27.12.2013

Mitä jos toivoa saat, anna mielen vaeltaa!

Ihana joulupaperi tältä vuodelta!

Joulu on takana, hou hou hou! Ennen kuin astumme uuteen vuoteen 2014, teen lupauksen ensi vuodelle. Olen nimittäin niin kyllästynyt siihen, kuinka eräältä sivulta (josta Disney-kuvat olen ottanut) häviää aina välillä kuvat tai sitten ne hävitetään sieltä lakirikkomuksen takia. On todella tyhmää päivittää koko ajan blogin kuvia, koska olen linkittänyt ne tuolta sivustolta, ja kun kuvat sieltä häviävät, niin ne häviävät täältäkin. Niinpä olen päättänyt, että nyt alan itse ottamaan screenshotteja omista Disney-DVD:stäni ja tallennan ne omalta koneeltani nettiin kuviksi omaan blogiini. Niin ne eivät ainakaan häviä! Blogin tallennustila kyllä loppuu nopeammin, jolloin tilaa uusille kuville pitäisi ostaa... Mutta ehkä sekään ei haittaa.

Niinpä uuden vuoden lupaukseni on, että tallennan blogiin mahtavia itse ottamiani kuvia Disney-elokuvista. Yritän myös kirjoittaa useammin elokuva-arvosteluja sekä muokata yhdistelmä-kuvia. Ken on maassa kaunehin? -kilpailu pitäisi myös saattaa kunnialla loppuun. Lupaan myös puhtaaksikirjoittaa pari hyllyn perällä lojuvaa TOP-listaa... Mutta tämä kaikki vuonna 2014! Siihen asti hyvää loppuvuotta 2013!!!

Disneyn studioiden lähettämiä joulutervehdyksiä työntekijöilleen.


23.12.2013

Hyvää joulua kaikille!

Hyvää joulua kaikille Rinki tinki tinkin lukijoille!



Kannattaa käydä katsomassa Frozen! Tosi mahtava elokuva! (Itse olen sen nähnyt jo kaksi kertaa...)

Robin Hood - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 
 



Allan a Dale -kukkotrubaduuri alkaa kertoa meille tarinaa Robin Hoodista. Tarina alkaa siitä, kun Robin Hood ja Pikku John kulkevat metsässä ja sheriffin joukot yrittävät ottaa heitä kiinni. Sheriffi ei kuitenkaan onnistu kiinniottoyrityksessään. Puun latvasta Robin Hood ja Pikku John näkevät kuninkaalliset vankkurit, jotka he päättävät lähteä ryöstämään. Ryöstöretkelle kaverukset pukeutuvat ennustajanaisiksi. Prinssi Juhana nielee syötin ja tulee ryöstetyksi kädessään olevia sormuksia myöten. 




Nottinghamin kylässä Robin Hood jakaa ryöstämiään rahoja köyhille sokeaksi pukeutuneena. Sheriffi kerää kaikki rahat takaisin veroina prinssi Juhanan kirstuun. Näin käy myös pupu-pojalle, joka on saanut suuren rahan syntymäpäivälahjakseen. Onneksi Robin Hood tulee ja antaa pupulle lahjaksi jousipyssyn ja oman hattunsa. Pupu-poika lähtee testaamaan lahjojaan kavereidensa kanssa läheiselle niitylle, mutta onnistuu ampumaan nuolen kuninkaanlinnan muurin sisäpuolelle. Pupu-poika lähtee hakemaan nuolta ja tapaa samalla Marian-neidon. Marian-neito leikkii hetken aikaa pihalle ilmestyneiden lasten kanssa, kunnes vetäytyy kammariinsa haaveilemaan lapsuuden rakkaudestaan Robin Hoodista. 

