13.8.2018

Like everybody else I've got a dream!

Toteuttelenpas tähän väliin yhden lukijatoiveen. Eräs lukijani toivoi noin vuosi sitten, että kirjoittaisin blogiin omista realistisista Disney-toiveista. Ei siis unelmieni Disney-päivästä (josta kirjoitin tässä), vaan sellaisista Disneyhyn liittyvistä toiveista, jotka on mahdollista toteutua ihan oikeasti. Mitkä ovat siis minun realistiset Disney-unelmani?


- Olisi aivan mahtavaa päästä käymään Yhdysvalloissa joko Disneylandissa tai Walt Disney Worldissa. Molemmissa olisi omat kiehtovat puolensa: Kalifornian Disneyland olisi se THE paikka, sillä puisto on ensimmäinen Disney-huvipuisto ja Walt Disneyn ideoima. Toisaalta Floridan Walt Disney World kiehtoo suuruudellaan ja monipuolisuudellaan. En koe välttämätöntä tarvetta käydä molemmissa puistoissa, mutta edes toisessa olisi siistiä päästä käymään. 

- Sitten jos minulla joskus hamassa tulevaisuudessa on lapsia, haluaisin lähteä hänen/heidän kanssaan käymään Pariisin Disneylandissa. Olisi mahtavaa nähdä lasten innostus puistosta ja kokea se heidän silminsä. Olen sitä mieltä, että lasten kanssa Disneylandiin kannattaisi aikaisintaan lähteä 4-vuotiaana, jotta he osaisivat nauttia puistosta täysin. Toki vielä vanhempana lapset pääsisivät "hurjempiin" laitteisiin. Eli tämän toiveen toteuttamisessa menee aikaa. ;)

- Edelliseen toiveeseen liittyen haluan, että ne mahdolliset lapseni tykkäävät Disneystä!!!! EN ALA, jos he kasvavat inhoamaan Disneytä!!!!! Luulisi kenen tahansa järkevän lapsen (XD) innostuvan Disneystä, ainakin, jos vanhemmat sitä heille tuputtavat... Teini-ikäiseltä voin vanhempien innostuksen kohteen vastustamisen ymmärtää. 


- Olisi aivan mahtavaa, jos saisin hankittua itselleni kaikkien Disney-elokuvien soundtrackit. Epäilen kuitenkin, ettei niistä kaikista ole CD:itä tehty, joten tämä toive taitaa jäädä toteuttamatta... Mutta ainakin haluaisin itselleni Lumikin, Herkulesin, Lilon & Stitchin, Bambin ja Nalle Puhin soundtrackit. 

- Toivoisin itselleni myös uusia Disney-nuotteja. Disney-lauluja on niin kiva soitella pianolla. 

- Tsum Tsum -kokoelmastani puuttuu ainakin se 4 pehmopalloa. Pitäisi keksiä, mitkä tsum tsumit on vielä pakko saada! 


- Haluaisin osallistua sinfoniaorkesterin järjestämään Disney-konserttiin. Kerran ostin itselleni liput sellaiseen, mutta en lopulta päällekkäisten menojen takia päässytkään sinne. :,( Harmittaa vieläkin! Sen sijaan olen ollut puhallinorkesterin vetämässä Disney-konsertissa (jossa kuultiin myös mm. Star wars -teemoja), ja se oli aivan mahtavaa kuunneltavaa! Haluaisin päästä siis monta kertaa elämäni aikana ihan kunnon Disney-konserttiin!!! 

- Minusta olisi siistiä pitää Disney-kerhoa vaikkapa lukio-ikäisille ihmisille. Disney-kerhossa me katsoittaisiin Disneyn elokuvia, ja sen jälkeen keskusteltaisiin elokuvasta, esim. sen teemoista, lauluista, animaatiosta yms. Olisi herkullista päästä kuulemaan muiden mielipiteitä elokuvista, ohjata keskustelua ja saada nuorempi sukupolvi tajuamaan elokuvien hienous. En vain tiedä, miten tällaisen Disney-kerhon pitäminen onnistuisi käytännössä... Mihin pitää olla yhteydessä, että sellaista pääsisi vetämään? ;) 

- Haaveeni on myös, että saisin pidettyä tämän blogin edes jotenkuten elossa erilaisten elämänvaiheideni läpi. Haluaisin, että innostukseni kirjoittamiseen säilyisi tosi pitkään. Samalla toivon myös, että innostukseni Disneytä kohtaan säilyisi korkeana, eikä laimenisi vuosien saatossa - ainakaan välinpitämättömälle tasolle. 


