8.6.2015

Riemukas Robinsonin perhe - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Vielä toinen HUOM! Riemukas Robinsonin perhe on elokuva, jonka lopussa tapahtuu yllättävä juonenkäänne. Jos et siis ole elokuvaa katsonut, niin älä nyt missään nimessä lue elokuvan juonta tai varoittamiani juonenpaljastus-kohtia, jotta yllätys säilyy! :) 


On synkkä ja myrskyinen yö, kun erään orpokodin edessä hiippailee huppupäinen hahmo. Tämä nainen jättää sylissään kantavansa nyytin orpokodin portaille, ja kiirehtii pois ovenkoputuksen säestämänä. Orpokodin oven avaa talon johtaja, joka löytää portailtaan pienen vauvan, jonka ottaa hellästi syliinsä. Vauvalle annetaan nimeksi Lauri. Kahdentoista, melkein kolmentoista vuoden jälkeen Laurista on kasvanut nuori keksijä, lapsinero. Jostain syystä Laurin kehittelemät keksinnöt eivät vain toimi kunnolla. Epäonnistuneet keksinnöt ja niiden näyttäminen adoptiota hakeville pareille ovat se suurin syy, miksi Lauri on yhä orpokodissa 126 adoptiohaastattelun jälkeen. Lauria mietityttää kovasti, miksei kukaan huoli häntä, ja miksi hänen äitinsä aikoinaan hylkäsi hänet. Tästä Lauri keksii idean – hän aikoo rakentaa muistikoneen, jonka avulla hän muistaisi, kuka hänen äitinsä on. Laurin vanhempana tavattuaan äiti huolisi hänet varmasti takaisin! Lauri alkaa rakentaa muistikonettaan niin vimmaisesti, että rakennellessaan tulee estäneeksi huonetoveriaan Kuuppaa nukkumasta. 

Lauri saa muistikoneensa valmiiksi koulun tiedenäyttelyä varten. Näyttelyssä Laurin koneen tarkistustouhut tulee keskeyttämään Laurin ikäinen Vilppu Robinson, joka etsii Koppalakkia, joka varasti tulevaisuudessa aikakoneen. Lauri pitää Vilppua täydellisenä pöpipäänä. Laurin ja Vilpun väitellessä keskenään lavan verhon takana poikien touhuja seurailee kieron näköinen mies, jota voisi hyvin kutsua koppalakiksi. Miehen mekaaninen hattu lähtee lentämään pitkin koulusalia muiden huomaamatta, ja hattu onnistuu Laurin näkemättä sabotoimaan tämän muistikonetta. Niinpä Laurin esittelyvuoron tullessa hänen muistikoneensa sekoaa ja tulee tuhonneeksi koko tiedenäyttelyn. Lauri juoksee masentuneena surupaikkaansa orpokodin katolle, jossa repii koko keksintövihkonsa. Lauri ei kuitenkaan näe, kuinka samaan aikaan koululla Koppalakki varastaa muistikoneen. 

Laurin masenteluhetkeä katolle tulee häiritsemään Vilppu Robinson, joka kehottaa Lauria korjaamaan rikki menneen muistikoneensa. Lauri ei kuitenkaan usko Vilpun puheita, ei edes sitten, kun Vilppu kertoo muistikoneen olevan tärkeä tulevaisuuden kannalta. Lopulta Vilppu päättää näyttää Laurille, ettei puhu palturia, ja hän työntää Laurin näkymättömissä olleeseen aikakoneeseen! Aikakoneella Vilppu vie Laurin ihmeelliseltä näyttävään tulevaisuuteen, ja Lauri on aivan pyörällä päästään! Tulevaisuuden ihmeitä tarpeeksi katseltuaan Lauri päättää, että hänhän voi matkustaa aikakoneella menneisyyteen katsomaan, kuka hänen äitinsä on, jolloin hänen ei tarvitse korjata muistikonetta. Vilppu taas pitää muistikoneen korjaamista tärkeänä, ja poikien väittelyn yhteydessä aikakone rysähtää maahan ja menee rikki. Vilppu tuntee tietävän Laurin keksijäntaidot, ja hän sopii, että jos Lauri korjaa aikakoneen, hän vie Laurin menneisyyteen katsomaan tämän äitiä. Asia on sovittu, ja pojat työntävät aikakoneen Vilpun kodin autotalliin, jossa on tarvittavat korjausvälineet. Sillä välin ”nykyajassa” Koppalakki vie Laurin muistikoneen eräälle suuryritykselle nähtäväksi, mutta epäonnistuu näyttämään, miten kone toimii. Samassa hötäkässä muistikone menee lopullisesti rikki. Niin mekaaninen hattu ja sitä päässään kantava mies päättävät, että heidän tulee kidnapata Lauri, joka osaa korjata muistikoneen. 

