HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna
tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta,
skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin.
Lukemisen iloa! :)
Kaukana lännessä naudatkin on rautaa… Erityisen rautaisia ovat Poutapilven
maatilalla asustavat rouva Caloway ja Grace. Poutapilvessä vietetään idyllistä
elämää, kuten jo farmin nimestä voi päätellä. Maatila on täynnä eri eläimiä, ja
eläinten epävirallisessa johtoasemassa ovat nämä jo mainitut rautaiset lehmät. Poutapilven
rauha kuitenkin rikkoontuu, kun paikalla saapuu uusi tulokas, maatalouskisoissa
loistanut Maggie-lehmä. Muut asukit ottavat Maggien lämpimästi vastaan, mutta
Caloway pohtii, voiko tuollainen showtyttö oppia maatilan rauhallisille
tavoille. Pian Maggien saapumisen jälkeen maatilalle tulee vierailemaan
sheriffi Sam Brown, joka ilmoittaa, että farmin pitäisi maksaa velkansa parin
päivän sisällä, tai muuten farmi pakkohuutokaupataan. Tästä niin maatilan emäntä
Pearl Gesner kuin eläimetkin ymmärrettävästi harmistuvat. Maggie kuitenkin
päättää, ettei nyt anneta periksi, vaan lähtee rouva Calowayn ja Gracen kanssa
kaupunkiin pyytämään sheriffiä siirtämään maksuaikaa eteenpäin. Tällöin farmin
eläimet pääsisivät osallistumaan maatalousnäyttelyyn, josta voittaisivat
takuulla riittävästi rahaa velkojen maksamista varten.
Kaupunkiin saapuessaan lehmät etsivät sheriffiä kaikkialta, muun muassa
saluunasta, mutta lopulta heille selviää, ettei maksumääräystä voi siirtää.
Paikalle saapuvasta palkkionmetsästäjä Ricosta Maggie saa kuitenkin idean -
mitä jos napattaisiin lännen pahin karjavaras, Alameda Slim, ja palkkiorahoilla
pelastettaisiin Poutapilvi? Suunnitelma alkaa toteutua ennen yhteistä
hyväksyntää, sillä lehmät liitetään mukaan erään uudisasukkaan karjaan, ja
matka jatkuu preerialle. Yön pimeimpinä tunteina paikalle saapuu Alameda Slim
kätyreineen karjaa varastamaan. Varastelu sujuu kätevästi, kun Slim alkaa
jodlata hypnotisoivaa laulua saaden lehmät ja härät toimimaan tahtonsa mukaan.
Lehmistä ainoa, joka ei vaivu hypnoosiin, on Grace, jolla ei ole minkäänlaista
sävelkorvaa. Hän pelastaakin Maggien ja rouva Calowayn karjavarkaan armoilta,
mutta Alameda Slim nappaa mukaansa koko muun härkälauman. Slim pääsee karkuun lehmiltä ja Ricolta, joka
saapuu paikalle sheriffiltä lainaamansa ratsun Buckin kanssa. Buck alkaa
mahtailla lehmille, kuinka upea Rico on ja kuinka hän on etuoikeutetussa
asemassa saadessaan toimia Ricon ratsuna. Nähdessään ratsunsa puhuvan lehmille
Rico päättelee Buckin pelkäävän lehmiä, ja niin hän pyytää itselleen uuden
hevosen. Tämän nähdessään Buck pettyy, mutta päättää sitten napata Alameda
Slimin itse, jotta Rico näkee, kuinka hieno hevonen hän todellisuudessa on. Nyt
karjavarkaan jäljillä on siis lehmäkolmikko, palkkionmetsästäjä Rico ja
Buck-hevonen.
