17.5.2015

Lehmäjengi - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)
Kaukana lännessä naudatkin on rautaa… Erityisen rautaisia ovat Poutapilven maatilalla asustavat rouva Caloway ja Grace. Poutapilvessä vietetään idyllistä elämää, kuten jo farmin nimestä voi päätellä. Maatila on täynnä eri eläimiä, ja eläinten epävirallisessa johtoasemassa ovat nämä jo mainitut rautaiset lehmät. Poutapilven rauha kuitenkin rikkoontuu, kun paikalla saapuu uusi tulokas, maatalouskisoissa loistanut Maggie-lehmä. Muut asukit ottavat Maggien lämpimästi vastaan, mutta Caloway pohtii, voiko tuollainen showtyttö oppia maatilan rauhallisille tavoille. Pian Maggien saapumisen jälkeen maatilalle tulee vierailemaan sheriffi Sam Brown, joka ilmoittaa, että farmin pitäisi maksaa velkansa parin päivän sisällä, tai muuten farmi pakkohuutokaupataan. Tästä niin maatilan emäntä Pearl Gesner kuin eläimetkin ymmärrettävästi harmistuvat. Maggie kuitenkin päättää, ettei nyt anneta periksi, vaan lähtee rouva Calowayn ja Gracen kanssa kaupunkiin pyytämään sheriffiä siirtämään maksuaikaa eteenpäin. Tällöin farmin eläimet pääsisivät osallistumaan maatalousnäyttelyyn, josta voittaisivat takuulla riittävästi rahaa velkojen maksamista varten. 

Kaupunkiin saapuessaan lehmät etsivät sheriffiä kaikkialta, muun muassa saluunasta, mutta lopulta heille selviää, ettei maksumääräystä voi siirtää. Paikalle saapuvasta palkkionmetsästäjä Ricosta Maggie saa kuitenkin idean - mitä jos napattaisiin lännen pahin karjavaras, Alameda Slim, ja palkkiorahoilla pelastettaisiin Poutapilvi? Suunnitelma alkaa toteutua ennen yhteistä hyväksyntää, sillä lehmät liitetään mukaan erään uudisasukkaan karjaan, ja matka jatkuu preerialle. Yön pimeimpinä tunteina paikalle saapuu Alameda Slim kätyreineen karjaa varastamaan. Varastelu sujuu kätevästi, kun Slim alkaa jodlata hypnotisoivaa laulua saaden lehmät ja härät toimimaan tahtonsa mukaan. Lehmistä ainoa, joka ei vaivu hypnoosiin, on Grace, jolla ei ole minkäänlaista sävelkorvaa. Hän pelastaakin Maggien ja rouva Calowayn karjavarkaan armoilta, mutta Alameda Slim nappaa mukaansa koko muun härkälauman.  Slim pääsee karkuun lehmiltä ja Ricolta, joka saapuu paikalle sheriffiltä lainaamansa ratsun Buckin kanssa. Buck alkaa mahtailla lehmille, kuinka upea Rico on ja kuinka hän on etuoikeutetussa asemassa saadessaan toimia Ricon ratsuna. Nähdessään ratsunsa puhuvan lehmille Rico päättelee Buckin pelkäävän lehmiä, ja niin hän pyytää itselleen uuden hevosen. Tämän nähdessään Buck pettyy, mutta päättää sitten napata Alameda Slimin itse, jotta Rico näkee, kuinka hieno hevonen hän todellisuudessa on. Nyt karjavarkaan jäljillä on siis lehmäkolmikko, palkkionmetsästäjä Rico ja Buck-hevonen. 