Tulevaisuudessa Lauri ja Vilppu ovat päässeet Robinsonien autotalliin, jossa Vilppu laittaa Laurin päähän hatun, ettei tätä tunnistettaisi. Lauri on tästä tietenkin ymmällään – miten hänet voitaisiin tunnistaa tulevaisuudessa? Lauri lähtee Vilpun kielloista huolimatta tutkimaan taloa, ja tutustuu Vilpun monijäseniseen ja hyvin kummalliseen perheeseen. Perheen pää, herra Kornelius Robinson, on keksijä, joka on keksinyt kaikki tulevaisuuden ihmeelliset laitteet aikakonetta myöten. Herra Robinson omistaa maailman johtavan tiede- ja suunnittelulaitoksen, Robinson Industriesin. Kornelius on valitettavasti juuri nyt työmatkalla, joten häntä Lauri ei näe. Muu Robinsonien perhe on Lauria kohtaan hyvin kannustava, ja perheen mottona on: ”Jatka eteenpäin vaan.” Laurin vierailun idyllisyyden tulee rikkomaan Koppalakin ohjaama tyrannosaurus rex, joka yrittää napata Laurin. Yhdessä Robinsonit ja Lauri torjuvat dinosaurus-uhan. Tällöin Vilpun äiti ehdottaa Laurille, että he voisivat adoptoida hänet. Ideasta kauhistunut Vilppu tempaisee Laurilta hatun pois päästä, jolloin perhe järkyttyy, ja äiti peruu adoptio-puheet. Lauri järkyttyy tästä yhtäkkisestä mielialan muutoksesta, ja juoksee tiehensä mököttämään. 

Tällä kertaa Laurin mökötystä tulee häiritsemään itse Koppalakki. Hän pyytää Lauria tulemaan mukaansa ja korjaamaan muistikoneen. Vastalahjaksi Koppalakki veisi Laurin tämän äidin luo. Lauri lähtee Koppalakin mukaan ja korjaa koneen, mutta tämän jälkeen Koppalakki vangitseekin Laurin! Koppalakki paljastaa karun kohtalonsa… Hän on Laurin vanha huonetoveri Kuuppa! Kuupalla oli lapsena pesäpallon mestaruusottelu, jossa hän ei pysynyt hereillä, koska Lauri oli valvottanut häntä koko yön tyhmän keksintönsä kanssa! Kuupan nukahtamisen takia hänen joukkueensa hävisi mestaruuden. Koppalakki, eli Kuuppa, paljastaa myös, että Lauri on herra Kornelius Robinson, tulevaisuuden paras keksijä! Aikuinen Lauri keksi Doris-monitoimihatun (keksintö DOR-15), joka oli epäonnistunut keksintö tuhoamishalunsa takia. Doris karkasi Laurin laitokselta, ja liittoutui Kuupan kanssa kostaakseen Laurille tämän molemmille aiheuttaman vääryyden. Kuupan lopetettua paljastuspuheensa paikalle saapuu Vilppu, joka pelastaa Laurin tulevaisuuteen. Pelastaminen on kuitenkin liian myöhäistä, sillä nykyajassa Kuuppa vie Laurin muistikoneen isolle firmalle, ja Kuupan patentoitua keksinnön koko tulevaisuus muuttuu! Tulevaisuus muuttuu Doriksen hallinnoimaksi apokalyptiseksi maailmaksi, jossa tuhannet monitoimihatut hallitsevat zombimaiseksi muuttuneita ihmisiä! 

