Liisa Ihmemaassa - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Liisa istuu puussa ja on kuuntelevinaan, kuinka hänen isosiskonsa lukee hänelle oppikirjaa historiasta. Oikeasti Liisa haaveilee omasta mielikuvitusmaailmastaan, jossa eläimet ja kukat osaisivat puhua. Yhtäkkiä Liisa huomaa, kuinka hänen ohitseen juoksee kani, jolla on vaatteet päällä ja kova kiire jonnekin. Liisa lähtee seuraamaan herra Kania kaninkoloon, mutta kolo pudottaakin Liisan maan uumeniin. 

Liisa putoaa ja putoaa kunnes saapuu huoneeseen, jonka toisessa päässä on hyvin pieni ovi. Ovennuppi neuvoo Liisaa, että hänen kannattaa juoda pöydällä olevaa juomaa, jotta hän mahtuisi ovesta sisään. Liisa toimii käskyn mukaan, ja kutistuu sopivan kokoiseksi, mutta huomaa oven olevan lukossa. Hän ei saa avainta korkealta pöydältä, ellei syö keksiä, joka saa hänet kasvamaan. Kasvettuaan jättiläiseksi Liisa alkaa kuitenkin itkeä holtittomasti, jolloin koko huone täyttyy kyynelistä. Liisa juo taas kutistusjuomaa, ja hän putoaa pienenä pulloon. Ovennuppi nielee kaikki Liisan kyyneleet, jolloin Liisa pääsee pullon sisällä oven toiselle puolelle. 

Oven toisella puolella Liisa tapaa aluksi dodon, joka neuvoo muille eläimille, miten he saavat itsensä kuiviksi. Rantaan päästyään Liisa kohtaa Tittelityyn ja Tittelitomin. Nämä kaksoset alkavat kertoa Liisalla tarinaa uteliaista ostereista. Tarinan opetus on, ettei kannata olla utelias. Liisa on kuitenkin utelias – hän haluaa selvittää, mihin herra Kanilla on niin kiire. Liisa harhauttaa Tittelityyn ja Tittelitomin, ja saapuu seuraavaksi Kanin talolle. Pekka Kani määrää Liisaa tuomaan hänelle talostaan hanskat, sillä Kanilla on kova kiire. Liisa lähtee etsimään hanskoja, ja etsintämatkallaan syö pikkuleipää. Samassa hän kasvaa taas jättiläiseksi. Pekka Kani luulee jättimäistä Liisaa hirviöksi, ja kutsuu ystäviään häätämään Liisan talosta. Itse herra Kanin täytyy jatkaa matkaa, sillä niin kova kiire hänellä on. Liisa syö porkkanaa, jonka avulla hän kutistuu ruohonjuuritasolle. 

Liisa jatkaa herra Kanin seuraamista, mutta yhtäkkiä hän kuulee puhetta jostain läheltään. Kukathan ne häntä ihmettelevät. Aluksi niin ystävälliset kukat ajavat Liisan kuitenkin lopulta pois luotaan, koska luulevat tätä rikkaruohoksi. Kukkien luota Liisa ajautuu itämaisen oloisen toukan luokse, joka polttelee vesipiippua. Toukka kehittyy perhoseksi ja neuvoo Liisalle, että toinen puoli herkkusienestä saa tytön kasvamaan isoksi ja toinen pieneksi. Neuvon avulla Liisa palauttaa itsensä oikean kokoiseksi. Sitten hän ottaa sienenpalat taskuunsa mukaan varmuuden varalta. 

Liisa jatkaa etsintöjään Pekka Kanin löytämiseksi. Nyt hänen eteensä ilmestyy Veijarikissa, joka neuvoo Liisan Hullun hatuntekijän luokse. Hullu hatuntekijä on pitämässä teekutsuja Jänön ja hiiren kanssa. Liisa liittyy kolmikon ihmeellisiin syntymättömyyspäiväjuhliin. Yhtäkkiä herra Kani pöllähtää paikalle kuin tyhjästä. Hänellä on taas kovin kiire. Hullu hatuntekijä katsoo Kanin taskukelloa ja huomaa, että kello käy kaksi vuotta myöhässä. Ei ihmekään, että Kanilla on kiire! Hullu hatuntekijä yrittää korjata kellon oikeaan aikaan, mutta onnistuu vain rikkomaan kellon lopullisesti. Pekka Kani jatkaa surullisena matkaansa, ja Liisa jättää nyreissään teekutsut. 

Nyt Liisa on saanut tarpeekseen kaikista hulluuksista. Hän haluaisi vain kovasti päästä kotiin iltapäiväteelle! Tyttö on kuitenkin aivan yksin eksyneenä tähän Ihmemaailmaan, ja hän alkaa itkeä lohduttomasti. Silloin Veijarikissa ilmestyy paikalle. Kissa tietää, että Herttakuningatar osaa neuvoa Liisan takaisin kotiin. Niinpä kissa neuvoo Liisan Herttakuningattaren puutarhaan. Puutarhassa Liisa tapaa kortteja, jotka maalaavat valkoisia ruusuja punaisiksi. Pian Liisa törmää myös Herttakuningattareen, jonka hullu ja julma luonne paljastuu tytölle nopeasti. Samalla selviää, mihin herra Kanilla oli niin kova kiire – Kani on töissä kuningattaren hovissa. Kuningatar haluaa pelata Liisan kanssa krokettia, eikä Liisan auta muu kuin suostua, ellei hän halua menettää kaulaansa. Pelin aikana paikalle ilmestyy kuitenkin Veijarikissa, joka saa kuningattaren hermoromahduksen partaalle. Syy langetetaan Liisan niskoille, ja niin Liisa joutuu oikeuden eteen. 

Oikeudessa tähtitodistajina toimivat Hullun hatuntekijän teekutsuilla olleet henkilöt. Oikeuden tulos näyttää siis Liisan kannalta huonolta. Silloin Liisa muistaa taskuissaan olevat herkkusienen palaset, jotka hän nielaisee nopeasti. Näin Liisa kasvaa jättiläisen kokoiseksi, ja alkaa sättiä Herttakuningatarta tämän järjettömästä käytöksestä. Liisan ei olisi kuitenkaan kannattanut syödä molempia sienen palasia, sillä pian Liisa on kutistunut taas oman itsensä kokoiseksi. Kuningatar lyö tuomion lukkoon: ”Pää poikki!” Liisa lähtee juoksemaan kauhuissaan karkuun koko Ihmemaan asujaimisto kannoillaan. Liisa juoksee ja juoksee ja juoksee, mutta kuningatar vain saavuttaa häntä… Kunnes Liisa herää yhtäkkiä niityltä Mirri sylissään. Hän onkin nähnyt koko ajan unta! Ja näin Liisa pääsi kotiinsa juuri sopivasti iltapäiväteen aikaan. 