Taivallettuaan epätoivon partaalle Maggie, Grace ja rouva Caloway tapaavat preerialla Lucky Jack -jäniksen, joka nimestään huolimatta on Aku Ankkamaisen epäonnekas. Jack selittää lehmille, kuinka hänen sukunsa salainen kotipesä on vallattu, ja täytetty karjalla. Tästä lehmät arvaavat, että laittomana valtaajana toimii Alameda Slim, ja he pyytävät jänistä johtamaan heidät vanhaan kotikoloonsa. Samaan aikaan Jackin vanhassa kodissa, joka on entinen kaivos, Alameda Slim kertoilee hurjista suunnitelmistaan kätyreilleen. Slim hautoo kostoa hänen jodlaamiselleen aikoinaan naureskelleille farmareille, ja aikoo ostaa kaikki osavaltion pakkohuutokaupattavat maatilat itselleen liikemieheksi naamioituneena. Jotta maatilat menisivät konkurssiin, on hänen täytynyt varastaa kaikkien farmien karja itselleen. Jäljellä on enää Poutapilven maatila, ja sitten hänen suunnitelmansa on valmis! 

Jack-jäniksen johdattamina Maggie, Grace ja rouva Caloway pääsevät vihdoin Slimin kaivokseen. Kaivokselle on tiensä löytänyt myös Buck, joka ei kuitenkaan pääse kaivoksen sisään biisoni-ovivahdin ohi. Lehmät biisoni kuitenkin päästää kaivoksen sisälle, ja siellä he saavat kuin saavatkin napattua Slimin kaivoskärryihin! Hurjan takaa-ajon jälkeen Slimin vapauttaa vankeudesta palkkionmetsästäjä Rico, joka onkin Slimin palkkalistoilla! Tämä järkyttää Buckia suuresti. Rico vangitsee lehmät junanvaunuun jääden vartioimaan sitä muiden kätyreiden kanssa, ja Slim lähtee kohti Poutapilven pakkohuutokauppaa. Ricon hevoseksi jälleen päässyt Buck päättää kuitenkin tehdä oikein, ja tyrmää entisen idolinsa Ricon. Rouva Caloway taas vapauttaa itsensä ja muut lehmät junan vaunuista, jonka jälkeen lehmät valtaavat veturin ja lähtevät kohti Poutapilveä. He saapuvat paikalle juuri ja juuri estääkseen Alameda Slimiä ostamasta farmia, nappaavat hänet (toistamiseen) ja maksavat Poutapilven velat pois. Näin ollen farmi pelastuu, ja Maggiesta on tullut osa Poutapilven porukkaa. Kaikki huipentuu siihen, kun Poutapilven eläimet osallistuvat maatalousnäyttelyyn, jossa voittavat jokainen palkkion upeudestaan. 

Lehmäjengi on suomalaisella Disney-klassikko -listalla klassikko numero 44, kun taas Yhdysvalloissa se on klassikko numero 45 (lue tästä, mistä eroavaisuus johtuu). Lehmäjengi parodioi perinteisiä lännenelokuvia, ja sen englanninkielinen nimi, Home on the Range, viittaa samannimiseen (Amerikassa) suosittuun county-lauluun. Elokuvan pääosassa seikkailevan lehmätrion voi taasen nähdä olevan viittaus Charlien enkeleitä kohtaan. Lehmäjengi on saanut vaikutteita myös Hamelnin pillipiipari -sadusta, jossa mies karkottaa rotat Hamelnin kaupungista lumoamalla ne huilun soitolla. Elokuvassa puolestaan Alameda Slim lumoaa lehmiä mukaansa jodlauksen avulla. Lehmäjengi valmistui vuonna 2004, ja se menestyi teattereissa todella huonosti. Lehmäjengin Disneyn studioille tuoma tappio johti siihen, että studiot päättivät lopettaa traditionaalisesti käsin piirrettyjen animaatioiden teon. Tietokoneella tehtyjen elokuvien teko oli paljon halvempaa ja nyky-aikaisempaa, ehkä jopa muotia. Niin Lehmäjengistä tuli toistaiseksi viimeinen perinteisesti tehty Disney-animaatio – kunnes viiden vuoden päästä ilmestyi Prinsessa ja sammakko