Samaan aikaan metsässä Robin Hood haaveilee Marian-neidosta niin paljon, että polttaa ruoan pohjaan. Munkki Tuk tulee kertomaan Robinille jousiammuntakilpailusta, jonka voittaja saa palkinnoksi kultaisen nuolen ja suudelman Marian-neidolta. Robin päättää saman tien osallistua kisaan, johon hänen pitää pukeutua haikaraksi, jotta sheriffi ei pidätä häntä. Pahaksi onneksi prinssi Juhana on järjestänyt kisat vain sen takia, että saa napattua Robin Hoodin. Juhanallakin on sen verran älyä, että hän tajuaa haikaran olevan Robin Hood, koska tämä ampuu aina napakymppiin ja hän tuntuu olevan harvinaisen läheinen Marianin kanssa. Prinssi Juhana onnistuu pidättämään Robinin ja meinaa jo mestauttaa tämän, mutta onneksi Pikku John tulee hätiin. Kisapaikalla alkaa sellainen sekasorto, että heikompia alkaa hirvittää. Lopulta Robin Hood pakenee tovereidensa kanssa Sherwoodin metsään, ja metsään hän vie mukanaan myös Marian-neidon. Sherwoodissa täysikuun loimutessa ja valokärpästen tuikkiessa Robin ja Marian lupautuvat toisilleen. Romattisen kahdenkeskisen hetken jälkeen kaikki heidän ystävänsä kerääntyvät juhlimaan yhdessä laulaen ja nauraen metsän siimekseen. 


Prinssi Juhana ei ole ollenkaan tyytyväinen siihen, ettei hän saanut napattua Robin Hoodia. Kaiken lisäksi kyläläiset ovat säveltäneet itse prinssistä pilkkalaulun! Suuttuneena prinssi päättää korottaa veroja. Verojen korotuksen seurauksena suurin osa nottinghamilaisista joutuu vankilaan, sillä heillä ei ole varaa maksaa korkoja. Sheriffi menee jopa niin pitkälle, että ryöstää kolehtilippaan veroihin. Tästä munkki Tuk suuttuu hirveästi ja hän haastaa sheriffin kaksintaisteluun. Sheriffi kuitenkin voittaa ja pidättää munkin. Tuk tuomitaan hirtettäväksi heti aamun koitteessa! Prinssin tavoitteena on hirttää samalla myös Robin Hood, sillä kettu tulee varmasti pelastamaan ystäväänsä. 

Robin Hood toimii odotettua aikaisemmin. Yön pimeydessä hän lähtee pelastamaan vangittuja ystäviään vanginvartijaksi pukeutuneena Pikku Johnin avustuksella. Vangit vapautettuaan Robin kiipeää vielä Juhanan makuukammariin ja alkaa ryöstää tältä rahaa. Pahaksi onneksi prinssin neuvonantaja herra Hiss herää, jolloin Robinin ja vapautettujen vankien täytyy paeta nopeasti! Vangit pääsevätkin porteista ulos, mutta linnan pihalle on jäänyt vielä Pupu-vauva. Robin lähtee pelastamaan vauvaa, mutta jääkin nyt itse porttien sisäpuolelle. Hän joutuu pakenemaan vartijoita kiipeämällä linnan tornin huipulle, jonne sheriffi seuraa häntä. Lopulta sheriffi sytyttää koko tornin palamaan. Robin Hood kiipeää katolle ja pelastautuu liekeiltä hyppäämällä vallihautaan. Vartijat ampuvat hänen peräänsä nuolia ja niin veden pintaan nousee vain Robinin lävistetty hattu. Pikku John menettää jo toivonsa, mutta lopulta Robin nousee itsekin veden pintaan ja pakenee Sherwoodin metsään. 



Pian kuningas Richard palaa Nottinghamiin ristiretkeltään, jonne herra Hiss hänet oli hypnotisoinut. Richard armahtaa Robin Hoodin ja kaikki muutkin kyläläiset ja vangitsee prinssi Juhanan joukkioineen. Robin Hood ja Marian-neito menevät naimisiin ja lähtevät vankkureilla kauas pois. Pupu-poika lähtee heidän mukaansa, sillä hän on lupautunut tuoreen avioparin lapsenvahdiksi. Ja niin on loppu hyvin, kaikki hyvin. 