Liisa Ihmemaassa perustuu Lewis Carrollin kahteen kirjaan: Liisan seikkailut ihmemaassa (1865) ja Liisan seikkailut peilimaailmassa (1871). Nämä nonsense-kirjat on suunnattu lapsille, ja niissä leikitellään niin kielellä kuin logiikallakin. Disneyn elokuva perustuu suurimmaksi osaksi kirjaan Liisan seikkailut ihmemaassa. Peilimaailman seikkailuista mukaan on otettu Tittelitom ja Tittelityy sekä erään laulun sanat. Kirjassa tapahtuu paljon enemmän asioita, mitä elokuvaan on otettu mukaan. Silti Disney sai ujutettua oman lisäyksensä tarinaan, nimittäin puhuvan ovennupin. Kirjassa ovennuppi on ihan tavallinen. 

Walt Disney oli aivan ihastunut Lewis Carrollin tarinaan Liisasta. Ilmeisesti tarina oli tuttu Waltille jo hänen lapsuudestaan asti. Walt Disney aloitti projektin Liisan kanssa monesti mm. näyttelijöiden kanssa, mutta hylkäsi aina idean. Lopulta vuonna 1946 Disney aloitti projektin päättäen animoida koko elokuvan. Viisi vuotta myöhemmin (1951) elokuva valmistui tehden siitä klassikon numero 13. Ilmestymisensä aikaan elokuva ei menestynyt. Waltin mukaan epäonnistuminen johtui siitä, ettei Liisa ollut sydämellinen; hän ei ollut niin lempeä kuin vaikkapa Tuhkimo. 1960-luvulla elokuvasta tuli kulttifilmi Fantasian ja The Three Caballeros-elokuvan ohella lukiolaisten (college) keskuudessa. Elokuvat yhdistettiin huumekulttuuriin. Disney ei tietenkään tykännyt tästä yhdistelmästä, ja vei oppilaitoksilta Liisat pois. 1974 Liisa Ihmemaassa vietiin uudestaan teatterilevitykseen, jolloin se menestyi paremmin kuin vuonna 1951. 

Ihmemaan Liisa animoitiin näyttelijöiden avustuksella. Oikeat ihmiset näyttelivät siis jälleen kerran kaikki kohtaukset itse, jotka sitten animoitiin. Piirrosjälki on Liisassa hyvin perus-disneymäistä sivuhahmojen pottunenineen ja suurine silmineen. Liisan ja hänen siskonsa suhteen on pyritty vielä realistisuuteen, mutta varsinkin Liisa on jo hyvin kaukana Lumikin realistisuudesta. Liisan kissa Mirri taas näyttää ihan Pinocchion Figarolta, joskin on vain erivärinen. Poikkeavaa edellisiin Disneyn klassikoihin verrattuna elokuvassa on se, että hahmojen ääninäyttelijät esitellään tekstien aikana yhdessä heidän esittämänsä hahmon nimen kanssa. Tämä ”perinne” jäi kuitenkin unholaan Viidakkokirjaan asti.

 Liisa Ihmemaa -elokuva sisältää enemmän lauluja kuin yksikään toinen Disney-elokuva. Elokuvaa varten sävellettiin yli 30 laulua, jotka kaikki eivät kuitenkaan päässeet lopulliseen elokuvaan. Osa lauluista on kylläkin todella lyhyitä, parin sekunnin mittaisia, joten laulunumeroiden suurta määrää ei helposti tajua. Elokuvan aloittaa nimikkolaulu Liisa Ihmemaassa, joka soi alkutekstien ajan. Sama laulu soi myös (perinteisesti) elokuvan lopussa. Toinen laulu on Haavemaailmassain, jonka Liisa laulaa vielä oikeassa maailmassa kuvitellessaan ihmeellistä maailmaa. Tämän laulun tilalla oli alun perin laulu Beyond the Laughing Sky, joka kuitenkin hylättiin. Laulu käytettiin kuitenkin uudelleen Disneyn seuraavassa elokuvassa Peter Panissa, jossa siihen vaihdettiin sanat ja laulusta tuli Tuo tähti ihmeellinen. Liisa Ihmemaa -elokuvan kolmas laulu lauletaan heti toisen laulun loputtua. Myöhästyn -nimistä laulua laulaa herra Kani, jolla on kova kiire jonnekin. Neljäs laulu on Vaalikilpajuoksu, jota dodo laulaa Ihmemaan puolella. Samaista laulua lauletaan lyhyesti vielä ihan elokuvan loppupuolella. Viides laulu on lyhyt Kuinka te voitte?, jonka Tittelityy ja Titteitom laulavat Liisan tavatessaan. Samat heput laulavat myös laulun Mursu ja nikkari eli tarinauteliaista ostereista. Laulullaan he kertovat Liisalle mielenkiintoisen tarinan. Tittelityy ja Tittelitom laulavat vielä Vanhasta Viljamista, kun Liisa lähtee vaivihkaa jatkamaan seikkailuitaan. Kahdeksas laulu on Hirviön savustus, jonka dodo laulaa Pekka Kanin talolla. Seuraava laulu onkin Iltapäivä kultainen, jonka Liisa laulaa kukkien kanssa. Kukkien jälkeen kaukaisuudesta alkaa kuulua laulu A-E-I-O-U, jota toukka laulelee savupilviä puhallellessaan. Seuraavan, Veijarikissanlaulun, laulaa Veijarikissa omassa henkilökohtaisessa olemuksessaan. Kahdestoista laulu on Syntymättömyyspäivä, jota lauletaan Hullun hatuntekijän teekutsuilla. Kolmannentoista laulun laulaa taas Liisa, kun häntä alkaa harmittaa. Hyvä neuvo saa melkein katsojankin herkistymään. Neljästoista laulu on Ruusuja maalataan, jonka aikana maalataan ruusuja. Liisa Ihmemaassa -elokuvan laulut ovat mielestäni aliarvostettuja, mutta se johtuu varmaan juuri niiden lyhyydestä. Lauluissa on hauskat sanat ja päähän soimaan jäävä melodia. Liisa Ihmemaassa oli ehdolla saamaan Oscarin parhaasta musiikista, mutta ei voittanut. 

Liisa Ihmemaassa -elokuvan hahmot ovat hyviä, ja osa naurattavia. Itse asiassa voikin sanoa, että koko elokuva on tehty vain huvitusmielessä. Siinä ei ole samanlaista sanomaa kuin joissain Disneyn elokuvissa, eikä se saa katsojaa herkistymään. Jo Walt itse totesi, ettei Liisa ollut sydämellinen, kuten edellä jo mainitsin. Jollain tasolla Walt oli tässä oikeassa, sillä Liisaan on todella vaikea samaistua. Luonteeltaan tyttö on todella utelias ja jopa sairaalloisen kiinnostunut siitä, mihin herra Kanilla on niin kova kiire. Liisalle on ilmiselvästi tuputettu käytöstapojen tärkeyttä kotona, ja välillä hänen ainainen niiailunsa ja anteeksi pyytelynsä saa katsojan ärtymään. Lisäksi on ärsyttävää, kuinka helposti Liisa suuttuu tai rupeaa itkemään ihan pikkuisistakin asioista. Tästä huomaa, että Liisa on todellakin vielä lapsi, ei aikuinen. Ihmeelliset Ihmemaan hahmot ja tapahtumat saavat tämän perienglantilaisen tytön välillä todella suunniltaan. Siinä mielessä Liisa on huono henkilö Ihmemaan vierailijaksi – hän ei osaa heittäytyä lapsenmieliseksi kujeilijaksi. Toisaalta taas juuri tämä suuri kontrasti tuo elokuvaan lisää huvittavuutta. JUONIPALJASTUKSIA KAHDESSA SEURAAVASSA LAUSEESSA: Liisan puolesta puhuu se, että koko elokuva onkin vain pahaa unta, jota tyttö on nähnyt. Tämä kertoo siitä, että Liisalla on todella rikas mielikuvitus ja hän kenties haluaa kovasti hypätä pois arkielämän asettamista rajoista. 

