31.5.2015

Pikku Kananen - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 


Tarina alkaa kertojan alkuvaikeuksien jälkeen vuoden takaisista tapahtumista, kun Pikku Kananen luuli taivaan putoavan niskaansa. Istuessaan tammen alla Pikku Kanasen päähän putosi stop-merkin muotoinen pala taivasta, ja hän luuli lopun taivaan seuraavan kohta perästä. Niin Kananen soitti koulun kelloja varoittaakseen kaupunkilaisia uhasta, mutta samalla hän aiheutti mittavan sekasorron kaupungissa. Pikku Kanasen harmiksi pudonnutta taivaan palasta ei enää löytynyt. Sen sijaan maasta löytyi tammenterho, joka oli ilmiselvästi Kanasen "pala taivasta". Niin muut kaupunkilaiset uskoivat hänen valehdelleen, ja Pikku Kanasta alettiin pitää huijarina, epäsuosittuna ja jopa hulluna.

Vuoden kuluttua tapahtuneesta Pikku Kanasen huono maine ei ole kadonnut mihinkään, ja hänen epäonnekkaasta teostaan ollaan jopa tekemässä elokuvaa. Pikku Kananen on joutunut koulussa epäsuosittujen joukkoihin, mutta onneksi hänellä on siellä ystävinään Sini Sorsa, Possu Ponneton ja Kala Kuivamaa. Kanasen jokainen päivä on täynnä epäonnistumisia, ja hänen isäsuhteensa on huonossa jamassa isän häpeillessä poikansa ”taivas putoaa” -tapausta. Pikku Kananen päättää voittaa Kukko Kieku isänsä luottamuksen takaisin liittymällä koulun pesäpallojoukkueeseen. Joukkueessa hän joutuu varapelaajaksi, eikä saa lyödä palloa kertaakaan ennen mestaruusottelua. Tällöin Kananen lyö pallon kentän päähän asti, ja saa tehtyä juoksun, jolla voittaa koulujen välisen mestaruuden joukkueelleen. Isä on pojastaan nyt näkyvästi ylpeä, kuten koko kaupunkikin, ja ”taivas putoaa” -tapahtuma tuntuu jääneen unholaan...

Samaisena iltana menneisyys palaa kummittelemaan, kun Pikku Kanasen katsoessa ikkunasta ulos taivaasta putoaa pala suoraan hänen huoneeseensa. Kuusikulmion muotoinen pala vaihtaa muotoaan, kun se laitetaan uuden esineen eteen, joten äsken taivaalta näyttänyt pala näyttää nyt Pikku Kanasen lattialta. Kananen soittaa ystävänsä avukseen, sillä hän ei halua pilata lämmennyttä isä-poika-suhdetta kertomalla isälleen oudosta taivaan palasta. Palaa tutkiessaan Kala painelee palan takana olevia outoja nappeja, mikä saa palan leijumaan. Kala hyppää palan päälle, ja pala vie hänet tyhjään kohtaan taivaassa – eli taivaan väriseen avaruusalukseen. Ystävykset lähtevät seuraamaan näkymätöntä alusta, johon Kala katosi. Näkymättömän aluksen seuraaminen onnistuu, sillä Kalan evässään pitämä valotikku juuttui aluksen ulkopuolelle. Alus laskeutuu lopulta pesäpallokentälle, jossa se muuttuu näkyväksi, ja sen sisältä ulos putkahtaa kaksi viisijalkaista avaruuden asukkia. Alieneiden poistuttua säikähtäneet kaverukset keräävät rohkeutensa ja astuvat aluksen sisään etsimään Kalaa, joka löytyykin aluksen ohjaushuoneesta. Lähtiessään pois aluksesta Pikku Kananen ystävineen ei huomaa, että heitä seuraa pieni, suloinen avaruuden asukki nimeltänsä Kirppu. 