Robin Hoodin tarina perustuu kansantaruihin, ja tarinasta on hyvin monta erilaista versiota. Itse nimeä ”Robin Hood” on käytetty rosvoa tarkoittavana yleisnimenä jo 1260-luvulta lähtien. Ensimmäinen historiallinen maininta Robin Hoodista on vuodelta 1420 Orygynale Chroniclesta ja ensimmäiset varsinaiset rikkailta ryöstämis- ja köyhille antamis-tarinat ovat 1500-luvulta. Suurimmassa osassa Robin Hoodista kertovissa tarinoissa Robin on kreivi, joka puolustaa maataan sortajia vastaan. Joissain tarinoissa Nottinghamin sheriffi riistää kreivi Robin Hoodin maat ja täten ajaa tämän lainsuojattomaksi. Sheriffi onkin Robinin pahin vastustaja. Osassa tarinoista Robinin joukkioissa seikkailee ristiretkeläisten vangitsema arabi Nasir. Alun perin Robin ei antanut ryöstösaalistaan köyhille, kunnes muuttui köyhien asioita ajavaksi taistelijaksi. Alkuperäisissä tarinoissa ei esiintynyt myöskään Marian-neitoa. Disneyn versio poikkeaa jonkin verran Robin Hoodin tarusta. Suurin ero muihin versioihin on se, että Disneyn Robin Hood kumppaneineen on eläinhahmoja. Eroavaisuuksia löytyy myös tarinan raakuudessa – Disneyn versiossa kukaan ei kuole. Disneyllä päävihollisena toimii prinssi Juhana, muissa tarinoissa pääpahis on Nottinghamin sheriffi. 

Robin Hood on Disneyn klassikko numero 21. Alun perin Disney studio oli tekemässä tarinaa Reynard-ketusta, joka on keski-ajalta peräisin oleva opettavainen faabeli, mutta Walt Disneyn mielestä Reynard ei sopinut elokuvan sankariksi. Vasta Disneyn kuoleman jälkeen Reynard muutettiin Robin Hoodiksi, mutta Reynardin kettuhahmo, kuten myös pahissusi, jäivät tarinaan. Elokuva valmistui vuonna 1973. Robin Hoodilta odotettiin paljon, sillä se oli ensimmäinen animaatio, joka oli tehty täysin ilman Walt Disneyn osallistumista. Jos elokuva ei olisi menestynyt, Disneyn studioiden animaatiopuoli olisi varmaan lopetettu. Robin Hood oli kuitenkin kassamenestys. 

Elokuvan päähenkilö on Robin Hood. Robin Hood on todella taitava jousiammunnassa, eikä koskaan ammu ohi. Hän vastustaa sortoa ja puolustaa köyhien oikeuksia. Robin ei kuitenkaan käytä väkivaltaa oikeuksia puolustaessaan, eikä hän haluaisi vahingoittaa kärpästäkään. Robin Hoodin rakas on linnanneito Marian, jonka kanssa hänellä on lapsuudessaan ollut vispilänkauppaa. Marian-neito esiintyy elokuvassa, mutta hänen roolinsa on todella pieni ja sisältää pelkästään sovinistisia piirteitä. Robinin oikeana kätenä toimii Pikku John, joka nimestä huolimattaan ei todellakaan ole pieni! Pikku John pelastaa Robinin tilanteesta kuin tilanteesta, ja haluaa vain parasta tälle parhaalle kaverilleen. Pikku John auttaa Robin Hoodia kaikkien rötösten suunnittelussa ja toteutuksessa. Iloisiin veikkoihin kuuluu myös munkki Tuk. Hän on perinteinen kirkon mies, joka puolustaa kristillisiä arvoja, etenkin lähimmäisen rakkautta keinolla millä hyvänsä. Siispä Robinilla ja Tukilla on samat arvot taisteluidensa takana. Elokuvan pahiksena toimii yksi Disneyn parhaimmista ja hauskimmista pahiksista. Prinssi Juhana on mainio hahmo kumppaninsa herra Hissin (Hiss, ei hissi) kanssa. Juhana on varastanut kruunun itselleen huijaamalla veljeään, ja on hyvin julma hallitsija. On Juhanalla kuitenkin hellempikin puoli, sillä hän alkaa imeä peukaloaan aina, kun joku mainitsee hänen äitinsä. Nottinghamin sheriffi on myös elokuvassa pahis, ja hän saa haastettua Robinia enemmän kasvokkain kuin itse prinssi. 