Lehmäjengin pääosissa hääräilevään lehmätrioon kuuluvat Maggie, rouva Caloway ja Grace. Lehmiä vähätellään elokuvan aikana monta kertaa – eihän lehmät voi olla lännenelokuvan tähtiä! Elokuva vetääkin perinteiset asetelmat kunnolla päälaelleen: ensinnäkin naiset pelastavat päivän, ja toisekseen lajina toimii lehmä, tuo laiskuudesta ja märehtimisestä tunnettu eläin. Elokuvan lehmäjengin lehmät eivät kuitenkaan ole niitä tavallisia lypsettäviä kantturoita. Maggie, joka mielestäni erottuu kolmikosta ns. ”päälehmänä”, on entinen showtyttö (maatalouskisojen voittaja), joka yrittää sopeutua elämään rauhallisella Poutapilven maatilalla. Maggie oli alun perin suunniteltu osaksi Poutapilven maatilaa, mutta hänet muutettiin ulkopuoliseksi, tilalle tulevaksi uudeksi asukkaaksi, jotta tarinaan saataisiin jännitettä lehmien välille. Maggie on kova tyttö syömään, röyhtäilemään, esiintymään ja naurattamaan muita. Hän on toimissaan hyvin spontaani ja hieman ajattelematon, mutta hän vie loppuun aina sen, minkä on aloittanut. Suuresta suustaan ja karismaattisesta luonteestaan huolimatta Maggien arvot ovat kunnossa, ja hän toimii rohkeasti heikoimpien puolustajana. Rouva Caloway on luonteeltaan vastakohta Maggieen verrattuna. Caloway on hyvin hillitty, jäykkä ja jonkinasteinen englantilaisuuden perikuva. Caloway on toiminut Poutapilven tilalla eläinten johtajana, ja hän näkee Maggiessa varteenotettavan ehdokkaan farmin saattamiseksi suoranaiseen kaaostilaan. Caloway haluaisi, että kaikki menisi samalla tavalla kuin aina ennenkin, ja hänen on vaikea hyväksyä minkäänlaisia muutoksia elämässään. Suunnitelmiakin pitäisi miettiä tunteja, eikä päättää spontaanisti vaikkapa pelastaa maatilaa pakkohuutokaupalta, koska lehmien ei kuulu tehdä niin. Oikeudenmukaisuutta ja hyväntahtoisuutta huokuvalla rouva Calowayllä on yksi heikko kohta – nimittäin hänen rakas hattunsa. Muut eivät saa koskea siihen, tai muuten Caloway ei voi vastata seurauksista. Lehmäjengin kolmas lehmä, Grace, on taas aivan erilainen Maggieen ja Calowayhin verrattuna. Grace on eräänlainen new age -hippi, joka haluaa jakaa ympärilleen rauhaa ja positiivista energiaa. Muissa maailmoissa kulkemisen ohella Gracella ei ole minkäänlaista sävelkorvaa. Kyseinen taito osoittautuu hyödylliseksi Alameda Slimiä vastustaessa. 


Elokuvaan maskuliinisuutta tuo Buck-hevonen. Buck on tyytymätön olemaan rauhallisen pikkukaupungin sheriffin ratsu – hän janoaa seikkailuja ja jännitystä! Suurin toive Buckin elämässä on päästä palkkionmetsästäjä Ricon hevoseksi, sillä Rico on vaan niin siisti kaveri! Buckin seikkailunjanoa tuodaan ilmi hänen näkemällään unijaksolla, jossa hän taistelee Bruce Leemäisesti rosvoja vastaan. Buck on myös hyvin voitontahtoinen, ja hän haluaa napata Alameda Slimin. Kuullessaan lehmien yrittävän samaa hän pitää tapausta naurettavana, sillä eiväthän lehmät mitään sankareita ole! Elokuvan aikana Buckin ylimielisyys tasoittuu hieman. Mainitsemisen arvoinen sivuhahmo on myös epäonninen Jack-jänis. Jack on menettänyt toisen jäniksenkäpälänsä, joten olisiko se syynä hänen epäonneensa? Hulluuden rajoilla tasapainotteleva Jack toimii lehmien matkaoppaana preerian läpi. Lehmäjengin pahiksena on Alameda Slim, jodlaava karjavaras, joka haluaa tuhota muiden maatilallisten onnen. Slim ei todellakaan ole mikään pelottava pahis, vaan hänen toimintansa aiheuttaa katsojissa lähinnä naurunpurskahduksia. 

