6.8.2016

Zootropolis - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 


Maaseudun pienessä kylässä on käynnissä markkinat, jossa koululaiset esittävät näytelmää eläinten evoluutiosta. Aikanaan eläimiä johdatti heidän vaistonsa ja luonnonvietti, kunnes he kehittyivät ja alkoivat kulkea kahdella jalalla vaatteita käyttäen. Julmat pedot ja arat saaliit yhdistivät ensimmäistä kertaa voimansa Zootropoliksessa, johon syntyi uskomaton kaupunki eri ilmastovyöhykkeineen. Zootropoliksessa kuka vaan voi olla mitä vaan. Zootropoliksen iskulause innostaa erityisesti Judy Hopps -nimistä pupua, joka koulun näytelmässä kertoo haaveilevansa poliisin ammatista. Judyn vanhemmat ovat kauhuissaan lapsensa haaveilusta, sillä heidän mielestään pupun pitäisi pysyä lestissään ja myydä porkkanoita. 

Viisitoista vuotta myöhemmin Judy toteuttaa haaveensa, ja hän valmistuu poliisiopistosta luokkansa priimuksena, ensimmäisenä jäniskonstaapelina ikinä! Zootropoliksen pormestari Lionheart on ylpeä saaliseläimen yllättävästä uranvalinnasta, ja hän kiinnittää Judyn Zootropoliksen 1. poliisipiiriin. Niin Judy muuttaa unelmiensa kaupunkiin, jossa aloittaa unelmatyönsä. Valitettavasti poliisipäällikkö Bogo ei ole yhtä innostunut jäniskonstaapelista pormestarin tapaan, joten hän määrää Judyn pysäköinninvalvojaksi. Judy ahdistuu pestistään, sillä taitoja hänellä riittäisi vaikka mihin! Niinpä pupu ei voi itselleen mitään, kun hän näkee kaupungilla luihulta näyttävän ketun. Judyn on pakko lähteä varjostamaan kettua, mutta Nick Wilde -niminen kettu tulee huijanneeksi Judyakin. Tämä jää tietysti kaivertelemaan pupun mieltä. 

Seuraavana päivänä pysäköinninvalvontahommissaan Judy näkee, kuinka Duke-näätä ryöstää säkillisen kukan sipuleita. Judy nappaa rosvon kiinni ja vie hänet poliisiasemalle. Poliisipäällikkö Bogo ei ole kuitenkaan vakuuttunut Judyn urotyöstä, sillä konstaapeli rikkoi hänen käskyjään ja jätti pysäköinninvalvonnan huomiotta. Bogo meinaa jo erottaa Hoppsin, kun sisään astuu rouva Otterton, jonka mies on kadonnut mystisesti. Herra Otterton on yksi 14 kadonneesta pedosta, joiden kohtaloa poliisilaitos on selvittänyt viikkoja tuloksia saamatta. Judy tulee luvanneeksi rouva Ottertonille löytävänsä hänen miehensä, ja pormestarin kuultua asiasta Bogon on pakko päästää Judy tutkimaan asiaa. Judy saa aikaa 48 tuntia löytää kadonneen saukon, tai muuten hänet irtisanotaan. Avukseen tutkintaan Judy värvää Nickin, huijariketun, jota pupu kiristää veropetoksen paljastamisen uhalla. Kadonnut saukko on myös viimeisen kerran nähty Nickin seurassa, joten tutkinta on luonnollista aloittaa ketun luota. 