Lauri päättää korjata tekemänsä erheen. Hän kiiruhtaa Robinsonien talolle, jossa alkaa korjata rikki mennyttä aikakonetta. Laurin korjausyritystä tulee häiritsemään monitoimihattujen ohjaama Robinsonin perhe, mutta Lauri saa aikakoneen korjattua juuri ja juuri ennen tuhoaan. Aikakoneella Lauri matkustaa nykyajassa hetkeen, jossa Kuuppa on juuri allekirjoittamassa patentointi-sopimusta. Lauri nappaa Kuupan aikakoneeseen, ja näyttää tälle, millaiseksi paikaksi tulevaisuus muuttuisi, jos sopimus allekirjoitettaisiin. Kuuppa uskoo vihdoin, että Doris on koko ajan manipuloinut häntä omien intressiensä pohjalta. Doriksen yrittäessä estää Lauria vaikuttamasta Kuupan mielipiteisiin Lauri sanoo tomerasti, ettei kyllä varmasti keksi koko monitoimihattua. Niin Doris häviää olemasta. Tulevaisuudessa kaikki muuttuu ennalleen, ja Lauri ehdottaa Kuupalle, että hän liittyisi mukaan Robinsonien perheeseen – sillä tietäähän Lauri nyt olevansa perheen pää. Kuuppa kuitenkin häviää mystisesti paikalta. Sitten Lauri näkee vielä tulevan, aikuisen itsensä, joka näyttää lapsi-Laurille heidän työhuoneen. Herra Robinson myös kertoo, että kaikki hienoudet alkoivat koulun tiedekilpailun voittamisesta muistikoneen voimin, ja että Laurin kannattaa jatkaa eteenpäin vaan valitsemallaan tiellä. 

Vihdoin Vilppu lähtee viemään aikakoneella Lauria takaisin nykyaikaan. Lauri kuitenkin hämmästyy aikakoneen tehtyä hyppynsä, sillä he eivät olekaan nykyajassa. Vilppu on vienyt Laurin siihen iltaan menneisyydessä, milloin Laurin äiti vei Laurin orpokodin portaille. Lauri meinaa mennä tervehtimään biologista äitiään, mutta perääntyykin, sillä hän tietää, että hänellä on jo perhe – vaikka perhe onkin vielä tulevaisuudessa. Nykyaikaan päästyään Lauri ryntää pesäpallokisaan, jossa herättää Kuupan juuri oikealla hetkellä, jotta Kuuppa saa kuin saakin pallon kiinni. Näin Kuupankin tulevaisuus muuttuu valoisammaksi. Pesäpallokisasta Lauri rientää tiedekilpailuun, jossa korjaa muistikoneensa toimivaksi. Keksijäkilpailun tuomari, Lyyli Kuikelo, innostuu Laurin laitteesta, ja ehdottaa tälle adoptiota. Lauri tunnistaa tädin tulevaisuudesta, ja suostuu adoptioon ilomielin. Näin Lauri saa vihdoin itselleen perheen, joka tukee ja kannustaa häntä sellaisena kuin hän on. Tulevaisuus odottaa Lauria, joten hän jatkaa eteenpäin vaan. 