Palatessaan alukselleen suurikokoiset alienit huomaavat lapsensa kadonneen, ja he lähtevät vihan sumentamin silmin etsimään jälkeläistään. Viisijalkaiset otukset huomaavat Pikku Kanasen, Sini Sorsan, Possu Ponnettoman ja Kalan Kuivamaan poistuvan aluksestaan, ja he päättelevät näiden kidnapanneen lapsensa. Alienit lähtevät seuraamaan ystävyksiä, jotka pakenevat maissipellolle. Korkeiden maissien seasta ystävyksiä etsiessään alienit kytkevät sirkkelit päälle raajoihinsa, joiden avulla he leikkaavat peltoon hyvin tutunnäköisiä ympyräkuvioita. Kauhun vallassa oleva Pikku Kananen keksii suunnitelman – hälytetään muut kaupunkilaiset paikalle soittamalla pellon vierellä olevan koulun kelloa. Suunnitelma pannaan toteen, ja Pikku Kananen nousee nokkeluutensa avulla kellotorniin soittamaan kelloa. Kellon ääni saa avaruuden asukeiden korvat särkemään, ja he pakenevat kamalaa ääntä alukseensa. Kirppu, pieni alien, joka ystävyksiä seurasi, sen sijaan kaivautuu multaan piiloon. Aikuiset alienit kerkeävät lähteä aluksellaan karkuun ennen Tammelan muun väen paikalle tuloa, joten he eivät näe alusta. Aikuiset eivät täten usko Pikku Kanasen selityksiä muukalaisista, vaan päättelevät hänen toistaneen vuoden takaisen hölmöilynsä. Isä Kukko Kieku pettyy poikaansa. 

Pikku Kananen ei kerkeä surra toistuvaa kohtaloaan pitkään, sillä pieni Kirppu hyppää hänen eteensä. Kirppu on ymmärrettävästi surullinen, sillä hänen vanhempansa ovat jättäneet hänet vieraalle planeetalle. Pikku Kanasen alkaessa selittää hämmästyneelle isälleen kaikkea tapahtunutta taivas repeää, sillä alienit ovat saapuneet paikalle ”parin” ystävänsä kanssa. Tammela joutuu täysimittaisen hyökkäyksen kohteeksi, ja kaupungin asukeita sädetetään tyhjyyteen. Pikku Kananen ymmärtää alieneiden tulleen paikalle etsimään Kirppua, ja hän keksii suunnitelman antaakseen lapsen takaisin vanhemmilleen. Pikku Kananen vakuuttaa isänsä suunnitelmastaan, ja he saavat puhuttua suunsa puhtaaksi puhumattomaksi jätetyistä asioista. Pikku Kananen ja Kukko Kieku kiipeävät kaupungintalon torniin, josta heidän on tarkoitus ojentaa Kirppu tämän vanhemmille. Kaupungintalon torniin päästyään isä ja poika kuitenkin sädetetään, ja he päätyvät kellumaan tyhjiöön erään avaruusaluksen sisälle. Pikku Kananen selittää alieneille koko jutun, antaa heille Kirpun takaisin, ja niin hyökkäys lopetetaan ja kaikki sädetetyt asukit päästetään takaisin kaupunkiin. Pikku Kananen on pelastanut päivän! 

Hieman myöhemmin Mauri ja Tiina Tähtiseksi paljastuneiden alieneiden ollessa tekemässä lähtöään heidän aluksestaan putoaa maahan stop-merkin muotoinen pala, ja Tiina Tähtinen kertoo, kuinka pala putoaa aina heidän tullessaan Tammelaan poimimaan universumin parhaita terhoja. Näin kaupungin asukit näkevät, ettei Pikku Kananen ole puhunut palturia aikaisemminkaan, ja Kanasen maine on pelastettu. Sitten Mauri, Tiina ja Kirppu Tähtinen jättävät maan asukeille hyvästit. Vuoden päästä tapahtuneesta Pikku Kanasesta kertova elokuva julkaistaan, jossa totuutta on väritetty Hollywoodmaisella tyylillä. Pikku Kanasen mielestä elokuva on kuitenkin mainio, ja mikäpä hänellä on nyt ollessaan kaupungin sankari. 