Jos Liisa on hieman tylsä ja yksioikoinen hahmo, ovat elokuvan sivuhahmot kaikkea muuta kuin tylsiä! Ihmemaan hullut asukit saavat katsojan itkemään naurunkyyneleitä. Heidän touhunsa menevät niin yli ymmärryksen, että heikompaa alkaa hirvittää. Veijarikissa on kenties hahmoista se kaikkein tunnetuin. Hän jopa myöntää olevansa hullu. Hullun hatuntekijän teekutsut ovat todella mielenkiintoiset, ja syntymättömyyspäivälaulu on vallan mainio! Juhlista saa oivan tekosyyn karkinsyömiseen 364 päivänä vuodesta. Elokuvan ”pahis”, Herttakuningatar, on yksi parhaimpia pahiksia Disneyn historiasta. Kuningattaren mielihalu päiden katkomiseen on mielestäni todella huvittavaa. Myös Herttakuningattaren habitus sisustusmausta puhumattakaan on hauska. Herra Pekka Kani on kenties järkevin Ihmemaan asukeista, tosin lopussa paljastuu hänenkin pöljyytensä. Liisan isosiskon paljastuminen siskoksi oli minulle järkytys tätä tekstiä laatiessani. Olin aina ajatellut, että Liisalle historiankirjaa lukee hänen äitinsä. Äidin muuttuminen siskoksi toi hieman erilaisen näkökulman elokuvan ensiminuutteihin. 

Voisi sanoa, että Liisa Ihmemaassa on luonteeltaan farssimainen. Mielestäni elokuvasta ei voi sanoa, että se olisi nonsensea, joten Disneyn klassikko 13 on farssi. Ymmärrän, ettei elokuvassa esiintyvä huumori vetoa kaikkien makuun, mutta minuun se tehoaa. Ja vaikka kirjoitin edellä Liisan kuvauksessa lähinnä negatiivisia seikkoja, on hahmo minusta hyvä ja jotain sydämellisyyttä hänestäkin löytyy. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka haluavat viettää hauskan hetken älyttömyyksien seurassa. 

”Ai niin ja muuten, jos sinua todella kiinnostaa, hän meni tuosta.”
”Kuka meni?”
”Pekka Kani.”
”Meni tästä?”
”Meni mihin?”
”Meni tuosta.”
”Kuka meni?”
”Pekka Kani.”
”Mikä kani?”

"Mutta etkös sinä juuri sanonut... siis voi ei."

"Osaatkos seistä päälläsi?"
- Veijarikissa ja Liisa

Magic mirror on the wall... 16.

Vihdoin ja viimein Ken on maassa kaunehin? -tiimi sai sumplittua yhteen aikataulunsa Janen ja Tianan kanssa, jotta heistä voitiin ottaa voittajan kuva. Eihän tässä mennytkään kuin kuukausi. Tiana ja Jane lopettivat eilen Amerikan kiertueensa, joten heille sopi vihdoin tulla pistäytymään Suomessa kuvaajan luona. Ja mikä kuva kahden vuoden voittajista syntyikään!

Ensimmäisenä kuvasta pistää silmään Janen vaatetus - miten kilpailun voittaja voi pukeutua kietaisuhameeseen ja toppiin näin hienossa kuvassa? Antakaamme Janen vastata kysymykseen itse. "Amerikan kiertue imi minusta mehut pihalle, kaikkialla piti hymyillä ja pukeutua toinen toistaan upeampiin mekkoihin. Alussa se olikin kivaa, mutta rajansa kaikella! Nyt haluan olla vain oma itseni, viidakon prinsessa. Nämä vaatteet sopivat vallan mainiosti viidakkoon, jonne suuntaan seuraavaksi. Hermoloma on kyllä nyt paikallaan pääsiäisen yli. Sen jälkeen kalenterini näyttääkin taas täydeltä."

Tiana hurmaa meidät kuvassa aina niin valoisalla olemuksellaan (vai johtuuko se taustasta...???). "Janen kanssa oli todella mukavaa työskennellä. Jane on hyvin luonnonläheinen ihminen, joka selvästi välittää muista ihmisistä ympärillään. Amerikan kiertueella vietimme keskenämme todella hauskoja hetkiä ja meistä tuli sydänystäviä. Luovutan ilomielin paikkani Janelle maan kauneimpana."

Kiitos viimeisistä kuulumisistanne, voittajat. Tällä kertaa Ken on maassa kaunehin? häipyy ruuduistanne oikeasti pidemmäksi ajaksi, ja palaa sinne vasta ensi syksynä. Kiitos ja kumarrus!

Tuhkimo - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Tuhkimo alkaa siitä, kun satukirja aukaistaan, ja kertoja lähtee kertomaan konseptia tarinalle. Tuhkimo on kaunis tyttö, joka elää isänsä kanssa kauniissa kylän hienossa kartanossa. Tuhkimon isän vaimo on kuollut, ja isä päättää, että Tuhkimo tarvitsee itselleen äidin. Isä menee naimisiin lady Tremainen kanssa, mutta valitettavasti kuolee pian. Miehen kuoltua Tuhkimon äitipuolen karu luonne paljastuu, sillä hän haluaa hemmotella omia lapsiaan Anastasiaa ja Druzellaa Tuhkimon kustannuksella. Lopulta Tuhkimo pakotetaan piiaksi, mutta edes raskas työ ei pilaa Tuhkimon positiivista asennetta. Tähän kertoja lopettaa kertomuksensa, ja varsinainen tarina voi alkaa…

 

Tuhkimo herää aamulla lintujen lauluun. Hän harmittelee lintuystävilleen, että olisi tahtonut jatkaa vielä unia, sillä hän näki mitä ihaninta unta! Haaveilu loppuu kuitenkin pian, kun kello ilmoittaa lyönneillä askareiden koittavan. Pikaisen pesun ja pukeutumisen jälkeen Tuhkimon hiiri-ystävät tulevat kertomaan, että taloon on tullut uusi hiiri! Tuhkimo pelastaa hiiren pyydyksestä ja antaa tälle vaatteet ja nimen. Sitten Tuhkimo lähtee ruokkimaan Lucifer-kissaa ja talon muita eläimiä. Sillä välin hiiret opettavat uutta hiirtä Hulia talon tavoille. Lucifer iskee kuitenkin silmänsä tähän paksuun hiireen, ja meinaa pyydystää hänet. Huli piiloutuu teekupin alle, jota Tuhkimo on juuri lähdössä kiikuttamaan sisarpuolelleen! Huuto onkin kauhea, kun siskopuoli löytää hiiren kupistaan! Tämän johdosta Tuhkimo saa vain enemmän töitä tehtäväkseen. 