Millaisia realistisia Disney-haaveita sinulla on? Kirjoita kommentteihin TAI halutessasi kirjoita niistä omaan blogiisi! ;) 

25 kommenttia:

  1. Missä kaupungissa asut tai missä päin Suomea? Joku kansalaisopiston yms kautta ois mahtava pyörittää jotain disneykerhoa, missä katsottais leffoja ja oikeesti paneuduttais ja analysoitaisiin niitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereella asun. Nyt elämäntilanteessani aika ei riittäisi Disney-kerhon pitämiseen, mutta toivottavasti lähivuosina. Ja onpas kiva kuulla, että Disney-kerhoon olisi kiinnostuneita osallistujia! Se ainakin tsemppaa konkreettisten suunnitelmien aloittamiseen! :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! :) Voisin mahdollisesti itsekin kirjoittaa tämän tyyppisen tekstin. Nyt juuri ei tule kauheasti unelmia mieleen, mutta haluaisin ehdottomasti nähdä jonkun Disney-musikaalin (mieluiten Aladdinin) ja hankkia enemmän Disney-tuotteita. Kävin heinäkuussa ensimmäistä kertaa Disney Storessa, kun olin perheen kanssa Kööpenhaminassa, ja sekin oli kyllä yksi haaveistani. Ja jossakin Disney-puistossa minäkin haluaisin käydä, mieluiten juuri alkuperäisessä Disneylandissa

    Tuo Disney-kerhohan olisi loistava idea! Aloitan kohta yliopiston ja olisi kiva, jos siellä olisi jotain sen tapaista... Tai että ylipäätään tapaisin muita Disney-faneja. Sekin on yksi unelmani, että löytäisin ystäviä, jotka olisivat yhtä innostuneita Disneystä kuin minä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi oi! Disney-musikaalin haluaisin minäkin ehdottomasti nähdä!!! Leijonakuningas-musikaalin näkeminen Lontoossa olisi unelmieni täyttymys! :) Sinun pitää perustaa yliopistollesi vaikka toisena opintovuonna Disney-kerho, niin siellä varmasti tapaisit muita "Disnörttejä"! ;) Ihan mielenkiinnosta kyselen, että missä yliopistossa aloitat opintosi? Opiskelujen aloitus on nimittäin minullakin ajankohtainen asia... ;)

      Poista
    2. En tiedä olisinko tarpeeksi rohkea perustamaan omaa kerhoa, vaikka se voisikin olla hauskaa. Alan opiskelemaan Turun yliopistossa, pääaineenani englanti. Ensi viikolla alkaa tutustuminen, ja jännittää aika lailla... Mitä sinä alat opiskelemaan, jos saan kysyä? :)

      Poista
    3. Ihan varmasti jännittää uusi elämänvaihe! Onnea sinulle alkaviin opintoihin! :) Minä alan opiskella Tampereella kirjallisuustiedettä.

      Poista
    4. Onpa hauska juttu, nimittäin minullakin oli kirjallisuustiede toisena vaihtoehtona ja otankin sen varmaan sivuaineeksi. Kiitos, onnea sinullekin! :D

      Poista
    5. Hooo! :D No onpas kyllä aikamoinen yhteensattuma! :)