Lehmäjengi-elokuvan visuaalista ilmettä varten elokuvantekijät kävivät Wyomingissa karjanajossa. Karjaa preerian läpi kuljettaessaan tiimi kuvasi villiä, koskematonta länttä ja sai tästä paljon inspiraatiota elokuvaa varten. Taustojen tekijät ottivat mallia maisemiinsa myös aikaisemmista Disneyn animaatiopätkistä, kuten Melody Time -elokuvan Pecos Billistä. Elokuvan piirrostyylistä muotoutuikin mielestäni hyvin karikatyyrimäinen, mutta myös huoliteltu tyyli. Piirroksissa käytetään paljon geometrisia, kulmikkaita muotoja, eikä Disneyn perinteistä pyöreyttä ole näkyvillä. Preeriasijainnistaan huolimatta elokuvaan on saatu kivasti värikkyyttä, esimerkiksi preerialla kasvaa sinisiä kaktuksia. Erityisesti Slimin jodlausjaksossa ilotellaan värien ilotulituksella. Värikkyydestä huolimatta Lehmäjengin animaatiotyyli ei tee vaikutusta minuun. 


Lehmäjengin laulut on säveltänyt Alan Menken ja sanoittanut Glenn Slater. Alan Menkenin aikaisempia sävellyksiä on päästy kuulemaan sellaisissa Disney-klassikoissa kuin Pieni Merenneito, Kaunotar ja Hirviö ja Aladdin. Niinpä Lehmäjengin musiikin taso lupailee paljon enemmän, kuin mitä se lopulta antaa. Laulut eivät jää mieleen soimaan elokuvan katsomisen jälkeen, eivätkä ne tee oikeastaan mitään vaikutusta minuun. Harmi. Alan Menken on sanonut itse, että Lehmäjengin musiikki ”tulkitsee amerikkalaisuutta”, joten ehkä tämä amerikkalaisuuden elementti tekee musiikista minulle vierasta. Elokuvan aloittaa laulu Kaukana lännessä, joka kajautetaan ilmoille basso-äänisen mieskuoron voimalla. Sama kappale kuullaan myös elokuvan loppuessa onnellisesti.  Toinen laulu on iloinen Laidalla Poutapilven, jonka aikana Poutapilven maatila seesteisine elonpäivineen näyttäytyy meille ensimmäistä kertaa. Kolmas laulu on ainoa laulu, jonka joku elokuvan hahmoista laulaa. Jodlaaja on Alameda Slimin päänumero, ja jodlauksensa avulla hän hypnotisoi naudat tahtoonsa. Neljäs laulu Koska auringon nähdä saan on elokuvan lauluista herkin ja paras – siitä jopa muistan näin jälkikäteen melodian. Kohtauksessa lehmillä menee kaikki huonosti. Laulua oli kuulemma aluksi vaikea kirjoittaa, mutta elokuvan teon aikana tapahtuneet syyskuun 11. päivän terrori-iskut saivat säveltäjän inspiroitumaan surumielisiin tunnelmiin.  