Robin Hood on Disneyn elokuvista se, jossa uusitaan eniten animaatiokohtauksia. Pelkästään elokuvan sisällä näytetään samoja animointeja useampaan kertaan. Esimerkiksi turnajaisissa kilpailijat marssivat useaan otteeseen samalla tavoin ja norsut puhaltavat trumpetteja juuri samoissa asennoissa. Myös alussa prinssi Juhanan kulkue kulkee hyvinkin yhtenäisenä ja samannäköisenä joukkueena useampaan kertaan. Näiden elokuvan sisäisten uusintojen lisäksi Robin Hood on lainannut liikesarjoja edellisistä Disney-elokuvista. Varsinkin Sherwoodin metsässä laulettavan laulun Hassu kuningas aikana tanssitut tanssiliikkeet on otettu suoraan Lumikista, Aristokateista ja Viidakkokirjasta. Juhanan neuvonantaja herra Hiss on myös suoraan kuin Viidakkokirjan Kaa-käärme hypnotisointiliikkeineen. Nämä liikkeiden ja kohtausten uudelleenkäytöt eivät kuitenkaan mielestäni haittaa yhtään muuten niin mahtavassa elokuvassa! 

Robin Hoodissa on aivan mahtava musiikki, eikä mahtavuus ulotu vain lauluihin, vaan myös taustamusiikki on mahtavaa! Tätä mahtavaa taustamusiikkia ovat käyttäneet myös muutkin: elokuvan alussa soiva teema on nimittäin tuplanopeudella soitettuna kuuluisa hamsteritanssi. Elokuvan aloittaa laulu Oo-de-lally, jota kukko Allan a Dale laulaa alussa. Laulussa esitellään Robin Hood ja Pikku John. Toinen varsinainen laulu on Sua mä rakastan, joka kuuluu taustalta, kun Robin Hood ja Marian-neito kävelevät romanttisesti Sherwoodin metsässä. Kyseinen laulu sai aikanaan Oscar-ehdokkuuden parhaasta laulusta, mutta ei voittanut sitä. Kolmas laulu on Hassu kuningas, jota Robin Hoodin iloinen joukkio laulaa kihlauksen jälkeisissä juhlissa Sherwoodin metsässä. Laulussa pilkataan prinssi Juhanaa. Neljäs ja viimeinen laulu on Hyvin tai ei, jonka Allan a Dale laulaa vankilassa verojen korotuksen jälkeen. 

Robin Hood on mielestäni aliarvostettu Disneyn elokuva. Itse pidän sen juonenkäänteistä mahdottomasti, eikä pieni lainailu muista elokuvista haittaa yhtään. Hahmot ovat ihania ja samaistuttavia, laulut parhaita ja piirrosjälki selkeää disneylyä. Kannattaa katsoa! 

”Anteeksi julma nauruni. Muahahahahaaaa!”
- Prinssi Juhana

10.12.2013

Ken on maassa kauhehin? 7.

Ken on maassa kaunehin? -kisan vuoro on jälleen! Viime kerrasta onkin kulunut jo yli kaksi viikkoa aikaa... Ajan meno johtuu siitä, että kilpailijamme olivat mukana itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa, joita piti ensin suunnitella ja sitten toteuttaa ja naureskella päälle. Alhaalla näemme kuvamateriaalia parin viikon takaa muodonmuutos-kuvausten kulisseista.


Kilpailijat väittelivät siitä, onko parempi taika muuttaa itsensä vanhaksi vai nuoreksi. Narissa ja Kuningatar olivat vanhuuden kannalla, kun taas Ursula ja Matami Mimmi olivat nuoruuden puolestapuhujia. Matami Mimmi muutti itsensä lopulta kuitenkin käärmeeksi, sillä oli niin käärmeissään Kuningattaren kommenteista. 