Riemukas Robinsonin perhe perustuu William Joycen vuonna 1990 kirjoittamaan kuvakirjaan A Day with Wilbur Robinson. Kirja kertoo pojasta, joka vierailee ystävänsä omituisen perheen luona, ja osallistuu siellä muun muassa vaarin tekohampaiden etsintään. Disneyn elokuva sisältää kirjassa olevan tekohampaiden etsintä -kohtauksen, mutta tämän lisäksi elokuvassa tarinaa on paisutettu monin verroin monimutkaisemmaksi lisäämällä siihen tulevaisuudessa ja menneisyydessä matkustelua. Elokuva ja kirja muistuttavat myös visuaaliselta ilmeeltä hieman toisiaan, sillä Laurin ja Vilpun hiustyylit ovat samanlaiset molemmissa versioissa. Myös Robinsonin perheen muiden perheenjäsenten kohdalla elokuva on ottanut mallia kirjan kuvista. Elokuvaan on lisäksi piilotettu kunnianosoitus kirjan kirjoittajalle: koulu, jota Lauri käy, on nimeltään Joyce Williams Elementary School. 

Disneyn studio osti elokuvaoikeudet William Joycen kirjaan heti kirjan ilmestyttyä 90-luvun alussa. Elokuvan tuotanto käynnistyi vasta vuonna 2004, ja sen oli määrä valmistua kahden vuoden päästä. Aikataulu kuitenkin pitkittyi John Lasseterin tullessa elokuvan puikkoihin. John Lasseter siirtyi Pixarin ja Disneyn studioiden yhdistettyä molempien studioiden taiteelliseksi johtajaksi, ja hän teki elokuvaan hyvin paljon muutoksia, muun muassa muutti pahista pahemmaksi. Riemukas Robinsonin perhe ilmestyikin muutosten takia vasta vuonna 2007, ja siitä tuli Disneyn klassikko numero 47. Pixarin ja Disneyn yhdistettyä Disneyn animaatiostudio muuten muutti nimeään, jotta Disneyn animaatiot erottuisivat Pixarin animaatioista. Niinpä molemmat studiot kulkevat Walt Disney Pictures -nimen alla, mutta Walt Disney Animation Studios -nimellä esiintyvät pelkästään Disneyn animaatiot, ei Pixarin animaatiot. Menikö sekavaksi….? Joka tapauksessa Riemukas Robinsonin perhe oli ensimmäinen Disney-elokuva, joka oli Walt Disney Animation Studios -nimen alla julkaistu, ja näin ollen ensimmäinen elokuva, jonka edellä nähtiin studion logona höyrylaiva Villen päällä viheltelevä Mikki Hiiri. 


Riemukas Robinsonin perhe -elokuvassa seikkailee monenkirjavia hahmoja, ja jo pelkästään Robinsonien perheessä touhuaa kymmenisen henkilöä. Moneen hahmoista tehdään vain pikainen, pintapuolinen katsaus, ja näihin nopeasti nähtyihin hahmoihin katsoja ei pääse muodostamaan tunneyhteyttä. Parhaiten katsoja samaistuu elokuvan päähahmoon, 12-vuotiaaseen Lauriin. Lauri on lapsinero, joka kehittelee toinen toistaan nerokkaampia keksintöjä. Kukapa muka ei tarvitsisi tasaväkistä pursottajaa hillolle ja maapähkinävoille? Lauri tuntee kuitenkin olevansa epäonnistunut, sillä yksikään hänen keksinnöistään ei meinaa toimia. Epäonnistumisen taakkaa lisää se, että Lauri asuu orpokodissa, eikä kukaan ole huolinut häntä adoptiolapsekseen. Laurista tuntuu, ettei kukaan halua tai rakasta häntä. Laurin olotila vaihteleekin kovasti tunteesta toiseen, ja välillä hän osaa olla niin maansa myynyt kuin olla voi. Silloin mikään ei tunnu hyvältä, ja itselle tärkeät asiat, kuten keksintöjen luonnosvihkonen, revitään pieneksi silpuksi. Välillä Lauri taas innostuu jostain niin paljon, lähinnä keksinnöistään, ettei häntä saa pois idean parista edes yöunien ajaksi. Mutta kylläpä nämä tunteenvaihtelut taitavat kuulua varhaisteini-iässä olevan nuoren elämään. Pohjimmiltaan Lauri on kiltti, ystävällinen, rauhallinen ja hieman ujo nuori poika, joka tulee vielä jonain päivänä tekemään suuria! Vilppu Robinson, Laurin kaveri, on melkeinpä Laurin vastakohta. Vilppu on hyvin aktiivinen, ketterä ja koko ajan liikkeessä oleva poika, joka saapuu Laurin elämään tulevaisuudesta. Vilppu valehtelee elokuvan aikana monta kertaa saadakseen haluamansa. Vilppu on myös henkilö, joka laittaa asiat tapahtumaan. 