Nick muistaa nähneensä herra Ottertonin menneen joogaamaan naturistipaikkaan, jossa muistellaan saukon hypänneen isoon harmaaseen autoon. Nisäkäsajoneuvokeskuksesta he saavat hitaasti mutta varmasti tiedot harmaan auton rekisterinumerosta, ja limusiinivuokraamosta he löytävät sisältä raavitun auton. Auton omistaa herra Big, joka kertoo Nickille ja Judylle, että kuljettajan mukaan saukko meni autossa yllättäen aivan sekaisin, kuin olisi tullut villiksi. Herra Big antaa kuljettajansa osoitteen, ja sademetsäkorttelissa asuva kuljettaja kerkeää mainita jotain yöulvojista ennen kuin muuttuu itsekin villiksi! Kuljettaja-jaguaari jahtaa Judya ja Nickiä murhanhimo silmissään, mutta parivaljakko pääsee pedolta karkuun Judyn neuvokkuuden ansiosta. Judy kutsuu poliisivoimat paikalle, mutta jaguaari kerkeää kadota ennen poliisien saapumista. Bogo ei usko Judyn tarinaa villiintyneestä pedosta, ja meinaa taas irtisanoa pupun. Nick kuitenkin muistuttaa, että Bogo antoi Judylle 48 tuntia aikaa, ja tuosta ajasta on osa vielä käyttämättä. Judy ja Nick lähtevät siis jatkamaan tutkimuksiaan, ja heidän välinsä lämpenevät Nickin kertoessa omasta menneisyydestään. 

Kaupungintalolla apulaispormestari Bellwether näyttää Judylle ja Nickille liikenteenvalvonnan kuvaamia videoita, ja parivaljakko näkee mihin villiintynyt autonkuljettaja on viety. Judy ja Nick seuraavat jaguaarin jälkiä vanhaan sairaalaan, joka ei olekaan niin hylätty kuin miltä se päällepäin näyttää. Sairaalasta Judy ja Nick löytävät kaikki kadonneet eläimet, joiden huomaavat villiintyneen. Vankeja tarkastamaan saapuu itse pormestari Lionheart, joka on kerännyt kaikki pedot talteen. Syytä petojen villiintymiseen ei pormestarikaan kuitenkaan tiedä. Judy ottaa yhteyttä poliisivoimiin, ja pian Lionheart on pidätetty ja katoamistapaukset ratkottu. Poliisilaitoksella pidetään tiedotustilaisuus, jossa tapaukset ratkaissut Judy tulee sanoneeksi, että kaikki villiintyneet eläimet ovat petoja, saalistajia, ja että syy villiintymiseen on luultavasti biologinen. Judyn sanat aiheuttavat pelon ilmapiirin koko Zootropolikseen, kun saalistettavat pelkäävät saalistajien villiintyvän hetkenä minä hyvänsä. Nick ei ymmärrä Judyn ennakkoluuloja ja syyttelyä, ja katkaisee välit pupun kanssa. Judy huomaa oman virheensä, joten hän eroaa työstään ja palaa kotiinsa maalle myymään vihanneksia. 

Maalla Judy saa kuulla vanhemmiltaan heidän peltojaan suojelevasta kukasta, jota kutsutaan yöulvojaksi, ja joka on joskus saanut heidän serkkunsa villiintymään. Judy tajuaa kukan olevan Zootropoliksenkin villiintymisten takana, ja hän palaa kaupunkiin viemään työnsä loppuun. Ensimmäisenä Judy etsii käsiinsä Nickin, joka antaa pupulle anteeksi. Yhdessä he kysyvät Duke-näädältä, kenelle hän varasti yöulvojien sipuleita. Jäljet johtavat heidät hylätylle metroasemalle, jolla seisovasta metronvaunusta he löytävät yöulvojaviljelmät, joista uutetaan panoksia pyssyyn. Panoksen osuessa eläimeen eläin muuttuu villiksi, ja tämä selittää kaikki kaupungin petomaisuudet. Jäljet johtavat lopulta itse pormestari (entinen apulaispormestari) Bellwetheriin, lampaaseen, joka haluaa saaliseläimien johtavan Zootropolista ja olevan voimakkaampia kuin saalistajien. Nick ja Judy saavat Bellwetherin tunnustuksen nauhalle, ja lammas joutuu loppuelämäkseen vankilaan. Judy saa arvostusta töissään, ja hänet määrätään ihan oikeaan poliisityöhön pois pysäköinninvalvonnasta. Työparikseen Judy saa vasta poliisiksi valmistuneen ensimmäisen konstaapeliketun, Nickin. Yhdessä he alkavat selvittämään Zootropoliksen rikoksia. Näin Judy tulee todistaneeksi, että Zootropoliksessa kuka vaan voi olla mitä vaan! 