Sillä välin linnassa kuningas on huolissaan, sillä hän haluaisi kovasti saada itselleen lapsenlapsia. Prinssi on kuninkaan mielestä hulttio, kun ei suostu menemään naimisiin. Prinssi on saapumassa pian eräältä matkaltaan takaisin kotiinsa. Niinpä kuningas päättää järjestää prinssin saapumisen kunniaksi tanssiaiset! Kuninkaalla on kuitenkin taka-ajatus, sillä tanssiaisiin hän aikoo kutsua koko maan naimaikäiset neidot, jotta prinssi rakastuisi yhteen heistä ja menisi tämän kanssa naimisiin. Suunnitelma pannaan toteen, ja kutsukirjeet lähetetään jokaiseen kotiin. 

Kun kutsukirje saapuu Tuhkimon kotiin, on hän pesemässä salin lattioita ja hänen siskopuolensa harjoittelevat laulamista/huilulla soittamista. Tuhkimo vie kuninkaan kiireellisen kutsukirjeen äitipuolelleen, joka lukee sen ääneen. Anastasia ja Druzella innostuvat juhlista, ja erityisesti prinssin siellä olosta. Tuhkimo kysyy, saako hänkin tulla mukaan, sillä kutsu koskee kaikkia naimaikäisiä naisia. Äitipuoli lupaa tämän, mikäli Tuhkimo kerkeää tehdä kaikki askareensa ja hankkia jostain itselleen juhliin sopivan puvun. Tämän jälkeen äitipuoli antaa Tuhkimolle vielä enemmän kotitöitä tehtäväksi, ettei Tuhkimo varmasti kerkeäisi juhliin. 

Hiiret säälivät Tuhkimoa, ja moittivat äitipuolta. Sitten eräs hiiri saa ajatuksen – autetaan Tuhkimoa! Hiiret ottavat esiin Tuhkimon äidille kuuluneen mekon, ja päättävät modernisoida sen Tuhkimolle sopivaksi. Huli ja Vili -hiiret lähtevät etsimään mekkoon sopivia yksityiskohtia talosta. Tehtävään sopii mainiosti Anastasian ja Druzellan pois heittämät huivi ja kaulakoru, jota he eivät omien sanojensa mukaan tule käyttämään enää ikinä. Kun talon naiset ovat lähdössä juhliin, paljastavat hiiret Tuhkimolle tämän hienon puvun. Tuhkimo ilahtuu, sillä luuli jo, ettei pääsisi tanssiaisiin. Hän lähtee iloisena eteiseen, mutta siinä samassa Anastasia ja Druzella huomaavat hänen ”varastaneen” heille kuuluvaa omaisuutta, ja he repivät mekon aivan riekaleiksi! Tuhkimo parka lähtee itkien puutarhaan, kun muut lähtevät juhliin. 

Tuhkimo itkee holtittomasti puutarhassa, hän on menettänyt kaiken toivonsa. Silloin neidon eteen ilmestyy haltijatarkummi, joka luo Tuhkimoon uutta toivoa. Hän loihtii Tuhkimolle vaunut kurpitsasta, hevoset hiiristä, ajajan hevosesta ja apurin koirasta. Lopuksi hän loihtii Tuhkimolle aivan upean mekon! Nyt Tuhkimokin voi lähteä tanssiaisiin! Ja millä kiireellä he sinne lähtevätkään! Haltijatarkummi muistuttaa kuitenkin sitä ennen, että taika raukeaa keskiyöllä, ja sitä ennen Tuhkimon on palattava kotiin. 

Tanssiaisissa kuningas on hermostumaisillaan, sillä prinssi ei näytä kiinnostuvan yhdestäkään naisehdokkaasta. Prinssi jopa haukottelee heille! Mutta silloin prinssi huomaa salin perällä kauniin naisen, jonka luokse kävelee. Tämä nainen on kukapa muu kuin Tuhkimo. Prinssi ja Tuhkimo alkavat tanssia romanttisesti, ja kuningas on varma, että nyt hänelle löytyi miniä. Kuningas lähtee nukkumaan, ja määrää suurherttuan huolehtimaan, ettei paria häiritä. Prinssi ja Tuhkimo viettävät puutarhassa romanttista aikaa keskenään. Kummallakaan ei ole aavistusta, kuka tuo toinen henkilö on. Pari on juuri vaihtamaisillaan suudelmaa, kun kello alkaa lyödä kaksitoista! Tuhkimo lähtee kiiruhtamaan kotiin prinssin toivomuksista huolimatta. Matkallaan hän kuitenkin pudottaa lasikenkänsä. 

 
Seuraavana aamuna kuningaskunnassa kuuluu viesti: prinssi on päättänyt naivansa sen neidon, jolle lasikenkä sopii jalkaan. Suurherttua itse on lähetetty sovittamaan kenkää kaikille naimaikäisille naisille, koska hän päästi edellisiltana neidon karkuun. Tieto saapuu Tuhkimonkin taloon, ja äitipuoli alkaa hoputtaa tyttäriään sängystä ylös suurherttuaa varten. Äitipuoleltaan Tuhkimo saa kuulla, että tanssi edellisiltana prinssin kanssa! Tuhkimon käytös muuttuu haaveilevaksi, ja tästä äitipuoli arvaa, että Tuhkimon täytyi olla eilisten tanssiaisten salaperäinen neito. Niinpä äitipuoli lukitsee Tuhkimon tämän huoneeseen. 

Huli ja Vili päättävät auttaa Tuhkimoa. He lähtevät hakemaan Tuhkimon huoneen avainta lady Tremainen taskusta kaikista vaaroista huolimatta. Hiirillä onkin kiire, sillä suurherttua on saapunut taloon lasinkengän kanssa. Kengän sovittaminen on aikamoista puuhaa, sillä Anastasialla ja Druzellalla on niin suuret jalat, ettei kenkä mahdu niihin. Tytöt kuitenkin yrittävät parhaansa mukaan tunkea jalkojaan kenkään. Hiiret ovat sillä välin päässeet Tuhkimon huoneen ovelle, missä Lucifer-kissa nappaa Hulin ja avaimen kahvikupin alle! Linnut kutsuvat avuksi Bruno-koiran, joka säikäyttää Luciferin ikkunasta ulos, ja Tuhkimo saa avaimen. 