Disneyn Pikku Kananen -elokuva perustuu Tipu Tip (tai Kun taivas putosi) -satuun. Tipu Tip -sadusta on hyvin monta eri versiota länsimaisessa kulttuurissa, ja satu onkin alun perin kulkenut suullisena perimänä sukupolvelta toiselle. Ensimmäisen kerran Tipu Tip ilmestyi painettuna versiona 1800-luvun alussa Grimmin veljesten kokoelmissa. Me voimme lukea sen Hanhiemon satuaarteet -kirjasta. Alkuperäisessä sadussa kanan päähän putoaa tammenterho, ja hän luulee taivaan putoavan niskaansa. Kana lähtee varoittamaan kuningasta asiasta, ja varoittaa siinä samalla muita eläimiä, jotka liittyvät hänen joukkoihinsa. Osa tarinoista loppuu siihen, että kana tosiaan pääsee kuninkaan luo, ja tajuaa siellä, ettei taivas olekaan putoamassa. Joissain versioissa sadusta eläimet päätyvät varoittamaan kettua, joka sitten syö koko porukan. Disneyn elokuva jatkaa tarinaa kanan (tai tässä tapauksessa Kanasen) antaman varoituksen jälkeen, kun hänestä on tullut koko kaupungin pilkan kohde. Elokuva myös sijoittuu modernimpaan ympäristöön satuun verrattuna – paikalle ei esimerkiksi ole kuningasta, vaan pormestari. Elokuva on kuitenkin hahmojen nimien suhteen yhteneväinen sadun kanssa, sillä molemmissa tarinan versioissa hahmoilla on loppusoinnulliset nimet. Pikku Kananen ei ole muuten ensimmäinen Disneyn tekemä versio Tipu Tip -sadusta, sillä vuonna 1943 Disney teki satuun perustuvan lyhytanimaation. 

Pikku Kanasta alettiin tehdä vuonna 2001. Tuolloin vielä hyvin alussa oleva elokuva kertoi tyttö-tipusta, joka lähtee kesäleirille kasvattamaan itsetuntoaan, jotta hän ei ylireagoisi kaikkeen. Tipu-tyttö muuttui kuitenkin pojaksi, sillä elokuvan tekijöiden mielestä pienikokoiseksi jäänyt poika herättelisi katsojien sympatioita pientä tyttöä enemmän. Pikku Kananen sai ensi-iltansa vuonna 2005, ja siitä tuli Yhdysvalloissa Disneyn klassikko numero 46, Suomessa 45 (lue tästä, mistä eroavaisuus johtuu). Pikku Kananen oli maailman ensimmäinen 3D-formaatissa esitetty elokuva, ja Disneyn ensimmäinen täysin tietokoneella tehty elokuva, sillä Disney ei omistanut tuolloin vielä Pixaria. Itse asiassa Pikku Kanasen menestyksestä riippui se, jatkaisivatko Disney ja Pixar yhteistyötä keskenään. Disney oli tähän asti rahoittanut ja levittänyt Pixarin tekemiä elokuvia, mutta kahden studion välinen yhteistyösopimus loppuisi vuoden 2006 Autot-elokuvaan. Pikku Kanasen menestys antaisi Disneylle vaikutusvaltaa neuvotteluissa, kun taas elokuvan epäonnistuminen antaisi Pixarille valttikortit, sillä se voisi sanoa, ettei Disneyn studio osaa tehdä CGI-animaatioita ilman heidän apuaan. Studioiden väliset neuvottelut olivat siis jäissä Pikku Kanasen ilmestymiseen asti. Pikku Kananen menestyi yllättävän hyvin lippukassoilla, vaikka saikin osakseen hyvin vaihtelevia arvosteluja. Pikku Kananen menestyi rahallisesti paremmin, kuin Disneyn edelliset klassikot Aarreplaneetta ja Lehmäjengi (vaikka saikin niitä heikommat arvostelut), ja nosti Disneyn studioiden budjetin taas plussan puolelle. Pikku Kananen ei kuitenkaan menestynyt niin hyvin kuin Pixarin elokuvat. Joka tapauksessa Disney ja Pixar päättivät, että he menestyvät paremmin yhdessä kuin erillään, ja Disney osti Pixarin studion alaisuuteensa vuonna 2006. 