Zootropolis on Suomessa Disneyn klassikko numero 54, mutta Yhdysvalloissa klassikko numero 55. Eroavaisuus johtuu Nalle Puhin elokuvasta (lue lisää tästä). Klassikkonumerointi ei ole kuitenkaan ainoa ero, joka eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa versioissa on: Zootropolis on nimittäin Yhdysvalloissa nimeltään Zootopia. Saksassa elokuvan nimi on sen sijaan Zoomania ja Kiinassa ”Crazy Animal City”! Disneyn studiolla elokuvalle annettiin siis nimeksi Zootopia. Eurooppalainen nimi muutettiin, sillä Euroopassa oli jo brändejä nimeltä Zootopia, kuten tanskalainen eläintarha ja englantilainen lastenlevy. Nimen muutoksen ei sinällään pitäisi olla hätkähdyttävää, sillä suurin osa Disney-klassikoista eroaa nimeltään suomalaisissa ja amerikkalaisissa versioissa, koska elokuvien nimet on yleensä suomennettu. Myös tulevan Disney-klassikon, Moanan, nimi on vaihdettu Euroopassa Vaianaksi, ja nimenvaihdoksella on omat syynsä Zootropoliksen tapaan (niistä tarkemmin sitten aikanaan Vaianan arvostelussa). Toivoisin, että Disneyn studio kiinnittäisi huomiota tulevien klassikoidensa nimikoinnissa myös Euroopassa oleviin elokuvan nimen kannalta kiusallisiin asioihin. Luulisi studion oppivan olemaan tarkkasilmäisempi, kun jo kahden peräkkäisen klassikon nimet on jouduttu yllättäen muuttamaan osassa maailmaa. 

Ennen Zootropolista Disneyn studiot eivät olleet tehneet moneen vuoteen elokuvaa eläimistä, jotka käyttäytyvät ihmisten lailla (kävelevät kahdella jalalla, käyttävät vaatteita jne.). Itse asiassa tällaisia antropomorfistisia elokuvia Disneyn klassikkorivissä ei ole paljoa: vain The Many Adventures of Ichabod and Mr. Toad, Robin Hood, Pikku Kananen ja elokuvat, joissa esiintyy Mikki Hiiri tai Aku Ankka. Niinpä studio halusi tehdä pitkästä aikaa elokuvan, jossa eläimet esiintyvät housut jaloissa. Ensimmäisenä Zootropoliksesta suunniteltiin vakoilijaelokuvaa James Bondmaisella vivahteella. Elokuvan päähenkilönä oli aluksi Nick Wilde. Tässä vaiheessa elokuvassa Zootropolista hallitsivat saalistettavat eläimet, jotka olivat laittaneet kaikille saalistajille kaulapannan, joka antaisi sähköiskun, jos huomaisi aggressiivista käytöstä omistajassaan. Sähköpannoista kuitenkin luovuttiin, sillä Zootropoliksen nähtiin olevan liian ahdistava kaupunki. Samasta syystä päähenkilöksi vaihtui Judy, sillä Nickin kyyninen elämänasenne olisi välittynyt liikaa katsojille hänen ollessaan päähenkilö. Nyt katsoja näkee tapahtumat Judyn pirtein ja innostunein silmin. Zootropolikseen suunniteltiin paljon enemmän sivuhahmoja, joista osasta luovuttiin. Poistettuja hahmoja oli esimerkiksi Nickiä kiusaavat ”taukit gerbiilit”, maailmaloppuun uskova mesimäyrä, pahiksena oleva sika-pormestari, vanha vuohi-parkkipirkko ja huijarisusi lampaiden vaatteissa. Elokuvasta poistettuja kohtauksia oli taas Nickin bisnesidea petoeläimille suunnitellusta villistä huvipuistosta, Nickin kohtaaminen Judyn perheen kanssa pupun huoneessa ja Judyn tietojenetsintä elefanteille suunnitellulta tietokoneelta. Lopulta Zootropolis sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2016. Elokuva menestyi hyvin teattereissa, ja se on toistaiseksi vuoden 2016 menestynein animaatioelokuva, toiseksi menestynein elokuva vuodelta 2016 ja myös toisiksi menestynein Disneyn animaatio ikinä. Mahdollisia Oscar-ehdokkuuksia tai -palkintoja ei voi vielä näin uudesta elokuvasta sanoa, mutta uskon, että Zootropolis nimetään ainakin ehdokkaaksi parhaan animaatioelokuvan palkinnon saajaksi. 