Tällä viikolla pudotusuhan alle jäivät Narissa ja Gothel. Selvän enemmistön ääniä sai kuitenkin Narissa, joka joutui näin ollen lähtemään pois kisasta.


"Sssssssähhhhh!!!!" sähisi Narissa saatuaan kuulla putoamisestaan. Kun kuningatar oli purkanut turhautumistaan hetken ajan tuomarin piileskellessä kiven takana, saimme haalittua häneltä hieman enemmän tuntemuksia. "Siis MINÄHÄN olin kaunein koko kisassa! Miten minut saatettiin pudottaa pois! Miten niin meitä muka oli liikaa vanhoja noita-akkoja? Jos on, niin vanhin olisi ollut Kuningatar! Äänestäkää hänet pois! Sssss! ("kihisee kiukusta") Ja joku KEHTASI sanoa, ettei muista MINUA! MINUA!!!! Minä olen koko Andalusian kuningatar! Minä minä MINÄ!!!!!" Tämän jälkeen tuomarin oli juostava pois paikalta, sillä kiukkuinen noita-akka on kamala suuttuessaan.

Ken on maassa kaunehin? -kisa on päässyt nyt puoleenväliin matkallaan. Kahdestatoista kilpailijasta jäljellä on enää kuusi parasta. Tällä viikolla he saivat tehtäväkseen esitellä parhaat ystävänsä. ... Perun sanani. Pahisten kohdalla ei voi puhua ystävistä. Tällä viikolla kilpailijat saivat siis tehtäväkseen esitellä läheisimmät kätyrinsä. Kätyrit pääsivät myös samaan kuvaan kilpailijoiden kanssa. Ei muuta kuin kuvia tarkastelemaan!


"Kätyreinäni toimivat Jasper ja Jesper. He ovat umpiluupäinen veljeskaksikko, joka ei saa mitään aikaiseksi ilman tiuhaa muistuttamista. Veljessarjaan kuuluu vielä kolmas veli, Joonatan, joka on tällä hetkellä vankilassa epäonnistuneen murron jäljiltä. Se puupää ei osannut varastaa keisari Tim Buktun valkoista tiikerintaljaa jäämättä kiinni! Tämä kertoo kenties jotain Jesperistä ja Jasperistakin. Viimeksi pyysin heitä auttamaan täplikkään turkin valmistuksessa, mutta ei se luonnistunut heiltäkään! Ehkä minun on aika vaihtaa kätyreitä...." Näin ihanasti Cruella de Vil kertoi kätyreistään Jasperista ja Jesperistä.

Cruella de Vilin kuvasta näkyy selvästi hänen suhtautumistapansa Jasperiin ja Jesperiin. Jos äskeinen selitys heistä oli aggressiivinen, niin kuva se vasta tuokin Cruellan aggressiot esiin. Nainen katsoo miehiä todella kurtistettujen kulmien alta eikä näytä olevan ollenkaan tyytyväinen miesten työhön. Veljesten ilmeet ovat aivan samanlaiset kuin Cruellalla; yhteistyö ei todellakaan ole hedelmällistä. Kolmikon huonoja välejä korostaa vielä se, että he istuvat eri autoissa valmiina kaasuttamaan pois toistensa luota. Cruellan todellakin kannattaa harkita kätyriensä vaihtamista. Kuvassa Cruella istuu taas autossa. Vaikka hän autohullu onkin, olemme nähneet häneltä jo aika monta kuvaa, missä hän on ratin takana. Kuvakulmaa voi välillä vaihtaakin. Olimme myös ajatelleet, että kätyrien tapaaminen toisi hymyn kilpailijoiden kasvoille... Mutta ei sitten! Parantamista on ja jonkin uuden ilmeen voisi tuoda mukaan!