      Poista
  3. Tosi mainio teksti. Ja hyviä haaveita sinulla^^.
    Itsekkin olen haaveillut pääseväni Disneylandiin, tapaamaan suosikki Disney hahmojani livenä, vaikkei ne puhukkaan suomea. Ainoa ongelma on vaan ettei mulla ole passia tai rahaa matkustaa ranskaan, ja ylipäätään ketään kuka lähtisi mukaan, kun ainakaan kotiväkini ei olisi innokkaita moiseen, ja se ei tosiaankaan olisi hauskaa yksinkään. Silti olisi kiva päästä unelmien lomakohteeseeni ja vapauttaa sisäinen lapseni.
    Toinen haaveeni olisi päästä suomalaiseksi ääninäyttelijäksi johonkin Disney ohjelmaan, joko elokuvaan tai peräti tv-sarjaan. En ole tosin kovin harjoitellut moista, kun minula ei ole sopivia välineitä siihen.
    Sitten mä puolestani haaveilen että veljentyttäreni (minulla on siis yli vuoden vanha veljentytär) oppisi myös pitämään disneystä, ja että hänelle voisi vanhemmiten jakaa tietojani tiettyjen elokuvien kulisseista ja hahmoista.
    Ja samalla tuo disneykerho kuulostaa mainiolle, ja ois myös kiva jos siihen voisi osallistua sekä nuoria, aikuisia ja vanhuksia, mikä todistaisi että kaiken ikäiset voi tykätä disneystä, ja siinä ei olisi mitään pelättävää.
    Ja yks mun haaveista olisi päästä lomailemaan jonnekkin eksoottiselle rannalle, kuten vaikka havaijiin, uida meressä, ottaa aurinkoa, oppia lisää kyseisestä paikasta ja kerätä hyviä muistoja. Syy on se että eksoottisuus tuo mieleen Lilon ja Stitchin, tai Vianan, ja mä muutenkin rakastan trooppisia rantoja.

    Siinä oli muutama oma "realistinen" disney unelmani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alex sinun realististen Disney-unelmiesi jakamisesta! :) Trooppisella rannalla vierailu kuulostaa houkuttelevalta (sinne pitäisi ehdottomasti ottaa mukaan Stitch-pehmolelu!) ja Disney-tiedon jakaminen veljentyttärelle erittäin tärkeältä kasvatustehtävältä! :)

      TUO ON NIIN ÄRSYTTÄVÄÄ, KUN KUKAAN EI SUOSTU LÄHTEMÄÄN MUKAAN DISNEYPUISTOON!!!!! Voin samaistua turhautumiseesi!!! Minä olen kerran onnistunut houkuttelemaan kaverini mukaan Pariisin Disneylandiin, mutta toista kertaa en ole saanut ainakaan vielä ketään houkuteltua kaverikseni. Siksipä ajattelinkin, että mahdollisten lasten kanssa ainakin aviomiehen olisi pakko lähteä puistoon kanssani! XD Muahahhaa!

      Uuuu, ääninäyttely Disney-ohjelmassa kuulostaa hienolta haaveelta! Minusta on vaan aina niin hirveää kuulla omaa ääntä (niinkuin varmaan aika monesta?), joten olen miettinyt, etten haluaisi sitä kuulla missään elokuvassa. Pilaisin sen vain täysin. XD Mutta ihana, että sinä haaveilet moisesta!

      Poista
  4. Ihania haaveita ja varsin realistisia, sanoisin! :) Sun pitäis tosiaan perustaa analyyttinen Disney-kerho, ottaisin osaa (vaikka sitten etäjäsenenä)! Lapsesi myös varmasti rakastuvat Disneyyn, no worries! Mun Disney-haaveet? Että saisin katsottua kaikki leffat (uudelleen) ja muistaisin ne. XD Ja ehottomasti Jenkkien Disneyworldiin haluaisin, mut sinnepäin tuskin heti oon matkaamassa. Mistäs sitä tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tiedä muistatko, mutta realistisista Disney-haaveista kirjoittaminen oli SINUN toiveesi! ;) Nyt se on toteutettu! XD Hahaa, minäpä perustankin jonkun Disney-kirjekerhon, jossa analysoidaan elokuvia sähköpostin välityksellä! XD

      Sinun Disney-haaveesi ovat loistavat! Osallistuisin mielelläni niiden molempien toteuttamiseen! ;)