Pikku Kananen on tosiaan Disneyn ensimmäinen kokonaan tietokoneella tehty elokuva. Disneyn elokuva Dinosaurus tehtiin osaksi tietokoneella, mutta siinä käytettiin videokameralla kuvattuja maisemia dinosaurusten taustoina. Pikku Kanasessa studiot käyttivät uusia tietokoneohjelmia, kuten hahmon mallintamisohjelmaa ”Chicken Wirea”. (En ala selittelemään tarkemmin ohjelmista, koska en niistä kauheasti ymmärrä…) Tietokoneella animaattorit pystyivät tekemään elokuvan hahmoista aiempaa yksityiskohtaisempia, ja hahmoja pystyi helposti venyttelemään ja litistämään – mitä vain elokuva vaati. Elokuvan ilmestymisaikana, vuonna 2005, kriitikot kehuivat elokuvan visuaalista ilmettä. Minun mielestäni elokuvan animaatio on hieman ”kökköä”, enkä pidä ollenkaan hahmojen ja ympäristön muovisen näköisestä ulkoasusta. Tietysti pitää muistaa, että näin elokuvan ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sitten, ja sen ilmestymisestä oli aikaa jo niin paljon, että tietokoneanimaatio on kerinnyt kehittyä realistisemman näköiseksi. Parempaa laatua nähneille silmilleni Disneyn studion ensiaskelmat tietokoneanimaation parissa näyttävät auttamattomasti ”kököille”. 

Pikku Kanasen päähenkilö on, yllätys yllätys, Pikku Kananen! Pikku Kananen on pienikokoinen, arka ja epävarma poikalapsi. Hän kuuluu koulussa epäsuosittujen joukkoon (amerikkalaisena elokuvana Pikku Kanasen koulussa on selkeät ryhmäjaot, jotka ovat tuttuja kaikille ah-niin-ihania-teini-komedia-leffoja katsoneille), ja on kaupungissa muutenkin huonossa maineessa ”taivas putoaa”-episodin jäljiltä. Epävarmuudestaan huolimatta Kanasella on hyvä itsetunto, ja hän uskoo pystyvänsä muuttamaan elämäänsä parempaan suuntaan. Pikku Kanasella on hieman vaisut välit isänsä kanssa. Kukko Kieku ja Pikku Kananen eivät koskaan puhu keskenään asioista, ja tämä on aiheuttanut heidän välilleen viileät ja (puhumista) välttelevät välit. Erimielisyyksiä aiheuttaa etenkin se, että Kukko Kiekusta Pikku Kanasen ”taivas putoaa” -tempaus on todella nolo, ja hän yrittää saada poikansa unohtamaan koko tapauksen, ja pitämään pientä ääntä itsestään. Elokuvan pääteemana toimiikin isän ja pojan välinen suhde, ja tätä suhdetta koetetaan elokuvan aikana tietenkin parantaa. Pikku Kanasen paras kaveri on Sini Sorsa, ”ruma ankanpoikanen”, joka on selvästi ihastunut Pikku Kanaseen. Kaverijoukkoon kuuluvat myös Possu Ponneton, joka on hyvin pelokas, ailahteleva ja populaarikulttuurinsa tunteva possu, sekä Kala Kuivamaa, joka elää ihan omissa maailmoissaan omaa kieltään puhuen – jota kaverit näyttävät kuitenkin ymmärtävän. Eräänlaisena pahiksena elokuvassa toimii Ringa Repo, Pikku Kanasen koulutoveri, joka syrjii häntä koko ajan ja jaksaa aina muistuttaa ”taivaan putoamisesta”. Pahiksen roolin saavat myös avaruuden asukit, oli rooli aiheellinen tai ei. 