On hienoa nähdä, miten tietokoneanimaatio kehittyy jatkuvasti klassikkorivillä eteenpäin siirryttäessä. Zootropolis on paljon yksityiskohtaisempi ja luonnollisempi (!) kuin Kaksin karkuteillä, vaikka elokuvien ilmestymisväli on vain kuusi vuotta. Uusia tietokoneohjelmia piti tehdä Zootropolista varten, jotta eläinten turkit ja niistä heijastuvat valot näyttäisivät aidoilta. Autenttisuutta elokuvaan haettiin myös tutkimusretkillä, joita animaattorit tekivät Disney’s Animal Kingdom -eläintarhaan, Keniaan ja jopa luonnontieteelliseen museoon. Näillä retkillä he tutkivat eläinten käyttäytymistä, niiden ulkonäköä ja lajien erityispiirteitä. Elokuvantekijät huomioivat muun muassa sen, että gnut liikkuvat aina laumassa ja että puhveli (toisin kuin elokuvassa elefantti) muistaa kaiken. Niinpä poliisipäälliköstä, joka toimii elokuvassa eräänlaisena isällisenä hahmona, tuli viisas ja muistavainen puhveli. Pidän kovasti Zootropoliksen ihanan värikkäästä ja erilaisesta animaatiosta. Tuntuu myös siltä, että elokuva jaksaa yllättää katsojan kerta toisensa jälkeen, sillä elokuvan kohtausten takana tapahtuu kaikkea ja sieltä löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pidän myös siitä, että Zootropoliksesta löytyy monta erilaista kaupunginosaa omine ilmastoineen ja ilmapiireineen. Eri kaupunginosat tuovat elokuvaan aina uutta silmänruokaa ja ihmeteltävää. 

Zootropolis tuo pitkästä aikaa Disneyn klassikkorivistöön vaatteita käyttäviä, ihmismäisiä eläimiä. Eroa edellisiin antropomorfistisiin klassikoihin Zootropolis teki sillä, että elokuvan kaupungista tehtiin eläinten suunnittelema ja rakentama, ei ihmisten. Niinpä kaupungissa on nähtävillä kaikkia erikoisenmuotoisia rakennuksia ja jopa suojateitä. Eläimet haluttiin myös kuvata oikeassa koossaan, ja kaupungin asukkaiden kokovaihtelu tuokin elokuvaan kivasti huumoria ja silmänruokaa. Zootropoliksen asukeiksi suunniteltiin pelkästään nisäkkäitä. Mielestäni kaupungissa näkyy kuitenkin liikaa saman lajin edustajia: tuntuu, että kaduilla kävelee koko ajan vastaan kirahveja, norsuja ja hamstereita. Jotkut nisäkäslajit ovat tuntuneet unohtuneen kokonaan kaupungin väestä: missä ovat hevoset, ilvekset, kengurut tai siilit? Ymmärrän, ettei kotieläimiä haluttu kaupunkiin, mutta toisaalta kaupungissa asuu pieni kylällinen hamstereita - ja lampaita! Miksei joukkoon olisi voinut liittyä koiria, kissoja ja lehmiä? Apinoita Zootropolikseen ei haluttu, sillä ne olisivat muistuttaneet liikaa ihmisiä. Mielestäni eläinlajien monipuolisuutta olisi kuitenkin voinut lisätä rutkasti. Eri eläinlajeja löytyy kuitenkin kiitettävästi Zootropoliksen uutisankkureista – ainakin, jos eri maiden elokuvaversioita vertaa keskenään. Disney on nimittäin viime aikoina alkanut harrastaa lokalisointia, eli elokuvan muokkaamista tietylle yleisölle sopivaksi. Suomessa ja Yhdysvalloissa Zootropoliksen uutisankkurina nähdään hirvi, mutta Australiassa uutistenlukija on koala, Kiinassa panda, Brasiliassa jaguaari, Japanissa tanuki ja Isossa-Britanniassa corgi (siellä se kaipaamani koira nyt olisi!). 