Taivallettuaan epätoivon partaalle Maggie, Grace ja rouva Caloway
tapaavat preerialla Lucky Jack -jäniksen, joka nimestään huolimatta on Aku
Ankkamaisen epäonnekas. Jack selittää lehmille, kuinka hänen sukunsa salainen
kotipesä on vallattu, ja täytetty karjalla. Tästä lehmät arvaavat, että
laittomana valtaajana toimii Alameda Slim, ja he pyytävät jänistä johtamaan
heidät vanhaan kotikoloonsa. Samaan aikaan Jackin vanhassa kodissa, joka on
entinen kaivos, Alameda Slim kertoilee hurjista suunnitelmistaan kätyreilleen.
Slim hautoo kostoa hänen jodlaamiselleen aikoinaan naureskelleille farmareille,
ja aikoo ostaa kaikki osavaltion pakkohuutokaupattavat maatilat itselleen
liikemieheksi naamioituneena. Jotta maatilat menisivät konkurssiin, on hänen
täytynyt varastaa kaikkien farmien karja itselleen. Jäljellä on enää Poutapilven
maatila, ja sitten hänen suunnitelmansa on valmis!
Jack-jäniksen johdattamina Maggie, Grace ja rouva Caloway pääsevät
vihdoin Slimin kaivokseen. Kaivokselle on tiensä löytänyt myös Buck, joka ei
kuitenkaan pääse kaivoksen sisään biisoni-ovivahdin ohi. Lehmät biisoni
kuitenkin päästää kaivoksen sisälle, ja siellä he saavat kuin saavatkin
napattua Slimin kaivoskärryihin! Hurjan takaa-ajon jälkeen Slimin vapauttaa
vankeudesta palkkionmetsästäjä Rico, joka onkin Slimin palkkalistoilla! Tämä
järkyttää Buckia suuresti. Rico vangitsee lehmät junanvaunuun jääden
vartioimaan sitä muiden kätyreiden kanssa, ja Slim lähtee kohti Poutapilven
pakkohuutokauppaa. Ricon hevoseksi jälleen päässyt Buck päättää kuitenkin tehdä
oikein, ja tyrmää entisen idolinsa Ricon. Rouva Caloway taas vapauttaa itsensä
ja muut lehmät junan vaunuista, jonka jälkeen lehmät valtaavat veturin ja
lähtevät kohti Poutapilveä. He saapuvat paikalle juuri ja juuri estääkseen
Alameda Slimiä ostamasta farmia, nappaavat hänet (toistamiseen) ja maksavat
Poutapilven velat pois. Näin ollen farmi pelastuu, ja Maggiesta on tullut osa
Poutapilven porukkaa. Kaikki huipentuu siihen, kun Poutapilven eläimet
osallistuvat maatalousnäyttelyyn, jossa voittavat jokainen palkkion
upeudestaan.
Lehmäjengi on suomalaisella Disney-klassikko -listalla klassikko
numero 44, kun taas Yhdysvalloissa se on klassikko numero 45 (lue tästä, mistä
eroavaisuus johtuu). Lehmäjengi parodioi
perinteisiä lännenelokuvia, ja sen englanninkielinen nimi, Home on the Range, viittaa samannimiseen (Amerikassa) suosittuun
county-lauluun. Elokuvan pääosassa seikkailevan lehmätrion voi taasen nähdä
olevan viittaus Charlien enkeleitä
kohtaan. Lehmäjengi on saanut
vaikutteita myös Hamelnin pillipiipari
-sadusta, jossa mies karkottaa rotat Hamelnin kaupungista lumoamalla ne huilun
soitolla. Elokuvassa puolestaan Alameda Slim lumoaa lehmiä mukaansa jodlauksen
avulla. Lehmäjengi valmistui vuonna
2004, ja se menestyi teattereissa todella huonosti. Lehmäjengin Disneyn studioille tuoma tappio johti siihen, että
studiot päättivät lopettaa traditionaalisesti käsin piirrettyjen animaatioiden
teon. Tietokoneella tehtyjen elokuvien teko oli paljon halvempaa ja nyky-aikaisempaa,
ehkä jopa muotia. Niin Lehmäjengistä tuli
toistaiseksi viimeinen perinteisesti tehty Disney-animaatio – kunnes viiden
vuoden päästä ilmestyi Prinsessa ja
sammakko.