Pikku Kanasessa on hyvin paljon viittauksia populaarikulttuuriin. Näitä viittauksia mieleemme tuo yleensä Possu Ponneton, mutta nähdään Kala Kuivamaakin koulun jumppasalissa King Kongia esittämässä. Ihan elokuvan alussa nähdään viittaus Leijonakuninkaaseen, kun kertoja etsii oikeaa tapaa aloittaa tarina. Yksi tarinavaihtoehdoista on auringonnousu Tie elämään -laulun soidessa taustalla. Elokuvan alussa ”taivas putoaa” -episodin aikana nähdään myös lyhyt pätkä Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvaa Tammelan elokuvateatterissa. Possu Ponneton taasen tekee suoranaisen spoilerin kertomalla Star Warsista tuttujen Luke Skywalkerin ja Darth Vaderin välisen suhteen. Monet elokuvan lauluista ovat myös jo tunnettuja lauluja, joita Possu Ponneton alkaa yhtäkkiä laulaa. Possu laulaa mm. lauluja Staying Alive, Wannabe ja I Will Survive. Elokuvaan on sävelletty kuitenkin yksi oma laulu, Taas munasin. Kappale soi taustalla Pikku Kanasen kulkiessa koulutietään – ja kohdatessaan monia hankaluuksia. Taustamusiikin elokuvaan sävelsi John Depney. 

Pikku Kanasen juoni porskuttaa hyvin eteenpäin koko elokuvan ajan. Tapahtumat punoutuvat toisiinsa keinolla tai toisella, eikä alun ”taivas putoaa” -episodia jätetä irralliseksi muusta elokuvasta. Elokuvassa kohotetaan jännitystä loppuun asti, mikä pitää katsojan taatusti liimautuneena penkkiin. Herkistelyäkin on ilmassa Pikku Kanasen ja Kukko Kiekun keskustellessa keskenään – erityisesti kohdissa, joissa isä kertoo olevansa ylpeä pojastaan. Pikku Kanasen hyvän juonen pilaa kuitenkin elokuvan toteutus, sillä siitä on tehty aivan liian komediamainen minun makuuni. Joka käänteessä väännetään vitsiä, ja juoni porskuttaa hengästyttävällä tavalla eteenpäin. Minusta ainakin tuntuu, että elokuva on täynnä vain sähläystä ja huutoa ja sekasortoa. Kaipaisin elokuvaan rauhallisiakin hetkiä, joita Pikku Kanasen ja tämän isän välienselvittely aina tuo mukaan, mutta näitä rauhallisia hetkiä kaipaisi enemmän. Ehkä minusta on tulossa vanha, kun kaipaan rauhaa hulabaloon sijaan. 

Pikku Kanasessa on paljon parannettavaa, jotta siitä tulisi minun makuuni sopiva elokuva. Kaipaisin lisää huomiota hahmoihin, sillä nyt minua sykähdyttää vain Pikku Kananen, eikä hänkään joka kohtauksessa. En pidä elokuvan visuaalisesta ilmeestä, joka on liian muovisen näköinen. Samantasoista animaatiota näkee nykyään vaikkapa Mikki Hiiren kerhotalossa (pyöriikö se muuten enää telkkarissa?). Juoni on hyvä, mutta liian rauhaton. Nämä seikat huomioon ottaen on ehkä ihan hyvä, ettei Pikku Kanaselle tehty sille suunniteltua jatko-osaa. Veikkaisin, että Pikku Kananen on tehty enemmän lasten kuin aikuisten makuun sopivaksi. Niinpä voin suositella sitä kaikille perheen pienimmille – kunhan aikuinen on vieressä pitämässä tarvittaessa kädestä kiinni, sillä sen verran jännittäväksi meno välillä yltyy. 

”Tehdään kaks joukkuetta: suositut vastaan sorsitut.”
- Liikunnan opettaja

6 kommenttia:

  1. Tämän suhteen melko pitkälti samoilla linjoilla, etenkin niiltä kohdin, että jarrua olisi voinut painella useamminkin. Kiinnostavaa tuo, että Chicken Little omasi noinkin ison merkityksen yhteistyön jatkumisessa. Ehkä tässä on syytäkin olla tyytyväinen, ettei menestystä lopulta kertynyt enempää. Toisaalta, eipä Chicken Little ainakaan minusta mitään kymmenien miljoonien kassatuloja ansaitsisikaan noin laatunsa puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä minustakaan Pikku Kananen mitään suuria summia ansaitse laatunsa puolesta! Itse asiassa hämmästyin jo sitä, miten suuret lipputulot se on kerännyt, ja miten se voi muka menestyä paremmin kuin Aarreplaneetta? Kyllä minusta Aarreplaneetta vie voiton Pikku Kanasesta kaikista eri näkökulmista katsottuna... Mutta ilmeisesti aika suuri joukko ihmisiä on eri mieltä kanssamme, kun se kerran on suhteellisen paljon rahaa saanut.