      Poista
  5. Disney-kerho olisi kyllä huippu! Näin teini-ikäisenä meinaa olla hankala löytää saman ikäisiä Disney-faneja :D. Minäkin haluaisin ehdottomasti päästä johonkin Disneylandiin, juurikin nuo USA:n paikat houkuttelisivat ehkäpä eniten... Lisäksi toivon, että yksinkertaisesti jatkan Disney (ja muidenkin elokuvien!) arvostelujen kirjoittelua mahdollisimman pitkään ja että kaukaisessa tulevaisuudessa vaikkapa kummilapseni pitäisi Disneyn tuotannosta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disney-kerhoja pitäisi ehdottomasti perustaa joka ikiselle paikkakunnalle! Niin "Disnörtit" löytäisivät toisensa! :) Ja voin kuvitella, että teini-iässä Disney-fanien löytäminen on haastavaa! Animaatioista tykkääminen oli ainakin omana ylä-aste-aikanani "noloa", ja löysin Disneyn pariin takaisin vasta lukioikäisenä. Nauti siis siitä, jos osaat nauttia Disneystä läpi elämän! ;) Ja ihania toiveita sinulta löytyy! Toivottavasti ne kaikki toteutuvat!

      Poista
  6. Olipa kiva kirjoitus! :) Voin itsekin samaistua melkein jokaiseen kohtaan!

    Voin niin kuvitella, että jos ja kun minulla on joskus lapsia, aivopesen heidät pitämään Disney-elokuvista. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin pitää Disneystä xD Aivan varmasti sinäkin onnistut saamaan sitten tulevaisuudessa lapsesi innostumaan Disneystä! :) Voisin itse kuvitella vieväni lapsen jo parin vuoden ikäinenä Disney-puistoon, koska muistaakseni alle 3-vuotiaille ei tarvitse ostaa omaa puistolippua ja toiseksi siksi, että en varmaan malttaisi itse olla monta vuotta poissa puistoista. :'DD Eihän kauhean pieni lapsi varmasti muista matkaa enää myöhemmin, mutta ainakin itse saisi ihania muistoja ja lapsesta varmasti tosi suloisia kuvia/videoita. Varsinkin, jos muksulle laittaisi jonkun päheän Disney-puvun päälle. :DD

    Minäkin juuri tänään muistelin muutaman vuoden takaista Helsingissä järjestettyä Disney-konserttia ja sitä miten ihana tilaisuus se oli! Voi kupa sellainen järjestettäisiin uudestaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Hyvä etten ole ainoa, jolla on Disneymäisiä suunnitelmia tulevaisuuden lapsien varalle. ;) Ja tuo on ihan pakollista, että sitten jos pääsee Disney-puistoon lapsen kanssa, on lapselle PAKKO pukea päälle joku Disney-puku! :) Disney-konserttiin osallistuminen olisi kyllä aivan ihanaa!

      Poista
  7. Aivan ihania ja todella toteutuskelpoisia unelmia! Hauska oli lukea listaasi sillä moni unelmasi löytyy minunkin listalta. Etenkin haaveilen Kalifornian Disneylandiin pääsemisestä, juurikin sen takia että se on THE Puisto jonka Walt suunnitteli alusta loppuun.


    Kovasti myös odotan että pääsen joskus tulevaisuudessa raahaamaan kummityttöni Pariisin Disneylandiin ja kokemaan Disneyn taian hänen kanssaan. Tällä hetkellä puolivuotias neiti ei vielä ihan kauheasti Disneystä välitä muuten kuin musiikin muodossa (selkeästi perinyt hyvän musiikkimaun tädiltään!), mutta tulevaisuudessa toivottavasti hänestäkin kuoriutuu todellinen Disney-fani. :D

    Disney-konserttia olisi myös ihana päästä kuuntelemaan uudestaan, nyt vain kaikki yhdessä lähettämään pyyntöjä sinfoniaorkestereille! Vantaan Viihdeorkesterihan aikoinaan järjesti kaksi aivan ihanaa konserttia ja meni kyllä kylmät väreet kun kuulin Circle of Lifen sinfoniaorkesterin soittamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Onpas hauska huomata, että monet samaistuvat omiin Disney-haaveisiini. :)

      Sinun täytyy ehdottomasti kummitätinä nyt tehdä kaikkesi kummityttösi Disnörttiyden herättämisessä! Sinun on suorastaan PAKKO ostaa hänelle vain Disneyhyn liittyviä lahjoja! ;D Hyvä, jos musiikkimaku on jo oikealla suunnalla. :)

      Toivottavasti toiveemme Disney-konsertista toteutuisi pian!