Ursula kertoo näin kätyreistään: "Merennoitana apurini tulevat vedenalaisesta elämästä ja kätyrini ovatkin ankeriaat Kiero ja Liero. Ankeriaat tutkivat puolestani luolani ulkopuolista elämää, ja raportoivat kaikesta mieltäni järkyttävästä toiminnasta. He myös tottelevat jokaista käskyäni kuuliaisesti. Noitana olen taikonut heidän silmiinsä erityisen näkökentän, jotta pystyn luolasta näkemään halutessani kaiken, mitä ankeriaatkin näkevät. Kiero ja Liero saattavat joidenkin mielestä olla limanuljaskoja, mutta minulle he ovat rakkaita kultamussukoita."

Ursula osaa kyllä poseerata! Monissa kuvissaan hän on onnistunut upeasti, ja tämä kuva on taas todella upea. Kätyrit Kiero ja Liero ovat kietoutuneet Ursulan ympärille kuin mikäkin asustekokonaisuus. Ursula katsoo kameraa kohti olkansa yli ja hymyilee, mistä tulee plussaa, vaikka hymy onkin melko pahanilkinen. Merennoidan kontakti kätyreihin on mahtava: toista hän katsoo ja toista hän hyväilee kädellään. Myös ankeriaat esittävät vastakaikunsa naiselle tuijottamalla tätä eripari-silmillään. Kuvasta todella huomaa, että tämä kolmikko on läheisissä väleissä keskenään. Mahtava viikko takana, Ursula!!!


"Minä olen itseni parasta seuraa," totesi Matami Mimmi taas tiivistetysti.

Onhan se hyvä, että oma seura kelpaa. Tällä viikolla kyseessä oli kuitenkin kätyri-kuva, joten edes jonkinlaisen kätyrin tulisi näkyä kuvassa. Toisaalta Matami Mimmi korostaa yksinäisyyttään ja parhaana seuranaan olemistaan osoittamalla päätään etusormillaan. Matamin kasvoilla on myös ilkikurinen hymy, eli noita palaa positiivisuus-kuviin. Edellä mainitut kaksi seikkaa (etusormet+hymy) kertovat katsojalle, kuinka Mimmi huutaa: "Minä olen paras! Muita ei tässä maailmassa tarvita!" Eikä välttämättä tarvikaan, sillä Mimmi näyttää itsevarmalta (ja itseriittoiselta) naiselta. Mutta viikon aihe ei siltikään mitätöidy!


"Ainoa läheinen kätyrini on korppi. Korppi ei juoruile kenellekään ilkeistä suunnitelmistani, joten hän on mitä mainiointa juttuseuraa. Muut kätyrit, kuten se typerä metsästäjä, ovat pettäneet minut jollakin tavalla. En siedä moista! Korppi pysyy lujana ja uskollisena. Ja jos ei pysy, hän saa kokea saman kohtalon kuin metsästäjä.... Muahahhahhaa!!!!" sanoi Kuningatar ja nauroi perään.

Kuningattarella on naurunsa lisäksi jäänyt päälle edellisen kerran muodonmuutos-vaihe. Kenties hän ei saanut loitsittua itseään takaisin nuoreksi ja kauniiksi? Tai sitten hän totesi, että tulee pärjäämään kisassa paremmin tässä olomuodossaan... Se jää nähtäväksi. Kuningattaren kuva mitätöi sen kätyrin ja itsensä välisen läheisyyden, mistä hän mainitsee puheenvuoronsa alussa. Kuvassa korppi näyttää suorastaan pelkäävän Kuningatarta! Lintu yrittää päästä piiloon seinän läpi, muttei pääse, joten hän joutuu kohtaamaan ilkeämielisen Kuningattaren. Suhde parivaljakon välillä voisi olla hieman hellempi. Toisaalta kyseessä on pahis, joten ei pitäisi olettaa hänen suhtautuvan apureihinsa samalla tavalla kun vaikkapa tuomari suhtautuu ystäviinsä. Hmm... Vähän miinusta tulee kuitenkin! Miinus tulee korpin piilossa olemisesta ja Kuningattaren epämääräisestä asennosta.


