1.8.2016

Mitä jos toivoa saat ihan mitä tahansa?

Ihanaa elokuuta kaikille!!! Kesä tuli ja meni, ja päivät vain luiskahtivat ohi käsistä. Toisaalta töiden alku ja syksyn vaivihkainen soluttautuminen pariimme tarkoittaa Rinki tinki tinkin puolella yhtä asiaa: Ken on maassa kaunehin? -kisa alkaa taas! Saimme haastateltavaksemme viime kauden voittajan, Aladdinin!


Hei Aladdin! Mitäs olet viimeiset puoli vuotta puuhaillut? 
"No hei vain! Viimeiset puoli vuotta ovat olleet hektistä aikaa minulle. Olen kierrellyt ympäri maapallon muotinäytöksissä, tietokilpailuissa ja keskusteluohjelmissa. Tuntuu, että tämä teille eksoottisempi ulkonäköni on nyt kovassa nousussa maailmalla Lähi-idän tapahtumien takia. Kyllä, kuulitte oikein! Voisi luulla, että minua ei huolittaisi mihinkään maahanmuuton seurauksena, mutta pakolaisiin myönteisesti suhtautuneet yritykset ja puolueet ovat pyydelleet minua kovasti tapahtumiinsa. Näytän kuulemma esimerkkiä, kuinka samanlaisia me olemme länsimaalaisten kanssa ihonväristämme huolimatta. Noh, jätetään politiikka sikseen, ja sanotaan, että kiirettä on pitänyt! Tarkoitus olisi elokuun lopulla pitää pientä taukoa ja palta Agrabahiin perheen luo rauhoittumaan."

Vai niin, vai niin. Puhukaamme tulevasta, kuudennesta Ken on maassa kaunehin? -kaudesta. Se on oleva viimeinen Ken on maassa kaunehin? -kausi Rinki tinki tinkissä
"Näin olen kuullut, ja se on minusta surullista! Ken on maassa kaunehin on tuonut paljon iloa maailmaan! Me kilpailijat olemme muodostaneet uusia ystävyyssuhteita ja oppineet kisan aikana tuntemaan itseämmekin, tai ainakin kuvakulmiamme, paremmin. Kilpailu on antanut muille hyviä puheenaiheita, ja onhan osa kilpailijoista minut mukaan lukien harrastanut hyväntekeväisyyttäkin voittonsa tuoman statuksen myötä. Sanot kauden olevan viimeinen, mutta minä haluan sanoa, että se on toistaiseksi viimeinen. Eihän sitä koskaan tiedä, jos kisa tekisi joskus comebackin!" 

Aivan. Sait kuitenkin tuomarilta tehtävän, ja se on muodostunut sinulle ongelmaksi. 
"Kyllä. Tuomari sanoi, että tuleva kausi tulee olemaan Ken on maassa kaunehin? -ALL-STARS -kilpailu. Kuudennella kaudella kisailee siis taas ihmisneidot, joita näimme jo kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella. Tällä kertaa mukaan otetaankin läjäpäin vanhoja kilpailijoita - siksi nimi all-stars. Tuomari antoi minulle tehtäväksi valita kuudennelle kaudelle kaksitoista kilpailijaa... mutta enhän minä osaa! En halua aiheuttaa pahaa mieltä toisille jättämällä jonkun pois kisasta! Ainoa, jonka tietäisin valitsevani, on Jasmine, mutta olisinko hänet valitessani jäävi? Olisin! Niinpä päätin antaa kilpailun faneille mahdollisuuden vaikuttaa kilpailijoihin."

Minä jatkan tästä. Kiitos Aladdin haastattelusta ja tästä upeasta mahdollisuudesta. Teillä, oi arvon lukijat, on siis toden totta mahdollisuus vaikuttaa kuudennen kauden kilpailijoiden valintaan! Vasempaan sivupalkkiin ilmestyy lähitunteina kysely, jossa kysytään teidän unelmien Ken on maassa kaunehin? -kilpailijajoukkoa! Kilpailijoista saa valita mieleisensä 12 neidon joukon, eli painakaa rohkeasti vain usempaa vaihtoehtoa ennen äänestämistä. Suosikkineitonne eivät kuitenkaan välttämättä ole listalla. Silloin voitte kommentoida suosikkianne jonkun tekstin kommentteihin. Kilpailuun ei voi kuitenkaan osallistua Ken on maassa kaunehin? -kilpailun jo voittaneet naiset, eli Tiana tai Jane. Muut ovat vapaata riistaa. :) 

Äänestysaikaa on elokuun loppuun asti. Tämän jälkeen tuomari valitsee yleisön valitsemat kymmenen eniten ääniä saanutta neitoa kilpailuun. Kaksi muuta neitoa tuomari valitsee kisaan itse. Näin ollen kilpailijoita tulee olemaan yhteensä 12. Syyskuu menee tuotannollisten seikkojen valmistelussa, ja itse kisa starttaa vasta lokakuun puolella. Odotettavaa on siis vielä... mutta nyt ainakin tiedätte, mitä odotatte! Ei siis muuta kuin äänestelemisiin! :)