(HUOM! Tämä kappale sisältää juonipaljastuksia!) Elokuvan pahis on Koppalakki, joka on mielenkiintoinen hahmo siinä mielessä, että hän on Laurin lapsuuden ystävä Kuuppa. Vuosien varrella Kuuppa on kasvattanut kaunaa Lauria kohtaan, ja hänestä muuttuu katkera ja vihainen mies. Kuuppahan on itsessään melko yksinkertainen ja kömpelökin hahmo, mutta hänen kaverinaan toimiva Doris-monitoimihattu saa aikaan kaikki Kuupan pahistelut. Doris onkin pahiskaksikon aivot, Kuuppa lihakset… tai lihasten puutteessa Kuuppa on suunnitelmien toteuttaja. Doris on todella vallanhimoinen pahis, ja elokuvassa nähtävä monitoimihatun hallinnoima vaihtoehtoinen, apokalyptinen tulevaisuus on todella pelottava. Erityisen pelottavia ovat hetki sitten vielä mukavina jutelleet Robinsonin perheen jäsenet, joista on monitoimihattujen alaisuudessa tullut tyhjämielisiä, laahustavia zombeja. Hui! 

Riemukas Robinsonin perhe -elokuva sisältää paljon tunteen vaihteluita hyvän Disney-elokuvan tavoin. Jo pelkästään Laurin tunteet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta myös elokuvan katsoja saa nauraa ja pelätä. Laurin pohtiessa omaa perheettömyyttään katsoja voi myös herkistyä, mutta jostain syystä nämä herkiksi tarkoitetut kohtaukset eivät saaneet minun silmiini kyyneleitä. Ehkä nyyhkytyskohtauksia ei ollut alustettu tarpeeksi, tai sitten olen vain tunteeton tyyppi orpoja kohtaan. Elokuva sisältää paljon huumoria, ja mielestäni vitsit ovat onnistuneempia kuin parissa edellisessä Disney-elokuvassa. Ylivoimaisesti paras kohtaus minusta on se, jossa laulava sammakko Frankie kidnappaa kauko-ohjattavan, pienen monitoimihatun, ja sulkee hänet auton takakonttiin. Frankie käyttäytyy kuin mikäkin mafiosa, ja kohtaus viittaa samankaltaiseen kohtaukseen, joka nähdään MIB - Miehet mustissa -elokuvassa. Katsojalle ei koskaan selviä, mitä radio-ohjattavalle hatulle kävi. Elokuvan lopussa on myös hyvin pelottava kohtaus, josta mainitsin jo äskeisessä kappaleessa, joka sisälsi juonipaljastuksia. Kyseisen kohtauksen takia en antaisi lapsen katsoa elokuvaa yksin. 