Lehmäjengin pääosissa hääräilevään lehmätrioon kuuluvat Maggie,
rouva Caloway ja Grace. Lehmiä vähätellään elokuvan aikana monta kertaa – eihän
lehmät voi olla lännenelokuvan tähtiä! Elokuva vetääkin perinteiset asetelmat
kunnolla päälaelleen: ensinnäkin naiset pelastavat päivän, ja toisekseen lajina
toimii lehmä, tuo laiskuudesta ja märehtimisestä tunnettu eläin. Elokuvan
lehmäjengin lehmät eivät kuitenkaan ole niitä tavallisia lypsettäviä
kantturoita. Maggie, joka mielestäni erottuu kolmikosta ns. ”päälehmänä”, on
entinen showtyttö (maatalouskisojen voittaja), joka yrittää sopeutua elämään
rauhallisella Poutapilven maatilalla. Maggie oli alun perin suunniteltu osaksi
Poutapilven maatilaa, mutta hänet muutettiin ulkopuoliseksi, tilalle tulevaksi
uudeksi asukkaaksi, jotta tarinaan saataisiin jännitettä lehmien välille. Maggie
on kova tyttö syömään, röyhtäilemään, esiintymään ja naurattamaan muita. Hän on
toimissaan hyvin spontaani ja hieman ajattelematon, mutta hän vie loppuun aina
sen, minkä on aloittanut. Suuresta suustaan ja karismaattisesta luonteestaan
huolimatta Maggien arvot ovat kunnossa, ja hän toimii rohkeasti heikoimpien
puolustajana. Rouva Caloway on luonteeltaan vastakohta Maggieen verrattuna.
Caloway on hyvin hillitty, jäykkä ja jonkinasteinen englantilaisuuden perikuva.
Caloway on toiminut Poutapilven tilalla eläinten johtajana, ja hän näkee
Maggiessa varteenotettavan ehdokkaan farmin saattamiseksi suoranaiseen kaaostilaan.
Caloway haluaisi, että kaikki menisi samalla tavalla kuin aina ennenkin, ja
hänen on vaikea hyväksyä minkäänlaisia muutoksia elämässään. Suunnitelmiakin
pitäisi miettiä tunteja, eikä päättää spontaanisti vaikkapa pelastaa maatilaa
pakkohuutokaupalta, koska lehmien ei kuulu tehdä niin. Oikeudenmukaisuutta ja
hyväntahtoisuutta huokuvalla rouva Calowayllä on yksi heikko kohta – nimittäin hänen
rakas hattunsa. Muut eivät saa koskea siihen, tai muuten Caloway ei voi vastata
seurauksista. Lehmäjengin kolmas lehmä, Grace, on taas aivan erilainen Maggieen
ja Calowayhin verrattuna. Grace on eräänlainen new age -hippi, joka haluaa jakaa
ympärilleen rauhaa ja positiivista energiaa. Muissa maailmoissa kulkemisen
ohella Gracella ei ole minkäänlaista sävelkorvaa. Kyseinen taito osoittautuu
hyödylliseksi Alameda Slimiä vastustaessa.
Elokuvaan maskuliinisuutta tuo
Buck-hevonen. Buck on tyytymätön olemaan rauhallisen pikkukaupungin sheriffin ratsu
– hän janoaa seikkailuja ja jännitystä! Suurin toive Buckin elämässä on päästä
palkkionmetsästäjä Ricon hevoseksi, sillä Rico on vaan niin siisti kaveri!
Buckin seikkailunjanoa tuodaan ilmi hänen näkemällään unijaksolla, jossa hän
taistelee Bruce Leemäisesti rosvoja vastaan. Buck on myös hyvin
voitontahtoinen, ja hän haluaa napata Alameda Slimin. Kuullessaan lehmien
yrittävän samaa hän pitää tapausta naurettavana, sillä eiväthän lehmät mitään
sankareita ole! Elokuvan aikana Buckin ylimielisyys tasoittuu hieman.