Lehmäjengi on todellakin lännenelokuvia parodioiva ja karikatyyrimainen elokuva, ja jokainen kohtaus lyödään vitsiksi – paitsi haikea Koska auringon nähdä saan -laulu. Tämä vitsaileminen alkaa aika nopeasti ärsyttää, varsinkin, kun vitsien taso ei kaikkine utareille irvailemisineen ole kauhean korkealla. Vitsit uppoavat varmasti lapsikatsojaan, ja kyllä ne saavat minunkin suupieleni välillä ylöspäin, mutta vitsien vastapainoksi kaipaisi myös vakavahenkisyyttä. Elokuvantekijöiden keskittyessä parodioimaan lännenelokuvia Lehmäjengin juoneen ei ole hirveästi panostettu, ja mielestäni juoni on melko tylsä. Myös hahmot jäävät etäisiksi, mikä johtuu luultavasti sivuhenkilöiden suuresta määrästä. Kuten myös jo aikaisemmin mainitsin, elokuvan piirrostyyli ei ole minua miellyttävä, eivätkä laulutkaan sitä parhaimmistoa edusta. Niinpä mielestäni Lehmäjengi kuuluu Disney-klassikoiden heikoimpiin elokuviin, mikä on harmi, sillä elokuvan perusidealla olisi ollut hyvät mahdollisuudet onnistumiseen. Jos kuitenkin kaipaa ”aivot narikkaan” -tyyliin sopivaa viihdettä, on Lehmäjengi loistava valinta. 

”Audrey, eikös Grace auttanut sinua löytämään sisäisen tipusi?”
- Olli-possu


PS: Jos haluat lukea positiivisemman sävytteisen arvostelun Lehmäjengistä, luepa tästä Mikon arvostelu elokuvasta. Halutessasi tietää elokuvasta lisää taustatietoa lue myös Mikon trivianurkkaus elokuvasta. :)

6 kommenttia:

  1. Olen tainnut katsoa Lehmäjengin vain kerran kokonaan, ensimmäisellä katselukerralla se jäi kesken. Elokuvassa oli muistaakseni joitain kekseliäitä vitsejä ja maatilalla oli huvittavia eläinhahmoja (itsepäinen Jeb-vuohi oli minun lempparini :D), mutta kokonaisuutena Lehmäjengi oli minustakin ylivitsikäs ja turhan selkeästi lapsille tehty. Tuo Koska auringon nähdä saan kuulostaa tosi nätiltä Laura Voutilaisen laulamana, alkuperäinen versio ei kuulosta minusta ollenkaan yhtä kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Lehmäjengissä ihan hyviä vitsejä, kyllä vain! Ja riippuu tosi paljon omasta vireys- ja mielentilasta, naurattavatko tietyt vitsit vai eivät - väsyneenä kaikki on tuplasti hauskempaa! ;) Lehmäjengi on kyllä tosi selkeästi lapsille tehty elokuva - vaikka niinhän kaikki Disney-klassikot ovat, mutta Lehmäjengissä ei ole oikeastaan mitään aikuiseen makuun suunnattua... Paitsi utare-vitsit, joita lapset eivät välttämättä ymmärrä. Ja ehkä elokuvassa on jotain viittauksia kuuluisiin lännenelokuviin, mutta koska en ole perehtynyt niihin hirveän syvällisesti, niin ne jäävät huomaamatta. :P

      Ja minä pidän kyllä molemmankielisistä versioista Koska auringon nähdä saan -biisistä, mutta suomenkielinen on parempi, kun se kuulostaa herkemmältä ja haikeammalta (kuin amerikan murre...). Tosin nyt koko kappale alkaa ärsyttää, kun se on soinut minulla päässä tämän tekstin kirjoittamisesta asti!