Zootropoliksen päähenkilö on Judy Hopps, aina positiivinen pupu. Judyn suurin haave on tulla poliisiksi, ja jo elokuvan alkupuolella hänen haaveensa toteutuu. Poliisin työ ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä Judy on sen ajatellut olevan. Judy joutuu ennakkoluulojen kohteeksi missä ikinä kulkeekin, sillä pieniä pupuja ei ole luotu poliiseiksi, vaan mieluummin porkkanankasvattajiksi. Jopa Judyn vanhemmat ovat ennakkoluuloisia ja kauhistuneita lapsensa haavetta kohtaan, joten on suoranainen ihme, että Judy saa toiveammattinsa toteutettua ja pidettyä yllä positiivisen elämänasenteensa. Judy onnistuukin näyttämään koko maailmalle, että pupu voi olla muutakin kuin pelkkä porkkanan piipertäjä. Toisaalta Judy myös huomaa, että vaikka hän taistelee kovasti ennakkoluuloja vastaan, on hänellä itselläänkin ennakkoasenteita tiettyjä lajeja kohtaan. Judy on iloisuutensa lisäksi kovin vauhdikas ja tomera jänis, jolle sattuu ja tapahtuu koko ajan. Vahvan ja onnellisen ulkokuorensa alla Judy on kuitenkin herkkä ja haavoittuvainen, ja tunteikas. Elokuvassa Judy värvää aisaparikseen Nick Wilden, huijauksia toimeentulonaan tekevän ketun. Nick on ovela, vitsikäs ja kyyninen kaveri, jolla on kova ulkokuori. Nickin elämänasenne kuitenkin saa oikeutuksensa hänen kertomallaan lapsuudenmuistolla, joka on kauhistuttava ja ainakin minut itkemään laittava. Sekä Nickin että Judyn hahmoihin paneudutaan kivasti elokuvassa, ja molemmat kehittyvät eläiminä todella paljon elokuvan aikana. Sivuhahmoja elokuvassa on iso liuta, mutta tuntuu, ettei kukaan heistä jää persoonattomaksi tapaukseksi. Poliisipäällikkö Bogo on ankara mutta lämmin esimies, konstaapeli Clawhauser ihastuttava tyyppi, Herra Big loistava mafioso, pormestari Lionheart pienten eläinten puolella julkisuudessa oleva herrasmies, apulaispormestari Bellwether ahkera ja sinisilmäinen työntekijä, Gazelle hienot arvot omaava poptähti ja rouva Otterton sympaattinen saukko. Erityisesti minut on hurmannut elokuvassa esiintyvä Flash-laiskiainen, vanha vauhtihirmu! 

Jos Zootropolis on poikkeus Disney-klassikoiden rivissä eläinhahmojensa puolesta, on se sitä myös juonellisesti. Zootropoliksessa on kaikki dekkarin ainekset, ja elokuvassa yritetään selvittää ratkaisematonta rikosta. Klassikkorivistössä on ennestään vain yksi dekkarielokuva, nimittäin Mestarietsivä Basil Hiiri (jossa, kumma kyllä, on kanssa ihmisenkaltaistettuja eläimiä!). Zootropolis on kuitenkin ensimmäinen klassikko, jossa päähenkilönä on poliisi. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan koko elokuvan ajan, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka Judy selvittää rikosta pala kerrallaan. Zootropoliksen pahiskin selviää katsojalle yllätyksenä, aivan niin kuin kunnon jännärissä. Yllättäen hyviksestä pahikseksi muuttuva hahmo voi tuntua kuitenkin kierrättämiseltä, sillä Zootropolis on jo neljäs klassikko putkeen, joka käyttää hyväkseen tätä yllätysmomenttia. Minua tämä pahisten yllättävä samankaltaisuus ei kuitenkaan häiritse. Toivoisin silti, että Disney-klassikoissa nähtäisiin taas pitkästä aikaa kunnon pahiksia, jonka tietää pahikseksi jo alusta asti. 