Mainitsemisen arvoinen sivuhahmo on myös epäonninen Jack-jänis. Jack on
menettänyt toisen jäniksenkäpälänsä, joten olisiko se syynä hänen epäonneensa?
Hulluuden rajoilla tasapainotteleva Jack toimii lehmien matkaoppaana preerian
läpi. Lehmäjengin pahiksena on
Alameda Slim, jodlaava karjavaras, joka haluaa tuhota muiden maatilallisten
onnen. Slim ei todellakaan ole mikään pelottava pahis, vaan hänen toimintansa
aiheuttaa katsojissa lähinnä naurunpurskahduksia.
Lehmäjengi-elokuvan visuaalista ilmettä varten elokuvantekijät
kävivät Wyomingissa karjanajossa. Karjaa preerian läpi kuljettaessaan tiimi
kuvasi villiä, koskematonta länttä ja sai tästä paljon inspiraatiota elokuvaa
varten. Taustojen tekijät ottivat mallia maisemiinsa myös aikaisemmista Disneyn
animaatiopätkistä, kuten Melody Time -elokuvan
Pecos Billistä. Elokuvan piirrostyylistä muotoutuikin mielestäni hyvin
karikatyyrimäinen, mutta myös huoliteltu tyyli. Piirroksissa käytetään paljon
geometrisia, kulmikkaita muotoja, eikä Disneyn perinteistä pyöreyttä ole
näkyvillä. Preeriasijainnistaan huolimatta elokuvaan on saatu kivasti
värikkyyttä, esimerkiksi preerialla kasvaa sinisiä kaktuksia. Erityisesti
Slimin jodlausjaksossa ilotellaan värien ilotulituksella. Värikkyydestä huolimatta
Lehmäjengin animaatiotyyli ei tee
vaikutusta minuun.
Lehmäjengin laulut on säveltänyt Alan Menken ja sanoittanut Glenn
Slater. Alan Menkenin aikaisempia sävellyksiä on päästy kuulemaan sellaisissa
Disney-klassikoissa kuin Pieni
Merenneito, Kaunotar ja Hirviö ja Aladdin.
Niinpä Lehmäjengin musiikin taso
lupailee paljon enemmän, kuin mitä se lopulta antaa. Laulut eivät jää mieleen
soimaan elokuvan katsomisen jälkeen, eivätkä ne tee oikeastaan mitään
vaikutusta minuun. Harmi. Alan Menken on sanonut itse, että Lehmäjengin musiikki ”tulkitsee
amerikkalaisuutta”, joten ehkä tämä amerikkalaisuuden elementti tekee
musiikista minulle vierasta. Elokuvan aloittaa laulu Kaukana lännessä, joka kajautetaan ilmoille basso-äänisen
mieskuoron voimalla. Sama kappale kuullaan myös elokuvan loppuessa
onnellisesti. Toinen laulu on iloinen Laidalla Poutapilven, jonka aikana
Poutapilven maatila seesteisine elonpäivineen näyttäytyy meille ensimmäistä
kertaa. Kolmas laulu on ainoa laulu, jonka joku elokuvan hahmoista laulaa. Jodlaaja on Alameda Slimin päänumero, ja
jodlauksensa avulla hän hypnotisoi naudat tahtoonsa. Neljäs laulu Koska auringon nähdä saan on elokuvan
lauluista herkin ja paras – siitä jopa muistan näin jälkikäteen melodian. Kohtauksessa
lehmillä menee kaikki huonosti. Laulua oli kuulemma aluksi vaikea kirjoittaa,
mutta elokuvan teon aikana tapahtuneet syyskuun 11. päivän terrori-iskut saivat
säveltäjän inspiroitumaan surumielisiin tunnelmiin.