(Tähän kyselyyn tähtäävässä harjoituskyselyssä kysyttiin, mikä on mielestänne surullisin Disney-laulu. Surullisimmaksi lauluksi valittiin minunkin lempparini, Toy Story 2:n When She Loved Me yhdeksällä äänellä. Toiseksi surullisin laulu on teidän mielestänne Karhuveljeni Kodan No Way Out kahdeksalla äänellä, ja kolmanneksi surullisin on Notre Damen kellonsoittajan God Help the Outcasts seitsemällä äänellä. Seuraavaksi surullisuusjärjestyksessä tuli Reflection, Someone's Waiting For You, Will the Sun Ever Shine Again? ja Very Good Advice. Kaikki laulut saivat ainakin yhden äänen. Kiitos harjoitukyselyyn osallistumisesta - nyt osallistukaa oikeaan! Hih!)

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että kisa ilahduttaa syyspäiviä tälläkin kertaa, mutta ikävää, että tämä kerta on viimeinen. No, kaikki hyvä kai loppuu aikanaan.

    Kuulostaa hauskalta tuo All Stars -kilpailu, ehdinkin jo äänestää. Minusta olisi mukavaa nähdä erityisesti ensimmäisen kauden neitoja, ottaen huomioon miten kuvaajasta on selvästi tullut parempi kausien mittaan. :) Sekä tietysti myös uusia kasvoja. Mukavaa, kun on jotain odotettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpailun kirjoittaminen ei ole viime vuosina sykähdyttänyt minua enää niin paljoa, joten päätin, että parempi lopettaa vielä "huipulla" ennen kuin tekstien kirjoittaminen muuttuu pakkobullaksi. Ehkä vuoden päästä on luvassa jotain muuta, mutta KOMK on nyt tämän kauden jälkeen ohi.

      Halusin ehdottomasti toteuttaa vielä yhden kauden, jossa juuri ekalta kaudelta tutut kilpailijat pääsisivät näyttämään kyntensä! Valokuvaajan taso ei ekalla kaudella tosiaankaan ollut loistava.... Ja olen kanssasi samaa mieltä, että pari uutta kasvoa on kisaan pakko saada! :)

      Poista
  2. Kisaan voisin vielä toivoa ehdokkaaksi Katriinan Päättömästä ratsumiehestä ja sen valloittavan tytön Once upon a wintertime lyhytelokuvasta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä lasken nämä äänet mukaan! Valitettavasti itse äänestyspohjaan ei voi lisätä uusia ääniä enää, kun joku on äänestänyt. Mutta laitan nuo kaksi itselleni ylös! :)

      Poista
  3. Voi kuinka jännää. Toivon koko sydämestäni, että Belle ja Jasmine pääsisivät kisaan mukaan. <3 Suosikkini. Ja, juu kyllä äänet on jo annettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Tämän hetkisten äänien perusteella ainakin näyttäisi siltä, että he molemmat pääsevät kisaan mukaan. :)

      Poista
  4. Ooh, uusi Ken on maassa kaunehin? -kausi, ihanaa! <3 Olen lukenut kaikki edelliset kaudet läpi monta kertaa, kuten jo kerroinkin. Olen odottanut että pääsisin äänestämään, ja nyt se vihdoin tapahtuu! Hups, taisin vähän innostua. :D Harmi, että tämä kausi on viimeinen, mutta kaikki kai loppuu aikanaan, halusi sitä tai ei. Kävin juuri äänestämässä, en malta odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihanaa, että kilpailulla on näin paljon innostuneita lukijoita! Koita malttaa odottaa vielä pari kuukautta. ;) Ken on maassa kauneimman tilalle olisi tarkoitus sitten vuoden päästä tulla jonkinlainen toinen kilpailu, mutta se on vielä kehittelyvaiheessa. Sillä onkin sitten suuret saappaat täytettävänä! ;)

      Poista
  5. Huikeeta!!!! Jännää!!! Nyt äänestämään. All stars idea on hyvä, jos kerran se on oleva viimeinen. :)
    Mua vaan vähän huolettaa, miten ehdin/muistan seurata kisaa, kun se alkaa lokakuusaa juuri ensimmäisinä viikkoinani kaukomailla, ja silloin on varmasti kaikkea uutta... teen parhaani! Eihän tätä voe missata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiiiiii!!!!! Kiva, että pidät! :) Ja eihän sitä vielä tiedä, kuinka kauan kauden tuotannon valmistamisessa kestää, että ehkä kisa ei ihan lokakuun alusta vielä ala. Katsotaan, mitä käy. Mutta voin yrittää muistutella sinua, jos ääniäsi ei ala näkyä. ;)

      Poista