Juuri kun suurherttua on lähdössä talosta pois, juoksee Tuhkimo portaita alas. Hänkin haluaa sovittaa lasikenkää! Suurherttuan lakeija on viemässä kenkää Tuhkimolle, mutta tällöin ilkeä äitipuoli kamppaa lakeijan, jolloin lasikenkä särkyy tuhansiksi sirpaleiksi. Kuinka ollakaan, Tuhkimolla on kuitenkin samanlainen kenkä taskussaan! Suurherttua kokeilee kenkää Tuhkimon jalkaa, ja äitipuolen kauhuksi kenkä sopii Tuhkimolle kuin nakutettu! Niinpä lopussa Tuhkimo pääsee viettämään häitä rakkaan prinssinsä kanssa hiirten heitellessä riisejä heidän päälleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Disneyn Tuhkimo perustuu suosittuun kansansatuun. Tuhkimosta on kerrottu eri versioita monissa eri kulttuureissa, mm. Kiinassa, Antiikin Kreikassa ja Egyptissä, Ranskassa ja Skandinaviassa. Muinaisen egyptiläisen kertomuksen mukaan kotka nappasi sandaalin kylpemässä olevalta tytöltä, ja lennätti sen kuninkaan (=faaraon?) luo. Faarao lähti sitten etsimään neitoa, jolle sandaali kuului. Skandinaavisissa tarinoissa Tuhkimo oli poika, joka nai prinsessan. Disneyn elokuva perustuu lähinnä Charles Perraultin kertomukseen, mutta on näissäkin kertomuksissa eroja. Perraultin versiossa Tuhkimo käy tanssiaisissa kaksi kertaa, ja vasta toisella kerralla pudottaa lasikenkänsä. Sadussa prinssi itse lähtee etsimään kengälle omistajaa, ja sen löydyttyä Tuhkimon sisarpuolet anovat Tuhkimolta anteeksiantoa ilkeydestään. Tuhkimo antaa heille anteeksi, ja sisarpuolet naivat myöhemmin kaksi lordia. Joissain versioissa Tuhkimon sisarpuolet leikkaavat jalkojaan, jotta lasikenkä mahtuisi heille. Toisissa versioissa Tuhkimon isä ei ole edes kuollut, vaan on hyvin litistyneenä äitipuolen tossun alla, eikä tajua tai halua tehdä mitään tyttäreensä suunnatulle alistukselle. Ja Tuhkimohan sai nimensä siitä, että nukkui kyökkipiikana ollessaan takan lähellä, ja oli tämän takia aivan tuhkainen. 

Disneyn Tuhkimo valmistui vuonna 1950, ja on Disneyn klassikko numero 12. Elokuvan tekeminen oli tuolloin suuri riskinotto Walt Disneylle. Lumikin jälkeen Disneyn studioiden rahavarat olivat kuluneet jo melkein loppuun, ja tarvittiin jotain suurta, että studio pääsisi takaisin jaloilleen. Disney aloitti kahden elokuvan tekemisen yhtä aikaa, Tuhkimon ja Liisan Ihmemaassa, sillä ei ollut varma, kumpi olisi parempi julkaista ensin. Tuhkimo valmistui ensimmäisenä, joten julkaisemisjärjestyksestä ei ollut enää ongelmia. Tuhkimon tekeminen maksoi studiolle 3 miljoonaa dollaria, ja jos elokuva olisi epäonnistunut, olisi studio ajautunut konkurssiin. Meidän onneksemme elokuva oli kuitenkin suuri hitti. Tuhkimo oli ensimmäinen Disneyn elokuva, jonka laulujen oikeudet kuuluivat vastaperustetulle Walt Disney Music Companylle. Laulujen julkaisu (vinyyli)levyillä toi Disneylle vain entistä enemmän rahaa. 

Tuhkimon laulut ovat aivan ihania! Toisaalta olen sitä mieltä, että lauluissa on vähän kökkö suomennus, mutta toisaalta se tekee lauluista vaan entistä riemukkaampia! Elokuvan aloittaa ihanan vanhanaikaisen kuuloinen kuoro, joka laulaa laulun Tuhkimo alkutekstien aikana. Toinen laulu on Öisin uneksin, jonka Tuhkimo laulaa huoneessaan herättyään. Laulussa pohditaan sitä, kuinka toiveisiin ja öisiin haaveisiin kannattaa luottaa, sillä elämä saattaa muuttua parempaan suuntaan. Samaa laulua lauletaan vielä myöhemminkin elokuvassa: hiiret laulavat sitä auttaessaan Tuhkimoa, laulu kuuluu Tuhkimon itkiessä ulkona ja se lauletaan ihan lopussa kaiken päättyessä onnellisesti. Kolmas laulu on laulu, jota Anastasia ja Druzella koittavat ”laulaa”. Laula lintusein alkaa rumissa merkeissä, mutta sitten Tuhkimo laulaa samaa laulua pestessään lattioita, ja laulu muuttuu paljon kauniimmaksi! Neljäs laulu on Työlaulu, jonka hiiret laulavat suunnitellessaan Tuhkimolle uudistettavaa pukua. Viides laulu on Bibbedi babbedi buu, jonka haltijatarkummi laulaa taikoja tehdessään. Laulussa on kuultavissa taikasanat, jotka saavat nämä taiat aikaan. Kuudes laulu on Jos se on hän, romanttinen laulu, joka soi Tuhkimon ja prinssin tanssiessa puutarhassa. Jotakin laulujen tasosta kertoo se, että elokuva sai kolme Oscar-ehdokkuutta musiikkiin liittyen (paras ääni, paras alkuperäinen laulu ja paras laulu (Bibbedi babbedi buu)). 

Elokuvan hahmot ovat hyviä ja osa samaistuttavia. Erityisesti Tuhkimon asemaan samaistuu helposti, sillä varmasti meistä kaikki ovat joskus kokeneet tulleensa väärinkohdelluiksi. Tuhkimo on hyvin hellä, huolehtivainen ja muiden etua ajatteleva nainen. Itseään ja omia halujaan hän ajattelee lähinnä unelmoidessaan, mutta toteaa kuitenkin Brunolle, ettei unelmoiminen kannata. Eikö neito luota itseensä? Vai onko hän sitä mieltä, että jos ajattelee negatiivisesti, tapahtuu elämässä vain positiivisia asioita? Joka tapauksessa katsoja iloitsee, kun Tuhkimo iloitsee, ja itkee, kun Tuhkimo itkee. Kaipaamme onnellista loppua Tuhkimolle. Elokuvaan oli alun perin suunniteltu kohtaus, jossa Tuhkimo palaa kotiin tanssiaisista ja salakuuntelee äiti- ja sisarpuoliensa keskustelua tanssiaisten salaperäisestä neidosta. Tuhkimo ihmettelee kovin, miten saman katon alla asuvat naiset eivät tunnistaneet häntä! Walt Disney halusi kuitenkin poistaa kohtauksen elokuvasta, sillä hänen mielestään Tuhkimo oli kohtauksessa liian vahingoniloinen, ja yleisö olisi menettänyt sympatiansa neitoa kohtaan. Tiedä häntä, mutta nyt Tuhkimo ainakin pysyy puhtoisena ja arvonsa omaavana koko elokuvan ajan. 