Zootropolis ei ole musikaali, ja se sisältää vain yhden laulun; Try Everything. Laulun elokuvassa esittää Gazelle, Zootropoliksen valovoimaisin poptähti, ja laulua soitetaan elokuvassa tapahtumien taustalla useamman kerran niin, että se jää varmasti soimaan päähän. Oikeasti laulun esittää Shakira, ja sen on hänelle luoneet Sia Furler, T.E. Hermansen ja Mikkel S. Eriksen. Taustamusiikin elokuvaan on säveltänyt Michael Giacchino. Kaikki elokuvan musiikki on hyvin rytmikästä, ja erilaisilla lyömäsoittimilla onkin musiikissa suuri rooli. Vaikutteita Zootropoliksen musiikkityyliin on otettu kansanmusiikista ympäri maailman. Zootropoliksessa myös nähdään muidenkin Disney-laulujen nimiä, vaikka lauluja ei elokuvassa kuullakaan. Judyn musiikkisoittimen lauluvalikoimassa nähdään mm. kappaleet Let it Go, Part of Your World ja Arabian Nights


Monissa Disneyn klassikoissa nähdään viittauksia edellisiin Disney-elokuviin. Zootropolis ei ole tässä poikkeus, ja itse asiassa elokuvassa nähdään poikkeuksellisen paljon näitä viittauksia. Edellisessä kappaleessa mainitsin jo Judyn musiikkisoittimen Disney-laulukokoelmasta. Elokuvassa nähdään myös suuri Disneytä parodioiva elokuvakokoelma, sillä Duke Weaselton myy kadulla DVD:itä pimeästi. Myytävänä on muun muassa Pig Hero 6 (Big Hero 6), Floatzen (Frozen), Wreck-It Rhino (Räyhä-Ralf) ja Meowana (Vaiana). Itse Duke Weaselton-näätäkin parodioi Frozenia, sillä hänen koko nimensä viittaa Frozenissa esiintyvään Weseltonin herttuaan. Judy taasen rummuttaa eräässä kohtauksessa jalkaansa aivan kuin Bambin Rumpali, ja naturistipaikassa viihtyvät karhut rapsuttavat selkäänsä puita vasten aivan kuin Viidakkokirjan Baloo. Zootropoliksen Tundratownista voi bongata Elsan ja Annan mekkoihin pukeutuneet elefanttilapsoset, poliisipäällikkö Bogon seinäkalenterissa on kuva Baymaxista, ja hänen seinällään roikkuu Pascal-kuvioinen mitali. Täytyy myös mainita, että minusta herra Big on aivan mahtava Marlon Brandomaisena kummisetänä! Kummisetä-viittauksen kruunaa se, kun Duke Weaselton sanoo: ”He tekivät minulle tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä.” 

Zootropolis on loistava elokuva, ja visuaalisesti upeaa katsottavaa. Juoni pitää katsojan tiukasti otteessaan, mutta kulkee eteenpäin välillä vähän liiankin rivakalla vauhdilla. Katsojan tunteita testataan elokuvassa parissa kohden, mutta mitään suurempia tunteenpurkauksia elokuva ei minussa aiheuta. Hahmot ovat hyviä, eikä sivuhenkilöiden suuri määrä vaivaa minua tässä elokuvassa – onhan Zootropolis suurkaupunki, jossa pitääkin vilistä elämää. Elokuvan ensimmäisellä kerralla katsoessani se tuntui minusta melko neutraalilta, ja loppua kohti aloin jo arvailla juonikuvioita ennalta. Toisella kerralla elokuvan katsoessani Zootropolis tuntui paljon paremmalta. Tuntui, että pääsin sukeltamaan sen maailmaan sisään paljon paremmin. Ehkäpä Zootropolis onkin elokuva, jonka arvosana paranee minun silmissäni aina elokuvan uudestaan nähdessäni. Zootropolis on siis viihdyttävä elokuva, jonka katsomista suosittelen lämpimästi. Ihan perheen pienimmille en elokuvaa kuitenkaan näyttäisi, sillä se sisältää useamman jännittävän, ellei suorastaan pelottavan kohtauksen.