Lehmäjengi on todellakin lännenelokuvia parodioiva ja karikatyyrimainen
elokuva, ja jokainen kohtaus lyödään vitsiksi – paitsi haikea Koska auringon nähdä saan -laulu. Tämä
vitsaileminen alkaa aika nopeasti ärsyttää, varsinkin, kun vitsien taso ei
kaikkine utareille irvailemisineen ole kauhean korkealla. Vitsit uppoavat
varmasti lapsikatsojaan, ja kyllä ne saavat minunkin suupieleni välillä
ylöspäin, mutta vitsien vastapainoksi kaipaisi myös vakavahenkisyyttä. Elokuvantekijöiden
keskittyessä parodioimaan lännenelokuvia Lehmäjengin
juoneen ei ole hirveästi panostettu, ja mielestäni juoni on melko tylsä. Myös hahmot
jäävät etäisiksi, mikä johtuu luultavasti sivuhenkilöiden suuresta määrästä.
Kuten myös jo aikaisemmin mainitsin, elokuvan piirrostyyli ei ole minua
miellyttävä, eivätkä laulutkaan sitä parhaimmistoa edusta. Niinpä mielestäni Lehmäjengi kuuluu Disney-klassikoiden
heikoimpiin elokuviin, mikä on harmi, sillä elokuvan perusidealla olisi ollut
hyvät mahdollisuudet onnistumiseen. Jos kuitenkin kaipaa ”aivot narikkaan” -tyyliin
sopivaa viihdettä, on Lehmäjengi
loistava valinta.
”Audrey, eikös Grace
auttanut sinua löytämään sisäisen tipusi?”
- Olli-possu
- Olli-possu
PS: Jos haluat lukea positiivisemman sävytteisen arvostelun Lehmäjengistä, luepa tästä Mikon arvostelu elokuvasta. Halutessasi tietää elokuvasta lisää taustatietoa lue myös Mikon trivianurkkaus elokuvasta. :)
Olen tainnut katsoa Lehmäjengin vain kerran kokonaan, ensimmäisellä katselukerralla se jäi kesken. Elokuvassa oli muistaakseni joitain kekseliäitä vitsejä ja maatilalla oli huvittavia eläinhahmoja (itsepäinen Jeb-vuohi oli minun lempparini :D), mutta kokonaisuutena Lehmäjengi oli minustakin ylivitsikäs ja turhan selkeästi lapsille tehty. Tuo Koska auringon nähdä saan kuulostaa tosi nätiltä Laura Voutilaisen laulamana, alkuperäinen versio ei kuulosta minusta ollenkaan yhtä kivalta.
VastaaPoistaOn Lehmäjengissä ihan hyviä vitsejä, kyllä vain! Ja riippuu tosi paljon omasta vireys- ja mielentilasta, naurattavatko tietyt vitsit vai eivät - väsyneenä kaikki on tuplasti hauskempaa! ;) Lehmäjengi on kyllä tosi selkeästi lapsille tehty elokuva - vaikka niinhän kaikki Disney-klassikot ovat, mutta Lehmäjengissä ei ole oikeastaan mitään aikuiseen makuun suunnattua... Paitsi utare-vitsit, joita lapset eivät välttämättä ymmärrä. Ja ehkä elokuvassa on jotain viittauksia kuuluisiin lännenelokuviin, mutta koska en ole perehtynyt niihin hirveän syvällisesti, niin ne jäävät huomaamatta. :P
PoistaJa minä pidän kyllä molemmankielisistä versioista Koska auringon nähdä saan -biisistä, mutta suomenkielinen on parempi, kun se kuulostaa herkemmältä ja haikeammalta (kuin amerikan murre...). Tosin nyt koko kappale alkaa ärsyttää, kun se on soinut minulla päässä tämän tekstin kirjoittamisesta asti!