Toinen elokuvan henkilö, johon samaistuu helposti, on Huli. Elokuvan alussa hiiri saapuu Tuhkimon taloon, ja muut hiiret ottavat hänet ystävällisesti vastaan. Huli ei tunne talon tapoja, mutta elokuvan kuluessa oppii ne tuntemaan. Hulilla on itsestään suuret luulot, eikä hän usko minkään voivan vahingoittavan itseään. Hulissa kiteytyy myös nykyajan nuorison halut, sillä hän pitää syömisestä eikä millään jaksaisi harrastaa liikuntaa (vrt. helmikuussa 2013 iltalehdissä uutisoitiin suomalaisten nuorten lihomisesta). Tuhkimo muuten antaa Hulille nimeksi Octavius, mutta ystävät saavat kutsua häntä Huliksi. Elokuvassa pystyy samaistumaan helposti myös haltijatarkummiin ja Viliin. Haltijatarkummi ja Vili ovat molemmat auttaja-hahmoja, jotka kannustavat lähimmäisiään. Haltijatarkummi on kovin empaattinen ja hän lohduttaa Tuhkimoa tämän suuressa surussa. Lisäksi hän antaa Tuhkimolle mitä ihanimman lahjan – mutta miksi? Taikomisella ei ole minkäänlaista motiivia, mutta ehkä ”kummilapsen” auttaminen on haltijatarkummin suuri tehtävä. Vili haluaa myös auttaa Tuhkimoa, joka on kokenut kovia. Lisäksi Vili auttaa Hulia erinäisissä askareissa pitkin elokuvaa. 

Tuhkimon prinssi jää hyvin kaukaiseksi hahmoksi, vähän samanlaiseksi mitättömyydeksi kuin Lumikin prinssi. Elokuvassa selviää, että prinssi tykkää matkustella paljon. Kenties hän rilluttelee paljon reissuillaan? Toisaalta kun prinssi rakastuu, hän tekee sen koko sydämellään ja haluaa mennä varmasti naimisiin tämän tietyn neidon kanssa. Alun perin elokuvaan oli suunniteltu prinssille suurempi rooli. Hänen oli elokuvan alussa tarkoitus kisailla peuran kanssa metsästysleikkiä. Elokuvaan oli myös suunniteltu kohtaus, jossa suurherttua vie Tuhkimon prinssin luo ja paljastaa tälle, että Tuhkimo on palvelustyttö. Tämä olisi yllättänyt prinssin, joka luuli, että oli ihastunut prinsessaan. Prinssin tunteet Tuhkimoa kohtaan olivat kuitenkin niin voimakkaat, että hän kosi neitoa. Samassa kohtauksessa haltijatarkummi olisi tullut taikomaan Tuhkimolle ihanan mekon. Nämä poistetut kohtaukset olisivat antaneet prinssiin paljon enemmän sisältöä, mutta minulle riittää pelkkä selitys mahdollisista kohtauksista. Näin prinssi muuttuu heti paljon elävämmäksi herrasmieheksi. 

Pahikset elokuvassa tekevät psyykkistä väkivaltaa Tuhkimolle, niin kuin naisilla on tapana tehdä. Äitipuoli näyttää oikein mässäilevän ilosta nähdessään Tuhkimon kärsivän. Siskopuolet ovat aika tyhmiä, he eivät varmaan osaisi tehdä Tuhkimolle pahaa ilman äitipuolen neuvoja tai esimerkkiä. Juoruilla he kyllä varmasti osaisivat neidon selän takana. Paras pahis mielestäni on Lucifer-kissa, jonka pelkkä nimi viittaa pahuuden pahimpaan ruumiillistumaan. Äitipuoli on myrkyttänyt kissansakin omilla likaisilla arvoillaan, ja Lucifer yrittää parhaansa mukaan hankaloittaa Tuhkimon elämää omalla tavallaan. Suurempana uhkana Lucifer toimii hiirille, mutta hiirten onneksi kissa on hieman yksinkertainen. Sitä se pahuus teettää. On muuten mielenkiintoista, että hiiret ovat ainoita eläimiä, jotka osaavat puhua elokuvassa. Bruno-koira tai Lucifer ilmaisevat asioita vain omalla koiran- ja kissankielellään, kuten myös hevonen ja linnut. 

Tuhkimo on elokuva, josta huomaa helposti sen vanhuuden. Äänenlaatu on vanhanaikaisen kuuloista ja niin on animaatiokin. Hahmot liikkuvat hyvin teatraalisesti. Tähän vaikuttaa varmasti se, että ennen elokuvan animaatiota kaikki kohtaukset (!) näyteltiin oikeiden ihmisten kanssa. Animaattorit ottivat sitten mallia näyttelijöiden suorituksesta, jolloin kaikki teatterilavalla opitut maneerit tulivat animaatioon mukaan. Saman syyn takia myös Lumikissa hahmojen liikkeet ovat niin hienostuneita. Tuhkimon piirrosjälki on todella vaikuttavaa. Tuhkimon ja prinssin realistisuuteen on kiinnitetty huomiota. Muut ihmiset elokuvassa taas näyttävät selkeästi disneymäisiltä isonenäisiltä tyypeiltä, mikä on suuri ero Lumikkiin nähden. Tuhkimon piirrosjälki on hyvää kenties siitä syystä, että se oli ensimmäinen Disneyn elokuva, jossa Disneyn ”nine old men” -ryhmän kaikki jäsenet työskentelivät yhdessä. Tähän ryhmään kuului nyttemmin kuuluisiksi tulleita animaattoreita, joita nykyiset animaattorit pitävät oppi-isinään. Ryhmä animoi kaikki Disneyn kultakauden elokuvat Lumikista Bernandiin ja Biancaan asti. Jotain piirrosjäljen hienoudesta kertonee se, että kohtauksen, jossa Tuhkimolle taiotaan päälle tanssiaispuku, on sanottu olevan Walt Disneyn lempianimaatiopätkä. 

Tuhkimolle on tehty kaksi jatko-osaa vuonna 2002 (Unelmien prinsessa) ja 2007 (Taikansa kutakin). Jatko-osissa prinssin henkilöhahmo syvenee ja toisesta sisarpuolesta paljastuu valoisampi puoli. Luulen, että jatko-osat eivät kuitenkaan päihitä alkuperäistä Tuhkimoa. Tuhkimo on hyvin kaunis ja herkkä elokuva, joka on juuri niin Disneytä kun olla voi. 

”Herra kuningas, valitettavaa mutta todellista on totuus.”
- Suurherttua

 

(Oho, tulipas hieman pitkä arvostelu kirjoitettua... Ensi kerralla yritän tiivistää ainakin juonta.)

The Adventures Of Ichabod and Mr. Toad - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Elokuva alkaa siitä, kun kamera johdattaa meidät kirjahyllyn luo. Kertoja pohtii, mikähän on englantilaisen kirjallisuuden hienoin hahmo, ja hahmon etsinnässä hän ohittaa kaikki Robin Hoodit ja Ihmemaan Liisat. Hienoin hahmo kertojan mielestä on rupikonna kirjasta Kaislikossa suhisee. Pääsemmekin nyt tutustumaan rupikonnan elämään.