      Poista
  8. Tamperelainen lukiolainen täällä ja 100% mukana Disney-kerhossa :)

    VastaaPoista
  9. Mun ensimmäinen Disney-unelma ois päästä ääninäyttelemään johonkin Disney elokuvaan. Tv-sarjassa en tahtoisi ääninäytellä, sillä sen dubbaamisessa menee varmaan aika kauan. Riippuu varmaan siitä kuinka monta jaksoa siitä dubataan päivän aikana.
    Tää toinen haave kuulostaa aika tyhmältä, mutta mun toive ois poistaa Aivan villit Disney klassikoista. (Älä kysy miksi, koska en itsekään tiedä) En kyllä usko, että tää tulee onnistumaan.
    Mun kolmas haave ois päästä käymään Pariisin Disney Landissa ja tavata niitä hahmoja siellä.
    Haluisin myös käydä Disney Worldissa. Ainoa ongelma tässä on se, että äiti ei tahdo käydä Amerikassa. Pitäis varmaan toteuttaa tää unelma sitten, kun saan omia lapsia.
    Kun nyt satuin mainitsemaan lapset, niin kerron tähän väliin, että oon ajatellut antaa ainakin yhdelle lapselle nimen jonkun Disney-hahmon mukaan.
    Sitten, kun joskus muutan pois kotoa, niin aion hankkia kaikkien Disney elokuvien dvd-versiot. Tähän sisältyy Klassikot, jatko-osat ja Pixar leffat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja Disney-unelmia löytyy sinultakin! :) Aivan villien poistaminen Disneyn klassikkolistalta ei kuuloistaisi ollenkaan pahalta teolta! Itse asiassa minusta olisi kiva, jos Suomen ja USA:n klassikkolistoista tehtäisiin yhteneväiset. Saahan sitä tällaisista muutoksista haaveilla... mutta se tuskin tulee toteutumaan, kuten totesitkin.

      Hoo! Jokos olet miettinyt, millaisen nimen voisit esimerkiksi tulevaisuuden lapsellesi antaa Disneyhyn liittyen? :) Itsekin olen miettinyt että se olisi siistiä. Tyttöjen nimiä keksii klassikoista helposti, jotka sopivat suomalaiseenkin nimimaailmaan (Elsa, Aurora), mutta poikien nimiä en ole keksinyt! Oletko sinä?

      Ja sinähän voit lähteä Amerikan reissulle vaikka jonkun kaverisi kanssa, niin lasten tuloa ei tarvitse odottaa! ;)

      Poista
    2. Oon ajatellut antaa omille lapsilleni kansainväliset nimet, joissa on vähintään yksi vierasperäinen kirjain. Tytölle oon ajatellut antaa nimeksi Esmeralda. Pojalle olen ajatellut antaa nimeksi Kristoff tai Stefan, joka on kuningas Stefanuksen nimi Prinsessa Ruususen originaali versiossa. Hansin oon ajatellut käyttää toisena tai kolmantena nimenä. Pixar hahmojen nimistä mulle tulee ensimmäisenä mieleen Carl, Ellie, Martti ja Andy, joka voisi olla lempinimi esimerkiksi Andreiakselle.

      Poista
  10. Unohdin mainita ekassa kommentissani sen, että haluisin myös oppia imitoimaan jotain Disney hahmoa. Tää unelma on toteuttamisvaiheessa, sillä mä oon harjoitellut Aku Ankka ääntä.

    VastaaPoista