”Elämä ei oo mikään jääprinsessamusikaali, jossa laulellaan lauluja ja kaikki lapselliset haaveet toteutuu. Joten anna olla!”
- Poliisipäällikkö Bogo


Tästä pääset näkemään, mihin sijoitan Zootropoliksen Disney-klassikoiden paremmuslistallani.

15 kommenttia:

  1. Nyt kun olen nähnyt Zootropoliksen, se ei tunnukaan enää miltään Sly Cooper-plagiaatilta, kuten kerran täällä blogissa epäilin. Itse asiassa Zootropolis on loistava korvike sille mainitsemalleni Sly Cooper-elokuvalle, josta ei ole kuulunut enää mitään uutta pitkään aikaan. Se on varmaan pantu jäihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, minä olin jo ihan unohtanut koko Sly Cooper -elokuvan! Varmaan kyseinen elokuva on pantu jäihin, tai ainakin aikataulua myöhäistetty, koska se ei kyllä enää millään kerkeä valmistua tänä vuonna (niinkuin alunperin oli suunniteltu?). Sly Cooper -pelejä pelanneena voin kuitenkin todeta, että Slyn seikkailuissa ja Zootropoliksessa on erilainen tunnelma. Sly Raccoon -pelit ovat Zootropolikseen verrattuna synkempiä ja ehkä jollain tasolla aikuismaisempia (vaikka pelit on kai suunnattu lapsille?). Mutta mielenkiinnolla Sly Cooper -elokuvankin katson, jos se vielä ilmestyy. Mutta mukavaa, että pidit Zootropoliksesta! Tai näin jotenkin päättelin kommentistasi, vaikka et sitä suoraan sanokaan. :)

      Poista
    2. Päättelit ihan oikein. Pidin Zootropoliksesta niin paljon, että ostin sen omakseni heti kun sen DVD-julkaisu tuli kauppoihin.

      Poista
  2. Heppoja Zootropoliksesta pystyy bongaamaan mm. kohtauksesta jossa Judy saapuu junasta kaupunkiin ensimmäistä kertaa. Kamera kääntyy ja hepat kulkee Judyn ohi! :)

    T. Pyörivän nuolen Vilhelmiina (en jaksanut kirjautua sisään mutta halusin pikakommentoida :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin varma, että nyt kun olen pauhannut tiettyjen nisäkäslajien esiintymättömyydestä Zootropoliksessa, niin joku kommentoi että esiintyyhän se siellä! :D Tämä siis vain kertoo sen, että Zootropoliksen maailma on niin iso ja hahmoja on niin paljon, ettei parillakaan katselukerralla huomaa kaikkea! Ensi kerralla pitää katsoa elokuvaa (ja juuri kyseistä kohtausta) entistä tarkemmin! Kiitos korjauksestasi! :)

      Poista
  3. Zootropolis oli minulle yhtä suurta yllätystä! Olin nimittäin mielessäni jostain syystä kuvitellut että Nick on tavallaan elokuvan pääpahis, joka tekee parannuksen tai jotain sinnepäin :'D En siis osannut ollenkaan odottaa mitä klassikolla oli tarjottavanaan!
    Olin myös positiivisesti yllättynyt kuinka synkkä klassikko osasi ajoittain olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina ihanaa, jos elokuvasta ei ole ennakkokäsityksiä, ja se osaa yllättää juonikuvioillaan! Tai jos ennakkokäsitykset elokuvaa kohtaan ovatkin väärät, ja juoni paljastuukin (positiivisessa mielessä) erilaiseksi! Jejj! Juuri yllätysmomentin takia en nykyään katso enää Disney-elokuvien trailereita (teaserit kyllä), jotta olisin ihan pihalla siitä, mitä elokuvassa tulee tapahtumaan. :)

      Zootropolis on tosiaan välillä yllättävän synkkä ja jopa pelottava elokuva! Jotenkin olin ajatellut etukäteen elokuvan tunnelmaltaan ihan erilaiseksi, sellaiseksi kieli poskessa tehdyksi elokuvaksi. Hyvähän tuo on nyt, mutta ei tosiaankaan ihan pienimmille lapsille soveltuva elokuva!