      Poista
  2. Kiitos maininnoista. :) Harmi, ettet tästä elokuvasta ihan yhtä innostunut ole. Eihän se minustakaan mikään klassikkojen klassikko ole, mutta kelpo lännenseikkailu kuitenkin. Olen itse sillä kannalla, että varsin suuri osa elokuvan visuaalisesta/viittailevasta huumorista on kohdistettu vähän varttuneemmille, eikä katsomon nuorimmille. Siitä kuitenkin samaa mieltä, ettei vitsailu läheskään aina noin tasoltaan erityisen korkealle pääse nousemaan. Hmmm...en oikein tiedä miksi, mutta minusta siellä taustalla kummittelee sellainen haikeampi vire monin paikoin, vaikka meno pintapuolisesti olisikin vitsikästä. No, näistähän erilaisia näkemyksiä maailmaan mahtuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä maininnoista! Olit tehnyt niin valtavan urakan Lehmäjengin kanssa kirjoittaessasi siitä vielä Elokuvatrivia-sarjaasi uuden luvun, niin pakkohan ne oli mainita - vielä kun tekstit olivat niin syväluotaavia ja hyviä! :)

      Se on tosiaan kiva, että maailmaan mahtuu erilaisia mieltymyksiä asiasta kuin asiasta. Olisi ihan tylsää, jos kaikki tykkäisivät samoista elokuvista. Kuten Paulalle jo sanoin, en ole kauhean perehtynyt lännenelokuviin, joten nämä aikuisille tarkoitetut viittaukset saattoivat osakseen jäädä minulta tajuamatta. Toki osa vitseistä oli tarkoitettu vanhemmalle väelle, mutta jotenkin ehkä elokuvan nopeatempoisuus, värikkyys ja välillä "sekoileva" ote saivat Lehmäjengin tuntumaan minusta enemmän lasten elokuvalta. Tosin jos näitä viittauksia villin lännen klassikkoihin oli elokuvassa useitakin, niin kohdeyleisön kanssa aletaan olla aika tasoissa... :) Ja joo, nyt kun sanoit, että taustalla kummittelee haikeampi vire monin paikoin, niin tarkemmin ajateltuna tottahan se on. Elokuvan teemat ovat vakavia ja haikeita, mutta lehmät pureutuvat niihin huumorin keinoin. Mutta on se kyllä ihanaa ja hassua, miten ihmisillä on erilaisia tuntemuksia ja näkemyksiä samoita elokuvista! :)

      Poista
  3. Hyvä arvostelu! Minä oon nähnyt elokuvan luultavasti kaksi kertaa, mutta en siltikään muista siitä oikeastaan mitään. Se kertoo (minun kohdallani) hyvin vahvasti siitä, ettei elokuva ole ollut millään lailla kummoinen. Kun luin arvostelun, pystyin olemaan samaa mieltä monesta kohti: piirrosjälki ei ole päätä huimaavaa, ja muistan myös syvällisyyden puutteen. Sehän se kuitenkin tekee elokuvista "isoja", kun on jotain muitakin aiheita kuin pelkkä vitsailu.

    p.s. Katsopa tämä pitkä mutta tosi mielenkiintoinen haastattelu Inside out -leffan ohjaajasta ja elokuvasta! Sisältää tosin hiukan juonipaljastuksia, mutta sinä taidat kuitenkin jo jotain leffasta tietää..?! Voi että, en malta oottaa tuota leffaa!!! Jenkeissä se tulee mun synttärinä, Suomessa näköjään 28.8. Wuhuu! :)

    http://www.nytimes.com/2015/05/24/movies/inside-out-pixars-new-movie-from-pete-docter-goes-inside-the-mind.html?hp&action=click&pgtype=Homepage&module=second-column-region&region=top-news&WT.nav=top-news&_r=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Kyllä ne elokuvat jäävät aina parhaiten mieleen, jotka koskettavat jotenkin katsojaa, tai jotka ovat vastaavasti huippuhauskoja tai tosi huonoja. Lehmäjengi jää vähän väliinputoajaksi. Ja muihin Disney-klassikoihin verrattuna se erottuu laadultasn huomattavasti muista!

      Jiihaa, pitääpä lukea linkkaamasi haastattelu. Inside Out vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle elokuvalle, jota minäkin odotan innolla! Hihii!!! :)

      Poista