"Ikävä kyllä läheisin kätyrini on Kronk. Kronk on todellinen typerys. Hän ei selviä helpoimmastakaan hänelle antamastani tehtävästä! Tämän tyypin aivot on todella jätetty narikkaan... Mies hymyilee aina mielipuolisesti ja se on minusta todella RAIVOSTUTTAVAA!!!! En kuitenkaan pääse Kronkista eroon helposti, sillä hän on kummini serkun kaima, ja olen luvannut pitää hänestä huolta. Muuten Kronk kai laitettaisiin johonkin laitokseen... Ja jos minun pitää pitää huolta jostakin, niin miksen samantien hyötyisi siitä? Niin Kronk saa toimittaa älylleen sopivia tehtäviä palveluksessani... Tosin joskus nekin vaikuttavat ylivoimaisilta," kertoi Yzma.

Tästä kuvasta käy kyllä ilmi Yzman kertomat tunteet Kronkista. Hän ei näytä sietävän seuralaistaan, mutta hänen on ollut pakko ottaa mies kyytiin. Parivaljakko on kuvassa vuoristoradassa, mikä vastaa Yzman adrenaliinin tavoittelu-harrastukseen. Yzman kätyri Kronk on iloinen ja nostaa kädet ylös innostuneisuudessaan, kun taas Yzma on myrtsi ja keskittynyt vuoristorataan. Itse asiassa nyt näemme Yzman ensimmäistä kertaa kisan aikana suu mutrussa, sillä kaikissa muissa kuvissa hän on ollut joko hämmentynyt tai ylenpalttisen iloinen. Wau! Kivaa muutosta! Kokonaisuudessaan kuva on kiva! Tosin Yzman silmäpussit ihmetyttävät yhä tuomaria...


"Tykkään työskennellä yksin, mutta kerran elämäni aikana olen käyttänyt apunani kätyreitä. Tällöin kätyreinä toimivat Kelmilän veljekset. Veljekset ovat todella hyvä fyysinen voimavara, mutta älyn lahjoilla heitä ei ole pilattu... Miksi heitä onkin hyvä huijata. Koska en tarvitse kätyreitä lähes missään toiminnassani, hankkiudunkin heistä eroon pian käytön jälkeen. Kelmilän veljestenkin kohdalla minun piti keksiä keino, millä heidät saa heivattua pois tieltäni, jotta he eivät jää vinkumaan tielleni. En kestä kerjäystä ja muka ystävänä olemista!" Näin Gothel arvioi suhdettaan kätyreihinsä.

Matami Mimmin pitäisi ottaa mallia Gothelista! Gothel tykkää myös toimia yksin, mutta hän löytää elämästään kohdan, jossa hän on joutunut turvautumaan kätyreiden apuun. Niinpä viikon aiheessa pysyminen on mahdollista. Gothel seisoo kuvassa Kelmilän veljesten kanssa pensaan takana. Kolmikko näyttää siltä, kuin heillä olisi yhteinen periaate: nitistetään joku puskan toisella puolella seisova. Gothel näyttäisi olevan miehille äitihahmo, sillä hän estää kädellään toista veljeksistä menemästä pidemmälle, kun taas toinen katsoo takaa Gotheliin kuin häneen turvautuen. Kuva on hyvin pahismainen ja ihan hyvin onnistunut. Huonoa kuvassa on se, että Gothelin hiuksiin on jäänyt jotain harmaata viime viikon muodonmuutos-kuvasta, ja se, että koko kuva on niin hämärä ja epäselvä. Ihan hyvä kuva kuitenkin.


Tässä oli tämän viikon Ken on maassa kaunehin? -kisa. Seuraavan jakson ilmestymiseen menee vielä enemmän aikaa kuin tämän ilmestymiseen, sillä kilpailijat on nyt aika päästää piiiiitkälle joululomalle. Häädämme heidät varmuuden varalta koteihinsa, jotta Suomen joulurauha on taattu. Uusi jakso kilpailusta ilmestyy siis vasta ensi vuoden puolella loppiaisen jälkeen! Nyt on siis hyvin aikaa miettiä, kenen haluaa tippuvan kilpailusta, ja äänestää tätä henkilöä! Ei siis muuta kuin äänestelemisiin ja hyvää joulua kaikille kisan seuraajille!