Kiitos maininnoista. :) Harmi, ettet tästä elokuvasta ihan yhtä innostunut ole. Eihän se minustakaan mikään klassikkojen klassikko ole, mutta kelpo lännenseikkailu kuitenkin. Olen itse sillä kannalla, että varsin suuri osa elokuvan visuaalisesta/viittailevasta huumorista on kohdistettu vähän varttuneemmille, eikä katsomon nuorimmille. Siitä kuitenkin samaa mieltä, ettei vitsailu läheskään aina noin tasoltaan erityisen korkealle pääse nousemaan. Hmmm...en oikein tiedä miksi, mutta minusta siellä taustalla kummittelee sellainen haikeampi vire monin paikoin, vaikka meno pintapuolisesti olisikin vitsikästä. No, näistähän erilaisia näkemyksiä maailmaan mahtuu... :D
VastaaPoistaOlepa hyvä maininnoista! Olit tehnyt niin valtavan urakan Lehmäjengin kanssa kirjoittaessasi siitä vielä Elokuvatrivia-sarjaasi uuden luvun, niin pakkohan ne oli mainita - vielä kun tekstit olivat niin syväluotaavia ja hyviä! :)
PoistaSe on tosiaan kiva, että maailmaan mahtuu erilaisia mieltymyksiä asiasta kuin asiasta. Olisi ihan tylsää, jos kaikki tykkäisivät samoista elokuvista. Kuten Paulalle jo sanoin, en ole kauhean perehtynyt lännenelokuviin, joten nämä aikuisille tarkoitetut viittaukset saattoivat osakseen jäädä minulta tajuamatta. Toki osa vitseistä oli tarkoitettu vanhemmalle väelle, mutta jotenkin ehkä elokuvan nopeatempoisuus, värikkyys ja välillä "sekoileva" ote saivat Lehmäjengin tuntumaan minusta enemmän lasten elokuvalta. Tosin jos näitä viittauksia villin lännen klassikkoihin oli elokuvassa useitakin, niin kohdeyleisön kanssa aletaan olla aika tasoissa... :) Ja joo, nyt kun sanoit, että taustalla kummittelee haikeampi vire monin paikoin, niin tarkemmin ajateltuna tottahan se on. Elokuvan teemat ovat vakavia ja haikeita, mutta lehmät pureutuvat niihin huumorin keinoin. Mutta on se kyllä ihanaa ja hassua, miten ihmisillä on erilaisia tuntemuksia ja näkemyksiä samoita elokuvista! :)
Hyvä arvostelu! Minä oon nähnyt elokuvan luultavasti kaksi kertaa, mutta en siltikään muista siitä oikeastaan mitään. Se kertoo (minun kohdallani) hyvin vahvasti siitä, ettei elokuva ole ollut millään lailla kummoinen. Kun luin arvostelun, pystyin olemaan samaa mieltä monesta kohti: piirrosjälki ei ole päätä huimaavaa, ja muistan myös syvällisyyden puutteen. Sehän se kuitenkin tekee elokuvista "isoja", kun on jotain muitakin aiheita kuin pelkkä vitsailu.
VastaaPoistap.s. Katsopa tämä pitkä mutta tosi mielenkiintoinen haastattelu Inside out -leffan ohjaajasta ja elokuvasta! Sisältää tosin hiukan juonipaljastuksia, mutta sinä taidat kuitenkin jo jotain leffasta tietää..?! Voi että, en malta oottaa tuota leffaa!!! Jenkeissä se tulee mun synttärinä, Suomessa näköjään 28.8. Wuhuu! :)
http://www.nytimes.com/2015/05/24/movies/inside-out-pixars-new-movie-from-pete-docter-goes-inside-the-mind.html?hp&action=click&pgtype=Homepage&module=second-column-region®ion=top-news&WT.nav=top-news&_r=0
Niinpä! :) Kyllä ne elokuvat jäävät aina parhaiten mieleen, jotka koskettavat jotenkin katsojaa, tai jotka ovat vastaavasti huippuhauskoja tai tosi huonoja. Lehmäjengi jää vähän väliinputoajaksi. Ja muihin Disney-klassikoihin verrattuna se erottuu laadultasn huomattavasti muista!
PoistaJiihaa, pitääpä lukea linkkaamasi haastattelu. Inside Out vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle elokuvalle, jota minäkin odotan innolla! Hihii!!! :)