Pariin edelliseen Disney-klassikkoon lauluja säveltämään ja esittämään on palkattu pinnalla olevia, monia eri artisteja tai bändejä. Elokuvien lauluja ei ole siis säveltänyt yksi tietty säveltäjä, kuten aiemmissa klassikoissa. Riemukas Robinsonin perhe jatkaa siis Pikku Kanasen jäljissä, ja esittelee meille monta eri säveltäjää laulujen suhteen. Elokuvan ensimmäinen laulu on Avatkaa silmänne, joka on Rufus Wainwrightin säveltämä. Laulu lauletaan Laurin rakentaessa muistikonetta. Laulussa on hyvin erikoinen melodian kulku verrattuna muihin Disney-klassikoiden lauluihin. Wainwright on säveltänyt myös elokuvassa soivan jazzaavan kappaleen Where Is Your Heart At, jonka rouva Robinsonin laulamaan koulutetut sammakot esittävät. Elokuvan toinen suomeksi käännetty laulu on Pienet hetket, joka soi elokuvan lopussa kaiken päättyessä onnellisesti. Tämä Rob Thomasin säveltämä kappale on todella kaunis ja sitä perinteisempää pop-kattausta Wainwrightin kappaleeseen verrattuna. Elokuvassa esitetään myös laulu The Future Has Arrived, The All-American Rejects -yhtyeen kappale, joka soi kokonaisuudessaan vasta lopputekstien aikana, mutta jonka pääteemaa soitetaan muun muassa Laurin saapuessa ensi kertaa tulevaisuuteen. Minun täytyy sanoa, että vaikka Riemukkaan Robinsonin perheen kappaleet ovat ihan hyviä, en pidä siitä, että kaikilla on oma säveltäjänsä (ja esittäjänsä). Eri säveltäjät saavat kappaleet vaikuttamaan hieman sillisalaatilta, kun taas saman säveltäjän kappaleet luovat elokuvan musiikkiin yhtenäisen ja samansuuntaisen tunnelman. Voi voi. Onneksi elokuvan taustamusiikin säveltäjä on ollut sama koko elokuvan ajan, ja siitä vastaa Robinsonien elokuvassa Danny Elfman. 

Riemukas Robinsonin perhe pitää katsojan otteessaan, sillä juoni kulkee koko ajan eteenpäin, eikä jää junnaamaan paikoilleen. Juoni ei ole kuitenkaan liian nopeatempoinen tai hätäilevä. Tarina on jännittävä, eikä katsoja todellakaan tylsisty. Tietysti elokuvassa liikutaan paljon paikasta toiseen: välillä ollaan tulevaisuudessa, välillä nykyajassa tai menneisyydessä, välillä tapahtumia katsotaan Laurin näkökulmasta ja välillä Koppalakin näkökulmasta. Tämä tapahtumapaikan liike voi aiheuttaa sekaannuksia etenkin nuorimmissa katsojissa, mutta toisaalta eri tapahtuma-paikat eroavat niin paljon toisistaan, että katsojan luulisi pysyvän hyvin muutosten perässä. Ensimmäistä kertaa elokuvaa katsoessa Koppalakin kertomat paljastukset olivat minulle todellinen yllätys, ja elokuvan yllätyksellisyys saa elokuvan arvosanan nousemaan silmissäni. Toista kertaa elokuvaa katsoessani tiesin jo yllätyksen, mikä vähän laimensi elokuvan hyvyyttä. 

Riemukas Robinsonin perhe viittaa parissa kohtaa Disney Worldiin ja muihin Disney-aiheisiin huvipuistoihin. Monet Disney-elokuvathan viittaavat edellisiin Disney-elokuviin, mutta Riemukas Robinsonin perhe viittaa siis huvipuistoihin – vaikka kyllä elokuvaan taitaa parit Mikki Hiiren korvat kätkeytyä. Elokuvassa Vilppu vie Laurin tulevaisuudessa kaupunkiin nimeltä Todayland. Tämä on selvä viittaus Disney Worldissa olevaan puistoalueeseen nimeltä Tomorrowland, tosin koska olemme tulevaisuudessa, on huominen jo tätä päivää. Elokuvan Todaylandissa voi nähdä myös huvipuiston Tomorrowland-alueelta olevat laitteet Space Mountainin ja Rocket Jetsin. Disney Worldista vaikutteita on saanut myös Robinsonin perheen puutarha, joka muistuttaa huvipuiston puutarhoja. 