      Täytyy muuten sanoa, että aina julkaistuani elokuva-arvostelun lueskelen muista Disney-blogeista, joissa elokuva on kenties jo esitelty, mitä olen aina kulloinkin kommentoinut kyseisestä elokuvasta. Pikku Kanasen kohdalla luin taas arvostelusi elokuvasta uudestaan ihan vain vertaillakseni mielipiteitämme. Sitten luin kommenttini, joka on annettu siis helmikuussa, pari kuukautta sitten. Tuossa kommentissa julistan, että elokuva on täysin tunteeton, mutta nyt parin kuukauden päästä elokuvaa katsellessani löysin siitä edes hieman tunteita Pikku Kanasen ja tämän isän väliltä. Jos olisin kirjoittanut arvostelun vuoden päästä, olisiko minulla ollut taas aivan uudenlaiset mielipiteet elokuvan suhteen? Tästä pääsemmekin siihen asiaan, että minusta on nykyään aivan hirveää lukea ensimmäisiä kirjoittamiani elokuva-arvostelujani esimerkiksi Lumikista. Tuntuu, että osa mielipiteistä on vaihtunut täysin, ja että kirjoitustaito on muutenkin parantunut tässä vuosien harjoittelun mittaan. ;D Niinpä en omia kirjoituksiani enää mielellään lue, mutta toisien arvosteluja voi lukea huoletta aina uudestaan ja uudestaan. :)

      Poista
    2. Mielipiteiden muuttuminen on tuttua täälläkin. Harvemmin mitään sellaista tulee vastaan, että surkea hypähtäisi suoraan hyväksi, vaan yleensä muutokset ovat vähäisempiä. Toisaalta se olisi kamalan tylsääkin, että katsoisi jonkin elokuvan vaikka kolme kertaa ja välissä useampi vuosi, mutta mielipide pysyisi suunnilleen samana.

      Omien kirjoitusten suhteen on ollut samantapaista mietintää. Vähän aikaa sitten tuli uusittua eräskin elokuva, jota ensikatselun yhteydessä kovasti kehui ja ylisteli, mutta uusinnalla huomio kiinnittyi enemmän tietynlaisiin töksähtelyihin ja paikoitellen noloihinkin höpinöihin. Alkoi kyllä huvittaa, että ei-niin-kauan-sitten samoja sanailuja tunnelmoi ja seuraavalla yrityksellä osa niistä kuumottelee korvia kaavamaisina ja onttoinakin. No, kai se paljon riippuu, millaisessa mielentilassa sattuu olemaan ja milloin millekin asialle aika on otollinen. Eihän kyseinen elokuvakaan hyvästä heikoksi tipahtanut, mutta jotenkin huvittavaa tosiaan, että samat asiat, joita vähän aikaa aiemmin oikein makusteli mielessään särähtelevät korviin toisella kokeilulla. Pitäähän se kieltämättä harrastuksen osaltaan kiinnostavana...

      P.s. Klassikkojen uusinta-arviokierrosta sitten kehiin! :D

      Poista
    3. Joo, se on kyllä totta, että omat fiilikset ja kunkin hetken tunteet vaikuttaa kovasti elokuvaelämykseen. Esimerkiksi väsyneenä huonotkin vitsit naurattaa. :) Jälkikirjoituksellesi hörähdin oikein ääneen nauramaan... Sehän tässä onkin mielessä, että pian aloitan arvostelut alusta! :D Hahaa, ehkä ei kuitenkaan! :)

      Poista
  2. Minusta koko elokuva on mainio, suorastaan loistava! Erityisesti jotkut elokuvan lauluista,🎤 muukalaiset👽 ja Pikku Kanasen ja Sini Sorsan ihana suudelma!💏❤💕

    VastaaPoista