ja Auroran silmistä näkyy selvä välittämisen tunne. Prinssi ja prinsessa katsovat toisiaan intensiivisesti silmiin, ja hymyilevät söpösti toisilleen. Awww! Kuva on onnistunut ja hieno, mutta ehkä Philipiltä olisi kaivattu jonkinasteista parempaa heittäytymistä rakkauden pauloihin: esimerkiksi viime viikolla hän tuuletti yökuvassaan paljon rentoutuneemman näköisenä kuin mitä hän nyt seisoo tässä kuvassa. Otos ei ole kuitenkaan epäonnistunut, ehkä vain liian virallinen.


Flynnin ohella Aladdin joutui viime viikolla pudotusuhan alle. Miehellä oli kuitenkin ainakin yksi fanaattinen fani, joka hehkutti jo tässä vaiheessa Agraban prinssin voittoa. ;) Katsotaan, mitä Aladdinille käy. Tällä kuvalla paikka finaalissa näyttäisi kuitenkin olevan selvä: katsokaa nyt tuota söpöilyä! Aladdinilla ja Jasminella on menossa herkkä hetki, ja heidän otsansa ovat painautuneet toisiaan vasten. Jasmine hymyilee vienosti, mutta Aladdinin katse on nauliutunut hänen rakastamaansa prinsessaan. Miehen katse on herkkä ja hänen hymynsä on suloinen. Awww! Todella suloinen ja intiimi kuva Aladdinista ja Jasminesta. Jes jes, hyvä Aladdin!


Kilpailuhan meni tässä vaiheessa hyvin jännittäväksi! Kaikilla kilpailijoilla oli omantyylisensä kuva: Aladdinilla intiimi ja söpö, Philippillä virallinen ja suloinen, ja Tarzanilla söpö, mutta plagioitu! Äänestäjillä on nyt suurempi tehtävä kuin koskaan: ketkä kaksi miestä pääsevät finaaliin taistelemaan kilpailun voitosta keskenään!!!??? Kenelläkään ei ole nyt koskemattomuutta, eli ketä tahansa voi äänestää! Huuuu!!!! Finaalikaksikkomme paljastuu (ja täten seuraava jakso ilmestyy) tasan viikon päästä, maanantaina 8.2. Saa nähdä, miten kisassa käy!