Riemukas Robinsonin perhe on elokuva, jota pidin pitkään hyvänä esimerkkinä siitä, miten huonoja elokuvia Disney on tehnyt 2000-luvulla. Koskaan ei kuitenkaan pitäisi arvostella mitään elokuvaa, ennen kuin sen on nähnyt. Elokuva yllätti minut juonensa puolesta positiivisesti, ja jouduin pyörtämään aiemmat sanani. Riemukas Robinsonin perhe on kuitenkin muovisen näköinen tietokoneanimaatio, jossa musiikki tai suurin osa hahmoista ei tee minuun vaikutusta. Hyvä juoni ei siis pelasta koko elokuvaa, mutta nostaa sen omalla listallani keskivertojen Disney-klassikkojen joukkoon. Suosittelen elokuvan katsomista, ja suosittelen myös katsomaan elokuvia, mitä kohtaan on negatiivisia ennakko-odotuksia. Mistä sitä tietää, jos elokuva vaikka yllättääkin sinut! 

”Miks teidän koiralla on rillit?”
”Ai! Kun sen vakuutus ei kata piilolinssejä!”

- Lauri ja Paavo-vaari


4 kommenttia:

  1. Huh, enpä ole pitkään aikaan ehtinyt lukea postauksiasi, mutta nyt täytyy lukea kaikki uudet arvostelusi! Mahtavaa, että pääsit yli Riemukkaaseen Robinsonin Perheeseen liittyvistä ennakkoluuloistasi :) Mielestäni kyseinen elokuva on yksi Disneyn monimutkaisimpia kaikkine aikatasoineen ja juonenkäänteineen, ja itselläni on aina ollut "soft spot" kaikille perheaiheisille elokuville. On kyllä totta, että Robinsonit jäävät lukumääränsä takia hieman kaukaisiksi. Kuuppa on kyllä jännä pahis, vaikkei hänkään tarinassa mikään todellinen roisto ole. Elokuvassa näkyy mielestäni hienosti Disneyn transitio suoraviivaisemmista satuelokuvista monitasoisempiin juonirakenteisiin, ja näiltä osin se muistuttaa vähän Lilo & Stitchiä (vaikka ei liikutakaan kyllä samalla tavalla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kun luet, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;) Ja täälläpä ne pysyvät Internetin lumoavassa maailmassa, joten ihan rauhallisin aikatauluin voit niitä halutessasi lueskella. :)

      Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että Riemukas Robinsonien perhe on yksi monimutkaisimmista Disneyn klassikoista juonensa suhteen. Minunkin oli tosi hankala kirjoittaa elokuvan juonta ylös selkeästi, kun elokuvassa hypitään niin paljon eri aikakausien välillä. Elokuva on kyllä juoneltaan selkeästi erilainen Disneyn perinteisiin satuelokuviin verrattuna. Ihan hyvä, että klassikkojen joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa!

      Poista
  2. Minullakaan ei ollut kummoisia odotuksia tätä leffaa kohtaan kun näin sen trailerit, mutta kun katoin sitä DVD:llä kun ostimme sen, niin aloin pitää sitä muutaman katsomis kerran jälkeen yhtenä parhaana disney leffoista, joka ehkä pääsisi top-10 disney leffat listalleni. Hahmot on siinä huvittavat, tulevaisuus näyttää siistille ja Koppahatun tarina on samaistuttava, vaikka kyseessä onkin vaan se ettei hän saanut palloa kiinni koska hän nukahti kesken pelin.
    Näin lopuksi sanon vielä että Riemukas Robinssonin perhe on mainio nykyajan elokuva, eikä siihen kyllästy juuri koskaan. Tekisi nytkin mieli kattoo sitä, mutta se DVD mikä meillä oli, joutui jostain syystä hukkaan.

    VastaaPoista
  3. Tämä on aliarvostettu elokuva, kuten Hiidenpata, Bolt tai Aivan villit.
    Tämä on jäänyt Ihmeperhe elokuvien varjoon (Ihmeperhe 1:sen konna Pasi on huonoin Disney konna mitä tiedän).
    Olen nähnyt tämän 1-2 kertaa. Tämä ansaitsisi jatko-osan!
    AP

    VastaaPoista