Rupikonna, Mr. Toad, on luonteeltaan seikkailija, mutta on häntä hulluksikin sanottu. Rupikonna on hyvin rikas, ja omistaa seuduin komeimman kartanon, Konnakartanon. Rupikonnalla on kolme hyvää kaveria: mäyrä, vesirotta ja myyrä. Kaverukset auttavat rupikonnaa tämän vaikeuksissa. Tällä hetkellä rupikonna onkin suurissa vaikeuksissa, sillä hän on konkurssin partaalla! Mäyrä hoitaa konnan raha-asioita, mutta siitä ei meinaa tulla mitään, sillä konna kuluttaa koko ajan lisää rahaa törttöilemällä ympäriinsä. Myyrä ja vesirotta lähtevät hakemaan rupikonnaa kotiin, sillä hän huristelee pitkin maita ja mantuja vankkureilla hevoskaverinsa kanssa. Myyrä ja vesirotta saavatkin raahattua konnan kotiin, mutta konna on nyt nähnyt auton, uuden keksinnön, ja hänet on vallannut moottorihullutus! Konnakartanon seinät eivät kauaa konnaa pidättele. Moottorihullutus saa hänet pakenemaan ja varastamaan auton!

Rupikonnan oikeudenkäynti alkaa. Konnaa epäillään auton varastamisesta, mutta itse hän kiistää kaiken. Rupikonna toimii itse itsensä lakimiehenä, ja kutsuu paikalle ensimmäisen todistajan, hevoskaverinsa. Hevonen kertoo, kuinka hän lähti hankkimaan autoa konnan kanssa tämän karattua Konnakartanosta. Eräs auto ajoi baariin eteen, jossa konna teki kauppakirjan auton omistajien, näätien kanssa. Konkurssin partaalla oleva konna vaihtoi Konnakartanon autoon. Pahaksi onneksi näädät olivat kuitenkin varastaneet auton, jonka takia konna pidätettiin. Konna kutsuu hevosen jälkeen vielä baarimikko Winkeyn todistamaan hänen puolestaan, että hän on todella laatinut tällaisen kauppakirjan auton omistajuudesta. Winkey todistaa kuitenkin konnaa vastaan, ja konna joutuu vankilaan! 

Vankilassa rupikonna alkaa katua tyhmyyttään. Hän päättää ruveta hyväksi, eikä enää koskaan tuhlaa rahojaan! Vankilaan konnaa tulee katsomaan hänen tätinsä – joka paljastuukin hevosystäväksi! Hevonen auttaa konnan karkuun, ja konna pakenee poliisit perässään ystäviensä vesirotan, mäyrän ja myyrän luokse. Mäyrä on huomannut, että näädät ovat majoittuneet Konnakartanoon, ja heidän johtajanaan on baarimikko Winkey! Nyt kaverit uskovat rupikonnan kertoneen totta, ja päättävät lähteä kartanoon varastamaan kauppakirjan, jotta konna saadaan laillisesti vapaaksi. Ystävykset menevät kartanoon salakäytävän kautta. Kauhean takaa-ajon ja veitsien lentämisen jälkeen konna saa kuin saakin varastettua itselleen kauppakirjan, ja näin pääsee vapaaksi. Konnan lupaukset uudesta alusta ja säästäväisyydestä eivät kuitenkaan pidä. Lopussa näemme, kuinka hän on ostanut itselleen lentokoneen, jolla hän lentelee aivan päättömästi.

Jos ensimmäinen tarina kertoi englantilaisen kirjallisuuden sankarihahmosta, kertoo toinen tarina amerikkalaisesta sankarista. Sleepy Hollow -nimiseen kylään saapuu uusi opettaja nimeltä Ichabod. Ichabod ei ole kovin komea; hän on laiha, taikauskoinen ja koukkunokkainen rääpäle. Ulkonäöllisistä vajaavaisuuksistaan huolimatta Ichabod on hyväkäytöksinen kulttuurinystävä, josta kaikki kylän naiset pitävät. Ichabod pitää myös naisista, sillä he tarjoavat hänelle ruokaa, mistä opettaja tykkää kovasti. Kylässä asuu myös Bron -niminen mies, joka on komea ja vahva keppostelija. Kaveriporukkansa kanssa Bron kiusoitteleekin Ichabodia usein hyväntahtoisesti.

Bronin hyväntahtoisuus Ichabodia kohtaan vähenee siinä silmänräpäyksessä, kun Ichabod ihastuu Katrinaan, kylän kauneimpaan naiseen. Ichabod ihastuu Katrinaan tämän isän valtavan omaisuuden takia. Katrina on melkoinen kujeilija, johon kaikki kylän miehet ovat ihastuneita, ja jonka puolesta miehet tekisivät mitä vaan. Kukaan miehistä ei ole kuitenkaan uskaltanut vastustaa Bronia Katrinan suhteen – paitsi Ichabod. Katrina pitääkin siitä, että joku vihdoin haastaa Bronin. Tästä alkaakin hyvin Aku Ankka ja Hannu Hanhimainen kilpakosinta, jossa Ichabod voittaa ensimmäisen ja toisenkin erän.

Halloweenina Katrinan isä järjestää tanssit, jossa Ichabod saa taas tanssittaa koko illan Katrinaa. Mustasukkainen Bron keksii silloin suunnitelman, jonka avulla hän uskoo saavansa taikauskoisen Ichabodin pois Katrinan tieltä. Bron kertoo tarinan päättömästä ratsumiehestä, joka metsästää itselleen päätä juuri tällaisina öinä. Taikauskoinen Ichabod raukka nielee Bronin jokaisen sanan, ja kun koittaa aika ratsastaa yksin kotiin, hän on kauhusta suunniltaan. Jokainen ääni saa hänet vapisemaan kauhusta. Ja yllättäen synkässä metsässä Ichabodin eteen ilmestyy päätön ratsumies!!! Alkaa kauhea pako kohti siltaa, sillä Bronin mukaan päätön ratsumies ei seuraa toista joen yli. Ichabod pääsee kuin pääseekin sillan yli…

Lopussa näemme, kuinka Bron ja Katrina menevät onnellisesti naimisiin. Kertoja kertoo sitten, että osan mielestä Ichabod pääsi ratsumiestä karkuun, ja hän meni naimisiin rikkaan lesken kanssa. Jotkut taas uskovat, että päätön ratsumies nappasi Ichabodin!!! Elokuva loppuu päättömän ratsumiehen julmaan nauruun.