      Poista
  4. Varsin syväluotaavan arvostelun olet tehnyt ja paljon taustatietoa hankkinut. Itse tykkäsin, mutta adhd-pupu oli vähän liikaa. Hieman rauhallisempaa menoa kaipasin. Nick kettu oli ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä arvosteluja kirjoittaessa saa kyllä kulumaan ihan rutkasti aikaa kaikkine tiedonkeruineen ja pohtimisineen... Siksipä niitä ei ilmestykään ihan viikottain. :) Vai oli päähenkilö liian adhd makuusi! :D Seuraavan klassikon, Vaianan, päähenkilö vaikuttaa luonteeltaan (onneksi?) rauhallisemmalta kuin parit viime naispääosat. Ehkäpä kyseinen elokuva on enemmän makuusi. ;)

      Poista
  5. Oli muuten tosi hyvä elokuva kun kävin katsomassa ensi-illassa. Suosikki hahmoni on Nick Wilde kun hän on paljon rennompi kuin Judy Hopps. Suomenkielinen dubbauskin osasi myös yllättää kun 3d:nä katoin sen kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jejj! Minäkin kävin elokuvan katsomassa ensi-illassa, kerrankin. Nick Wilde on kyllä viileä ja rento hahmo, ja kivan syvällinen kuorensa alta. Ehkä hänen tiettyä rentouttaan tarttuu elokuvan aikana myös Hoppsiin...?

      Poista
  6. Mä satuin saamaan ton leffan DVD:nä tänä jouluna, ja katsoin sen heti. Se oli tosi mahtava leffa! Ekaa kertaa kun näin mainoksia siitä, niin luulin sen vaan olevan joku Alfred J Kwak, tai Dreamworks elokuvien kaltainen "kopio" tai vastaava, mutta sit mä huomasin miten arvosteltu se on, ja päätin sit pyytää sitä lahjaksi. Ja nyt kun näin sen, täytyy sanoa että se oli paljon parempi kun odotin. Tarina on siinä toimivaa, Judyn ja Nickin suhteen kehittymistä oli kiva katsella ja pahis oli sovitettu sihen hyvin, ja kaikki mitä näin siinä, tuli niin puskista että ei mitään rajaa.
    Ehdotonsuosikki hahmoni on Judy, koska hän on niin ihana, rokea ja asenteelinen hahmo, josta löytyy myös pehmeä puoli. Hän saattoi jopa päästä animoidut ihastukseni listalle.
    Nyt vaan odotellaan että saako tämä leffa jatkoa, ja jos saa, niin toivottavasti sitä ei tehdä rahan takia, niinku moni disney jatko-osa on.

    VastaaPoista
  7. Viimeinkin katoin tän leffan! Ja se oli hyvä! Paljastan, että ennen kuin päätin katsomisesta luin täältä lauseen "elokuva on loistava" ja se sinetöi katsomispäätöksen. ;) Ja hyvähän se oli!!! Upeaa animaatiota, siistejä tyyppejä. Ja tässä elokuvassahan oli monella tasolla vakavampaa asiaa. Esim. Se, miten ketut nähdään aina pahoina/ovelina huijareita rinnastuu moniin ihmismaailman rasistisiin ennakkoluuloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SaNoPa MuUtA!!!!! Ihanaa, miten animaatioelokuvassa otettiin kantaa rasistisuuteen ja ennakkoluuloihin yleisimminkin. Sanomaa on siis aikuisille ja lapsille. Ei ihme, että elokuva sai parhaan animaatioelokuvan Oscar-pystin! ;) Ja olipas hyvä, että vihdoin katsoit elokuvan! Jee jee! Disney-elokuvia kannattaa katsoa aina!

      Poista