 The Adventures Of Ichabod and Mr. Toad (suomeksi Herra Rupikonna ja Iisoppi Kurkinen) on valmistunut vuonna 1949. Tarinaa herra sammakosta Disneyn studio alkoi tehdä jo vuonna 1938 tarkoituksenaan tehdä siitä kokopitkä elokuva. Vuonna 1941 elokuvan tekeminen jäädytettiin toisen maailmansodan takia. Myöhemmin valmiiksi tulleita animaatiopätkiä katsellessaan Disney tuli siihen tulokseen, että pätkän hahmot eivät vastanneet niitä standardeja, mitä Disneyn pitkissä elokuvissa on ollut (Bambi, Lumikki jne.). Niinpä Disney päätti, että rupikonnan seikkailut sopisivat yhteen jonkun toisen tarinan kanssa. Pariksi valikoitui päätön ratsumies, jota oltiin alettu valmistella vuonna 1946. Päättömästä ratsumiehestäkin piti alun perin tulla oma elokuvansa, mutta kävi ilmi, ettei animaation pituus riittäisi kokoillan elokuvan pituudeksi. Tässä oli siis oiva parivaljakko valmis!

Elokuvan molemmat tarinat perustuvat kirjallisuuden tuotteisiin. Mr. Toadista kertovat tarina perustuu Kenneth Grahamen vuonna 1908 kirjoittamaan lastenkirjaan Kaislikossa suhisee. Disneyn elokuva ja kirja eroavat toisistaan joissakin kohdin. Kirjassa rupikonna ajaa ja kolaroi kuusi autoa ennen kuin varastaa auton. Kirjassa hän myös todella varastaa sen. Grahamen teoksessa näädät ovat vallanneet Konnakartanon ilman mitään sopimusta, ja ystävykset taistelevat aseiden kanssa kartanon takaisin itselleen. Kirjassa rupikonna oppii läksynsä, ja rupeaa kunnon kansalaiseksi. Kirjassa on elokuvan tarinan lisäksi monta muutakin pientä kertomusta myyrän, mäyrän, vesirotan ja rupikonnan seikkailuista.

Ichabodin tarina perustuu Washington Irvingin vuonna 1820 kirjoittamaan novelliin The Legend of Sleepy Hollow. Kirjailija perusti tarinansa tanskalaisten uudisraivaajien kertomuksiin. Elokuvassa novellia seurataan melko tarkasti. Kirjassa ennen päättömän ratsumiehen tapaamista Ichabod on kosinut Katrinaa, ja on kielteisestä vastauksesta harmissaan. Kirjassa vihjaillaan myös selkeästi, että Bron esitti päätöntä ratsumiestä Ichabodille. Elokuvassa tämä jää vähän auki.

Muistan, kun katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa, ajatelleeni jotenkin automaattisesti, että Bronhan on tietenkin se päätön ratsumies. Nyt kun katsoin elokuvan, ei siinä anneta kuitenkaan minkäänlaisia vihjeitä Bronin osuudesta pelottaviin tapahtumiin. Tämä antaa elokuvalle aavemaisen ja hyvinkin pelottavan lopun. En ymmärrä, miksi lastenelokuvan tekijöiden on pitänyt lopettaa elokuva loppuun, joka jättää auki sen, selviytyikö Ichabod vai menettikö hän päänsä. Minä olisin laittanut paljon mieluummin Kaislikossa suhisee -tarinan jälkimmäiseksi kertomukseksi, niin katsojalle olisi jäänyt lopuksi hyvä mieli. Voin vain kiittää onneani, etten nähnyt elokuvaa lapsena, muuten se olisi varmasti aiheuttanut painajaisia!

 Elokuva alkaa laululla Ichabod and Mr Toad, joka soi alkutekstien ajan. Seuraava laulu on nimeltään The Merrily Song. Tämän laulun laulaa rupikonna yhdessä hevosystävänsä kanssa, kun he ajelevat hevosvankkureilla pitkin kyliä aiheuttaen aineellisia vahinkoja vaikka minne. Kolmas laulu lauletaankin vasta seuraavassa tarinassa. Ichabod -laulu soi, kun Ichabod saapuu Sleepy Hollow’sin kylään. Sitten lauletaan laulu ihanasta Katrinasta. Laulu Katrina soi, kun kylän miehet yrittävät miellyttää Katrinaa kaikin mahdollisin tavoin. Viimeinen laulu onkin sitten The Headless Horseman, jonka Bron laulaa pelotellakseen Ichabodia. Laulut ovat ihan hyviä ja niiden sävel soi päässä vielä myöhemminkin. Laulut ovat kuitenkin The Merrily Songia lukuun ottamatta niin tiukasti elokuvan tilanteisiin liittyviä, että niitä ei parane mennä lauleskelemaan vaikka jossain konsertissa.

Kuten Walt Disneykin itse sen totesi, ei piirrosjälki ole elokuvassa samanveroista, kuin mitä se suurimmassa osassa Disneyn elokuvia on. Piirrosjälki on itse asiassa hyvin vaatimatonta, ja välillä mittasuhteet heittelevät sinne tänne (esim. herra rupikonnan paetessa vankilasta). Tästä huolimatta elokuva sai vuonna 1950 Golden Globe -palkinnon parhaasta kuvauksesta. Ilmeisesti elokuvan kuvaus on ollut piirrosjäljestä huolimatta hyvää… vai mitä tuo palkinnon nimitys tarkoittaa? :) Elokuvan hahmotkin jäävät etäisiksi, enkä minä ainakaan samaistu heihin millään tavalla. Kaikki päähenkilöt ovat miehiä, ja ainoa nainen on Katrina, joka antaa naisista hyvin pinnallisen kuvan.

Se hyvä asia elokuvassa on, että molempien tarinoiden juonet pitävät tiukassa otteessaan. Kaislikossa suhisee -tarinassa on se hyvä puoli, että katsojat eivät tiedä ennen kuin lopuksi, onko rupikonna varastanut auton vai puhuuko hän totta, kun sanoo tehneensä vaihtokaupan. Päättömän ratsumiehen miesten kilpakosinta taas on hauskaa katsottavaa, kuten sarjakuvissakin Akun ja Hannun taistelu on. Lopussa meno äityy tosin liiankin jännittäväksi päättömän ratsumiehen esiintymisen myötä.

The Adventures Of Ichabod and Mr. Toad ei oikeastaan sytytä minua, vaikka tarinoissa hyvä juoni onkin. Juonen hyvyys liittyy kyllä aika pitkälti kirjailijan tekemään valmiiseen tekstiin. On elokuvaa kyllä paljon miellyttävämpi katsoa, kuin vaikkapa Saludos Amigosta, jossa juoni hävitetään välillä täysin. Päätöntä ratsumiestä en suosittelisi lapsille, ennen kuin he ovat täyttäneet 12 vuotta. Rupikonnan tarinan voi taas näyttää kenelle tahansa! Haluan vielä sanoa loppuun sen verran, että minusta on jotenkin niin hassua, kun alussa näytetään Robin Hood ja Liisa Ihmemaassa kirjoja, sillä Disney tulee vielä tekemään niistäkin elokuvat. Hehe!

”Rupikonna näet oli liian fiksu, ja sillä hetkellä hulluuden vallassa.”
- Kertoja

Tai sitten nainen älykkäin, ken puhuu asiaa?

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

Mä luonas oon ainiaan...